Tahdon nyt tehdä selväksi ettei tämä ole kysymys itsetunnosta.
Tässä on kysymys siitä että miten koette (iki)sinkkuina sopivanne kun teillä ei tällä hetkellä (tai ehkä koskaan) ole ollut parisuhdetta sopivanne toisen sukupuolen odotuksiin?
Miten olette päätelleet tämän asian?
Miten sovitte median luomaan kuvaan siitä millainen toiselle sukupuolelle sopvian kumppanin tulisi olla?
Missä mielessä noilla saroilla teidän pitäisi olla erilaisia?
Rehellisiä vastauksia, heräsi uteliaisuus miettiessäni omalla kohdalla samaa.
Tässä on kysymys siitä että miten koette (iki)sinkkuina sopivanne kun teillä ei tällä hetkellä (tai ehkä koskaan) ole ollut parisuhdetta sopivanne toisen sukupuolen odotuksiin?
Miten olette päätelleet tämän asian?
Miten sovitte median luomaan kuvaan siitä millainen toiselle sukupuolelle sopvian kumppanin tulisi olla?
Missä mielessä noilla saroilla teidän pitäisi olla erilaisia?
Rehellisiä vastauksia, heräsi uteliaisuus miettiessäni omalla kohdalla samaa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ajattelen kuitenkin olevan ihan hyvä "saalis" vaikka en median kaikkia kriteereitä täytä :D En sovi kovin paljon median luomaan kuvaan ihanne miehestä vastakkaisen sukupuolen odotusten suhteen. Asioita joiden pitäisi olla toisin, jotta voisin toimia median myyvänä esikuvana naistenlehdessä ihanne miehelle ja odotuksille, on mm:
Massaa ja lihaksi pitäisi olla enemmän, ja ehkä pituutta muutama sentti enemmän. Pitäisi asua muulla kuin vanhempien kanssa, ja opetella kokkaamaan. Harrastuksina pitäisi olla jotain muuta kuin tietokone ja telkkari. Pitäisi opetella puhumaan vieraita kieliä ja hommata koulusta enemmän, sekä ajaa ajokortti. Pitäisi olla sellaisia kavereita joita tapaa viikon loppuna, ja muutoinkin aina menossa. Palkkaa pitäisi saada enemmän, jotta yhteinen omakotitalo ja farkku olisi edes mahdollista. Lapsia pitäisi alkaa haluamaan kuten myös omakotitalossa asumista. Hiukset pitäisi värjätä tummaksi, kasvattaa pituutta niihin sekä laittaa geelillä. Silmiä ei saa vaihdettua, mutta varmaan pitäisi hommata lasien tilalle piilarit ja jotka samalla muuttaisivat silmät ruskeiksi. Ehkä sänki myös auttaisi. Pitäisi pukeutua kaulus paitaan ja kulkea mustat pikku kengät jalassa. Takana pitäisi olla pitkä suhde tai vähintään sänkykokemus naisen kanssa.
Sinun suurin ongelmasi on kotona asuminen jos ole jo työelämäss oleva tai työtön ihminen
niin opettele ensin kantamaan vastuuta itsestäsi .
Muuta sieltä vanhempien helmoista omaan elään vai sekö sinun todellinen ongelma onkin
eikä mitkään naiset vaan itsenäistymispekoako podet ?
Kaikki muu tulee perässä naisuhteetkin .Omalle kämpile on hyvä viedä sitten naisiakin.
Eihän se nyt sen suurempi ongelma ole kuin se, ettei ole suhteita takanakana, tai ei omista ajokorttia, tai harrastaa telkkaria ja tietokoneita, tms. Ongelmat kuitenkin näkee niin suurina kuin ne haluaa nähdä ja ovat niin suuria kuin niistä tekee. Ei asiat nyt kuitenkaan niin yksinkertaisesti mene, että pelkkä ilmoitettu asumismuoto ratkaisee toisen kiinnostuksen.
En koe yhtään mitenkään.
Miten olette päätelleet tämän asian?
Ei sitä mitenkään tarvitse päätellä. Asiat ovat niinkuin ovat.
Miten sovitte median luomaan kuvaan siitä millainen toiselle sukupuolelle sopvian kumppanin tulisi olla?
Periaatteessa sopisin. Media esim luo kuvan että koulutetut miehet olisivat haluttuja vaikka näin ei todellisessa maailmassa olekkaan. Muutenkin olen median mukaan varsin hyvä tapaus suhteeseen.
Missä mielessä noilla saroilla teidän pitäisi olla erilaisia?
Ei missään mielessä. Ongelma vain tulee siitä kun median luoma maailma ei olekkaan todellinen maailma. Ehkä minun tulisi harrastaa enemmän seksiä ollakseni parempi suhteessa ainakin median mielestä.
Minulle on elämän varrella kerrottu, että olen liian hiljainen, eikä minulla ole tarpeeksi meneviä harrastuksia, eikä laajaa ystäväpiiriä. Tosiaankaan en tuo itseäni äänekkäästi esille, viihdyn paljon yksin, en tykkää passata ketään jatkuvasti, enkä voi kehuskella kokkaustaidoillani. En koe omakseni ajatusta, että naisen elämän päätarkoitus on viihdyttää miestä ja huolehtia tämän jokapäiväisistä tarpeista.
Ihmisten puheista voi päätellä, että he ihmettelevät elämäni yksinkertaisuutta ja tylsyyttä. Onpa joku joskus sanonut ihan suoraan ja tuohtuneena, ettei voi käsittää, miksi joku elää näin. Minusta on moukkamaista mennä luettelemaan kenenellekään, mitä hänen elämästään puuttuu. Koska hiljaiselo miellyttää itseäni, ei tulisi mieleen lähteä tapojani muuttamaan. Muut saavat ajatella, mitä haluavat. En ole mitenkään sairas tai erakko. Käyn töissä ja elätän itseni, huolehdin ulkonäöstäni ehkä liikaakin ja minulla on omat rakkaat kiinnostuksen kohteeni sekä muutamat tärkeät ihmiset.
Minä en halua elää kuten muut sanelevat vaan niin kuin itse haluan.
En elä miehelle vaan itselleni. Jos hyvää miestä en saa en myöskään huonoa huoli. Pelkkää pillua ja piikaa minusta ei kukaan saa, olen onnellisimmillani yksin. Tämäkös pallo jalassa kulkevia työkavereita ja muita kavereita harmittaa..ei taida ollakaan niin auvoisaa se kotielämä (juopottelevan, kylillä huitelevan, äkkipikaisen, pettävän jne) miehen kanssa ;)
Tässä kun selkeästi oikeasti kaksi tuollaista rauhallisempaa, hiljaisempaa eloa viettävää naista niin millainen teille sitten on se "hyvä mies"?
ei ryyppää/käytä huumeita/ei tupakoi
ei ole väkivaltainen
ei petä
on uskollinen ja rehellinen
osaa keskustella ja kuunnella
on kiinnostunut muustakin kuin seksistä
käy töissä tai hakee aktiivisesti töitä tai opiskelee(mutta ei mikään pummi)
on fiksu
on hellä ja huomaavainen
omaa hyvän hygienian
on siisti
huolehtii kunnostaan(ei tarvi mikään himourheilija olla, kunhan liikkuu ja syö terveellisesti, sohvaperuna ei ole hyvä)
en vaadi yhtään sen enempää mitä voin itse miehelle antaa.
Eikä yhtään haittaisi vaikka mies olisi yhtä rauhallinen ja kotona viihtyvä kuin minäkin(matkustelua lukuunottamatta, olisi kiva saada matkakaveri), hyperaktiivista kiitäjää en huolisi, olisin itse sellaiselle vain jarruna.
Sitten voi kysyä että jos itsekin sovin noihin kriteereihin samoin kuin monet tuntemani sinkkukaverini että missä te oikein luuhaatte ja mistä teidät voi löytää käsiinne?
Vai onko niin että nuo vain on ne alustavat kriteerit "hyvälle miehelle" ja sen lisäksi on liuta vielä muitakin kuten komeus, sosiaalisesti supliikki, kokenut ja hyvä sängyssä, jne.?
Missä päin Suomea muuten asustelette?
Ensimmäinen edellytys tietysti olisi, että luonteeni ei olisi miehelle ongelma. Tapojaan ihminen voi muuttaa, mutta persoonallisuuteen on turha kajota.
Kyllähän sitä tietää tavatessa onko toisessa "sitä jotakin", kliseistä mutta niin totta. Tällä "sitä jotain" en tarkoita komeaa ulkonäköä vaan jutellessahan voi päätellä yhtä sun toista. Toki toisen on hyvä miellyttää silmää, mutta tavallinen mies miellyttää kyllä naisen silmää(toivon mukaan tavallinen nainen miellyttää miehenkin silmää, se ei vain näillä palstoilla tunnu siltä).
Maailmankuva ja elämänarvot on yksi suuntaa antava asia esim.eihän hippikasvissyöjä tahdo kumppanikseen teurastajaa jne.
Missä me luuhataan? :D Kotona kai. Kirjastossa ja luonnossa kävelylenkillä(jonne lähden juuri nyt, kaunis päivä ulkona, turha haaskata sitä näppikselle).
Pirkanmaalla.
Kyselin että missä päin asustelet lähinnä sen vuoksi että asutko jossain syrjäkylillä minne ei teitä kulje?
Sinulla on takuuvarmasti kysyntää jos vain teet itsesi näkyviksi miehille. Tapahtuupa se nettideitin kautta tai vaikka luomalla katseita kirjastoissa yms. yksin oleviin miehiin.
Valitettavasti moni mies kokee että tuo naisten etsimä "se jokin" on usein juuri miehen komeutta sekä itsevarmuutta naisten suhteen eli "pilkettä silmäkulmassa". Usein nainen siten näkee että sosiaalisemmat, kokeneimmat, vikkelämmät jne. omaavat "sitä jotakin".
Silloin tavallinen mies jää yksin kun tavallinen nainen valitsee sen jolla on sitä jotakin.
Onko siis tuo luonne rauhallisuus vai äkkipikaisuus?
Entäs jos mies on yhtä rauhallinen ja hiljainen "hissukka" kuten sinä?
ihmiset ovat enemmänkin vaan masentavia jotka muistuttavat siitä miten kurajaa sinulla on kun olet yksin, mutta eivät kuitenkaan mitään vähänkään toimivaa neuvoa tästä tilasta mahdollisesti pois pääsemiseksi anna, niitä yleisiä mene ulos ja tpaa ihmisiä kehotuksia lukuun ottamatta.
Itse on paha mennä tyhjentävästi ja totuudenmukaisesti sanomaan, mikä on niin sanotusti vialla. Monikin tuntemani sinkkumies on "hyvässä asemassa" työelämässä, "ulospäinsuuntautunut" sekä "sosiaalinen" vitsin heittäjä. Nämä tyypit käyvät salilla ja kuntoilevat muutenkin sekä huolehtivat ulkonäköasioista aivan, kuten mediassa kulloinkin opetetaan. Päällisin puolin heidän pitäisi olla ykkössaaliita vertaisilleen alfanaaraille. Jo työkaveruuden tai naapuruuden pohjalta kuitenkin huomaa, että näiden miesten peruuttamattomana rakennevirheenä on valehtelua, epäluotettavuutta, itsekeskeisyyttä, herkkähipiäisyyttä, ylipäätään narsistisia piirteitä selkeästi korostuneina. Ihmisessä voi olla hankalia ominaisuuksia, joita hän ei itse pysty näkemään tai jotka hän itse jopa kokee myönteisinä juttuina.
Kokemukseni mukaan nuo tyypit ovat kuuminta tavaraa sinkkumarkkinoilla, anteeksi vain.
Jos taas sinkkumies on vähemmän hyvässä asemassa työelämässä, vähemmän ulospäinsuuntautunut ja vähemmän sosiaalinen sekä vitsailee vain toisinaan pitäen myös kunnostaan huolen niin heidän luotettavuudestaan, rehellisyydestään, rauhallisuudestaan ja toisten huomioon ottokyvystään kukaan naaraas ei heitä edes huomaa.
Olisi kiva tietää että mikä näissä tyypeissä on se huono ominaisuus joita he eivät voi nähdä kunnes tajuaa että he eivät ole median odotusten mukaisesti tarpeeksi sosiaalisesti viriilejä, supliikkeja sekä geelaamassa tukkaansa joka välissä eivätkä tienaa tarpeeksi hyvin.
Mediaseksikäät miehet olivatpa he narsisteja tai ei, saavat aina naisia. Se jos joku on täysin varma juttu.
En ehkä ymmärtänyt kysymystäsi, mutta sen voi sanoa, että sliipattu supliikkimies ei koskaan jää vaille naisseuraa. Suhteet eivät ole yleensä pitkäaikaisia, eivätkä syvällisiä, mutta niitä riittää. Hämmästyttävän paljon löytyy myös naisia, jotka pystyvät antamaan anteeksi lähes mitä vain ja siten roikkumaan jonkinlaisissa liitoissa näiden limanuljaskoiden kanssa, joilla kaiken aikaa on myös muita naisia. Homma onnistuu, kun samanlaiset ihmiset kohtaavat toisensa. Kusipäiden ja pissisten virityksiä ei kuitenkaan pidä verrata terveempien ihmisten suhteisiin.
Se on kyllä taas karua huomata että ne terveemmät naiset menevät juuri noille sliipatuille tyypeille.
Eräs kaverini alkoi tässä hiljattain puhua miten tärkeää status naisille on. Ihmettelin asiaa kunnes sain kuulla että tyttöystävä oli jättänyt tämän rehellisen, luotettavan, herkänkin miehen jonkun tuollaisen limanuljaskan takia.
Status tuo ja seksi vie.
Jos nainen tuntee vetoa limanuljaskaan, hän on tyhjäpäinen kana. Se, että miltei kaikenlaiset miehet kuolaavat näiden tyhjäpäiden perään, on miesten oma pikku ongelma.
Kyllä se on siitä kiinni että miehet, olivatpahan niitä sliipattuja tai sitten hiljaisempia, ovat aina kiinnostuneet niistä samoista näkyvimmistä naisista. Ei ketään miestä kiinnosta se hiljainen, ujo, tavallinen nainen joka olisi vailla samankaltaista seuraa. Juoskaa vaan niiden "terveiden" baaribimpojen perässä ja valittakaa kun kukaan ei teitä huoli.
Juurikin noin. Kaikenlaisten miesten suosima ja haluama naistyyppi on kauneuskäsityksen mukainen ja muodikkaasti pukeutuva, joka luontevasti tulee juttuun erityyppisten miesten kanssa. Nämä seuralliset, puheliaat tytöt pitävät myös parhaat fyysiset puolensa aina esillä ja muistavat nauraa miesten jutuille silloinkin, kun ne ovat vähän mauttomia. He eivät arvostele mistään tai edellytä mitään. Suositut naiset osaavat käyttäytyä avuliaasti sekä ymmärtävästi miestä kohtaan. Miehille kuin miehelle tulee oikein viihtyisä olo heidän seurassaan, niinpä äijää pörrääkin ympärillä jatkuvasti.
Jutun juoni piilee kuitenkin siinä, että tämä kaikenkattava viehättävyys ja sopuisuus on laskelmoitua. Nainen tietää, että hän saa itselleen hyödyllisemmän miehen heti, kun sellainen tulee näköpiiriin. Kun uusi saalis on saatu, se jolla on, väähemmän tarjottavaa, joutaa mennä Toiminnallaan nainen saa voi saada paljon taloudellista hyötyä ja yletä kätevästi monissa arvoasteikoissa.
Olen siis itsekin nainen ja tuttavapiiriä läheltä tarkkailemalla nähnyt, miten miestä kuin miestä kieputetaan ja vielä niin, että mies luulee itse olevansa ohjaksissa. Toimintaan erikoistuneet naiset ovat minultakin kysyneet, miksi en hyödynnä miehiä, kun heitä on tarjolla? Noh, en halua. Olen liian itsenäinen luonne ja uskon aivan liikaa aitouteen myös ihmissuhteissa.
"Olen siis itsekin nainen ja tuttavapiiriä läheltä tarkkailemalla nähnyt, miten miestä kuin miestä kieputetaan ja vielä niin, että mies luulee itse olevansa ohjaksissa."
Mua ei kieputa yksikään nainen. Siksi naiset ei mun seurassa viihdykään koska ne ei pysty pompottamaan mua.
"Toimintaan erikoistuneet naiset ovat minultakin kysyneet, miksi en hyödynnä miehiä, kun heitä on tarjolla? Noh, en halua. Olen liian itsenäinen luonne ja uskon aivan liikaa aitouteen myös ihmissuhteissa."
Taidan minäkin olla liian itsenäinen.
ollut sen verran realisti, että ainakin päälle päin olen ulkonäöllisesti ja urani suhteen ollut ja siis myös pyrkinytkin olemaan ainakin aika paljon sinne päin kuin mitä median luoma ihannemies on. Naisasioissa käyttätymiseni ja naisiin suhtautumiseni osalta tämä kylläkin on ollut kohtalokas virhe, sillä naiset eivät oikeasti näin median luoman kuvan mukaisesti käyttäytyvistä miehistä pidä, ja monet naiset eivät voi edes sietää(Tiedän että tässä kohtaa joku panomies nauraa makeasti jos sellainen tätä lukee).
Kaiken päälle ensimmäinen urani johon tosipaljon olin satsannut ei edes lähtenyt alkuunkaan käyntiin, ja jouduin törsäämään lisää parikymppisistä vuosistani toisen ammatin opiskelemiseen, joka sekään ei vielä tuonut sitä alan ensimmäistä työpaikkaa josta uran olisi alkuun saanut. Tämä oli kyllä suuri takapakki näitä naisasioitakin ajatellen sikäli,että se piti vähissä rahoissa ja myös masensi siksikin kun ei voinut vastata alkuunkaan median luomaan ihannemiehen kuvaaan tässä suhteessa(joka tämä siis taas vastasi naisten todellisiakin mieltymyksiä).
Nämä asiat syrjäyttivät minut pois parsuhde/seksi-markkinoilta tässä suhteessa keskeisen tärkeän parkymppisen elämäni aikana. Teinivuosina parikymppiseksi asti minulla oli pari naista joiden kummankaan kanssa en kuitenkaan asunut vakinaisesti. Vain viikonloppuisin lähinnä tanssi-iltojen jälkeen heidän kämpillään öitä vietin ja samassa sängyssä nukuin ja vähän muutakin kuin nukuin.
Olen tässä jonkin aikaa tutkiskellut itseäni ja tullut siihen tulokseen (minkä olisi pitänyt olla päivänselvää jo aiemmin), että vastakkaisen sukupuolen suhteen ongelma on täsmälleen sama kuin ongelmani ihmisten kanssa ihan "kaverimielessäkin".
Olen siis 28-vuotias nainen, ollut koko elämäni neitsyt ja sinkku. Suurimman osan elämästäni olen myös ollut sellainen ihminen, jonka seurassa vaivaudutaan. Tai siis ei se mene IHAN noin: kyllä minulla jotain sosiaalista älyä täytyy olla, koska aina, kun olen jonkun projektin johdossa, kaikki sujuu hyvin, kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä omaan ja ryhmän työhön (myös sellaiset, jotka eivät yleensä tule keskenään toimeen) ja lopputuloksesta tulee paljon kehuja joka puolelta. Mutta kun yhteinen tavoite tulee päätökseen, minä lakkaan olemasta olemassa. Henkilökohtaisella tasolla tutustumisesta ei tule mitään. Ei mitään eroa, ovatko projektit työhön vai harrastuksiin liittyviä.
Ja sama toistuu yleensä joka tilanteessa. Jotkut ihmiset vaivautuvat seurassani ja haluavat pian pois; jotkut ovat etäisen kohteliaita, pitävät tavallaan kädenmitan päässä; jotkut taas kohtelevat, kuin olisin hiukan yksinkertainen. Osaan kuitenkin lukea ihmisiä sen verran hyvin, että erotan vaivautuneen hymyn normaalista, vaikken tiedäkään, mistä se oikeastaan johtuu. Ihmisryhmissä ei ole paljon eroa - vanhukset ja nuoret pitävät ehkä minua eniten tyhmänä, kun taas ikäiseni ihmiset vaivautuvat muuten vaan. En ole mikään tuppisuu murjottaja, vaan hymyilen, olen kohtelias ja osaan kyllä small-talkinkin, mutta ilmeisesti teen sen väärällä tavalla. Ainoa tapa, jolla onnistun "tutustumaan" ihmisiin, on että kuuntelen tuntemattomien vuodatuksia ilmaisena terapeuttina ja saan kuulla olevani "erinomainen kuuntelija" joka "ymmärtää asioita ja antaa hyviä neuvoja". Mutta vastavuoroisesti minun juttuni eivät sitten kiinnosta yhtään...
Huvittavinta (traagisinta?) on se, että entiset parhaat ystävät vaivautuvat samalla tapaa. Tarkoitan siis pitkäaikaisia kavereita, joiden kanssa oltiin joka toinen päivä yökylässä pikkutyttöinä, ja joiden sydänsuruja kuuntelin teini-ikäisenä nonstoppina. Jopa Facebookissa saan yleensä vastaukseksi heiltä vain "Kiva! :)" tai jotain: vaivautuneet hymyt siis vain vaihtuvat vaivautuneisiin hymiöihin. Netissä tutustuminen on yhtä vaikeaa. En enää yritä tutustua yhteisten kiinnostuksenkohteiden parissa ihmisiin keskustelufoorumeissa, sillä joka foorumilla on oma "kaveripiirinsä" johon en ikinä pääse mukaan, ja joka foorumilla minä olen "ketjuntappaja", eli keskustelu kuolee heti kun minä tulen mukaan.
Minulla on kyllä kourallinen hyviä, uskollisia ystäviä, jotka pitävät minua arvossa kuten minä heitä, ja joiden kanssa ystävyys on kestänyt vuosikausia. Olen jo oppinut, että kun tällainen harvinaisuus tulee vastaan, niin siitä täytyy pitää kaksin käsin kiinni.
Miten tämä sitten liittyy vastakkaiseen sukupuoleen? Sama kuvio toistuu. Se kiinnostus, mikä minuun on kohdistunut, on kohdistunut ulkokuoreeni. Yksikin tyyppi oli kauan minuun ihastunut - siis niin kauan, kun olin etäinen. Sitten kun yritin tehdä lähempää tuttavuutta, pelästytin miehen jotenkin pois, ja epäilen, että vaikutin jollain tavalla omituiselta. Tuskin ihan pelkästä ulkonäöstä on kyse, sillä en pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina; mutta ehkäpä persoonani vaikuttaa sitten kaukaa viehättävämmältä kuin se tosiasiassa on.
Pikkuhiljaa olen alkanut tuntea itseni todelliseksi friikiksi, enkä oikeasti enää jaksa koko peliä, jossa olen tuomittu epäonnistumaan. Sitä mukaa kun taas kerran saan kanssaihmiset vaivautuneeksi, suhtaudun aina vaan enemmän varauksella muihin, ja pienoinen lapsellinen katkeruus-murjotuskin on tullut kuvioihin. Pitäkööt muut ihmiset sitten erinomaisen seuransa, kun en kerran siihen sovi.
""ketjuntappaja", eli keskustelu kuolee heti kun minä tulen mukaan."
Nyt se myrkyn lykkäs. Tämä on loppu. Ketju kelautuu automaattisesti kakkossivulle ja häviää arkistoihin. XD
Voi olla että olet törmännyt vain vääriin ihmisiinkin.
Itsellä tosin sinusta tuli mieleen sellainen varautunut hymistelijä, joka ei välttämättä ole ulkonäöllisesti kovinkaan vetävä ehkä ylipainoinenkin, jonka tapana on heittää ihmisten keskustelujen väliin muka-hyviä kommentteja sekä sitten aloittaa omalla puheenvuoroilla lässyttäminen ja muiden verbaali-hierominen. Tietynlainen mielistely yhdistettynä omaan hieman outoon ajattelutapaan, joka tappaa tunnelman.
Tämä oli siis tällainen puhdas arvaus. Enemmän vain epäilisin ettei niitä sinua ymmärtäviä ihmisiä ole tullut vastaan.
Kuitenkin mitä tulee sinkkuuteesi niin voisin nähdä sinut varsin ideaalina kumppaniehdokkaana koska ajattelet noin monelta kulmalta asioita ja olet vähän samanlainen kuin itsekin olen.
Mulla myös samat kuviot. Erityisesti tuo, että ihmiset tuntuvat vaivautuvan seurassani! On tietysti mahdollista, että kuvittelen kaiken, mutta kun tilanne on toistunut lukemattomia kertoja eri vuosikymmenillä, erityyppisten ihmisten kanssa koulussa, harrastuksissa, töissä ja lomamatkoilla riippumatta siitä, millaisessa mielentilassa itse olen ollut. Se on mystinen juttu, jota en pysty selvittämään. Kuin pistävä ominaishaju, jonka pilaa muiden hengitysilman!
Nykyään olen hyväksynyt erikoisuuteeni, ja kartan ihmisten seuraa aina, kun on mahdollista. En halua saattaa ketään tukalaan tilanteeseen tai pilata hänen päiväänsä. Omasta mielestäni tämä ei ole edes kitkerää katkeruutta, vaan tosiasioiden hyväksymistä.
Onneksi on vielä joitakin ihmisiä, jotka eivät vaivaudu seurassani. Olen huomannut vanhojen ihmisten viihtyvän seurassani. Koska olen vaihtamassa ammattia, olen harkinnut työtä vanhusten parissa, mutta tuntuu, että hoitoalalla joutuisi keskelle sosiaalisten naisten hienovireisiä pelejä, joita suorataan pelkään.
"Tietynlainen mielistely yhdistettynä omaan hieman outoon ajattelutapaan, joka tappaa tunnelman"... kuvailemasi voi hyvinkin olla totta. Tuo "hieman outo ajattelutapa" ainakin. Mielistelystä nyt en tiedä: en itse sanoisi sitä mielistelyksi ja lässytykseksi (vaikka siltä se voi tietysti vaikuttaa, en osaa sanoa) vaan lähinnä toin tuon hymyilyn ja kohteliaisuuden esille siksi, että en töksäyttele puolihuolimattomia töykeyksiä enkä näytä sitruunannielleeltä. (En tiedä, miten ylipaino liittyy asiaan, mutta minun tapauksessani sitä ei ainakaan ole.) Eli en ole itsekäs ilkimys, eikä sen takia minua ainakaan vältellä. Otan kanssaihmiset huomioon pienillä tavoilla, jotka eivät ole mitään suuria dramaattisen yleviä eleitä, mutta ei pitäisi kyllä ketään vaivaannuttaakaan. Sepä se omituista onkin, että kuitenkin "luen" ihmisiä yleensä oikein, huomaan pienetkin vaihtelut ilmapiirissä ja tiedän työnikin puolesta miten ihmisissä saa aikaan positiivisia reaktioita - mutta henkilökohtaisella tasolla en silti pysty ilmaisemaan itseäni oikealla tavalla. Näen kyllä, milloin olen taas onnistunut pilaamaan jotain, mutta en tiedä yhtään, miten korjaisin oman ilmaisuni. Kyllästyttää.
Kyllähän niitä minua ymmärtäviä ihmisiä on muutama tullut vastaan - he ovat näitä hyviä ystäviä, jotka mainitsin. Luojan kiitos heistä. Harmittaa vaan, että näitä ihmisiä on niin vähän. En tarkoita, että haluaisin jokaisesta vastaantulijasta sydänystävän, joka ymmärtää sieluni syövereitä, vaan että ihan normaali pintapuolinen kanssakäyminen on niin hankalaa ilman, että vaivaannuttaisin muut ihmiset. Vastakkaiseen sukupuoleen läheisempi tutustuminen alkaa tuntua jo mahdottomalta. Toisaalta en tietysti haluaisikaan olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa saisin koko ajan pelätä, että sanonko taas jotain omituista tai hymyilenkö väärin...
"Kuin pistävä ominaishaju, jonka pilaa muiden hengitysilman!"
Juuri näin! Osuvasti sanottu. Itsellänikin tämä on toistunut jo niin monen monta kertaa ja niin monenlaisessa seurassa, etten enää usko kuvittelevani. Itse asiassa se on omassa tapauksessani niin päin, että kauan kuvittelin itsepintaisesti olevani ihan "normaali" (sillä lapsena minulla ei ollut mitään vastaavia ongelmia) ja vasta muutaman vuoden sisällä olen alkanut myöntää itselleni, että vika täytyy olla minussa eikä muissa. Jotain outoja viboja, kuten sanoit.
Tuo hoitoalakysymys on kyllä kinkkinen - epäilen, että olet oikeassa niistä peleistä. Tietysti voisi miettiä niinkin, että täytyykö niistä välittää, vaan keskittyisi vain niihin hoidettaviin... en tiedä, kuinka pitkälle tuo on tosin käytännössä mahdollista? Itselläni ei ole hoitoalasta mitään kokemusta, mutta esimerkiksi hyväntekeväisyysjutuissa on tullut sellainen vastaan, että apu ei loppujen lopuksi edes kelpaa, kun ei osaa tarpeeksi luontevasti olla porukoissa sosiaalinen. Autettavat siis jäävät täysin taka-alalle. Lopulta yleensä vain lahjoitan rahaa ja jättäydyn vapaaehtoistoiminnasta pois, sillä väsyn nykyään enemmän ja enemmän siihen stressiin, kun täytyy "todistaa" kuuluvansa joukkoon.
Joskus jopa epäilen, että jospa olenkin oikeasti joku "Pokka pitää"-sarjan Hyacinthin tapainen...
Ylipaino/ulkonäkö kommentilla tarkoitin vain sitä että siten on omiaan näkemään toisen erilaisena, tai näin ollen ihmisistä päätellyt. Ehkä olet liian itsestäsi tietoinen. minussa on samaa vikaa. samoja ikiä ollaan. Mut jos jätän sähköpostini niin kiinnostaisiko yrittää viestitellä? ;)
Aloitin tän ketjun tolla eri nimimerkillä mutten yleensä tänne kirjoittele.
Lue mun jutut läpi ja mieti. sun teksti vaikutti kuitenkin kuin omalta.
mut jätän sähköpostiosoitteeni tähän varuilta [email protected]