Hei ajattelin aloittaa tällaisen keskustelun vastineena tälle kelle olet viimmeksi antanut pakit ketjulle. Tuo ketjukun taas kertoi miten kateellisten norsujen Albania tämä Suomi on. Täällä pidetään hienona sitä ettei yritetä eikä laiteta itseään likoon. Täällä pidetään hienona asiana sitä että katselet sohvalta realitia ja naureskelet heidän epäonnistumisilleen. Tällaisella asenteella ei tulla varmasti saavuttamaan yhtään mitään.
Omalla esimerkkillä aloitan omasta epäpäonnistuneesta pokaus yrityksestä.
Minä sain viimmeksi pakit tosiaan baarissa kun menin sanomaan hei naiselle. Tämän jälkeen nainen välittämästi ilmoitti ettei ole kiinnostunut jonka jälkeen pyysin häneltä anteeksi ja posituin paikalta.
Miten viimmeksi sait pakit
32
604
Vastaukset
- dasdasdgcbcv
En oikeastaan saanut pakkeja ollenkaan viimmeksi. Nainen vain tuli baaritiskillä viereeni jolloin aloitin juttelun joka oli aika yksipuolista. Kun baarimikko pyysi minulta tilausta annoin vuoron naiselle joka häipyi nopeati omaan pöytäänsä tilauksen saatuaan.
- rentunruusula
Olin jo jonkun aikaa kuunnellut erään kaveri porukan laulamista karaokebaarissa. Menin sitten naiselle suoraa kehumaan hänen lauluääntään josta hän kiitti ja pyysi häipymään. Tottelin komentoa oitis ja lähdin kotiin nukkumaan.
- Jööööööörö
Viimmeksi kun jututin naisia olin lähestynyt heitä tanssilattialla. Juttelimme sitten tanssilattian ulkopuolella jolloin uskoin naiseten olevan jopa kiinnostuneita. Tanssimme useita biisejä illan aikana ja juttelimme. Jonkun biisin välissä väliimme kuitenkin tunki pari tummaihoista rastapäätä jotka alkoivat varsin rohkeasti kähmiä näitä naisia. Tytöt vastasivat tähän varsin intohimoisilla suudelmilla jonka jälkeen laskin että minua ei tässä yhtälössä enää kaivata ja lähdin vittuuntuneena kotiin.
- aijjaijjjaijj
Viimmeisimmät pakit sain uutena vuotena. Olin kavereiden kanssa juhlimassa uuttavuotta baarissa. Loppuillasta menin sitten baaritiskille tilaamaan juomaa koko porukalle. Ylimitoitin koko touhun mm. tilan yhden kokonaisen samppanja pullon pöytään muiden drinkkien lisäksi. No pari tyyppiä poistui juomaakaan juomatta kotiin. Yritin sitten epätoivoisesti tarjota eri naisille ilmaista juotavaa, mutta vastaus oli useimmilta tylyhkö meillä on jo omat joumat. Lopuksi tarjosin juomia muutamalle miehelle jotka ilomielen tulivatkin pöytäämme istumaan ja juomaan ja juttelemaan. Illan lopuksi porukka lähti kotiin yksinäisinä mutta iloisina.
- naisilla
oli seksuaalista valtaa, heillä nyt on myös pakkien antamisen valta ja ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Itse en ole koskaan saanut pakkeja (paitsi armeijan pakollinen) jos kohta en muita ole koskaan pyytänytkään.- ap
Tämä keskustelu oli tarkoitettu niille jotka todella laittavat itsensä likoon. Ei siis sinulle joka vain valittaa vailla yritydystä. On saatu jo monta hyvää viestiä siitä mitä se lähestyminen oikeasti on. Ehkä naiset oikeasti oppivat jotain näitä juttuja lukiessa. MIELENKIINNOLLA odotan myös niiiden naiseten saamia pakkeja ja epäonnistuneitan yrityksiä. Jos näitä ei yhtäkään ilmaannu niin voidaan kai todeta miten paskoja laskemoivia selittelijöitä naiset ovat omassa parisuhteettomuudessaan. Miten muuten voi olla mahdollista että naiset voivat valittaa huonoista miehistä jos he eivät ole koskaan etsineetkään hyvää miestä.
