Varhaisjakelu

Yhdenmukaistamme sanolaehtien varahaisjakelua alueellamme.Sanomalehdet jaetaan 11.5 tienvarsilaatikoihin joihin jaetaan päivittäinen kirjeposti. Uusi käytäntö koskee Pohjolan Sanomia, Lapin Kansaa ja Kalevaa. Tosin saat lehden perillekannon eli vielä voimassa olevan käytännön jälkeenkin, mutta erimaksusta, joka on todella suolainen. 0-30 metriä 94 euroa kalenterivuosi, 31-60 metriä 127 euroa kalenterivuosi, 61-90 metriä 168 euroa kalenterivuosi ja 91-120 metriä 201 euroa vuosi. Taitaa olla suurin motivaatio lehdillä rahastaa Itellan tavoin. No lehden tilaajalla on tässä kaikki valta mitä tekee.
Otetaan esimerkki joka tukee edellä esitettyä. Rivitlo, jossa sattaa olla usempia tilaajia siellä kauimpana asuava maksaa lisämaksun lehden jakaja kävelee muiden tilaajien laatikoiden ohi jotka eivät ole lisämaksua maksaneet heidän lehden jakaja kantaa kenties pitämälle kuin nykyisessä käytännössä.
Jos olen oiken ymmärtänyt sanomalehtien tilaukset ovat viimevuosina runsaasti pienentyneet eikö lehtien pitäisi kenties mieluimmin parantaa palvelua kuin sitä heikentää.
No kirjoittaja on ratkaisun tehnyt ja lopettaa Pohjolan Sanomien tilauksen 11.5.
11441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja vielä ovivarsijakelun saa vain kestotilaaja. Sekin tukee ajatusta kysymyksessä pelkkä rahastus.

Äänestä
  • lopettivat kun kemissä liian monessa taloudessa vedetään saumaa haalarit auki!

    Äänestä

Näkyy tuo jakaminen olevan vastenmielistä itellan lisäksi myös PS:lla. Palvelua saa vain maksamalla puolet lisää lehden vuositilaushinnasta. Perusteluna on kohdella kaikkia tilaajia tasapuolisesti. Miten se tasapuolisuus totetutuu silloin jos sen lisämaksun vaikka maksaa ja lehti tulee ovelle asti? Erona on vain maksettu lisähinta. Meillä toteutetaan se tasapuolisuus siten että lopetimme lehden tilauksen vaikka meille ei koskaan ole lehteä jaettu ovelle asti vaan portin pielessä olevaan postilaatikkoon.

Äänestä

on vain sopeuduttava siihen mikä muualla on jo tätä päivää, eli varhaisjakaja ei kanna lehteä sinne oven vieressä olevaan postilaatikkoon ilmaiseksi, tämä on vain kemiläistenkin hyväksyttävä.

Äänestä
  • Ollaan oltu pitkän aikaa Pohjolan Sanomien kestotilaajia, muttei enää, sanottiin kestotilaus irti. Helsingin Sanomat tulee jo edullisemmaksi tilata, samalla saa viikottaisen Nyt-liitteen ja kerran kuukaudessa Kuu-
    kausiliitteen, jossa on tosi paljon luettavaa. Paikalliset ja vähäiset uutiset kuulee kyllä radiostakin moneen kertaan päivän aikana. Yli kolmannes tilausmaksuun lisää on liikaa. Tokihan pyytää ja korottaa tilausmaksu-
    ja saa, mutta löytyyköhän tälle paikallislehdelle enää jatkossa tilaajia...

    Äänestä

  • Entinen tilaaja kirjoitti:

    Ollaan oltu pitkän aikaa Pohjolan Sanomien kestotilaajia, muttei enää, sanottiin kestotilaus irti. Helsingin Sanomat tulee jo edullisemmaksi tilata, samalla saa viikottaisen Nyt-liitteen ja kerran kuukaudessa Kuu-
    kausiliitteen, jossa on tosi paljon luettavaa. Paikalliset ja vähäiset uutiset kuulee kyllä radiostakin moneen kertaan päivän aikana. Yli kolmannes tilausmaksuun lisää on liikaa. Tokihan pyytää ja korottaa tilausmaksu-
    ja saa, mutta löytyyköhän tälle paikallislehdelle enää jatkossa tilaajia...

    Onki varmaan kiva lukea lehdestä pääkaupunkiseudun uutisia... ja varmaan tulee siihen oven viereen laatikkoon... :)

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    Onki varmaan kiva lukea lehdestä pääkaupunkiseudun uutisia... ja varmaan tulee siihen oven viereen laatikkoon... :)

    Kovin on vähäisen nykyisin posarissa paikkakunnan asioiata. Kelirikot ja rattijuopot eivät kiinnosta. Automainokset ovat valloittaneet koko lehden. Nykypäivän uutiset Ylellä on, niin kattavat ei sitä posaria tarvita enää. Silloin jos näkyisi se todellisuus,että posari olisi päässyt irti kepulaisuuden markkinoinnista voisi kenties ajatella , että sitä tilaisi mutta oavenviereen entisillä taksoilla.

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    Onki varmaan kiva lukea lehdestä pääkaupunkiseudun uutisia... ja varmaan tulee siihen oven viereen laatikkoon... :)

    hiukan maailmaa!

    Äänestä

Eilisessä Lounais-lappi nimisessä lehdessä eräs paikallinen ikuisvalittaja (Risto) lupasi, ettei enää ikinä kirjoittele yleisönosastoille. Hyvä niin, sillä nyt se ja pari muutakin lehteä siistiytyvät moisilta turhanpäiväisiltä narinoilta. Painukoot vaan sinne facebookkiinsa, sinnehän ne kaikki eläkeläiset menneet jo on.

Äänestä
  • Toivottavsti Risto lukisi tämän ja vastaisi sinulle. Hänen kirjoitukset ovat olleet tosi hyviä ja perustuneet asiallisuuteen toisin kuin sinun kommenttisi. Mutta meitähän on moneen junaan menijöitä ja aina joitakin näkyy jäävän asemalle.

    Äänestä

  • Olen informoinut Ristoa Suomi 24 keskustelu foorumista ja siitä, että täällä on kommentoitu hänen lonarissa ollutta kirjoitusta. Hän on luvannut tutustua tähän mahdollisuuteen ja kenties tulevaisuudessa saattaa osallistua täällä käytävään keskusteluun. Pyysi kertomaan jos hän tulee tänne jotain kirjoittamaan se tehdään sitten rehellisesti omalla nimimerkillä, josta on kirjoittaja tunnistettavissa.
    Jäädään odottamaan saadaanko tosi milenkiintoista ja toteen perustuvaa asiallista kirjoittelua jota hänellä on tapana tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen tilaaja kirjoitti:

Yhdenmukaistamme sanolaehtien varahaisjakelua alueellamme.Sanomalehdet jaetaan 11.5 tienvarsilaatikoihin joihin jaetaan päivittäinen kirjeposti. Uusi käytäntö koskee Pohjolan Sanomia, Lapin Kansaa ja Kalevaa. Tosin saat lehden perillekannon eli vielä voimassa olevan käytännön jälkeenkin, mutta erimaksusta, joka on todella suolainen. 0-30 metriä 94 euroa kalenterivuosi, 31-60 metriä 127 euroa kalenterivuosi, 61-90 metriä 168 euroa kalenterivuosi ja 91-120 metriä 201 euroa vuosi. Taitaa olla suurin motivaatio lehdillä rahastaa Itellan tavoin. No lehden tilaajalla on tässä kaikki valta mitä tekee.
Otetaan esimerkki joka tukee edellä esitettyä. Rivitlo, jossa sattaa olla usempia tilaajia siellä kauimpana asuava maksaa lisämaksun lehden jakaja kävelee muiden tilaajien laatikoiden ohi jotka eivät ole lisämaksua maksaneet heidän lehden jakaja kantaa kenties pitämälle kuin nykyisessä käytännössä.
Jos olen oiken ymmärtänyt sanomalehtien tilaukset ovat viimevuosina runsaasti pienentyneet eikö lehtien pitäisi kenties mieluimmin parantaa palvelua kuin sitä heikentää.
No kirjoittaja on ratkaisun tehnyt ja lopettaa Pohjolan Sanomien tilauksen 11.5.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu