.
Tänään turkulaisilla ummikoilla ja sokeilla tekopohjavesiuskovaisilla menee aamukahvipöydässä kahvit väärään kurkkuun, kun lukevat Turun Sanomien Mielipide-sivua. Kirjoittajavieras-palstalla on turkulaisen Lea Huuhtasen ajan hermolla oleva kirjoitus Turun Seudun Vesi Oy:n typerän tekopohjavesihankkeen surkeasta tilasta.
Saa nähdä, kuinka kauan turkulaisilta vieläkin kestää, ennen kuin hoksaavat puhaltaa pelin poikki ja koko TSV Oy:n suihkuun pelirangaistuksen ja elinikäisen pelikiellon takia? Ei Turku millaista peliä tahansa kestä eikä hyväksy!
Turun Sanomat 25.4 2010, kirjoittanut Lea Huuhtanen:
”Virttaankangas – in memoriam
Kun typeriä tekoja peitellään ja puolustellaan, kysymyksessä on yleensä joko vaalimainos tai muistokirjoitus.
Meille veronmaksajille on aikojen saatossa onnistuttu myymään kuolemattomia arvoja: Myllysillan kauneutta, lähteenkirkasta pohjavettä Virttaankankaalta, puhtoista juomaa Pyhäjärvestä, tuoksutonta kompostointilaitosta Ruissalontien varteen. Meille on käynyt vähän niin kuin niille, joille on myyty kuolematonta sielua: ostaja ei pääse tavarasta valittamaan.
Mikä käy kaupaksi, on läpäissyt sensuurin. Kompostimiljoonat jäivät Ruissalon tielle. Sillan selkä on taittumassa. Pyhäjärveen upposi 36 miljoonaa markkaa, ennen kuin valtuusto kampitti itsensä kumoon.
Turun Seudun Vesi Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Valtonen toi 19.4. valtuutetuille sentään ilosanoman: Virttaankankaan 170 miljoonan euron budjetti alitetaan hitusen, kun se ensin oli alkuperäisestä 80 miljoonasta ylitetty 90 miljoonalla.
Asiakysymyksiin toimitusjohtaja ei pystynyt vastaamaan. Hänellä ei ole varasuunnitelmaa, jos hanke kaatuu.
Veden imeytys Virttaankankaalle on vastoin EU-direktiivejä. Pohjavesi on laatuluokkaa I. Sinne ei ole lupa imeyttää pohjaveden laatua huonontavaa vettä.
Turun hallinto-oikeus kumosi Virttaan osayleiskaavan 29.12.2009 ja altaiden toimenpideluvan 12.1.2010. Valtosen mukaan hallinto-oikeudelle kävi pieni moka, minkä Korkein hallinto-oikeus ihan varmasti korjaa!
Kun kummasteltiin puheita koekäytön aloittamisesta, vaikka Varsinais-Suomen ELY-keskus (VARELY) on valittanut esikäsitellyn veden laatua koskevassa asiassa Vaasan hallinto-oikeuteen, selitteli Valtonen, ettei Aluehallintoviraston päätöksen tuloa lainvoimaiseksi tarvitse jäädä vartoilemaan.
AVI:lta tulleessa viestissä tosin sanotaan, etteivät he ole antaneet mitään erikoislupia Valtoselle olla noudattamatta sääntöjä koeimeytysajalla. VARELY on ilmoittanut, ettei koevuoden aikana saa johtaa vettä talousvedeksi. Niinpä TSV on kuulemma päättänyt laskea sen vesistöihin – ei kai vain Aurajokeen?
Valitusprosessit vievät parisen vuotta. EU:n parlamentti ja komissio tutkivat TSV:n toimia paraikaa. Jokainen viivästysvuorokausi maksaa 20 000 euroa TSV Oy:lle – siis veden kuluttajalle – vuodessa 7 miljoonaa euroa. Sillä summalla saa uuden Myllysillan.
Kun asiatieto jäi saamatta, oli pakko heittäytyä Valtosen väljähtyneen uskon varaan. Viime valtuustovierailun yhteydessä hän vielä oli varma, että harju ”pystyy puhdistamaan vettä aikojen loppuun asti” (ÅU 9.2.2008), nyt uskoa riitti enää sadaksi vuodeksi.
Mihin joutuvat Virttaankankaan maaperään veden mukana tulevat saasteet, alkueläimet, myrkyt, hormonit? Kun elohopeapitoisuus ylittää milligramman, ei ainesta saa edes läjittää mereen. Onko tarkoitus tehdä metyylielohopeapitoisesta talousvedestä merikelpoísta suodattamalla se turkulaisten suoliston kautta?
TSV toimii vuoden 1999 Turun valtuustossa tehdyn päätöksen mukaisesti. Suurimpana TSV:n osakaskuntana Turun valtuustolla on valta hanke pysäyttää ja muuttaa se kelvolliseksi pintavesihankkeeksi.
Kirjoittaja on turkulainen yliopistonlehtori.”
Saa nähdä, mitä asiattomuksia ja törkeyksiä tähän turkulaishörhöt saavat aikaan!
.
Turun Sanomissa tänään, sivulla 33
36
855
Vastaukset
- esittikö Huuhtanen
sitten jotain vaihtoehtoja miten hän hoitaisi
monen sadantuhannen ihmisen vesiongelman?
Eikö?
On helppo huudella sivusta kun itsellä ei ole mitään
vastuuta asian hoitamisesta.- Hannes Heikkilä
Luepa Lea Huuhtasen kirjoitus loppuun saakka! Viimeisessä kappaleessa Huuhtanen toteaa, että valtuustolla on valta pysäyttää hanke ja muuttaa se kelvolliseksi pintavesihankkeeksi.
Turkulaiset ovat ollet yksipuolisen tiedontarjonnan varassa ja siksi tietoisuus koko typerästä hankkeesta ja sen yksityiskohdista on hyvin matala.
Yksi mahdollisuus on keskeyttää hanke kokonaan kuten Turun valtuusto teki Pyhäjärvi-hankkeelle vuoden 1993 maaliskuussa. Rahaa oli siihen kulunut vasta 36 Mmk eli 6 M€. Nyt on lainarahaa kulunut jo yli 150 M€. Se pitää korkoineen maksaa takaisin 30 vuodessa ja tapahtuu korotettujen vesimaksujen muodossa korkoineen päivineen.
Pintavesihanke tarkoittaa Kokemäenjoen veden tuomista Halisiin puhdistettavaksi. Jokivesi Huittisissa ei ole ollenkaan niin savisameaa kuin Aurajoen vesi ja siitäkin Halisten ammattimiehet tekevät hyvää talousvettä. Mikä hyvänsä vesi toki huonontuu Turun ikivanhoissa limaisissa ja sakkaisissa vesijohtoputkissa.
Ei uskoisi, että Turku on allekirjoittanut Aalborgin Kestävän Kehityksen julistuksen kun toinen käsi tekee mitä hyvänsä luontoa tuhoavaa ja kaukana Kestävästä Kehityksestä olevaa toimintaa Virttaankankaalla.
Onneksi viranomaiset ovat peruuttaneet TSV Oy:n luvan imeyttää vettä altaisiin eikä sadetustakaan voi käyttää. Osayleiskaavakin kumottiin lainvastaisena. EU tutkii Turun touhuja tekopohjavesiasiassa. TSV Oy on pahassa pulassa!
Toki näyttävää putkenasennusta tehdään edelleen Pöytyällä ja Aurassa, jopa jo pian Turussakin. - De Gröna
Hannes Heikkilä kirjoitti:

Toki näyttävää putkenasennusta tehdään edelleen Pöytyällä ja Aurassa, jopa jo pian Turussakin.Lea Huuhtanen on Vihreiden edustaja eikä Vihreät ota koskaan kantaan mihinkään kustannuskysymykseen - miksi nyt ??
Jotakin täytyy olla sen takana - yritetäänkö kerätä vain irtopisteitä. - Anne Bland
De Gröna kirjoitti:
Lea Huuhtanen on Vihreiden edustaja eikä Vihreät ota koskaan kantaan mihinkään kustannuskysymykseen - miksi nyt ??
Jotakin täytyy olla sen takana - yritetäänkö kerätä vain irtopisteitä.on ollut tekopohjavesihanketta vastaan aluta alkaen ja kirjoittanut Turun Sanomiin aiheesta ennenkin. Tekstit löytyvät TS:n nettiarkistosta hänen nimellään.
