Kuten Ylivieskassa ilmestyvästä ilmaislehdestäkin voi lukeajärkyttävän tarinan, ovat lestadiolaisperheen lapset kauhean työtaakan alla. Perheiden tytöiltä loppuu lapsuus lyhyeen! Noin 6-7-vuotiaina he alkavat viimeistään tekemään paljon työtä. Tämä oli ihan normaalia lähes kaikissa perheissä Suomessa vielä 1940-luvulla! Jotykut lestadiolaistytöt joutuvat pyytämään vapaapäiviä yläasteelta ja lukiosta, jotta he voisivat hoitaa sisaruksiaan.
Kukaan ei puutu eikä välitä lestadiolaistyttöjen työntekoon, koska "jokainen hoitakoon omat asiansa". Ehkäpä ajatellaan myös, että onhan heillä ainakin sen suhteen hyvät oltavat, etteivät juo viinaa tai tee muuta pahuutta.
Kadotettu
27
328
Vastaukset
- viimeiselle
riville voi lisätä, että eivät ainakaan niin paljon juo viinaa. Mutta se ei ole pointti, vaan se, että niissä perheissä varsinkin vanhimmat tyttölapset joutuvat tosi koville. Surullista on se, ettei heillä oikeasti ole vaihtoehtoja. Siellä ei äidille ja isälle voi välttämättä sanoa, että en minä halua hoitaa pikkuveljiä, vaan minä haluan leikkiä. Vaikka leikki on lasten työtä! 12-vuotiaskin on vielä lapsi! Tottakai jokaisen nykylapsen tulee oppia tekemään kotitöitä, mutta kohtuudessa määrin. Mikä on kohtuus? Minun mielestäni se on se, että huolehtii omista tavaroistaan ja oman (mahdollisen) huoneensa siistimisestä ja mitä vanhempi lapsi on, niin osaa tehdä vähän isompiakin töitä, kuten astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, pyykkien kuivumaan laittamista. Se ei ole normaalia, että reilu kymmenen vanha joutuu ottamaan vastuun alle kouluikäisten hoitamisesta. Vai olenko väärässä? Olisi kiinnostavaa kuulla muiden mielipiteitä? Vai onko tämä asia, josta EI SAA puhua?
- aineistoa
Unicef Suomen sivuilta:
Lapsella on oikeus...
...olla oma itseni ja samanarvoinen kuin muut
...elää ja kasvaa omaan tahtiin
...huolenpitoon ja hoitoon
...elää turvassa
...sanoa mielipiteeni ja vaikuttaa
...tietää ja saada tietoa
...oppimiseen ja koulunkäyntiin
...leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon
Jotta lapsen oikeudet toteutuvat, aikuisen täytyy:
- tietää ja ymmärtää, mitä lapsen oikeudet ovat.
- kuunnella lapsia ja ottaa lasten näkemykset huomioon.
- muistaa aina, että lasten hyvinvointi on kaikkein tärkeintä.
- selvittää aina päätöksiä tehdessään, mikä on lapsen etu asiassa.
- muistaa, että lapsilla on oikeus olla lapsia.
- kantaa oma vastuunsa aikuisena lasten hyvinvoinnista. - varmaan vii-
aineistoa kirjoitti:
Unicef Suomen sivuilta:
Lapsella on oikeus...
...olla oma itseni ja samanarvoinen kuin muut
...elää ja kasvaa omaan tahtiin
...huolenpitoon ja hoitoon
...elää turvassa
...sanoa mielipiteeni ja vaikuttaa
...tietää ja saada tietoa
...oppimiseen ja koulunkäyntiin
...leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon
Jotta lapsen oikeudet toteutuvat, aikuisen täytyy:
- tietää ja ymmärtää, mitä lapsen oikeudet ovat.
- kuunnella lapsia ja ottaa lasten näkemykset huomioon.
- muistaa aina, että lasten hyvinvointi on kaikkein tärkeintä.
- selvittää aina päätöksiä tehdessään, mikä on lapsen etu asiassa.
- muistaa, että lapsilla on oikeus olla lapsia.
- kantaa oma vastuunsa aikuisena lasten hyvinvoinnista.naa hirveesti juo mutta pahuutta kyllä osataan tehdä ja sitä tehdään. Nämä lestakossit ovat tietyssä iässä oikeita perkeleitä.Ja osaa ne olla tytötkin.
Toisaalta asian ymmärtää kun kotona eletään herran pelossa ja elämää on rajoitettu kovalla kädellä. Se purkautuu sitten kun tuolla porukalla remennellään, eikä vanhempia ole vahtimassa ja kieltämässä.
Ja mikäs siinä kun synnit saa anteeksi joka viikko??? Helppoa kuin heinänteko. riville voi lisätä, että eivät ainakaan niin paljon juo viinaa.** Tuo hieman ihmetyttää. Juoko kaikki muut SITTEN VIINAA?
Ei todellakaan, vaan se on VHEMMITO, PIENI OSA, JOKA MYÖS LÖYTYY LESTADIOLISISTA.
Heillä on se ongelma vielä, että asia jää heidän saliluun ja LAPSET JO TÄSSÄ OPETETAAN ELÄMÄÄN VALHEESSA JA SALAILUSSA,
Se, että lapsia kuormitetaan työllä kohtuullisesti, on vain hyvä, mutta vara- äitinä oli kertoo vahvempien kypsymättömyydestä, he ovat eläimiä, joille syöminen ja naiminen on PÄÄASIA.
Surullista on se, ettei heillä oikeasti ole vaihtoehtoja. ** Amen.
Vai onko tämä asia, josta EI SAA puhua?** Olet oikeassa, ja JOS HE OLISVAT OIKEASSA, EI MITÄÄN TARVISTSISI SALATA.
Se tuottaa valehtelioden kerhon.
- vapaa-aikaa,
sillä siitä seuraa vain kiusauksia tämän maailman rientoihin." Näin meille opetettiin aikanamme. Jatkuu:
"Jos uskovaisella nuorella on läksyt ja kotityöt tehty, voi mennä luppoajaksi talkoisiin johonkin suurperheeseen tai vanhukselle lapsia hoitamaan tai puita pilkkomaan. Näin ei jää aikaa turhille kiusauksille." Moni vl-sisarusparven vanhemmasta päästä olevan lapsi menettää suuren osan omasta lapsuudestaan joutuessaan sijaisvanhemmaksi, koska omat vanhemmat eivät ehdi/jaksa hoitaa nuorempia lapsia.
Tätä on ihan turha lyylerin, Meiliaikun ja kumppaneiden kuitata toteamuksella "On hyvä, että lapsi oppii kotitöitä jo nuorena". Tämä on vain TÖRKEÄ puolusteluyritys sille, että liian monilta vl-lapsilta varastetaan osa lapselle kuuluvasta lapsuudesta.
Olen pahoillani puolestanne te vl-lapset, joilta riistetään osa teille kuuluvasta lapsuudesta.- Rebekka*
Olen aivan samaa mieltä asiasta, lapselle kuuluu leikki, vapaus ja kohtuullisessa määrin vastuun kantoon oppiminen. Joissakin suurissa perheissä lapset joutuvat aivan liian varhain ottamaan vastuuta nuoremmista sisaruksista ja varsinkin ne joilla on taipumus ottaa vastuuta. Toisenluonteiset pääsevät vähemmällä kun eivät välttämättä suostu. Siinä on vain se ikävä puoli, että vastuu kaatuu sitten aina sen velvollisuuden tuntoisemman päälle.
Siitä olen tosin eri mieltä, mitä olen nähnyt kirjoitettavan, että pojat pääsisivät kuin koirat veräjästä. Ainakin meidän perheessä joka ei kyllä kovin suuri lestadiolaisen mittapuun mukaan ole, pojiilla on aivan samalla lailla ollut keittiövuoronsa jne. Tätä olen nähnyt monessa muussakin perheessä luonnollisena asiana. Se joka syö, osallistuu myös jälkipyykkiin. Ehkä kuitenkin hoivaamisvietti on tytöillä voimakkaampi sekä muidennkin taloustöiden teko, tytöillä se on luonnollisempaa kun taas poikia houkuttavat enemmät mopot ja pihatouhut. Rebekka* kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä asiasta, lapselle kuuluu leikki, vapaus ja kohtuullisessa määrin vastuun kantoon oppiminen. Joissakin suurissa perheissä lapset joutuvat aivan liian varhain ottamaan vastuuta nuoremmista sisaruksista ja varsinkin ne joilla on taipumus ottaa vastuuta. Toisenluonteiset pääsevät vähemmällä kun eivät välttämättä suostu. Siinä on vain se ikävä puoli, että vastuu kaatuu sitten aina sen velvollisuuden tuntoisemman päälle.
Siitä olen tosin eri mieltä, mitä olen nähnyt kirjoitettavan, että pojat pääsisivät kuin koirat veräjästä. Ainakin meidän perheessä joka ei kyllä kovin suuri lestadiolaisen mittapuun mukaan ole, pojiilla on aivan samalla lailla ollut keittiövuoronsa jne. Tätä olen nähnyt monessa muussakin perheessä luonnollisena asiana. Se joka syö, osallistuu myös jälkipyykkiin. Ehkä kuitenkin hoivaamisvietti on tytöillä voimakkaampi sekä muidennkin taloustöiden teko, tytöillä se on luonnollisempaa kun taas poikia houkuttavat enemmät mopot ja pihatouhut.pitää jo nuorena pikkuaskareiden kautta opettaa työntekoa = mahdollisen oman huoneen siistinä pitäminen, roskien vientivuorot yms.
Tämä on normaalia lastenkasvatusta.
Täysin eri asia on lapsuuden anastaminen sijoittamalla lapsi sijaisvanhemmaksi. Tämä kaatuu varmasti kaikkein eniten ns. kilttien ja nöyrien lasten niskaan. Kaikki eivät siihen alistu - kuten totesit.- erään vl-perheen
Rebekka* kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä asiasta, lapselle kuuluu leikki, vapaus ja kohtuullisessa määrin vastuun kantoon oppiminen. Joissakin suurissa perheissä lapset joutuvat aivan liian varhain ottamaan vastuuta nuoremmista sisaruksista ja varsinkin ne joilla on taipumus ottaa vastuuta. Toisenluonteiset pääsevät vähemmällä kun eivät välttämättä suostu. Siinä on vain se ikävä puoli, että vastuu kaatuu sitten aina sen velvollisuuden tuntoisemman päälle.
Siitä olen tosin eri mieltä, mitä olen nähnyt kirjoitettavan, että pojat pääsisivät kuin koirat veräjästä. Ainakin meidän perheessä joka ei kyllä kovin suuri lestadiolaisen mittapuun mukaan ole, pojiilla on aivan samalla lailla ollut keittiövuoronsa jne. Tätä olen nähnyt monessa muussakin perheessä luonnollisena asiana. Se joka syö, osallistuu myös jälkipyykkiin. Ehkä kuitenkin hoivaamisvietti on tytöillä voimakkaampi sekä muidennkin taloustöiden teko, tytöillä se on luonnollisempaa kun taas poikia houkuttavat enemmät mopot ja pihatouhut.sillä kuulin heidän läheiseltään, että he ovat jättäneet 7.luokkalaisen ja ala-aste ikäisen lapsensa hoitamaan seitsemää muuta pikkusisartaan(joista yksi on pieni vauva) puoli päivää. Kyllä on mielessä pyörinyt, että pitääkö tuosta tehdä ilmoitus ja sanoin siitä kyllä kaverillenikin, joka oli myös itse kauhistellut asiaa.
- Rebekka*
Melperi1 kirjoitti:
pitää jo nuorena pikkuaskareiden kautta opettaa työntekoa = mahdollisen oman huoneen siistinä pitäminen, roskien vientivuorot yms.
Tämä on normaalia lastenkasvatusta.
Täysin eri asia on lapsuuden anastaminen sijoittamalla lapsi sijaisvanhemmaksi. Tämä kaatuu varmasti kaikkein eniten ns. kilttien ja nöyrien lasten niskaan. Kaikki eivät siihen alistu - kuten totesit.Niin, uskoisin että monikaan vanhempi ei tietoisesti "anasta" lapsuutta, mutta jos työvuori käy ylivoimaiseksi omiin voimiin nähden, voi näin käydä. Näin on varmasti ainakin niissä perheissä, joiden vanhempia ei ole luotu suuren perheen vanhemmiksi. Sillä, että kaikista ei oikeasti ole vanhemmiksi ja vastuunkantajiksi ei ole mitään tekemistä heidän uskonelämänsä kanssa. Jos ei ole kuin lusikalla saanut ei voi kauhalla ammentaa. Vanhemmuuteen vaikuttavat niin monet osatekijät omista lapsuuden kokemuksista alkaen. Ja tälläisissä tapauksissa on TODELLA väärin, että vanhemmat eivät ota vastuuta omista elämistään ja ymmärtäisivät, että lasten synnyttämisellä ei taivaspaikkaa jaeta.
Sanotaan että lasten pitää saada syntyä, mutta miksi heidän syntymisensä jälkeen heidän elämällään ei olekaan mitään arvoa? Tulevatko näiden sanojen sanojat "niin on päiväs kun on voimas", "kenellekään ei annetta enempää kuin jaksaa kantaa" konkreettisesti avuksi kun voimia kertakaikkiaan ei ole. Ulkopuolinen apu ei kuitenkaan ole ratkaiseva vaihtoehto, kukaan ei voi olettaa että jatkuvasti heidän perhettään jaksetaan pönkittää, rajansa siinäkin, vaan ratkaisut tulee tehdä oman perheen sisällä ja ymmärtää mikä meidän perheessä on oikein ja kaikille osapuolille, myös lapsille, parasta. - duuuu
erään vl-perheen kirjoitti:
sillä kuulin heidän läheiseltään, että he ovat jättäneet 7.luokkalaisen ja ala-aste ikäisen lapsensa hoitamaan seitsemää muuta pikkusisartaan(joista yksi on pieni vauva) puoli päivää. Kyllä on mielessä pyörinyt, että pitääkö tuosta tehdä ilmoitus ja sanoin siitä kyllä kaverillenikin, joka oli myös itse kauhistellut asiaa.
Pitäisi tehdä ilmoitus lastensuojeluviranomaisille. Eri asia on autaako tämä ketään. Lapset voidaan ehkä ottaa huostaan ja silloin he voivat joutua vielä pahempiin oloihin. Jos lapsi joutuu olemaan poissa koulusta töiden vuoksi, niin kyse on oppivelvollisuuslain rikkomisesta. Tosin tätäkään ei kukaan valvo, koska monet oppilaat pinnaavat koulusta ihan muuten vaan.
Virallisesta ilmoituksesta voisi korkeintaan olla se hyöty, että vanhemmat rupeaisivat hieman miettimään toimintansa oikeutusta. Rebekka* kirjoitti:
Niin, uskoisin että monikaan vanhempi ei tietoisesti "anasta" lapsuutta, mutta jos työvuori käy ylivoimaiseksi omiin voimiin nähden, voi näin käydä. Näin on varmasti ainakin niissä perheissä, joiden vanhempia ei ole luotu suuren perheen vanhemmiksi. Sillä, että kaikista ei oikeasti ole vanhemmiksi ja vastuunkantajiksi ei ole mitään tekemistä heidän uskonelämänsä kanssa. Jos ei ole kuin lusikalla saanut ei voi kauhalla ammentaa. Vanhemmuuteen vaikuttavat niin monet osatekijät omista lapsuuden kokemuksista alkaen. Ja tälläisissä tapauksissa on TODELLA väärin, että vanhemmat eivät ota vastuuta omista elämistään ja ymmärtäisivät, että lasten synnyttämisellä ei taivaspaikkaa jaeta.
Sanotaan että lasten pitää saada syntyä, mutta miksi heidän syntymisensä jälkeen heidän elämällään ei olekaan mitään arvoa? Tulevatko näiden sanojen sanojat "niin on päiväs kun on voimas", "kenellekään ei annetta enempää kuin jaksaa kantaa" konkreettisesti avuksi kun voimia kertakaikkiaan ei ole. Ulkopuolinen apu ei kuitenkaan ole ratkaiseva vaihtoehto, kukaan ei voi olettaa että jatkuvasti heidän perhettään jaksetaan pönkittää, rajansa siinäkin, vaan ratkaisut tulee tehdä oman perheen sisällä ja ymmärtää mikä meidän perheessä on oikein ja kaikille osapuolille, myös lapsille, parasta."Niin, uskoisin että monikaan vanhempi ei tietoisesti "anasta" lapsuutta, mutta jos työvuori käy ylivoimaiseksi omiin voimiin nähden, voi näin käydä. Näin on varmasti ainakin niissä perheissä, joiden vanhempia ei ole luotu suuren perheen vanhemmiksi"
Syyllistä tähän tilanteeseen ei tarvitse pitkään miettiä. SRK ja vl-saarnamiehet pommittavat kaikille veeällille samaa VALHETTA: "Raamattu kieltää ehkäisyn".
Niinpä sitten jokaisessa vl-makuuhuoneessa pusketaan paljaalla ilman mitään ehkäisyä vuodesta toiseen ja lapsia syntyy liukuhihnalta riippumatta siitä, mikä on vanhempien kyky ja voimavarat hoitaa tilannetta.
Sitten vielä lyödään löylyä kiukaalle toteamalla: "Eihän uskovainen väsy". Taikka peräti: "Onko tullut tehtyä syntiä, kun masennus noin iski?".
Tällaisella syyllistämisellä todellakin parannetaan tilannetta?
Vl-herätysliikkeen johtomiehet ja saarnamiehet eivät ota lainkaan huomioon vl-ihmisiä yksilöinä - heidän voimavarojaan yms. Kaikki lyödään samaan nippuun - ja jaksettava on. Entäs, ellei jaksa...?
PS. Joiltakin vl-lapsilta osan lapsuudesta anastaa SRK ja vl-saarnamiehet.- Rebekka*
Melperi1 kirjoitti:
"Niin, uskoisin että monikaan vanhempi ei tietoisesti "anasta" lapsuutta, mutta jos työvuori käy ylivoimaiseksi omiin voimiin nähden, voi näin käydä. Näin on varmasti ainakin niissä perheissä, joiden vanhempia ei ole luotu suuren perheen vanhemmiksi"
Syyllistä tähän tilanteeseen ei tarvitse pitkään miettiä. SRK ja vl-saarnamiehet pommittavat kaikille veeällille samaa VALHETTA: "Raamattu kieltää ehkäisyn".
Niinpä sitten jokaisessa vl-makuuhuoneessa pusketaan paljaalla ilman mitään ehkäisyä vuodesta toiseen ja lapsia syntyy liukuhihnalta riippumatta siitä, mikä on vanhempien kyky ja voimavarat hoitaa tilannetta.
Sitten vielä lyödään löylyä kiukaalle toteamalla: "Eihän uskovainen väsy". Taikka peräti: "Onko tullut tehtyä syntiä, kun masennus noin iski?".
Tällaisella syyllistämisellä todellakin parannetaan tilannetta?
Vl-herätysliikkeen johtomiehet ja saarnamiehet eivät ota lainkaan huomioon vl-ihmisiä yksilöinä - heidän voimavarojaan yms. Kaikki lyödään samaan nippuun - ja jaksettava on. Entäs, ellei jaksa...?
PS. Joiltakin vl-lapsilta osan lapsuudesta anastaa SRK ja vl-saarnamiehet.En ole koskaan kuullut masennuksesta puhuttavan että olisi synnin seurausta, mutta mistääpä tietää vaikka näinkin olisi jossain tapahtunut. Väsymyksestä ja masennuksesta puhutaan kuitenkin aidosti ja aidoilla äänillä nykyisin lestadilaistenkin keskuudessa, jotain edistystä on tapahtunut.
Olet osittain oikeassa, mutta edelleen peräänkuuluttaisin viimekädessä vanhempien vastuuta tilanteessa. Ei minun mielestäni aikuinen ihminen voi sysätä vastuuta SRK:n tai saarnamiesten niskaan vaan itse pitää ymmärtää oma tilanteensa ja oman perheensä paras. Vaikka siinä olen aivan samaa mieltä, että on väärin julistaa tuota ehkäisemättömyysoppia, kun hyvään vanhemmuuteen ei riitä vaikka olisi kuinka palavasti ja kirkkaasti uskomassa, jos riittäviä eväitä vanhemmuuteen ei ole. Nämä asiat pitäisi kyetä erottamaan toisistaan. - minäkin ajattelin
duuuu kirjoitti:
Pitäisi tehdä ilmoitus lastensuojeluviranomaisille. Eri asia on autaako tämä ketään. Lapset voidaan ehkä ottaa huostaan ja silloin he voivat joutua vielä pahempiin oloihin. Jos lapsi joutuu olemaan poissa koulusta töiden vuoksi, niin kyse on oppivelvollisuuslain rikkomisesta. Tosin tätäkään ei kukaan valvo, koska monet oppilaat pinnaavat koulusta ihan muuten vaan.
Virallisesta ilmoituksesta voisi korkeintaan olla se hyöty, että vanhemmat rupeaisivat hieman miettimään toimintansa oikeutusta.että tutkitaan varmaan perhe ja seurataan heidän toimintaa ja jos normaali touhua muuten, niin lapsia ei viedä, mutta vanhemmat ehkä miettivät enemmän mitä tekevät.
Rebekka* kirjoitti:
En ole koskaan kuullut masennuksesta puhuttavan että olisi synnin seurausta, mutta mistääpä tietää vaikka näinkin olisi jossain tapahtunut. Väsymyksestä ja masennuksesta puhutaan kuitenkin aidosti ja aidoilla äänillä nykyisin lestadilaistenkin keskuudessa, jotain edistystä on tapahtunut.
Olet osittain oikeassa, mutta edelleen peräänkuuluttaisin viimekädessä vanhempien vastuuta tilanteessa. Ei minun mielestäni aikuinen ihminen voi sysätä vastuuta SRK:n tai saarnamiesten niskaan vaan itse pitää ymmärtää oma tilanteensa ja oman perheensä paras. Vaikka siinä olen aivan samaa mieltä, että on väärin julistaa tuota ehkäisemättömyysoppia, kun hyvään vanhemmuuteen ei riitä vaikka olisi kuinka palavasti ja kirkkaasti uskomassa, jos riittäviä eväitä vanhemmuuteen ei ole. Nämä asiat pitäisi kyetä erottamaan toisistaan."Olet osittain oikeassa, mutta edelleen peräänkuuluttaisin viimekädessä vanhempien vastuuta tilanteessa."
Vl-herätysliikettä hallitaan edelleenkin pelolla ja pelottelulla.
Uskon, että vaihtelee varsin paljon se, miten otolliseen maaperään SRK:n ja vl-puhujien pelottelu uppoaa. Luultavasti Etelä-Suomessa esim. ehkäisyä käytetään varsin paljon vl-piireissä. Hyvä niin! Tämähän koituu lasten ja koko vl-perheen parhaaksi.
Mutta on paljon vl-vanhempia, jotka eivät uskalla uhmata VALHEELLISIA vl-oppeja - mm. "Raamattu kieltää ehkäisyn". Silloin ei myöskään uskalleta ottaa sitä omaa vastuuta omasta perheestä vaan ollaan mieluummin SRK:n ja kumppaneiden talutusnuorassa. Lapsia syntyy liian kanssa ja koko perhe voi pahoin.
Uskon kuitenkin, että kehityssuunta vl-liikkeessä on oikea = Oulun HUURUPARTOJEN ja VÄKÄLEUKOJEN "Siihen aikaan kun isä lampun osti" -säännöt aletaan jättää omaan arvoonsa ja käytetään sen sijasta omaa järkikultaa.
Iso työ on vielä kääntää vl-VALHEOPIT Raamatun mukaisiksi opeiksi. Mutta se onkin sitten toinen juttu.- Rebekka*
Melperi1 kirjoitti:
"Olet osittain oikeassa, mutta edelleen peräänkuuluttaisin viimekädessä vanhempien vastuuta tilanteessa."
Vl-herätysliikettä hallitaan edelleenkin pelolla ja pelottelulla.
Uskon, että vaihtelee varsin paljon se, miten otolliseen maaperään SRK:n ja vl-puhujien pelottelu uppoaa. Luultavasti Etelä-Suomessa esim. ehkäisyä käytetään varsin paljon vl-piireissä. Hyvä niin! Tämähän koituu lasten ja koko vl-perheen parhaaksi.
Mutta on paljon vl-vanhempia, jotka eivät uskalla uhmata VALHEELLISIA vl-oppeja - mm. "Raamattu kieltää ehkäisyn". Silloin ei myöskään uskalleta ottaa sitä omaa vastuuta omasta perheestä vaan ollaan mieluummin SRK:n ja kumppaneiden talutusnuorassa. Lapsia syntyy liian kanssa ja koko perhe voi pahoin.
Uskon kuitenkin, että kehityssuunta vl-liikkeessä on oikea = Oulun HUURUPARTOJEN ja VÄKÄLEUKOJEN "Siihen aikaan kun isä lampun osti" -säännöt aletaan jättää omaan arvoonsa ja käytetään sen sijasta omaa järkikultaa.
Iso työ on vielä kääntää vl-VALHEOPIT Raamatun mukaisiksi opeiksi. Mutta se onkin sitten toinen juttu.Edelleen paljolti samaa mieltä asioista, mutta edelleen peräänkuulutan perheen vanhempien, aikuisten ihmisten vastuuta. Mutta kyllä todella myös SRK:n pitäisi tuntea vastuuta asiassa, jossa raamattuun vetoamalla saadaan paljon ikävää jälkeä aikaan. Se kostautuu seuraavassa sukupolvessa jos lapset ovat jääneet ilman riittävää huomiota ja rakkautta. Toki näin voi tapahtua ja tapahtuu vaikka lapsia olisi vain muutama, jos vanhempien voimavarat ovat rajalliset, mutta todella suurempi riski on mikäli kyvyttömille vanhemmille syntyy useita lapsia. Ja se kostautuu myös lapsille mm. sillä että joutuvat ottamaan aikuisen vastuun perheessä.
Korostan, että on paljon aidosti hyvinvoivia suuriakin perheitä, joissa lapset saavat olla lapsia ja joissa kasvaa tasapainoisia aikuisia, mutta liikaa on pahoin vointia tämän asian tiimoilta.
- utelias?
Missähän viipyvät kaikkitietävän Wehan viisaat neuvot tähän hankalaan kysymykseen?
Kyllä hänellä on yleensä varma vastaus joka kysymykseen, sillä kyllähän ainoat oikeat uskovat tietävät
miten pitää toimia.
Onkohan tilanne Thaimaassa toinen?- umpikallosta
tuskin repeaa tahan asiaan mitaan muuta kuin raamatunlauseiden kopioita.
- onnellinen aikuinen
Taas tätä - lapsellista kohkaamista ja suurentelua!
Oletko vieraillut kärpäsenä katossa kaikissa vl-kodeissa tarkkailemassa, miten siellä hommat sujuvat?
- Rebekka*
Melperi1 kirjoitti:
Oletko vieraillut kärpäsenä katossa kaikissa vl-kodeissa tarkkailemassa, miten siellä hommat sujuvat?
Viestin kirjoittaja on oikeassa siinä asiassa, että avaajan kirjoitus alkaa näin:
Kuten Ylivieskassa ilmestyvästä ilmaislehdestäkin voi lukeajärkyttävän tarinan, ovat lestadiolaisperheen lapset kauhean työtaakan alla...jne.
Niin hyvässä kuin pahassa yleistys ei ole hyväksi. Toki mikäli asia on positiivinen yleistystä ei tapahdukaan, ainakaan lestadiolaisista puhuttaessa. Todellakaan kaikissa suurissakaan perheissä
lapset eivät näänny töiden alla eivätkä joudu ottamaan heille kuulumatonta vastuuta perheissä.
Parhaimmillaan suurissa, hyvin voivissa perheissä kasvaa yritteliäitä veron maksajia yhteiskunnalle, jotka huolehtivat perheestään.Ongelma on mielestäni niissä perheissä, joissa vanhemmuus on hukassa tai työtä on aivan liikaa voimiin nähden.
Tiedän tuttavapiiristäni monia perheitä, joissa käytetään ulkopuolista säännöllistä siivousapua. Tokihan työtä riittää jaettavaksi siinäkin tapauksessa, mutta ainakin suuremmilta urakoilta säästytään ja saadaan ne voimat suunnattua johonkin muuhun. - eivät
pärjää ilman orjatyövoimaa. Kun ei ole rahaa palkata apua, ei ole muuta mahdollisuutta kuin orjuuttaa omat lapsensa. Näinhän lyylerikin on kehuskellut tekevänsä!
- pohj
sitä lehtijuttua mitenkään tänne näkyviin? Netistä ei taida löytyä?
- Löytyykö?
Löytyykö?
- Cecilia.
kirous lapselle syntyä vl-kotiin?
- jermuilija
ON.
- ,,,,,,
jermuilija kirjoitti:
ON.
seisoo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla221624- 44559
- 55546
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k83495Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490