Joku viisas sanoi, että naimisiin ei pitäisi mennä nuorena tai rakastuneena. Tämä on kyllä niin totta kuin olla voi. Parisuhteen solmiminen ja hoitaminen yli kolmekymppisenä on tyystin erilaista kuin parikymppisenä, jolloin suhteiden solmiminen perustui enemmän fantasioihin kuin realismiin.
En väitä, etteikö nuorena solmittu liitto voisi onnistua, mutta omassa elämässäni olen ymmärtänyt, että ikävuodet opettavat tyytymään ja näyttävät, että kannattaa olla onnellinen, kunhan rinnalla joku on, jonka kanssa voi elämäänsä edes suht tyydyttävästi jakaa.
Kun nuorena sähellätte, niin muistakaa tuo lause: Naimisiin ei pitäisi mennä nuorena tai rakastuneena. Suhde kun ei kuitenkaan voi intohimoon perustua kuin aniharvoissa tapauksissa, eikä pitkä suhde viime kädessä ole muuta kuin luja ystävyys, jossa on ripaus miehen ja naisen välistä vetovoimaa, mutta vain ripaus.
Tuntuu hyvältä olla vähän vanhempi, koska ei tarvitse enää juosta tuulen perässä ja kuvitella haaveitaan todeksi.
En väitä, etteikö nuorena solmittu liitto voisi onnistua, mutta omassa elämässäni olen ymmärtänyt, että ikävuodet opettavat tyytymään ja näyttävät, että kannattaa olla onnellinen, kunhan rinnalla joku on, jonka kanssa voi elämäänsä edes suht tyydyttävästi jakaa.
Kun nuorena sähellätte, niin muistakaa tuo lause: Naimisiin ei pitäisi mennä nuorena tai rakastuneena. Suhde kun ei kuitenkaan voi intohimoon perustua kuin aniharvoissa tapauksissa, eikä pitkä suhde viime kädessä ole muuta kuin luja ystävyys, jossa on ripaus miehen ja naisen välistä vetovoimaa, mutta vain ripaus.
Tuntuu hyvältä olla vähän vanhempi, koska ei tarvitse enää juosta tuulen perässä ja kuvitella haaveitaan todeksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ehkä elämä on sinua kolhinut ja tehnyt kyyniseksi...
Mutta mitään et ole virheistäsi oppinut.
Kyllä se havaintojeni mukaankin on niin, että suuresta rakkaudesta haaveilevat harvemmin suuren rakkauden löytävät. Kunhan juoksevat suhteesta toiseen ja lopuksi haukkuvat miehen, joka ensialkuun oli ihana ja täydellinen.
Niin se kyllä on, että mitä enemmän suhteen jossain vaiheessa ollaan seitsemännessä taivaassa, sitä varmemmin jossain toisessa vaiheessa kahlataan vaikeuksien suossa.
miehellä sitten on naiselle annettavaa jos ei suurta rakkautta? Tiedän kyllä, ettei mies pysty rakastamaan, mutta jos ei mies pysty edes luomaan sitä mielikuvaa, niin mihin ihmeeseen teitä sitten ylipäätäänkään tarvitaan?
"Mitä miehellä sitten on naiselle annettavaa jos ei suurta rakkautta?"'
Ei välttämättä mitään. Naisen kun on helppo hakea seksikin muualta, ja hellyyden ja ystävyyden tarpeet voi täyttää toisen naisenkin kanssa.
Siinäpä se jutun juoni onkin, ettei etsi kumppani täydentämään itseään vaan elämäänsä. Jos ei pysty tekemään elämästään onnellista yksin, ei se onnistu kaksinkaan.
mutta eihän sitten enää kukaan nainen halua parisuhteeseen ja syntyvyys romahtaa.
Minäkin olin naisen kanssa yhdessä, kun tunsin olevani onnellinen hänen takiaan...
No, sitten vuosien päästä huomasin, ettei hän enää minua onnelliseksi tehnyt, surulliseksi vaan, joten helppo oli heivata mäkeen turha tyyppi!
Kyllä se parisuhde parhaimmillaan on sitä toisen onnelliseksi tekemistä! Ja niillä, jotka jaksaa sitä suhdetta hoitaa ja toista palvoo, se suhde kestääkin!
Ei mua ainakaan huvittaisi olla "muuten vaan" jonkun kanssa yhdessä...tulis tunne, että siskoaan panis...hyi saatana..!
jo sitä mieltä, että mies ei pysty rakastamaan, mutta mielikuvan luominenkin on hyvä juttu, niin älä sitten valita, kun luomme sulle sen mielikuvan ja se kuva haihtuu sitten vähän ajan päästä pois, kun arki tulee kuvioihin. Näinhän nämä asiat menevät. Naiset ovat sarjamonogamisteja.
"Näinhän nämä asiat menevät. Naiset ovat sarjamonogamisteja."
Nimenomaan näin. Nykynaisille on tyypillistä siirtyä suhteesta toiseen, kun kioskiromaanin luoma suhdekuva sirpaloituu.
