Moikka.
Olis kanssa kyseltävää,onko kenelläkään kokemuksia tälläisistä tapauksista.
Olemme styylanneet n 2 vuotta miesystäväni kanssa,ja olemme jokseenkin sopiva pari,ja rakastamme toisiamme syvästi.Emme asu yhdessä.
Ongelmamme on kuitenkin meilläkin,vaikka rakkautta on paljon.Ja se on alkoholi.
Otamme molemmat juhlissa, tai hyvässä kaveriseurassa,silloin tällöin ja joskus sattuu,että mieheni ottaa liikaa.Se muuttaa hänen persoonansa arvaamattomaksi ja luonteeltaan kun on välivaltainen(ei ole kyllä minuun käsiksi koskaan käynyt,tapellut paljon miesten kanssa kyllä) se pelottaa minua.Kerran kyllä huusin hänelle kovasti,ja silloin sain tönäisyn.Jälkeenpäin hän sanoi,että ei saanut minua hiljenemään muuten,ellei pelästyttäisi kunnolla.No,hiljeninkin.Mutta olo oli aika karsea pitkän aikaa,ja meille tuli siitä jopa kriisi.
Paljon sitä pohdittiin jälkeenpäin ja vatvottiin.
Nyt siitä on jo aikaa,mutta silti,on tullut uusia kännejä,jolloin olen kokenut hänet uhaksi.Hän muuttu jotenkin vihamieliseksi minua kohtaan,puheineen,enkä silloin jää paikalle.
Olemme jutelleet siitäkin,mutta syitä ei löydy.
Kyllä minua pelottaa,vaikka näin käykin harvoin.
Se ei ole mikään puolustus.En oikein tiedä,mikä olisi avuksi,koska mieheni ei halua absolutismiakaan ajatella.Enkä itsekään.Minusta on mukava joskus ottaa,sivistyneesti,niinkuin useinmiten teemmekin.Joskus vain näitä ylilyöntejä sattuu.Onkos kellään kokemuksia samanmoisesta??? Aurinkoista kevättä kaikille täällä!!=)
Olis kanssa kyseltävää,onko kenelläkään kokemuksia tälläisistä tapauksista.
Olemme styylanneet n 2 vuotta miesystäväni kanssa,ja olemme jokseenkin sopiva pari,ja rakastamme toisiamme syvästi.Emme asu yhdessä.
Ongelmamme on kuitenkin meilläkin,vaikka rakkautta on paljon.Ja se on alkoholi.
Otamme molemmat juhlissa, tai hyvässä kaveriseurassa,silloin tällöin ja joskus sattuu,että mieheni ottaa liikaa.Se muuttaa hänen persoonansa arvaamattomaksi ja luonteeltaan kun on välivaltainen(ei ole kyllä minuun käsiksi koskaan käynyt,tapellut paljon miesten kanssa kyllä) se pelottaa minua.Kerran kyllä huusin hänelle kovasti,ja silloin sain tönäisyn.Jälkeenpäin hän sanoi,että ei saanut minua hiljenemään muuten,ellei pelästyttäisi kunnolla.No,hiljeninkin.Mutta olo oli aika karsea pitkän aikaa,ja meille tuli siitä jopa kriisi.
Paljon sitä pohdittiin jälkeenpäin ja vatvottiin.
Nyt siitä on jo aikaa,mutta silti,on tullut uusia kännejä,jolloin olen kokenut hänet uhaksi.Hän muuttu jotenkin vihamieliseksi minua kohtaan,puheineen,enkä silloin jää paikalle.
Olemme jutelleet siitäkin,mutta syitä ei löydy.
Kyllä minua pelottaa,vaikka näin käykin harvoin.
Se ei ole mikään puolustus.En oikein tiedä,mikä olisi avuksi,koska mieheni ei halua absolutismiakaan ajatella.Enkä itsekään.Minusta on mukava joskus ottaa,sivistyneesti,niinkuin useinmiten teemmekin.Joskus vain näitä ylilyöntejä sattuu.Onkos kellään kokemuksia samanmoisesta??? Aurinkoista kevättä kaikille täällä!!=)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla on ihan sama ongelma mieheni kanssa.
Mun poikaystävä on tosi kiltti ja muutenkin semmonen ihminen joka ei tee kenellekään pahaa.
Mutta alkoholi muuttaa kaiken, se jopa käy mun päälle ja rikkoo tavaroita täällä kotona...
Mä luulen et on semmosia ihmisiä jolle viina ei sovi.
Ja luulen et tää voi johtua siitäkin että jos on jotain asioita jäänny alitajuntaan, niin kun juo ne tulee esiin, ja aiheuttaa tämmöstä.
Tiedän ja ymmärrän miten vaikea tilanne on....
Hei,ja ikävä kuulla että sinulla menee samoin.
Tapahtuuko usein?
Olet oikeassa,alitajunta näyttelee ainakin meillä suurta osaa näissä,ja siitä olemme ihan tietoisiakin.Mieheni ongelmat johtuvat menneistä,ja sitä on vaikea enää korjata.On konsteja,mutta ne ovat niin suuria projekteja,että ei ole aikaa ryhtyä semmoisiin.
Rakkautta meillä on kai niin paljon,kuin vain on mahdollista olla(josko sitä voi mitata?),mutta se ei vain aina auta.Tilanne on kurja.Toivottavasti te pärjäätte siellä,ja saatte joskus asianne selviksi.Kiitos vastauksestasi ja hyvää kevättä!=)
Minäkin rakastin miestäni, yli kaiken! Olen varmaan sinua paljon vanhempi, 38v., ja tapasin mieheni ollessani 27v.
Alussa hän oli ihanne mies, juttelimme, katselimme tv:tä, kävimme kylässä, kävimme ulkona syömässä ja juhlimmekin, laskun hän aina huolehti. En nähnyt mitään hälyttävää hänessä alkuaikoinamme.
Ei mennyt kun noin. 1/2 vuotta muutettuamme yhteen kun tulin raskaaksi. Sen jälkeen kaikki muuttui. Gentlemanista tuli vuosien mittaan "hirviö", joka on tallannut itsetuntoni aivan maahan. Hän yritti kuristaa minut 3 viikkoa sitten, happi loppui ja luulin kuolevani, kun hän yht´äkkiä päästi otteen irti.. Tämän jälkeen erosin hänestä välittömästi, oma henkeni ja tyttäreni ovat rakkauttani tärkeämmät (vaikka hullulta kuulostaa edes ajatellakaan vaihtoehtoja).
Sanoisin sinulle, että ystävä hyvä, lähde suhteestasi. Se ei kuulosta terveelle, ja niinkuin minäkään en ole koskaan osannut kuvitellakaan kohdalleni mitään tämmöistä karmeutta, ei sitä kukaan osaa ennalta tajuta. En halua olla pessimisti, mutta tuommoiset vinkeet näyttävät vain ajan mittaan pahenevan. Et ole sen arvoinen, että kärsit sen miehen vuoksi. Lähde, kun vielä voit!
vastauksestasi.Annan sille arvoa,ja sille,että kerroit kokemuksiasi.Hyvä että ymmärsit lähteä.
Olen muuten saman ikäinen kuin sinä,että ikäerossa ei ole paljoa eroa kanssasi.Mieheni on pari vuotta mínua vanhempi.Minun miesystäväni ei vaan vaikuta samanmoiselta ihan kuin sinun miehesi.Ei hän ole mikään gentleman koskaan,tai muutakaan,fiksu kylläkin.Tiedän hänen ongelmansa,ja niitä,usko tai älä,roppakaupalla riittää.Tarkoitan lapsuutta,ym.Tiedän myös,että hän voisi kunnostautua,mutta se olisi niin iso urakka,ettei siihen kovin helposti lähdetä.
Aggressiivisuutensa vain arveluttaa,koska tiedän,ettei se koskaan häviä ihmisestä,jolla se ominaisuus on.Hän on sanonut minulle olevansa väkivaltainen persoona,(jonka tiesinkin,sillä olemme tunteneet tosi kauan),mutta vihaa heikompiensa päälle käymistä.Silti,hän on minua tönäissyt.Ja vain liika alkoholi voi saada hänet toimimaan näin.Absolutismi olisi pelastus,mutta sen täytyy tulla hänestä itsestään,enkä oikein toivoisi sitä itsekään.Vaikea tilanne.
