Olemme mieheni kanssa olleet kaksi vuotta yhdessä, lapsi on syntymässä kesällä. Toivottu lapsi, tammikuussa meille tuli ero, jota kesti kaksi kuukautta, ja se tuli sen takia, koska meillä oli niin paljon tappeluita, viime syksynä, ( tällöin oltiin asuttu n. puoli vuotta yhdessä ) aloimme riitelemään koko ajan, joka päivä, ja yleensä johtui mustasukkaisuudesta. Ero tuli sitten eräänä päivänä, ja mieheni näytti olevan hyvin onnessaan, auttoi minua pakkaamaan kaikki tavarani aika iloisen oloisena, ja käski vain lähtä. Tämän jälkeen hän ei ottanut minuun melkein minkäänlaista yhteyttä viikkoon, aina olin minä, joka hänelle soitti tai tekstaili. Sanoin hänelle että voidaanko me nyt puhua asioista, onhan meille sentään rakkaudella tehty lapsi tulossa, mutta aina hän vain sanoi, että kohta voi puhua. Mutta eipähän sitten melkein kahteen kuukauteen voinut puhua. Mutta sitten yhtäkkiä hän halusikin olla kanssani taas yhdessä, ja nyt olemmekin sitten olleet kuukauden taas yhdessä eron jälkeen. Kuitenkin minua vaivaa, miksi mieheni niin ilomielin minut jätti ja " nakkasi " ulos yhteisestä kodistamme eikä pitänyt yhteyttä, vaikka lapsi tulossa. Ihan kuin hän ei olisi edes tajunnut että lapsi on tulossa. Tuo ero aiheuttaa meille jokapäiväistä pikkuriitelyä, koska minua yksinkertaisesti vituttaa ja ärsyttää se mieheni niin TÖRKEÄ jättäminen. Jotenkin en voi muuta ajatella kuin että hänellä olisi ollut toinen nainen, ja hän ei kehtaisi vain kertoa sitä minulle... Mutta ehkä vain kuvittelen liikoja mustasukkasuuksissani .. Olemme muuttamassa toukokuussa takaisin yhteen.. Mutta mieheni on uhkaillut minua muuttamalla toiselle paikkakunnalle, jos vielä haastan riitoja, tai alan puhumaan Siitä kahden kuukauden erosta ..
Yksinkertaisesti minua vain vielä mietityttää ja painaa kovasti mieltä vieläkin se ero ... koko ajan tekisi mieli kostaa se hänelle .. mutta en sellaista haluaisi kummiskaan tehdä. On meillä ihaniakin hetkiä melkein koko ajan, mutta silti pikkuriitoja tulee. Jotenkin tunnen sisälläni että minä sekä rakastan, että vihaan miestäni.
Mitä voin tehdä tälle tunteelle.
Yksinkertaisesti minua vain vielä mietityttää ja painaa kovasti mieltä vieläkin se ero ... koko ajan tekisi mieli kostaa se hänelle .. mutta en sellaista haluaisi kummiskaan tehdä. On meillä ihaniakin hetkiä melkein koko ajan, mutta silti pikkuriitoja tulee. Jotenkin tunnen sisälläni että minä sekä rakastan, että vihaan miestäni.
Mitä voin tehdä tälle tunteelle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tulee jättämään sinut vielä toisenkin kerran.... saatpahan nähdä.
Jätä se mies!! Oikeasti!! Tulette pilamaan lapsen elämän jos ette pääse tuosta asiasta yli ja mies vaikuttaa aikas välinpitämättömältä sinua ja lasta kohtaan. Ajattele lapsen parasta ja jätä se mies! Muuten taas yksi ns.ongelma lapsi maailmassa vanhempien virheiden takia, lapsen takia ei kannata olla yhdessä mutta lapsen takia kannattaa erota jos ei yhteis elo toimi!
mikä pakko se lapsi oli tehdä siihen ongelmien keskelle? Asuitte puoli vuotta yhdessä, riitelitte lähes joka päivä, ja saitte päähänne tehdä lapsen. Sääliksi käy pikkuista.
Älä anna sen eron nyt kalvaa mieltäsi ja nakertaa suhdetta vaan ajattele tätä hetkeä. Onko teistä nyt ja tästä eteenpäin pariksi, sehän on se mikä merkitsee? Jos muuten menee hyvin niin älä anna tuollaisen asian pilata jotain josta voisi tulla jotain hyvää. Keskustele kuitenkin miehen kanssa siitä miten hän nyt sitten oikeasti suhtautuu tähän lapseen. Kuulostaa vähän siltä että päädyitte tähän lapsen hankintaan suhteenne alkuhuumassa ajattelematta että joskus se arki tulee vastaan ja sitten vasta nähdään että miten se suhde kestää.