Lisäksi 19.4.10 valtuuston kokouksessa kolme uutta, nuorta vihreää valtuutettua muiden muassa tekivät tj. Valtoselle visaisia kysymyksiä hankkeesta, joihin Valtonen ei useimmiten kyennyt edes vastaamaan kunnolla tai vastasi asian vierestä. Huuhtanen on summannut nämä asiat lahjakkaasti kirjoituksessaan. Kokouksen äänite lienee tilattavissa kaupungintalolta pieneen hintaan.
Mutta mitähän irtopisteitä edellinen kirjoittaja mahtaa tarkoittaa? Ovatko turkulaiset kenties kääntyneet hanketta vastaan, ja ihmettelevät mikseivät valtuutetut ole tehneet mitään pienentääkseen vedenkuluttajan laskua?? Tämä muuttunee nyt. Valtuustossa tuntuu olevan näin ulkopuolisin silmin yhä suureneva joukko tyytymättömiä edustajia, jotka ovat ottaneet selvää mm. EU-direktiiveistä ja ovat huolissaan TSV:n mammuttilainoista aikana, jolloin korot voivat kääntyä vain kasvuun.
Nykytietämyksen valossa ei ole mitään syytä tuhota 9000 vuotta vanhaa arvokasta harjua talousveden saamiseksi Turun seudulle. Toisin oli vielä vuonna 1999. Nyt on aika muuttaa suunta kestävälle pohjalle, jotta turvallista ja hyvää vettä Turkuun saataisiin pikaisesti, ja siinä Lea Huuhtanen näyttää rohkeasti esimerkkiä! - Roittinen Huks
Anne Bland kirjoitti:
on ollut tekopohjavesihanketta vastaan aluta alkaen ja kirjoittanut Turun Sanomiin aiheesta ennenkin. Tekstit löytyvät TS:n nettiarkistosta hänen nimellään.
Lisäksi 19.4.10 valtuuston kokouksessa kolme uutta, nuorta vihreää valtuutettua muiden muassa tekivät tj. Valtoselle visaisia kysymyksiä hankkeesta, joihin Valtonen ei useimmiten kyennyt edes vastaamaan kunnolla tai vastasi asian vierestä. Huuhtanen on summannut nämä asiat lahjakkaasti kirjoituksessaan. Kokouksen äänite lienee tilattavissa kaupungintalolta pieneen hintaan.
Mutta mitähän irtopisteitä edellinen kirjoittaja mahtaa tarkoittaa? Ovatko turkulaiset kenties kääntyneet hanketta vastaan, ja ihmettelevät mikseivät valtuutetut ole tehneet mitään pienentääkseen vedenkuluttajan laskua?? Tämä muuttunee nyt. Valtuustossa tuntuu olevan näin ulkopuolisin silmin yhä suureneva joukko tyytymättömiä edustajia, jotka ovat ottaneet selvää mm. EU-direktiiveistä ja ovat huolissaan TSV:n mammuttilainoista aikana, jolloin korot voivat kääntyä vain kasvuun.
Nykytietämyksen valossa ei ole mitään syytä tuhota 9000 vuotta vanhaa arvokasta harjua talousveden saamiseksi Turun seudulle. Toisin oli vielä vuonna 1999. Nyt on aika muuttaa suunta kestävälle pohjalle, jotta turvallista ja hyvää vettä Turkuun saataisiin pikaisesti, ja siinä Lea Huuhtanen näyttää rohkeasti esimerkkiä!Kerrohan Anne, mitä mieltä olet ydinvoimasta? Tai ylipäätänsä Suomen energiapolitiikasta? Entä mitä mieltä olet Huittisten sikaloista tahi kanaloista? Onko eläimillä hyvät olot siellä?
- kuulostaa siltä
Hannes Heikkilä kirjoitti:
Luepa Lea Huuhtasen kirjoitus loppuun saakka! Viimeisessä kappaleessa Huuhtanen toteaa, että valtuustolla on valta pysäyttää hanke ja muuttaa se kelvolliseksi pintavesihankkeeksi.
Turkulaiset ovat ollet yksipuolisen tiedontarjonnan varassa ja siksi tietoisuus koko typerästä hankkeesta ja sen yksityiskohdista on hyvin matala.
Yksi mahdollisuus on keskeyttää hanke kokonaan kuten Turun valtuusto teki Pyhäjärvi-hankkeelle vuoden 1993 maaliskuussa. Rahaa oli siihen kulunut vasta 36 Mmk eli 6 M€. Nyt on lainarahaa kulunut jo yli 150 M€. Se pitää korkoineen maksaa takaisin 30 vuodessa ja tapahtuu korotettujen vesimaksujen muodossa korkoineen päivineen.
Pintavesihanke tarkoittaa Kokemäenjoen veden tuomista Halisiin puhdistettavaksi. Jokivesi Huittisissa ei ole ollenkaan niin savisameaa kuin Aurajoen vesi ja siitäkin Halisten ammattimiehet tekevät hyvää talousvettä. Mikä hyvänsä vesi toki huonontuu Turun ikivanhoissa limaisissa ja sakkaisissa vesijohtoputkissa.
Ei uskoisi, että Turku on allekirjoittanut Aalborgin Kestävän Kehityksen julistuksen kun toinen käsi tekee mitä hyvänsä luontoa tuhoavaa ja kaukana Kestävästä Kehityksestä olevaa toimintaa Virttaankankaalla.
Onneksi viranomaiset ovat peruuttaneet TSV Oy:n luvan imeyttää vettä altaisiin eikä sadetustakaan voi käyttää. Osayleiskaavakin kumottiin lainvastaisena. EU tutkii Turun touhuja tekopohjavesiasiassa. TSV Oy on pahassa pulassa!
Toki näyttävää putkenasennusta tehdään edelleen Pöytyällä ja Aurassa, jopa jo pian Turussakin."Nyt on lainarahaa kulunut jo yli 150 M€. Se pitää korkoineen maksaa takaisin 30 vuodessa ja tapahtuu korotettujen vesimaksujen muodossa korkoineen päivineen."
...
Onneksi viranomaiset ovat peruuttaneet TSV Oy:n luvan imeyttää vettä altaisiin eikä sadetustakaan voi käyttää. Osayleiskaavakin kumottiin lainvastaisena. EU tutkii Turun touhuja tekopohjavesiasiassa. TSV Oy on pahassa pulassa! "
Kuin olisit onnellinen ja iloinen ja jopa edesauttamassa sitä että Turku on menettämässä
150M€.
Onko noin? - myrkynvihreä
Anne Bland kirjoitti:
on ollut tekopohjavesihanketta vastaan aluta alkaen ja kirjoittanut Turun Sanomiin aiheesta ennenkin. Tekstit löytyvät TS:n nettiarkistosta hänen nimellään.
Lisäksi 19.4.10 valtuuston kokouksessa kolme uutta, nuorta vihreää valtuutettua muiden muassa tekivät tj. Valtoselle visaisia kysymyksiä hankkeesta, joihin Valtonen ei useimmiten kyennyt edes vastaamaan kunnolla tai vastasi asian vierestä. Huuhtanen on summannut nämä asiat lahjakkaasti kirjoituksessaan. Kokouksen äänite lienee tilattavissa kaupungintalolta pieneen hintaan.
Mutta mitähän irtopisteitä edellinen kirjoittaja mahtaa tarkoittaa? Ovatko turkulaiset kenties kääntyneet hanketta vastaan, ja ihmettelevät mikseivät valtuutetut ole tehneet mitään pienentääkseen vedenkuluttajan laskua?? Tämä muuttunee nyt. Valtuustossa tuntuu olevan näin ulkopuolisin silmin yhä suureneva joukko tyytymättömiä edustajia, jotka ovat ottaneet selvää mm. EU-direktiiveistä ja ovat huolissaan TSV:n mammuttilainoista aikana, jolloin korot voivat kääntyä vain kasvuun.
Nykytietämyksen valossa ei ole mitään syytä tuhota 9000 vuotta vanhaa arvokasta harjua talousveden saamiseksi Turun seudulle. Toisin oli vielä vuonna 1999. Nyt on aika muuttaa suunta kestävälle pohjalle, jotta turvallista ja hyvää vettä Turkuun saataisiin pikaisesti, ja siinä Lea Huuhtanen näyttää rohkeasti esimerkkiä!Tietääkseni olet puoluekannaltasi vihreä. Näin on Lea Huuhtanenkin. Eikö Lea Huuhtanen ole peräti vihreän valtuustoryhmän sihteerikin. Miksei hän silloin, kun tärkeät päätökset tehtiin avannut suutaan tai kirjoittanut asioista julkisesti? Turun valtuuston vihreät ovat aina olleet valtuustossa yksimielisesti Virttaanharjun raiskaamisen kannalla - ja piste!
Laihialla on kuulemma jälkipelureille oikein oikein suulikin! - Hannes Heikkilä DI
kuulostaa siltä kirjoitti:
"Nyt on lainarahaa kulunut jo yli 150 M€. Se pitää korkoineen maksaa takaisin 30 vuodessa ja tapahtuu korotettujen vesimaksujen muodossa korkoineen päivineen."
...
Onneksi viranomaiset ovat peruuttaneet TSV Oy:n luvan imeyttää vettä altaisiin eikä sadetustakaan voi käyttää. Osayleiskaavakin kumottiin lainvastaisena. EU tutkii Turun touhuja tekopohjavesiasiassa. TSV Oy on pahassa pulassa! "
Kuin olisit onnellinen ja iloinen ja jopa edesauttamassa sitä että Turku on menettämässä
150M€.
Onko noin?Turun suuri tekopohjavesihanke oli varsin salassa valmisteltu operaatio vuodet 1993-1999. Silloin keväällä Turku kutsui vesilaitoksen johtajaksi sittemmin valtakunnallisestikin kuuluisuutta saaneen Timo Kulmalan, joka astui virkaansa 18.10.1999. Jo 15.11.1999 hän oli saanut valmiiksi hyvin auvoisan kirjelmän, jotta Turku tekisi Kokemäenjoen vedellä toimivan valtavan tekopohjavesilaitoksen Virttaankankaalle.
Kirje oli uskomattoman yksipuolinen. Siinä ei sanallakaan otettu esille hankkeen haittapuolia, jotka ymmärrettiin kokonaan vasta myöhemmin.
Kaupungille osoitettu kirje meni lautakuntaan, joka käsitteli sitä viikon välein. Kaupunginhallituksessa hanketta ei käsitelty 7.12.1999 ollenkaan, vaikka kyseessä oli megaluokan hanke. Valtuustossa se oli yhden ainoan kerran, 13.12.1999 ja lopussa asiana nro 20. Loppujen lopuksi Turun kaupunginvaltuusto ei edes äänestänyt hankkeesta vaan se hyväksyttiin yksimielisesti.
Tässä kohtaa Turun kaupunginvaltuustoa harhautettiin siis oikein kunnolla. Hankkeen piti maksaa 76 M€ ja vettä tulla v. 2006 ilman minkäänlaisia ongelmia taikka luonnontuhoja.
Turusta katsoen Virttaankangas on kaukana, noin 60 km Toriparkista pohjoiskoilliseen. Turkulaiset vähät välittävät alueen saastumisesta taikka muista ongelmista, mitä Arvokkaaksi harjualueeksi merkitylle kankaalle tapahtuu! Turun mainostama Kestävä Kehitys päättyy Ohikulkutiehen.
Nyt on turkulaisilla laskunmaksun aika! Sitä saa mitä tilaa! Hölmöydestä sakotetaan!
Jättilainojen takaisinmaksu korkoineen loppuu pääasiassa vuonna 2041 ja koko takaisinmaksu tapahtuu nostamalla vesimaksun hinta pilviin! Loppukin turkulaisesta paljon vettä käyttävästä teollisuudesta kaikkoaa muualle. Valtio ei antanut Turulle euron euroa vesihuoltomäärärahoja. - Anne Bland
myrkynvihreä kirjoitti:
Tietääkseni olet puoluekannaltasi vihreä. Näin on Lea Huuhtanenkin. Eikö Lea Huuhtanen ole peräti vihreän valtuustoryhmän sihteerikin. Miksei hän silloin, kun tärkeät päätökset tehtiin avannut suutaan tai kirjoittanut asioista julkisesti? Turun valtuuston vihreät ovat aina olleet valtuustossa yksimielisesti Virttaanharjun raiskaamisen kannalla - ja piste!
Laihialla on kuulemma jälkipelureille oikein oikein suulikin!ei harjun suojelijoilla ole ollut merkitsevä tekijä, vaan puolesta ja vastaan on löytynyt ihmisiä lähestulkoon joka puolueesta, kuten yli 200 valtuutetun viime syksyinen addressi osoitti. Luonnonsuojelu ei (onneksi) ole vain vihreiden etuoikeus, sillä vähemmistössä ollaan, kuten valtion hallituksen ydinvoimapäätöskin osoittaa. Itse haluan toimia niin, että maapallo jää tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin mitä itse olen sen saanut. Muutin Suomeen reilu vuosi sitten ja vasta viime kesänä luin ensimmäisen artikkelin (Pyhäjärven Seutu), joka käsitteli harjun kohtaloa monipuolisesti. Sen jälkeen olenkin pyrkinyt aktiivisesti edistämään sen säilymistä. Sattumalta Huittisten vihreiden perustamiskokous oli sovittu artikkelia seuraavalle päivälle, mutta ilman yhdistyksen perustamistakin olisin lähtenyt tähän kansanliikkeeseen ehdottomasti mukaan.
Toisten ihmisten puolesta en voi mennä kommentoimaan ja ehdotankin, että otat heihin itseensä yhteyttä. Rakentavaa keskustelua kannattaa ehdottomasti käydä. Toisaalta, turhat jossittelut menneisyydestä eivät johda mihinkään, ja parempi tapa käyttää energiaa olisikin miettiä, kuinka Turkuun ja lähikuntiin saataisiin hyvälaatuista vettä harjua pilaamatta. Tätä keskustelua ei vielä olla edes käyty, sillä "juna meni jo"-mantra on iskostunut liian tiukkaan - junahan on nyt pysähdyksissä. - Anne Bland
Roittinen Huks kirjoitti:
Kerrohan Anne, mitä mieltä olet ydinvoimasta? Tai ylipäätänsä Suomen energiapolitiikasta? Entä mitä mieltä olet Huittisten sikaloista tahi kanaloista? Onko eläimillä hyvät olot siellä?
tämä nyt tähän asiaan liittyy... Olen kallista ydinvoiman lisärakentamista vastaan. En pidä sen valtavista riskeistä enkä ahneuden nimissä tapahtuvasta vientienergian jätteiden dumppauksesta Suomeen. Se ei myöskään luo kipeästi tarvittavia työpaikkoja suomalaisille.
Tänään on Tsernobylin muistopäivä. Tasan 24 vuotta sitten ihmisiä kuoli paljon ja maailma järkkyi. Jo kunnioituksesta kuolleita, vammaisina syntyneitä lapsia ja niitä ihmisiä kohtaan, jotka lähtivät puhdistamaan saastunutta maata onnettomuuden jälkeen, ydinvoima tulee ajaa alas. Saamme kuulla maailmalta säännöllisesti erilaisista ydinvoiman onnettomuuksista ja läheltä-piti-tilanteista. Metsiemme sienissä on edelleenkin radioaktiivisuutta.
Maailman suurvaltiot pyrkivät vähentämään ydinaseitaan. Vaikka ydinvoimaloiden uraania ei voidakaan suoraan käyttää ydinpommien valmistamiseen, on kummallista katsella ympäristöministeri Lehtomäen hinkua myydä arabeille uraania. Kynnys lähteä rakentamaan omaa ydinasearsenaalia on uraanin saannin jälkeen pieni ja pimeät markkinat kukoistavat.
Ja mitä Huittislaisiin sikaloihin ja kanaloihin tulee, en ole niissä käynyt. - kuulostaa siltä
Hannes Heikkilä DI kirjoitti:
Turun suuri tekopohjavesihanke oli varsin salassa valmisteltu operaatio vuodet 1993-1999. Silloin keväällä Turku kutsui vesilaitoksen johtajaksi sittemmin valtakunnallisestikin kuuluisuutta saaneen Timo Kulmalan, joka astui virkaansa 18.10.1999. Jo 15.11.1999 hän oli saanut valmiiksi hyvin auvoisan kirjelmän, jotta Turku tekisi Kokemäenjoen vedellä toimivan valtavan tekopohjavesilaitoksen Virttaankankaalle.
Kirje oli uskomattoman yksipuolinen. Siinä ei sanallakaan otettu esille hankkeen haittapuolia, jotka ymmärrettiin kokonaan vasta myöhemmin.
Kaupungille osoitettu kirje meni lautakuntaan, joka käsitteli sitä viikon välein. Kaupunginhallituksessa hanketta ei käsitelty 7.12.1999 ollenkaan, vaikka kyseessä oli megaluokan hanke. Valtuustossa se oli yhden ainoan kerran, 13.12.1999 ja lopussa asiana nro 20. Loppujen lopuksi Turun kaupunginvaltuusto ei edes äänestänyt hankkeesta vaan se hyväksyttiin yksimielisesti.
Tässä kohtaa Turun kaupunginvaltuustoa harhautettiin siis oikein kunnolla. Hankkeen piti maksaa 76 M€ ja vettä tulla v. 2006 ilman minkäänlaisia ongelmia taikka luonnontuhoja.
Turusta katsoen Virttaankangas on kaukana, noin 60 km Toriparkista pohjoiskoilliseen. Turkulaiset vähät välittävät alueen saastumisesta taikka muista ongelmista, mitä Arvokkaaksi harjualueeksi merkitylle kankaalle tapahtuu! Turun mainostama Kestävä Kehitys päättyy Ohikulkutiehen.
Nyt on turkulaisilla laskunmaksun aika! Sitä saa mitä tilaa! Hölmöydestä sakotetaan!
Jättilainojen takaisinmaksu korkoineen loppuu pääasiassa vuonna 2041 ja koko takaisinmaksu tapahtuu nostamalla vesimaksun hinta pilviin! Loppukin turkulaisesta paljon vettä käyttävästä teollisuudesta kaikkoaa muualle. Valtio ei antanut Turulle euron euroa vesihuoltomäärärahoja.rivien välistä luen selkeästi että tämä on paikkakuntien välinen
kukkoilukamppailu.
Oikeasti tällä ei ole mitään tekemistä vedenhankinnan tai
harjun kanssa, ne ovat korkeintaan tekosyynä
"minä määrään täällä"-kamppailulle?
Ainakin tältä vaikuttaa täältä sivusta (Koillismaalta)
asiaa median välityksellä seuratessa.
Iso kaupunki haluaa epätoivoisesti asukkailleen vettä ja pienempi paikka
jossa sitä on ylenmäärin uhoo "En anna,en. Se on minun, olet tuhma".
Kaksi lasta hiekkalaatikolla tulee mieleen. - heikko pää
kuulostaa siltä kirjoitti:
rivien välistä luen selkeästi että tämä on paikkakuntien välinen
kukkoilukamppailu.
Oikeasti tällä ei ole mitään tekemistä vedenhankinnan tai
harjun kanssa, ne ovat korkeintaan tekosyynä
"minä määrään täällä"-kamppailulle?
Ainakin tältä vaikuttaa täältä sivusta (Koillismaalta)
asiaa median välityksellä seuratessa.
Iso kaupunki haluaa epätoivoisesti asukkailleen vettä ja pienempi paikka
jossa sitä on ylenmäärin uhoo "En anna,en. Se on minun, olet tuhma".
Kaksi lasta hiekkalaatikolla tulee mieleen.niin ehkä olisi syytä olla hiljaa.
Voivat luulla sinua silloin jopa järkeväksi. - myrkynvihreä...
Anne Bland kirjoitti:
ei harjun suojelijoilla ole ollut merkitsevä tekijä, vaan puolesta ja vastaan on löytynyt ihmisiä lähestulkoon joka puolueesta, kuten yli 200 valtuutetun viime syksyinen addressi osoitti. Luonnonsuojelu ei (onneksi) ole vain vihreiden etuoikeus, sillä vähemmistössä ollaan, kuten valtion hallituksen ydinvoimapäätöskin osoittaa. Itse haluan toimia niin, että maapallo jää tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin mitä itse olen sen saanut. Muutin Suomeen reilu vuosi sitten ja vasta viime kesänä luin ensimmäisen artikkelin (Pyhäjärven Seutu), joka käsitteli harjun kohtaloa monipuolisesti. Sen jälkeen olenkin pyrkinyt aktiivisesti edistämään sen säilymistä. Sattumalta Huittisten vihreiden perustamiskokous oli sovittu artikkelia seuraavalle päivälle, mutta ilman yhdistyksen perustamistakin olisin lähtenyt tähän kansanliikkeeseen ehdottomasti mukaan.
Toisten ihmisten puolesta en voi mennä kommentoimaan ja ehdotankin, että otat heihin itseensä yhteyttä. Rakentavaa keskustelua kannattaa ehdottomasti käydä. Toisaalta, turhat jossittelut menneisyydestä eivät johda mihinkään, ja parempi tapa käyttää energiaa olisikin miettiä, kuinka Turkuun ja lähikuntiin saataisiin hyvälaatuista vettä harjua pilaamatta. Tätä keskustelua ei vielä olla edes käyty, sillä "juna meni jo"-mantra on iskostunut liian tiukkaan - junahan on nyt pysähdyksissä.Olihan puoluekannalla merkitystä ainakin Turun valtuuston päätöksissä. Nimittäin vihreät sopivat etukäteen muiden ryhmien kanssa, etteivät vastusta hanketta. Ja sopimisen taustalla on aina jotain muita sopimuksia...... Lea Huhtanenkin oli ollut ryhmänsä kokouksessa täysin hiljaa, kun asiaa käsiteltiin. Pelkäsi varmaan, että ryhmäsihteeriys lähtee jos protestoi.
Puoluepeliähän virttaahanke oli ja on eikä mitään muuta. Ei ole sinullakaan Bland rohkeutta arvostella omaa vihreää puoluettasi. - H. Heikkilä DI
kuulostaa siltä kirjoitti:
rivien välistä luen selkeästi että tämä on paikkakuntien välinen
kukkoilukamppailu.
Oikeasti tällä ei ole mitään tekemistä vedenhankinnan tai
harjun kanssa, ne ovat korkeintaan tekosyynä
"minä määrään täällä"-kamppailulle?
Ainakin tältä vaikuttaa täältä sivusta (Koillismaalta)
asiaa median välityksellä seuratessa.
Iso kaupunki haluaa epätoivoisesti asukkailleen vettä ja pienempi paikka
jossa sitä on ylenmäärin uhoo "En anna,en. Se on minun, olet tuhma".
Kaksi lasta hiekkalaatikolla tulee mieleen.Virttaankangas on harjuylänköaluetta, joka on syntynyt jääkauden myllerryksissä. Se on käytännöllisesti katsoen asumaton alue. Lähimpiä asutuskeskuksia ovat Virttaan kylätaajama, Vampula ja Alastaro.
Olennaista on, että sen maaperä on puhdas ja se on merkittävä pohjavesialue, joka on luokiteltu luokkaan 1. Sen alueelta saavat vetensä Huittinen, Vampula, Alastaro, kuin myös hydraulisessa yhteydessä olevat Loimaan, Pöytyän ja Auran vedenottamot kuin myös Liedon, Kaarinan, Paimion, Piikkiön ja muutamien Turun kaupunginosien vesihuolto. Toki samaa harjualuetta on Säkylän Porsaanharju ja siellä likellä oleva varuskunta.
Tällä vesihuoltyoalueella on runsaasti vettä käyttävää elintarviketeollisuutta sekä paljon tuotantoeläimiä, jotka myöskin tarvitsevat puhdasta vettä.
Olennaista on se, että alueelta otettavaa pohjavettä ei tarvitse mitenkään käsitellä. Ei ilmastaa, ei suodattaa, ei muuttaa pH-arvoa - ei mitään.
Tarkeää on, että TSV Oy ei pääse suttaamaan alueen maaperää ja puhdasta pohjavettä huonosti siilatulla Kokemäenjoen vedellä.
Myös EU on kymmenessä vuodessa todella terävöittänyt lainsäädäntöään vesihuoltoalalla ja ympäristönsuojelussa.
Turku käyttää Aurajoen vedestä 7 % ja 93 % menee mereen. Kokonaan käyttämättä ovat olleet iso Maarian allas sekä padottu Savojärvi. Yhtään ei ole otettu vettä kannaksen yli Trvasjoen pumppuasemankaan avulla Paimionjoesta Aurajokeen. Paimionjokihan on vesimäärältään noin nelinkertainen Aurajokeen nähden.
Turusta on häipynyt paljon vettä käyttävää teollisuutta kuten Leaf ja Turun Sinappi , Wärtsilä ja HK:n lihanjalostamo.
Puheet Aurajoen veden loppumisesta ovat vain ummikkokansalaisten harhauttamista! - kyllä se siitä!
myrkynvihreä... kirjoitti:
Olihan puoluekannalla merkitystä ainakin Turun valtuuston päätöksissä. Nimittäin vihreät sopivat etukäteen muiden ryhmien kanssa, etteivät vastusta hanketta. Ja sopimisen taustalla on aina jotain muita sopimuksia...... Lea Huhtanenkin oli ollut ryhmänsä kokouksessa täysin hiljaa, kun asiaa käsiteltiin. Pelkäsi varmaan, että ryhmäsihteeriys lähtee jos protestoi.
Puoluepeliähän virttaahanke oli ja on eikä mitään muuta. Ei ole sinullakaan Bland rohkeutta arvostella omaa vihreää puoluettasi.rohkeutta kirjoittaa nimelläsi, tai edes soittaa Lea Huuhtaselle ja kysyä suoraan? Entäs valtuuston suuret ryhmät, joilla on oikeasti valtaa? Miksi vihreät ovat aina hampaissa?
Olet sittenkin selvästi harjun suojelijoiden puolella, kun olet vihreille noin katkera, kun eivät mielestäsi pelastaneet harjua ajoissa. Kaipa sekin on hyvä asia, mutta vielä parempi olisi tehdä asialle jotain, eikä ruikuttaa! - H. Heikkilä DI
kuulostaa siltä kirjoitti:
"Nyt on lainarahaa kulunut jo yli 150 M€. Se pitää korkoineen maksaa takaisin 30 vuodessa ja tapahtuu korotettujen vesimaksujen muodossa korkoineen päivineen."
...
Onneksi viranomaiset ovat peruuttaneet TSV Oy:n luvan imeyttää vettä altaisiin eikä sadetustakaan voi käyttää. Osayleiskaavakin kumottiin lainvastaisena. EU tutkii Turun touhuja tekopohjavesiasiassa. TSV Oy on pahassa pulassa! "
Kuin olisit onnellinen ja iloinen ja jopa edesauttamassa sitä että Turku on menettämässä
150M€.
Onko noin?Se leikin kestäköön!
Yurku lähti soitellen sotaan v. 1999 raiskaamaan aiemmin (turkulaisten ulkoilualueeksi, muka) )ostamaansa Virttaankangasta.
Tulee mieleen Napoleonin sotaretki aikoinaan Venäjälle, kuinka siinäkin kävi!
Joka kuuseen kurjottaa , se katajaan kapsahtaa!
Mutta ihan tosi - kuinka tulee turkulaisille edes mieleen saastuttaa Virttaankangas ja sen puhdas pohjavesi? Onko kyseessä yltiöpäinen röyhkeys ja välinpitämättömyys? HETI MULLE KAIKKI TÄNNE! - ent. Hesan vihreä
Anne Bland kirjoitti:
on ollut tekopohjavesihanketta vastaan aluta alkaen ja kirjoittanut Turun Sanomiin aiheesta ennenkin. Tekstit löytyvät TS:n nettiarkistosta hänen nimellään.
Lisäksi 19.4.10 valtuuston kokouksessa kolme uutta, nuorta vihreää valtuutettua muiden muassa tekivät tj. Valtoselle visaisia kysymyksiä hankkeesta, joihin Valtonen ei useimmiten kyennyt edes vastaamaan kunnolla tai vastasi asian vierestä. Huuhtanen on summannut nämä asiat lahjakkaasti kirjoituksessaan. Kokouksen äänite lienee tilattavissa kaupungintalolta pieneen hintaan.
Mutta mitähän irtopisteitä edellinen kirjoittaja mahtaa tarkoittaa? Ovatko turkulaiset kenties kääntyneet hanketta vastaan, ja ihmettelevät mikseivät valtuutetut ole tehneet mitään pienentääkseen vedenkuluttajan laskua?? Tämä muuttunee nyt. Valtuustossa tuntuu olevan näin ulkopuolisin silmin yhä suureneva joukko tyytymättömiä edustajia, jotka ovat ottaneet selvää mm. EU-direktiiveistä ja ovat huolissaan TSV:n mammuttilainoista aikana, jolloin korot voivat kääntyä vain kasvuun.
Nykytietämyksen valossa ei ole mitään syytä tuhota 9000 vuotta vanhaa arvokasta harjua talousveden saamiseksi Turun seudulle. Toisin oli vielä vuonna 1999. Nyt on aika muuttaa suunta kestävälle pohjalle, jotta turvallista ja hyvää vettä Turkuun saataisiin pikaisesti, ja siinä Lea Huuhtanen näyttää rohkeasti esimerkkiä!puoluettansa vihreitä vaalenpunaisten lasien läpi. Tutki Anne hyvä, kuinka kylmää oikeistopolitiikkaa vihreät linjaavat nykyisessä politiikassaan. Terveys ja muut kunnalliset palvelut saa vihreiden puolesta yksityistää. Vesihuolto kuuluu näihin kunnallisiin palveluihin mitä ei koskaan pitäisi antaa yksityisten yhtiöiden hoidettavaksi.
- Anne Bland
ent. Hesan vihreä kirjoitti:
puoluettansa vihreitä vaalenpunaisten lasien läpi. Tutki Anne hyvä, kuinka kylmää oikeistopolitiikkaa vihreät linjaavat nykyisessä politiikassaan. Terveys ja muut kunnalliset palvelut saa vihreiden puolesta yksityistää. Vesihuolto kuuluu näihin kunnallisiin palveluihin mitä ei koskaan pitäisi antaa yksityisten yhtiöiden hoidettavaksi.
ollut tänä talvena mukana laatimassa toukokuisessa puoluekokouksessa julkistettavaa uutta vihreää sosiaali- ja terveydenhoidon mallia. Ongelmat tällä sektorilla ovat mammuttimaiset, eikä Suomella ole näin pienenä maana varaa kähnätä keskenään. Väestömme ikääntyy EU maista nopeimmin ja sote-sektorin työvoimapulan suhde ikääntymiseen on maailman huippuluokkaa. Uusia ratkaisuja tarvitaan ja nopeasti, mikäli julkiset palvelut ja hoidon laatu halutaan turvata. Ykstyinen-julkinen-jako on jo vanhanaikainen.
Olen myös erittäin huolestunut yhtiöittämisestä, ja Turun Seudun Vesi Oy:n esimerkki osoittaa selkeästi, kuinka pieleen asiat tässä mallissa voivat mennä. Demokratiaa ei ole, avoimuus ja läpinäkyvyys ovat kirosanoja ja palvelun käyttäjät ja veronmaksajat maksavat kaiken maailman valtosten kultaiset kädenpuristukset ja konkurssipesät. Tutkin juuri parhaillaan, mitä median väittämät EU säännöt tästä yhtiöittämisestä oikeasti sanovat. - Lea Huuhtanen
Anne Bland kirjoitti:
ei harjun suojelijoilla ole ollut merkitsevä tekijä, vaan puolesta ja vastaan on löytynyt ihmisiä lähestulkoon joka puolueesta, kuten yli 200 valtuutetun viime syksyinen addressi osoitti. Luonnonsuojelu ei (onneksi) ole vain vihreiden etuoikeus, sillä vähemmistössä ollaan, kuten valtion hallituksen ydinvoimapäätöskin osoittaa. Itse haluan toimia niin, että maapallo jää tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin mitä itse olen sen saanut. Muutin Suomeen reilu vuosi sitten ja vasta viime kesänä luin ensimmäisen artikkelin (Pyhäjärven Seutu), joka käsitteli harjun kohtaloa monipuolisesti. Sen jälkeen olenkin pyrkinyt aktiivisesti edistämään sen säilymistä. Sattumalta Huittisten vihreiden perustamiskokous oli sovittu artikkelia seuraavalle päivälle, mutta ilman yhdistyksen perustamistakin olisin lähtenyt tähän kansanliikkeeseen ehdottomasti mukaan.
Toisten ihmisten puolesta en voi mennä kommentoimaan ja ehdotankin, että otat heihin itseensä yhteyttä. Rakentavaa keskustelua kannattaa ehdottomasti käydä. Toisaalta, turhat jossittelut menneisyydestä eivät johda mihinkään, ja parempi tapa käyttää energiaa olisikin miettiä, kuinka Turkuun ja lähikuntiin saataisiin hyvälaatuista vettä harjua pilaamatta. Tätä keskustelua ei vielä olla edes käyty, sillä "juna meni jo"-mantra on iskostunut liian tiukkaan - junahan on nyt pysähdyksissä.Liityin vihreisiin ja aloitin poliittisen toimintani vasta vuonna 2000, jolloin Virttaankangas-hankkeesta oli jo päätetty. Vihreiden valtuustoryhmän sihteerinä aloitin 2004. Lea Huuhtanen
- seuraaja..
kyllä nyt löytyy, mutta kuinka oli silloin kun tuosta järjettömyydestä päätettiin. Turun valtuustosta löytyi vain yksi järkevä valtuutettu, joka esitti tuon järjettömyyden hylkäämistä. Nimeä en viitsi sanoa, mutta ottakaa selvää.
- vedellä!
Päätöstä edeltävänä iltana TV-utisissa näytettiin kuvaa Aurajoesta Sigynin perän kohdalla ja ihmeteltiin, etteikö tämä vesi muka turkulaisille pitäisi riittää! Uutistenlukija ei kertonut, että se vesi oli merivettä, vaikka Sigyn silloin olikin Martinsillan pielessä.
- määkin
vedellä! kirjoitti:
Päätöstä edeltävänä iltana TV-utisissa näytettiin kuvaa Aurajoesta Sigynin perän kohdalla ja ihmeteltiin, etteikö tämä vesi muka turkulaisille pitäisi riittää! Uutistenlukija ei kertonut, että se vesi oli merivettä, vaikka Sigyn silloin olikin Martinsillan pielessä.
Tärkein syy vedenottoon Kokemäenjoesta - Pyhäjärvihankkeen kaduttua paikallisten vastustukseen - oli veden riittämättömyys. Useana kuivana kesänä näet Aurajoki Halisten padon yläpuolella oli liki kuiva ja se vähäinenkin vesimäärä muistutti enemmänkin haisevaa ja saastunutta liejua.
Kokemäki-päätöksen synnyttyä kaupunkilaiset huokaisivat helpotuksesta. Veden saanti oli turvattu. Veden puhdistus sadettamalla Virttaan kankaaseen oli luonnollinen seuraus vesiputkiston rakentamisesta alueen läheisyyteen. Siihen aikaan ei epäilty hankeen olevan soraharjulle mitenkään vaarallinen. Ei tiedetty edes mahdollisista lääkejäämistä tai muista raskasmetalleista Komeäenjoen vedessä, olihan sitä jokivarressa käytetty talousvetenä ikimuistoiset ajat. Puhtaammalta se raakavetenä näytti kuin Aurajoen vesi.
Tuolloin tehty päätös tekopohjaveden käyttöönotosta syntyi laillisessa järjestyksessä ja oli muutenkin voimassaolevien lakien mukainen. Päätöstä ei horjuttane vuosikymmeniä myöhemmin laadittu direktiivi. Jos kaikkia EU-direktiivejä pitäisi ruveta noudattamaan taannehtivasti, jopa liemessä olisimme!
Tuolloin asiaa kaupunginvaltuustossa käsiteltäessä nähtiin myös em. uutislähetys, jossa haastateltiin erästä tunnettua turkulaista poliitikkoa, jonka nimeä en nyt kehtaa mainita, ja joka tosiaan viittoillen kohti Aurajokea Martinsillan alapuolella arveli sen veden kyllä riittävän turkulaisille, monien muiden valtuutettujen epäilyistä huolimatta!?
Jos tekopohjavesilaitos nyt todetaan laittomaksi, en ymmärrä mikä estäisi valtuutettuja muuttamaan päätöstään esimerkiksi siten, että päätetään johtaa raakavesi suoraan Halisten puhdistamolle, kierrättämättä sitä Virttaa kankaan soraseulan kautta? Ei siinä kenenkään maine tahraannu. Voi nimittäin myös käydä niin, että vastaavanlainen päätös joka tapauksessa joudutaan tekemään joskus myöhemmin. Silloin hukkakustannukset ovat saattaneet entisestään nousta. - väittei
määkin kirjoitti:
Tärkein syy vedenottoon Kokemäenjoesta - Pyhäjärvihankkeen kaduttua paikallisten vastustukseen - oli veden riittämättömyys. Useana kuivana kesänä näet Aurajoki Halisten padon yläpuolella oli liki kuiva ja se vähäinenkin vesimäärä muistutti enemmänkin haisevaa ja saastunutta liejua.
Kokemäki-päätöksen synnyttyä kaupunkilaiset huokaisivat helpotuksesta. Veden saanti oli turvattu. Veden puhdistus sadettamalla Virttaan kankaaseen oli luonnollinen seuraus vesiputkiston rakentamisesta alueen läheisyyteen. Siihen aikaan ei epäilty hankeen olevan soraharjulle mitenkään vaarallinen. Ei tiedetty edes mahdollisista lääkejäämistä tai muista raskasmetalleista Komeäenjoen vedessä, olihan sitä jokivarressa käytetty talousvetenä ikimuistoiset ajat. Puhtaammalta se raakavetenä näytti kuin Aurajoen vesi.
Tuolloin tehty päätös tekopohjaveden käyttöönotosta syntyi laillisessa järjestyksessä ja oli muutenkin voimassaolevien lakien mukainen. Päätöstä ei horjuttane vuosikymmeniä myöhemmin laadittu direktiivi. Jos kaikkia EU-direktiivejä pitäisi ruveta noudattamaan taannehtivasti, jopa liemessä olisimme!
Tuolloin asiaa kaupunginvaltuustossa käsiteltäessä nähtiin myös em. uutislähetys, jossa haastateltiin erästä tunnettua turkulaista poliitikkoa, jonka nimeä en nyt kehtaa mainita, ja joka tosiaan viittoillen kohti Aurajokea Martinsillan alapuolella arveli sen veden kyllä riittävän turkulaisille, monien muiden valtuutettujen epäilyistä huolimatta!?
Jos tekopohjavesilaitos nyt todetaan laittomaksi, en ymmärrä mikä estäisi valtuutettuja muuttamaan päätöstään esimerkiksi siten, että päätetään johtaa raakavesi suoraan Halisten puhdistamolle, kierrättämättä sitä Virttaa kankaan soraseulan kautta? Ei siinä kenenkään maine tahraannu. Voi nimittäin myös käydä niin, että vastaavanlainen päätös joka tapauksessa joudutaan tekemään joskus myöhemmin. Silloin hukkakustannukset ovat saattaneet entisestään nousta.En ymmärrä niitä, jotka sanovat, ettei Virttaan soraharju saastu.
Jokaisen luulisi käsittävän, ettei vettä ihan ilman pilkallaan johdeta harjuun ja taas pumpata sieltä ylös. Kai veden kuvitellaan puhdistuvan matkalla - ainakin jollain viisiin. Sen takia koko syysteemiin kai alunpitäen suurella yhteisymmärryksellä valtuustossa päädyttiinkin?
Siis: jos vesi soran läpi virratessaan puhdistuu, ilmeisesti jotain soraseulaan jääkin?
m.o.t. - syntyy siitä
väittei kirjoitti:
En ymmärrä niitä, jotka sanovat, ettei Virttaan soraharju saastu.
Jokaisen luulisi käsittävän, ettei vettä ihan ilman pilkallaan johdeta harjuun ja taas pumpata sieltä ylös. Kai veden kuvitellaan puhdistuvan matkalla - ainakin jollain viisiin. Sen takia koko syysteemiin kai alunpitäen suurella yhteisymmärryksellä valtuustossa päädyttiinkin?
Siis: jos vesi soran läpi virratessaan puhdistuu, ilmeisesti jotain soraseulaan jääkin?
m.o.t.että pohjaveteen pääsee epäpuhtauksia jolloin pohjavesi satavarmasti pilaantuu.
Ja se on laitonta se. - H. Heikkilä DI
määkin kirjoitti:
Tärkein syy vedenottoon Kokemäenjoesta - Pyhäjärvihankkeen kaduttua paikallisten vastustukseen - oli veden riittämättömyys. Useana kuivana kesänä näet Aurajoki Halisten padon yläpuolella oli liki kuiva ja se vähäinenkin vesimäärä muistutti enemmänkin haisevaa ja saastunutta liejua.
Kokemäki-päätöksen synnyttyä kaupunkilaiset huokaisivat helpotuksesta. Veden saanti oli turvattu. Veden puhdistus sadettamalla Virttaan kankaaseen oli luonnollinen seuraus vesiputkiston rakentamisesta alueen läheisyyteen. Siihen aikaan ei epäilty hankeen olevan soraharjulle mitenkään vaarallinen. Ei tiedetty edes mahdollisista lääkejäämistä tai muista raskasmetalleista Komeäenjoen vedessä, olihan sitä jokivarressa käytetty talousvetenä ikimuistoiset ajat. Puhtaammalta se raakavetenä näytti kuin Aurajoen vesi.
Tuolloin tehty päätös tekopohjaveden käyttöönotosta syntyi laillisessa järjestyksessä ja oli muutenkin voimassaolevien lakien mukainen. Päätöstä ei horjuttane vuosikymmeniä myöhemmin laadittu direktiivi. Jos kaikkia EU-direktiivejä pitäisi ruveta noudattamaan taannehtivasti, jopa liemessä olisimme!
Tuolloin asiaa kaupunginvaltuustossa käsiteltäessä nähtiin myös em. uutislähetys, jossa haastateltiin erästä tunnettua turkulaista poliitikkoa, jonka nimeä en nyt kehtaa mainita, ja joka tosiaan viittoillen kohti Aurajokea Martinsillan alapuolella arveli sen veden kyllä riittävän turkulaisille, monien muiden valtuutettujen epäilyistä huolimatta!?
Jos tekopohjavesilaitos nyt todetaan laittomaksi, en ymmärrä mikä estäisi valtuutettuja muuttamaan päätöstään esimerkiksi siten, että päätetään johtaa raakavesi suoraan Halisten puhdistamolle, kierrättämättä sitä Virttaa kankaan soraseulan kautta? Ei siinä kenenkään maine tahraannu. Voi nimittäin myös käydä niin, että vastaavanlainen päätös joka tapauksessa joudutaan tekemään joskus myöhemmin. Silloin hukkakustannukset ovat saattaneet entisestään nousta.Turkulaiset näkivät vain ison Pyhäjärven mutta eivät ymmärtäneet tarkistaa, että sen valuma-alue on pieni. Vesi olisi loppunut Turun vedenoton seurauksena.
Hätäsuunnitelma oli tuoda Pyhäjärveen Kokemäenjoen viemärivettä! Tätä vastustivat kaikki, jotka vähääkään ymmärtävät asioita.
Onneksi laman jälkitunnelmissa keväällä 1993 Turku hoksasi lopettaa Pyhäjärvi-seikkailun, koska rahat oli muutenkin lopussa!
- Heino Kärkkäinen
ytä aiheet « Edellinen |
Liuenneet aineet luvallisiako? Ei helkkari!Kirjoittanut Kärkkäinen Heino V. 8.4.2010 16:38
Turun Seudun Vesi Oy:n vedenpuhdistusprosessit
TSV Oy aikoo Karhiniemen vedenottamolla johtaa Kokemäenjoen veden välppien läpi, jotka poistavat karkeat epäpuhtaudet, kuten oksat, suuret levät ja isot vesikasvit, kalat ym.
Tulokanavassa sisällä veteen sekoitetaan vain alimäärä, 20 … 50 % tarpeellisesta määrästä PAC-kemikaalia, polyalumiinikloridia, eli alumiinin ja kloorin kemiallista yhdistettä.
Hiekkapatjan päällä on antrasiittijauhetta, jolla ei ole juurikaan merkitystä. Vesi laskeutuu noin 1 metrin hiekkapatjan läpi pikavauhtia, jolloin osa kemikaalien ja likapartikkelien määrästä jää hiekkaan. Hiekkasuodatin kuitenkin tukkeutuu nopeasti, joten se on yhtenään otettava pois käytöstä ja käänteisellä virtauksella huuhdeltava. Huuhteluvesi aineineen viedään tiivistämösäiliöön, jossa osa likapartikkeleista laskeutuu pohjaan ja viedään lietteenkäsittelyyn.
Kuitenkin hiekkasuodattimen läpi virranneeseen veteen jää likapartikkeleita sekä veteen liuenneet aineet likimain kokonaan. Myös osa PAC-kemikaalista jää harjuun johdettavaan imeytettävään pohjaveteen. Erikoista on, että KHO:n lupa sallii imeyttää puhtaaseen maaperään veden mukana siinä olevia liuenneita aineita, vaikka kyseessä on I-luokan pohjavesialue.
Polyalumiinikloridi ei kykene poistamaan EU:n määrittelemien vaarallisten metallien suoloja, koska ne ovat liuenneet veteen eräänlaiseksi puolikemialliseksi seokseksi, eli ovat ionimuodossa, eli sähkövarauksen omaavina. Hyvin tunnettu vedenpuhdistus tapahtuu merivettä käsittelemällä tislaamalla, ioninvaihtomenetelmällä, elektrodialyysillä ja nykyaikaisilla menetelmillä kuten nanopuhdistuksella ja useimmiten käännetyllä osmoosilla eli RO-menetelmällä, joka poistaa kaikki myrkylliset prioriteettiaineet ja liuenneet aineet, pesuaineet, hormonit, alkueläimet, giardian, ameebat ja cryptosporidiumin, joita kaikkia Nokian vesikatastrofissa esiintyi.
Lisäksi RO poistaa PAH-myrkyt, bakteerit, virukset ja muut mikro-organismit, joita viemärivedessä aina esiintyy sekä jopa ydinlaskeumat. TSV Oy on mitannut Karhiniemestä Kokemäenjoen runsaimmat fekaaliset bakteeripitoisuudet, mikä kielii runsaasta viemärivesipitoisuudesta joessa, 79 bakteeria/desilitra. Esimerkiksi Tammerkoskessa on vain 2 kpl/dl.
PAC-puhdistus toimii vain hiukkaskoolla 1 mm … 0,0001 mm ja tietynlaisessa toimintaympäristössä, mutta virukset ja bakteerit sekä pienhiukkaset 0,0001…0,0000001 mm menevät ”seulasta” läpi pohjaveteen iloisesti turkulaisten iloksi.
On todella suurta nykyaikaisista vedenpuhdistusmenetelmistä tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä edes ehdottaakaan nykyaikana tällaista ”keskiaikaista” ja kaiken lisäksi väärinsuunniteltua toimimatonta vedenpuhdistusmenetelmää nykyajan tietoisille ihmisille. Voisi sanoa, että jo tällainen ehdotuskin on törkeä ympäristörikos. RO-menetelmää käytetään jopa kehitysmaissa, esim. Thaimaassa, jonne lähden jo kolmen viikon kuluttua lomailemaan. Voin tuoda tuomisina pullollisen RO-vettä janoisille turkulaisille!- Heíno Kärkkäinen
Lähden lauantaina Thaimaahan ja tuon tuliaisina ehkä vain litran RO-puhdistettua pintavettä. Piretään sitten RO -veren maistajaiset. Varaan valtosellekin kipollisen. Voiraan sitten vertailla Kokemäenjoen vettä ja Taimaan RO-vettä.
Lomaterveisin Heino.
Muuten kiitos Annelle, Lea Huuhtaselle ja Hannekselle. Te olette meidän Rautainen kolmio!!!
On mukava rentoutua tämän vesisoran välillä!
See you again! - bisnes!
Heíno Kärkkäinen kirjoitti:
Lähden lauantaina Thaimaahan ja tuon tuliaisina ehkä vain litran RO-puhdistettua pintavettä. Piretään sitten RO -veren maistajaiset. Varaan valtosellekin kipollisen. Voiraan sitten vertailla Kokemäenjoen vettä ja Taimaan RO-vettä.
Lomaterveisin Heino.
Muuten kiitos Annelle, Lea Huuhtaselle ja Hannekselle. Te olette meidän Rautainen kolmio!!!
On mukava rentoutua tämän vesisoran välillä!
See you again!TS:n talousliite hehkuttaa: "Vesi on miljardibisnes". Mutta kenelle. Eehken TSV:lle. Mutta myös kaupungille ja sitätautta kuluttajaparalle - tosin negatiivisin etumerkein?
- olla niin
bisnes! kirjoitti:
TS:n talousliite hehkuttaa: "Vesi on miljardibisnes". Mutta kenelle. Eehken TSV:lle. Mutta myös kaupungille ja sitätautta kuluttajaparalle - tosin negatiivisin etumerkein?
alhainen ihminen että selvästi nautiskellen oikein hekumoi
sillä miten kalliiksi tämä tsv:n vesihomma käy?
Vaikka olisikin harjun puolustaja niin silti aika
sairasta. - Konsuli
olla niin kirjoitti:
alhainen ihminen että selvästi nautiskellen oikein hekumoi
sillä miten kalliiksi tämä tsv:n vesihomma käy?
Vaikka olisikin harjun puolustaja niin silti aika
sairasta.Eihän tässä mistään hekumoinnista ole kyse. Paikalliset nykyään luonnollisen pohjaveden juojat haluavat juoda tulevaisuudessakin virttaanharjun puhdasta pohjavettä. Tuskin näistä ihmisistä kukaan haluaa vaihtaa sitä kokemäenjoen veteen, mitä turku on nyt heille tarjoamassa. Eihän kokemäenjoen vettä saa juottaa edes lehmille. Tämä virttaanharjun käyttö suodattimena on vain väliaikainen ratkaisu ja jonkin ajan kuluttua TSV:n pitää puhdistaa vetensä jollakin toisella tavalla esim kierrättää kokemäenjoen vesi halisten kautta. Halista ei voi poistaa käytöstä, koska turku tarvitsee sen varmistamaan vedensaantinsa. Tämä väliaikainen ratkaisu tulee maksamaan valtosen mukaan noin 170 milj ekua. Tähän tulee tietenkin halisen kustannukset päälle. Minun mielestä tässä on ainoastaan sairasta se, että TSV pyrkii saastuttamaan nykyistä luonnollista pohjavettä virttaanharjulla ja samalla usean kunnan juomavedet.
- H. Heikkilä DI
olla niin kirjoitti:
alhainen ihminen että selvästi nautiskellen oikein hekumoi
sillä miten kalliiksi tämä tsv:n vesihomma käy?
Vaikka olisikin harjun puolustaja niin silti aika
sairasta.Turkulaisten päättäjien tekemä tekopohjaveden rakentamispäätös 23.12.1999 oli sairas!
Edes 13.8.2008 KHO:n antama päätös ei saanut turkulaisia havahtumaan tilanteesta! Hehän eivät edes tiedä koko hankkeesta juuri mitään. Onhan se kaukana Ohikulkutien toisella puolen!
Lisää rahaa syydettiin surutta hankkeeseen. Tämä lienee osaksi peittelyä siitä, että TSV Oy sairaasti alkoi rakennustyöt monilla paikkakunnilla jo 5.3.2007 jälkeen (Vaasan HAO:n päätös).
Se oli paha virhe mutta tätä virhettä yritetään peitellä!
Miksi nimimerkkikirjoittaja "Miten voi - olla niin" ei kirjoita omalla nimellään?
Sairasta on edelleen jatkaa ja hakata hukkaan TSV Oy:n ilmoittama 20 000 euroa joka ikinen päivä. Vuodessa se tekee hukaanheitettyä lainarahaa 7,3 miljoonaa euroa.
Eikö sen notkosillan purkaminen ja tekeminen maksa yhden arvion mukaan aivan saman verran? - kankaan?
H. Heikkilä DI kirjoitti:
Turkulaisten päättäjien tekemä tekopohjaveden rakentamispäätös 23.12.1999 oli sairas!
Edes 13.8.2008 KHO:n antama päätös ei saanut turkulaisia havahtumaan tilanteesta! Hehän eivät edes tiedä koko hankkeesta juuri mitään. Onhan se kaukana Ohikulkutien toisella puolen!
Lisää rahaa syydettiin surutta hankkeeseen. Tämä lienee osaksi peittelyä siitä, että TSV Oy sairaasti alkoi rakennustyöt monilla paikkakunnilla jo 5.3.2007 jälkeen (Vaasan HAO:n päätös).
Se oli paha virhe mutta tätä virhettä yritetään peitellä!
Miksi nimimerkkikirjoittaja "Miten voi - olla niin" ei kirjoita omalla nimellään?
Sairasta on edelleen jatkaa ja hakata hukkaan TSV Oy:n ilmoittama 20 000 euroa joka ikinen päivä. Vuodessa se tekee hukaanheitettyä lainarahaa 7,3 miljoonaa euroa.
Eikö sen notkosillan purkaminen ja tekeminen maksa yhden arvion mukaan aivan saman verran?Höpsis töppöseen: venäläinen kaupunki TYPKY osti itsellee Alastaron ainoan järven, Kankaanjärven muutaman metrin rantavöineen kaupunkilaisten leirintäalueeksi! Voi vittu, sitä ihmeteltiin jo silloin: miksi maailman suurimman saariston äärellä oleva kaupunki osti koko laajan järvettömän viljelyseudun ainoan "kraaterijärven" omille asukkailleen virkistyskäyttöön! Kaiken kukkuraksi kaupunki aitasi omistamansa alueen muilta.
Pitkään saatiin armeijassa pilkata alastarolaisia siitä, etteivät nämä osaa uida. Kaikki muut alokkaat osasivat. Uimataidottomuus johtui siitä, että koko seutukunnalla ei ollut yhtään uimakelpoista järveä missä treenata ja pitää kyläläisille uimakouluja.
Koko Virttaankankaan ostosta ei ollut ainakaan silloin puhettakaan. Pikemminkin turkulaiset arkkitehdit suunnittelivat - ja ihan tosissaan - kankaalle yliäänilentokoneiden kenttää TYPKYläisilleen ja puolelle Suomea. Repikää, turkulaiset siitä! - meillä Turussa
kankaan? kirjoitti:
Höpsis töppöseen: venäläinen kaupunki TYPKY osti itsellee Alastaron ainoan järven, Kankaanjärven muutaman metrin rantavöineen kaupunkilaisten leirintäalueeksi! Voi vittu, sitä ihmeteltiin jo silloin: miksi maailman suurimman saariston äärellä oleva kaupunki osti koko laajan järvettömän viljelyseudun ainoan "kraaterijärven" omille asukkailleen virkistyskäyttöön! Kaiken kukkuraksi kaupunki aitasi omistamansa alueen muilta.
Pitkään saatiin armeijassa pilkata alastarolaisia siitä, etteivät nämä osaa uida. Kaikki muut alokkaat osasivat. Uimataidottomuus johtui siitä, että koko seutukunnalla ei ollut yhtään uimakelpoista järveä missä treenata ja pitää kyläläisille uimakouluja.
Koko Virttaankankaan ostosta ei ollut ainakaan silloin puhettakaan. Pikemminkin turkulaiset arkkitehdit suunnittelivat - ja ihan tosissaan - kankaalle yliäänilentokoneiden kenttää TYPKYläisilleen ja puolelle Suomea. Repikää, turkulaiset siitä!on aina harrastettu.
Tairamme olla kieroonkasvaneita ja -kasvatettuja - repiä
meillä Turussa kirjoitti:
on aina harrastettu.
Tairamme olla kieroonkasvaneita ja -kasvatettujaKohta saakin repiä, mutta lompsaansa, kun Virttaan tekopohjavesihankkkeen lainoja tosissaan aletaan lyhentää. Vedensaannista ei ole vielä tietoakaan?
- Heino Kärkkäinen
repiä kirjoitti:
Kohta saakin repiä, mutta lompsaansa, kun Virttaan tekopohjavesihankkkeen lainoja tosissaan aletaan lyhentää. Vedensaannista ei ole vielä tietoakaan?
Tämä palsta on idioottien miehittämä.
--------------------------------------------------------------------------------
On todella turha kylvää "helmiä sioille"
Hannes, eikö jätetä nämä "vesihörhöt rauhaan ja keskitytä asiaan RO-Water!
On se kumma, että Turusta ei löydy yhtään tutkijaa, jotka ersittäisivät todellisa argumentteja vesi-asiaan. Tiedän monia turun yliopistosta ja Åbo Academista, jotka eivät hyväksy tätä mielipuolistan ihmisten tuhoamista. Göbbels natsisaksassa oli tällainen Valtonen ja varavaltonen.
Turussa Tyhmyya Tiivistyy
RO vesi olisi ollut heti alussa kaikkein halvin turu´lle ja kansalle! Tämä TUNARIT SOTKIVAT ASIAN.
Toivotaan kuitenkin,että ranskalainen putki kestää kahdesti kirkastetun Kokemäenjoen veden ja saamme todella puhdasta RO-vettä turkulaisille ihmisille, jotka haluavat puhdasta verttä kitusiinsa!!!
- ????????????????????
Katsoitteko MOT-ohjelman tekopohjavesi-hankkeista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161382Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658