Uskotko

"siihen oikeaan"?
45211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

sairaalloisesti.

Äänestä

vaan uskon että toiseksi parhaat on oikeasti parhaita.

Äänestä

uskon.

Äänestä

En usko, joskus nuorena uskoin johonkin ns. oikeaan mutta en enään jos jonkun löytää se on järjellä otettava minkä saa, ei tällä iällä enään "prinssejä" odotella.
Sellainen järkisuhde ja tasapainoinen riittää minulle.

Äänestä

koukkuun.....ja nostan farkkutakin kaulukset pystyyn.

Äänestä

Mä oon sitä mieltä, että tarpeeksi hyviä on paljon.
Jos yhdenkään niistä "saa omaksi", niin sitten voi lopettaa ympärilleen katselun ja keskittyä siihen.

Äänestä

Se oikea tuli vastaan. Tallattu samoja polkuja 42 vuotta.

Äänestä

Ei semmoista olekkaan muualla kuin "hieman" todellisuudesta vieraantuneiden päiväunissa.

Oikeasti se menee niin että sopivia on vaikka kuinka paljon. Jotta homma ei mene liian helpoksi, niin tilanteet vaihtelee. Joku ei ole sopiva nyt, mutta voi olla sitä 10v päästä. Joku on sopiva nyt, mutta aika muuttaa liikaa ja se lakkaa olemasta sopiva.

Ihmiset aina sekoittaa tohon päiväuneensa sen että pitkä suhde olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, ja "se oikea" olisi täysin ongelmaton. Sitä se ei tosiaan ole vaan hyvin usein siinä saadaan niellä vaikka mitä.. hyvässä lykyssä pettämisistä lähtien. Myös toisen ongelmia saa niellä aikas tavalla. Sitten kun yks kaunis päivä huomataan että ollaankin syystä taikka toisesta pystytty kaikista huolimatta yhdessä, aletaan sanoon että toinen on se oikea. Oikeasti tuohon samaan pääsee monenkin eri henkilön kanssa.

Loppukaneettina voisin todellisuudesta vieraantuneiden päivää järkyttää muistuttamalla että se teidän ainoa oikea on voinut kuolla viime talvena heikoilla jäillä. Tai jo synnytyksessä. Tai sitten se asuu Salomon-saarilla ja te ette ikinä näe sitä.

Onneksi ei ole mitään hätää. Niitä oikeita löytyy joka maasta eikä ne kaikki ole vielä kuolleita joten teillä on toivoa vielä :D

On erittäin sopivia, sopivia, tosi sopivia, ei-sopivia, katastrofaalisen surkeita yms. ja jne.

Äänestä

Kyse ei kuitenkaan ole jostain muusta, vaan minusta itsestäni. Minä olen "se oikea". Tahdon olla se oikea. Voin antaa täyden rakkauteni ja tukeni toiselle ihmiselle. Ja hän on silloin minulle se ainoa oikea. Sillä hetkellä - ja mikä ettei elämän loppuun saakka. Ainakin omalta osaltani.

Äänestä
  • Tahdolla on suuri merkitys ja omalla päätöksellä tehdä oikein ja parhaansa.

    Äänestä

  • niin totta kun toikin on, vaatii myös vastapuolelta samaa. :)

    Äänestä

et ihmiselle voi olla useitakin oikeita. Mut mikä sitten vetää just tietyt tyypit yhteen? Oikeanlainen kemia. :)

Äänestä

siten et kyseessä on itseään toteuttava ennuste. Eli joku on riittävän hyvä tullakseen siksi oikeaksi - mut ilman uskoa näin ei voi käydä.

Äänestä

joillakin on yksi oikea, toisella useita oikeita, ja joillakin ei yhtään ainoaa oikeaa.

Äänestä
  • haluaa (tai alitajunta pakottaa). Eli jos itse katsoo tulevansa onnelliseksi vain 3,2 metrisen kumppanin kanssa niin ei yhtään on varsin tod. näk. vaihtoehto. Sen et kuinka paljon sitä pystyy itse ohjaamaan onkin toinen tarina - mä uskon muuttumiseen, mut en mahdottomuuksiin.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    haluaa (tai alitajunta pakottaa). Eli jos itse katsoo tulevansa onnelliseksi vain 3,2 metrisen kumppanin kanssa niin ei yhtään on varsin tod. näk. vaihtoehto. Sen et kuinka paljon sitä pystyy itse ohjaamaan onkin toinen tarina - mä uskon muuttumiseen, mut en mahdottomuuksiin.

    vain eräänkin ihmisen, joka eli ja kuoli 90-vuotiaaksi yksin ja ihan onnellisena ihmisenä. Ikinä hän ei haikaillut minkään oikean perään, jota ei olisi löytynyt tai että kyse olisi ollut siitä, että häntä ei kukaan olisi huolinut. Hänellä ei ollut sitä oikeaa. Noh, hän ei ehkä sitä niin halunnut, mutta tuskin olisi vastustanutkaan jos sellainen olisi löytynyt. Hän minulla tässä mielessä oli tuossa viimeisessä tapauksessa. Mutta mistä minä hänenkään salaisimmista ajatuksistaan tai haaveistaan tiedän.

    Äänestä

että useammankin kanssa voi olla kohtuullisen onnellinen mutta vain yksi on sellainen ettei muuta maailmaa enää erota.

Äänestä

Uskon asiat ovat uskon asioita.

Olen uskomaton.

Äänestä

ja uskon siihenkin ettei läheskään kaikki elämänsä aikana edes ehdi kohtaamaan sitä...

Äänestä
  • että olet kaikkia muita edellä?


    *nauraa poskilihakset maitohapoilla*

    Äänestä

  • kirpeIa kirjoitti:

    että olet kaikkia muita edellä?


    *nauraa poskilihakset maitohapoilla*

    ainakin onnellinen asian suhteen.

    Äänestä

  • vänksy kirjoitti:

    ainakin onnellinen asian suhteen.

    narsissit kukkivat.


    *nauraa poskilihakset maitohapoilla*

    Äänestä

Enpä usko en. Olisiko vähän infernaalisen masentava ajatus... :1

Äänestä
  • viiden elämän päästä sinäkin kohtaat Hänet.

    Äänestä

  • vänksy. kirjoitti:

    viiden elämän päästä sinäkin kohtaat Hänet.

    Uudelleen syntyminen... Lisää saman sarjan ajatuksia :D

    Äänestä

Uskon monen olevan "se oikea", kunhan aika ja elämäntilanne on molemmilla otollinen. Tuskin Rouva Ratikkakaan olisi ollut oikea, jos olisimme tavanneet 20 vuotta aiemmin. Sitäpaitsi olisi karmeaa ajatella, että jos sitä oikeaa ei kohtaisi, olisi tuomittu ikuiseen sinkkuuteen. Ei ei, minä en ole kohtalouskoinen vaan oman onneni seppä.

Äänestä
  • vois jos haluis sanoo hurskasteluksi, oman onneni seppä. Vähintäänki leuhkimiseksi ja itseriittoisuudeksi. Kun oikeasti se olis voinu mennä niin, että sä otit sen naisen minkä sait. Eli sinkkuus hirvitti ja sun eukkos sut sitten kelpuutti, kun muut ei. Mutta toki hurskastellaan vaan ja sanotaan kaikki että me ollaan taottu itte onnemme jokainen ja saatu hikeä vuodattaen kaikki ihana ja hieno elämässämme. Omalla panoksella. :)

    Ps. Huomaa sarkasmi. ;)

    Äänestä

  • on. jokainen voi teoillaan vaikuttaa tulevaisuuteensa.

    Äänestä

  • kdjfrerjweo kirjoitti:

    on. jokainen voi teoillaan vaikuttaa tulevaisuuteensa.

    tiettyyn rajaan saakka. Kaikki ei ole omissa handuissa.

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    vois jos haluis sanoo hurskasteluksi, oman onneni seppä. Vähintäänki leuhkimiseksi ja itseriittoisuudeksi. Kun oikeasti se olis voinu mennä niin, että sä otit sen naisen minkä sait. Eli sinkkuus hirvitti ja sun eukkos sut sitten kelpuutti, kun muut ei. Mutta toki hurskastellaan vaan ja sanotaan kaikki että me ollaan taottu itte onnemme jokainen ja saatu hikeä vuodattaen kaikki ihana ja hieno elämässämme. Omalla panoksella. :)

    Ps. Huomaa sarkasmi. ;)

    Minulla on kyllä hämärä muistikuva, että moni muukin on minut elämäni aikana kelpuuttanut. Enkä usko, etteikö joku kelpuuttaisi vielä tulevaisuudessakin, jos tarvis vaatii. Eikä sillä, ettäkö minä kenet vain saisin tai edes voisin asiaan itse kovin paljoa vaikuttaa. Se on sitten varmaan sitä kemiaa, mutta sille on itse aktiivisesti annettava mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    tiettyyn rajaan saakka. Kaikki ei ole omissa handuissa.

    Kenes handuissa se sitten on? Jumalan? Kohtalon?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Minulla on kyllä hämärä muistikuva, että moni muukin on minut elämäni aikana kelpuuttanut. Enkä usko, etteikö joku kelpuuttaisi vielä tulevaisuudessakin, jos tarvis vaatii. Eikä sillä, ettäkö minä kenet vain saisin tai edes voisin asiaan itse kovin paljoa vaikuttaa. Se on sitten varmaan sitä kemiaa, mutta sille on itse aktiivisesti annettava mahdollisuuksia.

    uskossa on hyvä elää, toivossakin. Olis tietty kiva, jos ei vaan kelpais vaan oikeesti olis jotain enemmän. Siis puhun omasta puolestani. Mut empä tiiä, taitaa olla vaan ylisuuria unelmia mulla. :)

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Kenes handuissa se sitten on? Jumalan? Kohtalon?

    ihmisten muun muassa. :)

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    uskossa on hyvä elää, toivossakin. Olis tietty kiva, jos ei vaan kelpais vaan oikeesti olis jotain enemmän. Siis puhun omasta puolestani. Mut empä tiiä, taitaa olla vaan ylisuuria unelmia mulla. :)

    Kylläpäs sitä nyt saivarrellaan. Ei kai kukaan halua olla se, johon on tyydytty aivan kuin viimeisenä oljenkortena. Ei se sinkkuus sentään niin kauheaa ole, ellei kovin läheisriippuvainen ole.

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    ihmisten muun muassa. :)

    Elämänkatsomus tuokin. Ei vain oikein tunnu omaltani, vaikka siinä epäilemättä (pieni) osatotuus piileekin.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Kylläpäs sitä nyt saivarrellaan. Ei kai kukaan halua olla se, johon on tyydytty aivan kuin viimeisenä oljenkortena. Ei se sinkkuus sentään niin kauheaa ole, ellei kovin läheisriippuvainen ole.

    mä taidan olla vähän persereikä tuulella tänään? Njoo kyllä joillekkin riittää, kunhan ees vähän kelpaa. No ei olekkaan, totta. Pikkasen vaan keljuttaa ihmiset jotka antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. :)

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Elämänkatsomus tuokin. Ei vain oikein tunnu omaltani, vaikka siinä epäilemättä (pieni) osatotuus piileekin.

    sä teet jos pankijohtaja sanoo ettei lainaa tipu?

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    sä teet jos pankijohtaja sanoo ettei lainaa tipu?

    Kilpailuttaisin pankkeja ja jos mistään ei heruisi, niin malttaisin mieleni ja hommaisin lisää vakuuksia. Ai niin, uhkailin minä kerran kirjoittavani yleisönosastoon. ;-)

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Kilpailuttaisin pankkeja ja jos mistään ei heruisi, niin malttaisin mieleni ja hommaisin lisää vakuuksia. Ai niin, uhkailin minä kerran kirjoittavani yleisönosastoon. ;-)

    näin minäkin tekisin. Mehän ollaanki samiksia. :)

    Äänestä

  • BlueNightSatin kirjoitti:

    näin minäkin tekisin. Mehän ollaanki samiksia. :)

    Asia ja miten se ilmaistaan. ;-)

    Äänestä

ja se muhun,mutta...

Äänestä
  • se mutta siihen tulee?

    Äänestä

  • old_profile_29828 kirjoitti:

    se mutta siihen tulee?

    Mutasta...

    Äänestä

on väärä kunnes tulee oikeaksi.

Äänestä

koska muuten tulisi pyörittyä tuolla vaikka kenen kanssa testaamassa..luulen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...... kirjoitti:

"siihen oikeaan"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu