Elämä ei olutkaan tarua todelliset elämänarvot käyttöön
Martyyrius politiikka ja luomu usko ja pirti - viljely ei riitä = ?
Tuhkapilvi muistuttaa ruuan omavaraisuuden ja varmuusvarastojen tarpeesta
Islannissa purkautuva tulivuori syöksee tuhkaa, jonka pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole vielä tietoa. Parhaassa tapauksessa vaikutukset ovat myönteisiä.
Nyt käynnissä oleva tulivuorenpurkaus ei ehkä ole vaikutuksiltaan dramaattinen. Sen pitäisi kuitenkin muistuttaa meitä tulevista vakavista kriiseistä. On nimittäin vain ajan kysymys koska tapahtuu esimerkiksi tulivuoren räjähdys tai niin suuri purkaus, että sillä on maailmanlaajuisia pitkäaikaisia vaikutuksia.
Jotkut aiemmat suuret tulivuorenpurkaukset ovat viilentäneet ilmastoa jopa vuosiksi ja näin aiheuttaneet nälänhätiä. Tietoyhteiskunnankin ihmiset tarvitsevat ruokaa ja mieluiten joka päivä. Tällä hetkellä viljaa on maailmanlaajuisesti varastoissa alle kahden kuukauden kulutusta vastaava määrä.
Suomen ruokaturvasta ovat vastuussa suomalaiset itse. Tavoitteena täytyy olla omavaraisuus ruuan tuotannossa ja useamman vuoden tarpeisiin riittävät viljavarastot. Tähän tarvitaan omaa maatalouspolitiikkaa ja itsenäistä lainsäädäntöä.
Jos Islannissa nyt meneillään oleva tulivuorenpurkaus saa aikaa ruokaturvan paranemista, sillä on myönteisiä vaikutuksia.
Luoja antoi onnen avaimet
"Ota ajatuksen lahjasi käyttöön Nörtymykseen ja ymmärrykseen "
Omavarauisuus jokivarsi ::::::::::::::
Jokivarsi ::::::::::
0
141
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Israel aloitti 3. maailmansodan
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011297979.html Israel se sitten aloitti näköjään kolmannen maailmansodan.4612805Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek152645Nainen, meidän talossa on säännöt
1. Mies on aina oikeassa. 2. Ei vastaväitteitä. 3. Mäkättäminen kielletty. 4. Suhde on tärkein. 5. Ei salaisuuksia. 6. E2691582Miksi me ei mies voida edes viestitellä irl?
En odota enkä vaadi mitään, voitaisiin vain olla yhteyksissä jollain tapaa ihan oikeasti.841184Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4401121Oliko Farmi-finaalitehtävät mielestäsi tasaveroisia Lloydin ja Johannan välillä?
Onnea Farmi-voitosta, Lloyd. Et tainnut olla ihan kaikkien suosikki, mutta puskit voittoon! Oliko finaalitehtävät miel631098- 156960
Rakennetaanko yhdessä?
Haluaisin rakentaa sun kanssa yhteistä tulevaisuutta❤️ Onko meistä siihen? Huomaan että sulta puuttuu se joku tärkeä elä41928- 56889
- 79875