Keskustelupalstoja lukiessani olen pöyristynyt siitä, miten vähän ihmiset asettavat odotuksia parisuhdetta kohtaan sitä solmittaessa. Vaikka seurustelukumppanissa on jo suhteen alussa vakavia puutteita, niille ollaan sokeita tai välinpitämättömiä, koska ihmisen nyt vain kuuluu olla jonkun kanssa. Sitten kun vaivalla rakennettu elämä on romuna, uskotellaan ystäville ja itselle, että rakkaus loppui yhtenä iltana, kun huomasimme miehen kanssa, että olemme kasvaneet erillemme jo aikoja sitten. Huomasihan sen jo pelkästään siitä, että ainakin kolmena eri kesänä olemme olleet erimielisiä siitä, minne kesälomalla matkustetaan! Ai rakkaus loppui? Oliko se nyt niin helvetin iso yllätys, jos olet aivan rehellinen alkuperäisille tunteillesi?
Suomalaisessa kulttuurissa miehen saaminen on samanlainen statuskysymys kuin länsimaiden ulkopuolella. Maijoilla ja pirjoilla ei ole yksinkertaisesti riittävästi itsetuntoa olla uskollisia omille ihanteille ja odotuksille. Sen sijaan he omaksuvat kritiikittömästi kaiken maailman vanhasten puheet kolmesta lapsesta, omakotitalosta ulkomailla ja mahdollisimman suurista joululahjaostoksista. Eihän se ole nauta eikä mikään, jota ei olla siemennetty 25 ikävuoteen mennessä. Sen tietävät Pudasjärven sukulaistäditkin!
Hienon vastaparin itsetunnottomille suomineidoille muodostaa sodanjälkeen syntyneiden äitien pilalle passatut poikamussukat. Ei heidänkään itsetunnossansa ole hurraamista: Kuka sitten ostaa eineslihapullia, pöytään jos joudun asumaan yhtä äkkiä yksin? Ja eihän sitä hellua voi enää jättää kuuden vuoden seurustelun jälkeen, kun äiteellekin tulisi niin kova ikävä mieluisaa miniäkandidaattia ja potentiaalista lastenlasten tekijää. Parempi vaikka tossun alla kuin taivasalla!
Sitten on aika rakentaa unelma, jonka on luonut jatkuvaa kasvua hamuava yhteiskunta. Mennään muutama vuosi kakkavaippoja vaihdellen ja ruikutellen facebookissa, miksi se alun perinkin poissaoleva ja jörö mies on aina töissä tai raksalla. Mies taas käy raksareissujen ohessa vieraissa entistä enemmän, kun se dominoiva pullero oli jo seurustelun alussakin vain ajanvietettä paremman puutteessa. Mutta kun lapset oli niin ihania eikä yksinäinen elämä kerrostalossa ole minkään arvoista...
Suomessa kuolee vuosittain perheväkivallan uhrina keskimäärin 27 naista. Parisuhteessa raiskataan tuhansia naisia ja lähes joka kolmatta naista pahoinpidellään jonkun suhteen aikana. Avioeron tai avoeron kokee vuosittain noin 25 000 lasta. Vanhempien ero on nykyään yksi yleisimmistä lapsen kokemista elämän stressitekijöistä. Se järkyttää hänen olemassaolonsa totuttuja perustuksia. Ero on myös useimmiten lapsen kehityksen kannalta selkeä riskitekijä. Avioeroista koituu yhteiskunnalla vuosittain satojen miljoonien eurojen kustannukset. Väestöliiton tekemän selvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden saamat tuet rasittivat viime vuonna valtiota ja kuntia yhteensä 420 miljoonalla eurolla. Paljon onnea vaan hääparille, joka meni naimisiin alun alkaenkin arveluttavin motiivein, paremman puolison puutteessa: Luepa vielä ylläovela valaisu Suomen nykytilanteeseen, ja mieti kannattiko!
Ja vielä loppuun pieni taskuohje kokeneelta aviovaimolta ja kolmen lapsen äidiltä teille nuoret naiset, jotka sinne miehelään haaveilette:
ÄLÄ MENE NAIMISIIN MIEHEN KANSSA, JOKA ON
1. lyönyt sinua, työkaveriansa tai ketä tahansa. Hän on väkivaltainen, ja väkivalta on tuhoisaa käyttäytymistä.
2. joutunut ongelmiin alkoholin vuoksi. Jos mies on joutunut velkoihin tai hankaluuksiin työpaikalla viinan vuoksi, se on aina hälyyttävää. Ja jos mies ei pysty lopettamaan juomista, vaikka tahtoisi, kyseessä on alkoholismi. Loput tiedät varmasti itsekin.
3. mustasukkainen. Mustasukkainen ei ole rakkautta ja huolenpitoa, vaan huonoa itsetuntoa ja riittämättömyyden tunnetta. Se ei parane itsekseen!
4. seksuaalisesti luotaantyötävä. Seksielämä ei tunnetusti kukoista pikkulapsivaiheessa, sairauksien ja vastoinkäymisten kohdatessa tai muuten vaan ylisuurten paineiden iskiessä. Seksi on suhteen liima ja tulevaa aviomiestänsä täytyy haluta naida!
5. erimielinen tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Jos mies ei halua lapsia ja sinä haluat, sellaisen ihmisen kanssa on turhaa havitella elinikäistä liittoa. Jos sinä haluat asua kaupungissa ja mies maalla, yrittäkää toki kompromissia, mutta ennen häitä. Jos mies haluaa sinun olevan lasten kanssa kotona, mutta itse haaveilet urasta, unohda koko juttu.
6. rakastettava vain osittain. Teet toista kohtaan todella väärin, jos sitoudut häneen, vaikkei sinulla ole alun perinkään riittävän vahvat tunteet häntä kohtaan. Toisen kanssa ei mennä naimisiin säälistä, omasta saamattomuudesta/tahdottomuudesta tai velvollisuudentunnosta. Lukekaa tämä kohta vielä uudelleen, niin ymmärrätte, mistä lähtökohdista syntyvät ne erot, joissa toinen häippäsi yllättäen roskapussia viedessään.
Rakastakaa hyvät ihmiset sen verran itseänne, ettette suostu uskottelemaan itsellenne, että toiseksi paras on paras!
Suomalaisessa kulttuurissa miehen saaminen on samanlainen statuskysymys kuin länsimaiden ulkopuolella. Maijoilla ja pirjoilla ei ole yksinkertaisesti riittävästi itsetuntoa olla uskollisia omille ihanteille ja odotuksille. Sen sijaan he omaksuvat kritiikittömästi kaiken maailman vanhasten puheet kolmesta lapsesta, omakotitalosta ulkomailla ja mahdollisimman suurista joululahjaostoksista. Eihän se ole nauta eikä mikään, jota ei olla siemennetty 25 ikävuoteen mennessä. Sen tietävät Pudasjärven sukulaistäditkin!
Hienon vastaparin itsetunnottomille suomineidoille muodostaa sodanjälkeen syntyneiden äitien pilalle passatut poikamussukat. Ei heidänkään itsetunnossansa ole hurraamista: Kuka sitten ostaa eineslihapullia, pöytään jos joudun asumaan yhtä äkkiä yksin? Ja eihän sitä hellua voi enää jättää kuuden vuoden seurustelun jälkeen, kun äiteellekin tulisi niin kova ikävä mieluisaa miniäkandidaattia ja potentiaalista lastenlasten tekijää. Parempi vaikka tossun alla kuin taivasalla!
Sitten on aika rakentaa unelma, jonka on luonut jatkuvaa kasvua hamuava yhteiskunta. Mennään muutama vuosi kakkavaippoja vaihdellen ja ruikutellen facebookissa, miksi se alun perinkin poissaoleva ja jörö mies on aina töissä tai raksalla. Mies taas käy raksareissujen ohessa vieraissa entistä enemmän, kun se dominoiva pullero oli jo seurustelun alussakin vain ajanvietettä paremman puutteessa. Mutta kun lapset oli niin ihania eikä yksinäinen elämä kerrostalossa ole minkään arvoista...
