Olen nyt ollut kaveri erään henkilön kanssa noin vuoden verran. Jutellaan lähes joka päivä moneen otteeseen. IHANIA keskusteluja meillä on ja olemme samalla aaltopituudella, jne! En kuitenkaan ole ollut ihastunut häneen tämän vuoden aikana. Tottakai on mielessäni käynyt että MITÄ JOS tämä onkin se oikea. Olen aina toivonut miestä, joka on kiltti, ajattelee muita, tekee niin kuin sanoo, jne. NO, nyt tämmöinen on sitten edessä, ei ehkö juuri niillä ulkonäöllisilla spekseillä mitä yleensä, niin miksi vaan mietin koko ajan että "hän ei ole niin hyvännäköinen"... MITÄ SITTEN?? itsekin jo päälle 30vee, ni eiköhän ois jo aika katsoo vähän muita juttuja ku sitä ulkonäköä!! PLUS sitten että kaikki nämä ns. hyvännäköiset kehen olen "NIIIN" rakastunut ni mitään muuta aiheuttanut ku itkua ja surua!!!
Pääasia kai on että nyt olen hieman alkanu miettimään että josko SITTENKIN minulla olisi fiilareita häntä kohtaan? Kun mietin välillä olen : IHANAA ET MALTA OOTTAA ETTÄ NÄEN HÄNET! ja joskus olen etta: YACK EN EN EN VOI VOI VOI VOI VOI!!!
tiedä sitten..
Pääasia kai on että nyt olen hieman alkanu miettimään että josko SITTENKIN minulla olisi fiilareita häntä kohtaan? Kun mietin välillä olen : IHANAA ET MALTA OOTTAA ETTÄ NÄEN HÄNET! ja joskus olen etta: YACK EN EN EN VOI VOI VOI VOI VOI!!!
tiedä sitten..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tota samaa oon pohtinu itekki jo pidempään. Eli on niitä tyyppejä keihin on ulkoisesti ja muuten ollut TODELLA ihastunut, mut ketkä ei loppupeleissä oo vastannu tunteisiin yhtään samalla tavalla. Ja sitte on niitä toisia tyyppejä ku on kaikin puolin kunnollisia "aviomies"materiaalia, muttaku ei vaan kolahda. Pari kertaa oon treffaillu jälkimmäistä, mut muutamien tapaamisten jälkeen oon luikkinu karkuun et EIEIEI tää oo mun juttu. Viel 25 vuotiaana en o valmis "tyytymään" semmoseen tyyppin ku ei ihan täysillä kolahda. Etenkin ku tietää miltä se tuntuu ku ihastuu täysiä.
Nyt oon tavannu tyypin kehen oon ihastumassa kovaa. Nyt koitan pitää pään kylmänä ja hoitaa homman kotiin niin ettei hän ahdistuksissaa luikkis karkuun:) (Tiedä vaan sitte, et miten se pitäis tehä..)
Ah, on tää niin ihana tunne:)
nii aivan..sehän se on ..että kumpaa sit menee...kumpi on SULLE tärkeempää se huuma joka sit lakkaa yhtäkkiä kun alkokin vai sitte se pidempi aikanen yhteys. Ja tällä hetkellä sanoisin että jälkimmäinen..koska sitten ois kivaa et vanhempanakin ois jotain juteltavaa/yhteistä.
mut joo saas nyt nähä mitä tapahtuu...mul mulki on just noita feeliksiä että ARGHHH EIEIEIEIEI EI tää ole mulle...mutta sitte taas toisaalta oon että NYT lopetat ja mietit mikä on OIKEESTI tärkeetä!
Mä oon tässä vaiheessa vielä niin hönö, että uskon et löydän vielä sen tyypin kestä sitte löytyy noita molempia. Eikä se huuma siitä kokonaan hiipuis, vaan sitte vois jäädä sen jälkeen vielä se olo et yhessä on hyvä olla. Mut eihän sit tiiä kuinka pitkälle se sitte kestää. Eikä se maailman loppu oo jos joskus eroki tulee, vaik lähtökohtasesti tietenki oltais yhessä ikuisesti:P
Enemmänki mä ehkä pelkään sitä et jos valitsen sen jälkimmäisen vaihtoehdon, ni pidemmän päälle ahdistun ja jossain määrin katkeroidun siihen, etten ikinä kokenu sen tyypin kanssa sitä kunnon huumaa.
Olen 34-vuotias nainen ja olen sen vaan niin monesti todennut, että jos tyyppi ei vastaa omia kriteereitäni ulkonäöltään, niin en kertakaikkiaan pysty ihastumaan/rakastumaan pysyvästi. Alitajuisestikin kiinnitän huomiota jatkuvasti niihin piirteisiin, jotka häiritsevät, eikä tunnepuoli tietenkään syvene. Onhan niitä hyvännäköisiä ja -kroppaisia kavereita, jotka ovat myös luonteeltaan ihania, eli ei ne kaikki komistukset kusipäitä ole!
Itsellänikin on eräs miespuolinen kaveri, joka olisi kaikilta muilta puitteiltaan ihannemieheni, mutta kun se ulkonäkö ei vaan nappaa! Siksipä olemmekin vain kavereita, tosin hemmetin läheisiä, mutta romanssia tai suhdetta on ihan turha edes kuvitella. Hänestä onkin itseasiassa suuri apu kun ihmissuhdeviidakossa seikkailemme ja tarvitsemme toistemme näkökulmia vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmasta :)
Ja se on mielestäni ihan paskapuhetta mitä eräs tyttökaverini sanoi, että pitää oppia tinkimään siitä ulkonäöstä; että otti hänkin vaatimattoman näköisen miehen, mutta mies on mitä ihanin puoliso ja isä, ja hän on onnellisempi kuin ikinä kenenkään miesmallityyppisen kanssa... No ehkä hänellä näin, mutta kun hän yritti treffejä minulle erään kaverinsa kanssa, joka on "aivan ihana, suloinen tyyppi, luotettava ja hyvässä duunissa, tienaa valtavasti ja on herkkä ja rakastava", niin kuvan kaverista nähtyäni sanoin heti että no way. Ihan sama vaikka kaverilla olisi miljoona tilillä ja rakastaisi minua kuin viimeistä päivää... Johan kaverit ja sukukin ihmettelisi, että mitä hänessä näen.
Kranttu mikä kranttu, mutta olen ihan varma, että vielä eteeni kävelee mies joka vastaa ihannemiestäni sataprosenttisesti ja jolle myös minä olen se ainoa oikea :)
"Kranttu mikä kranttu, mutta olen ihan varma, että vielä eteeni kävelee mies joka vastaa ihannemiestäni sataprosenttisesti ja jolle myös minä olen se ainoa oikea :) "
loistavasti lausahdettu, antoi minulle uskoa tähän tilanteeseen! olen myös puntaroinut voinko ajatella enemmän järjellä vaikka tunne ei olis täysillä mukana, niin.. en siis voi!
joko homo, tai auttamattomasti ihastunut sinuun ja roikkuu "kaverina" sun kintereillä. Kukaan normaali mies ei jää tuollaiseksi olkapääksi naiselle ilman taka-ajatuksia, paitsi tietty homot voi olla ihan vaan kavereita naisten kanssa.
Kaiken oleellisen kertoo sustakin se että olet arvioinut "kaverisi" mahdollisena kumppanina, joten "vain kaveri" et ole sinäkään hänelle, vaikka naisena niin kuvittelet. Pidät sitä siinä apuna, tukena ja varana hyötymielessä ja saat fiiliksiä saamastasi huomiosta joko tietäen tai tiedostamattasi.
Todennäköisesti tulet tähän jotakin kommentoimaan ja puolustelemaan itseäsi ja tarkoitusperiäsi, mutta muutamat freudilaiset lipsahdukset paljastivat jo sun perimmäiset motiivit ja suhtautumisesi "kaveriisi". Juuri tuota inhoan naisissa, jotka harrastavat "mieskavereita". Anna kun arvaan... sulla on isoveli, tai lähes sun ikäinen pikkuveli!?! Jos on, niin vastaat "mieskavereita" harrastavan naisen perusmuotokuvaa. Veljettömät naiset useimmiten eivät kaveraa miesten kanssa.
Onnea vaan sullekin "kaverisi" kanssa :)
Olet 34-vuotias nainen, joka...
Kukin tyylillään ja valitsemallaan tiellä, mutta oletko tullut huomioineeksi, että paras lapsentekoikä on sinulta jo kohta ohi. Saatat pystyä saamaan lapsen/lapsia vielä nelikymppisenä, tai sitten et.
"Johan kaverit ja sukukin ihmettelisi, että mitä hänessä näen." Siis oletko etsimässä jotakin edustusesinettä vai mitä ihmettä?
Ei millään pahalla, mutta miksi ajattelet komeiden, suosittujen miesten olevan kiinnostuneita ryhtymään siksi oikeaksi sinulle? Millainen luonteesi on? Kuinka upea pakkaus olet itse?
Neuvoni tosiaan on: joko kohtuullistat kriteereitä tai valmistaudut vanhenemaan sinkkuna.
Tietynlainen kipinä on suhteessa välttämätön, jos suhteesta haluaa oikeasti toimivan. Usein toisen ulkonäkö vaikuttaa siihen. Mutta on myös sellaisia miehiä, jotka ovat seksikkäitä, vaikkeivat olisikaan komeita..
Neuvoisinkin valitsemaan sellaisen miehen, joka kolahtaa, jonka kanssa haluaa olla. Tähänhän vaikuttaa niin monet asiat; toisen käytös, huumori, fiksuus, iho, tuoksu, keskustelutaidot, empaattisuus, yhteiset harrastukset, arvomaailma ja se miten hän kohtelee sinua ja millainen fiilis teillä on yhdessä. Ulkonäkö on vain yksi asia, joskus ratkaiseva, mutta usein vain yksi ominaisuus. Kun tykkää jostakusta, niin rumat karvat selässäkin voivat olla ihastuttavia.
Kuunnelkaa sydäntänne. Kun sen oikean löytää, sen tietää.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että yksi lapsi on tehtynä, enkä enempää haluakaan, siis biologisia. Useilla miehillä ketä olen tapaillut, on myös lapsia, ja tulen hyvin toimeen kaikenikäisten tyttöjen ja poikien kanssa, joten en huolehdi siitä.
En etsi mitään edustusesinettä, riittää että mies miellyttää MINUA kaikinpuolin. Kauneus ja komeushan on katsojan silmässä, enkä väitäkään että kaikki omasta mielestäni viehättävät miehet olisivat olleet esimerkiksi ystävieni makuun. Eikä pelkkä komea naama riitä, vaan miehen luonteenkin täytyy tietenkin kolahtaa.
Itsestäni en osaa sanoa muuta kuin että olen ilmeisesti kohtuullisen viehättävä, koska saan miesten huomiota. Omasta mielestäni en ole kaunis, mutta pyrin kuitenkin olemaan niin kaunis kuin mahdollista. Huolehdin itsestäni käymällä salilla ja harrastamalla muutakin kuntoilua, kiinnitän huomiota vaatteisiin ja asusteisiin ja tietysti myös muuhun ulkonäköön. Ja vaikkei ehkä näistä teksteistäni uskoisi, niin minua kehutaan usein fiksuksi ja huumorintajuiseksi naiseksi, eli seurassani viihdytään :)
Saahan sitä rima korkealla olla!
itse ole mitään Einsteineja, niin voithan sellaisen korvissa fiksultakin kuulostaa. Ei muuta kuin rima korkealle pilviin ja sitä rataa kolahtelua, kipinöintiä ja valokaaria odottelemaan, heh heh. Ties vaikka tulisi valkoisella ruunalla joku ritari tai vastaava peltikalle kehiin :)
Ei ilman tunnetta suhteesta tule mitään. Se kuinka tarkasti rajaa omat kriteerinsä on jokaisen oma valinta eikä siitä pidä kenenkään valittaa suuntaan tai toiseen. Liian tiukoilla saattaa konkreettisesti kulkea onnensa ohi ja sellaiset ominaisuudet joihin voisi rakastua jäävät huomaamatta.