Vuosipäivän unohtaminen

pettymys...

Ajattelin kysyä, että miten teillä muilla "vietetään" vuosipäivää vai vietetäänkö ollenkaan? Nimittäin minulla ja poikaystävälläni tuli vasta kaksi vuotta seurustelua täyteen ja päivästä jäi vähän paha maku suuhun, kun mies ei huomioinut sitä mitenkään. Hän tuli töistä kotiin ja lähti saman tien harrastustensa pariin ja tuli takaisin vasta kahdeksan aikaan illalla. Sen jälkeen alkoi viettää laatuaikaa netin kanssa. Itse olin koko päivän yksin kotona. Leivoin kakun päivän kunniaksi, mutta eipä siitäkään tainnut olla paljon iloa kun ei miestä kotona näkynyt...
Poikaystäväni kyllä tiesi vuosipäivästä (mainitsinkin asiasta hänelle ko. päivänä siltä varalta että oli unohtunut), mutta hän ei noteerannut sitä millään tavalla. Viime vuonna käytiin ulkona syömässä ja nytkin olisin ollut todella iloinen vaikka kukkapuskasta, mutta ei sitten. Paha mieli tuli. Päivä oli minulle tärkeä ja olisin halunnut viettää sen yhdessä ja tehdä jotain kivaa. Olenko ainoa, jonka ukko on tuollainen törppö?

147

12306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyttöystävä...-.-.-

      Meillä sovittiin ensimmäisestä vuosipäivästä, joka osui keskelle viikkoa, siten, että sitä vietettiin vähän jälkikäteen (töitten, työmatkojen, harrastuste ym. hässäkän takia). Vuosipäivä oli torstai, mutta "juhlittiin" sitä vasta lauantaina. Tehtiin ruokaa vähän pitemmän kaavan kautta, otettiin punaviiniä ja vietettiin ihan koti-ilta. Viikolla molemmilla on työt ja harrastukset päälle -> nähdään kunnolla vasta illalla. Kyllä mies toi kukkakimpun kun tuli töistä ja lähti melkeinpä samalla ovenavauksella treeneihin.

      Kyllä miesystäväni muisti vuosipäivän ja pohdiskeli jo parikin viikkoa etukäteen että mitäs silloin tehtäisiin. Ehdotteli kaikkea ravintolaillasta kylpylälomaan. Sanoin sille että vähä ny järkee päähän mieshyvä. =) Tulen pienestä onnelliseksi.

      • åå

        Meillä ei vietä vuosipäivää ollenkaan. Tai meillä ei ole mitään tarkkaa ajankohtaa milloin suhde alkoi.. Alku oli vähän hankala meillä ja sitten pikkuhiljaa lähti paremmaksi ja luistamaan. Ollaan joskus puhuttu, että pitäisikö jokin päivä ottaa vuosipäiväksi, mutta ne ovat jääneet puheeksi, eikä se ole minua niin häirinnyt. Olemme seurustelleet nyt noin 5 v. :)


      • *****
        åå kirjoitti:

        Meillä ei vietä vuosipäivää ollenkaan. Tai meillä ei ole mitään tarkkaa ajankohtaa milloin suhde alkoi.. Alku oli vähän hankala meillä ja sitten pikkuhiljaa lähti paremmaksi ja luistamaan. Ollaan joskus puhuttu, että pitäisikö jokin päivä ottaa vuosipäiväksi, mutta ne ovat jääneet puheeksi, eikä se ole minua niin häirinnyt. Olemme seurustelleet nyt noin 5 v. :)

        En edes itse muista vuosipäivä, 19-vuotta suunnilleen ollaan samankaton alla eletty.


      • Rakkaudella puolisos

        Minun rakkaani ei enää joka päivä muista kuka olen tai muista olevansa kanssani avioliitossa. Kaunistahan se on muistaa ja huomioida niin kauan, kun vielä muistaa. Voi tulla vielä sekin päivä, että ei enää todellakaan muista.


    • Miramella

      Meillä kun ei vietetä tuollaisia päiviä, ihan vaan siksi ette muisteta, milloin alettiin seurustella. Eikä sillä ole väliäkään, muistetaan milloin tavattiin ja se riittää. Tosin ei sitäkään mitenkään juhlita. Meille joka päivä on juhla, koska saamme olla toistemme kanssa. :)

      Miksi sitä päivää pitäisi juhlia? Onko se jokin virstanpylväs? Miksi se on tärkeää? Eikö sen kakun ja kukat voi hommata ihan mikä päivä vaan? Mulle mies tuo kukkia, kun siltä tuntuu. Ja mä teen kakun milloin sattuu.

      Ja olitteko te sopineet, että sitä juhlitaan? Jos olitte, olisit sanonut jotain, etkä vain murjottanut yksin. Asioista voi puhua. Jos mitään ei oltu sovittu, niin silloin ei mitään tarvitse tehdä.

      Jotenkin tuntuu, että olet erityisen kiinni siinä poikaystävässä ja olet nuori. Jos sinulla olisi muutakin ajateltavaa, kuten työt ja harrastukset, et ehtisi tuollaista edes surra.

      Eikä sun mies ole törppö. Miksi olisi? Luultavasti hän huomioi sinua eri tavoin joka päivä, mutta sinä et sitä osaaa arvostaa. Yksi kukkapuska kerran vuodessa vain merkitsee.

      Pahoittelut, jos kuulostan kovalta, ei ollut tarkoitus. Onnellinen parisuhde lähtee jokapäiväisestä ilosta, ei kerran vuodessa toimitetusta riitistä.

    • Näpsykkä

      Ollaan semmonen 24v pariskunta, seurusteltu noin 1,5vuotta josta yhdessä asuttu vuosi. Me toivotetaan tässä vaiheessa vielä joka kuukausi myös "hyvää kuukausipäivää"!!! :D Ensimmäisenä vuosipäivänä käytiin ulkona syömässä, se oli sovittu etukäteen. Vietettiin muutenkin "laatuaikaa" yhdessä... ;)

      Kuukausipäivän mies muistaa joskus ennen minua, siitä plussat hänelle. En tietenkään mitenkään siitä hermostuisi jos hän ei muistaisi koko päivää, koska itsekin välillä olen unohtanut, ja muistanut vasta kun mies on siitä sanonut. Ei näiden pienten merkkipäivien muistaminen ole parisuhteessa tärkeintä, mutta niiden muistaminen ja yhdessä viettäminen tuo mielestäni sellaista pientä arjen luksusta suhteeseen! Eri asia sitten jos syntymäpäivän tai hääpäivän joskus unohtaisi, siitä voisi jo mieli pahoittua. Kuukausipäivät ja vuosipäivät eivät ole niin kovin suuria juttuja kuitenkaan...

      Mielestäni sinulla on joka tapauksessa oikeus olla hieman pettynyt, jos olit jopa muistuttanut miestä vuosipäivästä eikä hän silti noteerannut sitä mitenkään. Mutta muista, että miehet eivät kuitenkaan ole ajatustenlukijoita, joten ehkä olisit voinut suoraa sanoa, että "meillä on vuosipäivä tänään, mitäs kivaa tehtäisiin? mä voisin tehdä kakun tai mennäänkö ulos syömään?" jne... Ymmärrätkö yskän? Ei mies ehkä tajunnut että halusit jotain spesiaalia, jos et sitä hänelle selvillä sanoilla ilmaissut. Se, että "meillä on tänään vuosipäivä, muistatko?" ei kerro vielä oikeastaan mitään toiveistasi päivän suhteen. Joillekin miehille nuo jutut ovat "naisellista hömpötystä", eivätkä kovinkaan oleellisia asioita, mutta varmasti miehesi olisi sinun kanssasi jotain erityistä tehnyt, jos olisit tarpeeksi selkeästi toiveesi ilmaissut.

      Siinäpä pari ajatusta.

    • msda

      vietetään aina vuosipäivää. ollaan seurusteltu 4,5vuotta ja kihloissa oltu vuoden verran. Meidän vuosipäivä on se kun tavattiin ekan kerran ja sama päivä on myös kihlapäivä. Vuosipäivänä yleensä käydään ravintolassa syömässä, jos vuosipäivä sattuu viikolle niin käydää joko ennen vuosipäivää tai vuosipäivän jälkeen vkl syömässä. Mitään lahjoja ei anneta, eikä mies ole ikään tuonut silloin kukkiakaan. Lahjoja annetaan vain syntymäpäivänä ja jouluna.

    • avovaimo24v

      Oltiin puhuttu aikaisemmin siitä päivästä joka oli todella kiireisen viikon keskiviikko. Siksi päiväksi oltiin ostettu toisillemme pienet lahjat ja avomies toi kukkakimpun. Viisi vuotta tuli siis seurustelua täyteen :) ja päätettiin sitten perjantaina mennä ulos syömään, kun se keskiviikko-ilta oli molemmilla tosi kiireinen ja seuraavana aamuna aikainen herätys. Perjantaina mentiin sitten ulos syömään ja oli muutenkin tosi romanttinen ilta

    • 13+5

      Ei me kyllä vietetä vuosipäivää mitenkään. Meillä tosin ei ole edes mitään tiettyä päivää, jolloin alettiin seurustella.

      Oon kuullu joistakin, jotka järjestää jopa kavereilleen biletä vuosipäivänsä kunniaksi. Mielestäni se on jo melko huomionhakuista :D

    • näin meillä menee

      Meillä ei vietetä seurustelun aloituksen vuosipäivää, mutta kihlajaispäivää ja avioliittoon vihkimispäivää kyllä muistamme ainakin sanoin ja muisteluin. Viimeksi olimme kihlajaispäivän vuosipäivänä ulkomaan matkalla, tosin matkan ajankohta oli sattumaa, sillä matkalle olisi lähdetty joka tapauksessa. Mieheni ei muistanut päivää, mutta päivän aamuna kysyin, muistatko mikä päivä tänään on ja hän innostui siitä niin, että menimme kivaan ravintolaan syömään siellä ulkomailla. Viimeksi kun oli hääpäivämme muistopäivä, olimme molemmat töissä ja väsyneitä, joten juttelimme illalla asiasta ja köllöttelimme sängyllä ja olimme vain kotona ja loikoiltiin.

      • PekkaMon

        Se on vuosipäivä..muistopäiviä vietetään ikävien tapahtumien vuoksi. Eli on Estonian uppoamisen muistopäivä ja sitten iloiste Itsenäisyyspäivä, hääpäivä, ylioppilaskunnan vuosipäivä, kaupungin vuosipäivä jne.

        Ihan vaan sanon, ettette käyttäisi iloisessa yhteydessä tuota muistopäivää. Se kun kuulostaa siltä, että erositte 2 vuotta sitten ja nyt vietitte avioliittonnen muistopäivää :)


    • sopineet?

      Puhupa sen miehen kanssa. Täällä avautuminen ei tuo häntä yhtään lähemmäs tai hetkeäkään aikaisemmin pois harrastuksista. Paitsi jos hän lukee juuri tätä palstaa... Olisiko syytä?

      • SoodaBob

        Sähän olet siinä aivan itsestään selvyys.


    • tinttamarella

      Meillä ei vietellä minkäänlaista vuosipäivää vaikka ollaan seurusteltu kesällä jo 5 vuotta. Taannoisessa keskustelussa mies ei edes muistanut, että kauan me ollaan seurusteltu! Veikkasi jotain 4 vuotta..just joo.Ei muistanut asiaa aluvuosinakaan, joten mäkin olen päättänyt unohtaa koko vuosipäivän. En tosin koskaan ole mitään lahjuksia yms. odottanutkaan, olisi vaan edes kerrankin sanonut "hyvää vuosipäivää". Meillä myöskään mies ei olisi muistanut syntymäpäivääni ellei asia olisi vahingossa lipsahtanut äidiltäni, kun oli kylässä edeltävänä päivänä. Siitä kieltämättä tuli hieman paha mieli.. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa muistaa 2 päivämäärää elämästään, mä en vaan joskus ymmärrä!?

      Että mun mies se vasta emätörppö onkin, repikää siitä.

      • Tunteet(on)

        nainen minäkin. Seitsämän vuotta yhdessä asuttiin, ja en edes ensimmäisenä äitienpäivänä ruusua saanut. enkä syntymäpäivänä. Yhtenä jouluna osti kengät, jotka olivat aivan liian pienet ja muutenkin aivan kamalat maiharit. En kai sitten ansainnutkaan.


      • meitö on
        Tunteet(on) kirjoitti:

        nainen minäkin. Seitsämän vuotta yhdessä asuttiin, ja en edes ensimmäisenä äitienpäivänä ruusua saanut. enkä syntymäpäivänä. Yhtenä jouluna osti kengät, jotka olivat aivan liian pienet ja muutenkin aivan kamalat maiharit. En kai sitten ansainnutkaan.

        päivää?? miten sellanenkin noihin kuuluu; ei kai miehesi ole lapsesi:-))))))


      • lapselliset
        Tunteet(on) kirjoitti:

        nainen minäkin. Seitsämän vuotta yhdessä asuttiin, ja en edes ensimmäisenä äitienpäivänä ruusua saanut. enkä syntymäpäivänä. Yhtenä jouluna osti kengät, jotka olivat aivan liian pienet ja muutenkin aivan kamalat maiharit. En kai sitten ansainnutkaan.

        oliko teillä jo lapsi ensimmäisen äitienpäivän aikaan? Eihan äitienpäivä kukkaa osteta yleensä kuin äideille,elikkä sinun ja sinun miehesi äidille jos teillä ei ole lapsia.


      • JaakkoMulta

        Ehkä sun pitää mennä seiskan sivuille puhumaan siitä kuinka miehesi rikkoo ihmisoikeuksia. Kyse ei ole kuin sinulle muutamasta tärkeästä päivästä ja jos niiden sivuuttaminen tekee siitä törpön niin eroa, helvetti sittä ja etsi itsellesi mies, joka on vaikka ystävänpäiväkortti alalla niin sitten sinut ja "merkkipäiväsi" pääsevät sellaiselle jalustalle kuin itse tahdot. kaikille kun ei tuollaiset "merkkipäivät" vain tarkoita mitään. oletko niin törppö ettet kunnioita toisen asennoitumista asiaan koska asenteesi toisen asenteeseen, ehkä jopa periaatteeseen on tuollainen? häpeä!


      • Kahdelle edelliselle
        lapselliset kirjoitti:

        oliko teillä jo lapsi ensimmäisen äitienpäivän aikaan? Eihan äitienpäivä kukkaa osteta yleensä kuin äideille,elikkä sinun ja sinun miehesi äidille jos teillä ei ole lapsia.

        Hiukan taitaa olla nyt luetun ymmärtämisessä häikkää edellisillä. Kirjoittaja ihan selvästi tarkoitti, että HÄNEN ensimmäisenä äitienpäivänään eli vauvan saannin jälkeen tuona ekana äitienpäivänä hän ei saanut edes ruusua.. Ei tuota nyt noin vaikeaa ole ymmärtää. Tai no jonkinlaista logiikan tajuahan se tietty vaatii..


      • säästössä on
        Kahdelle edelliselle kirjoitti:

        Hiukan taitaa olla nyt luetun ymmärtämisessä häikkää edellisillä. Kirjoittaja ihan selvästi tarkoitti, että HÄNEN ensimmäisenä äitienpäivänään eli vauvan saannin jälkeen tuona ekana äitienpäivänä hän ei saanut edes ruusua.. Ei tuota nyt noin vaikeaa ole ymmärtää. Tai no jonkinlaista logiikan tajuahan se tietty vaatii..

        ollaan oltu yhdessä neljäkymmentä vuotta.Yhden kerran olen tuona aikana kukan saanut,ei minään merkittävänä päivänä.Hän on sellainen mies oon sihen tottunu otin kaavan itsekkin muistan jos muistan.Ainahan sen voi myös nainen esille ottaa jos tuntuu tärkeälle...en enää vuodata kyyneleitä moisen takia


    • eri ajat

      vuosipäivää vietetä lainkaan, koska minä olin aloittanut seurustelun ja seksisuhteen hänen kanssaan kaksivuotta aiemmin ja mieheni kaksivuotta myöhemmin. Hän jatkoi villejä poikamiespäiviään kunnes vakiintui.

      Mikäli me vuosipäivää vietettäisiin niin molemmat juhlisivat eriaikaan : )
      Niinpä meillä ei ole vuosipäivää.

    • ihanoikeesti

      Tasa-arvon nimessä naisten pitää myös huomioida vuosipäivät. Miten huomioit miehesi vuosipäivänänne, veitkö ulos syömään, ostitko jotain kivaa hänelle, veitkö hänet kylpylään?. Te naiset yleensä jätätte nämä huomioimatta-, miksi aina miesten pitää muistaa ja huomioida?. Eletään sentään tasa-arvon aikaa mistä te naiset jaksatte länkyttää. HANKI SINÄKIN ELÄMÄ, SIIS IHAN OIKEESTI. Elämä on muutakin kuin jotain vuosipäiviä, äitienpäiviä etc.

      • 6915

        Etkö osaa lukea vai onko ymmärryksessäsi vikaa? Nainenhan kertoi että laittoi kakun vuosipäivän kunniaksi (onnistuuko sinulta sama?) mutta miestä ei kiinnostanut.


      • real1st1
        6915 kirjoitti:

        Etkö osaa lukea vai onko ymmärryksessäsi vikaa? Nainenhan kertoi että laittoi kakun vuosipäivän kunniaksi (onnistuuko sinulta sama?) mutta miestä ei kiinnostanut.

        otsikon tekeminen onkin korkeaa matematiikkaa. mies on keksinyt/rakentanut sähköhellan. (onnistuuko sinulta?)


    • citypeikko.

      Kaikki alkaa jostakin ja päättyy johonkin , elämä on yksi kusinen juotti syntymän ja krematorion välissä.
      Tuommoisia alkuja ei tarvii muistella,kunhan nyt joku muistaa monttuun heittää kun potkaisee tyhjää.

    • !!!!!!!!!!!!

      koskaa vietetty. En oikeastaan ole mistanutkaan,

      Jos sinä muistat niin voit mainita asiasta kaverilesi. turhaa siitä närkästyy. jos haluat juhlia nii imoita kaveriillesi.

      Nyt tulee 30 vuotta yhteistä taisteluaikaa niin nyt pikkusen johlistetaan. Nytkää en olis varmaan muistanut päivää mutta puliso mainitasi että tulee sen verran täyteen. On se joskun muulloinkin sanonut noi ohimennen että tämä se päivä oli.

      Jos haluat ettö toinenkin muistaa niin sano asiatsa ja jos haluat juhlia niin järjestä juhlat. Ei sit' kannata olla tuuppisuu ja kokeilla että muistaako se toinen ja kerätä itselle närästystä jos toinen ei muista. Kyllä se muistaa kun sanot . ihan varmasti.

    • minä vain

      unoda noi helskutin kissan ristiäiset. naurattaan pistää kun pitäis muistaa kaikki vuosien takaa tasat vuodet synttäreissä on kyllä ok mut ei tollaset ihan sama kuin menis paskalle niin juhlia vuodokauden jälkeen pytyn vieressä kynttilä kourassa et tuli päivä täyteen kun kävin pytyllä

    • taas näin

      22 vuotta naimisissa, yhdessä 27 vuotta eikä olla muisteltu edes vihkipäivää.Hyvä kun mies muistaa suunnilleen, milloin lapset ovat syntyneet. No oishan se kiva jos joskus muistaisi, mutta kun ei niin ei. Nyt pian varmaan saa alkaa laskea vuosia erosta, sillä lopun alku on koittanut.

    • Kukkaa ja suklaata

      .. niistä 12 naimississa. Neljä lasta saatu. Yhtään vuosi päivää ei mies ole huomioinnu, mutta keittää kahvin valmiiks joka pävä jona tulee ensin töistä kotiin. Ei juo itse kahvia. Pakkasilla laittoi auton istuimen lämmittimen joka kerta valmiiksi päälle, jos ehti autoon ensin.

      Että niillä vuosipäivilläkös olis ollu ratkasevaa merkistystä?
      Ei kai siinä sitten muu auta kuin laittaa eropaperit vetämään.

      • kaamea juttu

        muuta on parempi erota,koska miehesi ei huomioi vuosipäiväänne.todella kauhea tilanne,oikein surettaa puolestasi.

        etsit sitten baarista jonkun,joka huomioi sinut,ainakin yhden yön merkeissä.siitä saat sitten lohdutusta hirveän ukkosi jättämiin traumoihin.


      • Marie12

        Nariskaa nyt tästäkin ja sitten ne miehet teidät lopulta jättää....

        Jos muuten on hyvä, niin pidä suus kiinni ja ole tyytyväinen. Elämässä ON SUUREMPIAKIN ONGELMIA!!!! Kasva aikuiseksi! Voi HUOH!


      • nainen!!!!!
        Marie12 kirjoitti:

        Nariskaa nyt tästäkin ja sitten ne miehet teidät lopulta jättää....

        Jos muuten on hyvä, niin pidä suus kiinni ja ole tyytyväinen. Elämässä ON SUUREMPIAKIN ONGELMIA!!!! Kasva aikuiseksi! Voi HUOH!

        miksi se olisi joku miehen velvollisuus? eiköhän tärkeempää ole pienet arkiset asiat. 10 vuotta yhdessä ja 1 vuosi naimisissa:)


      • tyttöystävä...-.-..-

        ".. niistä 12 naimississa. Neljä lasta saatu. Yhtään vuosi päivää ei mies ole huomioinnu, mutta keittää kahvin valmiiks joka pävä jona tulee ensin töistä kotiin. Ei juo itse kahvia. Pakkasilla laittoi auton istuimen lämmittimen joka kerta valmiiksi päälle, jos ehti autoon ensin. "

        Tässä kovin lyhyen yhteiselon aikana en ole vielä kertaakaan kuulut "rakastan sinua" enkä pidä edes oikein väliä, kuulenko vai en. Se nousee sunnuntaiaamuna aikasemmin, keittää aamukahvit ja paistaa yhden munan munakkaan, sulattaa mulle palan ruisleipää ja kohta tulee herättämään mut ja toivottaa hyvää huomenta ja ilmottaa että aamukahveet olis ny pöydäs. Kesällä katetaan aamukahvit terassille aamuauringonpaisteeseen.

        En yhtään epäile hänen rakkauttaan, sitoutumistaan, halua olla.


    • m,n<cklö

      Ymmärrän sun tunteesi oikein hyvin. Näin minäkin olen suhteen alkuvaiheessa reakoinnut. Mutta tosiasia on näin jälkeenpäin, että naiset Venuksesta ja miehet Marsista. Suhdetta pitää hoitaa, mutta siitä pitää keskustella millaisia toiveita itse kullakin on. Rutiinit tulee helposti arkipäivään ja alkaa pitää toisen läsnäoloa itsestään selvyytenä. Mun mies ei ymmärtänyt miksi en ollut iloinen, kun sain joululahjaksi liesituulettimen tai syntymäpäivälahjaksi talouskoneen. Hän tulee kulttuurista, jossa kuolleelle viedään kukkia. Marisin ettei hän koskaan tuo minulle kukkia ja sitten kun hän toi, ne olivat väärän värisiä (liiloja tulppaaneja). Eli me emme keskustelleet asioista ja sitten kävi näin. Muutamassa vuodessa opin ymmärtämään häntä paremmin ja lakkasin vaatimasta mitään. Huomasin, että hän on luotettava, tulee töistä kotiin ja aina ajattelee perheen parasta. Aloin arvostaa sitä enemmän.Minä syyllistyin siihen, että tv oli usein kiinnostavampi kuin hän. No, olemme ajan myötä sitten kehittäneet suhdettamme ja voin 30v jälkeen sanoa, että mieheni on paras ystäväni enkä halua elämääni jakaa kenenkään toisen kanssa.

    • ngvsdgnrhnp

      No eipä se vuosipäivä täälläkään hyvin mennyt. Mieheni muisti vuosipäivän ja piti puheen aloittamalla " On ollut ihan kivaa olla sun kanssa tää vuosi". Sen jälkeen aloin itkemään ja siinä meni vuosipäivä. Miehet on niin idiootteja välillä.

      • hanikultsi 68

        Siis hirveen tunteettomia parisuhteita teillä täällä. Oikein harmittaa. Me on oltu kultsin kanssa yhdessä 14 vuotta. Me vietetään ensinäkemispäivää, rakastelupäivää, kihlajaispäivää, hääpäivää, kolmen lapsen saamispäivää (eri asia kuin synttärit), talonvalmistujaispäivää ja sit on vielä nää kuukausipäivät kuten ekan kerran (aina 3.5.) elokuvissa, ensi suudelma (17.8.) jne.

        Joskus tää on raskasta, kun kaikki normijuhlapäivät ja sitten vielä lasten ja vaimon puolivuotissynttärit lasketaan, niin vuoteen jään enää 35 tavallista päivää. Ne olen pyhittänyt siihen, että järjestän jotain erityistä yllätystä vaimolleni! Viime vuosina olen joutunut luopumaan sukulaisten nimppareiden erityisestä muistamisesta - tyydyn vain korttiin (jouluna sitten jotain vähän isompaa heille).

        Myin kaikki metsästysharrastusvälineeni ja sijoitin ne kukkakaupan osakkuuteen joten piristeet on edullisia hankkia. Nyt on suunnitelma kultasepänliikkeen osakkuudesta. Kyllä tämä kaikki kannattaa, koska vain näin voi todellinen mies osoittaa rakastavansa vaimoaan!


      • ÄläOtaSitäVakavasti
        hanikultsi 68 kirjoitti:

        Siis hirveen tunteettomia parisuhteita teillä täällä. Oikein harmittaa. Me on oltu kultsin kanssa yhdessä 14 vuotta. Me vietetään ensinäkemispäivää, rakastelupäivää, kihlajaispäivää, hääpäivää, kolmen lapsen saamispäivää (eri asia kuin synttärit), talonvalmistujaispäivää ja sit on vielä nää kuukausipäivät kuten ekan kerran (aina 3.5.) elokuvissa, ensi suudelma (17.8.) jne.

        Joskus tää on raskasta, kun kaikki normijuhlapäivät ja sitten vielä lasten ja vaimon puolivuotissynttärit lasketaan, niin vuoteen jään enää 35 tavallista päivää. Ne olen pyhittänyt siihen, että järjestän jotain erityistä yllätystä vaimolleni! Viime vuosina olen joutunut luopumaan sukulaisten nimppareiden erityisestä muistamisesta - tyydyn vain korttiin (jouluna sitten jotain vähän isompaa heille).

        Myin kaikki metsästysharrastusvälineeni ja sijoitin ne kukkakaupan osakkuuteen joten piristeet on edullisia hankkia. Nyt on suunnitelma kultasepänliikkeen osakkuudesta. Kyllä tämä kaikki kannattaa, koska vain näin voi todellinen mies osoittaa rakastavansa vaimoaan!

        Hetken jo luulin että olit tosissasi XD


      • Semptron
        hanikultsi 68 kirjoitti:

        Siis hirveen tunteettomia parisuhteita teillä täällä. Oikein harmittaa. Me on oltu kultsin kanssa yhdessä 14 vuotta. Me vietetään ensinäkemispäivää, rakastelupäivää, kihlajaispäivää, hääpäivää, kolmen lapsen saamispäivää (eri asia kuin synttärit), talonvalmistujaispäivää ja sit on vielä nää kuukausipäivät kuten ekan kerran (aina 3.5.) elokuvissa, ensi suudelma (17.8.) jne.

        Joskus tää on raskasta, kun kaikki normijuhlapäivät ja sitten vielä lasten ja vaimon puolivuotissynttärit lasketaan, niin vuoteen jään enää 35 tavallista päivää. Ne olen pyhittänyt siihen, että järjestän jotain erityistä yllätystä vaimolleni! Viime vuosina olen joutunut luopumaan sukulaisten nimppareiden erityisestä muistamisesta - tyydyn vain korttiin (jouluna sitten jotain vähän isompaa heille).

        Myin kaikki metsästysharrastusvälineeni ja sijoitin ne kukkakaupan osakkuuteen joten piristeet on edullisia hankkia. Nyt on suunnitelma kultasepänliikkeen osakkuudesta. Kyllä tämä kaikki kannattaa, koska vain näin voi todellinen mies osoittaa rakastavansa vaimoaan!

        Minä jo hetken luulin että mieheltä on munat irroitettu heh heh onneksi on huumorijuttu :-) Vittu älkää niihen naisten vouhotuksiin sortuko . Metsälle ja kalastamaan silloin kun huvittaa . Me ei olla mitään feministien orjia.


    • Elämää takanakin

      Entinen vaimoni oli tarkka vuosipäivän huomioimisesta. Huomioiminen oli kuitenkin yksinomaan minun tehtäväni. Jos en sitä muistanut, niin sitten "en enää rakastanut häntä". Elämä oli täynnä muitakin jatkuvia pelejä. Testejä joista en tiennyt kuin silloin jos epäonnistuin. Mikään mikä meni hyvin, ei ollut kiitoksen arvoista, vaan ilman muuta selvää. Minun tehtäväni oli olla täydellisesti hänet huomioiva ja hänen tehtävänsä oli seurata, huomioinko häntä.

      Sinä et näköjään ole sortunut siihen, olet sentään leiponut kakun ja muistuttanut asiasta.

      Nykyinen vaimoni muistaa vuosipäivät yhtä huonosti kuin minäkin. Vietämme niitä suurin piirtein ajallaan. Silti hyväksymme oikeasti toinen toisemme ja rakastamme toisiamme.

    • Kissuliina

      Minulla ja avomiehelläni tuli 7 vuotta täyteen alkuvuodesta ja 2 vuotias taaperokin suhteesta on syntynyt, mutta hän ei ole yhtenäkään vuonna yhdessä olomme aikana muistanut mitenkään minua vuosipäivänämme...Eli jos msiun mies on törppö niin mikäs tämä miun siippa on...? paha uskaltaa edes ajatella =/

    • Jonnin Joutava Juttu

      Johan nyt jotain - voihan sitä tuostakin riitaa haastaa jos on pilkunsellainen!

    • Man 37

      Vaikka muistutit asiasta, se voi meiltä miehiltä unohtua, valitettavasti :(

      Muistaako miehesi esim. sinun syntymä- tai nimipäivääsi? Tai esim. lemmikkiesi syntymäpäiviä? Itsellä nuo on aina vähän hakusessa, joten en yhtään ihmettele tapahtunutta. Meille miehille nuo päivämäärien muistamiset ovat aina vähä vaikeita, varsinkaan, jos niitä ei sen kummemmin kalenteroi (vaikka kännykässäkin on nykyään kalenteri) :)

      En koe olevan ongelmaa suhteessanne.

      • kassere

        Siis mennään jonkun muistamattomuuden taakse...! Anna mun kaikki kestää. Nykyään on mm. kaikilla kännykät johon voi kalenteriin laittaa ylös kaikki merkkipäivät. Kyllä se niin on että jos ei ole tahtoa pitää suhteessa yllä kipinää niin en ihmettele että erotaan.

        Ja se on totta että naisenkin velvollisuus on vihjaista asiasta, sen jälkeen vastuu jää kyllä miehelle. Tietysti puolin ja toisin pitää huomioida parisuhteessa. Jos on narsisti tai sovinisti sika, niin silloin kannattaa elää ihan yksin.

        Sovinisteja riittää kuten näköjään näissäkin kommenteissa, voi niitä naisparkoja jotka on moisten tapausten kanssa alistuneet/alistettu elämään :(. Ei kuulosta kyllä rakkaus vaan VIHAsuhteelta jos kommentoidaan että "menkää vaan miehet metsälle ja kalaan". Tottakai voi mennä mutta että se on elämäntapa joillain ja nainen hoitaa sitten yksin kodin ja lapset. Erotkaa jos ette naiset sellaista kestä, koska ei tarvi kestääkkään!


    • salisha

      Ekaa vuosipäivää vietettiin oikein kunnolla kylpylässä, mutta siinä oli muutakin juhlittavaa niihin aikoihin. Toista vuosipäivää en muista että ois ihmeemmin juhlittu. Kolmas on edessä vasta syksyllä :) Meillä mies muistaa kaikki kuukausipäivätkin, mutta itse en ole niinkään noiden päivien perään. Vuosipäivää on toki mukava juhlia, mutta en odota silloin mitään kukkia tms. vaan ihan yhteistä aikaa, mennään vaikka leffaan tai syömään, jotka voidaan yhdessä sopia ajoissa. Jos päivä osuu keskelle viikkoa niin sitä voi juhlistaa myöhemminkin. Pääasia, että välillä on tekosyitä juhlistaa ;) Miehesi ei varmaan käsitä kuinka tärkeä päivä sinulle on, kannattaisi varmaan kertoa kuinka paha mieli tuli niin ehkä ensi vuonna olisi parannus tapahtunut :)

      Musta vuosipäivän juhliminen on mukava tapa, toki sitä saman tyylisiä juttuja tehdään pitkin yhteiseloa ihan arkenakin, mutta on mukavaa kun joskus on jotain jota juhlia.

    • miina-tiina

      Ei kannata paljoa odottaa miehiltä, niin ei tule turhia pettymyksiä. Itsekin odotin alkuun, että mies jollain lailla noteeraisi hääpäivän tai muun tärkeän päivän ja pettymystähän siitä tuli, kun mitään huomoiointia ei tapahtunut. Miehet nyt on niin putkiaivoisia, ettei ne paljonkaan tajua naisten päälle, joten ei kannata ees pettyä huomiotta jäämisestä. Kannattaa vastédes keksiä jotain kivaa tekemistä itselleenkin "merkkipäiviksi", eikä jäädä kotiin palloilemaan..

    • Päivät kuin unta vaa

      No et varmastikaan ole ainoa. Me on oltu naimisissa jo kaksikymmentäkuusi vuotta ja ei tule kyllä montaa sellaista kertaa mieleen että hän olisi muistanut edes muitakaan esim. äitienpäiviä ym päiviä. Alkuaikoina muistuttelin ja vähän vaadinkin että muistettas toistemme "päiviä" koska itse tykkään että on kiva muistaa toista, mutta olen siitä luopunut jo kauan sitten. Olkoon näin kun kerta on. Itsekin olen unohtanut hänen päivät koska hän ei niin niitä arvosta. Meneehän se näinkin.

    • January85

      Kokeilepas vaikka vitsillä ees Byron Katien Workia.
      http://www.thework.com/thework.asp

      Hyvin on auttanu päästään irti tällasista kaikista turhista "tarpeista". Ei tuu paha mieli ku kaikki ei aina mee just niinku ite haluais.

    • hellanlettat...

      Kuule, tässä ollaan kohta 10 v oltu yhdessä ja kihlajaispäivää ei olla vietetty varmaan kuin sen yhden kerran... Eikä minua haittaa ollenkaan. Tuollaiset kaikenmaailman juhlat päivät on vähän hölmöjä. Mieluumin otan huomion vastaan arjessa: apuna kotitöissä ja ihan päivittäisinä hellyydenosoituksina. Jos mies toisi minulle kauheat kasat kukkia ja lahjoja, niin luulisin varmaan, että se on pettänyt mua. :D

      • juanjesus

        Mäkin mietin joskus 15-16- vuotiaana niiden ekojen poikaystävien suhteen, että montako viikkoa tai kuukautta ollaan oltu yhdessä, mutta ei kyllä enää aikuisena... jotenkin kuullostaa ihan käsittämättömän lapselliselta tää teidän valitus.


    • tasa-arvo

      Ensiksikin miksi miehen pitäisi ostella kukkia tai lahjaa mutta ei naisen,eiköhän kun siitä tasa-arvosta melutaan, ole oikein että myös nainen voi muistaa ja ostaa kukkia tai lahja miehelle. Jos vietetään vuosipäivää,yleisempää kylläkin hääpäivän vuosipäivä,ostaa molemmat toisilleen pienen lahjan tai sitten juhlitaan ilman,kuka mitenkin.Jos harrastaa säännölliseti jotain .esim.jääkiekkoa tai vastaavaa,ei sieltä mielellään olla pois joukosta jonkun vuosipäivän takia,koska silloin olisi peliporukka jatkuasti hajalla jos jokainen viettäisi kaikenmaailman kissanristiäiset. Miksi et tehnyt jotain hyvää ruokaa ja kattausta kakkusi kanssa ,kun poikaystäväsi tuli harrastuksista.Olisihan teillä ollut aikaa viettää iltaa vielä kahdeksan jälkeenkin.Ei pidä jäädä odottamaan ,vaan tee itse ensin mitä haluat toisen tekevän.Mitä sinä ostit poikaystävällesi???

      • annamriia

        Joskus ostin miehelleni ison ruusun ja sydämenmuotoisen donitsin piristääkseni hänen päiväänsä. Vastaukseksi tuli: "...mitä sä oot nyt tehnyt???" :D Oli vain hyvin hämillänsä ja ihmeissään, eikä oikein tuntunut siltä, että hän piti siitä. Tuollainen lahja ei nämmä siis tepsi miehiin, ja toisaalta kuinka montaa miestä kukkapuska yleensä edes kiinnostaa? Partavedet ainakin meidän miehelle näyttää kelpaavan. Yleisesti vain vaikuttaa siltä, että jos nainen antaa lahjan, niin se jotenkin nakertaa miehen miehisyyttä. Kakkuakin on turha leipoa kun sitä ei syödä, pihvin jos paistat niin hyvä on.


    • laatuaika1111

      tullut lihava, läski ja kurpahtanut. ei se suhun enää haaskaa aikaa vaan viettää laatuaikaa netissä muiden naisten kanssa kannsa.

    • joku vaan

      Meillä vietetään kyllä vuosipäivää, juuri viidettä (vaikka kahdesta vaihtoehdosta käydäänkin keskustelua, kumpi on se oikea...), mutta on aina sovittu yhdessä viikkoa paria ennen etukäteen mitä tehdään. Jos päivä osuu arkeen, niin yleensä juhlitaan sitten seuraavana viikonloppuna. Nykyään juhlistus on useimmiten kotona laitettu isompi illallinen. Mutta jos kotona odottaisi kakku, niin kyllä juhla arkenakin kelpaisi :)

    • josephine123

      Tuo on kyllä jotenkin omituista, että olet kertonut vuosipäivästä mutta mies ei reagoi siihen mitenkään. :/ Sitten vain yleisesti tuli mieleen nämä kaksi asiaa: oletko puhunut poikaystäväsi kanssa avoimesti? Ja olisiko sinulla ollut odotukset liian korkealla? Ikävä kyllä se useimmiten (ei tietenkään aina) menee niin, että ensimmäistä vuosipäivää mies tykkää vielä juhlia, mutta myöhemmin seurustelun ´alkuinto´ laantuu ja ei jaksa enää juhlistaa asioita samalla tavalla. Silloin olette jo tottuneet arkeen yhdessä, ja silloin toista ihmistä siinä vieressä alkaa pitämään itsestään selvyytenä. Ehkä poikaystävälläsi olisi käynyt näin: hän kyllä välittää sinusta, muttei vain muista huomioida. :) Se ei ole mitään vakavaa, mutta suosittelen, että puhut hänen kanssaan. Sillä toinen ikävämpi vaihtoehto on, että hän on oikeasti alkanut menettää kiinnostusta sinuun. Puhukaa avoimesti, niin eiköhän asia ratkea.

      Jos nyt vähän omasta taustasta kerron, niin olemme mieheni kanssa olleet naimisissa vuoden ja yhdessä asuneet kolme vuotta, toki tunsimme vielä sitäkin aikaisemmin muutaman vuoden. Ensimmäisen seurustelu vuoden aikana hän osti minulle niin paljon lahjoja että suorastaan hukuin niihin, mutta vähitellen lahjojen ja erilaisten huomionosoitusten määrä väheni. Monien ystävieni kokemusten pohjalta osasin varautua tähän eikä lahjojen poisjäänti erityisemmin häirinnyt. Sainhan sentään olla oman rakkaani kanssa. Mieheni ei enää jaksa noteerata vuosipäiviämme, vaikkakin hän kyllä muistaa ne. Joskus olen vuosipäivänä leiponut kakun, mutta mies on vaan kotiinpäästyään antanut ehkä pusun poskelle, mussuttanut palan kakkua ja katsonut koko loppuillan telkkaria. :D Näin se vain menee, ainakin meillä. Muutenkin tuntuu siltä, että me naiset hössötetään ihan liikaa kaikista juhlista yms. Miehet ottavat ne kylmän rennosti ilman stressiä (elleivät sitten itse ole huomion keskipisteenä kuten esim. sulhasena). Harmi että sinulle tuli paha mieli vuosipäivästänne, mutta edelleenkin sanon, että puhukaa. Kyllä kaikki vielä lutviutuu!

      Oikein hyvää kevättä sinulle!

    • Avos

      Tasa-arvo, mikset ite ostanut miehelle jotain, ei se miehelle kuulu. Olsit vaikka ostanut sille uuden läppärin, niin varmasti muistaa odttaa seuraavaa vuosipäivää, jos sitä nyt tule ensinnäkään.

    • hääpäivät tärkempiä

      Eihän tuo niin vakavaa.Mikset halannut poikaystävääsi ja sanonut;nyt tuli yhdessä 2v täytee.Tärkeämpää muistaa hääpäivät.

      • Viivi 55w

        milloin ollaan erottu. Nyt siitä on 23 vuotta. Olen siis saanut olla rauhassa inhottavasta miehestä 23 vuotta. Sitä kannattaa jo juhlia vaikka yksinkin.


      • hyvästä ideasta!
        Viivi 55w kirjoitti:

        milloin ollaan erottu. Nyt siitä on 23 vuotta. Olen siis saanut olla rauhassa inhottavasta miehestä 23 vuotta. Sitä kannattaa jo juhlia vaikka yksinkin.

        Minäkin alan tästä lähin juhlimaan noita eropäiviä. Tuskinpa enää rakastun mutta nuo eropäivät saisi olla minunkin kalenterissai niitä merkkipäiviä. Niitä kelpaa hyvin vaikka ihan yksikseen juhlia. Hemmotella itseään kylpyläkäynnillä tai muulla ihanalla tavalla =)


    • amuskaminuska

      Meillä on luovuttu kaikenlaisesta juhlinnasta, paitsi lasten kanssa. Miehen asenne on "lahjat on turhuutta" ja kaikesta valittamisesta ja omasta marttyyriasenteestani on ollut helpompi luopua kun ei juhlita mitään.
      Romanttinen sieluni sitten lueskelee kauniita rakkausromaaneja joissa ihana sankari yllättää sankarittaren mitä kauneimmin.. hehe. Olen kuitenkin muista syistä halukas pitämään arkemme nykyisenlaisena eikä nuo menetetyt juhlahetket enää merkitse mitään.
      Ehkä tuo sinun tilanne tuntuu kestämättömältä siksi, että on aika pistää antisankari pihalle ja hankkia parempi.

      • onnellinen ihminen

        Ainakin minulle, ei mitkään vuosipäivien, hääpäivien jne juhlinnat. Vaikkei koskaan vuosipäivää tms olla vietetty, onnellisia ollaan yhteisten 14 vuodenkin jälkeen, joista 10 vuotta naimisissa. Lapsiakin on meille suotu, joten se jo lahja. Miksi ihmeessä nykyajan ihmisille tuntuu tärkeämmältä miesten ostamat lahjat tiettyinä päivinä, eikä se itse perusajatus. Yhdessä olo jne. Tottakai suhde menee mönkään jos toinen kokoajan vaatimalla vaatii muistamisia ja lahjoja:(


    • fiftyandfabulous

      Tuollainen välttelevä käytös miehen puolelta on surullisen yleistä, ja naisesta se tuntuu tosi pahalta. Puhun myös omasta kokemuksesta. Exä ei pystynyt eikä osannut osoittaa huomiota ja läheisyyttä. Niinpä siinä vähitellen tunteet ja intohimot kuolevat. Onhan sitä suhdetta hoidettava ja ruokittava emotionaalisesti. Hoidetaan ja huolletaanhan autojakin säännöllisesti.

      Aiheesta on hiljattain ilmestynyt hyvä kirja nimeltä Kestävän suhteen salaisuus. Kirjan toisena kirjoittajana on ruotsalainen Egil Linge. Jos ruotsin luetunymmärtäminen kutakuinkin sujuu, niin poiketkaapa myös hänen nettsivuillaan egillinge.com. Ahaa-elämyksiä suorastaan ropisee kirjaa ja nettisivuja lukiessa.

    • Yappexx

      Vaikka ko. päivä onkin sinänsä merkittävä, niin en pidä sitä erityisen muistamisen aiheena - joka kerta oon ko. päivän unohtanu, paitsi kun oltiin oltu 10 vuotta yhdessä. Vuodesta -91 lähtien on oltu yhtessä ja kun noita merkkipäiviä alkais olla niin pirukseen, että ei viitti jokaista päivää noteerata ja panostaa niihin jotenkin. Kun on sentään seurustelun aloituspäivä, kihlapäivä, hääpäivä, kummankin syntymäpäivä ja lasten synttärit... niin ei jaksa ressata sen takia, että panostais kovasti - riittää kun sanoo onnittelut puolin ja toisin.

    • ...............

      Mitäs otit tollasen miehen. Mikset ottanut sitä kilttiä ja fiksua hieman ehkä ujoakin miestä? Nyt olisi asiat toisin.

      • pettynyt nainen

        minkälaisen kusipään saa miehekseen. Kaikki viat alkaa näkyä pikkuhiljaa . Sitten seitsemän vuoden päästä tietää kannattaako suhdetta jatkaa .


    • tietyt välit

      häääpäiväämeillä pidetään jonakin muttei sitäkää jokavuosikukitella

      • mitä tää on?