Suomessa kuolee vuosittain perheväkivallan uhrina keskimäärin 27 naista. Parisuhteessa raiskataan tuhansia naisia ja lähes joka kolmatta naista pahoinpidellään jonkun suhteen aikana. Avioeron tai avoeron kokee vuosittain noin 25 000 lasta. Vanhempien ero on nykyään yksi yleisimmistä lapsen kokemista elämän stressitekijöistä. Se järkyttää hänen olemassaolonsa totuttuja perustuksia. Ero on myös useimmiten lapsen kehityksen kannalta selkeä riskitekijä. Avioeroista koituu yhteiskunnalla vuosittain satojen miljoonien eurojen kustannukset. Väestöliiton tekemän selvityksen mukaan yksinhuoltajaperheiden saamat tuet rasittivat viime vuonna valtiota ja kuntia yhteensä 420 miljoonalla eurolla. Paljon onnea vaan hääparille, joka meni naimisiin alun alkaenkin arveluttavin motiivein, paremman puolison puutteessa: Luepa vielä ylläovela valaisu Suomen nykytilanteeseen, ja mieti kannattiko!
Ja vielä loppuun pieni taskuohje kokeneelta aviovaimolta ja kolmen lapsen äidiltä teille nuoret naiset, jotka sinne miehelään haaveilette:
ÄLÄ MENE NAIMISIIN MIEHEN KANSSA, JOKA ON
1. lyönyt sinua, työkaveriansa tai ketä tahansa. Hän on väkivaltainen, ja väkivalta on tuhoisaa käyttäytymistä.
2. joutunut ongelmiin alkoholin vuoksi. Jos mies on joutunut velkoihin tai hankaluuksiin työpaikalla viinan vuoksi, se on aina hälyyttävää. Ja jos mies ei pysty lopettamaan juomista, vaikka tahtoisi, kyseessä on alkoholismi. Loput tiedät varmasti itsekin.
3. mustasukkainen. Mustasukkainen ei ole rakkautta ja huolenpitoa, vaan huonoa itsetuntoa ja riittämättömyyden tunnetta. Se ei parane itsekseen!
4. seksuaalisesti luotaantyötävä. Seksielämä ei tunnetusti kukoista pikkulapsivaiheessa, sairauksien ja vastoinkäymisten kohdatessa tai muuten vaan ylisuurten paineiden iskiessä. Seksi on suhteen liima ja tulevaa aviomiestänsä täytyy haluta naida!
5. erimielinen tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Jos mies ei halua lapsia ja sinä haluat, sellaisen ihmisen kanssa on turhaa havitella elinikäistä liittoa. Jos sinä haluat asua kaupungissa ja mies maalla, yrittäkää toki kompromissia, mutta ennen häitä. Jos mies haluaa sinun olevan lasten kanssa kotona, mutta itse haaveilet urasta, unohda koko juttu.
6. rakastettava vain osittain. Teet toista kohtaan todella väärin, jos sitoudut häneen, vaikkei sinulla ole alun perinkään riittävän vahvat tunteet häntä kohtaan. Toisen kanssa ei mennä naimisiin säälistä, omasta saamattomuudesta/tahdottomuudesta tai velvollisuudentunnosta. Lukekaa tämä kohta vielä uudelleen, niin ymmärrätte, mistä lähtökohdista syntyvät ne erot, joissa toinen häippäsi yllättäen roskapussia viedessään.
Rakastakaa hyvät ihmiset sen verran itseänne, ettette suostu uskottelemaan itsellenne, että toiseksi paras on paras!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Allekirjoitan joka sanan.
harvoin kiroan mutta nyt sen teen. Oli asiaa jota sietää miettiä.
Vaikka hiukan kritisoin, niin se ei tarkoita etten tuosta ytimestä olisi samaa mieltä.
Luulen että nykyään ihmisillä on juuri päinvastoin, hurjat ja epärealistiset odotukset, jotka eivät täyty. He odottavat siltä PUOLISOLTA että hän täyttää kaikki toiveet ja unelmat. Että ne tunteet ovat niin kaiken kattavia. Tämä aika korostaa tunteita paljon, toisaalta taas ei ole ymmärrystä siitä, mitä ne tunteet voisivat olla. Ihastuminen ja intohimo ilman järkevää miettimistä, mitä me ollaan kun nuo laantuu, on yksi ongelma. Se liittyy juuri tuohon että vaikka ihastutaan hampaat irvessä johonkuhun, että saadaan se parempi yhteiskunnallinen status. Mennään naimisiin ja hankitaan lapsia koska se nyt kuuluu asiaan ja muutkin niin tekevät. Ja kyllä, tiettyä painostusta tähän on ihan yhteiskunnan taholta.
