Simo!

Simo voittaja ydinvoimapäätöksessä!
10421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kohta eijoo Simossa hynästä puutetta.

Äänestä

Fennovoima ei ole ilmoittanut kumpaan aikoo rakentaa. Ja eduskunta ei ole vielä äänestäny, saattaa kaatua vielä hallituskin. Kaikkea voi vielä sattua on sellaista ihme porukkaa siellä argandianmäellä, kuka mistäkin niitä vaalirahoja saaneenakin joutuu selittelemään.

Äänestä

Jos tuuletellaan ydinvoimalan saamisesta paikkakunnalle, niin voiko muuta todeta kuin että onpas todellinen junttien alue siellä. Varmaan siellä pikkukylien alueella juoruillaan jokaisesta asukkaasta sitä sun tätä, kun kaikki naamat nähdään saman viikon aikanakin.

Luontohan tuolla pilataan ja varmasti siinä joutuu muutama talo jyräämään alta ja kesämökkien lähettyville saadaan sulat rannat. Varmaan siellä Maksniemen ja Kemin puolella asukkaat miettii, että mihinkäs sitä lähtis, kun ei viitsi lapsia pitää betasäteilyn vieressäkään heti pienestä lähtien.

On muuten laitonta rakentaa ydinvoimalla alle 5 km:n säteelle, jos on yli 200 asukasta. Tuohan on jo alkujaan laiton kaavoituspuuhailu.

Sinnehän syntyy "parhaassa" tapauksessa muutama kadehdittava ulkomaalaisen insinöörin paikka ja muutama keittäjän ja siivooojan paikka. Kyllä siellä sitten taas kadehdittavaa riittää.

Äänestä

Näinhän sitä tehdään pienestä pohjoisesta maasta Euroopan ydinreservaattia. Kysynpä vaan, että kuinka moni jää tänne asumaan sen jälkeen, kun tuo jättimäinen säteilymylly on saatu pykättyä pystyyn? Minä itte en halua, että omat lapseni syntyvät epämuodostuneina, tai sairastuvat pienenä syöpään sen takia, että joku Outokumpu tai muu rahanahne pörssiyhtiö saisi tuotettua sähkönsä pari senttiä halvemmalla.

Eli heti jos/kun eduskunta tekee päätöksensä ja Fennovoima päättää rakentaa saastemyllynsä Simoon, on myytävänä Kemijoen varressa, ihan jokirannassa, 2000-luvulla rakennettu puolitoistakerroksinen omakotitalo omalla tontilla ja isolla autotallilla. Tämä lähtee Pohjois-Ruottiin tai käsivarteen pikkasen puhtaampaan elinympäristöön ja jättää ydinvoiman puolustajat kantamaan seuraukset.

Äänestä
  • Lehdissä ja netissä Simolaiset toitottavat että työpaikkoja tulee. Jos käy niin kuin aiempien ydinvoimaloiden kohdalla, niin työpaikkoja tulee välillisesti ja pariksi vuodeksi majoituspalveluiden ja parin kaupan muutaman kiireapulaisen palkkaamiseen. Puolasta ja Virosta tulee halvat työmiehet tekemään voimalan niin kuin muutkin voimalat Suomessa. Katsotaan sitten kuka tuulettaa.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Lehdissä ja netissä Simolaiset toitottavat että työpaikkoja tulee. Jos käy niin kuin aiempien ydinvoimaloiden kohdalla, niin työpaikkoja tulee välillisesti ja pariksi vuodeksi majoituspalveluiden ja parin kaupan muutaman kiireapulaisen palkkaamiseen. Puolasta ja Virosta tulee halvat työmiehet tekemään voimalan niin kuin muutkin voimalat Suomessa. Katsotaan sitten kuka tuulettaa.

    Ei niitä työpaikkoja oikeasti tule. Yksikään eiole voinut antaa takuita niiden työpaikkojen suhteen. Arvioita on esitetty, mutta paikkakuntalaisia se tuskin lohduttaa. Tahtoopi tällä alueella tuo koulutusala olla vähän erilainen kuin ydinvoimaan sopivaa.

    Ei Simo sitä tule saamaan. PItävät vain pari paikkakuntaa mukana aktiivisesti median myllytyksessä, tulee kilpailua ja totistakin taistelua. Jos nyt sanottaisiin julkisuuteen jompi kumpi paikkakunta ainoana ehdokkaana niin sotahan siitä syttyisi. Nyt liki 8 kk pidetään kunnanisiä lämpimänä ajatuksen kanssa ja poimitaan hedelmät.

    Tulette näkemään, että Simoa vastustaa niin iso joukko ettei ole ihme jos valituskierre vie vuosia.....

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Lehdissä ja netissä Simolaiset toitottavat että työpaikkoja tulee. Jos käy niin kuin aiempien ydinvoimaloiden kohdalla, niin työpaikkoja tulee välillisesti ja pariksi vuodeksi majoituspalveluiden ja parin kaupan muutaman kiireapulaisen palkkaamiseen. Puolasta ja Virosta tulee halvat työmiehet tekemään voimalan niin kuin muutkin voimalat Suomessa. Katsotaan sitten kuka tuulettaa.

    Siis oikeesti. Luuletteko te että ydinvoimala pyörii itsestään jos se ei tuo kerran yhtään työpaikkaa? Esimerkki; Loviisan ydinvoimala työllistää Fortumin henkilökuntaa n. 400 henkeä ja ulkopuolisia n. 100 henkeä kokoajan, kesällä ainakin 100 enemmän. Ja kaikki ovat ihan paikkakuntalaisia, ei mitään vitun ulkomaalaisia ydinfyysikkoja. Normaaleja ihmisiä ne on, koulutettu työhönsä.

    Äänestä

  • aasietro kirjoitti:

    Siis oikeesti. Luuletteko te että ydinvoimala pyörii itsestään jos se ei tuo kerran yhtään työpaikkaa? Esimerkki; Loviisan ydinvoimala työllistää Fortumin henkilökuntaa n. 400 henkeä ja ulkopuolisia n. 100 henkeä kokoajan, kesällä ainakin 100 enemmän. Ja kaikki ovat ihan paikkakuntalaisia, ei mitään vitun ulkomaalaisia ydinfyysikkoja. Normaaleja ihmisiä ne on, koulutettu työhönsä.

    tosiaan luulevan että ydinpannu valmistuttuaan ei tarvi yhtään ihmistä töihin, mutta täytyy ymmärtää kemiläisiä, varsinkin hepolahtelaisia kun eivät osaa laittaa postilaatikoitakaan oikeaan paikkaan ja joutuvat sen johdosta sitten hakemaan postinsa kaupalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fennov. kirjoitti:

Simo voittaja ydinvoimapäätöksessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu