Olen alkanut huolestua anopin liika kiintymyksestä lastamme kohtaan.
Ymmärrän toki isovanhemman rakkauden ensimmäistä lapsenlasta kohtaan, ja olen iloinen että lapsella on rakastava mummi.
Kuitenkin tietyt piirteen anopissa pelottavat.
Olimme anoppilassa vierailulla ja toki annoin hänen hoitaa lastamme ja käski meidän rentoutua, mikä ettei! :)
Mutta illalla kun olin ottamassa poikaa vierashuoneeseen nukkumaan mieheni kanssa ilmoitti hän että hän nukkuu pojan vieressä tämän yön. Ihan ok, mutta sama toistui kahtena muunakin yönä.
Hän ei antanut minun tai mieheni pitää hetkeäkään poikaani sylisssä, ei syöttää jne.
Hän teki minulle runon noin kuukausi sitten, luulin sen kertovan hänen omasta pojastaan kun runossa mainittiin" poikani" jne. Mutta hän kertoi että se kertoo pojastamme??
Kylmät väreet meni pitkin selkää, tuli heti mieleen kaikki kauhuleffat missä äiti ryöstää toisen äidin lapsen.
Mieheni on myöntänyt että hänen äidillää on "tyhjänpesän syndrooma" koska on ollut kotiäitinä koko ikänsä eikä ole luonut ystävyyskontakteja. Anoppi on myös kärsinyt mielenterveysongelmista mutta ei ole suostunut käymään terapiassa eikä ota lääkkeitä.
Onko siis pelolla aihetta? En tiedä miten toimia tilanteessa.... Haluan että lapsella on suhde isovanhempiin mutta alkaako anopin rakkaus poikaamme kohtaa olla jo liian "äidinrakkautta"
Ymmärrän toki isovanhemman rakkauden ensimmäistä lapsenlasta kohtaan, ja olen iloinen että lapsella on rakastava mummi.
Kuitenkin tietyt piirteen anopissa pelottavat.
Olimme anoppilassa vierailulla ja toki annoin hänen hoitaa lastamme ja käski meidän rentoutua, mikä ettei! :)
Mutta illalla kun olin ottamassa poikaa vierashuoneeseen nukkumaan mieheni kanssa ilmoitti hän että hän nukkuu pojan vieressä tämän yön. Ihan ok, mutta sama toistui kahtena muunakin yönä.
Hän ei antanut minun tai mieheni pitää hetkeäkään poikaani sylisssä, ei syöttää jne.
Hän teki minulle runon noin kuukausi sitten, luulin sen kertovan hänen omasta pojastaan kun runossa mainittiin" poikani" jne. Mutta hän kertoi että se kertoo pojastamme??
Kylmät väreet meni pitkin selkää, tuli heti mieleen kaikki kauhuleffat missä äiti ryöstää toisen äidin lapsen.
Mieheni on myöntänyt että hänen äidillää on "tyhjänpesän syndrooma" koska on ollut kotiäitinä koko ikänsä eikä ole luonut ystävyyskontakteja. Anoppi on myös kärsinyt mielenterveysongelmista mutta ei ole suostunut käymään terapiassa eikä ota lääkkeitä.
Onko siis pelolla aihetta? En tiedä miten toimia tilanteessa.... Haluan että lapsella on suhde isovanhempiin mutta alkaako anopin rakkaus poikaamme kohtaa olla jo liian "äidinrakkautta"
Vastaukset 69
Vanhimmat
Niin siis mitä sinä pelkäät? Voiko pikkuista lasta rakastaa liikaa? Monelle naiselle ensimmäinen lapsenlapsi on ihmeiden ihme.
Onko appi kuvioissa?
välttämättä ole vainoharhainen. Kokemusta on. Pelottavia asioita.
Neuvoisin, että pidä rajat selvänä älä anna anopin omistautua liikaa ja muista, että sinä olet äiti ja äiti tekee viime kädessä päätökset, jos isälle on vaikeaa laittaa omalle äidilleen hanttiin. Siis - nyt puhutaan terveestä järjestä. Ymmärrän hyvin aloittajan tunteen ja tilanteen. Kokemusta on, todellakin, mutta en ehdi nyt purkaa tähän.
Tuota kertomaasi kotiäiti-taustaa ja ystävien puutetta vastaan, mielestäni pelollasi ON aihetta.
Et kertonut minkä ikäinen lapsi on, mutta oletan että hän on melkoisen pieni, koska vielä syötetään.
Lapsi kuuluu sinulle, ja on sinun ja olet juridisesti vastuussa hänestä. Sinulla on oikeus määrätä marssijärjestys.
Lapsi kuuluu öisin sinun läheisyyteesi nukkumaan! Sinä ole äiti ja sinulla on äidin oikeudet.
Tämän mummin rakkaudessa on hyvät ja huonot puolensa, ja on sinun tehtäväsi karsia siitä ne huonot "oksat" pois. Huonoa on se, että mummi on alkanut selvästi omia lasta ja hoitaa turhautuneisuuttaan, yksinäisyyttään ja ystävien puutetta lapsen kautta.
Laita heti alussa hienotunteisesti rajat mummin käytökselle! Voit ihan kylmästi ottaa lapsesi syliin välillä, koska lapsi toki kaipaakin äidin syliä ja äidin syöttämistä ja muuta läheistä oleskelua äidin läheisyydessä. Sinun pitää uskaltaa ottaa lapsi välillä mummin sylistä pois, jos tuntuu että itse kaipaat lapsesi läheisyyttä. Se voi olla myös lapselta sanaton viesti, että haluaa välillä levätä mummin seurasta.
Lapsi voi toisaan VÄSYÄ liian innokkaan mummin seurasta, mummin joka kiihkeästi janoaa rakkautta lapsenlapseltaan.
Sinun kuuluu SUOJELLA lasta, silloin kun mummilla keittää yli nuo pursuavat hoitovietit ja tunteet.
Siis jäitä hattuun mummille. Isovanhemmuutta pitää tukea toki ja olla kiitollinen avusta, mutta liika on liikaa... varsinkin jos taaperoikäisestä lapsesta puhutaan.
Lapsenlapsestasi voi tulla ihan hyvä kaveri, kun hän kasvaa isommaksi ja hänen persoonallisuutensa alkaa muotoutua ja hän osaa suhtautua ylihössöön mummuun terveesti.
Kaikki tuo hoitamaton mielenterveys ja lääkityksen ja terapian laiminlyönti ovat tekijöitä, että katsoisin tämän "riski-isovanhemmuudeksi". Lapsen ei tarvitse yöpyä mummon vuoteessa eikä yökylässä vielä pitkään, pitkään aikaan.
Pienokainen kuuluu sinun läheisyyteesi. Mummulla on emona olo ollut ja mennyt ja siitä on osattava luopua viisaasti.
Mummille vain päiväseurustelu lapsen kanssa!
Liina Anniina kirjoitti asiaa. Olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä.
Mielestäni pelolle on aihetta. Kannattaisikohan tuolle asialle jo tehdä jotain, enenn kuin siitä muodostuu todellinen ongelma.
Hehhhehhhee, mikä bessewisser kuvittelet olevasi.
Putoat vielä persuuksillesi ja lujaa kaikenmaailman neuvoinesi.
Olen minä elämässäni pudonnut persuksilleni monesti. Kaikki eivät synny kultalusikka suussa, ja meikäläinen sai aikoinaan melko ruosteisen lusikan. Onni on pitänyt kaivaa elämässä omin käsin.
Ja sen huomaa pikku kirjoituksestasikin! Valitan poikasi puolesta,mitä siitäkin aikuisena tulee tuollaisen "emon" hoivissa.
Mikä vika minun emoudessani? Perustele ennen kuin kivität.
Toivottavasti et ole mustasukkainen ja pelkää että lapsi kiintyy enemmän mummiin kuin sinuun? Onhan ihanaa jos lapsi on mummille rakas, ei rakastavia läheisiä ole koskaan liikaa. Älä rupea vainoharhaiseksi, mutta voithan itse pitää jotain rajoja esim. nukkumisen ja sylissä pitämisen suhteen. Säännöstele mummin luona käyntejä kohtuumääräiseksi ja pidä kiinni siitä, että äitinä olet enemmän vastuussa ja päätösvaltainen lapsen asioista kuin mummi. Toimi johdonmukaisesti ja rauhallisesti ja näytä ystävyydellä asemasi äitinä. Älä aiheuta ongelmia, äläkä ainakaan rupea kilpailutilanteeseen lapsesta.
Mieti, mitä haittaa on siitä että mummi rakastaa lasta niin paljon?
Se että on ollut kotiäiti, ei tee ketään huonommaksi hoitamaan lapsia, päinvastoin. Kotiäitinä ollut luultavasti hallitsee sekä kasvatus- että käytännön asiat kokemuksellaan paremmin kuin sellainen joka on ollut päivät pitkät erossa lapsistaan. Myöskään menneistä mielenterveysongelmista ei pitäisi suoralta kädeltä leimata ketään. Ongelmat ovat esim. saattaneet liittyä johonkin elämäntilanteeseen joka on jo ohitettu.
Vaikuttaa siltä että anoppisi rakastaa lastenlastaan, kuten mummot yleensä tekevät. Rakkauttaan hän osoittaa hellimällä, hoitamalla ja touhuamalla lapsen kanssa, kuten muutkin rakastavat mummot. Jos on luova ihminen, saattaa jopa tehdä runon tai laulun pikkuisesta, kun tekee mieli purkaa pakahduttavan onnellisia tunteitaan. Runossa saatetaan käyttää todellisuudesta poikkeavia sanoja runon rytmin, sisällön tai äänneasun takia, ei tarvitse huolestua vaikkei kaikki olisi niin kuin oikeasti on. Ethän pilaa anopin ja lapsen onnea vahtimalla joka sanaa ja tekoa?
Minäkin nukuin pienenä paljon mummoni vieressä, ja siitä paikasta kilpailtiin sisarusten kanssa, niin lämmin ja turvallinen oli olo siinä, ja mahdollisuus jutella mummon kanssa vielä päivän asiat. On myös tavallista ja luonnollista, että vanhemmiten ihminen on yksinäinen ja kaipaa kotoa lähteneitä lapsiaan, se ei ole mikään syndrooma eikä kiellettyä. Älä anna mielikuvituksesi tehdä ongelmaa tästä.
Minun äitini oli kotiäiti, ja sen viisaampaa ja monitaitoisempaa ihmistä en tiedä. Hän ohjasi kouluasiamme ja tuki viisaudella vielä aikuistuvia nuoria niin käytännön- kuin sydämenasioissakin, ja on vielä vanhanakin neuvon ja avun antaja moneen asiaan, ihana ihminen ja lapsenlapsille kaikki kaikessa. Hänkin läpikävi raskaan vaiheen elämänmuutoksissa ja yksin jäädessään ja oli masentunut joitakin vuosia, mutta se ei missään tapauksessa ole vähentänyt hänen arvoaan eikä kykyään olla läheisten kanssa.
Aika moni potee 'tyhjän pesän syndroomaa' siinä vaiheessa kun jättää työelämän ja tilalle jää paljon tyhjää aikaa, ja kärsii myös yksinäisyydestä, kun ei enää ole jokapäiväisiä työtovereita. Se ei ole merkki hulluudesta tai tyhmyydesä, ei myöskään merkitse takertumisvaaraa.
Olen kuullut monien anoppien kertovan menneensä aivan sekaisin onnesta saatuaan lapsenlapsen, mutta ei se kuitenkaan tarkoita että he olisivat hullun kiilto silmissään ryöstämässä lasta äidiltä. Niin minunkin anoppini hössöttää ja sylittelee lasta ylenpalttisesti, mutta eipä ole tullut mieleen että siitä olisi lapselle haittaa tai oma asemani äitinä horjuisi. Annetaan mummujen nauttia uudesta roolistaan, ja annetaan lasten nauttia siitä että heitä rakastetaan.
Yökyläilyt mummun luona ovat erityisen antoisaa ja arvokasta kokemusta lapselle, ainakin vähän isommalle.
Jos ihminen ei halua vaikeuksiinsa lääkitystä ja terapiaa, se on kai useimmiten merkki siitä, että hän arvioi selviävänsä ilmankin, siis ongelma ei ole ihan niin iso kuitenkaan. Näistä kieltäytyminen ei ole automaattisesti huolestuttavaa, voi johtua siitä että ongelmien syy on asianomaisella itsellään tiedossa ja selvitettävissä.
Oletko ap harkinnut tähän ahdistukseesi jotain lääkitystä, tai ehkä terapia auttaisi?
ollenkaan aloittajan kirjoittamaa tekstiä. Lukaisepa nuo muut kommentit.
Tai henkilö yksinkertaisesti on henkisesti sairas, mutta sairauden tunnoton.. diagnoosilla on merkitystä tässä kohtaa..
ei mummokaan saa olla liian omistushaluinen, se on totta.Rakkauta pienet tarvitsevat rajottaman määrän ja sitä pitää antaa niinpaljon kun mahdollista.Mielestäni kovin pienen lapsen nukkumapaikka on vanhempien lähellä.Poikkeus tietenkin on jos vanhemmat haluaa vaikka yhden yön nukkua kunnolla, on toinen juttu.
Meillä ainakin on nuo jutut toimineet tosi hyvin, ja vaikka rakastammekin papan kanssa äärettömästi lapsenlapsiamme, annamme kyllä heidän vanhemmilleen tilaa ja määräysvaltaa kuinka toimitaan, näin säilyy luottamus molemminpuolin. toki on lapselle hyväksi mielestämme, että osaa olla myös muiden hoivattavana silloin kun tarvetta on.
Huolellisuutta vaatii kyllä tuommoinen, jos on hoitamatonta mielenterveyttä, kuten alkuperäinen kirjoittaja kertoi. Silloin ei kyllä ihan täysin luottais lasta itsekseen sellaiselle.
Pitkän ja monipuolisen elämäni aikana en ole nähnyt yhtään tapausta, että mummi olisi vienyt äidiltä lapsen. Paitsi TV-sarjoissa. Jonkun sellaisen tiedän, että nuori äiti jätti lapsen omalle äidilleen kun ei itse jaksanut, ja sitten on tietysti huostaanottotilanteita joissa lapsi on sijoitettu isovanhemmille sosiaalitoimen toimesta. En usko että sinunkaan tarvitsee olla huolissasi, ja lapselle on varmaan vain onnellista kun mummi on hänestä innoissaan.
Historiasta voidaan lukea kuinka hallitsijat ottivat lapsenlapsia kasvatettavakseen, mm. Venäjän Katariina II joka kasvatti tulevan keisarin Aleksanteri I:n. Siinä oli ehkä muita syitä kuin meillä taviksilla, joskin Aleksanterin isä Paavali ei tainnut olla mieleltään ihan terve. Mielenterveysongelma on aina riski, olen joutunut työssäni katselemaan eri tavalla sairaita ihmisiä ja nähnyt kaikenlaista reaktiota vastaantuleviin asioihin. Kysytyssä tapauksessa on oltava varuillaan ja seurattava mitä tuleman pitää. Ehjä suhde isovanhempiin on aina hyvä, vaikka siihen päädyttäisiinkin rajoitusten ja pienten konfliktien kautta.
Löysin tälläisen systeemin pari päivää sitten ja olen tehnyt muutaman tunnin pelaamisella jo yli 200 euroa rahaa! Klikkaa http://taitopeli.info/ ! Saat jopa 10$ ilmaista pelirahaa!
No voi hyvät nuoret vanhemmat.
On kyllä tosi uskomaton tämä huolenaihe.
Tuntuu, että Äiti kärsii mustasukkaisuusongelmasta??
Ymmärrän kyllä osin huolestumisesi, mutta etkö voi ajatella saavasi apua ja hemmottelua Anoppisi puolelta.
Itse olemme me isovanhemmat kyllä nukkuneet lastenlastemme kanssa ja yrittäneet auttaa täälläkin tavoin nuoria vanhempia, he saavat omaa aikaa edes silloin, kun ovat vierailulla luonamme.
Kauhuleffat toki asia erikseen. Kysy mieheltäsi suoraan, mitä mieltä hän on Äitinsä kaytöksestä.
Toivon teille todella ihani hetkiä vanhempina ja myös isovanhemmille samoin pieniä onnen murusia.
Lapsen mummo oli myös omiva lapsenlastaan kohtaan, vaikkei kotiäitinä ollut koskaan ollutkaan, lopulta alkoi tekemään perättömiä ilmoituksia soskuun ja arvata saattaa ketä uskoivat, minua äitinä vai työkaveriaan.
HEI !
Kyllä mielestäni pitäisi olla varovainen näiden anoppien ja isoäiti-tyyppien kanssa, he nimittäin myös
tietävät kaiken paremmin,koska heillä on kokemusta lapsista...menettäminen on aivan aiheellinen
toteamus ! Itse olen menettänyt lapseni aikanaan omalle äidilleni...Lapset hakavat aina sitä helpompaa
vanhemmuutta...l. kuka on kivin ! Yleensä isovanhemmat ovat tässä ylivertaisia...tämä kokemus ja ilo
ja vapaus ilman pakkoa...huolehtia ihanista pikkusista ! Sitten , kun he tulevat isommiksi alkaa vanhem-
pien syyttely ja lapset pakenevat isovanhempien luokse, kun vanhemmat eivät ole kivoja kavereita,
vaan asettavat rajoja ja komentavat ! Ei ole kiva isänä käydä mummin luona tapaamassa omia lapsiaan !
Kotiin he eivät suostu tulemaan , kun heistä kerran mummi pitää niin hyvää huolta ! MENEEKÖ OIKEIN ?
Puhun tämän nyt teille ennakoivasti...antakaa kuitenkin rakkautta ja antakaa kaikkien rakastaa lapsianne!
Mutta RAJAT ON VANHEMPIEN ASETETTAVA ! MYÖS ISOVANHEMMILLE !
Aivan normaalia mummonrakkautta ja huolenpitoa.
Ole onnellinen, että omistat noin huolehtivan anopin.Moni miniä olisi kateellinen sinulle.
Älä tyttö hyvä katsele niitä kauhuleffoja, ne jos mitkä saavat herkän äidin mielikuvituksen valloilleen.
Tuli mieleeni, että jos juttelisit anoppisi kanssa omista tuntemuksistasi.Tekisitte jonkinlaiset pelisäännöt lapsen hoitamisessa.
Kumpa minulla olisi joku, joka ottaisi lapset luokseen ilomielin vaikka muutamaksi päiväksi, tai edes yhdeksi yöksi. Kumpa olisi joku, joka auttaisi minua kun on vaikeaa ja alkaa henkisesti sekä fyysisesti väsyä.... Isovanhemmat rakastavat lapsiani paljon mutta kuitenkin vastahakoisesti ottavat hoitoon, lähinnä siten että siitä maksetaan jotain...nyt taas pitkä aika kun olen viimeksi saanut viettää yhteistä aikaa mieheni kanssa. kukaan, siis KUKAAN ei auta. ei kummit, ei isovanhemmat eikä ystävät... Sanotaan vain että jos niitä lapsia tehdään, niin pitää ite hoitaa. näinhän se on mutta joskus sentään tarvitsisi vapaata että saisi hengähtää hetken.
ja toisekseen, miltä tuntuu lapsista (2-6v), kun he eivät pääse isovanhempien luokse yökylään vaikka haluaisivat?? selittää nyt sitten pienille lapsille että he nyt vaan eivät jaksa koska ovat vanhoja (45-60v)
Anna hyvä ihminen isovanhempien rakastaa lapsiasi! mutta tietenkin saat rajat asettaa. Toivon että et joudu samaan tilanteeseen kuin minä.
Kerron vähän omasta kokemuksestani.
Tulin mummiksi melko nuorena, olin työssä, samoin miniäni. Mutta tämä miniä ei halunnut meidän eli ukin ja mummin olla juuri ollenkaan tekemisissa vauvan ja myöhemmin kasvavan lapsen kanssa. Sitten toinen poikamme ja miniämme saivat kaksi lasta peräperää. Vanhemmat olivat väsyneitä. Kun he oikein uupuivat, pidimme paljon lapsia luonamme, myös yökylässä. Olimme edelleen työssä kodin ulkopuolella.
Näistä toisen pojan perheen lapsista tuli meille ilman muuta rakkaita. Nyt kun he ovat kouluikäisiä, he mielellään kuluttavat vapaa-aikoja meillä. Myös miniäm kanssa välit ovat hyvät. Miniä on äiti ja minä mummi - niillä mennään.
Valitettavasti nyt se ensimmäinen miniäni on ruvennut kiukuttelemaan, että heidän perheen lapset (nyt kaksi) eivät saa yhtä suurta huomiota kuin toisen poikammme perheen lapset. Tottahan se on!
Me menimme miniän toiveiden mukaan - ja nyt vika onkin meidän. On vaikeata joskus, kun yrittää olla niin kuin oletetaan eikä sekään mene oikein.
juu samaa tekee mun oma äiti 2v poikamme kohdalla
lähti vähän aikaseen viesti,siis jatkoa...Oma äitini on siis hiukan myös ongelma,minä kun olen ainoa lapsi oli lastenlapset minun äidille jotakin aivan taivaallista, ja alkaa kans mennä hiukan yli...
Meillä siis 2,5v poika ja 7kk tyttö...Kun olemme mummilassa kylässä, pojan pitää nukkua hänen vieressä, tai mummin ja ukin keskellä...mutta useimmiten mummi raijaa olkkarin soffasängyn itselleen jotta saa pojan kanssa siinä nukkua,toki syynä on hiukan tilan puutekin mutta kyllä minunkin viereen mahtuu. Tyttö saa kyllä nukkua missä vaan,hänelle matkasänky,Poikaa en saa ottaa viereeni nukkumaan,tai edes samaan huoneeseen toki ihan kiva kun miehenikin mukana saadaan ihan rauhassa "nukkua" keskenämme.
Jos jostakin syystä poika haluaa mennä ukin viereen nukkumaan, auta armias kun mummi on mustis kuin mikä ja useimmiten suuttuu....tämä mulla alkaa mennä yli,en ihan suoraan ole äidilleni sitä sanonut mutta isäni kanssa ollaan asiasta puhuttu...mummi on todella mustis jos ukki poikaa nukuttaa syöttää yms.
Ulos poika saa mennä ukin kanssa, mummi ei paljoa ulkona viihdy. Myös minua ihmetyttää kun tyttömme syntyi ei hänestä juuri välitetty vaan poika oli se ihan ykkönen jota sylitetiin leikitettiin yms eniten.Tyttö jäi aika vähälle huomiolle, nyt kun tyttö kasvanut hiukan on huomion saanti mummilta hiukan tasaantunut tasapuolisemmin.Kaipa tämä käytös on juuri sitä TYHJÄN PESÄN SYNDROOMAa,oikein osuva sama muoto mun äitiin. myös minua harmittaa se että en saisi yhtään komentaa poika, on pahimmassa uhmassa ja kaikki pitäisi periksi antaa vaan...mutta mä olen tiukka periksi en anna jos namia huudetaan tunti tolkulla, jos mummi ja ukki saisi päättää meidän lapset eläisi siellä pelkillä leivonnaisilla, nameilla ja sokerisillarahkoilla/jogurteilla joita siellä on kaapit pullollaan kun me mennään sinne.
No kaipa tuo äiti pikkuhiljaa rauhottuu, on jo parempaan suuntaan menossa:)
Meillä on mummolassa lastenlapsille oma sänky, Jossa kukin vuorollaan ihan mielellään nukkuu. Iltasatua voidaan lukea kyllä joskus mummin tai ukin vieressä, mutta lapset ovat jo pienenä tottuneet yöpymään omassa vuoteessa. Ja onhan se isovanhemmillekin paljon mukavampaa; ei tarvitse pelätä yöllä unissaan potkivaa ja pyörivää pienokaista.
Kaikissa muissa asioissa meillä noudatetaan lasten vanhempien kasvatusperiaatteita ja samanlaisia ruokatottumuksia - jopa ihan tarvikkeissakin.
Vaatteet ja esim yleensä vaipatkin nuoret vanhemmat kantaa muassaan, mummollassa on joitakin leluja ja ulkoilutarvikkeita - pallot, pyörät, potkulaudat, hiekkalelut jne.
Ei ole tullut minkäänlaisia ongelmia - itsestään selvää on, että lasten vanhempien kasvatusasioita arvostetaan - ja me mummolassa vaan autamme nuoriamme silloin tällöin. (Onhan se selvä asia: koti on aina koti jokaisella - niin pienellä kuin isollakin).
... Aika hurjalta kyllä kuulostaa tuommoiset mummot. Sitten mietin, kun en itse vietä öitäni mummoloissa lasteni kanssa, en ole koskaan viettänyt, että onko teillä niin pitkät välimatkat, että sen takia kannattaa yöpyä? En kyllä itse pystyisi antamaan lastani mummon viereen nukkumaan, jos itsekin olisin "vapaana", VARSINKIN, jos lapsi olisi alle 1v. Koittakaa asettaa reippaasti vaan jotkut rajat tohon, mitä siellä mummolassa tehdään. Siis mitä se mummo saa tehdä ja mitä EI! Vaikeita asioita on, mutta aika yleistä, että lähes jokaisessa uudessa vanhemmuudessa ja isovanhempien suhteissa tulee "törmäyksiä".
äitikin olla mustasukkainen ja varmaan monesti onkin ainakin siinä tapauksessa, jos ei erikoisemmin pidä mummista ja yleensäkään aviopuolisonsa suvusta. On näin ulkopuolisena alkaa syyttämään mummiakaan,
koska on niin monenlaisia ihmistyyppejä sekä siellä että täällä. Jos suhteet puolin ja toisin menevät yli kestokyvyn, niin voidaan niistä puhuakin.
Äitikin voisi reilusti kertoa mistä ei tykkää ja voitaisiinko tehdä jonkinlainen järjestely ja molemminpuolinen suunnittelu aina mummin luona ollessa.
Tiedän paljon äitejä, jotka ovat todella omistushaluisia lapsistaan, ja heille tekee hyvää olla vähän aikaa sivussakin, ihan päivän tai viikonlopun vähitellen kokeillen. Myös ihmetyttää kertomus mielenterveysongelmista ja kuitenkaan ei ole lääkärin toteamuksia vain keskinäisiä "luulemisia" ehkä.
Mummitkin voivat olla hyvin lastenlapsestaan pitäviä, mutta eiväthän he kuitenkaan ole koko aikaa siinä, vain kun menette mummilaan lapsi on hänellä, eikö näin ollut.
Mielikuvituksen tuleminen kuvioihin mukaan, tuntuu aika oudolta asialta, ja usein se vie liiallisuuksiinkin
kaikissa asioissa.
Ehdottaisin kaikkien keskinäistä keskustelua omista tuntemuksistaan. Tuntuu vähän liiotellulta luulemiselta, kun kuitenkin viette lasta mummilaan, joka on todella mukava asia. Ja ei se niin kauhean kauheaa ole, jos lapsi nukkuu mumminkin kanssa, tuntuu vain ehkä omana liioteltuna mielikuvituksena, eivät mummit koskaan ole kummemmin pahoja tehneet.
Minun anoppini omii poikani myös, joten et ole vaihoharhainen eli jollakin vain on sellainen piirre ett omitaan toisten lapset. Pidä vain puolesi ja sano tarvittaessa asia suoraan anopille. mun anoppi esim.suunnitteleen kesälomat matkoja mun poikani kanssa kysymättä multa mitään.
Ajattele asiaa toisin päin ja mieti sitä! Mitä sitten tänne ruikuttaen kirjoittaisit?!
lapselle päästä omistavasta äidistä eroon, kysy pojaltasi, -jos hän jo osaa kertoa ja lapset osaavat näyttää aikaisin pitämisensä- haluaako hän mummon mukaan, lapset monesti pitävät mummeistaan ja papoistaan, koska heillä on aikaa lapselle
En usko että kukaan voi sinänsä rakastaa ketään liikaa, mutta varmaan asiasta olisi hyvä keskustella. Itse en kuitenkaan puhuisi asiasta yleisellä tasolla ja epämääräisesti tyyliin: "Nyt sinä mummi olet mennyt liiallisuuksiin kiintymyksen osoittamisessa", vaan ihan tilanteen mukaan ja konkreettisista asioista puhuen. Siis esim.: "Kyllä minäkin haluan syöttää Janipetteriä, tuntuu pahalta kun minua kielletään syöttämästä omaa poikaani." Runojen kirjoittaminen ei mielestäni ole ongelma, siitähän ei ole haittaa kenellekään. Ehkä voisitte vaivihkaa huolehtia siitä, että anopilla olisi muutakin ajateltavaa kuin lapsenlapsi, mutta olkaa hienotunteisia.
Niinpä ja erityisesti kannattaa ajatella lapsen kannalta, jos vain suinkin pystyy. On melkoinen rikkaus jos lapsi saa luoda lämpimiä rakastavia suhteita muidenkin aikuisten kanssa. Minä olen aina ollut mummon tyttö, mummolaan liittyvät lapsuuteni onnellisimmat muistot, siellä oli mukava, siellä keskusteltiin ja pelattiin.. Äitini ja mummoni välit olivat huonot välillä, en todellista syytä tiedä, molemmat ylpeitä ja itsepäisiä. Siitä kärsin. Mutta koskaan äitini ei kieltänyt minua menemästä mummon luokse, kunnioitan häntä siitä, koskaan hän ei puhunut minulle pahaa mummosta. Kerran kuulin heidän riitansa ja se ahdisti kamalasti. Kaksi minulle rakasta ihmistä.. Ei rakas ihana mummo voi ottaa äidin paikkaa, ei tietenkään, jos se suhde on kunnossa muutoin. Kyllä lapsi sen tajuaa, äiti on aina äiti ja isä aina isä. Mutta ei sitä tarkoita, etteikö lapsi voi olla läheinen muidenkin aikuisten kanssa. Isovanhemmat yleensä aidosti rakastavat lapsenlapsiaan.
Meidän poikamme ovat kulkeneet ja olleet aina mummoloissa, toinen rupesi jopa viikonloppuisin kulkemaan aamiaisella siellä :) Ihmettelimme, että mikä on homman nimi ja siellä kuulemma saa parempaa leipää.. no samaa oli kyllä kotonakin. Luulen, että seura oli mukavaa. Ei äitini tai isäni tai anoppini tai appeni ole koskaan voineet viedä meidän vanhempien paikkaa. Miksi olisivat, miksi olisivat edes halunneet..
Miettikää näitä asioita kahdesti ja vielä pitempäänkin mielellään. Asioista voi sopia ja kertoa voi kasvatusmenetelmistä isovanhemmille ihan suoraan, mutta syyllistämättä. Kyllä niitä noudatetaan siellä mummolassa.