joo..tuntuu tutulta mutta mulla vain on toisinpäin.otan toki itsekin mutta en pidä päihtyneenä(kännissä)olosta.mulla vaimo tulee myös väkivaltaiseksi ja riitelee kaikkien kanssa.pilalle meni 2 pikkujoulua tämä pääsiäinen monet synttärit...ym. en saanut selvää myöntääkö miehesi ongelman mutta luulen meillä sen johtuvan siitä että hän selvinpäin vähättelee tai jopa kokonaan kieltää sen.tai sitten syy onkin kokonaan muissa asioissa tai ihmisissä!!ollaan oltu yhdessä 5v ja tilanne pahenee koko ajan.ja jos mainitsen jotain em asiasta seuraa uhmamieli ja yhä enemmän ja nopeammin viinaa päähän.hän ottaa n.2kertaa viikossa.itse otan n.2kertaa kuukaudessa.loppuu usko ja konstit ehkä myös rakkaus. ps.saa ottaa kommenttia ja ymmärrän sinua joopajoo
ja ikävä kuulla,että avovaimosi on myös aggressivinen humalassa.Jossain määrin kuulosti samalta,kuin meillä.Mieheni myös vähättelee asioita,mutta tavoin,ettei välttämättä puhu asioista.Mutta jos puhuu,ei hän vähättele,vaan myöntää kyllä aina,että tuli oltua liian humalassa,ja jos on puhunut minulle ikävään sävyyn,on jopa pyytänyt anteeksi.Emme asu yhdessä,joten pääsen pois aina kun on tarvis.
Usein ei onneksi ole niin käynyt,mutta joskus.
En osaa sanoa,mikä muu olisi pelastus,kuin absolutismi,mutta se ei tule kai kuuloonkaan,enkä sitä itsekään toivo.Luulen ihan samaa,kuin sinä jo tiedät,että vaiva vain pahenee vanhetessa.Sekin hirvittää minua.En oikein tiedä,mitä tekisin,kuten et sinäkään,joten minäkin ymmärrän sinua.Mieheni on aina vaikea humalassa,myöntää vikojaan,ja juuri kuten sinunkin vaimosi,syy on aina muissa,ja yleensä minussa.Selvinpäin hän suhtautuu asioihin eri tavalla ja myöntää virheensä.Mutta se vain ei ratkaise mitään.
Alkoholi on tosiaan sellainen aine joka muuttaa rauhallisen agressiiviseksi, hiljaisen puheliaaksi ja joskus jopa puhelijaat hiljaisiksi...toiset se muuttaa hauskaksi...*Ottaa huikan taskumatistaan* ja toiset taas masentuneiksi ja jopa itsetuhoisiksi...mutta kuitenkin....
Teidän tapauksessanne mahdollisuuksia ja ratkaisuja on monenlaisia... ensinnäkin absolutismiin on turha yllyttää...siitä ei tosiaankaan seuraa kuin harmia...voi pyytää vähentää tietenkin...mutta jos hän ei ole mitään muuta kuin tönäissyt...mikä voi olla alku pahemmalle kylläkin...niin uskoisin että 90% ajastanne hän on kuitenkin se johon rakastuit ja jota rakastat...jos tilanne muuttuu pahemmaksi niin siinä tapauksessa reppu selkään ja jalat alle mutta siihen asti yrittäkää selvitä... yksikään suhde ei ole eikä pidäkään olla pelkkää ruusuilla tanssimista. kannustukseni sinulle...*Toteaa taskumatin olevan tyhjä ja vetäytyy pimeyteen*
Ensirakkauteni ja ensimmäinen pidempi suhteeni oli melko samanlainen, rakastin häntä hullun lailla ja eroaminen ei tuntunut järkevältä vaikka kipeää tekikin ainaiset kännitappelut. Poikaystäväni kävi minuun muutaman kerran käsiksi (tönimistä, haukkumista, seinää vasten työntämistä) yhteisten kavereiden luona kotibileissä ja muu porukka oli välissä selvittelemässä tilannetta. Ai että sillon hävetti, mutta uskoin aina selvinpäin niin katuvaa ja rakastavaa, hellää ja ihanaa poikaystävää joka puhui minut aina ympäri ja vakuutti minun olevan hänen maailmansa, hän ei voisi elää ilman minua.
Kerta toisensa jälkeen uskoin, aina uudestaan peläten ja odottaen mikä saa myrskyn puhkeamaan, minun käytöksellä ei ollut osaa eikä arpaa, se että olin hiljaa riitti. Lopun alkua enteiltiin jo kun kerran baarista palatessamme hän yhtäkkiä alkoi töniä minua ja sitten ennalta arvaamatta kaatoi minut jäiselle tielle ja rojahti itsekin viereeni, itkin ja rimpuilin päästäkseni ylös ja juoksin minkä jaloistani pääsin kotiin turvaan (asuttiin onneksi erillään vaikka hän viettikin luonani kaiken aikansa) monen tunnin soittelun jälkeen hellyin taas ja otin hänet yöksi luokseni (uskomatonta näin jälkeenpäin edes ajatella moista tilannetta, aika tyhmä sitä on ollutkin) ja katuvana hän taas kömpi viereeni nukkumaan herätelläkseen aamulla taas anteeksipyynnöillään.
Kaikki loppui erään vuoden toukokuussa, koulunloppiaisia vieteltiin ja koko ilta oli ollut hauska ja rento. Palattiin hänen asunnolleen joka oli kauempana keskustasta ja poikaystäväni meni jo nukkumaan, minä kömmin hänen viereensä ja vedin peittoa itselleni kun hän kimmastui siitä ja ainoa mitä muistan oli kun kuulin "vitun huora" ja pimeässä naaman iskeytyi nyrkki, tipahdin sängystä iskun voimasta lattialle ja löin pääni sängyn reunaan. Siitä virotessani tajusin että nenään koskee ja verta valuu kurkkuun, juoksin vessaan oksentamaan kun kurkussa oleva veri yökötti, itkin ja huusin poikaystävääni auttamaan mutta hän vaan tyytyväisenä nukkui sängyllä. Sillon olin niin pohjalla kun ihminen voi vaan olla, eikä kukaan auttanut. Hätäpäissäni soitin poikakaverini parhaalle kaverille joka asui lähellä ja sanoin ****.n hakanneen minut ja että mun on pakko päästä kotiin ennenkun se herää taas. Poikakaverin kaveri tuli samantien taksilla minua hakemaan ja vei asunnolleni kauhistellen nenää ja turvonnutta silmää.
Se ilta oli suhteemme viimeinen ja kiitän onneani ettei pahempaa tapahtunut. En vastannut puheluihin kuukauteen ja puolentoista kuukauden hiljaisuuden jälkeen lähetin tekstiviestin että tajuat kai etten aio vastata enää koskaan, minulle riitti. neljän kuukauden jälkeen näimme, itkimme ja halasimme. Paluuta ei kuitenkaan ollut, sen tein todella selväksi. Ajattelin itseäni ja omaa terveyttäni, sekä itsetuntoani joka todellakin ansaitsi jotain parempaa.
Nyt elän jo pitkällä uudessa suhteessa, tuosta nuoruuteni kauhusuhteesta on jo kauan aikaa, yli kuusi vuotta, mutta kehotan kaikkia naisia jotka kokevat suhteessaan vähäisintäkään väkivaltaa harkitsemaan eroa todella vakavasti. Niin tyhmältä kun se kuulostaakin, maailmassa löytyy kyllä miehiä jotka ovat todellisen rakkauden ja arvostuksen ansainneet.
Nykyinen mieheni saa kaiken kunnioitukseni fiksusti käyttäytyvänä ja viinaa kohtuudella, jos ollenkaan käyttävänä hellänä herrasmiehenä. Elämä hymyilee. :)
myös kokemusta omaavana olen sitä mieltä että vaihtoehdot ovat vähissä
1 alkoholin käyttö minimiin tai ei ollenkaan
2 älä missään tapauksessa muuta yhteen jos käytätte alkoholia
3 tai kuten tuossa edellä...juokse vielä kun voit
Kiinnikäymiseen pitää aina suhtautua vakavasti! Mun exä muuttui pikkuhiljaa parin vuoden aikana. Eka oli oikea ihanne ja kaikkien mieleen.Noh, muutettiin yhteen. Kaikki odotti suunnilleen häitä kun oltiin niin onnellisia. Sit pikkuhiljaa alkoi mustasukkainen kyttääminen, kavereiden vihaaminen, missään ei olis saanu käydä yksin tai jutella baarissa varsinkaan miesten kanssa, yritti aina nolata mut kaikkien silmissä arvostelemalla ja väheksymällä koulutusta, harrastuksia, mielipiteitä...Sit tää tyyppi alko käymään kännissä väkivaltaiseksi mut ei sit aamulla enää muistanu mitään tai vähätteli asiaa. No ajattelin et tää ei vetele ja lähdin vaan erään baarireissun ja riidan jälkeen kylmästi pois. Enkä palannu paitsi hakemaan tavarat. Sen jälkeen ollaan kyllä tavattu ja juteltu asioista mutta...ENPÄ VOISI OLLA ONNELLISEMPI KUN LÄHDIN TOLLASESTA SUHTEESTA! Karmii kun ajatteleekin niitä aikoja.
Heippa,ja kiitos kaikille vastanneille!
Olen ikikiitollinen kuullessani kokemuksianne,vahinko vaan,että ne ovat kaikki niin samanlaisia.Luulen että oma suhteeni päättyy myös samoin,väkivaltaan ja eroon.Sitä siis pitää odotella.Yksi oli joukossa,joka antoi jotakin toivoa.Tämä huppuluuranko.Kiitos myös hänelle.Saatat olla oikeassa sinäkin.Ajattelen samoin kuten sinä,joissain kohden,joten jään odottelemaan,mitä tuleman pitää.
Itsesuojeluvaistoni kyllä toimii,joten,älkää huoliko.=)
En ehdi nyt lukea muita kirjoituksia mutta meillä tuo
kännissä nimenomaan minulle riehuminen, huutaminen, haukkuminen ym ilkeily
loppui siihen kun sanoin eräänä sunnuntaina että vielä kerran
niin minä pakkaa laukut ja lähden. Paljon se vaati
sillä turhaan en tuollaista uhkaile. Ja kappas vain
se loppui.
joo,tuota samaa olen itsekin ajatellut,mutta taidan jättää sen viimeiseksi keinoksi,vielä kun meillä tätä "mellomista" sattuu vielä toistaiseksi kohtuullisen harvoin.En kylläkään vähättele.Olen vaan miettinyt,että mahtaako kyseinen tapa toimia,mutta kiitti,kiva kuulla,että ainakin teillä se puri.Katsotaan sitten joskus,miten meillä.Mielenkiintoista katsoa.Hyvät jatkot sinulle.
Mies menneisyydestäni omasi saman ongelman. Koskaan ei lyönyt minua mutta viina muutti hänet aivan täysin. Vaikka kuinka välitin koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu kun viinaa otetaan. Kerran ryöstettiin kämppä (minun tavarat tottakai) hänen töppäilyittensä takia ja kerran jouduin soittamaan poliisit kun hän tuli humalassa kotiin ja loppujen lopuksi jahtasi minua hullun kiilto silmissä pitkin pihamaata.
Korostan siis että mies oli aivan ihana selvinpäin. Mutta absolutismi ei kuulunut hänen kuvioihinsa.
Minä "pelastuin" muuttamalla toiselle puolelle Suomea ja samalla katkaisemalla suhteen. Velkaa tämä mies on minulle vieläkin (rahallisesti) töppäilyistään, mutta maksaa niitä koko ajan. Harmi kun henkisiä vahinkoja ei voi korvata. Onneksi tästä jotakin oppi. Seurustelimme 3v, joista 2 avoliitossa ja ero oli elämäni paras päätös.
Niin,hienoa,että olet nyt onnellinen,ja kurja juttu että sinulla on ollut tuonlaisia ongelmia ex-ukkosi suhteen.Ryöstökin jopa.Huh huh.
Hyvä että erositte,sanoisin.
No,tuo ei ihan kylläkään tuokaan kuulostanut taas minun mieheltäni,ja korostan tässä taas sitä,että mun mieheni ei ole mikkään "aivan ihana" tai gentelman selvinpäin,fiksu kylläkin.
Taitaa nämä tapaukset olla kuitenkin kaikki omanlaisiaan,eikä kai voi piirulleen verrata toisiinsa,vaikka monia samoja sävyjä löytyykin.
No,meillä on meidän ongelmamme,ja katsomme mitä tapahtuman pitää,meni miten meni.Mutta hienoa,että sinä olet selvittänyt suhteesi laadun ja olet nyt vapaa.Hyvää kevättä!=)
Kerronpa sinulle yhden tarina:Olipa kerran 18v.tytöntyllerö joka muutti kiltin miehen kanssa asumaan kaikki meni hyvin vähän aikaa mutta sitten tuli kuvaan kuningas alkoholi ja kaikki muuttui eli alkuun pientä tönimistä ja nälvimistä ja aina selvinpäin anteeksipyytämistä ja katumista mutta ne vain lisääntyivät meinaa nämä väkivallat:veitsi kurkulla,putkella lyönti jalkaan,lattialla luuttumista kasvoillani ja viimeisenä pisarana potku vatsaan kun olin raskaana ja hän epäili että ettei ole tulevan lapsen isä seurauksena keskenmeno ja kaikki vain kännissä.Olen nykyään 38v. ja onnellisesti naimisissa sellaisen miehen kanssa joka ei ole koskaan minua lyönnyt oli kännissä tai ei.Siispä toivottavasti sait tästä apua kysymykseesi ja hyvää keväänjatkoa sinulle