suomalaisten

elvistelylle loppu.

Itsestään selvä asia. Paperiteollisuushan jouduttiin jo saneeramaan ja nyt on muiden alojen vuoro. Eikö jo pikkuhiljaa ruveta tajumaan, että suomi-nimistä valtiota ei enää ole. On vain EU:n alikehittynyt nurkka-alue, jossain siellä hevon ......ssa.

Tämän maankolkan vähäinen varallisuus ei ole tarkoitettu muutaman ammattiporukan (kansanedustajat, lääkärit, lakimiehet, rakennusmiehet...) ryöstettäväksi.

Esim.kaivosala on asia erikseen. Kaivosala rahoitetaan kauempaa, ja kaikki muualta tulleeet eurot ovat tarpeeseen.

Ylisuuret palkat ajetaan alas halvemmalla työvoimalla, jonka likkuuvuutta ei rajat ole enää estämässä. Uskokaa rakennusmiehet se.
Painukaa kaikki ylisuuria palkkoja vaativat sinne ihannemaa Norjaan!

Maan talous on saatava kuntoon, muuten on turha haaveilla eläkkeistä ja kunnollisista sosiaalipalveluista.

P.S.
E-J.T. saisi pikkuhiljaa ruveta nousemaan ylös juoksuhaudoistaan toteamaan, että hänen populistinen propagandasotansa on hävitty aikoja sitten...
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rakennusmiesten kirjoitti:

elvistelylle loppu.

Itsestään selvä asia. Paperiteollisuushan jouduttiin jo saneeramaan ja nyt on muiden alojen vuoro. Eikö jo pikkuhiljaa ruveta tajumaan, että suomi-nimistä valtiota ei enää ole. On vain EU:n alikehittynyt nurkka-alue, jossain siellä hevon ......ssa.

Tämän maankolkan vähäinen varallisuus ei ole tarkoitettu muutaman ammattiporukan (kansanedustajat, lääkärit, lakimiehet, rakennusmiehet...) ryöstettäväksi.

Esim.kaivosala on asia erikseen. Kaivosala rahoitetaan kauempaa, ja kaikki muualta tulleeet eurot ovat tarpeeseen.

Ylisuuret palkat ajetaan alas halvemmalla työvoimalla, jonka likkuuvuutta ei rajat ole enää estämässä. Uskokaa rakennusmiehet se.
Painukaa kaikki ylisuuria palkkoja vaativat sinne ihannemaa Norjaan!

Maan talous on saatava kuntoon, muuten on turha haaveilla eläkkeistä ja kunnollisista sosiaalipalveluista.

P.S.
E-J.T. saisi pikkuhiljaa ruveta nousemaan ylös juoksuhaudoistaan toteamaan, että hänen populistinen propagandasotansa on hävitty aikoja sitten...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu