elämää kokonaisuutena? Jos, niin minkä ikäisenä havahduit?
En nyt kaipaa vastauksia tyyliin "elän vain tätä hetkeä", koska tässä hetkessä eläjän pitäisi tiedostaa elämä kokonaisuutena.
En nyt kaipaa vastauksia tyyliin "elän vain tätä hetkeä", koska tässä hetkessä eläjän pitäisi tiedostaa elämä kokonaisuutena.
Vastaukset 45
Vanhimmat
avioeron jälkeen, tai oikeestaan hakuaikana, kasvoi sekunnissa ulos sinisilmäisyydestään ja täydellisyyden tavoittelustaan. Oppi olemaan oma itsensä, mielyttämään itseäänkin ja sietämään erilaisuutta aivan toisin. Vastustuksensietokyky kasvoi sadalla. Arvot muuttuivat rytisten, muuttui tiikeriksi puolustaessaan lapsiaan.
kyseiselle henkilölle opista ja ojennuksesta?
en kuule todellakaan, mutten osaa silti vihata häntä kuten hän minua. Ei vain aviomiesainesta, paljon hyviä puolia kyllä.
tai ainakin se tuottaa hyvin suuria vaikeuksia. Elän vain tätä hetkeä.
En nyt kaipaa vastauksia tyyliin "elän vain tätä hetkeä", koska tässä hetkessä eläjän pitäisi tiedostaa elämä kokonaisuutena.
Eihän ole olemassa kuin tämä hetki, ja senkin voi supistaa lähes liikkumattomaan tilaan ajan mittapuulla. Eli en ymmärrä kysymystä.
estääkö tämä hetki jotenkin ajattelemasta elämää kokonaisuutena. Jotain täytyy olla pahasti vialla tässä hetkessä, jos ei kykene samalla tarkastelemaan elämää kokonaisvaltaisesti. Tunnepuolen ongelmatko estävät järkiperäisen tarkastelun?
pois tästä hetkestä, jos järki ei pelaa ja asiat ratkaistaan tunneperustaisesti.
Ei kukaan pysty katsoamaan elämää kokonaisuutena.
Kerro elämän kokonaisuudesta jollekin hyvästä perheestä tulleelle akateemiselle tytsylle joka tekee kovasti töitä pärjätäkseen myöhemmällä urallaan ja elää mielestään oikein, mutta jonka ottaa iltaisella lenkkipolulla hengiltä puukolla joku ahdistunut psykoottinen sosiaalitapaus, teon välitön motiivi on ahdistus siksi että tällä psykoottiselle sosiaalitapaukselle ei tarjottu oikeanlaista hoitoa ja tukea yhteisössä vaan hänet "työnnettiin syrjään" tuottamattomana ja kelpaamattomana yksilönä.
Onko tällöin "elämän kokonaisuus" ollut kummankaan osapuolen hallittavissa? Mikä on sellainen taho joka olisi voinut hahmottaa noiden ihmisten kohtaloa ja "havahtua"? Miten elämän kokonaisuutta voi kummassakaan tapauksessa havainnoida tai mitä se havainnointi auttaa tai merkitsee?
Havaitessaan että tämä paska voi loppua milloin tahansa heittäytyvät ihmiset yleensä holtittomaksi ja kohtuuttomaksi - tai havaitessaan että heitä vedätetään täysiä eikä kukaan tai mikään piittaa heiltä loppuu motiivi elää järkevästi tai pyrkiä mihinkään. Onko järkevää havainnoida oikeasti elämää kokonaisuutena jos se mitä katsotaan voi olla hyvinkin ahdistavaa?
Ne katsoo joilla on varaa siihen jostain syystä. Muiden kannattaa keskittyä ennemminkin välttelyyn ja unohtamiseen.
elämä kokonaisuutena -näkemys perustetaan sille, mitä on ympäristöstä nähty ja havaittu. Osataan ottaa oppia muiden elämässään tekemistä virheistä eikä mallinneta virheitä uusille sukupolville.
Minusta elämä on jonkinmoinen jatkumo. Geenini ja historiani on muokannut minusta tällaisen kuin nyt olen. Tällä elämänkokemuksillani teen valintoja tulevaisuutta silmälläpitäen. Yritän elää sekä tätä hetkeä, että suunnitella tulevaa. Aina välillä tapahtuu jotain sellaista, mikä antaa aiheen korjata tulevaisuuden kurssia uuteen suuntaan.
Toisaalta tässä hetkessäkin on monta ulottuvuutta, eli asiaa, jotka vaikuttavat elämääni ja minä vaikutan muihin. Terveys, ystävät, työ, talous ja monet muut asiat.
Ja minkäkö ikäisenä havahduin tähän? Varmaan joskus teini-iässä, kun mietin ensimmäisiä kertoja, mitä minä tulevaisuudeltani haluan. Aika hyvin kaikki on toteutunutkin, vaikkei se olekaan mikään tae tulevaisuudesta.
Oliko tämä nyt vastaus siihen, mitä kysyit?
on hyvä asia kyetä suunnittelemaan myös tulevaa. Liian moni on estynyt ajattelemasta asioita pidemmällä tähtäimellä ja se johtuu tulevaisuudenuskon puutteesta.
tulevaisuus omalta osaltaan suojelee tätä hetkeä, joten tulevaisuuteen panostaminen ei ole huono sijoitus.
Ja tulevaisuudenuskon puute johtuu menneisyyden pettymyksistä ja kohtalouskosta. On liian helppoa ulkoistaa oma vastuunsa muiden ihmisten tai jonkun kasvottoman vastuulle. Kyllähän siitä varmaan tule kevyt olo, kun ei ole omaa vastuuta ja voi vain syytellä ja kritisoida ympäröivää maailmaa. Tosin valituksen määrästä päätellen se ei tuo mukanaan kovin hyvää elämää.
voi päästä yli sillä kysymys on van maallisista ja selitettävissä olevista tapahtumista, mutta kohtalousko kuulostaa vaarallisemmalta. Sitäkö sitten vain jäädään virtaan ajelehtimaan, että menköön mihin menee?
Niin minusta monet elämässään tekevät. Etenkin ne, joiden elämä ei mene toivotulla tavalla. Hehän ovat aina kanssani jyrkästi eri mieltä suosikkiväittämästäni, että ihminen on oman elämänsä seppä.
Mitäs sitten jos jonkun tekisikin onnelliseksi nähdä sinut hakattavan veriseksi sohjoksi?
No, Missäs se vasara olikaan...
Kohtalousko = vastuun välttelyä = nykyhetkessä elämättömyyttä.
Entä silloin jos ei usko kohtaloon vaan ymmärtää täysin järkevästi ne mekanismit jotka aiheuttavat toivottomuuden ja pystyy selittämään miksei voi toimia millään edistävällä tavalla tai että elämä ei voi muotoutua järkevästi?
Samoin ihmisen sisäinen kokemus, vaikkapa ahdistus, voi olla niin suuri este yksinään ettei sen takia pysty toimimaan millään rakentavalla tavalla. Ymmärrätkö sen? "Muuttaa oloaan" jotenkin automaattisesti voi olla yhtä mahdotonta kuin kasvattaa kolmas käsi vain siksi että haluaisi sellaisen.
Sääli, ettei äitisi hukuttanut sinua jo pienenä kusipottaasi. Tosin kurja elämäsi lienee sinulle vieläkin kauheampi rangaistus. ;-)
Masennus ja ahdistus ovat mielenterveyden häiriöitä ja sairauksia, joten asia on sikäli eri asia. Sairaita täytyy tietysti tukea mahdollisuuksien mukaan.
Huolehdi ettei niin käy. Sä olet oman elämäsi seppä.
Entä silloin kun masennus johtuu työttömyydestä ja siitä ettei pääse työmarkkinoille sisään ja siitä että rahat eivät riitä läheskään normaaliin elämiseen?
Masentuneet hylätään koska he ovat masentuneita. Se masentaa heitä entisestään.
on tästä hetkestä pakenemista siinä missä kohtalouskokin. Asioita ei pysty tarkastelemaan yksin järkiperustaisesti.
Minä pysyn kaukana uhoavista räkänokkateineistä. ;-)
Pitäisi varmaan pyrkiä koulutuksella parantamaan mahdollisuuksiaan päästä sisään työmarkkinoille.
Koulutuksesi masennus-sairateen liittyvien ongelmanratkaisujen suhteen?
Vai käytätkö kenties Ratikka-logiikkaa ymmärtämättä aihealuetta alkuunkaan?
Käytän Ratikka-logiikkaa, jota voisi käytännönjärjeksikin kutsua.
Ongelmien ydinhän on siinä että ihmiset on erilaisia ja heitä liikuttaa erilaiset asiat.
Kun sinulle annetaan tietynlainen ratkaisumalli sinä käytät sitä hyväksesi siekailematta. Kun sama ratkaisumalli sovelletaan johonkuhun toiseen hänestä tulee hyödyllinen ja toimiva kokonaisuuden kannalta.
Kun sitä mikä piiskaa sinua eteenpäin ja pärjäämään annetaan hänelle hän hyytyy ja jähmettyy kauhusta ja muuttuu negatiiviseksi, toimimattomaksi.
Olen nähnyt sinun sanovan monta kertaa "Minä en ymmärrä miksi...".
Minä ymmärrän miksi sinä sanot niin.
osaan ajatella liiankin kokonaisuutena. Läsnäolo tässä hetkessä on helevetin vaikiaa.
että sijoitat enemmän tulevaisuuteen kuin nykyhetkeen. Jos koet nykyhetkessä elämisen vaikeaksi, niin se on vain hinta siitä, että olet niin innostunut.
mä kuitenkin haluisin sitä hintaa alemmaksi.
Osaan mä. Tuskin olen ihan koko ikääni ajatellut näin, mutta en osaa varmaksi sanoa milloin ja missä vaiheessa olen tämän asian todennut. Ehkä silloin, kun läheinen kuoli "taas" niin tuli fiilis, että tää palvelee vain meidän elämiä ja vielä tähän mahtuu kaikenlaista, eli ei syytä jäädä jarruttelemaan huoleen :)
Elämä kokonaisuutena koostuu vain näistä hetkistä, eli käytännössä konaisvaltainen hahmottaminen on mahdotonta jokaisen hetken erilaisuuden vuoksi, mutta silti jokainen hetki on samanlainen, osana kokonaisuutta- pelkkiä hetkiä loputtomiin. Sen kun antaa kaiken virrata.
itseäsi niin uniikkina, että et mitenkään pysty hahmottamaan omaa elämääsi siltä pohjalta, mitä olet tähän astisessa elämässäsi havainnut?
osaa, niin en osaa.
olet vaikeuttanut osaamattomuudellasi?
Vaikea sanoa, kun kukaan ei ole asiasta valittanut.
ja sen vaikutusta nykyhetkeen osaan jokseenkin tyydyttävällä tavalla katsella kokonaisuutena. Ehkäpä objektiivisestikin. Koko elämänkaarta on vaikea hahmottaa, olen aina ollut huono miettimään tulevaisuutta. En ole koskaan tehnyt kovin kauaskantoisia elämänsuunnitelmia, opiskelua ja sen myötä ammatinvalintaa koskevat päätöksetkin olivat enemmän intuitiota kuin vakaasti harkittuja ratkaisuja. Menen virran mukana niin kauan kun se tuntuu hyvältä, sitten kun alkaa tökkimään muutan kurssia.
Mä näen elämän ihmisinä ja eläiminä ja kasveina, jotka ovat linkittyneet toisiinsa viestinnän ja tilanpuutteen välityksellä, tämä on toinen puoli minusta. Toinen puoli on sininen pallo pimeässä ja kylmässä avaruudessa lentämässä rataansa, kiertämässä aurinkoineen ja orbitaaleineen galaksin keskustaa ja siellä odottavaa pimeää.
Näin tämän kuvan tai olemuksen jonkinlaisella pohjattomalla kymmenvuotiaan varmuudella selatessani lattialla isäni kirjahyllyn avaruudellista osiota. Näin sen suuren katseen, jota ei voi nähdä.
Mikä vitun "cull".
;,'DDD Selkeä freudaalinen lipsahdus! Haenko selityksen sinulle suoraan suomeen, englannilla ja jollakin örkkikielellä :DDD
Oop. Sorry ;)
En vaan voi,
vaikka,
yritän
:D
Häiriökäyttäytyminen on pitkä sana.
Lupaan miettiä ja
parantaa
tapani
:)
onhan se. Ei sinne loppukaarteeseen vielä näe, mutta haipakkaa on välillä ollut.
Se tais olla...äh, emmä muista enää.
turha syyllistää tässä hetkessä eläjiä, monet heistä ovat paljon onnellisempia - uskoisin.
Syytän kuten edellinen isän kirjahyllyä kuin myös kodin postilaatikko josta tippui kaikenlaista jännittävää magasiinia meresn kaloista, tähdistä, mytologiasta, historiasta, tieteestä... Ja yhtenä yönä ehkä siinä 13v sitä kauhistuin kaiken kokonaisuutta. Mitä tästä opimme...
toiseksi edellinen :)