Antakaa lastenkin valita :)
Eikös tämä ole keskustelupalsta? Onko pakko lukea keskusteluja jotka noin ärsyttää? Kaikilla meillä on omat huolet ja näkemykset.
Ymmärrän Sinua oikein hyvin, etkä suinkaan ole vainoharhainen. Minunkin tyttäreni oli anopin eka lapsenlapsi ja ainoastaan hän osasi tyttöä oikein hoitaa. Jos lapsi itki, anoppi nappasi hänet syliinsä ja lirkutteli että mitä lasta kiusataan. Aivan kuin minä, äiti, olisin ollut syyllinen. Jouduin olosuhteiden pakosta olemaan heidän kanssaan tekemisissä ja arvaa vain kuinka tunsin itseni epävarmaksi äidiksi kun anoppi koko ajan tiesi kaiken paremmin. Kun imetin anoppi lykkäsi naamansa siihen aivan lähelle.......teki suoraan sanoen mieli lyödä. Yritin vain kestää ja olin hiljaa, vaikka sisälläni kiehui. Kun sain toisen lapsen, päätin ettei sama enää toistu. Eikä toistunut, oli vanhempi ja uskalsin laittaa rajat. Eikä ollut pakko olla anopin kanssa niin usein tekemisissä.
Ajattelin usein että oli varmaan vaan kiittämätön, mutta eräs ystäväni sanoi aika hiljakkoin että katseli sitä touhua silloin, mitä anoppi piti eka lapseni kanssa. Ihmetteli kuinka saatoin sellaista sietää.
Joten neuvoni........PIDÄ PUOLESI JA HOIDA LAPSESI NIINKUIN HALUAT !!!!
ehdoton valta ja sen vaikutus lapseen ja hänen kehitykseensä... kannattaa miettiä asiaa tuoltakin kantilta. Lapselle on ehdottomasti rikkaus, kun hänellä on lähellään erilaisia ihmisiä, jotka rakastavat häntä ja tukevat kehitystä.
Rakkaus on niitä harvoja asioita, jotka eivät tuhlaamalla vähene. Rakasta lapsiasi ja heidän lähimmäisiään, anna sama mahdollisuus kaikille äläkä sairaalloisesti omi lapsia itsellesi. Lapset on meillä lainassa elämältä.
Tee heti selväksi, ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että sinä ja miehesi PYYDÄTTE APUA silloin kun tarvitsette. Pyydätte mummin ottamaan lapsi viereensä, jos olette itse rauhallisen, voimia antavan levon tarpeessa. Mummi voi auttaa laittamalla ruokaa ym, mutta lapsen annatte yöksi viereen vain OMASTA HALUSTANNE JA TARPEESTANNE!
Niinpä niin.. mummo kelpaa lapsenvahdiksi ja varmaan sitten oletetaan, että hän on aina valmis myös..
Tyttäremme on myös eka lapsenlapsi molempien vanhemmille mutta miehen vanhempien kohdalla mopo on keulinut jo pahan kerran käsistä. "Armas" anoppi on kokenut oikeudekseen tulla sanelemaan miten asioiden tulee mennä jo raskaudesta ja synnytyksestä lähtien. Peli vain paheni neidin synnyttyä enkä osannut anopin mieliksi edes imettää oikein saatika nukuttaa lasta. Suomeksi sanottuna hän vain yksin tietää miten hoitaa lasta jolle ei edes vaippoja vaihda, se on kuulemma "äidin" tehtävä. Vappuna sitten puoleltani kuppi valui yli kun anoppi tituleerasi itseään tyttäremme äidiksi. Ilmeisesti anopille olen vain välttämätön paha, joka on saattanut maailmaan hänen "tyttärensä".
Tokkiinsa vapun jälkeen on tehty vino nippu päätöksiä yhdessä siippani kanssa. Tytär ei jää enää anopin kanssa keskenään eikä hoida neitiä missään vaiheessa omin päinsä. Muutenkin yhteydenpitoa karsitaan huomattavasti että anopin omistautuminen vauvallemme ei aiheuta enempiä ongelmia.
Me saimme mieheni kanssa ensimmäisen lapsemme, joka oli mieheni perheeseen ensimmäinen lastenlapsi. Ennen niin pidättyväiset appivanhemmat tuntuivat muuttuvan kokonaan toisenlaisiksi.
Mielestäni osan käytöksestä voi selittää juuri sillä, että hän on vain niin onnessaan tultuaan mummiksi. Ole siis onnellinen siitä, että he tykkäävät ja haluavat hoitaa. MUTTA: pieni lapsi tarvitsee myös vanhempiaan ja etenkin äitiään. Ainakin itse olen havainnut tämän.
Anoppini on todella innokas hoitamaan ja minun ei tarvitsisi tehdä anoppilassa juuri mitään poikamme eteen, ellen itse haluaisi. Anoppi tuntuu välillä olevan jopa vihainen/vihamielinen, kun on syöttämisen aika. Poikamme kun ei vielä syö muuta kuin tissiä. Samoin hän tulee seuraamaan viereen, kun imetän, mikä on minusta välillä todella kiusallista. Samoin hän on kärppänä paikalla, jos meinaan antaa lapsemme mieheni syliiin sanoen "kyllä minä voin hoitaa häntä".
Alkuun en uskaltanut laittaa vastaan ja välillä suorastaan ikävöin taaperoamme, kun en ollut saanut pitää sylissä koko päivänä syöttöjä lukuun ottamatta. Kun sitten huomasin, että lapsemme välillä itkee selvästikin vain minun perääni (eikä rauhoittunut anopin tai kenenkään muun syliin) pidin huolen, että yksinkertaisesti vain menin ja otin lapseni syliini ja rauhoittelin siihen.
Tärkeää onkin, että pyrit tarkastelemaan objektiivisesti, mikä on tervettä kiintymystä ja mikä on omistushaluisuutta. Ja muista, suhde anoppiin ja suhde omaan äitiisi on aina kaksi täysin eri asiaa. Se mikä tuntuu luontevalta oman äitisi taholta, tuntuu oudolta anopin taholta. Näin se vain menee.
Älä siis kuitenkaan pahoita anoppisi mieltä turhaan vaan yritä myös selvittää, onko omassa asenteessasi jotain vialla tai huolehditko turhaan. Kehottaisin keskustelemaan asiasta miehesi kanssa. Itse tein niin ja se auttoi minua ymmärtämään. Vieläkin on välillä vaikeuksia ymmärtää, mutta koko ajan menee paremmin ja paremmin.
Muista, että kun lapset kasvavat, rakastavista isovanhemmista on heille paljon iloa ja samoin myös sinulle ja teille.
On nyt kyse turhasta varjelusta. Jokus liiallinen mielikuvitus tekee tepposet,kuten sinullakin on käynyt.
suosittelen puuttumaan asiaan heti,eikä hetken päästä! :) Omaa kokemusta on myös mutta kun viimein keitti yli, niin sitte keitti kunnolla. Sanoin anopille suoraan ,että olet siis laiminlyönyt lapsiasi kun niin kauhea tarve hoitaa meidän tyttöä! sinunkin anopillasi on selkeästi "pätemisen tarve". Lyö luu kurkkuun heti niin saat rauhassa nauttia vauva-ajasta. Ja ei todellakaan vauvaa anopin sänkyyn! Jos on mt.ongelmainen,et voi tietää mitä tekee pienelle!! Kirjoita tänne miten menee?
Eihän se noin pdä mennä. Itse kävin aikanaan tytärtä katsomassa synnytysosastolla ja sain sen pikku nyytin syliin. Sanoin tyttärelle, että paljon olet minulle antanut, mutta mitään näin arvokasta et ikinä.Lapsenlapsi on meillä yökylässä usein. On nyt nelivuotias ja soittaa itse (vanhemman avustuksella) saako tulla yökylään. Läheskään aina ei sovi ( itse työelämässä edelleen), mutta sovimme sitten seuraavasta kerrasta. Vanhemmat saa vähän levähtää ja mummu ja ukki saa nauttia íhanasta tytöstä. Homma pelaa hyvin. PS. välimatkaa n. 50 km.
lukea muita vastauksia, mutta vastaan nyt itse kuitenkin nopeasti. En tunne anoppia, joten en tiedä onko sellaiselle pelolle aihetta, että anoppi jotenkin yrittäisi varastaa pojan, en usko.
Mutta ilman muuta kuulostaa siltä, että ongelmia voi hyvinkin olla luvassa. Nyt teette heti alusta saakka kunnollisen rajojen vedon. En ymmärrä, miksi annoitte lapsen nukkua poissa teidän luotanne kolme yötä? Kysehän on pienestä vauvasta, vai käsitinkö väärin? Tuollaisessa tilanteessa olisitte jo voineet sanoa, että vauva nukkuu kyllä omien vanhempiansa kanssa ja taas aamulla mummi voi hoitaa. Ja miten hän muka "ei anna" teidän syöttää poikaa tai pitää sylissä?! Siis tosiaanko olette monta päivää katsoneet vierestä, kun toinen hoitaa kokonaan lapsenne? Mielestäni olette jo nyt toimineet tyhmästi ja aina vaan vaikeampi korjata tilannetta, mitä pidemmälle annatte sen mennä. Selvä rajanveto siis siihen, että vanhemmat ovat vanhempia ja mummi on mummi. Eli tärkeä henkilö lapsen elämässä, mutta kuitenkin vain vieraileva tähti.
Meillä mummilla on tosi läheiset välit lapsemme kanssa ja he näkevät pari kertaa viikossa. Annan rauhassa mummin puuhailla lapsen kanssa, mutta koskaan ei ole mummi koittanut "omia" lasta. Mummi kyllä tietää, että vanhemmat ovat ykkösiä ja hänellä on oma tärkeä roolinsa.
Meillä oli molempien mummien kanssa alku yhtä hössötystä, ja kokoajan höösäsivät ja lahjoivat... nyt kun toisella on lapsenlapsia jo 6, ei ole niin "innoissaan" enää ottamassa esim hoitoon.
Toisella mummilla on uusi parisuhde ja oikeastaan emme ole kohta vuoteen olleet ollenkaan tekemisissä :(
kun lapset kasvaa ja niitä tulee enemmän niin Mummitkin rauhottuu!
mä kaipaan sitä aikaa kun esikoisemme oli vauva ja veljilläni ei vielä ollut lapsia, kaikki oli helppoa. nyt täytyy kauheesti sopia ja ennakoida ihan kaikkea, toki ymmärrän ja hyväksyn asian täysin, ovathan vanhempani jo 60-70v ja kun on 6lapsenlasta 8kk-6v niin kaikkea ei voi eikä saa vaatia omille lapsille.
toisen mummin tilanne harmittaa enemmän, 5v sitten en olisi uskonut että uuden suhteen myötä omat lapset ja lapsenlapset unohtuvat täysin :( .. yritämme pitää yhteyttä mutta matkaa on 400km ja kun vasta kiinnostusta ei tunnu olevan enää, niin on aika kurjaa.
itselläni ei ole ollut isovanhempia (kuolleet ennen syntymääni) , joten olen kiitollinen että lapsillani on!!!
Kyllä se ensimmäinen lapsenlapsi oli jotain ihmeellistä...Olisin vain halinut ja paaponut jatkuvasti.Nyt hän on 7v ja hänellä 5v veli,mutta olen molemmille yhtä paljon koittanut aikaani ja rakkautta antaa.Tuskin sitä liiaksi voi antaa..Ehkä vanhin oli yötä vasta 3vanhana ja nukkui viekussa.Näen kyllä heitä noin kerran viikossa ja aina kun tarvitaan kaitsijaa,olen valmis.
Olen aikoinani ollut yksinhuoltaja ja kasvattanut poikani yksin(oma valinta)Yksi poika vain mulla.Hän on ihana isä pojilleen.En usko,että tuota rakkautta liikaa voi antaa,mutta onhan se hyvä sopia rajoista mummin/papan kanssa.Itse saan kuitenkin tavata niin paljon heitä,mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta,esim.pitkät välimatkat ym,työ jms.Kaikille mummeille aurinkoista kesää!
asuu kyllä espanjassa, mutta silloin, kun on täälä niin on tosi etäinen... jouduttiin viime kesänä pakottaa se syöttämään lasta, kun itsellä oli jotain tekemistä, että jonkun muun oli se pakko tehdä... jos ottaa syliin niin pitää isoa välimatkaa lapsen ja itsensä välillä. kertoi mun siskolle meidän pojasta, että on kuulemma niin meidän suvun näköinen.. mahtaiskohan se olla syy siihen, että ei pidä lasta niin hyvänä, kuin jos olisi niiden suvun näköinen??? kateellinen on ukollensakkin, kun se hymyili sen ukolle(mun apille) enemmän.. aika sairasta...!! sitten se antoi meidän pojalle jäätelö viime vuonna kun poika oli noin 3kk vanha...salaa antoi sitäkin ja vielä tuttiin kastoi mikä on kiellettyä...ajatella poika olisi voinut tulla kipeäksi jäätelöstä... ei niin pieni syö sellaisia.. että mielummin liikaa rakkautta tiettyyn rajaan lapsenlapsensa kanssa... rajat laitat heti.. te olette se vanhemmat!!!
Minkähän sorttisista mielenterveysongelmista mahtaa olla kysymys..? --on asioita, joista todellakin pitää olla huolissaan, jos anoppi on henkisesti sairas; tilanteet/ ajatutkset / reaktiot/ tunteet jne voivat todellakin kärjistyä nopeastikkin lapsenkin kannalta vaaralliseksi varsinkin, jos henkilö itse on sairauden tunnoton..
Luulen että reagoisin hyvin samalla tavalla kuin sinäkin, vainoharhainen? Enkä usko että olet vainoharhainen. Rakkaus ja omistamisenhalu ovat kaksi eri asiaa ja ne on hyvä erottaa toisistaan. Sillä omistamisenhalulta tuo minusta kuulostaa. Älä anna kuitenkaan pelon saada otetta, vaan laita itse, sinulle hyviltä tuntuvat rajat lapsenne ja anopin suhteelle. Tärkeintä on, että itse voit hyvin ja jaksat olla äiti lapsellesi ja vaimo miehellesi. Puhu miehesi kanssa ja päättäkää yhdessä miten haluatte tuossa tilanteessa toimia. Pääasia että te olette samaa mieltä. Sen jälkeen vasta tulevat isovanhemmat. Ei isovanhempien ja lasten välisen suhteen ole tarkoitus herättää pelkoja, vaan tuoda iloa, niin isovanhemmille, vanhemmille kuin lapsillekin. Jos suhde herättää pelkoja, kaikki ei ole kohdallaan.
Luota äidin vaistoosi! Sitä kannattaa kuunnella.
Teiltä ei voi viedä oikeutta pitää lastanne sylissä.
Huomioikaa (kohtuuden rajoissa) että lapsenne saa olla isoäitinsä kanssa, mutta tuo on liikaa ettei lasta luovuteta laisinkaan omille vanhemmilleen.
Mikäli tuota tapahtuu useinkin, niin rajoittakaa. Voit vaikka sanoa että et salli hänen omia täysin teidän lastanne, että hemmotella ja helliä saa, mutta ei omia kokonaan vain itselleen, ja että lapsen vanhempina teillä on oikeus pitää lastanne sylissä ja syöttää tätä.
tarvitsee äidin ja isän ja mummonkin..minullakin oli ihana mummi jok ajo edesmennyt ja rakastin häntä niikuin äitiäkin ei se ole toiselta pois jos rakastaa molempia...tarvitset varmaan vielä apua ym..mummollassa ollaaan mummollassa niin mekin sikoni kans oltiin..mutta kotona äidin isän ehdolla...kuitenkin ollaan mummon kotona kylässä...hänen aluellaaan siis..mitä liikaa murehdit saat olla miehesi vieressä siitä vaan parisuhteeseen on etua ja lapsi oppii tuntemaan oman mummin...ei hätää lapsella on oikeus kumpaankin...ja ei lasta kukaan voi omistaa se on vain lainaa.menee aikanaan aviooon ym...ja elää elämäänsä niiuin se on tarkoituskin..mietippä omalta kohdaltasi..mummo suhdetta ,äiti suhdetta mistä tuollaisa ajatuksia olet saanut..mummoa on ikävä nyt kun kän ei enää elää..äitiini saan nähdä ja halata vielä.
Tulee vain mieleen että miten on ketjun aloittajan mielenterveys??? tuskin syö mitään lääkkeitä. Aattelin vain että jos teijän mummi ei ole käynyt hoidossa, niin kukahan sen mielenterveys ongelman on todennut???? pitäiskö meidän aina syöttää kaikille meidän lastenhoitajille jotain mielenterveyslääkettä, ihan vain varmuuden vuoksi? Mene nyt hyvä ketjun aloittaja tarkistuttaan ittes mielenterveystoimistoon, ettei mummonne vai vie sun poikaasi. Sen vuoksi että oletkin itse hieman epävakaa persoona.
Hei
Kirjoituksesi osoittaa vain omaa epävarmuuttasi äitinä ja mustasukkaisuuttasi lapsestasi ja omistushaluisuuttasi. Sen lisäksi kirjoitat niin kuin nykyiset nuoret naiset kirjoittavat koska eivät tiedä miten olla äiti, ensimmäiseksi aletaan mollaamaan omaa äiti ja erityisesti anoppia. Eikö ole jo klisee yrittää virittää vihmielisyttä anopin ja miniän välille. Kunnon miniät tulevat toimeen anoppinesa kanssa eivätkä keksi typeirä juttuja. Juttuja siitä,että isovanhemmat ovat liikaa lasten kanssa on alkanut näkyä julkisuudessa viimeisen parin vuoden aikana. se johtuu vain siitä, että nykyäidit ovat liian omistushaluisia ja mustasukkaisia. Mitä haittaa siitä on, että anoppi on pari päivää pojan kanssa ? Vanhempien kanssahan se lapsi on kuitenkin suurimman osan elämästään. Hakisit apua epävarmuuteesi äitinä esim. terapiasta jonka puutteesta syytät anoppiasi. Et sysäisi omia ongelmiasi anopin ongelmaksi.
Ei kukaan voi viedä lapselta äitiä, jos äiti on kunnollinen ja rakastaa lastaan. Lapsi ei myöskään mene pilalle siitä, jos sillä on muitakin ihmissuhteita kun sen oma äiti. Äidinrakkauta kokee vain äiti ja sinulla on ilmeisesti siinä vaikeuksia, jos pelkäät että vauvasi tykkää anopista enemmän kuin sinusta. Ei vauvat osaa säädellä tunteitaan, joten mieti miksi epäilet että vauvasi alkaa rakastaa jotakin muuta kuin sinua, jos tapaa muitakin ihmisiä.
Jos olisit hyvä äiti niin olisit iloinen, että sinulla on anopissasi lastenhoitoapua ja hänen avullaan saat viettää " laatuaikaa " miehesi kanssa, vai oletko jo miehenkin sysännyt syrjään. Taidat olla lapseesi takertuva onneton ihminen, jolla ei ole muuta elämää kuin roikkua lapsessaan. Takertuva äiti ei ole hyväksi lapselle.
oli aivan höpöhöpö -kirjoitus. Ei ole normaalia, että kolmeen päivään vanhemmat eivät saa edes pitää sylissä omaa lastaan. Eihän siitä nyt tarvitse edes keskustella, eikä se ole mikään mielipideasia, että aloittajan anopilta on täyusin lähtenyt mopo käsistä. Mielestäni on vauvankin psyykeelle haitallista yhtäkkiä menettää ensisijainen hoitaja moneksi päiväksi.
"Jos olisit hyvä äiti niin olisit iloinen, että sinulla on anopissasi lastenhoitoapua ja hänen avullaan saat viettää " laatuaikaa " miehesi kanssa, vai oletko jo miehenkin sysännyt syrjään. "
Heh, tuo nyt oli jo niiin paksua, ettei tuollaiseen voi edes vastata. :)
Tuollainen voi olla koko ikävä tilanne ja mikä pahinta kaikille. Mutta järkeä kannattaa käyttää, ja jos jotain keinoja alkaa käyttämään, niin sitten se on lähinnä se että ei käy tapaamassa anoppia. Muilla tavoin asiaan vaikuttaminen olisi epäsoveliasta ja myös mahdollisesti loukkaavaa. Tuollaista tilannetta ei kaikki ymmärrä jos eivät ole siinä olleet, tämä kannattaa ottaa asiaa käsitellessä huomioon. http://mattiviikate.newsvine.com/
Kyllä pelottaa! Sinä kirjoittava äiti olet todella pelottava. Suhtautumisesi rakastavaan anoppiin on skitsofreenistä. Miksei voi kirjoittaa "pojastaan"? Antaa anopin rakastaa.
Mitä sitten jos vierailuilla haluaa pitää lasta koko ajan? Meillä molemmat mummut haluavat pitää poikaamme jatkuvasti.
Ihme kitinää.
No, itse olen kokenut sen kuinka isovanhempi "hyvää tarkoittaen" rikkoo kaikkia sovinnaisuuden rajoja sekä myös suomen lakia saavuttaakseen sen mitä itse haluaa suhteessa lapsenlapsiinsa. Siinä ei meidän vanhempien mielipiteet paljon painaneet kun mummi alkoi touhuamaan. Selkeät rajat niin siitä se asettuu. Meillä siihen tarvittiin lähestymiskielto käräjäoikeudelta ennenkuin meni asiat jakeluun.
Isovanhemmat ovat lapselle erittäin tärkeitä mutta jo lapsen kasvatuksenkin kannalta on kaikkien hyvä pitää mielessä kuka päättää ja mitä.
Minustakin tuntuu, että aloittaja hiukan ylireagoi.. ettei vaan olisi juttukin hiukan väritetty. Tuo poikani sanan käyttö voi kertoa vain erilaisesta kulttuuritaustasta, perheyhteisön tavoista puhua. Itse törmäsin aikoinani hyvinkin mielestäni outoihin sanomisiin, jälkikäteen olen käsittänyt väärinkäsitysten johtuneen vain erilaisesta perhekulttuurista, toisaalta alueellisiakin eroja juuri siinä miten käytetään sanoja ja nimityksiä on. Se omistusmuoto ei välttämättä ole mikään viesti siitä, että mummeli haluaisin omistaa pojan. Ei kai se nyt ole ensimmäinen kerta, kun jostakusta nuorukaisesta tai lapsesta sanotaan poikaseni, varsinkin runomuodossa.
Epäilen myös hiukan noita juttuja siitä, että moneen päivään omaa lasta ei ole saatu ollenkaan syliin.. onkohan se vaan jokin tunne ja puolitotuus.
Mutta toisaalta ongelmien välttämiseksi olisi syytä ihan keskustella isovanhempien kanssa omista kasvatusperiaatteista, positiivisessa mielessä ja vain siinä. Noita tuollaisia tunteita tulee ja menee, jatkuvasti, varsinkin kun astutaan "lapsekkaaseen" maailmaan. Lapset ovat rakkaita ja nykyisin heitä on vielä niin harvassa, silloin törmäyskurssille ajaudutaan toki. Viisas ihminen ei rupea kuvittelemaan heti toisessa sairauksia tms, vaan ajattelee jatkoakin ja seuraa tilannetta yhdessä puolison kanssa. Ja ennen kaikkea on iloinen siitä, että lapsella on muitakin ihmisiä, joilla on lämpimiä tunteita heitä kohtaan.
Jos äidin/isän suhde lapseen on kunnossa, mustasukkainen ei tarvitse olla, äitiä ja isää ei ohita kukaan silloin. Mutta mummolat on kyllä lapsille ihania paikkoja :) Minulla on sellaiset muistot.. toisen mummolan vintti oli oikea aarreaitta, siellä oli vaikka mitä kaivettavaa, toisessa mummolassa mummo oli hyvä pelaamaan.
Vanhempien tehtävä on tietenkin valvoa lapsiaan, mutta ei kai nyt heti pidä luulla jotain ihan kamalaa, varsinkaan toisen puolison vanhemmista..
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, jos vain mahdollista.
Neuvoisin sinua luottamaan omaan tunteeseesi ja järkeesi. Jos mummon touhut menevät mielestäsi liiallisuuksiin on syytä toimia. Olet äiti, toimi sen mukaan minkä tunnet oikeaksi. Ota asia puheeksi, jos suinkin voit, siten ehkä voi välttyä turhilta luuloilta ja on mahdollista luoda yhteisiä pelisääntöjä.
Pakko kommentoida tänne kaikille jotka hokevat tuosta mummin rakkaudesta: "onko väärin että rakastaa liikaa" tai että "ihanaa kun lapsella on niin paljon rakastavia ihmisiä ympärillään":
Te ette nyt saa sekottaa rakkautta tähän! Eihän ap:n viestin isoäidin käytöksellä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa?! Jos kerran haluaa hallita, kontrolloida, määrätä ja kieltää lapsen äidiltä oman lapsen syöttäminen, ei rakkaudella ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä.
On VÄÄRIN kieltää äitiä syöttämästä omaa lastaan vedoten siihen että "rakastaa" lasta.
Ei tuossa ap:n kuvailemassa tilanteessa isoäidillä pitäisi olla minkäänlaista päätösvaltaa kuka syöttää lasta!
Ilmeisesti ap. pelkää, että anoppi vähitellen saa lapsen rakastamaan mummia enemmän kuin vanhempiaan, että lapsi alkaa totella mummia paremmin ja viihtyy hänen luonaan paremmin kuin kotona. Pelkää että vanhempien kasvatusvastuu siirtyy anopille, ja lapsi tulee "ryöstetyksi" myös viettämään aikaansa enemmän mummolassa kuin kotonaan?
Jos vanhemmat itse rakentavat lapseensa hyvän suhteen ja jos kotona on hyvä olla, ei syytä huoleen. Oma koti, omat vanhemmat ovat lapselle kuitenkin tärkeimmät, samoin hän oppii kyllä että vanhemmat ovat ne jotka kasvattavat, ei mummi. Voit siis itse vaikuttaa siihen kuinka tärkeä olet lapselle. Jos olet itse hyvä äiti, saa muita läheisiä olla vaikka kuinka, eikä se heikennä sinun asemaasi äitinä. Pelko, että lapsen ja mummin välit menevät liian läheiseksi, kertoo epävarmuudestasi äitinä. Luota itseesi.
Eikös sitä voisi antaa anopin syöttää ja hoitaa ja nukuttaa lasta sen aikaa kun olette siellä kylässä? Niinhän pääset vähemmällä itse, ja saat mukavasti vapaapäivän lapsenhoidosta.
on meillä mummi liian omistushaluinen. Itse olen siis se äiti ja mummi minun äiti eli anoppisyndroomaa ei tarvi etsiä. Myöskään kolmenlapsen äitinä ei kyse ole alun epävarmuudesta tai mustasukkaisuudesta lapsen hoitajan suhteen sillä lepo itsessään kyllä kelpaisi, mutta ei tällä tavoin. Meillä on aika samantyyppinen tilanne vaikkakaan lyhyen välimatkan vuoksi ei ole koko perheen yökyläilyjä. Mummi vaatii lapset joka viikonlopuksi itselleen. Lapsia on tunnetusti helppo yllyttää haluamaan mutta olen tähän rajat laittanut ja korkeintaan kerran kuukaudessa on yökyläilyn vuoro. Jos lapset perjantaina koulun ja tarhojen jälkeen sinne menevät varmaa on, että lauantaina soitellaan josko voitaisiin lisäyö ottaa mummilassa. Soittajana aina 4-vuotias poikamme sillä mummi tietää minun asettavan kyllä rajat ja sanovan myös "ei". Poikaamme ahdistaa mummin vaatimukset selvästi ja hän kysyykin usein miksi mummi haluaa "ettei me olla kotona".
Isäni kuoli minun ollessa pieni joten mummi jäi leskeksi nuorena. Olen ainoa lapsi ja nuo 3 lasta mummin ainoat lapsenlapset. Ystäviä ei ole, ei siis lainkaan, eikä välejä sukulaisiin. Mummi elää vain 3 lapsenlapsensa kautta ja loukkaantuu joka kerran (siis noin kerran viikossa) kun en lapsiani sinne päästä koko viikonlopuksi kotoa pois. Mummi asuu lähellä ja on aina ollut tervetullut tänne viettämään aikaa lasten kanssa ja pidänkin siitä kun hän tänne tulee. Mielestäni asiat eivät kuitenkaan ole hyvin jos mummi vaatii lapsenlapsiaan joka viikonlopuksi eikä nyrpeilemättä ota vastaan kieltäytymistäni. Asenne kuulosta ap:n mummin kohdalla aivan samanlaiselta. Myös minä teen mummin mielestä kaiken väärin enkä yhdessä ollessamme saisi edes päättää mm. mitä lapset syön tai miten pukeutuvat koska mummi tietää aina paremmin. Itsepäisenä äitinä toki teen silti niin ja napit ovatkin vastakkain joka vierailulla. Toisinaan hän on em. tilanteissa uhannut soittaa lastensuojeluun koska en hoida hyvin lapsiani hänen mielestään.
Tsemppiä ap:lle ja pyydä mieheltäsi tukea! Ilman sitä en minäkään pärjäisi vaikka kyseessä onkin oma äitini.
Aivan puppua tuo. Normaalit äidinvaistot vaan pelaa. Kuka tahansa normaali äiti huolestuisi, jopa kauhistuisi siitä, että joku toinen omii lapsen. Se on vaistonvaraista toimintaa ja tunnetta ja täysin tarkoituksenmukaista. Kysehän ei ollut siitä, ettei anoppi saisi lasta hoitaa, vaan siitä, että tässä lyötiin yli anopin taholta todella räikeästi. Jos joku toinen ihminen KIELTÄÄ äidiltä oman lapsen hoivaamisen, se on sairasta ja saa aikaan asianmukaisen reaktion. Joko et ole äiti tai sitten äidinvaistoissasi on jotain pielessä.
Olet ehkä oikeassa, ei ole missään määrin tervettä ottaa toisen lasta yöksi ja vielä useammaksi yöksi. En olisi äitinä ehkä kyennyt katsomaan sivusta, miten joku toinen hoitaa lastani antamatta minun puuttua asiaan mitenkään. Kylmät väreet on aiheellisia ja niitä kuuntelet. Tee, mitä sydämesi käskee. Rakentavassa ja ystävällisessä hengessäkin voi rajoja toiselle asettaa, vaikka se ei olekkaan helppoa. Sano vaikka anopille, että haluaisit mielummin hoitaa lapsesi itse ja varsinkin öisin. Minullakin meni muuten kylmät väreet, kun luin juttusi.