Täällä taitaa olla aika katkeraa porukkaa, mutta olisi kiva kuulla, jos joku on onnistunut hyväksymään yksinjäämisensä ja että miten se onnistui? Mun on pakko jo myöntää itselleni, etten tule koskaan saamaan miestä ja lapsia ja omakotitaloa ja mitä se perusunelmasetti sitten sisältääkin ja se on todella vaikea hyväksyä. Varsinkin kun tuntuu, että kaikki ympärillä saavat vauvoja ja sisustavat omakotitaloa ja tekevät kaikkia niitä juttuja, joita minäkin olisin elämääni halunnut. Vaikka ei saisi olla katkera, niin ei voi olla ajattelematta, että miksi juuri minä; olinko juuri minä niin kamala ihminen, etten ansainnut saada elämässä mitään... Olen yrittänyt harhauttaa itseäni pitämällä itseni kiireisenä, mutta silti kun joka ilta palaa yksinään pikkuiseen yksiöön katsomaan telkkaa loppuillaksi, niin ei koko aikaa pysty pitämään ajatuksiaan muualla. Minua inhottaa ajatus, etten saa elämästä irti mitään vain sen takia, etten saa niitä asioita mitä eniten halusin, mutta niin se vain on. Musta mun olemassaoloni on täysin turhaa, useimmiten minusta tuntuu, etten edes ole olemassa. Tiedän, että on tyytyväisiä sinkkuja, mutta onko ketään, joka ei olisi halunnut jäädä yksin, mutta silti on tyytyväinen, jopa onnellinen?
Selviytymiskeinoja?
all alone
81575
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 81
Vanhimmat
vaiheessa voi todeta että on jäänyt lopullisesti yksin?
No minä täytän kohta 30, mutta realistista se olisi ollut todeta ehkä 5-6 vuotta sitten.
Hei, äläpäs nyt masistele siellä. Ite oon 24vuotias ja sinkku myöskin. Pitäiskö munki nyt todeta että tää oli nyt tässä, ikinä en tuu saamaan ketään vierelleni? Ei tolla asenteella taida saada edes ketään. Mä oon ainaki ihan tyytyväinen siihen että oon sinkku, ehkäpä se ns.oikea minulle jossain vaiheessa tupsahtaa elämääni. Ottaa päähän tämmöset masistelutekstit, oikein suututtaa. Nyt pois toi asenne ja miestä etsimään.
"No minä täytän kohta 30, mutta realistista se olisi ollut todeta ehkä 5-6 vuotta sitten. "
Minä olen 31 ja noin 4kk sitten löysin miehen jonka nyt toivon olevan se oikea. Sitä ennen en edes ollut etsimässä miestä vaan elin omaa elämää tyytyväisenä. Omakotitaloa ei vielä ole, lapsia en halua. Unelmia on, enkä niitä aio tässä iässä heittää menemään, olenhan vasta 31.
Miksi sä istut himassa katsomassa telkkaria ja suremassa kaiket illat jos sä haluat jotain enemmän? Sitä miehen löytämistä nyt ei voi suunnitella minkään aikataulun mukaan, mutta mikset mene niiden asioiden perään jotka sun on mahdollista saada? Mullakin on se omakotitalo ollut haaveena jo kauan, eikä se mitenkään ole ollut rippuvainen miehestä (tai lapsista). Se on mun päämäärä, oli miestä tai ei, en mä aikonut odottaa että olen parisuhteessa ennenkuin voisin jotain tavoitella.
Jos et ole koskaan seurustellut, niin kyllä. Ei se ikä sinua ainakaan haluttavammaksi tee, päinvastoin.
Omakotitalot on aika kalliita yksin ostettavaksi ja mitä minä edes sillä teen, jos ei ole perhettä siellä asumassa.
Ensin laitoin 5 vuotta parikymppisiä vuosiani likoon yhden ammatin vuoksi opiskelua ja työharjoittelua maailmalla saamatta kuitenkaan asiallista työpaikkaa alalta( teollisuusvartijana pienellä palkalla kekaloin tämänkin jälkeen). Sitten vielä pari vuotta opiskelin uuteen ammattiin(jonka piti tuoda työpaikka kun kysessä oli elektroniikka -ala), mutta en vieläkään onnistunut saamaan sen alan ensimmäistäkään työpaikkaa. Edelleen tämänkin jälkeen päädyin paseeraman Helsigin(jonne muutin ja joka oli minulle aivan outo paikkakunta ) öisiä katuja teollisuusvartijana. Muistan vieläkin niin pirun hyvin kun kerran jossain Stokmannin kellarissa olin tarkistusavainta vääntämässä(kyseessä oli harvinaisempi päivävuoro) ja siinä oli joku kaksivitonen nuori nainen. Kun olin pian täyttämässä 30 ja tämä asia sekä naisasiatkin siinä mielessäni oli niin sanoin tälle naiselle, että tässä sitä pian täytän 30 ja alan olla jo gamle gubbe. Tämä nainen vaan nauroi, ei mitään ilkeästi kunhan vaan nauroi. Minulla oli tuolloin sellainen olo että kyllä tässä nyt sinkkuna mennään ja ei sille muutosta enää tule, ja ei ole sitten tullutkaan.
"Ratkaisuksi Lott ehdottaa, että sekä miesten että naisten tulisi laskea odotuksiaan itsestään ja toisistaan. Täydellisyyden tavoittelu kaikilla elämän aloilla ei voi onnistua. Tärkeintä olisi hänen mukaansa asettaa kumppani etusijalle ennen uraa, ystäviä tai jopa lapsia, tukea toinen toistaan ja osoittaa kiitollisuutta siitä mitä on."
Itselleni riittäisi pelkkä kumppani jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Mikä on loppujen lopuksi normaalia elämää? Sekö, että on omakotitalo ja volvo pihassa.
Vaan omakotitalo ja bemari.
"Vaikka ei saisi olla katkera, niin ei voi olla ajattelematta, että miksi juuri minä; olinko juuri minä niin kamala ihminen, etten ansainnut saada elämässä mitään."
Kun negaa itseään, saa negatiivisen elämän.
Keskity sitten johonkin muuhun, opiskele vierasta kieltä, matkustele, harrasta riippuliitoa (mitä vaan) ja nauti elämästä sitä kautta. Ei se siellä yksiössä kitumalla parane. "Peli" on silloin menetetty kun ei halua edes yrittääkkään- sitten ei pidä valittaa vaan alkaa elää suosiolla sitä tylsää luovuttajan elämäänsä.
Tottakai 30veenä on tiukkaa löytää "SE Unelma" mies, kun he tuppaa olemaan omasta ikäryhmästä parisuhteessa. Uskoi MA:han tai ei näin se menee yleisesti. Ja heistä tulee entistä "laadukkaampia" joten kestosinkkua jopa karsastetaan heidän taholta, mikäli eron seurauksena sieltä joku vapautuu.
Taitaa nykyään olla vain pointti että aito rakkaus on toisarvoista, kun vain mies näyttää Brad Pittilta...(esimerkki karrikoidusti). Totta on että se rakkauskin roihahtaa siten paremmin.
"Saisit kaiken mitä tarvitset ja minut ihan kokonaan", sanoi Leevit aika osuvasti laulussaan. Ja " ei sulle kelvannut taivaan tähdet ja kuut"...
Uskon että on hyviä naisia ja on hyviä miehiä, kunhan he vain löytävät toisensa. Ei se hyvyys löydy Brad Pittin naamaa metsästämällä, toki meillä kaikilla on omat sisäiset käsityksensä kumppanistaan, jollaisen toivoisi löytävänsä ja haluaisi siihen pyrkiä.
Avoimin mielin, kyllä se onni voi löytyä kun sille antaa mahdollisuuden.
Ja juuri se deittikulttuuri kerran tulos tai ulos mentaliteetillä jossa aito hauskuus ja ilo muuttu pelkäksi suoritukseksi jossa on häviäjä tai voittaja, on kaukana vaikka henk. koht. mun ajatuksista.
Puhun seitsemää kieltä ja harrastan mielekkäitä asioita, no en matkustele, vaikka haluaisin, kun säästän asuntoon... Mutta kun ne puuttuvat asiat pilaavat kaiken.
Ja vähän myöhemmin kerrot "maksavasi asuntoa". Aika erikoista. Uskottavuus hieman kärsi.
No voi jeesus; maksan nykyistä yksiötäni saman summan kuussa kuin tähänkin asti, vaikka nykyisin olisi varaa maksaa jo vähän enemmänkin ja toiselle tilille laitan rahaa säästöön ostaakseni uuden heti kun tämä noin vuoden päästä on maksussa.
Ensinnäkin tuo perusunelmasetti lienee aika yksilöllinen. Toiseksi, no, ehkä en yllytä hankkimaan lasta/lapsia yksin, se voi olla liian raskasta, mutta kaikki muu on saatavissa yksinkin. Tunnen naisia, jotka ovat yksin rakennuttaneet ok-talon (tosin vasta nelikymppisinä). Jos se on liian suuri tavoite, niin mikään ei estä hankkimasta pienempää mutta kaunista kotia. Auton saa yksinkin. Oikeasti ei ole mitään, mitä työssäkäyvä ihminen ei voisi hankkia yksin. Ovathan ne asumiskustannukset pienemmät/hlö parisuhteessa, mutta jos hyväksyy realiteetit ja tekee laskelmat sen mukaisesti, niin kaikki on mahdollista.
Itse olen vähän sinua vanhempi, en ole missään vaiheessa päättänyt jäädä yksin, mutta olen päättänyt rakentaa elämästäni mahdollisimman hyvän ilman, että odotan toista ihmistä jakamaan arkeani.
Itsesääli on houkuttelevaa mutta turhaa, ja se karkottaa nopeasti ystävätkin pois ympäriltä.
Ja televisio kesäksi kokonaan pois käytöstä, nyt kannattaa olla ulkona. Ensi viikolle on luvattu 20 C ilmoja! :-)
En minä sääli itseäni, itse asiassa kukaan ei edes tiedä, että minäkin olisin halunnut normaalin elämän. On helpompi sanoa, että en olisi halunnutkaan, kuin kestää ihmisten säälittely.
Omakotitalolla en tee mitään yksin.
Minä inhoan kuumuutta, olisipa vielä talvi...
Höpsistä! Ite aloin 30v elää uutta nuoruutta ja olin 34v kun rakastuin tulisesti, vieläpä kaks vuotta nuorempaan maailman komeimpaan mieheen. :) Luulin ettei sellasta koskaan tapahtuis kun viimeks olin rakastunu tulisesti 21v. Mulla meni tosi monta vuotta välillä 25 ja 30v erakkona ja hieman masiksessa, ei mitään miehiä. Nyt mulla on lapsi jota siis halusin ihan hirveesti ja oon onnellinen.
Koita ajatella asioista toisin. Tee jotain uutta. Mene vaikka ulkomaille vähäks aikaa tms. Ja et tosiaan oo vanha vielä vaikka tiedän että siltä tuntuu. Kun täyttää kolkyt ja ne vuodet siinä ympärillä on aikamoista kriisiä, mut sit helpottaa.
on yksi katkera sinkku.24-vuotta ikää ja kovasti olen koittanut naista itselleni etsiä.Eipä tunnu kukaan olevan minusta kiinnostunut.Ja kaikki ympärillä olevat ihmiset tuntuu saavan naisia ja olevan onnellisessa parisuhteessa.Ite ainakin olen tähä n sinkkuiluun ihan vitun kyllästyny ja ajatus ikisinkkuna olemisesta tuo kylmät väreet,vihaa ja masennusta.
Joo, mutta sulla oli ollut miehiä ennenkin. Jos ei tähän ikään mennessä ole kenellekään kelvannut, niin ei ihan varmasti kelpaa vieläkään!
Suurin osa mun palkasta menee tämän nykyisen asunnon maksamiseen, joten ei tosiaan ole varaa matkustella, kun vielä haluaisin ostaa isomman!
Miksi haluat ostaa vielä isomman asunnon?
Itse haluaisin löytää naisen, joka ei ole niin kiinni tuossa upgrading kulttuurissa. Ei kaiken tartte olla aina isompaa, hienompaa, kalliimpaa, komeampaa, kauniimpaa, lihaksikkaampaa, hoikempaa, vahvempaa, kiiltävämpää, nopeampaa, kuuluisampaa. Onnellisuus riittää, ja se on jotain, mitä ei pysty ostamaan noilla superlatiiveilla.