Ei sille mitään vain voi, että pitkässä suhteessa kumppani ei ole paljon muuta kuin koko ajan saatavilla oleva seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjä ja mukava kaveri. Jos polttavaa tunnetta haluaa, niin sarjamonogamia eli ihastuksesta toiseen hyppiminen on ratkaisu. Tämän ratkaisun puolesta naiset ovat myös alkaneet puhua.
Kirjoituksessasi on tietty pointti, mutta muuten se on melko kyyninen:) Totta on, että varsinkin nuorena helposti seurustelee vaan oman kuvitelmansa kanssa, ei todellisen ihmisen. Olen kyllä muutenkin sitä mieltä, ettei liian nuorena kannata vielä sitoutua loppuelämäksi. Toki tässäkin, kuten kaikessa on aina poikkeuksia.
"Kirjoituksessasi on tietty pointti, mutta muuten se on melko kyyninen:)"
En nyt tiedä, onko siinä mitään kyynistä, jos toteaa, että pitkän parisuhteen perusta on ehdoton realismi ja ystävyys eikä intohimo.
Olen vuorenvarma, että sellaiset suhteet kestävät pitempään, joissa ei tavoitella intohimoa ja auvoista onnea, vaan joissa arki perustetaan ystävyyteen ja päätökseen siitä, että yhdessä ollaan toisiaan tukien tunteista riippumatta.
puolestani väitän, että suhteesta, josta puuttuu alun alkaenkin se intohimo, ei pitemmän päälle tule mitään. Ei ole ainakaan onnellista. Pelkkää ystävyyttä. Koettu on. Kyllä intohimo on elämän suola ja sokeri. Sitten vasta tulee rakkaus sun muut tunteet.
"puolestani väitän, että suhteesta, josta puuttuu alun alkaenkin se intohimo, ei pitemmän päälle tule mitään"
Elin kaksikymppisenä useamman avoliiton, jotka perustuivat intohimoon, mutta eivät ne kestäneet suhteina. Kun arki parin kolmen vuoden yhteiselon jälkeen tuli vastaan, niin suhde kaatui, koska odotukset olivat edelleen intohimossa, joka kuitenkin suhteen edetessä hälveni niin kuin se lähes aina väistämättä hälvenee.
Nykyisessä pitkässä ja parin kuukauden päästä naimisiin johtavassa liitossani intohimoa ei varsinaisesti ole ollut, vaan se alkoi varovaisena tutustumisena, muuttui sitten ystävyydeksi ja lopuksi rakkaudeksi. Seksielämämme lienee keskivertoa harvempaa, mutta se on tyydyttävää ja läheisyyttä piisaa.
Nyt on hyvä olla, koska minun ei edes muihin ihastuessa tarvitse miettiä, lähdenkö tunteideni perään vai en. Jotenkin olen ymmärtänyt, että ihastuksia ja intohimoja tulee ja menee, mutta niiden varaan ei voi laskea, vaan suhteen perusta on ystävyys ja henkinen jakaminen.
Vanhempani aloittivan seurustelun lukioikäisenä ja ovat olleet nyt onnellisesti naimisissa yli 30-vuotta. Sisareni aloitti seurustelun hänen miehensä kanssa 15-vuotiaana ja ollut nyt yhdessä 9 vuotta, joisa 5 vuotta kihloissa ja 2-vuotta naimisissa. Minä seurustellut 14-vuotiaasta lähtien, ja nyt olemme olleen 4 vuotta yhdessä, joista pari kuukautta kihloissa.
Se riippuu nii persoonasta, että hakeeko nuoruuden huumassa kokemuksia ja seksi kumppaneita. Olen erittäin kiitollinen poikaystävästäni, enkä kuvittelekkaan toisten kanssa heilasteluja, pikemminkin yököttäisi jatkuvasti olla eri ihmisen kanssa.
Se vaan on kuitenkin niin, ettei nainen siitä seksistä pahemmin välitä "kaverin" kanssa..
Toivottavasti et ole täällä muutaman avioliittovuoden jälkeen valittamassa, kun vaimosi pihtaa...?
Miehethän eivät tunnetusti tunteita paneskeluun tarvitse, nainen tarvitsee nauttiakseen siitä.
Onnee silti!
Itse ajattelen niin, että tämähän on vain elämää...Ei ole tarkoituskaan eikä mahdollistakaan olla koko ajan onnellinen ja ajatella koko ajan vain sitä parisuhdetta. Paljon on asioita elämässä, tärkeämpiäkin kuin se suhde.Tämänkin asian huomaa vasta sitten, kun tulee oikeita ongelmia, esim.syöpä.
Kyllä minä ainakin pidän elämäni tärkeimpinä asioina poikaystävääni. Kyllä tässä ajassa on jo kerennyt sen verta kiintyä toisiimme, kuin omaa lastaan rakastaisi. Olemme ihmisinä niin saman tyyppisiä ja omaamme niin samanlaiset arvot, ettei meillä ole tarvetta hakeutua toisen ihmisen syliin.
Nojaa...meillä on vanhemmat ollut 60v naimisissa ja vasta nyt näyttävät onnellisilta..Kaikki sisarukseni ovat menneet nuorina naimisiin ja vain 1 on enää aviksessa alkuperäisen kanssa...3 ovat uusissa naimisissa. Itse olen ollut 2 kertaa naimisissa, ensin alle 20v ja siitä lapsi ja ero.30v toisen kerran avikseen ja siitä 3 lasta. Nyt odotan vain nuorimman lähtöä, että voin itsekkin lähteä.
Näinhän se on, että erinlaiset tarpeet on kaikilla.
Itse en voisi kuvitella viihtyväni miehen kanssa ilman intohimoa! Rakkaudet nyt kuolee ajan myötä.
Minusta tulisi vain pihtaava muija! Armahdan mieheni siltä!
En ole koskaan halunnut alkaa viettää eläkeläisten elämää ennen aikojaan. Sen seksittömän ajan jakson aika on sitten myöhemmin!
Voi teitä kyyhkyläisiä :)
Minä menin kihloihin 16v ja naimisiin 18v ja sitä onnee aviksessa kesti 5 vuotta.
Ja oltiin varmasti maailman rakastunein pari! Niin vaan kuitenkin onni pikkuhiljaa mureni ja huomattiin, että meistä olikin tullut "oikeesti" aikuisia ja ihan erinlailla ajattelevia kuin nuorina!
Niin se menee...valitettavasti, mut yrittäkää te kyyhkyläiset tehdä poikkeus!
Muuten...löysin nykyiseni 35v ja taas ollaan maailman rakastunein pari...:) Mut jos intohimo loppuu, saa loppua muukin..en aio minäkään alkaa "pihtaavaksi muijaksi" ed. tapaan.
monet ihmiset sekoittavat seksuaalisen himon intohimoon. En minä ainakaan parikymppisenä tehnyt juurikaan noiden välillä eroa, vasta 30:n tienoilla asia alkoi avautua, kun tapasin nykyisen mieheni. Intohimo on muutakin kuin halua päästä vällyjen väliin toisen kanssa ; se on mieletöntä henkistäkin vetoa toista kohtaan. Kymmenen yhteisen vuoden jälkee "se" on edelleen olemassa ; toki suhteemme on muuttunut syvän kiintymyksen, rakkauden ja ystävyyden täyteiseksi alun järjettömän hullaantumisen jälkeen, mutta intohimon kipinä kulkee koko ajan mukana.
juuri tuota intohimolla että se on muutakin kuin halu päästä vällyjen väliin. Ne ei tajua, jotka sitä eivät ole kokeneet. 19 vuotta olin suhteessa josta tosiaan puuttui se kipinä alun alkaen, se oli vain ihastumista eikä muuttunut edes rakkaudeksi. Nuori toki olin kun siihen aloin, enkä paremmasta tiennyt. Joku tuolla edellä kirjoitti, että sama kuin siskoaan panis, jos kipinä puuttuu. Niin se vaan on. Ymmärrän toki, että arki astuu elämään alkuhuuman jälkeen, mutta ei sitä jaksa ilman intohimoa, olla pelkkä ystävä, vällyjenkin väliin tulee kuollutta hyvinkin nopeasti.
Ei ikinä enää sellaista suhdetta minulle. Sitäpaitsi, jos joku väittää, ettei seksi ole tärkeää liitossa, puhuu paskaa. Tai sitten tyytyy hyvin vähään. Jos seksi toimii puolisoiden välillä, niin takuulla toimii kaikki muukin. Ehkä miehinen näkökanta, vaikka nainen olenkin?
Miksi koko elämä pitäisi perustua saman ihmisen kanssa olemiseen?
Ei nuo kovin onnettomilta näytä nuo eronneetkaan ihmiset, toiset kipuilee aikansa, mutta jälkeen päin näyttää elämä monella muuttuvan paljon paremmaksi! Riidat ainakin loppuvat!!
Varsinkin, jos lasten huolto saadaan sovittua kumpaakin vanhempaa tyydyttäväksi!
Itse ainakin omassa liitossani olin todella onneton viimeiset vuodet ja nyt eronneena nautin esim.yksin nukkumisesta ja vain omien jälkieni siivoamisesta!
Olen silti onnellinen ja kiitollinen ensimmäisestä 10 vuodesta, mutta sen jälkeisen elämän olisin voinut viettää yksin onnellisemmasti...No nyt olen omillani ja elämäni on täynnä muuta mukavaa kuin parisuhdetta, enkä usko enää haluavanikaan kenenkään kanssa yhteiseen huusholliin!
Yksin on ihan hyvä olla!
Ei kai tossa mitään, jos kertoo kumppanilleenkin, ettei tässä oo tarkotus mitään elinikästä hommata.
Kukin tyylillään, jotkut onnistuu, kun yrittävät. Jotkut fantasioivat nuorina, jotkut ovat realisteja nuorina. Jotkut kasvavat hitaammin kuin toiset, myös fyysisesti kuin henkisesti.