Eikö kenelläkään huom. asiallisella, fiksulla sinkkunaisella ole vastaavia fiiliksiä kuten allekirjoittaneella miehellä, pitkän aikaa puutteessa, ilman hellyyttä, suudelmia ja kivaa yhdessäoloa..Tuli mieleen vain että ajattelevatko naiset huom. vapaat sellaiset että tuskinpa kukaan mies tällä hetkellä seuraa kaipailisi tai että kelpaisikos edes heidän seura? Viestiikö naisen logiikka että kaikki vain ovat jossain ja he sinkkuina riutuvat yksin ja haaveilevat että ehkä joskus. Tämäkin mies menee aivan hukkaan vaikka haluja olisi tutustua kivaan naiseen. Baareihin en nykyisin mielelläni lähde koska seuran löytäminen voi olla monesti hankalaa, taikka koko homma johtaa vaan yhdenillansuhteeseen.
Kenelläkään sinkku naisella vastaavia ajatuksia???
Mies26v
8423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nooo.. esim. tämä sinkkunainen on saanut palautetta, että hänen seuraansa ei kaivata ja muuta vastaavaa. Se ei ikävä kyllä sammuta ihmisen läheisyyden ja kumppanuuden kaipuuta, mutta kaikkeen tottuu ja sopeutuu. Yksinelämisessä on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse pelätä toisen tuottamia äkkivääriä käänteitä, eikä menetyksiä.
Parisuhde sinällään ei vielä merkitse iloa, onnea ja seesteistä elämää, vaan voi olla ankeaa harmautta, surullista kaipausta johonkin parempaan, maanpäällinen helvetti tai mitä tahansa. Moni nainen petyttyään riittävän perusteellisesti ajattelee, että läheiset ihmissuhteet eivät ole hänen juttunsa ja keskittyy muihin asioihin. Korostan, että tämä "kyllästymispiste" tunnesuhteisiin on yksilöllinen. Joku ottaa opikseen vähemmästä, kun taas jollain toisella suhde tai suhteet ovat kriisiä kriisin perään, mutta hän jaksaa uskoa ja yrittää läpi elämän. He ovat kai niitä parisuhdeihmisiä, jotka kokevat itsensä puolikkaiksi ilman jotakuta toista.
Tuota juuri tarkoitan. Mut siis millaista palautetta sinä olet oikein saanut? Kuulostaa hiukan eriskummalliselta. Ei kyllä kannata kaikkea ottaa itseensä ja varmaan seurasi kelpaisi hyvin. Ainahan voi menettää, mutta ei niinkää voi elää että koko ajan pelkää. Rennompi asenne, ehkä tuo on se pointti miksi nämä jutut tuntuu niin vaikealta.
eniten ihmettelen aina näitä kommentteja. Joku kertoo, että asiat on jotenkin ja kokemukset jotakin. Tulee toinen, joka torppaa sen ja antaa ymmärtää, että kertoja on jotenkin "eriskummallinen". Ja että VARMASTI seura kelpaisi. Ja että eihän ne varmasti tarkoittaneet ja että aloittaja ehkä pelkää tai asenne oli taas perseestä tai että itse vaan ottaa jutut vaikeasti.
Että tulee mieleen, että kuuntelutaito on näköjään vaikeaa. Tässäkin nähtiin se.
Miksi se on niin vaikea myöntää, että ei aina mene vaan kaikki niin kuin toiveajatteluissaan haluaisi. Ja miksi pitää yrittää kääntää mustaa valkoiseksi silloin kun se ei sitä ole. Ei maalaten kauhuja seinille, mutta ei myöskään vähätellen sitä, mikä on totta ja miten asiat etenee. Ei niin, että eletään kahdessa todellisuudessa; toinen on se aloittajan todellisuus, toinen olisi se, miten muut sanoisivat ja toivoisivat asoiden olevan ja ne kun eivät kohtaa, eikä kaikki pysty hyväksymään sitä, ettei ne kohtaa.
Ei yltiöpositiivisuudessa ole muuta vikaa kuin se, että asioista on hyvin vaikea edes puhua, jos asiat käännetäänkin niin, että eihän se oikeastaan noin ollutkaan.
Ei muuta kommenttia, kuin että kuuntelutaito on oikeasti taito ja se, että oikeasti osaa ottaa viestin vastaan sellaisenaan ja pystyy keskustelemaan ilman, että siihen heti värittää niitä omia ajatuksiaan.
housujasi revi...
aina ollut ihan itsestäänselvää, etten ole riittävän hyvä kelvatakseni ja ettei mulla ole parisuhdemielessä mitään annettavaa, joten olen ihan nuoresta asti saanut sopeutua siihen, etten koskaan tule seurustelemaan. Harmi vain, että tuon tietäminen ei tosiaan poista hellyydentarvetta tai kaipuuta toisen seuraan tai seksin tarvetta tai ajatusta siitä miten kiva olisi, jos joku pitäisi minusta tai miten kiva olisi saada perhe tai ostaa oma talo tai mennä yhdessä lomalle jonkun kanssa. En haaveile, että ehkä joskus, kun tiedän, ettei niin tule käymään. Jotenkin se on vain eteenpäin selvittävä ja ajateltava, että miten voisi olla niin paljon huonomminkin, jos olisi vaikka suhteessa hakkaavan juopon tai pettäjän kanssa...
Mistä ihmeestä sinä olet tuollaiset "itsestäänselvyydet" saanut päähäsi?
ollut aika tietoinen omista vioistani ja mun vanhemmatkin on aika realitsilla linjoilla kasvatuksessa. Monilla ihmisillä on kai jokin itsesuojelumekanismi, joka estää näkemästä omia pahimpia vikoja, mutta multa se puuttuu, niin näin jo todella nuorena itseni ihan sellaisena kuin olen, ilman mitään harhakuvia.
Ihmisen käsitykset omasta itsestään muotoutuvat tietty kotoa alkaen. Myös koulukiusaaminen voi vaikuttaa todella pitkään, kaikki eivät vaan eheydy. Aikuisena "palautetta" sitten otetaan vastaan paitsi sukulaisilta myös seurustelukumppaneilta ja työtovereilta. Suuret vastoinkäymiset, kuten työttömyys eivät ainakaan kohenna ihmisen käsitystä omasta kelpaamisesta mihinkään tai kenellekään.
Minulle on myös ihan muksusta saakka ollut selvää, etten ole perinteinen keskiverto ja ihmisiä alkaa kaivella, kun en sitä ole. Haluan karttaa kaikkea huomiota ja vaikeuksia, joten viihdyn parhaiten omissa oloissani. Ainahan tämä ei ole mahdollista, vaan töissä on pakko käydä ja toimia siten, ettei kenenkään mieltä ala vaivaamaan.