jossakin vaiheessa-asenne palstalla on rasittava. Aina on joku omasta mielestään kypsempi ja elämää nähnyt kertoilemassa, kuinka jokainen jossakin vaiheessa joutuu luopumaan periaatteistaan ja pettää. Ihan varmasti on 100 vuotiaita, jotka eivät ole koskaan pettäneet. Jotka ovat jakaneet sen "tylsän" arjen saman ihmisen kanssa 16-vuotiaista saakka.
Ihminen ei ole eläin samalla tapaa kuin eläimet ovat. Meillä on mahdollisuus käyttää harkitakykyämme. Minulla ainakin maalaisjärki sanoo, että hetken huvista on pitkäaikaiset seuraamukset tai että jos jätän mieheni jonkun toisen vuoksi, että ihan samaa arkea se sen toisenkin kanssa tulee olemaan. Ihan samalla tavalla ajattelen esimerkiksi huumeista. Voin kuvitella, millaiseen euforiseen tilaan huumeista "pääsee", mutta sen lisäksi osaan myös kuvitella ne vieroitusoireet, mitä niistä saan ja sen muun tuskan siinä ohella. Siksipä en huumeisiin koske. Aivan samalla tavalla en koskaan nauti alkoholia suruuni, koska tiedän, millainen tie siitä mahdollisesti seuraa. Tyydyn saunasiideriin ja alkoholin nauttimiseen juhlissa. Kahvia juon max 3 kuppia päivässä, koska suurempi määrä saa aikaan negatiivisia vaikutuksia kehossani.
En osta liian kalliita heräteostoksia, vaikka mieli tekisikin joskus. Tiedän, että hetken ostohuuma voi olla seuraavan päivän katumus.
En tuomitse pettämistä, mutta sanon vain sen, etteivät kaikki petä. Jotkut ovat parempia hillitsemään impulessejaan. Lisäksi päätin jo nuorena, että menen naimisiin vain ja ainoastaan rakkaudesta, en intohimoisesta sellaisesta, vaan turvallisesta toisesta välittämisestä. Näin myös tein. En ole enää kovin nuori, ei kiinnosta intohimoinen suhde kenenkään kanssa. Jos mieheni pettäisi, niin avioliittomme olisi ohi. Uskollisuus on minulle tärkeä sana. Minusta siitä ei pidä vaan puhua-sen lisäksi sitä pitää toteuttaa. Jos lupaa uskollisuutta toiselle alttarilla ja pettää uskollisuuden, niin se on aviorikos. Ei pidä mennä lupailemaan jotakin, mitä ei osaa pitää. Jos lupaan jotakin, niin teen sen myös.
Tämä on minun näkemykseni asioista ja avioliitosta. En pidä huonompana ihmistä, joka tekee muita ratkaisuja elämässään. Jokainen rakentaa elämänsä palasista, jotka on käsiinsä saanut. Sanon vain sen, että kaikki eivät petä, sillä on turha puolustella asioita. Jos kokee, että pettämiseen on ollut oikeita syitä, niin miksi väittää muita pettäjiksi? Jos hyväksyy oman pettämisensä, niin eikö voisi vain sanoa" Minä petin, koska minä halusin pettää." Ei mitään löpinöitä, vaan suora asian tunnustaminen.
Ihminen ei ole eläin samalla tapaa kuin eläimet ovat. Meillä on mahdollisuus käyttää harkitakykyämme. Minulla ainakin maalaisjärki sanoo, että hetken huvista on pitkäaikaiset seuraamukset tai että jos jätän mieheni jonkun toisen vuoksi, että ihan samaa arkea se sen toisenkin kanssa tulee olemaan. Ihan samalla tavalla ajattelen esimerkiksi huumeista. Voin kuvitella, millaiseen euforiseen tilaan huumeista "pääsee", mutta sen lisäksi osaan myös kuvitella ne vieroitusoireet, mitä niistä saan ja sen muun tuskan siinä ohella. Siksipä en huumeisiin koske. Aivan samalla tavalla en koskaan nauti alkoholia suruuni, koska tiedän, millainen tie siitä mahdollisesti seuraa. Tyydyn saunasiideriin ja alkoholin nauttimiseen juhlissa. Kahvia juon max 3 kuppia päivässä, koska suurempi määrä saa aikaan negatiivisia vaikutuksia kehossani.
En osta liian kalliita heräteostoksia, vaikka mieli tekisikin joskus. Tiedän, että hetken ostohuuma voi olla seuraavan päivän katumus.
En tuomitse pettämistä, mutta sanon vain sen, etteivät kaikki petä. Jotkut ovat parempia hillitsemään impulessejaan. Lisäksi päätin jo nuorena, että menen naimisiin vain ja ainoastaan rakkaudesta, en intohimoisesta sellaisesta, vaan turvallisesta toisesta välittämisestä. Näin myös tein. En ole enää kovin nuori, ei kiinnosta intohimoinen suhde kenenkään kanssa. Jos mieheni pettäisi, niin avioliittomme olisi ohi. Uskollisuus on minulle tärkeä sana. Minusta siitä ei pidä vaan puhua-sen lisäksi sitä pitää toteuttaa. Jos lupaa uskollisuutta toiselle alttarilla ja pettää uskollisuuden, niin se on aviorikos. Ei pidä mennä lupailemaan jotakin, mitä ei osaa pitää. Jos lupaan jotakin, niin teen sen myös.
Tämä on minun näkemykseni asioista ja avioliitosta. En pidä huonompana ihmistä, joka tekee muita ratkaisuja elämässään. Jokainen rakentaa elämänsä palasista, jotka on käsiinsä saanut. Sanon vain sen, että kaikki eivät petä, sillä on turha puolustella asioita. Jos kokee, että pettämiseen on ollut oikeita syitä, niin miksi väittää muita pettäjiksi? Jos hyväksyy oman pettämisensä, niin eikö voisi vain sanoa" Minä petin, koska minä halusin pettää." Ei mitään löpinöitä, vaan suora asian tunnustaminen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
hyvä kirjoitus pitkästä aikaa! Asiat asioina turhia hurskastelematta.
Tähän asenteeseen "kaikki pettävät, jos vain saavat tilaisuuden" on ihan looginen selitys. Ensinnäkin ihmisillähän on aina tapana yleistää asioita vähän kaikessa, siis muissakin asioissa kuin pettämisessä. Toiseksi on ihan inhimmillistä, että pettäjä pyrkii jollain tavalla oikeuttamaan tekonsa, vaikka syvällä sisimmässään tietääkin toimivansa väärin. Näitä tyypillisiä "oikeutuksia" ovat muun muassa "kaikki pettävät jos saavat vaan tilaisuuden" tai "ihminen ei ole biologisesti yksiavioinen" tai "ei kukaan pettäisi, jos oma suhde olisi onnellinen", jne. Ikävä kyllä ihminen on mestari keksimään selityksiä, syitä ja verukkeita omalle toiminnalleen silloinkin kun toimii väärin. Jos otetaan tällainen vähän ääriesimerkki, niin onhan murhaajillakin aina joku "syy", miksi he murhaavat. Ei se silti tee murhaa hyväksyttäväksi.
Olen samaa mieltä siitä, että kaikki eivät petä. Mutta toisaalta hieman ymmärrän miksi jotkut kuvittelevat kyynisesti, että kaikki pettävät joskus kuitenkin. Jos omissa piireissään näkee paljon pettämisiä, niin väkisinkin tulee kyyniseksi eikä tule ajatelleeksi, että joissain muissa piireissä pettäminen ei ole niin tavallista. Sinkkunainen, joka jatkuvasti kohtaa baareissa syrjähyppyjä etsiviä ukkomiehiä, saattaa alkaa yleistämään että kaikki miehet ovat pettäviä sikoja, mutta ei välttämättä tule ajatelleeksi niitä lukuisia uskollisia miehiä, jotka eivät juuri baareissa pyöri, vaan ovat kotona perheensä luona.
että näinhän se on.
Minäkin olen ehdoton siinä, että pitää olla uskollinen. Itse olen uskollinen hamaan hautaan asti,koska olen sen alttarilla luvannut. Olen myös luvannut rakastaa niin myötä- kun vastamäessäkin. Sitä en tiedä, pystynkö sen lupauksen pitämään.
Mieheni petti, oli pitkä salasuhde. Olin aiemmin myös sitämieltä, että ero tulee heti, jos mieheni on uskoton. Mitä ihmettä sitten tässä vielä tuskailen?
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, kun esim. omalle kohdalle uskottomuus tulee, se vie jalat alta, menee shokkitilaan, eikä oikein pysty tekemään mitään. Sitä ajattelee lapsia, tietenkin, vaikka olisihan sen miehen pitänyt ajatella pettäsessään myös lapsiaan.
Myönnän ,olisin lähtenyt heti, jos ei olisi ollut lapsia. Vaikka rakastankin edelleen miestäni, olisiin pystynyt silti repäisemään itseni irti,koska minusta pettäminen on ehdottoman väärin kaikissa olosuhteissa. Ei ole mitään syytä,miksi pitäisi pettää. Tiedän, että en ollut mieheni tukena hänen vaikeina aikoina, vähättelin hänen murheitaan. Olin liiaksi väsynyt itse, kaikesta, masentunut. Halusin vain nukkua, kaikki voimat meni lasten ja kodin hoitamiseen. En sitä silloin tiedostanut. Päivät menivät vain ohi, lipuen. Kaduttaa, kun en silloin sanonut, että rakastan, koska luulen, että mieheni todella luuli, että tunteeni olivat kuolleet. Tietysti mieheni pitäisi kestää vaikeat ajat, mutta kuka jaksaa vuositolkulla raskasta aikaa... Ehkä olisi pitänyt erota jo vuosia sitten, ehkä olen väärä ihminen sittenkin mieheni rinnalla.
Kuitenkaan koskaan emme tiedä, mitä oman aviopulison päässä aina liikkuu. Joskus,niinkuin meidänkin tapauksessamme käy niin, että minä erkaannuin miehestäni, lakkasin olemasta nainen ja vaimo. Tein sen osaksi tiedostamatta sitä itsekään, näin vain kävi, kun arki vei.
Tottakai mieheni olisi pitänyt puhua, eikä mennä vieraisiin. Entä jos hän yrittikin? Mutta en kuunnellut. Olin hänelle itse monia vuosia uskoton,mielessäni. En ollut ollenkaan läsnä hänen elämässään, lähellä. Ei minua kiinnostanut mieheni tarpeet, ainoastaan lapseni, ne täytin. Muullakin tavalla voi pettää kuin seksuaalisesti.
Tietysti pitäisi olla selkärankaa, että ei petä. Se on väärin, aina. Tuhoaa. Minäkin menin naimisiin rakkaudesta,en hetken himosta. En voinut kuvitellakaan,e ttä joudun tälläisen asian eteen. Kun olen uskottomuutta ehdottomasti vastaan,on ollut äärimäisen vaikeaa yrittää. Miksi sitten yritän? Siksi kun mieheni pyysi toista mahdollisuutta. Näen, että hän on äärimäisen pahoillaan, yrittää kaikkensa,jotta voisin jatkaa. Mieheni tietää, että olen ehdoton tässä uskottomuus asiassa, siltikin hän teki sen. En voi siltikään antaa anteeksi, en koskaan.
Tällä hetkellä toivon, että lakkaisin rakastamasta miestäni, niin olisi helppo lähteä. Tai sitten ymmärtäisin asian niin hyvin, että pystyisin antamaan anteeksi. Näin minun olisi helpompi elää.
Sitä hetkeä ei osaa kuvitellakaan, kun kuulee, että mies on pettänyt. Se on vaikeaa, äärimmäisen. Vaikea tehdä yhtään mitään.
En tiedä. Mutta hienoa,että et tuomitse ketään. Hienoa, että sinulla on vakaumuksesi. Minullakin on. En vain tällä hetkellä pysty lähtemään. Enkä tiedä miksi.
"utta hienoa,että et tuomitse ketään."
miksi tänäpäivänä suomessa ei saa enää sanoa että joku tekee väärin?
pitääkö meidän ymmärtää myös ibrahim skupolin toimintaa? hänellä varmaan oli erittäin painavat syyt toimia niin kuin toimi, emmehän me voi tuomia..?
onhan meillä mielipiteen vapaus. Ja juuri noin, teot pitää tuomita, mutta ihmistä ei aina tarvitse tuomita.
Me voimme ymmärtää, ja niin tulisikin tehdä, mutta hyväksyä ei tarvitse. Ellemme edes pyri ymmärtämään, emme siis voi estää tai muuttaa mitään, ei edes sillä rangaistuksella.
Liika ehdottomuus johtaa ikävä kyllä jopa väkivaltaan. Ehkä tuon Ibrahamin teon takana oli juuri se, että hän otti tuomion omiin käsiinsä ja rankaisi pahaa ihmistä (omasta mielestään ja omista arvoistaan käsin)?
Ensimäinen kirjoitus, joka avasi keskustelun oli mukavaa luettavaa. Ihmiset ovat rilaisia ja siksi meillä tulee eri mielipiteitä asiasta. Itse olen samaa mieltä, että pettäminen ei kannata. Turha se on mennä lupailemaan, jos ei pysty sellasia piettämään. Pitäs opetella aina kunnioittamaan toista osapuolta myös. Ajatella asiat myös omalle kohdalle, että miltä minusta tuntuisi. Itse olen ollut onnellisessa parisuhteessa vuosia ja eipä oo tullu mieleenkään käyä naapurin pikkareissa, vaikka nais kavereita paljon onkin.
Peace
että tällä palstalla korostuu tietyt asiat joka johtunee palstan aiheesta?
Meillä jokaisella on varmaan arvoja, joita joko haluamme noudattaa tai noudatamme niitä sen kummemmin pohtimatta. Mitä olen huomioinut, näitä arvokeskusteluja ei ihan joka kodissa käydä ja näin opeta jo lapsesta saakka pohtimaan ”vaikeita asioita”. Kun sitten elämä tuo haasteita (vastoinkäymisiä, ongelmia, ennakoimattomia tilanteita jne.) eteen, se vasta havahduttaa miettimään.
Tuo maalaisjärki tai talonpoikaisjärki nyt vain ei ole mikään luonnonlahja, vaan se on ihan opittua. Yhtälailla kun se on oikeassa se voi olla väärässä. Kun jokainen kasaa ”järjen” sen tietämyksen perustella, jonka on saanut kokoon haalittua. Kuten mainitsit, ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat temperamentiltaan harkitsevia ja toiset nopeita käänteissään. Kummassakin on hyvät ja huonot puolet.
Jokainen tekee virheitä, muodot vain vaihtelevat. Niistä olemme vastuussa ja kannamme seuraukset. Niistä myös voi oppia ja paljon, eikä edes niiden pelkääminen estä niitä. Puolustamisella ja asioiden selittämisellä on hiukan eroa. Virheistään ei opi, ellei edes yritä ymmärtää MIKSI niin teki! Eikä siihen voi todella vastata ellei tunnusta, kuten mainitsit, suoraa asiaa.
Kaikki eivät siis petä, mutta sitä että pettääkö itse ei välttämättä tiedä, ennen kuin sitä on koeteltu. (Samoin on muiden juttujen laita, kuten varastaminen, valehteleminen, lyöminen jne.) Eivät kaikki ihmiset välttämättä koskaan joudu tuon koetuksen eteen, mutta etukäteen sitä vaan ei voi tietää. Ihminen siis sovi oppia kaiken ikää aina jotain uutta itsestään. Joillekin sekin saattaa olla paha paikka kun itse on ollut uskollinen mutta se puoliso pettää – kostanko itsekin pettämällä? Voimakkaassa tunnetilassa siis voi yllättäen toimia toisin kuin oli periaatteenaan pitänyt.
Niin, tuomioissaan kannattaa olla varovainen. Se, jota on siunattu hyvällä elämällä, ei kannattaisi käyttää sitä lyömäaseena, ja vain omana ansionaan – ja päinvastoin, se jolla on ollut vaikeampaa, ei kannattasi langeta kyynisyyteen hyvää elämää elänyttä kohtaan.
Omana periaatteenani on mm. se, että jos olet tehnyt jotain väärää, se hyvitetään tekemällä jotain hyvää.
Erittäin hieno kirjoitus ja olen samaa mieltä kanssasi. Minä menin naimisiin ja ei ole edes ollut vaikeaa olla uskollinen. Sain kuitenkin viikko sitten selville, että miehelläni on ollut usean kuukauden ajan suhde... Nyt en tiedä mitä teen? En hyväksy pettämistä ollenkaan ja tämä sattuu niin paljon! Meillä ei ole vielä lapsia eli sen suhteen tästä olisi helppo lähteä, mutta mieheni haluaa uuden tilaisuuden ja sanoo, että haluaa olla vain mun kanssa... En tiedä mitä tekisin, kuinka voin luottaa, että hän ei tee sitä uudestaan? Ja voinko antaa periksi omista periaatteistani? Minäkin olin aikaisemmin sitä mieltä, että jos pettää, niin se suhde on sitten siinä, mutta nyt kun se on omalla kohdalla, niin ei se olekaan niin yksinkertaista.