- juupa juu..
ap kirjoitti:
Tämä keskustelu oli tarkoitettu niille jotka todella laittavat itsensä likoon. Ei siis sinulle joka vain valittaa vailla yritydystä. On saatu jo monta hyvää viestiä siitä mitä se lähestyminen oikeasti on. Ehkä naiset oikeasti oppivat jotain näitä juttuja lukiessa. MIELENKIINNOLLA odotan myös niiiden naiseten saamia pakkeja ja epäonnistuneitan yrityksiä. Jos näitä ei yhtäkään ilmaannu niin voidaan kai todeta miten paskoja laskemoivia selittelijöitä naiset ovat omassa parisuhteettomuudessaan. Miten muuten voi olla mahdollista että naiset voivat valittaa huonoista miehistä jos he eivät ole koskaan etsineetkään hyvää miestä.
Oliskin aikamoinen sattuma jos noinkin moni käyttäisi termiä "viimmeinen/viimmeisimmät" ;)
Eli kiitos vaan monesta esimerkistä ap:lle ;)
- m19v.
Monesti oon kuullu miten tylyjä naiset osaa olla ja sitten naiset juoruavat pakeista netissä ja ystävilleen niin en todellakaan halua pakkeja joltain tylyltä naiselta ja sitten päätyä johonkin keskusteluu netissä tai sitten pahimmas tapaukses kuulen, kun nainen puhuu kavereilleen "kuvitelkaa, toi luuseri yritti iskeä mua." ja sit he nauravat minulle.
Ulkonäköäni ja luonnettani on kyllä useasti kehuttu ja minulle on monesti sanottu, että naiset tuskin antaa pakkeja minulle ja jos antaa nii ei anna tylysti mutta siitä huolimatta en kykene tekemään aloitteita, koska olen niin ujo ja pelkään pakkeja. :/
Ja muutenkin oon jo jättänyt baarit taakseni, kun en oikein usko, että sieltä löytäisin itselleni sopivaa kumppania.
Eli vastatakseni aloittajan kysymykseen niin en ole koskaan saanut pakkeja, koska en ole koskaan tehnyt aloitetta.- kfdgjk
suhtautua pakkeihin on olla välittämättä niistä mahdollisimman vähän. Jos joku antaa tylyt pakit, niin voit antaa takaisin samalla mitalla. Jos alkaa miettimään mitä joku random-nainen sinusta juttelee kavereidensa kanssa, voi samalla unohtaa koko seksielämänsä.
Jotkut naiset vain tykkäävät, monet/jotkut eivät. Kun on mies, pitää jaksaa tutustua naisiin tietyllä välinpitämättömyydellä niin kauan että sopiva löytyy.
- N32V
Viimeksi viime kesänä. Pakit tuli mieheltä, jonka olin tavannut netissä. Oltiin keskusteltu jo useita viikkoja ja vaihdettu kuvatkin aika alkuvaiheessa (eli pakit eivät seuranneet välittömästi kuvanvaihtoa). Sitten kun H-hetki eli livetapaaminen lähestyi, niin joitain päiviä ennen mies vetikin jarrut pohjaan ja sanoi, ettei pystykään tapaamaan. Ettei halua tavata ollenkaan, koska tapaaminen jännittää ja ahdistaa häntä liikaa.
Että sellainen tapaus.- EiosaaEi
vain muutaman kerran tällä kertaa:D
- :D
aloittaja kirjottanu noi 5 ensimmäistä viestiä, ei jumalauta kun nauratti:D
- nainen 21v
Uutena vuotena näin baarissa tosi komean nuoren miehen. Menin sitten tupakkahuoneeseen pyytämään häneltä tupakkaa, ja hän tarjosi. Sen jälkeen hän tuli istumaan pöytäämme ja jonkun ajan kuluttua menimme uudestaan ulos tupakalle. Hän otti numeroni ja antoi minulle omansa. Seuraavana päivänä lähetin viestin, mutta hän ei koskaan ottanut minuun yhteyttä :(
- viimeksi
Viimeksi tuli pakit kun oltiin tyttöporukalla pääsiäisenä baarissa. Yksi kivannäköinen mies istuskeli yksinään ja pidin hänen kanssaan silmäpeliä. Mies tuntui vastaavan siihen, niin seuraavan kerran kun hain tiskiltä juotavaa astelinkin sitten miehen pöytään ja kysyin, saanko tulla seuraksi. Mies meni ihan vaikeaksi ja mutisi jotain sinne päin että "emmänyoikeentieä" ja vilkuili vain muualle. Itselleni tuli tosi tyhmä olo kun seisoin siinä lasi kädessä niin sanoin vielä, että ei minun kanssani koko iltaa tarvi jutella, mutta voisin pitää seuraa sen aikaa, kun hän odottaa kavereitaan. Mies meni entistä vaikeammaksi eikä oikein saanut sanaa suustaan ja siinä vaiheessa totesin, että tuli tehtyä ilmeinen virheliike joten häivyin kavereitteni seuraan.
Ajattelin, että ehkä odotti vaimoaan eikä halunnut siksi vieraita naisia pöytään. Mutta en tiedä mikä oli, jonkin ajan päästä mies oli häipyny.- dfshjjfdskh
Minä kun luulin että jos mies istuu baarissa yksin, se vain karkoittaa naiset entistäkin kauemmaksi pois.
Entä jos se mies olisi vastannut että hän ei odota kavereitaan, vaan viettää koko baari-iltaa ihan yksin? Olisiko nainen rynnännyt kauhuissaan karkuun?
- ---------
tule vastaamaan, koska naiset ei tee aloitteita joten naiset ei saa myös pakkejakaan.
- tarkemmin
Et sitten vaivautunut lukemaan viestejä ennen kuin päästit aivopierusi? Ketjuun on vastannut neljä pakkeja saanutta naista (joista yksi tosin on jostain syystä poistanut viestinsä).
- Hamppa Huominen
Kolmet edelliset pakit on tulleet nettideitissä kun toinen osapuoli on nähnyt kuvan.
Oikeassa elämässä pitää mennä pari kuukautta taaksepäin erääseen kauppaan jossa eräs nainen loi katseita minuun. Kun kävelin sitten hänen luokseen että lähtisikö hän kahville, hän taisi miettiä hetken siinä tarkastellen lähempää ja sitten sanoi ettei ole kiinnostunut. Mitään havaintoa ei ole miksi hän tarkkaili minua kuitenkin, pitikö pelottavana vai oliko shopliftari peläten kiinnijäämistä.
Baareissa en liiku eikä kuten voi jo tekstistä voi päätellä olisi paljon sielläkään mahiksia. - selfconfidencezero
En ole viitsinyt iskeä enää viime aikoina, vaikka humalassa on tultu oltua. Humalatilaan nuo iskut rajoittuukin ja niiden muistikuvat ovat varsin hatarat. Viimeisin taisi olla jonkinlainen flirttiyritys itseltäni, yritin hymyillä, se päättyi kun vastapuolen nainen pudisti päätään että "ei ei ei..".
- 3rr23r
Kävelin ravintolassa kohti baaritiskiä. Yhtäkkiä jostain sivusta hyppäsi nainen eteeni joka kuuluvasti ilmoitti "mulla on poikaystävä" ja jatkoi matkaa.
- Glammie...
pakit sain pari vuotta sitten (sen jälkeen en ole miehiä edes tavannut ennen tätä nykyistäni).
Olimme jutelleet netissä webbikameran kera jo parin kuukauden ajan ja kovasti ihastuneet toistemme nettipersooniin ja ulkonäköön.
Tapasimme sitten kesällä ja vietimme päivän yhdessä. Minä olin edelleen ihastuneena mutta huomasin miehen olevan jotenkin vaisu. Erotessamme mies halasi eikä hänestä kuulunut pariin päivään mitään, sen jälkeen sain häneltä mailin jossa hän selitti että on hämillään koska oli niin ihastunut nettipersoonaani, mutta livenä jokin ei kuitenkaan kolahtanut.
Kyllä kirpasi.- mies perääntyi
luultavasti livenä rumemmalta kuin webbikamerassa.
mies perääntyi kirjoitti:
luultavasti livenä rumemmalta kuin webbikamerassa.
Tekniikka on kyllä aika outoa jos reaaliaikaisesti webbikamerassa ollessa näyttää täysin erilaiselta kuin oikeasti :D Ymmärtäisin jos vaikka olisin näyttänyt kuvan jonka olisin ensin käyttänyt Photoshop-mankelin kautta. Kyse oli tuskin siitä siis.
- seinäruusu-M
viime vuonna.
Sanoin muistaakseni "moi" jollekin naiselle jota en pitänyt edes erityisen hyvännäköisenä enkä odottanut pakkeja. Vastauksena oli jotain "ei kiinnosta".
Yleensä baari-illan aikana sitä vaihtaa muutaman sanan 0-2 naisen kanssa. Hohhoijaa..- Eipä muistella
Sinkkuna yli kolme vuotta ja tänä aikana kaksi yritystä. Kahdet pakit. Eikä mitään baarissa humalassa yrityksiä. Vakavaksi tarkoitettuja yrityksiä tutuille miehille, joita livenäkin nähnyt ja jutellut. Josko se kolmas kerta toden sanoisi..
- 26
Kun mietin pakkejani, ei oikein suoria pakkeja ole tullut mieleen. Pikemminkin olen vain jossain tilanteessa ymmärtänyt, ettei ihastukseni ole minusta kiinnostunut.
Sen sijaan minua isketään erittäin usein ja joudun antamaan pakkeja, koska olen jo vuosia ollut varattu. Olen aina pakkeja antaessani ystävällinen, paitsi jos mies on vaikka yrittänyt iskeä minua puristamalla perseestä.
Mutta niihin pakkeihin. Ennen harrastin nettideittailua ja kun lähetin miehelle kuvani, hän ei enää vastannut :D Ennen kuvan lähettämistä oli kyllä ollut hyvinkin kiinnostunut. No, kaikki ei voi tykätä kaikista :)
Joku mies mainitsi edellä esimerkin, jossa nainen oli hypännyt jostain puskan takaa ja ilmoittanut, että hänellä on poikaystävä. Minullekin on joskus käynyt vastaavaa. Kerran vahingossa tanssilattialla käännyin erästä poikaa kohti ja saman tien hän katsoi minua paheksuen ja sanoi olevansa varattu. Suunnitelmissani ei ollut todellakaan iskeä häntä, käännyin muuten vain siihen suuntaan.
Tätäkään esimerkkiä ei varsinaisesti voi sanoa pakeiksi, mutta liittyy kuitenkin aiheeseen joten kuten. Olin pari vuotta sitten baarissa ja monet miehet yrittivät iskeä minua, mutten ollut kiinnostunut kenestäkään, koska olin varattu. Jonkun ajan päästä melko epäviehättävä ja humalainen mies tuli luokseni ja alkoi valittaa minulle, ettei minulla ole mitään varaa antaa miehille pakkeja, koska olen niin ruma. "Tuollaiselle läskille pitäisi kelvata ihan kuka tahansa", hän ilmoitti (en ole edes ylipainoinen). Sanoin, että seurustelen, jolloin hän alkoi nauraa erittäin ivallisesti. Hänen mukaansa kukaan mies ei huolisi minua ikinä, koska olen ylimielinen rumilus, joka kuvittelee itsestään liikoja.
Tuli vain mieleen, että tekisikö kukaan nainen mitään tuollaista miehelle? Tulisi ihan yhtäkkiä haukkumaan miestä, vaikkei mies olisi edes huomannut naista koko iltana saatika sitten edes vilkaissut häntä päin? - Tsirbu
Miten viimeksi sain pakit... Kyläilin ystäväni luona pikkukaupungissa ja silmäpelailin pubissa erään miehen kanssa. Muutaman tuopin jälkeen hän poistui ulos ja katsoi vielä kerran söpösti suuntaani. Tuumasin etten anna tapauksen kadota, ja hörppäsin oman juomani ja lähdin perään. Hän oli ulkona tupakalla parin kaverinsa kanssa ja huikkasin että lähtiskös hän mun kanssa juomalle toiseen pubiin. Liekö sitten kavereiden edessä piti esittää astetta kovempaa kundia, sanoi että "en ole lähdössä" ja sanoin että harmi, ja moikkasin matkaani jatkaen. Ja sain kaikilta kolmelta räkänaurut perääni... Blah.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517183Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424992HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002788- 1502103
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331660Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1331634- 201617
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4001566mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111347Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E111323