Vaiko suoranaista tyhmyyttä, sinisilmäisyyttä. Kova itseritiikki päällänsä melkein koko ajan, niin mitäs menin uskomaan puheisiin, lupauksiin muutoksista mitä vielä näihin päiviinkään ei liiemmin ole ilmaantunut saatikka
odotettavissa. Mieheni on " vanhanaikainen " tietyt tavat ovat niiltä vanhoilta hyviltä ajoilta ,,,
Miehen kuuluu saada vain sängyssä tyydytys ja naisen paikka on kotona. Mutta koti elämä ei anna minulle itselleni mitään. Eikä myöskään pariduhde, ei enää pitkiin aikoihin. Lähteminen on monesti käynyt mielessä mutta miten siitä alkuun pääsy kun itsetunto ja arvostus eivät parhaat mahdolliset ole juuri tällä hetkellä.
Eikä sitä tukiverkkoa ole. Olemme uusioperhe, kummallakin on tässä lapsia, yhteisiä ei ole.
Koin itseni ennen hyvän näköiseksi mutta tämän " suhteen " myötä en enää sitäkään. Painoa on tullut lisää likemmäs 20 kg. Onko kellään muulla ollut vastaavaa tilannetta ja miten menetteli siinnä !?
Tällä menolla eletään vaan yhteistä taloutta erillisinä yksilöinä täysin platonisessa suhteessa. Siltikin mieheni luulee " omistavansa " minut ja meidän olevan suhteessa.
- Niin mistä se suhde muodostuu? Tuskin sentään läheisyyden puutteesta ym jutuista..
odotettavissa. Mieheni on " vanhanaikainen " tietyt tavat ovat niiltä vanhoilta hyviltä ajoilta ,,,
Miehen kuuluu saada vain sängyssä tyydytys ja naisen paikka on kotona. Mutta koti elämä ei anna minulle itselleni mitään. Eikä myöskään pariduhde, ei enää pitkiin aikoihin. Lähteminen on monesti käynyt mielessä mutta miten siitä alkuun pääsy kun itsetunto ja arvostus eivät parhaat mahdolliset ole juuri tällä hetkellä.
Eikä sitä tukiverkkoa ole. Olemme uusioperhe, kummallakin on tässä lapsia, yhteisiä ei ole.
Koin itseni ennen hyvän näköiseksi mutta tämän " suhteen " myötä en enää sitäkään. Painoa on tullut lisää likemmäs 20 kg. Onko kellään muulla ollut vastaavaa tilannetta ja miten menetteli siinnä !?
Tällä menolla eletään vaan yhteistä taloutta erillisinä yksilöinä täysin platonisessa suhteessa. Siltikin mieheni luulee " omistavansa " minut ja meidän olevan suhteessa.
- Niin mistä se suhde muodostuu? Tuskin sentään läheisyyden puutteesta ym jutuista..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samanlaisessa tilanteessa paitsi että vain miehellä on lapsia jotka eivät asu kanssamme. En ole saanut suhteesta enää mitään pitkään aikaan enkä varmaan ole koskaan saanutkaan. Miehellä on oma elämä ja omat menot joita ei ole karsinut vuokseni lainkaan. Hän huitelee maailmalla ja minä odottelen häntä kotonani, yleensä turhaan. Ei tämä sinällään ole mikään parisuhde ollut koskaan koska olen joutunut luopumaan omista tarpeistani ollakseni hänen kanssaan. Silloin kun mies on paikalla meillä on ihan mukavaa ja seksikin on sujunut ok, mutta kun se näyttää vaativan mieheltä niin paljon uhrata aikaansa minulle.
Elämme tavallaan hänen elämäänsä yhdessä ilman että minulle jää siitä mitään käteen. Tai olemme eläneet. Nyt on tullut raja vastaan ja vihelsin pelin poikki. Palautin miehen tavarat enkä vastannut puhelimeen kun soitti. Varmaan vastaankin vielä mutta en usko että tämä enää tästä muuttuu mihinkään koska mieskään ei ole muuttunut mihinkään vaikka on luvannut niin tuhansia kertoja.
Miehesi pitää sinua itsestään selvyytenä kuten minunkin mieheni piti minua monta vuotta. Miehesi ei yritä edes muuttua koska huomaa että sinä sallit kaiken jatkuvat kuten ennenkin. Niin minäkin tein liian pitkään ja huomasin että vaikka tekisin mitä niin tilanne ei muutu parempaan. Silloin on parempi oikeasti katsoa totuutta silmiin ja ajatella kerrankin itsekkäästi ja kerätä kamat kasaan ja lähteä. Ei suhteen kuulu olla sellainen että itsellä on koko ajan paha olo toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Molempien pitäisi tehdä suhteen eteen osuutensa eikä pitää toista piikana joka vain on siinä aina.
Ole itse itsesi tukiverkko, kyllä sinä siihen pystyt. Ajattele ettei lähteminenkään voi olla niin vaikeaa kuin olla tuollaisessa suhteessa. Olet jo kokenut niin paljon surua ja tyhjyyttä ettei se voi ainakaan pahemmaksi mennä jos alat puolustaa itseäsi ja oikeuksiasi. Muuten huomaat vielä vuosien päästä että olet samassa tilanteessa ja elämäsi on valunut hukkaan aivan turhaan.
Kiitoksia sinulle * toimi nyt * kommentistasi. Monasti ei näe tai ei halua ajtella, käsitellä kipeiltä tuntuvia asioita mitkä mahdollisesti toisivat muutoksia/ ratkaisuja tilanteeseen. Mutta tosiasiahan se on ettei itseään voi loputtomasti pettää. Illalla sitä yksin miettii kun päänsä tyynyyn painaa ja aamulla herätessään.
Me ollaan oltu yhdessä n.4 vuotta ja eikä tämä taida tästä kummemmaksi muuttua. Kun olen kotona, en saa rahaa mistään. Miestä olen käynyt työmaalla auttelemassa mutta sitten hän pihtaa niitäkin rahoja itsellään.
Eihän maallinen mammona onnea tuo mutta olis se kiva ja hyvinkin suotavaa olla itsenäinen.
Minäkin olen kypsytellyt tätä ero päätöstä kohta neljä vuotta. Kauhistuttaakin ajatus että olisi vielä ensi vuonna tässä samassa sopassa. Sitä en halua ja tuntuu että on tullut aika ottaa irtiotto. Sen kyllä tuntee itsessään kun ei vaan yksinkertaisesti enää pysty jatkamaan samaa rataa. Sinullakin se tuntuisi olevan aika lähellä, tarvitset vielä sen lopullisen sysäyksen että saat voimaa irtautumiseen.
Ei elämän tarvitse olla pelkkää kurjimusta, minäkin olen jo melkein unohtanut minkälaista on olla onnellinen ja iloinen kun jatkuvasti murehdin kaikkia asioita. Halauan löytää tuon ilon jälleen ja siksi on pakko tehdä suuriakin päätöksiä oman onnensa eteen. En tosiaan halua jämähtää tähän ja huomata vuosikymmenten jälkeen että olen onneton ja yksinäinen ja parhaassa tapauksessa mies on jo häipynyt nuoremman matkaan. Sen saisin palkakseni kaikesta uhrautumisestani. Ei kuulosta hyvältä :(.
Jokaisella on oikeus omaan elämään. Ja mitä siellä kotona tyhjänpanttina viruu ? Tylsistyyhän jo vähemmästäkin. Mies haluaa vain hallita sinua olet hänelle kuin huonekalu joka on kiva kun sitä tarvitsee..
Sanalla sanoen miehesi on vain ITSEKÄS !
No miksi sinä et näytä sille mieähelle, että sinua ei omista kukaan muu kuin sinä ?
Ensimmäiseksi lakkaat vatvomasta menneitä. Toiseksi etsit itsellesi työn tai ainakin jotain ihan omaa tekemistä, että pääset kotioloista säännöllisesti pois. Sitten mietit, mikä harrastus sinua kiinnostaisi ja alat tehdä ja toteuttaa sitä. Uppoa itseesi, ajattele omaa parastasi, sitä, mikä on sinulle hyväksi.
Se ei tarkoita, että yhtäkkiä lopettaisit hoitamasta kotia ja lapsia, ne pitää huolehtia varsinkin jos lapset ovat pieniä. Mutta opeta perhekin osallistumaan ja tekemään, jotta sinulle jää aikaa itsellesikin.
Ylös, ulos ja lenkille ja katse ja ajatus ruokalautaselle ja siihen, mitä panet suuhusi. Käy kampaajalla / kauneushoitolassa / luontaistuotehoitolan hoidoissa ... ihan missä vain, missä / mistä tulee hyvä, ellei autuas olo, etsi itsellesi nautintoja ja opettele nauttimaan itsestäsi ja omasta olostasi.
Näitten 'oppien' jälkeen sinulla alkaa olla voimia panna se mieäs 'järjestykseen', selvittää hänelle tai hänen kanssaan, mikä on yhteisen tai erillisen tulevaisuutenne nimi.
Kiitoksia kommenteistanne.
Ulkoilu ja liikkuminen raittiissa ulkoilmassa tekeekin eetvarttia. Harrastuksia minulla onkin jo ihan kivasti.
Varasin ajan ammatti ihmiselle ja lähen sitä kautta purkamaan sisäisiä tuntojani ulos. Ei haittaa vaikka välillä tuulee vasten naamavärkkiä eteenpäin mennään hitaasti mutta varmasti.
Ei kuulosta herkulta tuo teidän suhde. Meillä on miehen kanssa hieman samanlainen kokonaisuus tällä hetkellä. Rahatilanne on mennyt suohon, olen myös lihonnut 20 kg ( onneksi melkein 10 kg olen saanut pois tiukan dieetin kautta). Ero on käynyt mielessä, ja ei enää oikeastaan jaksa yhtään kiinnostaa tällainen elämä. Miksi ihmeessä sitä pitäisikään loputtomiin elää sellaista elämää, missä ei voi olla onnellinen. Olen itse niin monta kertaa joutunut pettymään suhteisiin, ettei voimavarat varmaankaan riitä uuteen katastrofiin. Uudella paikkakunnalla, uusissa ympyröissä, joten elämä tulee olemaan aika yksinäistä varmastikkin tulevassa. En vain saa sitä sanottua ääneen, että NYT LOPPUU tämä meidän hömpötys. Jokin minussa vielä rakastaa kuitenkin häntä, mutta minä en vain jaksa. Pelkään tietysti sitä että kadun jälkeenpäin, mutta ehkäpä olenkin yksineläjä, oman tieni kulkija loppujen lopuksi.
Haluan vain sanoa, että ymmärrän tuntemuksesi... ja uskon että rakkaus joka nousee esille kun on eroamassa, ettei haluaisikaan erota, on vain harhakuva pelosta olla yksin.
Voimia sulle!
helvetti että näitä hyväksikäyttäjiä on miehissä kuin naisissa,itse palvoin yhtä naista 34v ja koko ajan pihtasi sekä piti ns. käsivarrenpäässä eikä ollut moksiskaan vaikka kävin vieraissa,älylysin erota ja löysin uuden jota pidin kuin kukkaa kämmenellä 17v mutta olin hänelle liian kiltti koska en osaa olla tarpeeksi hankala ja sanoi ettei halua ketään miestä lähellekään ja sen pituinen se satu onnellisesta loppuelämästä.
Ei muuta kun utta matoa koukkuun, ei kaikki ole sitä miltä se näyttää ja toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.