Ymmärsinkö nyt oikein: Miehesi heitti pihalle puille paljaille raskaana olevan naisen tämän omasta kodista..? Joo onnea vaan tuon miehen kanssa. . .
Jokatapauksessa sanon että tuota eroa on turha puida enää tappeluissa, jatkakaa nyt vain eteenpäin valitsemallanne tavalla. Muuten ootte katkeria koko ikänne tuolle erolle. Tökreää se oli juu, mutta jos ei mies sitä ole itse tajunnut niin eipä siinä paljon auta..
Olette ilmeisesti, melko nuori pariskunta ja silloin leiskuu ja tapahtuu... Tunnet vihaa ja rakkautta miestäsi kohtaan. Miehesi teki väärin, kun pisti sut pihalle "tauvolle" - olen samaa mieltä. Toisaalta jos tauko tuo selkeyttä elämäänne (vähentää riitojoja jatkossa) se on ollut hyväksi. Älä jää miettimään menneitä vaan keskity tähän päivään ja mieti tulevaa perhe-elämää, jossa olisi vähemmän riitoja ja lapsen hyvä olla. Ehkä miehesi halusi tehdä todella selväksi ettei hän jaksa jatkuvaa riitelyä ns. pienistä asioista. Suhteen alkuvaiheeseen kuuluukin toisen "rajojen" selvittely, että jatkossa olisi helpompaa. Tsemppiä!
EräsMies
Tiedäthän sinä, että väkivaltaisuus parisuhteissa astuu hyvin usein esille juuri silloin kun odotetaan ensimmäistä lasta?
Tuollainen hyväntuulinen ulos heittäminen ilman selvitystä kuulostaa nimittäin ihan siltä, että se oli vain vallan osoitusta, jota ikävä kyllä tulit ruokkineeksi sillä, että anelit takaisin, mies käytti kaiken vallan koko prosessissa, sinä olit vain uhri ja osoitit ettet muuta osaa ole ansainnutkaan.
Ihan ok, valtasuhteenne on nyt selvitetty. Väkivalta vain tuppaa olemaan taipumus, eli mikään ei sano ettei tapahdu uudelleen. Miehelläsi on valta; hän voi siis laittaa sinut ulos jos siltä sattuu tuntumaan ja hän tietää sen nyt varsin hyvin ja sille ei enää voi yhtään mitään. Vai voiko? Ei sinun tarvitse olla uhri loppuikääsi; valtasuhteitanne ei ole kiveen hakattu. Saat lapsen, se merkitsi miehellesi vallan välinettä jo odotusaikana; nyt olet vielä riippuvaisempi hänestä. Mutta entä jos katsoisitkin lasta eri kulmasta? Jospa myös sinä pystyt käyttämään lasta saadaksesi valtasuhteenne tasaisemmaksi? Kun sinulla on lapsi, ajatuksesi keskittyvät johonkin tärkeämpään rakkausrintamalla kuin miehessäsi roikkumiseen. Tee pienillä eleillä ja käytökselläsi miehellesi selväksi, että pärjäätte lapsen kanssa varsin hyvin kaksinkin, äiti on lapselle merkityksellisin asia elämässä, lapsi on sinulle merkityksellisin. Ja tämä onnistuu tietenkin luonnostaan, kun koet oikeasti, että kyllä te pärjäisitte kaksinkin, tottakai pärjäisitte, Suomessahan pärjää varsin helposti yksinhuoltajanakin. Laita mies siis oikeaan kastiinsa: miehen pitää alkaa tekemään jotain ansaitakseen teidät, teidän suvaitsevainen läsnäolonne miehen elämässä ei ole suinkaan itsestään selvyys, vaan koska mies teoillaan ansaitsee te salitte hänen olla elämässänne.
Tämähän ei todellakaan ole mikään terveen parisuhteen malli, parisuhdehan ei milloinkaan saa olla valtapeliä, mutta miehesihän sen aloitti. Sinä voit tasoittaa ja sen jälkeen voitte jatkaa elämää terveellä parisuhteella, kunhan kumpikin on täysin varmoja siitä, että toinen ei ole uhri ja toinen valtias, vaan kumpikin tietää, että kumppani ei ole mikään varmanakki, vaan täysipainoinen päätösvaltainen aikuinen suhteessa... Miehellesi täytyy nyt vain osoittaa, että sinäkin ihan oikeasti olet sellainen. Sinä sen varmasti tiedät jo ihan kokemuksesi valossa, että toista ei saa alistaa parisuhteessa.