Heippa!
Ihana kevätilma ulkona, pakko aloittaa näin sillä olen niin hyvällä ja iloisella mielellä! Tässä ihanassa olotilassa kuitenkin pohdin hieman sellaista juttua. Kun siis olemme poikaystäväni kanssa menossa nyt keväällä naimisiin ja päätimme olla "selibaatissa" reilun kuukauden ennen hääyötä. Hyvin, hyvin tarkasti ollaan aina käytetty kumia rakastellessa (en halua syödä pillereitä). Kuitenkin, alun perin suunnitelmissa oli olla 2 kk ilman seksiä, mutta kahden viikon jälkeen tapahtui eka kerta kun tilanne riistäytyi käsistä. Mulla oli menkat ja niiden turvin sitten oltiin ilman kumia ja ehkäisyä. No, uusi päätös ja taas viikonpäästä viikonloppuna uusi retkahdus. Menkat olivat just loppuneet ja niihin niin epäluotettaviin varmoihin päiviin siinä himojen vallassa turvauduttiin.
Nyt, viikonlopun jälkeen tulevaa morsianta jännittää. Mitähän tuli tehtyä? Poikaystävän kanssa päätettiin, että nuo kaksi retkahdusta eivät saa kaduttaa. Jos lapsi tulee, niin tuleepahan rakkaudesta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
varmoja päiviä ei ole, joten hyvinkin teitä on siellä alttarilla kolme.
Oliko tämä kirjoitus provo?
Minkä takia tämä on ehkäisypalstalla kun et ole käyttänyt mitään ehkäisyä?
Vanha sanonta kertoo totuuden: Millainen on nainen joka luottaa varmoihin päiviin? Raskaana.
Vastaus kysymykseesi: kyllä, erittäin moni. En tiedä ketään jolla "varmat päivät" olisi toiminut ehkäisynä, koska se ei ole mikään ehkäisy. Jos ei tule silloin raskaaksi niin se on vain hyvää säkää.
Ja miksi sanotaan miestä, joka luottaa varmoihin päiviin? Iskäksi.
Ne varmat päivät toimivat omalla kohdallani mainiosti ja siksi luotin niihin, kun tein syrjähypyn viettämällä yön hotellissa komean mustaihoisen uroksen kanssa. Parittelimme kolmesti ilman kondomia sillä seurauksella, että menkat jäivät tulematta. Tein kotona raskaustestin aviomieheni tietämättä ja se näytti positiivista.
Nyt olen sikäli pulassa, että joudun hankkimaan abortin salaa puolisoltani. Kuinka kauan joudun olemaan sairaalassa? Onko kenelläkään kokemusta tai varmaa tietoa? Sikiö on vasta kuukauden ikäinen.
Pulassa olevalla:taitaa vastaus olla jo turhaa,mutta itse kun tein abortin vuonna 2002 olin 8viikolla ja olin polilla 5h eli pillereille keskeytettiin sen jälkeen oli vuotoa 3-4viikkoa.
Itse ajattelen "varmat päivät" ovulaation ja kuukautisten väliin en kuukautisten ja ovulaation.
Olen käyttänyt varmoja päiviä jo vuosia ehkäisykeinona, koska hormonaaliset ehkäisymenetelmät eivät sovi, kohtu hylkii kierukan ja mieheni on allerginen kondomeissa käytettävälle ainesosalle. Kuinka on sattunutkaan näin!? :D
Mutta tosiaan, jos varmoja päiviä käyttää ehkäisykeinona, on tunnettava itsensä todella hyvin ja toki otettava se riski, että raskaaksi voi tulla. Niinpä siis sinunkin tapauksessasi raskaus on täysin mahdollinen, koska tuo varmojen päivien ehkäisy ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Toisaalta, jos tunnet, milloin ovuloit ja ovulaatiota ei ole ollut vielä tämän kierron aikana, tuskinpa sitten olet raskaana :)
Luulisi, ettei ole katastrofi, jos on muutenkin naimisiin menossa ja tulee raskaaksi? No, jokainen tietysti itse päättää. Jos ehdottomasti ei raskaaksi halua, niin sitten on käytettävä kunnollista ehkäisyä. Ainakin on vähemmän moralisoitu aborttia hakiessa, jos on todistettavasti ehkäisy käytössä. Omasta mielestäni ei ole yhtään noloa mennä naimisiin raskaana ollessa. Vanhaan aikaan raskaus oli usein jopa avioliiton syy, ja aviomieskin saatettiin valita kyseisestä syystä nopeutetulla vauhdilla.
Omasta mielestäni varmat päivät ja keskeytetty yhdyntä ovat ehkäisykeinoja - sanokoonsa kaikki tietävät kriitikot mitä tahansa. Aiheesta on tehty tutkimuksiakin, ja oikein hoidettuna homma toimii yhtä luotettavasti kuin muutkin menetelmät. Sillä mikä tahansa menetelmä pillereistä tai kierukasta sterilisaatioon tai kondomiin saattaa pettää. En edes vanno selibaatin tehoon, sillä joku tutkija väittää silloin tällöin tapahtuvan raskauksia, joissa munasolu kasvaa vauvaksi ilman siittiöitä tai äiti kloonautuu, en muista mekanismia tarkemmin, neitseellistä syntymää kuitenkin ajan takaa.
Itse olen ollut yli puoli vuotta luonnon ehkäisyllä, tosin on jo ikää ja hedelmällisyyttä heikentäneitä sairauksia takana, joten raskaus on epätodennäköinen. Elämäni on katastrofi muutenkin, joten raskaus ei heikentäisi siinä mitään. Noudatan suunnilleen perhesuunnittelun kotisivujen luonnollisen ehkäisyn ohjeita. Eli ensivaiheessa sisään ei lasketa, kun lyhimmän kierron mukaiseen ovulaatioajankohtaan on viisi päivää tai vähemmän. Toisessa vaiheessa tunnistan ovulaation, ja esim. peruslämmön mittaamisen jälkeen kolmantena korkeamman lämmön päivänä mitään varotoimia ei enää harrasteta. Ovulaation yleensä tunnistan aika hyvin muutenkin limaeritysten ja mahatuntemusten perusteella.
Luulisin, että suurin osa tekee varmoissa päivissä sen virheen, että kuvittelee kuukautisten aikaan seksin olevan turvallista. Jos vuoto on pitkä tai kierto lyhyt, niin kuukautisten aikaan tai heti niiden jälkeen ammuttu siittiölasti voi olla hengissä ovulaation aikaan. Sitten kuvitellaan, että raskaaksi voi tulla milloin vain. Yleisesti kuitenkin munasolu irtoaa kerran kuussa ja säilyy hengissä korkeintaan päivän, siittiöt puolestaan pysyvät hengissä kolme päivää, maksimissaan viisi. Eli eiköhän useimmat varmoihin päiviin luottaneet ole tehneet vain laskelmissaan virheen, eli kyseessä on ollut käyttäjävirhe, eikä viallinen menetelmä sinänsä.