"Joo, mutta sulla oli ollut miehiä ennenkin. Jos ei tähän ikään mennessä ole kenellekään kelvannut, niin ei ihan varmasti kelpaa vieläkään!"
Kaikki on asenteesta kiinni. Sullakin ois voinu olla miehiä 21v ja niin sulla voi nytkin. Niin kuin kerroin mulla oli monta vuotta kestävä kausi että murjotin vaan kotona rahahuolissani eikä kukaan prinssi tullu kolkuttamaan ovelle. Vuodet vaan vieri, nuoruus meni, ahdisti mitä enemmän sitä mietti. Luulin vieläpä kärsiväni biologisesti lapsien saamattomuudesta ja sekin painoi tosi paljon mieltä kun pienestä pitäen halusin lapsia. Sitten ajattelin ei perhana, jotain on tehtävä. Netistä pakotin itteni menee joillekkin deiteille ja seurustelemaankin. Muualtakin tapasin miehiä. Muutama vuos se oli semmosta ittensä pakottamista mun puolelta, mikä ei oo kuulosta kivalta. Mutta kuitenkin se jotenkin veti mut takas ihmisten ilmoille ja ihmeen kaupalla tulikin tämä ihanuus elämääni. Melkein kuin palkintona niistä monista, monista yksinäisistä vuosista.
Koska minä haluan kauniin asunnon, oman pihan ja enemmän elintilaa. En viihdy kerrostaloyksiössä, eikä siinä ole musta mitään väärää. En pysty olemaan koskaan onnellinen ilman omaa kotia ja kerrostaloasunto ei voi koskaan olla koti.
Ei ole asenteesta kiinni. Mulla ei ole parisuhdetaitoja, eikä seksitaitoja. Lisäksi multa on tavallaan jäänyt se koko kehitysvaihe väliin, kun ensimmäisen kerran harrastetaan seksiä, jne. Tuo on ihan sama kuin yrittäisi myydä jollekin miehelle joko sellaista ikea-romua, minkä kokoamiseen menee viikko ja joka ei sittenkään ole kovin häävi tai sitten samalla rahalla valmista laatukalustetta. Ei kukaan valitsisi ikea-romua.
Ei ne taidot sen kummempia ole muillakaan. Mulla ainakin on joka ihmisen kanssa ihan uudet pulmat eikä tunnu että edellisen suhteen "taidot" mitään auttais. Varmaan joku ihana nalle sua odottaa lämpimään syleilyyn. Ja miehet kun on niin kummallisia muutenkin niin ei ne edes huomaa jos "taidot puuttuu". Ne on niin hämillään ja sekasin uudesta tuttavuudesta että voisit olla vaikka rähmäkäpälä menninkäinen niin ei ne huomais. Nappaa mies netistä ja anna mennä vaan.
Toimiva, turvallinen, hyvin lämpö- ja äänieristetty, sähkön ja lämpimän veden tarjoava, remontoitu tai suhteellisen uusi yksiö yhden hengen asuttavaksi on parempaa asumisen laatua kuin mitä 80-90% maailman asukkaista pääsee ikinä kokemaan. Ei mikään paskempi homma, kun vähän aikaa miettii.
Kerrankin nainen, joka myöntää, että miehet eivät todellisuudessa vaadi naiselta melkein mitään. Pyytäisin treffeille, mutta mukavalle, miestä ymmärtävällä naisella varmaan seuraa riittää ilman mun vonkauksiakin :)
Älä nyt jaksa! Naisen täytyy olla suunnilleen täydellinen kelvatakseen ja sänkytaidoissa pärjätä niille pornon naisille! Tuo saattoi olla naiivein kommentti, jota olen kuullut koskaan elämässäni! :)
Hassu puppeli! Ethän sinä edes tiedä kun et ole miesten kanssa ollu.
Paras neuvo mitä teininä jostain lehdestä luin oli että ei kannata stressata seksistä miehen kanssa, koska mies kyllä nautintonsa saa. Se on ollu hyvä elämänohje. Mies se siinä enimmäkseen hinkuttaa. Noi puheet et naiset on kuin lahnat sängyssä on sellasta provoilua. Ja yleensä mies tykkää susta niin se tykkää melkeen mistä vaan sivelystä mitä sun mieleen tulekaan tehdä.
No en tiedäkään, mutta mun on aika vaikea kuvitella, että miehet jaksaisi valittaa niin paljon naisten huonoudesta, jos se olisi noin helppoa.
Sitä paitsi mä myös ajattelen, ettei se olisi oikein miehellekään joutua olemaan jonkun mun kaltaisen kanssa, kun kerran "samalla rahalla" saisi parempaakin. Musta tuntuu, että jos joku lähestyisikin, niin mulla olisi ihan velvollisuus sanoa ei, siksi, etten pysty antamaan niitä samoja asioita kuin kuka tahansa muu nainen. Tosin kun ei kukaan lähesty, niin eipä ole tuotakaan ongelmaa! :)
Sussa on varmaan tosi paljon hyvää. Kuulostat ainakin kivalta tyypiltä. Minä taas oon toisinpäin että usein mietin miten kaverini ovat niin onnekkaita vaikka niiden luonteessa on niitä ja näitä huonoja puolia!! Kauhea kanttura olen. ;-) Kaikki me ihmiset ollaan erilaisia ja se mikä tekee susta uniikin on varmasti jotain tutustumisen arvoista ja jotain mitä kellään muulla ei oo.
No jos yhtään lohduttaa, niin ei ne parisuhteetkaan täydellisiä ole. Joillakin parempia ja joillakin varmaan huomattavasti pahempia kuin sinkkuna olo. Mutta tiedän kyllä tunteen...
Kai minä suhteellisen tavallinen olen, mutta suhteessa seksi on tärkeää ja erityisesti miehille ja sitä en pysty tarjoamaan. Kunnollista siis.
Kyllä minäkin joskus mietin kavereista, että miten tuokin voi olla parisuhteessa, kun siinä on tuo ja tuo ja tuo vika.. Aivan kamalaa, mutta niin inhimillistä... Ehkä minäkin olisin ihan kaamea nalkuttava akka suhteessa, mistä sitä tietää! :D
Kerronpa sulle piene salaisuuden.. Olipa ihminen kokenut tai ei, niin taidot ei silti välttämättä ole kovin hääppöiset. Varsinkin nainen saattaa olla lahna ihan riippumatta aikaisempien seksi- tai kumppanikertojen määrästä. Eli jos vaikka kokematon onkin estynyt ja sitä kautta huono vaihtoehto, niin ei ole kyllä kokenutkaan välttämättä yhtään parempi! Toisaalta ymmärtäähän sen, jos aikaisemmat hoidot ovat opettaneet naiselle, että pelkkä makaaminen riittää ja mies hoitaa homman. Voit olla kokemattomanakin oikein hyvä, kunhan muistat vähän osallistua itsekin siihen touhuun.
ne iskelmän sanat 'varjoon kulkee se tie jota rakkaus ei valoon vie-- sitä päivää odottaa yhä vielä sydän saa--kun on mennyt aika odotusten--- pimeys vain nyt täyttää maailmain.
Jotain tuolaista siinä oli, ja se on minusta ihan hyvin onnistunutta tunnelmointia sanoittajalta.
No siihen kyllä vähitellen tottuu siihen ajatukseen, että ei enää ole ketään vähänkään itselle sopivaa mistään saatavissa. Jos löytää jonkun harrastuksen joka todella tempaa mukaansa (palkkatyöhönsä erityisesti keskittyminen voi sekin toimia tällaisena) niin silloin voi kymmenikisikin vuosiksi pitkälle unohtaa koko parisuhde-jutut. Tämä on kuitenkin siinä mielessä petollista, että vanhemmiten alkaa rassata sellainen asia kuin lapsettomuus. Tämä siis alkaa rassata uudestaan ja toisella tavalla kuin mitä siinä iässä kun yleensä lapsia hankitaan. Vanhemmiten sitä haluaisi oman jo aikusenkin lapsen jonka kanssa voisi keskustella asioista ja joka olisi myös perillinen.
Nainen on tässäkin suhteessa kuitenkin paljon paremmassa asemassa, sillä nainen voi nykyään halutessaan hankkia tällaisen omankin lapsen ilman että tarvitsisee onnistua iskemään itselleen siihen tarkoitukseen sopiva mies.
"Nainen on tässäkin suhteessa kuitenkin paljon paremmassa asemassa, sillä nainen voi nykyään halutessaan hankkia tällaisen omankin lapsen"
Mieskin voi. Tiedän semmosen nettisivun missä ihmiset jotka haluavat lapsia voivat vaihtaa yhteystietojaan (esim. sinkut, homoparit ym.) Sellaisia sivuja pitäis kai olla enemmän tai koko homma jotenkin avoimempaa ja hyväksytympää. Miehillä on se ylimääräinen etu että voivat saada lapsia huomattavasti pidempään kuin naiset.
Niinpä. Ja mun lapsettomuus tarkoittaa myös sitä, ettei äitini saa lapsenlapsia jne... :(
Mä olen tehnyt kaikkeni harhauttaakseni itseni, mutta ei vain onnistu. Kai se on sitten vain näin jatkettava.
Jatka noin. Tässä viestiketjussa on esitetty sinulle monenlaisia vaihtoehtoja mutta mikään ei kelpaa, joten jatka kotona istumista ja odottamista.
Johan minä sanoin, että pidän itseni kiireisenä ja että minulla on paljon harrastuksia. Etkö sinä osaa lukea vai oletko tyhmä?
Ilmeisesti aloitustakaan ei kukaan osannut lukea, koska en pyytänyt miehenmetsästys vinkkejä vaan vinkkejä siihen, miten hyväksyä todellisuus.
toss pitää muistaa se asia, ettei se omakotitalo ja lapset ole se ainoa tavoittelemisen arvoinen asia elämässä. Itse olen 30-v nainen, ja elänyt lähes koko elämäni sinkkuna vaikka jotain lyhyempiä virityksiä on osunut kohdalle. Ei kuitenkaan ketään, kenen kanssa olisin asunut yhdessä tms.
Itse olen tosiaan täyttänyt elämäni mielekkäällä työllä ja koulutuksella, harrastuksilla, ystävillä ja tavallaan (hivenen liioitellen) koen eläneeni huomatttavasti enemmän kuin seurustelevat ystäväni, jotka enemmän ovat vain "nyhjänneet" kotona. EIhän siinä mitään pahaakaaan ole, mutta en tiedä sopisiko sellainen omalle luonteelleni.
Eihän sitä tiedä löytyykö vielä joskus vierelle oikeanlainen ihminen, mutta en jää sitä odottamaan. Elän täysillä nyt tällä tavalla, ja jos joksus tilanne muuttuu eletään sitten täysillä sen mukaan.
Onnelisuus on enemmän omasti asenteesta kiinni kuin olosuhteista.
No miten se asenne sitten hankitaan? Koska voit uskoa, että olen yrittänyt, lähes koko elämäni!
Miten on mahdollista, että nainen yrittäisi löytää miestä muttei löydä? Sulla täytyy olla tosi kovat kriteerit, kun et ketään kosijoita hyväksy.
Kuule, kun ei ole ollut ketään "kosijaa". Enpä siis ole myöskään koskaan antanut pakkeja.
Täällä on joskus ollut ketjuja, joissa naiset kertovat kuinka monta kertaa heitä tullaan iskemään baari-illan aikana. Vastausten keskiarvo on jotain 3-4 paikkeilla, ja ne joita tullaan iskemään vain kerran illassa, vastaavat ihan itku kurkussa että mikä on vikana. Siis jokaista naista isketään vähintään kerran baari-illan aikana.
Tavalliselle miehelle tulee nainen juttelemaan ehkä kerran vuodessa, jos käy baarissa vaikka parikyt kertaa vuodessa. Ja sekin nainen tulee juttelemaan vaan kun on tylsistynyt, ei iskemään.
No, mä kävin nuorempana kavereiden kanssa suhteellisen ahkeraan baareissa, eikä minulle ole koskaan tultu edes juttelemaan. Että mä en sitten ilmeisesti ole nainen...
Ei vaan olet luultavasti niin torjuvan näköinen, että miehet luulevat ettet halua kenenkään lähestyvän.
Mä oon ollu ihan menestyvä ps-markkinoilla, mutta ei ne miehet kyllä baarissa pahemmin iske. Usein ei tuu kukaan iskemään, eikä muistaakseni koskaan oo tullu kukaan joka pysyis kahella jalalla pystyssä tai jolla ei ois räkä poskella. Muualta oon napannu miehet tai sitten ite menny iskemään. Baarissa miehet menee aina iskee mun varattuja kavereita jotka sitten nauttii huomiosta ja sepä vasta p**kamaisen maun jättää illasta.
Niin, mutta kun mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia tutustua kaverimielessä ihmisiin. Eikö se mun torjuva ulkonäkö sitten karkottaisi kaveritkin?
Ei minua ole koskaan se haitannut, että kaverit saa huomiota. Eikä kyllä oikeastaan sekään, etten minä saanut, minulle se oli niin luonnollista.
Mistä sinä sitten ne sun miehet olet napannut?
Harrastuksista, tutun tuttujen kautta, töistä, tapahtumista, matkustellessa, netistä... Kuulosta et joka paikasta!! :) Mut oon siis tosi monta vuotta viettäny ihan yksin ilman minkäänlaista miesseuraa.
Tuntuu että ainut tapa selvitä on luoti päähän. Olen kohta kolmekymmentä ja täysin kaikesta seurustelusta kuuluvasta kokematon, yhet surkeat treffit vain takana. Empä usko että kukaan nainen haluaisi alkaa opettamaan seurustelun ja seksin saloja kädestä pitäen, olen tippunut kelkasta eikä sinne näytä pääsevän takais kyytiin. Turha kai tässä on edes yrittää pitää itseäni edustavassa kunnossa ja alkaa vaan kunnolla perseilemään.
Jep, ihan sama tarina. Paitsi etten ole koskaan ollut edes niillä yksillä treffeillä. Mä tuonne jo jollekin muulle kirjoitin, että siinä on tavallaan jäänyt kokonainen kehitysvaihe pois, kun ei ole menettänyt neitsyyttään silloin kun kuuluu jne. Ja nythän se onkin jo myöhäistä. En minä nyt sentään itseäni tappaa aio, mutta olisi ihanaa kun pystyisi hyväksymään, että minun unelmat eivät vain yksinkertaisesti toteudu.
Joo voi vittu, ite täytän kohta 30 - mies olen. Toivoa ei enää todellakaan ole, varsinkin kun kokemusta seurustelusta ja seksistä ei ole nykystandardien mukaan tarpeeksi. Kolmekymppisenä kaikki on ohi, mutta minkäs tälle voi. Tämä saatanan jossittelu ja menetetyt tilaisuudet vituttaa eniten - olisi pitänyt tajuta silloin 7-10v nuorempana alkaa urheilemaan opetella olemaan pelkäämättä sitä sosialisointia.
Nykyään en oikeastaan välitä enää mitä mieltä muut on, mutta siitä ei ole mitään helvetin hyötyä tämänikäisenä.
Jotkut saa ja joillekin ei tulla antamaan koskaan, ei edes säälistä.
Nykymaailma on todella paska paikka. Ehkä joskus 1000 vuoden päästä asiat muuttuvat ja naisetkin oppivat katsomaan pintaa syvemmälle.
Mutta asiaan - yksinjäämiseni olen kai jo jollain tasolla hyväksynyt. Toteaa vain realistisesti sen, että tämä oli tässä ja jatkaa omaa elämäänsä. Kaikkia meistä ei ole luotu voittamaan, mutta se ei tarkoita etteikö omasta elämästään voisi edes vähäsen nauttia.
Niinpä, kun olisi nuorena tajunnut... Jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin, niin silloin 15-16-vuotiaana etsisin itselleni vaikka jonkun juopon katuojasta ja hankkiutuisin ainakin neitsyydestä eroon. Mutta nyt sitä on myöhäistä surra, kun ei sille enää mitään voi.
No mikäs ihme sua estää nyt hankkiutumasta eroon neitsyydestäsi ja
muutenkin opettelemasta niitä parisuhdejuttuja? Kenties jonkun ei täydellisen kanssa.
Varmastikin kiinnostuneita opettajia löytyy...
Sitten olet lähempänä
tavoitteitasi ainakin hieman kun ei tarvi enää pelätä sitä omaa kokemattomuutta.
Alkuperäisen kirjoittajan viesteistä sai käsityksen, ettei kukaan mies ole koskaan esittänyt olevansa kiinnostunut parisuhteesta tai seksistä hänen kansaan. Tässä samassa viestiketjussa sanottiin että nainen pitää sitä epäonnistumisena jos häntä lähestytään vain pari-kolme kertaa per päivä, siinä missä mies saa olla onnellinen siitä jos häntä lähestytään edes kerran vuodessa. Tältä kannalta, koska alkuperäinen kirjoittaja on nainen, voin ymmärtää että tällainen tuntuu hänestä sitäkin pahemmalta.
Mutta en tosin koko ketjun läpikäytyäni löytänyt mainintoja siitä, onko alkuperäinen kirjoittaja itse aktiivisesti lähestynyt miehiä. Se voi johtaa kolmeen mahdolliseen lopputulokseen: Mies suostuu, mies kieltäytyy kohteliaasti, tai mies suuttuu ja kieltäytyy vihaisesti. Itse miehenä alan pikku hiljaa uskoa, että naista lähestyessä ainoastaan tuo viimeinen tulos on mahdollinen.
Tällä palstalla saa koko ajan lukea, että jos nainen ei löydä seuraa, niin ainoa mahdollinen syy on että hän on lihava, ruma, tai molempia. En usko että alkuperäinen kirjoittaja on kumpaakaan. Kyllä ihan tavallisenkin näköinen nainen voi jäädä ilman seuraa, ainakin silloin jos kaikki miehet lähestyvät niitä kaikkein kauneimpia naisia.
Ja sitä paitsi, jos nainen on todella kaunis, pelkästään se voi nostaa miehen lähestymiskynnystä, koska mies ajattelee, että tuota naista nyt miehet lähestyvät jatkuvasti, mitä minä sitä muka kiinnostaisin.
Oletko mies vai nainen? Oletetaan, että olet mies, joten kysytään näin: jos sulle on tarjolla kaksi naista, joista toinen (nainen a) on loistava sängyssä, osaa suhtautua realistisesti parisuhteisiin, jonka kanssa pystyt saamaan normaalin suhteen alusta loppuun ja joka on kelvannut suhteisiin ennenkin ja toinen (nainen b), jolla ei ole aavistustakaan, miten parisuhteissa ja sängyssä toimitaan, joka tarvitsisi suhteen alussa aikaa tehdä kaikki hitaasti, joka ei todennäköisesti siltikään oppisi edes murto-osalta yhtä hyväksi kuin nainen a ja joka ei ole koskaan kelvannut kenellekään, niin olisiko pienintäkään toivoa, että valitsisit naisen b? Voin vastata puolestasi, että ei olisi.
Kai minä voisin mennä baariin, etsiä rumimman miehen, jonka löydän, toivoa, että kelpaan edes hänelle, lähteä hänen mukaansa ja harrastaa epämiellyttävää ja kivuliasta seksiä joka todennäköisesti päättyisi siihen, että hän haukkuisi minut maanrakoon, koska olin niin surkea, mutta rehellisesti sanottuna en halua tehdä niin.
Baarin rumin mies olisi onnesta soikeana harrastaessaan seksiä kanssasi. En usko, että juuri kukaan mies haukkuu sänkykumppaneitaan. Ne ainoat, jotka edes mahdollisesti haukkuvat, ovat luultavasti jotain pelimiehiä tai sika YTM:iä, joilla naisia riittää.
Mä en oikeastaan koskaan ajatellen esimerkiksi nuoruutta, jolloin kävin vielä ulkona yms., edes odottanut, että joku lähestyisi minua. Musta se oli ihan täysin luonnollista, että kaverit ympäriltä käytiin iskemässä ensimmäisen puolen tunnin aikana, enkä tuntenut oloani mitenkään kurjaksi sen takia. Mulle se oli vain realiteettia, koska ei minulla koskaan silloin teini-iässäkään ollut poikaystävää tai kiinnostuneita, kuten muilla tytöillä. Siitä huolimatta, että mielestäni olin/olen nätimpi kuin osa kavereistani, niin en koskaan edes ihmetellyt sitä. Sen tiedän, ettei se siitä johdu, että olisin liian kaunis! :D Musta mä olen ihan nätti, mutta ehkä se mikä naisten silmissä on nätti, onkin miesten silmissä suohirviö ja päinvastoin. :)
Mä en ole koskaan yrittänyt iskeä miestä, mutta nuorena pidin kyllä huolen, että jos olin ihastunut, niin mies tiesi sen. Siis tahattomasti kyllä yleensä, mutta kuitenkin. :)
No mutta miksei edes ne baarin rumimmat sitten koskaan yrittäneet mitään? :(
Kyllä mun ystäviä ovat miehet sänkytaidoista haukkuneet, eivätkä he yksinomaan minkään pleijereiden kanssa ole olleet. En sitten tiedä miten yleistä se on, mutta kyllä sitä tapahtuu. Ja mun haitaksi toimii vielä se, että varmasti kaikki odottaisi, että mun ikäisellä on jo kokemuksia.
Olet jo maininnut, ettei kukaan mies ole lähestynyt sinua.
Oletko itse koskaan lähestynyt ketään miestä? Joillekin miehille nimittäin juuri tuo saattaa olla ongelma, etteivät he uskalla lähestyä naista, vaikka olisivatkin hänestä kiinnostuneita.
Jos itse lähestyt jotain miestä, niin hän todennäköisesti joko suostuu tai kieltäytyy hyvin kohteliaasti, varoen loukkaamasta itsetuntoasi.
Baarin rumimmat sen paremmin kuin baarin taviksimmat tai baarin komeimmatkaan eivät ole yrittäneet, koska näytät jotenkin siltä, ettet halua että sinua lähestytään. Aloitteenteko on aika hermoihin käyvää hommaa, adrenaliiniryöppy on itselläni selvinpäin aloitetta tehdessä samaa luokkaa kuin jos pitäisi pitää puhe sadan ihmisen yleisölle. Siitä huolimatta olen aloitteita pari kertaa tehnyt selvin päinkin. Kädet huitoo ja ääni värisee ja posket punastuu, kun adrenaliini virtaa veressä.
Jos näytät siltä, ettet edes halua seuraa, niin mitä veikkaat miten ison adrenaliiniryöpyn aiheuttaisi miehelle edes ajatus sinun lähestymisestäsi?
Nyt ei jaksa enempää kirjoittaa, tule käsi kipeäksi kännyllä kirjoittamisesta. Hyvää yötä! :)
Hei mä keksin! Sun tilanteessa tekisin ite näin. Laittaisin nettitreffeihin oman profiilin ilman kuvaa ja niin ettei kukaan sitä tunnista muutenkaan. Sitten hakisin jonkun komeen, kokeneen miehen profiilin ja kertoisin et oon 30v neitsyt (tai kuinka vanha ootkaan) joka toivois kokeneen miehen auttavan asiassa. Ihan varmasti ne suostuis. Kokeneemman kanssa saat hellempää/taidokkaampaa käsittelyä kun sen baarin rumimman miehen kanssa. Olis ainakin sitten se temppu tehty eikä tarttis ajatella et oot ikineitsyt, jos se sua häiritsee. (Laittaisin muutamalle eri miehelle viestin joista sitten valkkaisin parhaan.)
Ota toi neitsyt juttu valttikorttina. Melkeen kaikki miehet varmaan ois aika kiinnostuneita tollasesta erikoisesta kokemuksesta.
Yks juttu - eka seksikerta on yleensä fyysisesti suuri pettymys naiselle. Ei välttämättä kivulias, enemmänkin mitään sanomaton 'tässäks tää juttu on'. Mut oispahan sekin sit tehty.
En ole koskaan lähestynyt. Kuten kerroin, niin tavallaan silloin teininä, kun kaikki kaverit alkoivat seurustella ja muuta, niin totuin siihen, että minusta ei olla kiinnostuneita, enkä olisi lähestynyt ketään, koska pidin sitä ihan turhana. Mutta puolustuksekseni täytyy sanoa, että en henkilökohtaisesti tunne kuin pari naista, jotka tekee aloitteita ja muutkin kaverit saa vaivatta seuraa.
Ehkä sitten niin. :) Luulisi, että joku olisi mielensä rohkaissut, mutta... :)
Hyvää yötä! :)
Apua, mä en ikinä uskaltaisi! :D Mä jänistäisin viimeistään silloin kun pitäisi tavata! Hyvä idea kyllä, mutta mä en ole noin rohkea. Oikeasti joskus olen ajatellut, että olisi mahtavaa, kun olisi joku sellainen muutaman vuoden vanhempi mies, joka haluaisi opettaa, miten miellyttää miestä sängyssä, mutta en saisi tehtyä aloitetta, enkä tiedä uskaltaisinko edes ryhtyä siihen, vaikka joku ihan suoraan tarjoaisi. Pelkäisin myös saavani siitä oudon maineen... Ja jos ei kerran kukaan halua minua edes pelkäksi panoksi baarista, niin ehkä mä en kelpaisi kenellekään kokemuksenakaan, en tiedä... Mutta netin kautta... Musta olisi ihanaa päästä jotenkin neitsyydestä eroon, mutta ainakin toistaiseksi olen liian pelkuri! Ehkä joskus, kun kypsyttelen ideaa. :)
Joo kypsyttele ideaa. Netistä voisit ettiä joltain toiselta paikkakunnalta jos se auttais. Voisit jonkun aikaa viestitellä niitten valitsemies miesten kanssa niin että tulis tarpeeks rohkee olo tapaamiseen. =D
Epärealistisen pessimistinen asenne.
Moni mies olisi varmasti tyytyväinen päästessään
harrastamaan seksiä kanssasi.
Seksi ei ole myöskään mikään
äärimmäisen vaikea taito. Oppisit varmasti
pian normaalitaitoseksi sekstaajaksi.
Minä en ole koskaan halunnut lapsia ja perunamaata, mutta luulin kyllä pitkään joskus löytäväni elämänkumppanin. Olihan niitä tarjolla enemmän kuin joka sormelle ja varpaalle, jotkut todella sitkeitä kosiskelijoita, mutta en oikein viihtynyt pitempään yhdenkään kanssa. Kaverit pariutuivat miesten ja naisten kanssa ja minä ihmettelin vierestä, mitä kummaa se tuossakin ihmisessä oikein näki. Tähän ikään mennessä olen nähnyt myös monen liiton kariutuvan, eikä taaskaan käy kateeksi.
Kolmekymppisenä arvelin minäkin, että jotakin minussa on vialla, mutta sitten valkeni: miksi ihmeessä kaihota parisuhdetta, kun ei kuitenkaan siinä viihdy ja kyllästyn tosi helposti? Pidän vastakkaisesta sukupuolesta, mutta en ole koskaan asunut kimpassa edes lyhyttä aikaa, koska koko ajatus on jotenkin vastenmielinen. Kun vielä satunnaiset yhden yön suhteet maistuivat, en koskaan tuonut ketään omaan kotiini, koska herätessä ensimmäinen ajatus oli se, että tuosta ihmisestä on päästävä eroon tällä sekunnilla. (Ajattelin näin, vaikka luulin sen parisuhteen oikein tosissani haluavani, kumma kyllä.)
Neljääkymppiä lähestyessäni aloin huomata, että itselleni rakentamani elämä on juuri sitä, mikä minulle sopii parhaiten ja mistä todella nautin: oma asunto, oma yritys, omat puuhat ja täysi vapaus tehdä ihan sitä, mitä satun haluamaan. Nyt kiitän itseäni siitä, etten ympäristönkin paineesta huolimatta sortunut ottamaan jotakuta siksi, että "kyllä joku pitää olla". Kauanhan tähän on mennyt, mutta nyt asia on ihan selvä ja saletti.
Ihanaa, että sinä olet tyytyväinen elämääsi, mutta minä en ole. :( Olisin halunnut edes kokeilla parisuhdetta, seksiä ja kaikkea siihen liittyvää. Ja sulla on ollut valinnanvaraa, minulla ei. Tai ehkä joskus nuorena olisi ollut, jos olisin oikein ollut aktiivinen ja yrittänyt, mutta en ymmärtänyt sitä silloin... :(
Minua ei vaan mammona, isommat kämpät, harrastukset yms. ois ikinä tehny onnelliseks. 'Todelliisuutta' en ois pystyny hyväksymään kun olin samassa tilanteessa kun sinä. Mulla oli niin kauhea tarve siihen omaan lapseen. Jos en ois biologista saanu niin sitten adoptoinut. Sen jälkeen kun tän kaipuun sain tyydytettyä ei ollukkaan enää mitään huolia mistään. Se mun ihana mieskin on vähän kiikun kaakun, niin kuin parisuhteet yleensä, mutta oon niin opnnellinen muuten että näen senkin jutun vaan hyvänä. Sun pitää miettiä mikä niistä sun unelmista on se kaikkein tärkein sulle ja voitko sen yksin toteuttaa.
Mä todella todella haluaisin lapsen, ihan lähes epätoivoisesti. Mä vain en usko, että olisin kovin hyvä äiti, joten musta mulla ei ole oikeutta hankkia lasta. Ja mä haluaisin sille lapsella ihanan turvallisen kodin ja mielellään isänkin. Ei noita voi yksin toteuttaa... :(
sä haluat kaikkea; lapsen ja miehen ja talon, ja sit toteat ettet ansaitse sellaisia koska olet niin huono ja kokematon mutta kuitenkin haluaisit ne. Sun pitäisi oikeasti vähän mietiskellä asioita. Mikä sussa mukamas niin ekstrahuonoa on muihin ihmisiin verrattuna? Kukaan ei ole täydellinen, ja kaikki on vain ihan tavallisia ihmisiä. Sun pitäis ymmärtää että sä olet vain yksi niistä monista monista persoonallisuuksista, ja ihan yhtälailla ansaitset asioita kuin muutkin. Tsemppiä:)
Eihän nuo asiat ole mitenkään ristiriidassa. Se, että tiedän, etten ansaitse mitään ei silti tarkoita, etten haluaisi. Ihmisen aivot kun ei toimi niin.
mitenkä muka nainen voisi jäädä yksin???
-no joo, mitään reppanaa ei kukaan halua, mutta kait sitä rimaa voi laskea sitten vähän omalle tasolle edes!
kyllähän naiset nyt helposti miehen saavat, toistepäin se on oikeasti vähän hankalampaa!
ja niin olen 32v mies, ja yksin nyt, mulla kun noita muita murheita, niin ei ole päällimäisenä nuo suhdemurheet!
No, kuten tuolla aiemmin kerroin, niin minua ei ole kukaan koskaan edes lähestynyt. Ei edes baarissa. Mä en oikein tiedä miksi; musta mä olen ihan nätti, vaikka en mikään kaunotar olekaan ja ainakin kaverit pitää mukavana. Kai miehet sitten haluaa jotain muuta kuin minä olen. Eli ei tosiaan ole saanut miestä helposti, ei edes mitään reppanaa. Ne reppanatkin haluaa olla mun kavereita!
monesti naisen ilmeestäkin on kiinni lähestyykö sitä baareissa, tuli nyt mieleen jos viestität vähän niinkuin vahingossa, jotta et halua että toinen tulee puhumaan!.
- entäpä jos menisit itse puhumaan joillekkin baarissa, yhtä vaikeaa se on puolin ja toisin!
-jos oot ihan nätti, on kyllä vaikea uskoa jotta et saa seuraa!
oletko ikinä seurustellut?
Eikös alkuperäisen kirjoittajan viesteistä pysty tulkitsemaan, onko hän ikinä seurustellut? Ainakin minulla tällainen käsitys on.
Niin... Siis nyt varmaan säikähtäisin kuoliaaksi, jos joku tulisi juttelemaan :D mutta en kai minä silloin nuorempana mielestäni mitenkään nyrpeänä istunut missään nurkassa tai vastaavaa. En ainakaan tarkoituksella. Ja mun oli kyllä kovin helppo tutustua ihmisiin kaverimielessä, miespuolisiinkin siis. Lähinnä koulussa heihin, mutta kuitenkin.
Ehkä minä sitten en miesten mielestä ole nätti... Mä olen niitä, joille vanhat mummelit ja papat tulee kadulla sanomaan, että onpas siinä kaunis tyttö :), joten ehkä mulla ei ole kovin trendikäs ulkonäkö.
En ole koskaan seurustellut, en edes saanut ensisuukkoa (ellei lasketa sitä, kun olin neljä...). Itse asiassa, kun olin lapsi, niin kerhossa moni poika oli minuun "ihastunut"! Jopa kerhon suosituin poika halusi mut aina luolanaisvaimokseen! :D Mikäköhän mussa silloin oli erilaista... Ehkä pitäisi pyytää taas äitiä tekemään mulle saparot! :D
Oletko netin deittipalstoja kokeillut? Edustava kuva ja rehellinen kuvaus itsestäsi, niin varmasti yhteydenottoja tulee ovista ja ikkunoista.
En ole kokeillut. Mä tuonne ylemmäs jo kirjoittelinkin, että jotenkin ajattelen niinkin, että se olisi väärin miestäkin kohtaan, vähän kuin väärää markkinointia, kun ihan kuka tahansa nainen pystyy tarjoamaan enemmän kuin minä. Ehkä pitäisi joskus kokeilla... Mä vain luulen, että jos olisin ihan rehellinen, niin siihen loppuisi ne yhteydenotot! :D
Vai hymiöt... On sulla pienet murheet...
Joo, sehän olisi kiva juttu, että omin kuvin varustettuna kertoisin neitsyydestäni ja kokemattomuudestani ja kaikesta muusta koko Suomelle netissä... En minä sentään niin epätoivoinen ole! Ja mitä iloa jostain vastauksista on, ellei niistä myös synny jotain muutakin, mikä mun tapauksessa ei ole kovin todennäköistä. Ja kuten jo sanoin, eipä minulla ole mitään annettavaakaan.
Ne jotka taas ovat hyväksymässä totuuden että todellakin tämä on ainut elämä ja itselle tuli huonot kortit ja edessä on vain yksinäinen elämä sekä lopulta paskainen loppu niin sitten joku tohveli tulee sanomaan ettei saisi olla katkera? Kun se on niin rumaa, antaa susta huonon kuvan ja pilaa muiden tunnelmat omassa onnessaan.
Paskat. KATKERUUTTA SAA JA TULEEKIN KOKEA KUN TUNTEE EPÄOIKEUDENMUKAISUUTTA JA MENETYSTÄ.
Mikä sinää on että negatiiviset tunteet pyritään nykyään kieltämään jopa ihan ulkopuolisten toimesta ettei vain muiden täydellinen elämä menisi pieleen?
Tietysti on aivan eri asia jos mikä tahansa tunne kuten katkeruus polttaa muun elämän polttoaineenaan loppuun jolloin ihminen tuhlaa muunkin elämänsä siihen. En osaa sinulle muita ohjeita antaa kuin että unelmankin menetys voi olla suuri menetys varsinkin kun kysymyksessä on tuollaiset aika normaalit unelmat rakkaudesta ja perheonnesta. Olet epätäydellisempi ihminen jos et käy niitä läpi ja ota
noita tunnetiloja osaksi elämääsi, sitä kautta opit sen asian kanssa myös elämään. Mitään lopullista parantumista siitä ei välttämättä tule mutta asteittainen hyväksyntä kun tajuat että jokainen hetki miettiessä noita on hukattu hetki turhuuteen. Itselläni ei ollut nuorempana toiveita perheestä, mutta jossakin välissä sekin kävi mielessä. Mutta jos sopivan kumppanin löytäminen on jo lähes mahdotonta niin mites sitten nuo unelmat? Toisaalta joskus olen miettinyt että pitäisikö välitä yksinäinen nainen jota en rakasta suhteeseen jotta hänen unelmansa toteutuisi vaikkapa perheonnesta yms. Ehkä hänen tekeminen
onnelliseksi tekisi minutkin ainakin osittain onnelliseksi.
Antaa muiden ihmisten toteuttaa haaveensa rakkaudesta, minulle riittää tämä, onhan tähän jo tottunut, eikös samaa voi sanoa sinustakin? ;)
Mitä jos kerrot ikääsi ja asuinpaikkaasi jättäen yhteystietosi niin tiedä kuka sinuun ottaa yhteyttä tätä kautta ;)
Oletko valmis luopumaan unelmistasi ilman että teet kaiken tarvittavan ja yrittävän mitä voit?