Eli, olen 6. vuotta naimisissa, kaksi pientä lasta. N. vuoden verran olen tuntenut etten ole onnellinen liitossani. Mieheni on hyvä isä, hyvä mies, ei mitään konkreettista syytä olooni, vaan se on enemmän tunnepuoli joka mättää. Olen usein henkisesti yksin, mies ei juurikaan puhu mistään ja ollaan hyvin erilaiset. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta. Tuntuu että taannun suhteessani, mutta olen yrittänyt tsempata, yrittänyt löytää kadonneen intohimon, rakkauden joka miehen ja naisen välissä kuuluisi olla mutta en ole onnistunut :(
Tapasin muutama kuukausi sitten miehen, jota tapailin n 15 vuotta sitten, olimme molemmat silloin nuoria ja rakastuneita ja näimme muutaman kerran. Mies ei ole koskaan unohtanut minua enkä minä häntä. Miehellä on lapsia ja avovaimo. Olemme yhteydessä lähes jatkuvasti, näemme toisiamme ja olemme todella rakastuneita. Molemmat kokevat että meidät on tarkoitettu toisillimme ja ne tunteet ovat jossain määrin olleet aina meidän välillä, koko sen 15 vuoden ajan, vaikka emme ole nähneet toisiamme. Kuulutaan yhteen, löydämme toisistamme ne asiat mitä ollaan aina haettu ja kaivattu. Ollaan erittäin rakastuneita mutta kolikon toinen puoli..molemmilla on perhe ja lapsia. Molemmat tietävät että se puoliso ei ole se oikea, mutta mitä voimme tehdä?? Olen niin rakastunut ja tunne siitä että toinen on minua varten on raastaavaa. Kumpikaan ei ole koskaan ennen pettänyt ketään toista, ja mikä tässä outoa on ettemme koe tekevämme nytkään väärin! Tottakai molemmat tiedostavat että petämme puolisoitamme mutta kun se ei tunnu pahalta.
Tarvitse apua! En pysty elämään ilman tätä miestä mutta miten kauan tällainen voi jatkua? Mikä on ulkopuolisen mielipide? Apua kaivataan!
Tapasin muutama kuukausi sitten miehen, jota tapailin n 15 vuotta sitten, olimme molemmat silloin nuoria ja rakastuneita ja näimme muutaman kerran. Mies ei ole koskaan unohtanut minua enkä minä häntä. Miehellä on lapsia ja avovaimo. Olemme yhteydessä lähes jatkuvasti, näemme toisiamme ja olemme todella rakastuneita. Molemmat kokevat että meidät on tarkoitettu toisillimme ja ne tunteet ovat jossain määrin olleet aina meidän välillä, koko sen 15 vuoden ajan, vaikka emme ole nähneet toisiamme. Kuulutaan yhteen, löydämme toisistamme ne asiat mitä ollaan aina haettu ja kaivattu. Ollaan erittäin rakastuneita mutta kolikon toinen puoli..molemmilla on perhe ja lapsia. Molemmat tietävät että se puoliso ei ole se oikea, mutta mitä voimme tehdä?? Olen niin rakastunut ja tunne siitä että toinen on minua varten on raastaavaa. Kumpikaan ei ole koskaan ennen pettänyt ketään toista, ja mikä tässä outoa on ettemme koe tekevämme nytkään väärin! Tottakai molemmat tiedostavat että petämme puolisoitamme mutta kun se ei tunnu pahalta.
Tarvitse apua! En pysty elämään ilman tätä miestä mutta miten kauan tällainen voi jatkua? Mikä on ulkopuolisen mielipide? Apua kaivataan!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse menin naimisiin väärän miehen kanssa. Hän vuosia haikaili perääni, ja lähti ulkomaille töihin päästäkseen irti. Sai yllätyslapsen, ja on nyt isä. Minä olen vapautunut, hän kiinni parisuhteessa vauvan takia. Me edelleen tunnemme toisiamme kohtaan lämmöllä. En voi enkä halua tehdä mitään, koska hänellä on vastuu pienestä vauvasta ja tiedän miten tärkeä isän apu on pikkuvauvavaihessa. Minä olen vapaa, hän vapauttakoot itsensä jos tarpeeksi siltä tuntuu, voi olla että hänessä ei kuitenkaan ole miestä eroamaan minun vuokseni.
Uskon, että jos sinä ja ihastuksesi oikeasti olisitte vapaita ja deittailisitte avoimesti, tippuisitte maan pinnalle kun toinen ei olekaan niin täydellinen kuin etäisissä haavekuvissa salarakkaastaan haaveilee. Minulla lämpimät tunteet ovat säilyneet, koska en todella tunne tätä toista, vaan hellin niitä ihania kuvia hänestä, ja ne eivät ole kuin osa totuutta. Hän esim. saattaa olla sietämätön elämänkumppani mutta ihana salarakas.
Itse erosin rakkaudettomuuden takia, en sen takia että haluan vaihtaa miestä. En usko liittoihin joissa puoliso vaihdetaan lennossa toiseen. Eroa jos voit nykyisessä suhteessasi huonosti, mutta varaudu siihen, että se mies ei eroa mukavuussyistä tms. vaan jäät yksin kunnes löydät uuden rakkauden. Onko sekään huono juttu, koska se vain paljastaa mikä mies todella on tekojaan. Tiedän useammankin miehen jolle yksi nainen ei riitä, aina on ihastus päällä, mutta eivät ole rohkeita kantaakseen vastuun elämästään ja ottaakseen todellisen rakkauden vastaan. Vaan vuosia elävät rakkaushumalassa ja epätyydyttävässä liitossa, ja se on heille se ainut oikea tapa olla parisuhteessa. He eivät oikeasti kykene muunlaiseen parisuhteeseen omien ongelmiensa takia. Mitä mieltä olet itsestäsi, onko sinusta eroamaan ja elämään yksin, vai haluatko kuoria kerman kakkujen päältä ja jatkaa kuten tähänkin asti?
suosittelen jotta otat ja lähdet,ja etsi itsellesi lapseton mies.koska toi meno vie vain hermot lopulta.
Aloittaja kuulostaa exältäni. Me siis erosimme ja samoin tuo uusi ihastus. Menivät naimisiin ja saivat lapsen. Jokunen vuosi meni, niin exäni taas alkoi haikailemaan jonkun toisen (tai siis kolmannen) miehen perään. Erosi uudestaan. Molemmista liitoista peräisin lapset ovat isillään.
Mietipä aloittaja sitä.
Minulla sama tilanne, minä vaan olen ollut sitoutumatta kehenkään sen jälkeen kun erosimme .. emme kylläkään eronneet sen takia, et tunteet olisivat väliltämme loppuneet. Rakastimme toisiamme, mutta elämän muut asiat ajoivat järkieroon...joka oli vaikea. tapasimme ja tapasimme...kunnes vuoden olimme erossa minun pyynnöstä.
Mies ihastui toiseen, joka halusi mennä avoliittoon..mies sanojensa mukaan halusi katsoa, mihin se johtaa, vaikka oli koko ajan epävarma tunteistaan. Vuoden erossa oltuamme aloimme soittelemaan,ja olimme toisillemme edelleen rehellisiä,tunteissa ja elämässä. Tiesin kaikki asiat joita hän mietti...eikä pystynyt sitoitumaan naiseen...joka kuulemma olisi halunnut kihloihin ja lapsen...mies ei ...
nyt on lapsi...ja mies tahtomattaa isä...edelleen rakastamme toisiamme. ja nyt olemme tapailleet säännöllisesti toisiamme...viisitoista vuotta rakkaus on kestänyt välillämme. En vaadi miestä jättämään lastaan...haluan että hän on varma päätöksestään. Minä rakastan ja luulen että olemme jonain päivänä toistemme kanssa avioliitossa. Minä en halua kokeilla....tiedän että rakkaus kestää loppuelämän. Tätä jaksaa juuri sen tähden koska toista kohtaan ei voi tuntea suurempaa rakkautta. Ja se rakkaus on epäitsekästä. Tiedän, että päätökset eivät ole helppoja, mutta joskus ne on tehtävä. En toivo kenenkään joutuvan tilanteeseen, jossa on sitoutunut joko avioliiton kautta tai lapsen kautta ihmiseen, jota ei rakasta. Elämä on raskasta elää jos tunteet ovat toisaalla....Tehkää rohkeasti päätöksiä. On olemassa suhteita jotka kestävät läpi elämän, eikä siinä tarvitse pettää, jos oikea ihminen on rinnalla.