Tämä on miehen tarina onnettomasta suhteesta joka päättyi yhtä nopeasti kuin se alkoikin.
Katselin maajussille morsiamen viimeisen jakson ja tajusin, että Tea-Arto härdellissä oli osittain yhteneväisyyksiä omaan tapaukseeni ja haluasin kuulla mitä mieltä täällä ollaan. Tarvitsenko apua vai oliko tuntemukseni oikeita ja tein oikean ratkaisun kun lähdin suhteesta.
Kaikki alkoi treffit24:lla.. (niinkuin niin monet aiemminkin) tutustuttiin aluksi hitaasti, mutta pian vauhti kiihtyi aivan hillittömästi ja noin 1 kuukauden päästä ensitapaamisesta muutettiin yhteen. Kaikki oli aluksi kuin unessa. Sain suunnilleen kuulla olevani parasta mitä maailmassa on tarjota ja tottakai halusin ja annoinkin kaikkeni, että tyttöystävä pysyisi tyytyväisenä. Puhuimme, harrastimme yhdessä, tutustuimme molempien vanhempiin... kaikki näytti menevän kuin nopeutetussa elokuvassa. Parin kuukauden yhdessä olon jälkeen tyttöystävä alkoi puhua perheenperustamisesta, lapsi , avioliitto ja asunto.. mielellään heti.
Nainen tuntui jopa hieman liiankin innokkaalta ja takertuvaltakin osin..mutta jotenkin se imarteli, vihdoinkin joku näkee minun hyvät puoleni. Hän kertoi edellisistä epäonnistuneista/traumaattisista suhteistaan ja minä kuuntelin ja tuin häntä.
Aluksi ajatus perheenperustamisesta tuntui hieman oudolta, toisaalta ajatus viehätti kovastikin. Olinhan löytänyt elämäni naisen, jonka kanssa viihtyi. Pikkuhiljaa aloin mukautua ajatukseen vaikkakin esimerkiksi lapsen hankinta ja avioliitto ja loppupeleissä yhteisen asunnonkin hankinta näin lyhyellä tuntemisella hieman arvellutti. Päätin sitten alkaa tutustumaan kyseiseen henkilöön tarkemmin, huumassa kun oli suurinosa tärkeistä kysymyksistä jäänyt esittämättä. Myöskin tiivis yhdessäolo alkoi näkyä henkilökemioissa, tuntui että tein lähes kaiken väärin siitä yksinkertaisesta syystä, etten koskaan saanut tietää pelisäännöistä. Tyttöystävä määräsi mitä tehdään ja miten... Pikkuhiljaa tuli tunne, että minun annettiin ensin astua miinaan ja senjälkeen vasta kerrottiin että tuohon ei kannata astua. Yritettiin sopia ja keskustella. Pidimme aluksi hienoja juhlapuheita siitä, että ajoissa keskustelu asioista jotka painavat mieltä tulisi ottaa esille. Kuulosti järkevältä.. Loppujen lopuksi kumpikaan ei oikein noudattanut sitä vaan esim. omalta kohdaltani tilanteet meni niin, että huomasin jotain outoa, mietistkelin sitä päivän (lähinnä sitä, onko tämä mainitsemisen arvoista) ja kun otin asian sitten esille niin sain haukut että miksi tuommoisia edes kehtaan kysellä.
Katselin maajussille morsiamen viimeisen jakson ja tajusin, että Tea-Arto härdellissä oli osittain yhteneväisyyksiä omaan tapaukseeni ja haluasin kuulla mitä mieltä täällä ollaan. Tarvitsenko apua vai oliko tuntemukseni oikeita ja tein oikean ratkaisun kun lähdin suhteesta.
Kaikki alkoi treffit24:lla.. (niinkuin niin monet aiemminkin) tutustuttiin aluksi hitaasti, mutta pian vauhti kiihtyi aivan hillittömästi ja noin 1 kuukauden päästä ensitapaamisesta muutettiin yhteen. Kaikki oli aluksi kuin unessa. Sain suunnilleen kuulla olevani parasta mitä maailmassa on tarjota ja tottakai halusin ja annoinkin kaikkeni, että tyttöystävä pysyisi tyytyväisenä. Puhuimme, harrastimme yhdessä, tutustuimme molempien vanhempiin... kaikki näytti menevän kuin nopeutetussa elokuvassa. Parin kuukauden yhdessä olon jälkeen tyttöystävä alkoi puhua perheenperustamisesta, lapsi , avioliitto ja asunto.. mielellään heti.
Nainen tuntui jopa hieman liiankin innokkaalta ja takertuvaltakin osin..mutta jotenkin se imarteli, vihdoinkin joku näkee minun hyvät puoleni. Hän kertoi edellisistä epäonnistuneista/traumaattisista suhteistaan ja minä kuuntelin ja tuin häntä.
Aluksi ajatus perheenperustamisesta tuntui hieman oudolta, toisaalta ajatus viehätti kovastikin. Olinhan löytänyt elämäni naisen, jonka kanssa viihtyi. Pikkuhiljaa aloin mukautua ajatukseen vaikkakin esimerkiksi lapsen hankinta ja avioliitto ja loppupeleissä yhteisen asunnonkin hankinta näin lyhyellä tuntemisella hieman arvellutti. Päätin sitten alkaa tutustumaan kyseiseen henkilöön tarkemmin, huumassa kun oli suurinosa tärkeistä kysymyksistä jäänyt esittämättä. Myöskin tiivis yhdessäolo alkoi näkyä henkilökemioissa, tuntui että tein lähes kaiken väärin siitä yksinkertaisesta syystä, etten koskaan saanut tietää pelisäännöistä. Tyttöystävä määräsi mitä tehdään ja miten... Pikkuhiljaa tuli tunne, että minun annettiin ensin astua miinaan ja senjälkeen vasta kerrottiin että tuohon ei kannata astua. Yritettiin sopia ja keskustella. Pidimme aluksi hienoja juhlapuheita siitä, että ajoissa keskustelu asioista jotka painavat mieltä tulisi ottaa esille. Kuulosti järkevältä.. Loppujen lopuksi kumpikaan ei oikein noudattanut sitä vaan esim. omalta kohdaltani tilanteet meni niin, että huomasin jotain outoa, mietistkelin sitä päivän (lähinnä sitä, onko tämä mainitsemisen arvoista) ja kun otin asian sitten esille niin sain haukut että miksi tuommoisia edes kehtaan kysellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyse oli neitokaisen lukuisista miesystävistä, joita en koskaan tavannut ja hän pitikin ne aikalailla omassa (toisessa ) maailmassaan johon en saanut astua jalallakaan. Toistin lukuisia kertoja oman kantani siitä, että
haluan varmuutta ja luottamusta parisuhteessa jonka tavoitteet olivat aika korkealla lyhyessä ajassa eli siis ne lapsi,avio ja talo. Olin mustasukkainen siis hänen tulkinnan mukaan. Riidat kuitenkin sovittiin ja asiat olivat taas hyvin pari viikkoa.. Kunnes uusia konflikteja syntyi lähinnä siitä , että tunsin tyttöystävän etääntyvän kovaa vauhtia...Iski paniikki. Riidat oli tehneet tehtävänsä. Hän halusi olla enemmän muualla ja aloin kokea tunnetta että minun lähtölaskenta oli alkanut... Lupauduin sitten niihin kolmeen nopeutetulla aikataululla. Asiat taas rauhoittuivat hetkeksi, kunnes tilanne riistäytyi jälleen käsistä.. tällä kertaa lopullisesti.
Tuli hiljainen vaihe jonka jälkeen halusin kysellä tunteita ja tuntemuksi olisiko asiat vielä sovittavissa ja voitaisiinko aloittaa puhtaalta pöydältä... Minkäänlaista elettä siihen suuntaan ei tullut. Päätin raskain mielin luovuttaa... Muutaman viikon velloin itsesäälissä, itsesyytöksessä ja milloin missäkin. Yritin vielä muutaman kerran ottaa yhteyttä mutta mulle ei vastattu. Mulle jäi mielikuva että olin yksin syyllinen kaikkeen, jotka lopulta johtivat suhteen loppuun. Kävin jopa psykologilla juttelemassa aiheesta, mutta sielläkin vain toistettiin sitä samaan , asioista pitää pystyä keskustella...
Nyt alkaa jo helpottaa, pikkuhiljaa. mutta nyt pelkään että olen todellakin mustasukkainen ja teen saman virheen seuraavassakin suhteessa. En pääse irti näistä peloista aivankuin edellinen suhde olisi traumatisoinut minut. Toisaalta mietin, että koin niin voimakasta pettymyksen ja surun tunnetta suhteen loputtua, etten voi olla niin huono ihminen kuin minulle annettiin ymmärtää... En enää luota edes omaan mielipiteeseeni. Voiko miehen mielen rikkoa näin helposti? Olen jäänyt ilmeisesti edellisen suhteen vangiksi jollain tasolla. Ex kuulostaa olevan jo yli tästä ja ei katsele taaksepäin ollenkaan, kuulema jo uusi mies kiikarissa. Ilmeisesti kaikki ei ollutkaan niin hyvin, että se olisi pelastamisen arvoista. Tämä on yksi asia joka kalvaa mieltäni. Olinko sittenkin vain jokin terapeutti joka kuunteli murheet ja edellisten suhteiden
karikot ja kun hän sain kaiken "ulos systeemistä" minulla ei enää ollut virkaa vaan sitten alkoi järjestelmällinen karkoitusoperaatio? Eniten ihmetyttää se nopea muutos eufoorisesta onnesta täydelliseen katastroofiin. Kaikki tapahtui niin nopeasti.
Maajussille morsian keskusteluissa Arto leimattiin narsistiksi, omistushaluiseksi ja ennenkaikkea mustasukkaiseksi. Tea oli täysin syytön kaikkeen. Olenko minä nyt sitten Arto?
Jotenkin uskon, että Artonkin puoli pitäisi kuulla muutenkin kuin Tean suulla.. Nimittäin mulla on nyt olo, että olin tässä suhteessa se paha ja vastapuoli se viaton hyvä. Onko maailma näin mustavalkoinen?
Kaikkia yksityiskohtia omasta tarinastani en voi kertoa, koska se voisi paljastaa liikaa. En tarkoituksella kertonut esimerkiksi ikää tai koulutuksia tai oikeastaan muutakaan jottei se sotkisi perustilannetta. Mutta pääpiirteissään se meni noin. Mikähän olisi avuksi, että voisin jatkaa elämääni ilman ettei menneisyys kummittelee mielessä vähänväliä. Haluaisin jo unohtaa...
... molemmissa kun parisuhteesta puhutaan! Ja mitä maajussi Artoon ja Teaan tulee niin lienee kaikista paras pistää peli heti poikki tuossa vaiheessa jos meno ei miellytä. Ei ehdi tilanne mennä liian pitkälle ja vaikeeks. Syyllisiä lie turha lähtee etsimään, aikuisten pitäisi kyllä ihan itse tietää missä meni pieleen.
Ja maajussi romanssista sen verran, että media käsittelee sit asiaa ihan miten haluaa ja mikä myy.. siitä on totuus kaukana ja kuva todennäköisesti kovin yks puolinen.
Aika parantaa, olet taas kokemuksen rikkaampi ja ens kerralla muistat mikä tässä meni väärin.
Niin ja itselleni kävi jota kuinkin samoin kuin sinulle. Rakastuin elämäni naiseen ja kaikki oli upeeta; tulevaisuus pitkälle jo suunniteltu. Yhteisiä suunnitelmia paljon ja taloja katsottuna.... kunnes tuli se yksi sähköposti millä tylysti lopetti kaiken. Hän ei halunnutkaan eikä nyt tuntunut enää siltä.
Ei selitystä mitään... se loppui siihen. Täydellinen jäätyminen parissa viikossa
Noin on käynyt, mutta toisaalta vauhti on kova jos jo 1kk päästä muuttaa yhteen.Nainen kuulostaa narsistiselta tapaukselta vika on aina muissa ja hän porskuttaa täysillä uuteen suhteeseen, kaappi kolisee luurankoja.
Mutta varmasti pikkuhiljaa saat itsetuntosi takaisin.. Ja seuraavan kerran etene hitaammin tutustu ensin ja tee vasta sitten.
Tiesitkö, että olit törmännyt narsistinaiseen? Hyvä, että pääsit irti!!
Jaa-a tuo oli kuin olisin lukenut viimeisestä vajaasta puolesta vuodesta, näin pääpiirteittäin. Ja nyt tekee kipeetä erosimme vajaa viikko sitten aivan kuten sanoit euforiasta täyteen katastrofiin. suhteen alussa toimin lähinnä terapeuttina, rakkaus kukoisti ja loimme yhteistä tulevaisuutta. hetkeä myöhemmin rupesin kokemaan kasvavaa kuilua tunteidemme välillä. Kaikki kuitenkin korjaantui aina ja uskoni palasi ennalleen yhteiseloomme. Ihmettelin tuota kuilua ja rupesin tulemaan mustasukkaiseksi mutta en todellakaan syyttä vaikka niin minulle pitkään uskotteli. Päädyimme riitoihin nimenomaan "minun" syystäni ja "mustasukkaisuuteni" takia. Hän eli kaksoiselämää toisaalla, piti minut ulkopuolella siitä elämästään ja kysyminen siitä ajasta jota hän ei ollut kanssani sai usein myös riidan aikaan. onneksi sain hänet itse kuitenkin tunnustamaan että hänellä on tunteita erästä "ystäväänsä" kohtaan ja myös seksuaalista vetoa, eikä halua ottaa etäisyyttä tähän ihmiseen. Myönsi myös että tämä oli osaltaan aiheuttamassa kuilua välillemme. Kieltämättä on hyvinkin hyväksi käytetty olo. itse kun vielä koen luonteeltani olevani hyvän tahtoinen ja autan todellakin läheisiäni jos siihen vain pystyn. En kyllä vieläkään pysty ajattelemaan pahaa sanaa hänestä. Erotessa kiitin häntä rehellisyydestä että ei tarvinut enää elää epätietoisuudessa mitä välillämme tapahtui. En kait pääse naiivista hyväntahtoisuudestani irti vaikka mitä minulle tapahtuisi. enkä ilman itkua tätäkään saanut kirjoitettua, tuntuu että olen täysin umpikujassa tunteitteni vallassa ja edelleen toivon että asiamme meidän välillämme olisi hyvin. Yhtäasiaa ihmettelen että miten onnistuin kiintymään johonkin näin suunnattoman syvästi näin lyhyessä ajassa. Tämä kaikki tuntuu vieläkin että se olisi ollut elämäni parasta aikaa.
Onneksi olkoon ! Meinasit joutua kunnon hyväksikäytön uhriksi. Vielä suurempi epäilys herää, jos naisella on paljonkin näitä "kavereita", joita kaiken lisäksi ei haluta edes esitellä, ja joita pikemminkin piilotellaan.
kyllä, lueskelin nyt tarkemmin tuosta narsistisesta mielenhäiriöstä ja täytyy sanoa että löysin listan jossa lueteltiin ne peruspiirteet joista voisi päätellä, onko toinen narsisti. Suurin osa kriiteereistä täyttyi, jopa nuo kuvaukset oli hengästyttävän samanlaisia.
En nyt sitten tiedä, onko tuo se oikea analyysi kun alan ammattilaisetkin ovat varovaisia narsistiksi leimaamisessa. Mutta loppujen lopuksi narsisti tai ei.. Olisin tullut todella onnettomaksi ja masentuneeksi jos olisin jatkanut suhteessa. Sattuu nyt mutta puolen vuoden päästä olen PALJON onnellisempi kun että olisin jäänyt suhteeseen.
Kuitenkin lohduttavaa kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja ne ovat lähes yksyhteen omani kanssa. Se kait tarkoittaa, että tein virheen kun sotkeennuin koko ihmiseen ja nyt pitää vain jatkaa elämää ja unohtaa. Vaikeaahan se on.
En ole katsonut Maajussille morsian -sarjaa, mutta yleisesti elämää seuranneena ja sitä eläneenä todennut, että kuka tahansa ihminen voi seota vähemmän tai sitten herkemmät pahastikin, jos toinen tietoisesti ruokkii toisen mustasukkaisuutta. On alkeellista tehdä niin, mutta jotkut ihmiset käyttäytyvät tällä tavalla. On esimerkiksi naisia, jotka pitävät mieslaumaa kavereina, että on paljon miespuolisia ystäviä niin facebookissa kuin tosielämässäkin ja he saavat jotain tyydytystä siitä, että kieputtavat kaikkia miehiä. Miehet hakevat tältä naiselta kaveruutta, huomiota ja mitä milloinkin. Mitään järkeähän siinä ei ole, mutta idea on siinä, että jos joku mies ei mene pillin mukaan tai tulee rutinaa ja riitaa, niin aina on joku muu tilalle, jolta saa sen hetkisen huomion tarpeen tyydytettyä.
Mun mielestä sun pitäisi vaan miettiä omia juttuja ja unohtaa koko nainen.
elämä on yhtä arpapeliä. on ihmisiä jotka heittäytyvät aidoisti suhteeseen koko sielullaan ja on ihmisiä jotka elävät enemmän järjen kautta ja voivat olla hyvin laskelmoivia. ei ole ihan kiva olla tunneosaston ihminen jos joutuu pelurin kanssa tekemisiin, toisaalta hyvin usein 2 tunneihmistäkin kohtaa ja silloinhan vain taivas on rajana. pelurit eivät voi satuttaa itseään, mutta jäävät myös aina nuolemaan näppejään, tai siis eivät tavoita tunnetason täyttymystä rakkauden muodossa.
jooh ei muija terve ollu, hyvä että pääsit eroon vaikka ei välttämättä siltä heti tunnukkaan. just nuo nopeet yhteenmuuttamiset, naimisiinmenemiset sun muut on näitten narsistien puuhia, heidän ainoo tavote on koukuttaa uhri että pääsis mahd. nopeesti käyttämään hyväksi ilman uhrin menettämisen vaaraa. löydät itelles kyllä vielä normaalin naisen joku päivä, sit ei tarvii noin negatiivisia asioita enää miettiä.