Missä menee mielestäsi yksityisyyden ja oman tilan raja parisuhteessa? Tekstiviestit ja sähköposti ovat ehdottoman yksityisiä, mutta mitä muuta kumppanin ei tarvitse tietää?
Yksityisyys parisuhteessa
....................
113199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ainoa asia mikä minulla tulee mieleen, mitä miehekkeeni ei missään tapauksessa saa avata, on päiväkirjani, en ole päivittänyt sitä vuosiin, mutta sinne on avauduttu koko mm. meidän suhteen alku kaikkine kiemuroineen ja tuntemuksineen, hän ei välttämättä ymmärtäisi miksi jotkut asiat on siellä ilmaistu niin kuin on ilmaistu.
Sähköpostini ja tekstiviestini hän saisi kyllä minun puolestani lukea, ei siellä ole mitään mitä hän ei tietäisi tai mikä häntä kiinnostaisi, hänellä ei kyllä ole ollut tarvetta niiden lukemiseen. Sama toisinpäin.
Perinteistä postia, joka on tullut toisen nimellä, emme avaa, ellei lupaa ole. ..ehkäpä minä jemmailen omaa Visa-laskuani häneltä hieman, mutta kyllä se varmaan pitäisi paljastaa jos hän kysyisi :)
"Koska se sinun kaappisi aukeaa?"
Yksityisyyden raja menee siinä, mihin nainen sen vetää, koska nainen on järkevämpi.
"Jollen pääse poikamiesboxiin, menen sinne väkisin".
Miehen on annettava työrauha, sekin on paljon vaadittu monilta. Joka rakastaa toista, hyväksyy yksityisyyden ja kohtuulliset toiveet.
ei s-postin lisäksi tarvitse tietää, millä sivustoilla toinen surffailee, millaisia asioita latailee työpöydälleen/koneelle tms. Näin ainakin meillä...tai jos jompi kumpi tulee sattumalta huomanneeksi, siitä ei tehdä suurempaa numeroa, kuten monissa suhteissa. Samaten kummallekin pitää suoda oma "yksityis"aikansa, mikäli sellaista kaipailee....meillä esim. voidaan lähteä eri viiikonloppuina käymään kotipaikkakunnilla, niin toinen voi sitten kuluttaa aikansa miten haluaa.
Tuossa tuli esille seikka, jota olen ihmetellyt... Toisilla kun on tapana "tarkistella" sivuhistorioita sun muuta koneelta ja sitten nousee helvetinmoinen haloo, jos siippa on surffaillut aikansa kuluksi esim pornosivuilla. Kuitenkaan tämä ei monestikaan vaikuta mitään esim pariskunnan seksielämään tai surffailijan muuhun käytökseen siippaansa kohtaan - joten miksi moinen meteli..?!
Mieheni on sanonut pornosivuilla surffailevansa ja joskus yhdessäkin jotain on katsottu - mutta en totta vieköön osaa pitää sitä minään uhkana minulle tai seksielämällemme. Mies ei "esineellistä" minua mitenkään, ei vaadi mitään "ihmetemppuja" eikä sulje tiukasti silmiään kanssani ollessaan niin, että joutuisin arvailemaan, kenen kanssa kuvittelee puuhastelevansa. Veikkaanpa, että niilläkin, jotka asiasta herneen vetävät nokkaansa, on asia just näin - mutta silti katsotaan oikeudeksi parisuhteen nimissä yrittää rajoittaa toisen tekemisiä.
Mitä aloitukseen vielä tulee, meillä on täysi yksityisyys nettiin ja kännykkään liittyen. Salaisuuksia ei ole - mutta eipä mieheni tarvitse tietää esim kavereitteni parisuhdesotkuista.
kaiken kait pitäisi perustua luottamukselle, mutta liian sinisilmäinen ei kannata olla.
Kummallakin on oikeus omaan reviiriin. Mies voi luonani käyttää minun läppäriäni, jos on tarpeen, mutta hänelle ei kuulu sivuhistoriani, -suosikkini saati että olisi lupaa mennä lukemaan tiedostoja. Toisen taskut, lompakko ja postit ovat yksityisasioita. Kun ei vielä asuta yhdessä, niin silloin kun ollaan toisen luona, ei kosketa tavaroihin jotka eivät ole näkyvillä (laatikot, hyllyt). Autossa esimerkiksi hansikaslokerolle ei mennä kysymättä lupaa.
Olen samaa mieltä siinä, että luottaa pitää, mutta liian sinisilmäinen ei saa olla. Itselläni muutama yllätys on ajanut olemaan varpaillaan koko ajan enkä ylläty enää mistään. Ehkä suhteeseen on tullut hieman maalaisjärkeä mukaan:) Poikaystäväni mielestä tietokoneelle voisi jopa tehdä omat käyttäjäprofiilit molemmille. Tässä kohtaa otin tämän luottamuspulana itseäni kohtaan. En todellakaan urki sivuhistoriaa tai suosikkeja ja siihen poikaystäväni pitää luottaa. Aivan kuten minä luotan häneen vaikka olenkin joutunut pettymään. Ja olen aivan varma, että pettymyksiä tulee vielä uusia. Yksityisyys on tärkeää, mutta sen varjolla ei kumpikaan saa pettää toisen luottamusta. Ja sellainen asia, joka loukkaa toista, pitää myös kertoa. Vaikka se sitten ylittäisikin oman yksityisyyden rajat.
Päiväkirja, kirjeet, lompakko ja tietokone nyt ainakin ovat yksityisiä. Toisen henkilökohtaista kaappiakaan en menisi tonkimaan, ja taskuja vain silloin, kun laitetaan pyykkiä koneeseen.
Toisen ei myöskään tarvitse raportoida yksityiskohtaisesti ajatuksiaan, tekemisiään, tunteitaan tai uniaan. Toki on kiva jakaa asioita, mutta siis vapaaehtoisen keskustelun tai rupattelun nimissä, ei siksi, että toisen pitää saada tietää kaikki, mitä toinen ajattelee.
Mua miellyttää tällainen laajan reviirin malli, koska edellisessä liitossani mieheni kävi lopulta hyvin mustasukkaiseksi ja penkoi tavarani, kuulusteli ajatukseni ja lopulta soitteli ystävilleni tarkistaakseen, että olin ollut siellä, missä sanoin olleeni. Se oli aika ahdistavaa ja noloa, etenkin kun mulla ei ollut mitään virityksiä kenenkään kanssa.
Päiväkirja on ehdoton ei. Viesteissä ei ole salailtavaa, mutta ei myöskään niiden lukemisessa, eli jos kiinnostaa lueskella, niin kysyy luvan. Sähköpostien kanssa on hieman eri juttu, koska monet ystäväni purkavat sähköposteissa henkilökohtaisia asioitaan. Ehkä viestit jotka olen itse lähettänyt voisi lukea, jos jostain syystä kiinnostaa. En henkilökohtaisesti pidä siitä että laatikoitani pengotaan, vaikkei siellä varsinaisia salaisuuksia ole. Mutta ei olisi mukavaa jos intiimihygieniaani tai raha-asioihini liittyviä asioita tutkailtaisiin. Kaapit ovat sitä varten että sinne laitetaan epäesteettisiä asioita piiloon säilytykseen.
Meillä tekstarit on vapaata riistaa. Varoitamme jos joku kaveri on laittanut jotain sellaista, ettei toisen tarvitse tietää, esim. kerran kaverini kertoi ongelmastaan seksissä ja koska tiesin, ettei hän halunnut oman poikaystäväni tietävän, kerroin että siellä on kaverista sellaista tietoa jota hän ei halua tietää.
Sähköpostit eivät yleisesti ottaen kiinnosta, availemme toistemme kirjeitä, koska saamme pelkästään kortteja sukulaisilta ja yhteisiltä kavereilta ja laskuja... Toisen puhelimeenkin voi vastata. Meseviestit ovat yksityisiä, lähinnä koska mesellä tulee puitua monesti yksityisiä, luottamuksellisia asioita (joo, oon vähän kaveriporukan psykiatri ja mieheni tietää että välitän kovasti kavereistani platonisesti).
Meillä aukaistaan laskulta vaikuttava posti surutta, tili on yhteinen, rahanmeno julkista. Toisen puhelimeen voi vastata. Toistemme sähköpostien tai tekstiviestien lukemiselle emme ole tunteneet tarvetta, mutta ei kai tuolle mitään estettäkään ole. Jos jostain syystä pitäis käydä toisen lompakolla, niin ilmoittaa/kysyy etukäteen jos on mahdollisuus. Jos puhelu on yksityinen, sen voi puhua toisessa huoneessa, ja jos toinen kysyy niin kertoo sen minkä tahtoo, ja siihen on tyydyttävä. Toisen pankkitunnuksia on käytetty luvan kanssa joskus erityistilanteessa. Tietokoneen asetukset ovat sellaiset, että sivuhistoria, hakusanat tms. eivät jää muistiin, ei siksi että olisi mitään salattavaa vaan kun emme näe moiselle tarvetta. Mies tietää, missä pidän netissä anonyyminä päiväkirjaa, mutta luulen että tuskin hän sitä on lukenut - tosin saisi lukea jos näkisi sen jostain syystä tarpeelliseksi.
Pääsääntöisesti meillä kyllä kerrotaan ja jaetaan aika lailla kaikki. Kerron puolisolleni myös paljon "ei saa kertoa kenellekään" -juttuja (en kaikkein yksityisimpiä!), jos ne ovat sellaisia että tunnetasolla vaivaavat minua: hänelle on helppo kertoa, koska häntä ei kiinnosta pätkän vertaa ja hän tuskin muistaa niitä viittä minuuttia saati että puhuisi eteenpäin, mutta osaa kuitenkin yleensä esittää kuuntelevaa :)
Joten mikä meillä sitten on yksityistä? No kai ne sähköpostit, tekstarit ja henkilökohtaiset kirjeet (ei laskut), ja vessan ovi suljetaan edelleen ainakin isommalla asialla. Eiköhän siinä ole tarpeeksi.