Kotona ei kai näemmä enää opeteta kriittistä ajattelua, arvoja omaksutaan ilman omakohtaista miettimistä. Vanhanen taitaa edustaa kyllä sitä periteistä näkemystä mutta se amerikkalainen unelma, mitä meille nyt opetetaan, taitaa tulla enemmän Stubin suusta? On parempaa omistaa kuin alentua köyhäilemään vuokra-asunnossa.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että aina ei elämä kulje noin kuin pitäisi. Olen saanut vanhanajan kasvatuksen, eli avioliitto ei ole mikään romanttinen juttu. Sen pitää perustua järkeen ja juuri noihin juttuihin mitä kirjoititkin.
No, minä menin naimisiin koska mieheni halusi niin. Minä olisin halunnut vain lapsen. Hän oli ns. hyvä mies ja paras ystäväni. Se varsinainen ”rakkaus” vain puuttui. En edes ymmärtänyt mitä se on. Mistäpä sitä kokematon tietää? Toisaalta en kovin haikaillutkaan. Sen opin yllättäen toisen avioliittoni aikana kun tapasin erään mieheni ystävän. Vaikka en koskaan ollutkaan tuon ihmisen kanssa, vasta silloin ymmärsin mitä rakastamiselle tarkoitetaan. Siitä meni yli 15 vuotta ennen kuin yllätykseksi tapasin miehen jota kohtaan tunsin samoin. Olin siis pitkästi yli 45 v.
Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että mitä kaikkea minulta olisikaan jäänyt kokematta, jos olisin odottanut sitä ”prinssiä”? Kuinka nyt siunaankaan sitä että olen saanut kolme lasta (ja kolme lastenlasta), vaikka lopulta sainkin kasvattaa heidät melkein yksin. Se on elämän rikkautta.
Todellisuudessa sen onnen kokevat aika harvat, että saavat kohdata sen rakkauden ja saada vastarakkautta tai jopa elää hänen kanssaan. Mutta ei sekään ole huono vaihtoehto, että yhdessä kasvetaan kumppanuuteen ja siihen rakkauteenkin. Se vain vaati että molemmat ovat vastaanottavaisia ja sisukkaita kasvamaan siihen. Kuten vanha kansa sanoi, rakkaus tulee kyllä ajallaan. Siksi on hyvä katsoa, kenenkä kelkkaan sitä lähtee.
eikä sekään aina auta. Ensimmäisen mieheni kanssa meillä tuntui olevan yhteinen arvomaailma ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Kummallisesti ne kuitenkin miehen osalta muuttuivat viiden avioliittovuoden jälkeen. Tutustuin häneen 13 vuotiaana ja seurustelimme kaksi vuotta ennen avioliittoa, eli olin siis tuntenut hänet jo 7 vuotta! Ihminen muuttaa joskus arvonmaailmaansa, joten ainakaan ennen 25 vuoden ikää ei kannata edes seurustella? Toinen mieheni tuli mustasukkaiseksi vasta lapsemme syntymän jälkeen. Sitä ennen ei mikään näköistä viitettäkään ilmennyt, hän ei ollut ketään kohtaan väkivaltainen, mutta yllättäen oli minua kohtaan.
Niin tämän taloususkonnon oppien mukaan kai täytyy tuntea syyllisyyttä siitä, että on ”rasittanut” yhteiskuntaa. Pahimpia rasitteita kun ovat tuottamaton kansanosa – lapset, sairaat, vammaiset ja vanhukset. Olen tehnyt lapsia, jotka ovat saaneet lapsilisiä, olen saanut vuokratukia ja olen tarvinnut päivähoitopalveluita, lääkäriä ja koululaitosta aika tavalla. Samoin erotessani kunnallinen oikeusapu sekä lastensuojelu (elatussopimukset jne.) En tiedä pitäisikö sitä hävetä, etten ole kuluttanut niin paljon kuin mitä miehen kanssa yhdessä eläen olisin voinut esim. lasten harrastuksiin, yksityislääkäreihin tai vaikka pankille lainanlyhennyksillä?
No, onneksi hyvätuloiset rasittavat lapsilisillään vaikka eivät tarvitsi niitä, käyttävät ihan kunnallisia kouluja ja terveydenhuoltoa siinä missä muutkin. No, hyvitän itseäni sillä, että olen kuitenkin ollut töissä ja verotuloilla osallistunut noihin kustannuksiin enemmän kuin olen oikeastaan saanut tukina.
Niin, olen ”rakastanut” itseäni kyllä, sillä en alun perin halunnut mitään miestä vaan lapsen. Jotenkin vain noihin miehiin tulee ”sotkeennuttua”, kun ne niin kovin haluavat perhettä ja parisuhdetta. Eikä se seksikään niin kamalaa ole. Olen elänyt itse oman elämäni ja nyt nautin tästä rakkaussuhteesta täysillä.
"Luulen että nykyään ihmisillä on juuri päinvastoin, hurjat ja epärealistiset odotukset, jotka eivät täyty. He odottavat siltä PUOLISOLTA että hän täyttää kaikki toiveet ja unelmat. Että ne tunteet ovat niin kaiken kattavia."
V: Sinähän vältit toimimasta juuri noin, kun menit naimisiin lastesi isän kanssa. Kun liittosi rakensit järjelle etkä häilyville tunteille, miksi se ei kestänyt?
"No, minä menin naimisiin koska mieheni halusi niin."
V: Koitko tuolloin toimivasi oikein ja reilusti aviomiestäsi kohtaan? Entä miten koet sen nyt?
"Se varsinainen ”rakkaus” vain puuttui."
V: Tunsiko aviomiehesi samalla tavoin? Epäilenpä, koska hän halusi sinut paitsi lasten synnyttäjäksi, myös julkisesti tunnustetuksi vaimoksi.
"Olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että mitä kaikkea minulta olisikaan jäänyt kokematta, jos olisin odottanut sitä ”prinssiä”?"
V: Oletko aivan varma? Mitä jos olisit odottanut vielä muutaman vuoden? Vai uskoitko sinäkin sokeasti siihen, että naudanliha menee pilalle tämän täytettyä 30 vuotta? Epäilenpä, että jos olisit ollut uskollinen itsellesi ja kuunnellut sydäntäsi, olisit saanut tilalle jotakin monin verroin parempaa. Ja myös lapsesi olisivat saaneet ydinperheen. No, tuota on sinänsä turhaa jossitella, koska äitinä tiedän itsekin, että omia lapsia ei pois antaisi eikä heitä kyseenalaista, vaikka heidät on tehty hirviön kanssa.
"Kuten vanha kansa sanoi, rakkaus tulee kyllä ajallaan. Siksi on hyvä katsoa, kenenkä kelkkaan sitä lähtee."
V: Siis voi että mitä tunnevammaista puhetta vanhalla kansalla! Antaisitko omalle tyttärellesi tuollaisen elämänohjeen? Ennen toki avioliitto oli instituutio, jossa oleellisinta oli pitää lapset ja karja hengissä eikä miettiä, miten avioliitossa menee. Mutta ennen oli mustavalkoinen telkkarikin! Miksi ei voisi kunnioittaa itseään niin paljon, että soisi heti kättelyssä itsellensä sen, mitä sinä saat kokea nyt kolmannessa liitossasi.
No joo, tätä asiaa on turhaa jossitella. Sinä olet todennäköisesti sitä ikäpolvea, jonka vanhemmat ovat nähneet sodan ja tunnetaitojen opetteleminen ei ollut ensimmäisenä listalla. Mutta sen sijaan, että pidät hienona rakkauden opettelemista (näytät tietävän kyllä itsekin, että tunteita noin vain polkaista maasta), suosittelen, että viimeistään tässä vaiheessa lopetat aitojen tunteiden pelkäämisen. Niinhän sinä näköjään olet tehnytkin, kun osaat nyt nauttia uusimmasta liitostasi. Ottakaa nyt itsetunto käteen arvon nuoret naiset ja pitäkää huoli, että saatte elämässänne rakastaa. Älkää uskotelko itsellenne 50-lukulaisten tyyliin, että toiseksi paras on paras!
"Epäilenpä, että jos olisit ollut uskollinen itsellesi ja kuunnellut sydäntäsi, olisit saanut tilalle jotakin monin verroin parempaa."
Mihin perustat tämän puhtaasti uskonvaraisen väitteen?
Vaikka kuka tahansa voi voittaa miljoonan lotossa, kaikki eivät suinkaan voi voittaa miljoonaa lotossa. En usko, että edes useimmista suomalaisista voisi koostaa täydellisiä, onnellisia pariskuntia.
Ja toisaalta yksin oleminen ei välttämättä päihitä laimeaa parisuhdetta.
Ja parasta etsiessä kaikki hyvät voivat mennä muille.
Eli elämän monimutkaisuutta ei voi järkeilemällä hallita.
”Kun liittosi rakensit järjelle etkä häilyville tunteille, miksi se ei kestänyt? ”
Niinpä, ihminen kehittyy koko ikänsä. Miehen elämän arvot vain alkoivat muuttumaan suuntaan, mitä en itse hyväksynyt. Hän höyrähti tähän keskiluokkaiseen maailmaan, olisi pitänyt olla omistusasunnot, autot ja elintasoa. Eikä minulla ollutkaan sitä vanhan kansan sitkautta, että olisin kestänyt hellyyden ja läheisyyden puutetta.
” Koitko tuolloin toimivasi oikein ja reilusti aviomiestäsi kohtaan? Entä miten koet sen nyt?”
Kyllä, tein reilusti. Hän halusi olla isänä lapsilleen ja onkin ollut hyvä isä. Parempaa valintaa en olisi voinut tehdä. Annoin siis hänelle tuon mahdollisuuden.
Me välitimme ja välitämme yhä toisistamme, mutta syvän ystävyyden tasolla. Tätä on vaikeaa ilmeisesti ymmärtää? Avioliiton ”arki” olisi sujunut todella hyvin, kunhan vain tuo hellyys ja seksi olisivat ulkoistettuja. Elimme näet avoimessa liitossa, mutta minulla ei luoto antanut periksi pitää rakastajaa, koska koin sen vääränä. Miehellä oli naisia, enkä osannut olla edes mustasukkainen. Kuten eräs psykologi sanoi, meillä oli ”lähes” täydellinen avioliitto.
Mennyttä voi jossitella. Alkuperäinen ajatus oli tulla äidiksi ja muuttaa paikkakunnalta, en minä mitään miestä kaivannut. Ehkä olisin lähtenyt kouluttamaan itseäni ammattiin, ja etsinyt kenties asumisyhteisön. En ole koskaan halutkaan mitään ydinperhettä, minulle oli suorastaan painajainen tulevaisuudenkuva poroporvarillisesta elämästä. Sehän on jossittelua, mutta luulen että en olisi oppinut näitä asioita elämällä jossain kliseisessä elämäpiirissä. Toisaalta kuitenkin olen saanut sitä mitä olen etsinytkin.
Niin, omat vanhempani ja isovanhempani ovat eläneet perinteistä avioliittoa. Vanhemmillani se kesti yli 50 vuotta ja loppumetreillä tuntui sitä aitoa rakkauttakin löytyvän vaikka läpi elämänsä olivat kuin kissa ja koira. Ja olen nähnyt monta liittoa, jotka ovat toimineet oikein hyvin myös ns. järkipohjalta. Kuten itsekin tuossa ilmaisit, järkeä kannattaa käyttää.
En ole koskaan pelännyt tunteita vaan päinvastoin. En myöskään ole ollut manipuloitavissa eli en lähde pelkkien tuntemusten varassa tekemään yhtään mitään. Kuuntelen itseäni ja myös niitä syvällä olevia tunteita, mutta mahdollisimman objektiivisesti.
Jos olisin jäänyt odottamaan että kohtaan sen ”syvän” rakkauden, en ilmeisesti olisi ollut lainkaan parisuhteessa kuin vasta nyt. Toki se olisi ollut ”oikein” eli sääntöjen mukaan elämistä, mutta niin en ole tainnut koskaan muutoinkaan tehdä… : ) Vaikka elämäni on itse tehtyä, koen eläneeni rikkaammin kuin mitä se olisi noiden valmiiden mallien mukaan ollut.
Äidinkielen yo-aineeksi tämä oli vähän naivi, mahtipontinen ja yksipuolinen, mutta uskon että kuvatunlaisia onnettomia tapauksia on tosiaankin olemassa.