onko totta että pöhjolan ampujat herätetään henkiin?jos on niin miten siihen voi liittyä?
pohjolan ampujat?
tikka308
303725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
en ole kuulutkaan asiasta.olen vanha pohjolan ampuja.ketkä on yhdysmiehiä ja milloin seura on alkanut toimimaan uudestaan jos se vain on alkanut?olisi kiva tietää.liityn kyllä jäseneksi uudestaan.
Kyllä se totta on, että Pohjolan Ampujia ollaan herättelemässä taas toimintaan vuosikymmenen tauon jälkeen. Sairastapauksen vuoksi aikataulu muuttui, alkuperäinen tarkoitus oli herätys 12.5. klo 18. Nyt toivotaan 09.06. klo 18.00 (tai muutama minuutti ennen) runsasta osanottoa Kemin Jahti- ja Kalamiesten toimitilaan, eli vanhalle Ritikan koululle, tietysti vanhoja ja uusia aktiiveja. Ajatushan lähti siitä, kun samassa kahvipöydässä istui puolentusinaa jäsentä 1990-luvulta, joista kukaan ei muistanut koskaan eronneensa PohjA:sta, Seura on kunniakas ja vanha, ja meidän mielestämme olisi oikein yrittää seuran elvytystä vielä. Kyllä ainakin itselläni oli vaikeaa kun tilasi SAL:sta kilpailulisenssin, olla täppäämättä seuraksi Pohjolan Ampujia.
kirjoittelin tähän eilen muutakin, mutta hukkui kai bittiavaruuteen, yritän uusia. Meillä on Pohjolan Ampujien suhteen erittäin kunnianhimoinen, mutta toivottavasti myös toteuttamiskelpoinen toive, sisäampumarata. Eli toiminnan uudelleen käynnistämisellä ei aiota pelkästään kunnostaa Hietakaulan ampumarataa, vaan saada aikaan Meri-Lapin alueelle ympärivuotiseen harjoitteluun sopiva sisärata ainakin joillekin kaliibereille ja joillekin matkoille. Keskusteluja olen jo käynyt muutamasta tilasta ja yhteistyö viranomaisten kanssa on käynnistynyt loistavasti lupa-asioiden ja vaatimusten tiimoilta. Sponsoreita kiitos pitkillä sopimuksilla ja muita ideoita rahoitukseen otetaan mielellään vastaan. Näistä tietysti lisää sitten 09.06. jossa jäsen 1999 :voi muuttua jäsenneksi 2010
Yhdistysrekisteristä löytyi hieman tietoa, perustettu 17.02.1961
http://yhdistysrekisteri.prh.fi/ryhaku.htx?kieli=1&hakuraja=0&nimi=&kotipaikka=kemi&ensrek=&viimrek=&osoite=&evlu=&orto=&vapaa=&sb_jatk=501-
Luulin että kysymyksessä on sama seura joka perustettiin 1949 lautiosaaressa. Seura tais olla
Kemin työväenampujat ;)
Moro teille kaikille
Seura on perustettu 1920 luvulla. Sodan jälkeen seura herätettiin henkiin vuonna 1960. Seuraava uinumisvaihe oli 70-luvun alussa, kun seura uinahti kirjanpitoasioiden vuoksi. 2000-luvun alussa tuli seuraava uinahdus, kun jäsenistä osa katosi muihin ampumaseuroihin ja Yhteiskunta asetti radalle melurajoitukset, joiden täyttämiseen silloinen seuran johto ei onnistunut saamaan rahoitusta yksinään.
Pohjolan Ampujissa oli aikanaan loppuun 200 jäsentä. Pikku hiljaa yksi jos toinen jätti jäsenmaksut maksamatta. Sääntöjen mukaan pari vuotta maksamattomat jäsenet katsottiin eronneiksi.Ei tarvitse muistella onko eronnut vai ei. Seurahan olisi jotunut maksamaan liittoon jäsenmaksuja näistäkin jne. Viimeisen jäsenmaksu kierroksen aikana vuonna 1999 jäsenmaksunsa maksoi muistaakseni 44 jäsentä. En tiedä, ovatko he kaikki vielä elossa.
Hietakaulan Ampumarata on rakennettu Haulikko- ja pienoishirvi(karju)ratojen osalta Pohjolan Ampujien toimesta. Sen käyttöoikeus on luovutettu Hietakaulan Ampumaratayhdistykselle, johon kuuluvat osakkaina PohjA ja paikalliset Metsästysseurat. Tämä järjestely tehtiin, jotta Rata voitiin rahoituksenkin vuoksi kunnostaa Ympäristöluvan ehtojen mukaiseksi. Näin on turvattu, että Kemissä on säilynyt mahdollisuus harrastaa sekä Ampujainliiton että Metsästysliittojen alaisia kesä ampumalajeja haulikolla ja kivääreillä(ei kuitenkaan yli sadan metrin matkoilla.
Jossakin vaiheessa 1990 luvulla seuralla oli sisäampumarata ilma-aseille Kemin Uimahallilla.
Seuran toiminnasta perillä olevat
Esa Frant ja Hannu Prykäri
Seuran herättäminen henkiin on hyvä ajatus, kunhan reunaehdot otetaan huomioon.
Huomasin tämän vanhan keskustelun täällä netin ihmeelisessä maailmassa. Ajattelin kysyä täältä onko jollain tietoa seuran toiminnasta. Onko kilpailua toimintaa näin harraste ampujilelle(ei mitään sm-kisoja, eikä muutenkaan mitään suurta) seuranmestaruuksi,ja muita seuroja vastaan haaste kilpailuja? Missä pohjolan ampujat toimii? Onko sisä ratoja? Ja millaista toimintaa ampuradalla? Onko seuralla omia netti sivuja?(yhteyshenkilöitä?) Onko ampumaase kouluttajia? Ja heidän toiminta tapaa saada lupa todistukseen? Miten liittyä seuraan? Tässä muutama kysymys paikkakunnalle muuttaneelle aktiivisesti intohimoinen ammunnan harrastajan kysymyksiä aiheeseen.
Aika sisäpiiri porukkaa. Ampuma ase koulutta ja se minkä minä tiedän ei myönnä lupaa kovin helpolla jos et osta asetta häneltä. Olen kuullut aika monen suusta sen. Pitkittää ja keksii mitä ihmeitä syitä. Ampua voit ilman tätä seuraakin. Ei ole mitään toimintaa. Vetäjät vaan nauttii omista eduista. Kannattaa kysyä Tornion alueen seurasta TORSA.
Kiitos vinkistä :) Pitääpi ottaa yhteyttä sinne :) Ainakin heidän yhteystiedot löytyi helposti. onko Kyseinen seura lopettanut toimintansa?
Ei ole lopettanut. Pyörii vielä.
Pyörii mutta missä ilmoitellaan toimintaa. Ei mitään netti sivuja ole. Ja onko heillä ammunnan kouluttajia?
Jodlaamista Sveitsissä ja ammuntaa Kemissä lehmälaitumilla.
On nillä ainakin Suomen paskin pistoolirata :) Ja sen sen käytöstä joutuu vielä maksamaan. Ei kunnollisia taulu telineitä, ei ampuma katosta, ja hiekassa kävellä. Hiekka pöllyä tuulessa silmiin ja aseisiin. Kuka järkevä ihminen pilaa hyvät aseet siellä hiekka montussa.
On niitä muitakin seuroja kuin tämä!!!! ja ampumaratoja. Mutta ammunnan kouluttajia ei ole Kemissä muualla joka on huono homma!!!!!! Saavat liikaa valtaa.
pohjois-suomen parhaat radat,pistooli rata varsinkin,ei mitään valittamista,kumimatot taululle kävelemistä vaten,hyvät taulu raamit,penkit ja pöytä lataamista varten.käyvät oulusta asti ampumassa.
No huhhuh!!!!! Ei lähelläkkään hyvä. Suoja vallit valuu olematomaksi. Ja eihän kunnosta edes taulutelineitä. Ruosteiset putket jotka tuulessa kaatuu. Taitaa muut seurat pitää muita ratoja kunnossa kun ovat sentään huolehdittu hyvin. Pistooli rata on ihan perseestä.
Eiköhän Oulussa ole paremmat radat!!!!!! Jos Kemiin jaksaa ajaa, niin sama ajaa Tornion radalle :) Paljon parammat paikat
Vieläkös Työväen ampujat seura on voimissaan ja toimiiko?
Kiinnostaisi kyllä
Ei taida olla työväen ampuma seuraa enään olla. Milloinhan se on viimeksi toiminut? Sen saisi kyllä herätellä uudestaan.
Tais olla voimissaan v 1918 😁
https://www.jarjestotietopalvelu.fi/yhdistykset/kaikki/20-kemi/4233/pohjolan-ampujat-ry Ei ole totetunut!!!!!!!!!
Miten kyseiseen seuraan voi nykyään liittyä? Ja kukahan on seuran puheenjohtaja jolta voisi tiedustella asiaa?
Katso edellisen (diabteri) viestiä ja siinä olevaa linkkiä.
Jotkut luuserit herättänyt seuran henkiin kun ei tule muissa porukassa toimeen. Osa porukasta varmaan kiertänyt useat ampuma seurat ja metsästys seurat.
Sen minäkin olen huommannut,että on aika sisäpiiri porukkaa ja aika töykeän oloisia. Ei anneta omaa rauhaa ja ollaan jopa ilkeän oloisia.
Haamu seura!!! Ei mitään tietoo koko seurasta. Taitaa pari henkilöä pitää seuraa yllä kun eivät pääse muulle kun ovat riidoissa kaikkien kanssa
JO 308 eiherää
Kemin työväenampujien harkat Kelassa.
Kemin Kelassa remontti, pitää menä Tornioon.