En tiedä mitä tehdä. Elän miehen kanssa, joka jumaloi rakkautta äitiinsä, joka on hänen lapuusiän katsonut, kun juoppo isäpuoli on hakannut poikaa lähes päivittäin mennen tullen. Tätä jatkui pienestä pojasta aina pitkälle murrosikään. siihen asti kunnes hän uskalsi antaa takasi ja sen jälkeen tämä mies on pakannut tavaransa häipynyt kokonaan heidän elämästä. Toinen seikka hän rakastaa siskoaan ylisuojelevasti,vaikka tällä on oma mies, joka kohtelee alentavasti tätä. Eli Pointti on se,että meidän kuuluisi rahallisesti auttaa heitä, kun heillä on ongelmia ja meillä itsellämme, kun ei juuri ole yhtään ylimääräistä sekä neljä lasta. Tämä sisko ruikuttaa emaililla, kun ei ole rahaa ja laskut on maksamatta. hänen miehen puolella on kyllä rahaa,mutta tämä mies ei ilmeisesti auta naistaan, joten hän ruikuttaa veljelleen. Minä en suostu rahaa lainaamaan ja oi voi kun saan vihat mieheltäni niskaan. nehän on hänen rakas äitinsä ja siskonsa. Yleensäkin en ymmärrä, että pojan kuuluu äidille huolehtia kaikkea, vaikka äiti ei itse muista tai huomio poikaansa millään tavalla ei soita kuulumisia. Meidän suvussa on taas niin päin, että äitini muistaa vähäisistä viimeisistään minua ja omia lasten lapsiaan. Olenko julma,kun tekis mieli haistattaa pitkälle ne ihmiset,koska aikuiten kuuluu osata pärjätä itse elämässään. eikös minun mieheni kuulu huolehtia minun tarpeistani ja meidän perheestä ensin?
äiti poika suhde
kummastellen
2797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huono tilanne. Todella. Miehesi on ja tulee olemaan "sidottuna" äitiinsä loppuelämäkseen. Itse hieman samanlaisessa tilanteessa - naimissa, rahat ei riitä edes omiin kuluihin, vaan pitäisi auttaa miehen äitiä jolla ei ole rahaa. Usein myos kuulee että kun mieheni sisarella, jolla lapsia ja oma mies, on tiukkaa taloudellisesti, että pitäisi jotenkin auttaa, jotain lähettää heille (mitä siis, vaatteita ja/tai rahaa?). Nyt he tarvitsee kännykän, eli heillä ei ole edes puhelinta. Nämä ostokset ei ehkä vaikuta kalliilta, vaan ovat meidan taloudessa iso raha reikä.
Miehesi tuntee olevansa jotenkin vastuussa sisarestaan että äidistään, auttamalla ja suojelemalla heitä. Kuitenkin hänen velvollisuutensa on ENSI sijaisesti omaa perhettsä, lapsiaan ja sinua, vaimoaan, kohtaan. On oikeutettua että alat tuntemaan vihaa ja katkeruutta miestäsi / sukulaisiaan kohtaan.
Ota kynä ja paperi esille, tee menot ja kulut sarake, katso mitä jää jäljelle, ja esitä laskelma miehellesi. En usko tilanteen heidän äiti/poika/sisar suhteen vaihtuvan. Jos ovat tottuneet ruikuttaan ja aina saamaan apua, samaa rataa jatketaan. Loppu täytyy tehdä. Pysy tiukkana, ja keksi vaikka verukkeita jos pakko on, ettet anna/lainaa rahaa heille. Sinun velvollisuutesi on katsoa perheesi hyvinvoinnin eteen ja lapsesi ovat etualalla.
Itse olen pysynyt asiallisena ja myos tiukkana, että omat kulut hoidetaan ensin, ja jos sitten on tätä ylijäämä rahaa, voisi ajatella hieman auttaa. JOS, sanon. Kuitenkin myos mulle tulee syyllisyydentuntoa, jos esim. haluaisin jotain pientä huvittelua itselleni/mme, ja toiset sitten saa vain "kärsiä" koyhyydessään. Vaan ei se ole mun velvollisuus kaikista huolta pitää. Kerran menimme ostoksille miehen äidin kanssa, ja tulos oli etten voinut ostaa itselleni mitään, koskapa se olisi sitten velvoittanut muo ostaan hänellekin, jota en periaatteessa halunnut. Helppoahan se on toisten rahoja kuluttaa. Ja ainaa uusia verukkeita keksitään. Eikä pysytä enää todellisuuden rajoissa.
Ainoa neuvoni sulle on, etta samaa rataa tullaan jatkamaan, jos et itse siihen pistettä laita. Pysy kovana, ja yritä saada miehesi ymmärtämään, että nyt on oma perhe etualalla, autetaan kun/jos voidaan, vaan sisarellaan ja miehellä on oma vastuu lapsistaan.
Mitä äitiinsä tulee, on surullista ettei hankkinut uutta kunnon miestä itseään "elättämään" (anteeksi ilmaisu!), vaan on nyt lastannut taakkansa omalle pojalleen. Näin kävi minunkin tapauksessani.
Minulla oli poikaystävä jonka kotiin ei saanut viedä koiraa, kun hänen isänsä on allerginen. No, kyseistä isäpappaa ei kuitenkaan ikinä näkynyt siinä talossa ja sitten kysyin että koskas hän viimeksi on käynyt. Vähän naama venähti kun itsekin tajusi - ei koskaan. Sitten sen koirankin sai tuoda. (Poikaystäväni oli 23 ja asui siis omillaan.) Yhteyttä isään oli muutenkin vain silloin kun jotakin piti tehdä: vahtia isän uuden vaimon kanssa saamaa lasta, kuskata koko päivä jotain isän tavaraa... Poikaystäväni kuitenkin ihaili isäänsä ja jäljitteli jopa pukeutumistyyliä. Sanoi vielä että nyt isä arvostaa häntäkin enemmän kun on niin hyvä tyttöystävä, eli minä. Riitaa tuli, kun sanoin mielipiteeni kuviosta. Surkealta tuntui seurata sellaista menoa. Minulle tämä isä oli oikein mukava ja kohtelias, mutta en voinut hyväksyä hänen asennetta poikaansa.