        Nyt olen jo miehestä eronnut, mutta muistan aina erään hääpäivän, kun toivotin kyseiselle miehelle hyvää hääpäivää. Mies vastasi: "Kiitos."
        Se siitä muistamisesta tai edes saati siitä, että olisi vastannut kiitos samoin... Olihan tietysti kyse hänen päivästään, ei meidän hääpäivästä.


    • AnteroMan

      Taitaa tyttö olla niitä jotka rakentavat nukkekodin itsensä ympärille ja sitten leikitään kotileikkiä 24/7 ihan "livenä", onpa jännää. Tytön harrastuksiin taitaa myös kuulua tuo "parisuhde", tänään olis taas treenit ja nyt leikitään vuosipäiväleikki roolien mukaan (osaatko vuorosanasi, kultaseni).

      Ihan pikku vinkkinä tytölle ettei parisuhde ole harrastus.

      Mikäli nuo "vuosipäivät" on noin infernaalisen tärkeitä, tee jotain ihan ITSE eli aloite.
      Tajuton räkäpää-prinsessa ... minä vähän vinkkaan ja odotan ja odotan, tajuaakohan tuo mun vinkit vie mut prinsessana nirvanaan ... voi jeesus mikä pahvipää. Tollasta prinsessaa en sietäis päivääkään saman katon alla, en vaikka palkka maksettais (7500 e/kk).

      Sitkee on ukko kun pystyy tollasta pahvipäätä kattelemaan, sitkee sissi.

      • kessere

        AnteroMan: Todella törkeää tekstiä! Sika mikä sika koko mies! "räkäpää-prinsessa"- No huh huh, onkohan tuolla ukolla kaikki kotona? Ei todellakaan.

        Fiksu tyttö kun vihjasi asiasta, parempi niin kuin ettei vihjaa! Ja onko se nyt oikeasti niin raskasta muistaa?? Siis todellakin vaikka hyvä ruoka ja se on siinä. Itsekin saa vatsansa täyteen.

        Mutta kyllähän se on sellainen asia että omasta synnyinkodista ne tavat, perinteet ja naisen kunnioittaminen tulevat. AnteroMan:n rukan kotona on hyvinkin voinut isänsä hakata äitiään...


    • ?

      Mitä vitun väliä sillä on HÄH

    • Vajavainen

      Olemme seurustelleet nyt reippaat 3 ja puoli vuotta, joista on asuttu saman katon alla reippaat puolitoista. Avomieheni on melko huono muistamaan mitään merkkipäiviä, mutta yleensä muistutan häntä etukäteen, niin ei tule mitään pettymyksiä. Joka kuukausipäivä toivotamme toisillemme hyvää kuukausipäivää, kumpi nyt vain ensin kerkiää. Joskus saatamme tehdä jotain erityistä, esim. valmistaa jotain erityistä ruokaa, tms. Vuosipäiväksi aina suunnittelemme jotain kivaa, mutta tähän asti yksikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Esim. Ekana vuosipäivänä, mies oli viikonlopun kiinni armeijassa. Mutta yleensä olemme sitten jonakin muuna päivänä käyneet elokuvissa ja ulkona syömässä, kuten ensitreffeillämme. Tärkeintä on kuitenkin yhdessä puhua, minkälaisia odotuksia kyseiselle päivälle on.

      • kessere

        Juuri näin! Kilvoitelkaa toinen toistenne rakkaudesta. Se on hyvä resepti pitkälle lopun ikää kestävälle parisuhteelle =).


    • Minusta tuntuu

      että olet aika nuori ja vielä romanttinen. Eli haluat sitä mitä ehkä suurin osa naisista - ihailua ja nostatusta mieheltä, romantiikkaa, lahjoja, itsensä tärkeäksi tuntemista. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta huimalla 31 vuotiaan kokemuksella voin sanoa, että tärkeintä parisuhteessa loppujen lopuksi on se arkipäivän huomioiminen ja sen tuoma tärkeäksi tunteminen. Ne kukat, lahjat ja illalliset jonakin tiettynä merkkipäivänä kyllä lämmittää mieltä sillä hetkellä, mutta ei ne auta silloin arjen keskellä, jos mies muuten on törppö, siis arkenakin. Minusta sinun kannattaa puhua asia selväksi miehen kanssa eli sovitte sen miten juhlitaan/muistetaan, jos näin tehdään ja kuinka tärkeää tämä on teille.

      Itsellä parisuhdetta takana 13 vuotta, josta 12,5 v naimisissa. Minä itse kyllä muistan päivän jolloin tavattiin, alettiin seurustella, mentiin kihloihin, naimisiin ja miehen syntymäpäivän. Mies yleensä tarvitsee muistutusta, mutta en minä siitä ole loukkaantunut. Toiset muistavat numeroita, toiset nimiä, toiset kasvoja ja jotkut "onnelliset" nämä kaikki. Meillä yleensä juhlitaan hääpäivää hyvän ruoan (joko kotona tai ravintolassa) ja joskus myös leffan kera, en odota lahjoja/kukkia enkä itsekään anna miehelle. Itse asiassa emme anna toisillemme mitään lahjoja, kumpikaan ei ole niin lahjojen perään. Tapaamispäivänä saatan sanoa miehelle ohimennen, että "onneksi olkoon, xx vuotta sitten tapasit minut", seurustelun alkamispäivänä sanon tyyliin "no nyt ollaan sitten seurusteltu xx vuotta" ja kihlapäivänä onnittelen kihlauksesta ja synttäreillä vuosista. Mies vastaa sitten omalla tavallaan, pussaa tms.

      Enemmän arvostan sitä, että mies joka aamu sanoo minulle hyvää huomenta, pussaa töihin lähtiessä, huomioi töistä tullessa, auttaa arjen pyörityksessä, toivottaa joka ilta hyvää yötä ja kauniita unia suudelman kera. Lisäksi vielä päivittäin taputtaa ohimennen pepulle. Näistä tiedän, että mies rakastaa minua ja niinpä itsekin teen samat asiat hänelle päivittäin. Kukat olen saanut lasten syntymän jälkeen osastolle ja siitä pidin, mutta muuten en osaa kukkia edes vaatia. Isän- tai äitienpäivää meillä ei vietetä vielä, mutta kun lapset kasvaa he saavat hoitaa muistamiset, jos haluavat. Minä en ole mieheni äiti eikä hän isäni, joten en odota muistamisia noina päivinä kummaltakaan.

      • qw

        Kaikki pitäis heittää hushiiteen.


    • onnellinen mies

      Olemme olleet naimisissa 40_vuotta ja muistan aina meidän kihlajais_ja vihkimispäivän ja aina annan vaimolle ison kimpun punaisia ruusuja.

    • ei meitä miehiä pahemmin nuo vuosipäivät kiinnosta, saati sitten muistetaan sellaisia. Jos haluat että tulet muistetuksi tuollaisista merkityksettömistä asioista, kuten moni mies ajattelee, kirjoita ne kissankokoisilla kirjaimilla jonnekin näkyvälle paikalla, ja muistuta miestäsi että sillä on merkitystä sinulle.

    • Real-Eikka

      Olin illalla yhdeksään asti töissä. Ostin töistä tullessa lähikaupasta suklaalevyn josta meni maha sekaisin kun olen intolerantti ja toisella tuli naamaan näppyjä. Mekin ollaan oltu nyt 2 vuotta kihloissa.

    • 16

      ei meilläkään vietetä päiviä. ensinmäistä vuosipäivää voi juhlia mutta ei niitä muita paitsi jos on pyöreitä.

    • eräs n

      Et ole varmasti ainoa ja varmaan sama meno jatkuu jatkossakin eli ei muista tai kiinnosta. Jotkut miehet ovat sellaisia. :( Pitää miettiä mitä haluaa, ehkä.

    • Vähän ennen meidän ensimmäistä vuosipäiväämme ajattelin varalta kysäistä että muistaako mikä päivä on tulossa, eipä muistanut. Sanoin asiasta ja kyllähän se mulle kortin lähetti :) eri maissa kun asutaan.
      Sitten sanoi että meille naisille kaikki tällaiset päivät ovat hirveen tärkeitä, mutta kai se ei sitten miehille ole :) Kirjoitti sitten lopulta kalenteriinsa päivän varalta ylös.
      Sinun tilanteessasi kuitenkin aika outoa, että vaikka mainitsit asiasta, hän ei ottanut siihen mitään kantaa..

    • katkera...

      Tuollaisista huomioon ottamattomista rentuistahan te naiset tykkäätte...

    • lahjaton puoliso

      ....20 vuotta yhteiseloa takana ( olemme 37 vuotiaita) ja koskaan ei ole mies muistanut minua vuosipäivänämme/hääpäivänämme millään lahjoilla, kukilla tms. Tuskin edes muistaa päiviä. Olen jo tottunut asiaan :) Myöskään syntymäpäivälahjoja, äitienpäivälahjoja tms. mies ei hanki. Joululahjan/lahjat ostaa ja nekin yleensä pyynnöstä. Kyllähän se mukavaa olisi, jos joskus yllättäisi, mutta ei vaan jotenkin kuulu hänen luonteeseensa/ajatusmaailmaansa lahjojen ostaminen.

      • E

        Meillä n.10 v. täynnä ja sama meininki. Paitsi, että mies tietää ja muistaa kyllä esim. synttärit, mutta ei vaivaudu tekemään mitään asioiden eteen ja että en tod. ole tottunut siihen. Alkuun ostin hänelle synttäri- ja joululahjat ja tein synttärikakun ym., mutta kun mitään, ei edes kiitosta, ei saa takaisin, niin anti olla sitten. Päädyin lopputulokseen, että ollaan ja möllötetään sitten vaan, oli juhlapäivä tai ei. Sydäntä riipii, jos keksin hänelle synttäreiksi jotain tosi osuvaa ja kivaa: en kuitenkaan voi hankkia sitä hänelle, koska tiedän (siis 10 v. kokemuksella), etten itse saa koskaan mitään takaisin! -> Tiivistettynä: kaikkein pahinta on inhottava tunne: haluaa antaa, mutta kun ei KOSKAAN saa mitään takaisin, niin ei todellakaan halua antaa mitään. Tai toisin sanoin: miksi koittaa tuottaa toiselle mielihyvää, jos toinen ei edes ymmärrä, miksi niin tehdään.

        Ymmärrettekö? Pitä antaa jotain, että voi saada.


    • blondeistablondein72hki

      pitäis muistaa?
      eikös se yhdessä olo ja elo ole tärekintä se toisen lahjominen?
      ei kiintymystä eikä välittämistä eikä rakkautta lahjoilla osioiteta!!!

      • ...nämä vuosipäivät tulevat ymmärtääkseni siitä, että nainen haluaa vatvoa suhdettamme 14 vuoden jälkeenkin paljon enemmän kuin minä. Usein en jaksa lähteä kelaamaan samoja iänikuisia asioita. Mistään kriiseistä ei ole kyse, vaan vanhojen asioiden muistelemisesta ja sen päivittelemisestä että näin sitä tässä ollaan ja päläpälä. Vuosipäivä sitten antaa ikäänkuin oikeutuksen taas kelata nämä samat kelat ihan alusta lähtien.

        Hyväksyn tämän osana niitä asioita, jotka ovat eri tavoin naisilla ja miehillä. Hän joutuu hyväksymään minulta asioita ja minä häneltä.


    • suzuki10

      Mikä niksi siinä on, että miehen se vuosipäivä pitää muistaa ja huomioida, elämme tasa-arvon aikaa, eikö naisella ole asiassa mitään muistettavaa. Anteeksi skeptisyyteni, mutta minä rakastan sitä ihmistä, joka ainoa päivä. Osoitan sen maanantaina, sekä sunnuntaina, en valittaen, van ilolla. Ei tommonen surkuttelu muuta sitä mihinkään....

    • tata01

      Poikaystävä, mies, ukko... Tekstistä huomaa jotta astelet vielä lapsen kengissä... Kunhan kasvat henkistä mittaa oikeaan aikuisuuteen tulet huomaamaan jotta elämä on paljolti muutakin kuin tikkareita! Tiedätkö: tulivuoria purkautuu, maanjäristyksiä tapahtuu, ocv... Yritäs olla iso tyttö ja kasvaa samalla aikuiseksi!!

    • kaikilla

      Sinun mies sentään muisti tulla kotiin.
      Mun ei aina muistanut. Eikä muistanut 25v. hääpäivääkään.

    • iiik !!!

      Miten sä nyt pääset tosta yli? Ei varmaan auta kuin erota, ja kokeilla jos seuraava ukkeli muistaisi "vuosipäivät"!

      (Voi pyhä yksinkertaisuus! Jos huolet on noin pieniä niin...)

    • aikuinen vaimo

      Elämässä koittaa joskus se arki. Tuommoiset vuosipäivät ovat teinien elämää joten opetelkaa aikuisiksi. Oikeassa elämässä on tärkeämpääkin tekemistä kuin höperehtää kaikenmaailman kissanristiäisten kanssa.

      • yksiukkeli

        Ymmärrän hyvin että arki vaikuttaa suhteen laatuun ja romanttinen "hömpötys" jää vähemmälle mutta kyllä minä miehenä muistan vaimoani joka vuosipäivä. Seuraavaksi on 7-vuotis hääpäivä ensi kuussa.
        Vähintään ajattelin hyvään ravintolaan viedä vaimoni.
        Minusta arki rutiineineen on ihan ok mutta kai sitä aikuinenkin saa irrottautua arjesta hetkeksi ja huomioida toista. Ja se arjen laatu ei siitä huonone jos huomioi toista.
        Uskon pikemminkin että arki on minun ja vaimoni suhteessa parantunut siitä että hän saa välillä tuntea olevansa erityisen huomion kohteena.
        Jokainen toki tyylillään.


    • alkeria

      Hyvä.

    • HassuHeikki

      Toi vuosipäivä on teidän naisten hössötyksiä, oikeesti harvempi mies niitä päiviä, kuukausia tai vuosia laskee.

      Itse ne suhteessa ollessani noteerasin nimenomaan avokkini takia, koska tiedän että hänellä laskuri toimi tässä asiassa ja vuosipäivä oli tärkeä.

      Loukkaannu toki jos tahdot mutta mitäpä silläkään saavutat. Koita päästä yli ja toivottavasti koette monta samallaista päivää elämän edetessä, juhlittepa niitä jotenkin tai ette.

    • Vaimoke

      Aika monta vastausta sait ja osa varsin ilkkuvia. Eipä meilläkään sen kummemmin ikinä ole mitään vuosipäiviä vietelty. En oikein edes osaisi mitään päivää nimetäkään. Seurusteluun vain ikäänkuin liuuttiin. Tätä vuotta voisi ehkä vähän juhlia. Naimisissa olemme olleet 17 vuotta ja tytär täyttää 17. Yhdessä oltu kolmekymmentä vuotta. Jos mun mies toisi miulle ruusuja niin heräisi epäilys, että hänellä on todella huono omatunto jostain. Mieheni ei ole mikään kukkien ostelija. Hyvä mies kuitenkin enkä törpöksi kutsuisi häntä koskaan. Tietysti vähän harmi, että kakkua jouduit yksin syömään. Onko suhteenne jo hiipunut kenties jos mies vain paukkaa omiin menoihinsa. No sen tiedätte vain te tietenkin.

    • uqfrigzbhvcx

      vakka on kantensa valinnut.....TÖRPPÖ!

    • Vaimoinen

      Miksi juhlia vuosipäiviä siitä, kuinka kauan on oltu yhdessä, eikö olisi ennemminkin syytä panostaa siihen, että pysytään jatkossakin yhdessä ja suhde pysyy hyvänä? :--) Meillä on ainakin miehen kanssa sellainen ajatus.. Itse asiassa viime vuoden elokuussa kumpikin unohti meidän ekan hääpäivän, ei oltaisi muistettu sitä, ellei kaveri olisi sattunut kysymään, että kuinka kauan ollaan oltu naimisissa :--D Juttu lähinnä nauratti. Emme ole juhlineet sen kummemmin mitään vuosipäiviä sun muita, mutta muistamme joka päivä huomioida toista, sanoin ja teoin osoittaa kuinka tärkeä toinen on, ja kuinka paljon toisiamme rakastamme :--)

      Olemme olleet yhdessä kohta neljä vuotta, toistaiseksi on mennyt mainiosti :--)

    • yhtään sure

      Älä sinä tyttö sure. Meillä on takana yli 40 vuotta, eikä rouva ole vielä koskaan reagoinut vuosipäivään (hääpäivä) millään lailla. Että semmosta.

    • nokipilvi

      Kyllä sinä olt ainoa. Ja olt myös ainoa törppö. Vai että oikein 2v. kiesus sentään. Missähän pilvilinnoissa sinä pyörit. No, elämä on.

      • rfewfsdx

        ei kannata ainakaan nalkuttaa, tai mitää mykkäkoulu idioottimaisuuksia.
        ukkosi vaikuttaa samanlaiselta kuin itse olen, eli käytännön mieheltä.


    • paha?

      Meillä mies ei muista edes millon alettiin seurustelee. Mä muistan kyllä ja olen sanonut miehellekkin päivän. Tosin mitä väliä sillä on...pääasia, et ollaan onnellisia. Tärkeintä minusta on se onnellisuus ja rakkaus...vuosipäivällä ei ole merkitystä. Tämä minun mielipide.

    • AINA UNOHDETTU

      ITSELLENI KAIKKI MERKKI PÄIVÄT OVAT TARKOITUKSELLISIA JA AINA ODOTAN ETTÄ EDES JOKU MUISTAISI !
      OLEN 55 V. ENKÄ OLE USEIN TULLUT MUISTETUKSI. SE KALVAA MIELTÄNI JA ON AINA KALVANUT. MIKSI KAIKKI ON NIIN ITSESTÄÄN SELVÄÄ TOISILLE ETTEI VOIDA TEHDÄ TOISELLE HYVÄÄ MIELTÄ, EDES MUISTAMALLA.
      OLEN KOKO IKÄNI TUNTENUT ITSENI HYLÄTYKSI, VAIKKA KETÄÄN EN VARMASTI UNOHDA JA KAIKKI KISSAN RISTIÄISETKIN MUISTAN.
      SINUNKIN PIKKUINEN ON VRMAAN VAAN KOVETETTAVA MIELESI JA LAKATA ODOTTAMASTA. ET PETY NIIN PAOIN JA KATKEROIDU VANHAKSI AKAKSI NIIN KUIN MINLLE ON KÄYNYT.

      • Herkkäkorvainen

        "TÄÄ ON VASTA ALKUA AINA UNOHDETTU17.4.2010 20:02 ITSELLENI KAIKKI MERKKI PÄIVÄT OVAT TARKOITUKSELLISIA JA AINA ODOTAN ETTÄ EDES JOKU MUISTAISI !
        OLEN 55 V. ENKÄ OLE USEIN TULLUT MUISTETUKSI. SE KALVAA MIELTÄNI JA ON AINA KALVANUT. MIKSI KAIKKI ON NIIN ITSESTÄÄN SELVÄÄ TOISILLE ETTEI VOIDA TEHDÄ TOISELLE HYVÄÄ MIELTÄ, EDES MUISTAMALLA.
        OLEN KOKO IKÄNI TUNTENUT ITSENI HYLÄTYKSI, VAIKKA KETÄÄN EN VARMASTI UNOHDA JA KAIKKI KISSAN RISTIÄISETKIN MUISTAN.
        SINUNKIN PIKKUINEN ON VRMAAN VAAN KOVETETTAVA MIELESI JA LAKATA ODOTTAMASTA. ET PETY NIIN PAOIN JA KATKEROIDU VANHAKSI AKAKSI NIIN KUIN MINLLE ON KÄYNYT. "

        EI TARTTE HUUTAAAAAAAAAA! RASITTAVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!


    • Täplä-Tassu

      Vaikka olen vielä poikamies, kysyn silti: kumpi on sinusta tärkeämpää, jonkin vuosipäivän tai vastaavan muistaminen vai se, että kumppani huomioi sinut vähän joka päivä ? Ja nyt en tarkoita mitään myyntimiesten "kuinka vietät laatuaikaa oikein" herkistelyhetkiä, etc.

      Oma maailma ei ainakaan siihen kaatuisi, mikäli kumppani ei sattuisi muistamaan merkkipäivää tms. Mutta toisille nämäkin asiat ovat maailmaa suurempia...

    • persu-ukkeli

      Mie olen muistanut vuosittain kukkapuskalla ensitapaamisemme päivänä Rakastani. Nyt talvella tuli 5v ensitapaamisesta vein hänet ja itseni:) ulos syömään. Ei hän koskaan ole asiasta maininnut, mutta on kuitenkin ollut ilahtunut muistamisesta.

    • No, voi sentään..

      2-vuotispäivät ovat ns. kissanristiäisiä, joita ei edes tarvitse "muistaa", ellei sitten ole erikseen sovittu. Miehet eivät osaa lukea ajatuksia, joten älä oleta mitään..puhumalla kaikki selviää!

    • piu pau lii

      Nykyään on jokaisella omat kiireensä kuten aviopuolisoilla yleensä ja yksi merkkipäivä voi olla jokunen hukkunut hetki työkiireiden sekaan, sen hetken merkitystä tuskin kukaan unohtaa, mutta näinä aikoina sen tekee yhä useampi kuin yksi sillä hetkellä kun sen pitäisi muistaa.

      • T

        Vuosipäivänä yleensä ostetaan joku lahja toiselle ja pyritään olemaan kahdestaan. Puolivuosittaispäivänä (eli vaikka 2v 6kk) kanssa muistetaan vähän. Ja joka kk toivotellaan hyvät kuukausipäivät


    • vaimo91

      Onko vuosipäivää sitten aivan välttämätöntä huomioida? Se on mielestäni yksi ainutlaatuinen yhdessäolon päivä niinkuin muutkin päivät. Ei sinun tarvitse olla hänelle vihainen, voit tehdä hänen kanssaan kumminkin jotain kivaa ihan minä muuna päivänä tahansa. Luulen, että hän arvostaa yhdessäoloanne muilla tavoin, eikä välttämättä sillä sinun tavallasi eli järjestelmällisesti yhtenä pakollisena vuosipäivänä, joka on pakko muistaa ja jolloin on pakko tehdä asioita tietyllä tavalla. Lopeta vaatiminen.

    • olikse..

      takana ja en muista, neuvoisin muistuttamaan ajoissa, ei tarvi murjottaa sen takia.

    • sipen

      meilläkin nuisti eka vuoden,mut´ei sen jälkeen. mieheni on tosi huomaavainen,mut ei muista tollasia. jotenka,älä ole milläsikään! minäkin haluisin juhlistaa,mut hää ei.

      • 32v mies

        Voi vitun kuuno! Ei sitten tullut itsellesi mieleen huomioida se vuosipäivä. Onko se pakko olla aina mies joka raahaa rehuja kotiin


      • ...Leipo kakunkin...
        32v mies kirjoitti:

        Voi vitun kuuno! Ei sitten tullut itsellesi mieleen huomioida se vuosipäivä. Onko se pakko olla aina mies joka raahaa rehuja kotiin

        Opettele lukemaan ja tuu sitte kitiseen..kehari.


    • meht'miehen vaimoke

      ta daa !!! meillä tulee vappuna täytteen 17 vuotta. ja mitä olemme saaneet aikaan???? mietityttää! tupla annos luottamusta=>metsästys muualla, kuin kotona, kaksi komeaa miehen alkua 4/2wee, toivon mukaan jaksan kouluttaa hyvin tuleville vaimoille Vai pitääkö vaimo edokkaat kouluttaa siihen kuinka ymmärttää metsämietä kun syksy tulee ??

      • Rules-girl= CUAO

        The Rules-suhteessa ollessaan mies ei todellakaan unohda ainuttakaan juhlapyhää ja merkkipäivää. Ei tule kuulookaan että pitäisi muistuttaa miehelle että nyt on muuten vuosipäivä ( vink ,vink). Mies muistaa vuosipäivät ja mut viikkoja etukäteen ja tekee suunnitelmat ja hoitaa kaiken valmiiksi. Tuttavani Rules-suhteessa mies otti jopa palkattoman loman vuosipäiväksi ja siirsi harrasteet myöhemmälle samalle viikkoa voidakseen olla vaimonsa kanssa koko päivän. Niin paljon mies naistaan rakasti. TÄMÄ ON TÄYTTÄ TOTTA!

        On ihan itsestä kiinni miten miehen itellesi otat ja koulit:
        Jos opetat käytöselläsi ja suhteessa olotavoillasi että sinä olet yksi sadasta helpossa tusinassa niin on ihan turhaa kuvitella saavansa jotain spesiaali kohtelua pitemmässä juoksussa. Katsos kun olet helposti saatavissa heti suhteen alussa ja / tai jahtaat miestä niin sinun eteesi ei tarvitse viitsiä nähdä vaivaa silloin eikä etenkään tulevaisuudessa.

        Jos taas opetat miehellesi heti alusta astiettä et ole helppo etkä aina saatavilla vaan olet jotain todellakin työnteon ja vaivan näön arvoista harvinaista ja ainuksertaista niin hänelle ei pitemmässä juoksussa tulisi mieleenkään unohtaa että on vuosipäivä, saati kohdella sinua noin törkeästi ja välinpitämättömästi.

        Nämä on niitä biologianlakeja.. Niitä kannattaa edelleen kunnioittaa TS: Anna miehen tehdä kaikki työ ja nähdä vaiva, jos sinun pitää vaivautua miehen takia, hän ei ole sen arvoinen.


      • Nainen ei tyttö
        Rules-girl= CUAO kirjoitti:

        The Rules-suhteessa ollessaan mies ei todellakaan unohda ainuttakaan juhlapyhää ja merkkipäivää. Ei tule kuulookaan että pitäisi muistuttaa miehelle että nyt on muuten vuosipäivä ( vink ,vink). Mies muistaa vuosipäivät ja mut viikkoja etukäteen ja tekee suunnitelmat ja hoitaa kaiken valmiiksi. Tuttavani Rules-suhteessa mies otti jopa palkattoman loman vuosipäiväksi ja siirsi harrasteet myöhemmälle samalle viikkoa voidakseen olla vaimonsa kanssa koko päivän. Niin paljon mies naistaan rakasti. TÄMÄ ON TÄYTTÄ TOTTA!

        On ihan itsestä kiinni miten miehen itellesi otat ja koulit:
        Jos opetat käytöselläsi ja suhteessa olotavoillasi että sinä olet yksi sadasta helpossa tusinassa niin on ihan turhaa kuvitella saavansa jotain spesiaali kohtelua pitemmässä juoksussa. Katsos kun olet helposti saatavissa heti suhteen alussa ja / tai jahtaat miestä niin sinun eteesi ei tarvitse viitsiä nähdä vaivaa silloin eikä etenkään tulevaisuudessa.

        Jos taas opetat miehellesi heti alusta astiettä et ole helppo etkä aina saatavilla vaan olet jotain todellakin työnteon ja vaivan näön arvoista harvinaista ja ainuksertaista niin hänelle ei pitemmässä juoksussa tulisi mieleenkään unohtaa että on vuosipäivä, saati kohdella sinua noin törkeästi ja välinpitämättömästi.

        Nämä on niitä biologianlakeja.. Niitä kannattaa edelleen kunnioittaa TS: Anna miehen tehdä kaikki työ ja nähdä vaiva, jos sinun pitää vaivautua miehen takia, hän ei ole sen arvoinen.

        Voi että mitä pelaamista. Ihan oikeestiko joku jaksaa pidemmän päälle parisuhdetta, joka alkaa jollain hirveällä pelailulla ja jatkuu sillä vuosikausia. Ei mulle kiitos! Ei tarvi helppo olla heti alussa, mutta turhat pelaamiset pois. Elämä ja parisuhde on itsessään jo sellainen taidelaji, et jos siihen yhdistetään hirveet pelit niin mielummin yksin.
        Niin, taidat olla vielä tyttö kuten nimimerkissä sanoit, kasva sinäkin aikuiseksi naiseksi ja jätä tollaset pelit.


      • stondaa.
        Nainen ei tyttö kirjoitti:

        Voi että mitä pelaamista. Ihan oikeestiko joku jaksaa pidemmän päälle parisuhdetta, joka alkaa jollain hirveällä pelailulla ja jatkuu sillä vuosikausia. Ei mulle kiitos! Ei tarvi helppo olla heti alussa, mutta turhat pelaamiset pois. Elämä ja parisuhde on itsessään jo sellainen taidelaji, et jos siihen yhdistetään hirveet pelit niin mielummin yksin.
        Niin, taidat olla vielä tyttö kuten nimimerkissä sanoit, kasva sinäkin aikuiseksi naiseksi ja jätä tollaset pelit.

        Voi että mitä pelaamista. Ihan oikeestiko joku jaksaa pidemmän päälle parisuhdetta, joka alkaa jollain hirveällä pelailulla ja jatkuu sillä vuosikausia. Ei mulle kiitos! Ei tarvi helppo olla heti alussa, mutta turhat pelaamiset pois. Elämä ja parisuhde on itsessään jo sellainen taidelaji, et jos siihen yhdistetään hirveet pelit niin mielummin yksin.
        Niin, taidat olla vielä tyttö kuten nimimerkissä sanoit, kasva sinäkin aikuiseksi naiseksi ja jätä tollaset pelit


    • kekekekkee

      Vuosipäivän viettäminen on ihan naurettavaa puuhaa. Meillä ei ole koskaan vietetty vuosipäivää ja yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä.

      • muistamisen arvoinen

        Vuosipäivää emme muista mutta silloin tällöin teemme retken samaan paikkaan, ja vietämme siellä aikaa yhdessä aina aamuun asti, missä suhteemme aikoinaan alkoi piknikillä. Vaikeina ja hyvinä aikoina päivinä muistan häntä pienellä lahjalla, kukilla, kosketuksilla, sanoilla, jne.

        Kannattaisiko kunkin meistä miettiä tykönään onko saaminen tärkeämpää kuin antaminen, ja jos niin miksi.


    • ikuisesti ja aina

      Anteeksi, oltiin poikaystäväsi kanssa baarissa. Muisteltiin sitä onnellista aikaa jolloin meillä kenellekään ei ollut vielä nais/mies/tyttö eikä poikaystävää. Silloin tekemättömistä unohtamistamme asioista valittivat vanhemmat opettaja tai joku muu. Keskusteltiin naurettiin asioille. Ja päätettiin jatkaa samalla linjalla! Nyt vanhempien jne paikan on ottanut puoliso, ja itse ei tarvitse vieläkään ottaa vastuuta mistään koskaan.

    • huoh, miehet... :)

      Melkein kaksi vuotta ollaan oltu yhdessä, ja ainakin ensimmäistä vuosipäivää ollaan vietetty (ja niin vietetään seuraavaakin, mikäli se minusta on kiinni). Käytiin risteilyllä kaupungin ympäri, illemmalla käytiin elokuvissa ja tehtiin ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan :) Mulle tuollanen riittää ihan hyvin, ei siinä mitään hirveitä suitsutuksia tarvii. Pääasia että edes vähän eroaa tavallisesta arkipäivästä. Sen verran olen tässä miehestäni oppinut, että ei hän muista vuosipäiviä, synttäreitä tai muita minulle tärkeitä päiviä. Niinpä oon ottanu tavaksi muistuttaa aina vähän ennen "h-hetkeä", että muistathan että mulla on ylihuomenna synttärit jne :) Yleensä sitten ostaa jonkun pienen lahjan ja tuo kukkia.

      Harmi, että sun mies ei millään tavalla noteerannut vuosipäiväää, vaikka olit siitä hänelle huomauttanut :( Mutta älä ota sitä liian raskaasti, ei ne miehet aina sitten loppujen lopuksi kuitenkaan muista tai ainakaan ymmärrä miten suuri merkitys tuollaisilla "juhlapäivillä" meille naisille on :) Jospa ensi vuonna onnistuisi paremmin teillä tuon päivän vietto.

    • Sebulon Oumaigaad

      Jos ukko on mielestäsi "törppö"tuollaisen asian takia, kannattaa varmaan heivata ukko pihalle ja etsiä kumppaniksi joku neiti, joka viitsii laskea päiviä, kuukausia ja vuosia.
      Mieti, onko yhdessä viettämänne ajan määrällä oikeasti jotain merkitystä!

      • päivästäsi.

        On nyt jo kulunut useampi päivä,varmaan on jo harmitus vähentynyt ja löysävatsasi taas toimii kuten ennenkin.Nyt voit suhteessasi keskittyä tärkeämpiin asioihin.


    • haahka

      Mikäli miehesi on mielestäsi törppö, niin ei kannata olla moisen törpön kanssa.
      Hanki itsellesi mies, joka muistaa ja huomio joka pienen kissanristiäisen, ettei mielesi pahoitu!
      Oletkohan liian huomion kipeä ja toisaalta onko miehelläsi oltava samat asiat päällimmäisenä mielessä?
      Harvassa ovat miehet, jotka ajattelevat "naisen aivoilla"!
      Kasva aikuiseksi ja lopeta valitus!

    • 1risuparta

      muistin häntä kaikkina merkkipäivinä kuin hänkin minua mutta lopulta 17v jälkeen ei muistanut kuka olen eikä pysty omien sanojensa mukaan ketään enää rakastamaan,että revi siitä.

    • Tandy

      Ei vietetä vuosipäivää, ei nimipäivää tai muitakaan turhia kissanristiäisiä. Muistetaan toisiamme joka päivä kosketellen ja suukotellen. Tehkää tekin joka päivastä se vuosipäivä, niin sitä ei tarvitse stressata erikseen tiettyyn ajankohtaan.

      Oma siskoni juhlii miehensä kanssa vuosipäivää erikseen siitä kun tapasivat ja kun menivät naimisiin. Itseäni moinen hörhötys vaan huvittaa... :) Mutta mikä stressi ja huomionhaku kenellekin sopii...

    • menarepigs?

      Mieheni ei halunnut viettää ensimmäistä eikä toista hääpäivää ollenkaan. Yritin järjestää jotain, mutta aina löytyi syitä: ei ole rahaa, ei huvita, ei ehdi, ei muuten vaan jaksa... Kolmannella kerralla sanoin että nyt mennään edes syömään yhdessä jonnekin tai voit unohtaa tämän avioliiton. No sitten mentiin... Mutta tämä juttu alkaa olla aika finito. Hääpäiväjuttu on vain yksi osa sitä, ettei mies ole koskaan halunnut käydä kanssani missään, tehdä juttuja yhdessä muuta kuin seksiä tai tv:n tuijotusta. Olemme olleet yhdessä 9 vuotta. ;(

      • Avoliitossa

        Meillä kai ei kumpikaan muistanut viimeksi vuosipäivää, molemmat hoksattiin muutaman päivän päästä että eikös meillä ollut vuosipäivä..? :D Mutta eipähän tarvinnut kummankaan vihotella :) Olisihan se romanttinen ajatus että heräisin siihen kun mies tuo kukkakimpun ja aamukahvin sänkyyn, mutta sellaista ei taida tapahtua tässä elämässä :D

        Mutta kyllähän sitä on hyvä jotenkin silti arjesta irtautua, yksin ja yhdessä :)


      • 40 vee

        Kohta 40 vuotta. Ei mitään muisteluita mistään päivistä. Hyvin on mennyt, riidelty ei olla, joskus vähän suukopua jos on ollut aihetta.


    • onnellinen :)

      Jos mies rakastaa aidosti kyllä se muistaa ne vuosipäivät ja varsinkin jos hänelle olet jo maininnut etukäteen ja tosi kivalta varmaan tuntuu että olet maininnut miehellesi etukäteen asiasta ja olet itse nähnyt vaivaa olet tehnyt kakun ja toinen ei edes reagoinnut siihen mietenkään! Juntti se on!! Vaihda äijä tai mielummin elesskelet yksin kun vietät elämäsi ja tuhlaat enrgiasi ja tunteet tommoiseen torppöön!! Mielummin yksin kun jonkun paskan kanssa! Ansaitset kyllä parempaa!!
      Meillä kyllä mies tuo kukkia välillä muuten vaan jos hän haluaa ja hänestä tuntuu,mutta kyllä vuosipäiviäkin hän muistaa aivan omasta tahdosta,ei edes tarvi vihjailla hänelle,en odottele mitään lahjoja,mutta syömässä hän aina vie ja aina kiva muistella se päivä kun tavattiin,hänelle se on todella tärkeä koska hän rakastaa mua niin paljon ja musta tuntuu se todella mukavalta että hän osoittaa sitä rakkautta kaikilla tavalla,ei pelkkä puheilla mitä useimmiten tapahtuu.

      Välillä joutuu valitettavasti kaivaa aika syvälle sitä paskakasaa ennen kun löytyy se helmi sieltä,mutta kyllä usko pois se löytyy,pitää vaan tehdä sen eteen kovasti töitä ja tietää tasan tarkkaan mitä itse haluaa elämästä ja suhteesta eikä tarvi vaan tyytyä johonkin!

      Tsemppia sulle ja onnea!!! :)))

      • Plikka-

        Eihän vuosipäivän muistaminen mikään rakkaudenosoitus ole, hääpäivä on tietenkin asia erikseen


      • naitu naanen
        Plikka- kirjoitti:

        Eihän vuosipäivän muistaminen mikään rakkaudenosoitus ole, hääpäivä on tietenkin asia erikseen

        Ajatuksenakin ihan kummallinen. Ei vietty mitään vuosipäiviä kunnes mentiin kihloihin ja naimisiin. Hanki siis sormus ja ala murehtia vasta sitten ;)


      • rullamestari
        naitu naanen kirjoitti:

        Ajatuksenakin ihan kummallinen. Ei vietty mitään vuosipäiviä kunnes mentiin kihloihin ja naimisiin. Hanki siis sormus ja ala murehtia vasta sitten ;)

        Löysin tälläisen systeemin ja muutaman päivän jälkeen tili näyttää 300 euroa plussaa! Taitopeli.info


    • vanha rouva

      Kun olimme olleet naimisissa 20 v Kävimme "myöhästyneellä "häämatkalla.
      Kun 30 vuotta täyttyi, kinkkasi mieheni kainalosauvoilla (jalka leikattu) 30 ruusun kanssa yhteiselle lounaalle. Kesällä tuleekin sitten 40v. Sitä juhlitaan sitten paremmin, kun jään eläkkeelle ja lähdemme pidemmälle reissulle lämpimään. Meille riittää oikein hyvin, että elämä soljuu riidoitta ja yhteisillä lenkeillä. Kuitnekin kummallakin on lisäksi omat harrastukset - siis tilaa. Aina se oi ole ollut pelkkää paistetta, mutta puhumalla ja sopimalla asiat on tulleet kuntoon. Myötä ja vasta mäessä... Paremmalla itsetunnolla pärjäätte paremmin. Pienet asiat tekee elämästä nautinnollista - vaikkapa valmis ruoka odottaa töistä tullessa. Se lie sitä välittämistä ja rakkautta.

    • jeiskahebby

      ei se vuosipäivä sen kummosempi oo kun ne muutkaan päiväyt yhessä, ämmät vaan romantisoi niitä ja muita vastaavia päiviä ja nostaa turhaan kauheen metelin niistä ja sitten on kaikilla paha mieli.
      jokainen pöäivä yhessä on hieno ja erityinen ilman mitään ihmeellisyyksiä.
      joka päivä voi sanoo toiselle jotain erityisen mukavaa ja tehä kaikenlaisia asiioita jos siltä tuntuu.

    • Mies minäkin....

      Mies ilmiselvästi halusi viestittää, että suhteenne ei ole kovin merkittävä. Hän mahdollisesti jo tähyää uuteen suhteeseen, eikä sinun vuosipäiväsi jaksa kiinnostaa. Tilanne ei tule tuosta paranemaan, joten pohdi haluatko jatkaa sitä.

      Olen pahoillani, mutta tuolta tämä kovasti vaikuttaa.

    • itsenäinen kukaton

      tai ainakin mun mies ei muista jos en siitä muistuta erikseen...ja kun kerran näin on ni mitä turhia.joskus olisi mukava saada kukkia mieheltä ihan niinku muuten vaan...mutta ei sitäkään,kyllä itse kukkani olen ostanut...lapsetki ku synty ni sanoin et kun tulet ni voitko tuoda mulle yhden ruusun...tullessas.toi se.

    • Kiitollisuus

      Hei, tehän vasta seurustelette. Eihän se vielä velvoita mihinkään joka vuotiseen huomioimiseen. Olet melko itsekeskeinen, kun mielesi pahoittuu tuollaisesta. Ymmärtäisin, jos olisi hääpäivä kyseessä, niin silloin voisi ajatellakin, että mies on törppö. Onhan se niinkin, ettei kukko käskien laula, kun olit vuosipäivästä hänelle etukäteen maininnut. Toivottavasti mies ilahduttaa sinua muulloin, kun et osaa sitä odottaakaan. Parisuhteessa ei tarvitse kaiken aikaa olla kivaa, sehän olisi epäaitoa.

      • nyt jo 20v

        yhdessä ja 7v aviossa ei ukko huomioinnut mitenkään sitä, en minäkään, koska ootin hänen "ratkaisuaan" ei mitään...ei ole edes kolmeen vuoteen äippäpäivien kukkia tullut, kyllä äidilleen ruusuja kantaa, ok se toki, mutta paskan saa pyytämättäkin.... loppuja vetelee tää avioliitto sanon sen, en jaksa läskin kans enää, lihoo kuin syöttöporsas...syö joka tunnin välein ja huutaa jos koirille annetaan n. 4 tunnin välein jotain...

        itse painaa jo 150 kiloo. mää n 70 kg...että se siitä ja loput päivänpeilissä...kaikki loppuu aikanaan..armonsa ei milloinkaan....


    • t.erapeutti

      kyllä teillä on maailma pieni ja ongelmat tekemällä tehtyjä, jos tuommonen vaivaa. onko tää taas jotain parisuhde/naistenlehti höppää?
      ehkäpä poikaystäväsi on kyllästynyt, ja tarkoituksella unohtanut, jos maailman kuva alkaa olemaan liian ahdas

    • Heikompi astia

      Eipä teillä taida olla yhteiselämää vuoden muinakaan päivinä.

    • asdfghbvcdh

      jos ei huomioi ilmeisesti on huomannut että omistaa sellaisen naisen joka valittaa oloistaan suomi24 keskustelupalstalla

    • Aviossa 17w tai 18w

      Kaksivuotis-päivä on TÄYSIN TURHA MARKKINAMIESTEN KEKSINTÖ.

      Juhlia voidaan vuosia: 1, 5, 10, 20, 25, 30, 35 ja niin edelleen.

    • iso juttu

      Joskus alkuun kun oli ensimmäinen pitkä suhteeni olin tohkeissani joka kuukausi ja vuosipäivästä (miehellä 8 vuoden avoliitto takana). Mies ei edes muistanut (eikä muista vieläkään) koska aloimme seurustella. Enkä minäkään nyt tainnut mitään ihmeellistä järjestää, kortin ja pikkulahjan annoin. Sitten se hiipui minunkin puoleltani.

      Nyt olemme olleet naimisissa 4 vuotta ja joka hääpäivän mies muistaa ja järjestää jotain romanntista ja antaa lahjan. Mies on muutenkin romanttinen. Mitkään seurustelun vuosipäivät ei vaan hänelle ole niin iso juttu. Ja ei taitas mullekaan enää niin olla. Kumpikaan ei muista tarkkaa kihlauspäivääkään, kun ei hankittu sormuksiakaan.

      Monet ei varmaankaan juhlista asiaa. Eikä edes tarkkaan muista päivää tai kuukautta, koska alkoivat seurustella.

    • pílluaaa

      Painu nyt víttuun huora tuon "ongelmasi" kanssa... saatana jos tuo on isoin ongelma elämässä niin oijoi...

    • Heheh

      Mun mies ei oe moneen vuoteen edes muistanut kuinka kauan me ollaan oltu yhdessä. Vuodella menee ainakin pieleen, kun joku asiaa kysyy ja mies vastaa. Se että asiaa ei juhlita, ei haittaa lainkaan, mutta voisi nyt vuoden edes muistaa, koska aloimme olemaan yhdessä. Mutta eipä tuo nyt maata kaada. Mies muistaa, koska ostimme asunnon ja koska menimme naimisiin. Hääpäivän muistaminen on minulle ja miehelle tärkeä asia.

      Ehkä mies ei ole hoksannut, että asia on sulle tosi tärkeä. Voisit vaikka kertoa miehelle sen. Ei tuo nyt vielä miehestä törppöä tee.

    • omg78

      Meillä ois piru irti ja lusikat jaossa...ei vaiskaan, en muistanu itekkään ;)

    • Matti Viikate

      Onhan tuollainen ikävää itsellesi jos haluaisit viettää päivää ja toinen ei sitä kanssasi vietä.
      Ihmisiä on toki erilaisia ja tuollainen voi johtua todella monesta asiasta.
      Ei kaikilla muillakaan aina kaikki ole molemmille pelkkää ruusuilla tanssimista.
      Koita nyt jotenkin piristyä.

      http://mattiviikate.newsvine.com/

    • kukka_

      Ompa vanha viesti... No joka tapauksessa itse juttelin tästä asiasta poikaystäväni kanssa, ja hän on itse halunnut laskea ja arvoida koska meidän ns. vuosipäivä on. Itse en muista koska juttu alkoi hiljalleen, ja siinä sitten oltiin :) Olen ylionnellinen suhteessamme ja toivon että löytyy muitakin miehiä jotka ovat suhteessa yhtä avoimia ja herttaisia. Minusta oli ihana kuulla, "hei, mieti kyl se varmaan sillon syyskuun 8 tai 9 päivä on" :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5737
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1083
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe