Näin kirjoittaa vertti-eetu tuolla toisessa ketjussa:
"Jos olet todella huolissasi ja vääntöä löytyy vastustajiamme vastaan.
Annanko vielä osoitteen? Neljästä rivitalosta kolmessa vaurioita. Ainakin kuudessa asunnossa VIISI IHMISTÄ SAIRAANA. SOLUMYRKKYÄ. Meillä. "
Minulle ei ole auennut, mikä on se perimmäinen ongelma. Kuka vastustaa ja mitä? Ymmärtääkseni kyseessä on vuokrataloyhtiö. Ainoa oikea ratkaisu on muuttaa sieltä pois, niin kuin vertti-eetu itsekin on tehnyt. Onko ongelmana siis, että paikkakunnalta ei löydy vapaita vuokra-asuntoja? Vai onko ongelmana se, että kukaan ei suostu muuttamaan pois ennen kuin jostain tulee virallinen käsky?
Jos siellä on solumyrkkyjä niin paljon, että siellä sairastuu, niin edessähän on valtavat korjausoperaatiot. Ei niiden korjausten aikana siellä voi kuitenkaan asua. Ja, kun ei voi asua ilman korjaustakaan, niin onko muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois sieltä?
Kun meidän perhe sairastui homerivarissa, niin ei tullut mieleenkään, että olisin jäänyt odottamaan, että jostain byrokratian rattaista tulisi joskus käsky, että nyt on muutettava. Kyllä me se ihan itsekin tajuttiin. Niin tajusivat naapurimmekin. Evakkoasunto jouduttiin vuokraamaan ja omaisuus kärräämään kaatopaikalle. Tiukkaa teki kahden asunnon kustannukset, kun asuntolainat, korjaus- ja tutkimuskustannuksetkin painoi päälle. Tärkeimmät huonekalut ja vaatteet kerjäsimme sukulaisilta, ystäviltä ja tuttavilta. Apua jouduttiin pyytämään kirkolta ja sossultakin. Mutta viis siitä. Meidän perheelle terveys on tärkeämpi kuin raha.
Jos haluaa saada vastuuseen ne, jotka ovat ongelmaan ovat syyllisiä, niin se on hyvä juttu. Se on kuitenkin ihan eri stoori, jonka voi hoitaa, vaikka ei siellä ongelmapaikalla asuisikaan. Terveempänä on helpompi taistella niitä tuulimyllyjäkin vastaan.
Vertti-een neuvontapiste
12
312
Vastaukset
- vertti-eetu
eikä rahaa mihin ajoissa menisi. Terveystarkastajien, isännöitsijän ja kuivausvirmojen sekä lääkäreiden jahkailu ja asian vähättely teki asian vielä epävarmaksi siis lähtöni ajoissa. Myös se, ettei vaimo ja naapurit olleet vielä oireilleet. Olin yksin tekemässä lähtöä. Lappiin. Ei ollut vielä siinä vaiheessa mukaan lähtijöitä.
Nyt niitäkin olisi, mutta paskanko väliä sillä on jos ei seuraavaa asuntoa onnistu saamaan todella puhdasta.
Arvokkaita kamoja on vielä siellä ensimmäisessä myrkkypesässä. Terveysviranomaiset jahkailevat.
Pitävät siellä nyt pakolla irtaimistoa kun meidän pitäminen siellä heiltä epäonnistui.
Itse emme siellä enää voineet olla edes kymmentä minuuttia.
Nyt on yksi naapuri jo ostanut oman uuden ja kamat samalla tavalla jumissa paskassa kuin itselläni. Kaksi suunnittelee lähtöä mutta vasta suunnittelee.
Olen jo tuolla aikaisemmissa jutuissani sen sanonut, että jos rahaa on niin onhan se lähtökin äkäisempää hoitaa ajoissa. Olet siinä asiassa hyvässä jamassa, että rahaa ilmeiseti löytyy kun hätä on ovella. Sisäpuolella tässä tapauksessasi. Ja ulkopuolella varakkaita sukulaisia joilla vielä aito sukulaisrakkaus tallella.
Ei tässä mitään käskyjä ole odoteltukaan vaa selvää tietoa siitä miksi sisällä sairastutaan ja ulkona ei.
Turhaa jahkailua ja ihmisten pettämistähän se on eikä mitään muuta. Isännöitsijältä, lääkäreiltä, terveydensuojeluviranomaisilta, kuivausvirmoilta "mittarivilleiltä" koko laajalta homebisnekseltä. Tutkimustulokset eivät selvitä näitä asioita eikä mitkään ihmeelliset talkootkaan. Ei edes vertaistuki.
Tarkoitan tällä sitä, että näissä maamme kosteusvaurioituneissa rakennuksissa sairastuneita tapauksia ei ole kahtaa samanlaista, eikä koskaan tule olemaankaan jos tämän palstan juttuihinkaan on vähänkään uskominen.
Jos ei ole liikaa rahaa niin kyllä on siitä "omasta turvallisesta kodista" vaikea lähteä litomaan jos ei ole paikkaa mihin mkennä. Ei vuokra-asuntoja sillä hetkellä eikä sukulaisia jotka ottavat siipiensä suojaan.
Loppusuoralla olen ja naapurit tulevat pikkuhiljaa perässäni. Toki siellä on sellaisiakin jotka ovat isännöitsijän juttujen pauloissa ja terveystarkastajienkin. "Ei meillä mitään vikaa ole. poskionteloita ja muita pikkujuttuja ihmeellisiä sairasteluja välillä. Lääkäri tkl siis sanoi, että perinnöllisiä sairauksia vaan".
Meitä on joka junaan hädän hetkelläkin.
Olisinhan minä päässyt tästä kaikesta helpoimmalla kun olisin pitänyt turpani vaan kiinni jä sulkenut saastuneen oven vain perässäni kiinni ja kärrännyt suosiolla kaiken kaatikselle. Mutta mietippä sitä miksi en niin tehnyt.
Varsinkaan sen jälkeen kun korkea-arvoinen virkamies minulle sanoi, että "Ei kannata liikaa uhrata omaa terveyttään naapuriden vuoksi..."
Tämä oli se " viimeinen pisara" mitä en ollut vielä elämäni varrella kokenut.
Ja saat olla aivan varma siitä, että periksi en anna ennenkuin pari metriä on ............
Mutta sehän onkin sitten eri stoori. Minä en ole enää silloin shokissa mutta ne jotka kantavat.Eiks nää känät ihmiset ookin sitten mukavia? Tulevat ryppyilemään aina joka paikkaan, niin että kai niiden naamakin on pysyvästi lytyssä kuin jollain bokserilla.
- vertii-eetu
syy. No aivan sama kuin kaikilla homehtuneilla. Pois sieltä missä sairastuu. Ei se kuitenkaan onnistu hetkessä jos on tarkoitus viedä turvaan toisiakin. Kyllä on vielä pitkään maassamme tilanne se, että yksin olet siitä kaikesta loppujen lopuksi taistelemassa ulos ja kohti voittoa.
Onnittelut perheellesi. Olette sen tehneet. - homehtunut.
Ei ollut paikkaa eikä rahaa meilläkään. Minä pahiten oireilevana nukuin yöt pihalla teltassa, kunnes evakkoasunto järjestyi. Rahat menivät asuntolainan hoitamiseen, lääkkeisiin ja muuhun pakolliseen. Ei evakkoasuntoon ollut varaa. Ihan alussa kirkko ja sossu auttoi tilapäisesti - saatiin myös asumistukea kelalta vuokra-asuntoon. Lisää lainaa jouduttiin kuitenkin ottamaan. Eihän siitä selvinnyt pitkässä juoksussa. Omistusrivarista oli luovuttava - ei ollut enää varaa korjauksiin. Jouduttiin pakkomyymään. Halvalla. Lopputuloksena oli, ettei ollut enää sitä omaa kotia, mutta velkaa enemmän kuin alunperin. Nyt sitten asutaan vuokralla ja maksellaan velkoja (asuntolainoja, vaikkei sitä asuntoa ole). Hengissä kuitenkin ollaan ja paljolti jo parannuttukin. Tosin itse jäin pysyvästi sairaaksi (työkykyinen jo kylläkin). Muut ovat jo kunnossa. Tuskin olisivat, jos olisimme jääneet muhimaan homekotiimme vielä vähemmänkin pidemmäksi aikaa. Itse olisin kuollut, jos en olisi sieltä silloin lähtenyt. Niin pahat olivat oireeni. Kannatti siis. Mieluummin velkavankeus kuin vakava sairaus. Minun mielestäni.
Ei ollut ulkopuolellakaan mitään varakkaita sukulaisia, kuten luulet. Ihmisillä on yllättävän paljon nurkissaan ylimääräisiä huonekaluja, joista haluavat päästä eroon. Samoin vaatetta, lakanaa, peittoa yms, joita ovat ajatelleet joskus menevänsä kirpparille ehkä myymään. Ihmiset luopuvat niistä ylimääräisistä tavaroistaan mielellään. Jotakin saatiin ihan liiankin kanssa. Niitä saa, kun kehtaa vain pyytää. Ja jollei tunne ihmisiä, keltä pyytää, niin niitä saa kirkonkin välityksellä. - tiedän
homehtunut. kirjoitti:
Ei ollut paikkaa eikä rahaa meilläkään. Minä pahiten oireilevana nukuin yöt pihalla teltassa, kunnes evakkoasunto järjestyi. Rahat menivät asuntolainan hoitamiseen, lääkkeisiin ja muuhun pakolliseen. Ei evakkoasuntoon ollut varaa. Ihan alussa kirkko ja sossu auttoi tilapäisesti - saatiin myös asumistukea kelalta vuokra-asuntoon. Lisää lainaa jouduttiin kuitenkin ottamaan. Eihän siitä selvinnyt pitkässä juoksussa. Omistusrivarista oli luovuttava - ei ollut enää varaa korjauksiin. Jouduttiin pakkomyymään. Halvalla. Lopputuloksena oli, ettei ollut enää sitä omaa kotia, mutta velkaa enemmän kuin alunperin. Nyt sitten asutaan vuokralla ja maksellaan velkoja (asuntolainoja, vaikkei sitä asuntoa ole). Hengissä kuitenkin ollaan ja paljolti jo parannuttukin. Tosin itse jäin pysyvästi sairaaksi (työkykyinen jo kylläkin). Muut ovat jo kunnossa. Tuskin olisivat, jos olisimme jääneet muhimaan homekotiimme vielä vähemmänkin pidemmäksi aikaa. Itse olisin kuollut, jos en olisi sieltä silloin lähtenyt. Niin pahat olivat oireeni. Kannatti siis. Mieluummin velkavankeus kuin vakava sairaus. Minun mielestäni.
Ei ollut ulkopuolellakaan mitään varakkaita sukulaisia, kuten luulet. Ihmisillä on yllättävän paljon nurkissaan ylimääräisiä huonekaluja, joista haluavat päästä eroon. Samoin vaatetta, lakanaa, peittoa yms, joita ovat ajatelleet joskus menevänsä kirpparille ehkä myymään. Ihmiset luopuvat niistä ylimääräisistä tavaroistaan mielellään. Jotakin saatiin ihan liiankin kanssa. Niitä saa, kun kehtaa vain pyytää. Ja jollei tunne ihmisiä, keltä pyytää, niin niitä saa kirkonkin välityksellä.ja niitä riittää. Tiedän, että monille hometalon ostajille, jotka ovat hakeneet oikeudesta kaupanpurkua ja saaneet sen, on käynyt niin, että myyjä onkin osoittautunut varattomaksi. Silloin myyjä saa talonsa takaisin ja ostaja jää nuolemaan näppejään asuntolaioineen ja joutuu vielä maksamaan kymppitonnien oikeudenkäyntikulunsakin. Täältä niitä tarinoita löytyy: http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/ehosisallys56.htm
- vertti-eetu
homehtunut. kirjoitti:
Ei ollut paikkaa eikä rahaa meilläkään. Minä pahiten oireilevana nukuin yöt pihalla teltassa, kunnes evakkoasunto järjestyi. Rahat menivät asuntolainan hoitamiseen, lääkkeisiin ja muuhun pakolliseen. Ei evakkoasuntoon ollut varaa. Ihan alussa kirkko ja sossu auttoi tilapäisesti - saatiin myös asumistukea kelalta vuokra-asuntoon. Lisää lainaa jouduttiin kuitenkin ottamaan. Eihän siitä selvinnyt pitkässä juoksussa. Omistusrivarista oli luovuttava - ei ollut enää varaa korjauksiin. Jouduttiin pakkomyymään. Halvalla. Lopputuloksena oli, ettei ollut enää sitä omaa kotia, mutta velkaa enemmän kuin alunperin. Nyt sitten asutaan vuokralla ja maksellaan velkoja (asuntolainoja, vaikkei sitä asuntoa ole). Hengissä kuitenkin ollaan ja paljolti jo parannuttukin. Tosin itse jäin pysyvästi sairaaksi (työkykyinen jo kylläkin). Muut ovat jo kunnossa. Tuskin olisivat, jos olisimme jääneet muhimaan homekotiimme vielä vähemmänkin pidemmäksi aikaa. Itse olisin kuollut, jos en olisi sieltä silloin lähtenyt. Niin pahat olivat oireeni. Kannatti siis. Mieluummin velkavankeus kuin vakava sairaus. Minun mielestäni.
Ei ollut ulkopuolellakaan mitään varakkaita sukulaisia, kuten luulet. Ihmisillä on yllättävän paljon nurkissaan ylimääräisiä huonekaluja, joista haluavat päästä eroon. Samoin vaatetta, lakanaa, peittoa yms, joita ovat ajatelleet joskus menevänsä kirpparille ehkä myymään. Ihmiset luopuvat niistä ylimääräisistä tavaroistaan mielellään. Jotakin saatiin ihan liiankin kanssa. Niitä saa, kun kehtaa vain pyytää. Ja jollei tunne ihmisiä, keltä pyytää, niin niitä saa kirkonkin välityksellä.että oikaisit turhat luuloni. Luulosairaaksi ovat nimitelleet tässä matkan varrella. Eivät enää.
Tuon kaiken tietävät vastuuhenkilötkin minkä kirjoitit. Mutta kätensä sidotut vakuutusyhtiöiden ja taloyhtiöiden sekä rakentajien ja homeremppaajien varojen suojelemiseksi.
Virkamies ei toista syytä edes virheistä ja laiminlyönneistä, vaan puolustaa ja näin meillä menee homehelvetissä välillä liiankin huonosti.
Olen aikaisimmissakin kirjoituksissani korostanut sitä, että kun olen tässä tilanteessa naapureitteni kanssa, niin aina paremmassa jamassa on asiamme kuin yhdelläkään omistusasunnossa näihin pöpöihin (myrkkyihin) sairastuneella. Olen tilanteistamme kuitenkin hieman surullinenkin. Myös perheesi tilanteesta vaikka alatte olemaan kohta kertomasi mukaan voiton puolella...
Katkeruuteni olen jättänyt kelkasta viimeisille lumille tässä leveyspiirissä.
"Minulle ei ole auennut, mikä on se perimmäinen ongelma". Toteat.
Perimmäinen ongelma on se, että meillä kummallakaan eikä kenelläkään toisella ei ole minkäänlaista oikeusturvaa kosteusvaurioituneessa rakennnuksessa sairastuessa. Siihen ei tukimukset tuo helpotusta, eikä edes kirkon ja sossun avut. Ne lievittävät hieman tuskaa mutta ei koskaan poista sitä, eikä varmista etteikö uusia sairastumisia pääsisi syntymään samoista syistä kuin meille kävi.
Aikaisemmissa jutuissani tämäkin on varsin hyvin tullut julki.
Lakeja muuttamalla se onnistuu, mutta kuka niihin koukeroihin sen nimensä vääntää?
Mitä luulisit olisikohan joku Tarja vai Matti. Puolue mikälie.
En enää haluaisi samoja asioita kertoa useammassa kohdassa ja jokaiselle ihmettelijälle erikseen.
Tässä onkin mielenkiintoisempaa luettavaa jatkossa kenelle vaan asiasta kiinnostuneelle.
Terhveisin! v-e. mies Lapista. Vielä enempi "Gamla Gubbe" näiden viimeisten tapahtumien jälkeen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6029893 - vertti-eetu
sanasinko kirjoitti:
Eiks nää känät ihmiset ookin sitten mukavia? Tulevat ryppyilemään aina joka paikkaan, niin että kai niiden naamakin on pysyvästi lytyssä kuin jollain bokserilla.
nyt kun tuo rakas ystäväni sanasinko on kuntoutumassa pikkuhiljaa ja pölähti tänne linjoille, niin sanon puhtaalla omallatunnolla sen seikan, että YKSI PERIMMÄISISTÄ ONGELMISTAMME kosteusvaurioituneessa rakennuksessa sairastuneilla homeisiin, sieniin, homeitiöihin, toksiinimyrkkyihin ja solumyrkkyihin ja onko joku hermomyrkkyihinkin.
Mitään lääkettä ei minulle ole esitetty lääkäreiden taholta näihin vaivoihini kokonaisuuden helpottamiseksi.
Kukaan ei ole sitä myöntänyt edes tkl. että olisin sairastunut monitahoisesti myrkkyasunnossa.
Mitään lääkettä ei ilmeisesti ole koska ystäväni sanasinko joutuu koko ajan etsimään helpotusta vaivoihinsa ohi lääketieteenkin.
Luulisin, että sanasinko omistaa pitemmän listan siitä mikä helpottaa vaivoissamme.
Itse en ole vielä uskaltanut kokeilla kuin BION 3 senior. Voin sanoa, että on helpottanut oireisiin ja kipuihin paremmin kuin konjakkiryyppy ja lasi Lapin Kultaa. - vertti-eetu
vertti-eetu kirjoitti:
että oikaisit turhat luuloni. Luulosairaaksi ovat nimitelleet tässä matkan varrella. Eivät enää.
Tuon kaiken tietävät vastuuhenkilötkin minkä kirjoitit. Mutta kätensä sidotut vakuutusyhtiöiden ja taloyhtiöiden sekä rakentajien ja homeremppaajien varojen suojelemiseksi.
Virkamies ei toista syytä edes virheistä ja laiminlyönneistä, vaan puolustaa ja näin meillä menee homehelvetissä välillä liiankin huonosti.
Olen aikaisimmissakin kirjoituksissani korostanut sitä, että kun olen tässä tilanteessa naapureitteni kanssa, niin aina paremmassa jamassa on asiamme kuin yhdelläkään omistusasunnossa näihin pöpöihin (myrkkyihin) sairastuneella. Olen tilanteistamme kuitenkin hieman surullinenkin. Myös perheesi tilanteesta vaikka alatte olemaan kohta kertomasi mukaan voiton puolella...
Katkeruuteni olen jättänyt kelkasta viimeisille lumille tässä leveyspiirissä.
"Minulle ei ole auennut, mikä on se perimmäinen ongelma". Toteat.
Perimmäinen ongelma on se, että meillä kummallakaan eikä kenelläkään toisella ei ole minkäänlaista oikeusturvaa kosteusvaurioituneessa rakennnuksessa sairastuessa. Siihen ei tukimukset tuo helpotusta, eikä edes kirkon ja sossun avut. Ne lievittävät hieman tuskaa mutta ei koskaan poista sitä, eikä varmista etteikö uusia sairastumisia pääsisi syntymään samoista syistä kuin meille kävi.
Aikaisemmissa jutuissani tämäkin on varsin hyvin tullut julki.
Lakeja muuttamalla se onnistuu, mutta kuka niihin koukeroihin sen nimensä vääntää?
Mitä luulisit olisikohan joku Tarja vai Matti. Puolue mikälie.
En enää haluaisi samoja asioita kertoa useammassa kohdassa ja jokaiselle ihmettelijälle erikseen.
Tässä onkin mielenkiintoisempaa luettavaa jatkossa kenelle vaan asiasta kiinnostuneelle.
Terhveisin! v-e. mies Lapista. Vielä enempi "Gamla Gubbe" näiden viimeisten tapahtumien jälkeen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6029893Nyt on asiat edenneet siihen pisteeseen, että mennäänkö käräjille vai ei.
Odottelen vastapelureiden uusinta siirtoa.
Jos olen väärässä, niin käsiraudat ja jeppe pois kosteusvaurioasunnosta.
Nyt on tiukka paikka vastustajillani.
Olen ilmoittanut HEILLE, että sen verran olen pelimies, että katsotaan peli poppuun asti.
Hollolassa on viturallaa asiat. Nimiä alan kohta läsäyttelemään pöytään kuten lupasin.
Isännöitsijä, terveydensujelupäällikkö ja paljon muitakin. Virkavirheitä vokkipaskanjauhantaa ja jatkuvaa terveyden vaaarantamista. Aluehallintoviraston korkeat viskaalit olette vielä selvityksen velkaa sairastuneille useissa rivitaloissa useissa asunnoissa. Apua on pyydetty sitä ei ole saatu: - eioo totta
vertti-eetu kirjoitti:
Nyt on asiat edenneet siihen pisteeseen, että mennäänkö käräjille vai ei.
Odottelen vastapelureiden uusinta siirtoa.
Jos olen väärässä, niin käsiraudat ja jeppe pois kosteusvaurioasunnosta.
Nyt on tiukka paikka vastustajillani.
Olen ilmoittanut HEILLE, että sen verran olen pelimies, että katsotaan peli poppuun asti.
Hollolassa on viturallaa asiat. Nimiä alan kohta läsäyttelemään pöytään kuten lupasin.
Isännöitsijä, terveydensujelupäällikkö ja paljon muitakin. Virkavirheitä vokkipaskanjauhantaa ja jatkuvaa terveyden vaaarantamista. Aluehallintoviraston korkeat viskaalit olette vielä selvityksen velkaa sairastuneille useissa rivitaloissa useissa asunnoissa. Apua on pyydetty sitä ei ole saatu:laittaa oikein paikannimet näkyville? Kuka tahansa saa nimet selville googlaamalla.
Varmistaudu vastakanteeseen. - vertti-eetu
eioo totta kirjoitti:
laittaa oikein paikannimet näkyville? Kuka tahansa saa nimet selville googlaamalla.
Varmistaudu vastakanteeseen.pyydetty sitä ei ole saatu. Turhia lupauksia jotka ovat itse vesittäneet.Terveyttä koko ajan vaarannettu usean ihmisen. Ei yksin minun.
Aineisto on kasassa valmiina ollaan mihin vaan.
Kiusaaminen on mielestäni sellaista jos asialla ei ole totuutta. Tämä nyt vaan on täyttä totta.
Terveys mennyt ja köyhän omaisuutta kaatopaikalle. Pakoon lähdetty solumyrkkyjä ja runsasta bakteerikasvua. Kaikki paperit löytyy ja paljon muutakin.
En kiusaa ketään. Kerron vaan, että vastuuta pitää ottaa jos virkoihin ryhtyy.
Kukahan se nyt oikein on sitten joulusta astin kiusaa tehnyt. Sehän täytyy selvittää.
En ole ainoa enkä yksin. - hanki juristi ajoiss
vertti-eetu kirjoitti:
pyydetty sitä ei ole saatu. Turhia lupauksia jotka ovat itse vesittäneet.Terveyttä koko ajan vaarannettu usean ihmisen. Ei yksin minun.
Aineisto on kasassa valmiina ollaan mihin vaan.
Kiusaaminen on mielestäni sellaista jos asialla ei ole totuutta. Tämä nyt vaan on täyttä totta.
Terveys mennyt ja köyhän omaisuutta kaatopaikalle. Pakoon lähdetty solumyrkkyjä ja runsasta bakteerikasvua. Kaikki paperit löytyy ja paljon muutakin.
En kiusaa ketään. Kerron vaan, että vastuuta pitää ottaa jos virkoihin ryhtyy.
Kukahan se nyt oikein on sitten joulusta astin kiusaa tehnyt. Sehän täytyy selvittää.
En ole ainoa enkä yksin.kunnes on syylliseksi todettu. Vaikka olisi pankkiryöstäjä tai tapon tehnyt. Vaikka olisi tunnustanut. Ei saa julkisesti ketään leimata, se on herjaamista. Kerro oma nimesi jos kerrot muista joiden henkilöllisyys on ilmeisen selvä. Siinä on vissi ero.
- vertti-eetu
ei miestä pahenna, eikä mies nimeään kun pysyy oikealla tiellä.
Kantaa vastuuta muustakin kuin itsestään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61957- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77871EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101818Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684