Miten olette selvinneet

Sydän särkyi viime kesänä (yhdessä 5v) ja toipuminen on yhä kesken, luulisin että ainakin menee ensi syksyyn ennen kun on päässyt yli. Ja haluaisin todellakin päästä yli, mutta se ei vain onnistu. Jotkut päivät ovat helpompia kuin toiset. Aamut ja illat kun on yksin kotona, kun tottui että siinä on se toinen, ovat vaikeimpia yhä.

Itsellä on sydän särkynyt useammin kuin kerran ja ikääkin jo reilu 30 v. Viimeisin ero tapahtui nyt reilu kuukausi sitten ja kyllähän tämä edelleen koville ottaa! Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että elämään ja asioihin suhtautuu jo realistisemmin, mutta kyllä ihmissuhteiden menettäminen aina pahalta tuntuu!

Viimeisin suhteeni oli intohimoinen ja myrskyisä, joten siksi tämä surutyökin tuntuu välillä äärimmäisen työläältä! Välillä vellotaan itsesyytösten ja välillä kaipauksen aallokoissa... Mutta muistutan itseäni päivittäin siitä, että joskus rakastavin teko on päästää toinen menemään, kun toinen sitä niin kovasti haluaa! Olisin siis äärimmäisen itsekäs ja pöljä, jos häntä anelisin takaisin! Tämän asian tajuaminen ja pohtiminen on ainakin välillä helpottanut erotuskaani!

Hmm... Lisäksi minua on jonkin veran auttanut se, että tein muutoksia esim. ulkonäössäni, nyt on miellyttävä katsoa itseään peilistä, eikä vastaan katso harmaa harakka!:-)) Lisäksi olen vähentänyt radikaalisti mm. alkoholin käyttöä, koska tiedän sen aineen vain pahentavan mieltäni ja kun sitä ainetta otan, niin sivistyneesti ja juhlissa.
Ystäviin ja vanhempiini lähensin välejä entisestään! On ollut ihana huomata, että minun seurani riittää heille, vaikka ex-rakas ei enää huolinutkaan! Yksin ei siis pidä jäädä! Itse hautauduin omiin liemiini eron alkuaikoina, koska en halunnut tavata ketään, mutta nyt yritän taas pikkuhiljaa päästä ihmisten pariin! Äärimmäisen terapeuttista kuunnella ystävien kokemuksia ja söhellyksiä tässä parisuhteilun sekavassa maailmassa!:-)

Itselläni myös liikunta on ollut henkireikä! Salilla puhkuessa saa ylimääräiset energiat veks ja kunto ja kroppa paranee entisestään!
Välillä tulee takapakkeja! Joku tilanne, paikka, musiikki, muisto tai ihan mikä vaan tuo exän mieleen ja tulee tunne, että mitä mieltä on jatkaa eteenpäin ja olo tuntuu sietämättömän tyhjältä! Näitä oloja mulle tulee edelleen päivittäin ja odotan sen päivän saapuvan, kun tunnen koko päivän oloni hyväksi! Luultavasti se menee loppuvuoteen, mutta menköön! Otetaan päivä kerrallaan, pää pystyyn ja muistetaan ihan oikeasti rakastaa itseämme! Kuten rakas siskonikin minulle sanoi, että itsemmehän kanssa me loppujen lopuksi joudutaan elämään!:-D

Sydämeni on särkynyt tuhansia kertoja. Tarkalleen ottaen olen suurimman osan sukukypsästä iästäni kärsinyt särkyneestä sydämestä. Kaikki, mitä yritän päättyy aina ja poikkeuksetta johonkin katastrofiin, teinpä kaiken täysin oikein tai en. Jollen yritä mitään, on tulos myös katastrofi, tosin hitaampi. Tämä pätee niin ihmissuhteissa, työelämässä kuin raha-asioissakin. Olen pohjimmiltani todella ihana ihminen, minkä vuoksi minua yleisesti vihataan. Olen erinomainen työntekijä, mutta aina ensimmäisenä kilometritehtaalla. Olen äärimmäisen tarkka rahoistani, mutta silti köyhä. Olen älykäs ja viisas, mutta minua pidetään tyhmänä, koska eihän liian fiksuja ajatuksia kukaan halua ymmärtää. Osaan vaikka mitä asioita täysin suvereenisti, mutta minua pidetään toistaitoisena tumpulana, varsinkin jos todistan olevani jotain muuta. Kaikilla on joku mielipide minusta. Mielipiteitä riittää varsinkin ihmisillä, jotka eivät minua tunne. Minut tuntevat ihmiset eivät oikeasti tunne minua, mutta kuuntelevat kyllä mielipiteitä ihmisiltä, jotka eivät minua tunne. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta eiköhän yleiskuva tullut jo selväksi.

Joka tapauksessa olen murtunut mies. Kerta toisensa jälkeen olen yrittänyt koota elämäni pirstaleita ja joka kerta koottavaa on ollut vähemmän. Olen masentunut ihmisraunio, johon kukaan ei usko, vähiten minä itse. Kaikki toivo on aina osoittautunut itsepetokseksi ja rakkaus on kiertänyt kaukaa. Jos jotain rakkauden tapaista on joskus ollut saatavissa, on suhde kuitenkin aina kariutunut jollain äärimmäisen ikävällä, mutta epätodennäköisellä tavalla. Lienee siis selvää, etten ole selvinnyt särkyneistä sydämistä. On lähinnä silkkaa sitkeähenkisyyttä, että olen edes hengissä. Yksi hyvistä puolistani on aina ollut vaikea tapettavuus, joka tosin tässä yhteydessä toimii lähinnä kirouksena. Tilanteen huomioon ottaen syöpäkin alkaa vaikuttamaan lohdulliselta asialta. Tiedänpä ainakin, että jonain päivänä kituminen loppuu ja seurakunta tarjoaa rauhallisen kahden neliön yksiön puistonäköalalla.

Itsellä on takana 2 vakavaa suhdetta, joista toinen päättyi vasta vajaat 2 kk sitten. Muistan, että ensimmäistä suhdetta surin noin puolisen vuotta, josta pari ekaa viikkoa meni kuin usvassa, itkien, en pystynyt syömään tai nukkumaan kunnolla. Sen suhteen päättymisestä on kulunut kohta kolmisen vuotta ja pariin vuoteen ei enää ole sattunut kuulla sen toisen nykyisistä kuulumisista, ei ole tavallaan mitään tuntoja kyseistä ihmistä kohtaan, ei hyviä tai huonoja. Joten siitä olen päässyt täydellisesti yli, ajan kanssa..
Mutta viimeisimmästä suhteesta toipuminen on ollut paljon hankalampaa ja pahempaa.. Siinä minulla oli kaikki tunteeni pelissä, olin aivan satavarma, että tämä ihminen on tuleva aviopuolisoni, jonka kanssa haluan koko loppuelämän viettää.. Ero ja toisen julmat sanat olivat hirveä, kylmä isku vasten kasvoja, tunsin itseni tyhmäksi sokeaksi kun uskoin kaiken, hienot puheet ja kauniit sanat.. Kärsin unettomuudesta, en ole eron jälkeen eli pariin kuukauteen juurikaan nukkunut ja elämä on sen takia mennyt aika hankalaksi, lääkärissäkin on tullut käytyä ym.. Minulla on samanlainen olo kuin sinulla, että se toinen on koko ajan mielessä, ei ole off-nappia jolla toisen voisi sulkea ajatuksista vaikka kuinka haluaisi.. Tuntuu, että jokainen rakkauslaulu, pienet asiat vaikkapa kaupassa kuten ruoat mitä yhdessä ostettiin ja mistä toinen piti, muistuttavat toisesta.. Ihan kaikki. Olen jutellut tästä vuorokausikaupalla ystäville ja tuntuu, että voisin jutella loputtomiin.. On hyvä asia purkaa sydäntä, niin olo kevenee ainakin hetkeksi.. Mutta ei se tuskaa poista.. En tiedä miten itsekään selviän, kun en osaa nukkua ja jos satun saamaan unta, niin näen painajaisia jotka liittyvät toiseen. Mutta kuten aiemmasta suhteesta opin, niin pakkohan tässäkin tapauksessa on tuskan helpottaa, se vaan vaatii paljon aikaa..
Kyllä sinäkin vielä selviät, ajattelet vain että päivä kerrallaan, koitat ajatella kuinka mahtava ihminen olet ja kuinka joku vielä osaa arvostaa, vaikka se toinen ei osannut.. ajan kanssa olo varmasti paranee ja joskus vielä huomaat ettet enää sure, ja joskus siitä toisesta tulee vielä sinulle neutraali..