Miksi vanhaa suhdetta yritetään pitää koossa keinolla millä hyvänsä? Ajattelen, että jos eteen tulee todellinen rakkaussuhde, eikö siihen haasteeseen pidä vastata Kyllä? Ymmärrän, jos on kyse nuoresta perheestä lapsineen etteikö pidä jo lasten takia keskittyä omaan perheeseen, ja jättää kaikki muut sivuraiteet kulkematta. Mutta jos aikuisella iällä tulee kohdanneeksi aidon rakkaussuhteen, miksi täytyy kiistellä/syytellä/kostaa tms ulkopuoliselle ihmiselle, miksi ei voi todeta aikuisen ihmisen tavoin, että näin meille kävi.. Jos avioliitto on kestänyt 20-30 vuotta, nykyisen ajattelun mukaan rakastumista uuteen ihmiseen on vaikea välttää. Olen sitä mieltä, että jos tietää, että tosi on kyseessä, siihen haasteeseen pitää vastata tai jäädä katkeroitumaan.. Tämä koskee kumpaakin puolisoa! Turha syytellä ulkopuolisia ihmisiä! Kukaan ei ketään vie väkisin mihinkää
toista tilaisuutta ei tule
kaarinas2
7260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nopeasti ja pinnallisesti katsoen asia on noin kuten sanot. Mutta jos mietimme sitä hiukan syvällisemmin, asia ei ole niin yksinkertainen. 20-30 vuotta on kuitenkin kokonainen elämä ja sen särkeminen on aina tappio. Myös uuteen rakkauteen liittyy omat riskinsä. Mikä takaa, että se kestää myös vastoinkäymisissä ? Tai entä jos vuosien päästä löytyy taas uusi rakkaus ? Pitäisikö jälleen lyödä hanskat tiskiin ja hypätä kolmanteen suhteeseen. Se, että puoliso tulee hylätyksi monen vuosikymmenen liiton jälkeen, on yksi kipeämpiä kokemuksia mitä ihmisillä on. Useiden tutkimusten perusteella se on vaikeampi pala kuin puolison kuolema ja kuulema siksi, että puolison kuoltua muistot jäävät ehjiksi, mutta petetyksi ja jätetyksi tuleminen pitkän avioliiton jälkeen lopettaa liiton niin ikävällä ja loukkaavalla tavalla, että muistot jäävät rikkinäisiksi. Nämä tekijät ovat aina otettava huomioon. On helppo lyödä hanskat naulaan ja hypätä uuteen suhteeseen, jonka tuoreus ainakin hetkellisesti kiehtoo, mutta toisaalta pitkä avioliitto olisi kuitenkin taistelun arvoinen.
Mikään ei korvaa vanhaa hyvää suhdetta, ja kaikki kipeys koskettaa. Olen samaa mieltä kanssasi ihan kaikesta mitä kirjoitit! Ei koskaan tiedä, miten ns arvokasta voi jokin uusi olla, kun ei sen tulevaisuudesta tiedä mitään..mutta aivan varmaa on , että entisellä pitkällä suhteella on arvo jo itsessään -pitkään koettu hyvä elämä! Asia ei ole yksinkertainen, mutta itsekään en olisi valmis muuttamaan elämääni jonkin tunnesuhteen takia, mutta kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rakkauden haasteeseen tulisi vastata -elämä on lyhyt, mutta ketään ei pidä loukata itsekkäillä päätöksillä
Miten niin 20-30 vuoden liiton päättyminen on aina tappio ja sen loputtua kyse on aina jonkin särkemisestä. Miksi ei voisi ajatella, että oli hyvät 20-30 ja se kesti aikansa. Avioliitto oli hyvä, mutta aika aikansa kutakin. Eikö sen parisuhteen voi päättää ilman mitään suurempaa dramatiikkaa siis vain niin, että kaksi ihmistä ovat kasvaneet erilleen liitosta joka aikansa oli ihan toimiva. Lapset kasvatettiin ja asunto maksettiin. Nyt ei ole enään tarvetta enään sellaiselle liitolle, joten kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Ja erilleen kasvamisella tarkoitan nimenomaan sitä, että riitää, että toinen osapuoli erkanee. Toinen voi olla riippuvaisempi kuin toinen, mutta jos toisesta tuntuu siltä, ettei tahdo jatkaa, niin miksi pitäisi väkisin jatkaa laimenneessa parisuhteessa. Toisenkin osapuolen olisi vain sopeuduttava ja ymmärrettävä, että elämä jatkuu ja uusia portteja avautuu kun yksi sulkeutuu. Toista ihmistä ei voi omistaa. Ei se ole mtään hanskat tiskiin lyömistä, jos tuntee että tämä oli nyt 30 vuoden jälkeen tässä ja nyt on aika jollekin uudelle. Se uusi voi olla vaikka sinkkuelämää. Se voi olla myös uusi suhde, joka luonnollisesti voi loppua myös aikanaan. Ei siinä sen kummempaa. Avioliitto on ihmisen keksimä instituutio. Ei siinä voi väkisin ketään pitää sen jälkeen, kun tunteet ovat jo laimentuneet. Silloin on kyse kulissiavioliitosta pelkästään, jossa kumpikaan ei ole onnellinen. Mitä uuteen suhteeseen tulee, niin parempi olla yksi päivä onnellinen kuin koko elämä epätyydyttävässä liitossa.
Sanoisin, että se on tappio. Jos kaksi ihmistä elää sen 20-30 vuotta yhdessä ja jakaa elämän ilot ja surut, yhteisten lasten syntymän ja kasvun, ynnä kaiken sen mitä elämään liittyy. Eivät sellaiset kokemukset kasvata erilleen, vaan yhteen. Ja kun toinen sitten kaikkien niiden vuosien jälkeen ilmoittaa, että terve vaan, minulle riitti nyt, ei tämä olekaan enää kivaa, hän järjestää kyllä toisen maailman inhottavinpaan tilanteeseen. Varsinkin jos toinen haluaisi jatkaa avioliittoa ja pitää liittoa merkityksellisenä. Siksi sanoin että pitkä liitto on taistelun ja pelastamisen arvoinen. Joskus tietysti voi käydä niin, ettei liiton pelastaminen onnistu, mutta yhdessä elettyjen vuosien vuoksi pitäisi ainakin yrittää. Sen ovat puolisot velkaa toisilleen yhteisen ajan jälkeen. On myös muistettava, että jos parilla on lapsia ja jopa lapsenlapsia, ero tulee koskettamaan heitäkin. Vaikka lapset olisivat aikuisia ja eläisivät omaa elämäänsä, niin silti he luultavasti olisivat pettyneitä ja pahoillaan, jos vanhemmat eroavat. Siinä tavallaan lapsenlapsetkin menettävät turvallisen mummolan. Kun kysymys on perheestä, on aina kysymys muistakin kuin puolisoista pelkästään. Mutta tällainen ajattelutapa on tietysti vieras tälle ajalle, joka yli kaiken korostaa yksilön oikeutta omaan henkilökohtaiseen onneen, vaikka sitten toisten kustannuksella. Helpoin tie on tietysti jättää kaikki taakseen ja lähteä etsimään uutta onnea. Mutta karu totuus on, ettei 20-30 vuoden avioliiton jälkeen voi jättää kaikkea taakseen ja aloittaa alusta, koska nuo 20-30 vuoden kokemukset kulkevat aina mukana, haluaisi tai ei. Elämää ei voi silloin aloittaa enää puhtaalta pöydältä. On totta, ettei avioliitto instituutiona ole enää arvossaan. Sitä pyritään mitätöimään koko ajan. Ja meidän lapsemme maksavat siitä kovaa hintaa.
Minäkin vaihdan akkaa keskimäärin kerran kolmessa vuodessa. Ensin katson uuden muijan, käyn hieman koittelemassa, rakastun siihen ja, jos tuntuu paremmalle kuin entinen niin ilmoitan edelliselle emännälle, että: "Tunteeni sinua kohtaan ovat jäähtyneet. Olemme kasvaneet erillemme. Siksi sinun on syytä alkaa pakkailemaan laukkuasi ja muuttaa pois." Uudelle muijalle lepertelen rakkaudesta ja johan on tohinaa kammarissa. Joskus edellinen muija ei tajua tilannetta tarpeeksi nopeasti, vaan jää siihen "selvittelemään" asioita. Tajuisi nyt vain aikuismaisesti pakata laukkunsa ja vaihtaa korttelia ihan kiltisti vähin äänin, eikä häiritsisi uutta lemmenelämääni ja rakkauttani, joka ilmaantui ihan äkisti elämääni kun tarpeeksi sitkeästi etsin sitä baareista, netistä ja mistä tahansa.
Hyvä miesnäkökulma asiaan! Ei pelkkää naisten nyyhkytystä!
Toi on just niin tota; rakastuin äkisti, enkä voinut sille mitään. Emme kumpikaan etsineet mitään ja meillä kummallakin oli hyvä ja on vieläkin hyvä avioliitto... voi paska. Sulle AP haluaisin sanoa; jumalauta jotain rajaa tohon sun pikku pohdiskeluus.