Mitä olen ympärilleni katsellut kavereiden/omien kokemusten pohjalta, olen tullut siihen lopputulokseen ettei mieheen kannata sitoutua. Ne miehet jotka ovat tarpeeksi hyväitsetuntoisia (ei koppavia/leuhkia, vaan osaavat sopivassa määrin arvostaa hyviä piirteitään ja pyrkiä elämässään eteenpäïn, uskovat mahdollisuuksiinsa ja pitävät itseään samanarvoisina muiden kanssa) rentoja, huumorintajuisia ja sopivan jämptejä/päättäväisiä (eivät anna toisten talloa yli vaan puolustavat oikeuksiaan) eivät joko halua sitoutua vakavissaan tai sitten pyörittävät monia naisia kerrallaan.
Sitten taas ne harvat samalla kertaa sekä uskolliset että sitoutumiskykyiset miehet usein ovat huumorintajuttomia, masennuksen murtamia tyyppejä joiden kanssa omakin elämä alkaisi tuntua vain harmaalta. Ennemmin tälläisten ihmisten kannattaisi ensin hoitaa masennuksensa pois psykiatrilla jne. ja alkavat vasta sitten terveitsetuntoisina ja -mielisinä etsiä kumppania.
En toki halua vähätellä masennusta sillä itselläni on se takana ikävuosilta 14-19 ja tiedän kuinka rankkaa se on. Mutta itsekin paranin kun vaihdoin lopulta asuinmaata (ei tarkoitus haukkua Suomea mutta itselleni lämpimämpi ilmasto ja avoimempi ilmapiiri auttoivat suunnattomasti kun ei tarvinnut enää olla ihmisten vihaisesti kyylättävänä jokapaikassa), ja viimeisenä silauksena aloin käydä psykiatrilla. Pointti siis on että sille voi yrittää tehdä jotain vaikka olisi syvää ja vuosia kestänyttäkin. Masennus ei ole koskaan oma vika, mutta ei silti ole sen terveen osapuolenkaan mukava kärsiä masentuneen/katkeroituneen rinnalla ja uhrata omaa elämäänsä kun masentunut voisi ensin yrittää taistella eroon masennuksestaan.
Jos siis en sopivaa miestä aitoon suhteeseen saa, olen mieluummin vaikka yksin lopunikääni. Miesten kanssa tuntuu olevan kätevämpi vain huvitella eikä ottaa niitä vakavasti, niin ei tule sydän särkymään eikä joudu petetyksi. Sitten kun on saanut tarpeeksi huvittelusta voikin keskittyä vaikkapa harrastuksiin ja itsenäiseen elämään.
Itseäni siis ei ainakaan lainkaan harmita näiden palstan miesten huudot siitä etteivät huolisi huvinsa huvitellutta naista, koska tuskinpa ko. tyypit ovat itsekään sellaisia edellä kuvailemani kaltaisia rentoja, suoraselkäisiä ja riuskoja miehiä, jollaisen vaadin... Ja kaiken huipuksi kun en missään nimessä halua lapsia, perheen perustaminenkaan ei ole minulla syy mennä naimisiin ja vakiintua jonkun miehen kanssa joka suurella todennäköisyydella pettäisi. Aika moni mies lisäksi haluaisi niitä lapsia jossain vaiheessa, joten monen kanssa menisi sukset ristiin senkin vuoksi...
Sitten taas ne harvat samalla kertaa sekä uskolliset että sitoutumiskykyiset miehet usein ovat huumorintajuttomia, masennuksen murtamia tyyppejä joiden kanssa omakin elämä alkaisi tuntua vain harmaalta. Ennemmin tälläisten ihmisten kannattaisi ensin hoitaa masennuksensa pois psykiatrilla jne. ja alkavat vasta sitten terveitsetuntoisina ja -mielisinä etsiä kumppania.
En toki halua vähätellä masennusta sillä itselläni on se takana ikävuosilta 14-19 ja tiedän kuinka rankkaa se on. Mutta itsekin paranin kun vaihdoin lopulta asuinmaata (ei tarkoitus haukkua Suomea mutta itselleni lämpimämpi ilmasto ja avoimempi ilmapiiri auttoivat suunnattomasti kun ei tarvinnut enää olla ihmisten vihaisesti kyylättävänä jokapaikassa), ja viimeisenä silauksena aloin käydä psykiatrilla. Pointti siis on että sille voi yrittää tehdä jotain vaikka olisi syvää ja vuosia kestänyttäkin. Masennus ei ole koskaan oma vika, mutta ei silti ole sen terveen osapuolenkaan mukava kärsiä masentuneen/katkeroituneen rinnalla ja uhrata omaa elämäänsä kun masentunut voisi ensin yrittää taistella eroon masennuksestaan.
Jos siis en sopivaa miestä aitoon suhteeseen saa, olen mieluummin vaikka yksin lopunikääni. Miesten kanssa tuntuu olevan kätevämpi vain huvitella eikä ottaa niitä vakavasti, niin ei tule sydän särkymään eikä joudu petetyksi. Sitten kun on saanut tarpeeksi huvittelusta voikin keskittyä vaikkapa harrastuksiin ja itsenäiseen elämään.
Itseäni siis ei ainakaan lainkaan harmita näiden palstan miesten huudot siitä etteivät huolisi huvinsa huvitellutta naista, koska tuskinpa ko. tyypit ovat itsekään sellaisia edellä kuvailemani kaltaisia rentoja, suoraselkäisiä ja riuskoja miehiä, jollaisen vaadin... Ja kaiken huipuksi kun en missään nimessä halua lapsia, perheen perustaminenkaan ei ole minulla syy mennä naimisiin ja vakiintua jonkun miehen kanssa joka suurella todennäköisyydella pettäisi. Aika moni mies lisäksi haluaisi niitä lapsia jossain vaiheessa, joten monen kanssa menisi sukset ristiin senkin vuoksi...
Vastaukset 24
Vanhimmat
kumppaniksi.
...kummaa juttua. Suomessako sua on vihaisesti kyylätty? Täh? Kaikki uskolliset ja sitoutumiskykyiset miehet masentuneita? Täh?
Suomessa niin. Riitti kun kävelin kadulla ja usein oli vihaisia katseita niskassa. Suomessa on kyllä kiva käydä kesäisin, mutta sen verran yksinäistä minulla on siellä (lähes kaikki kaverit ulkomailla) että sen pidempi aika alkaa tuntua taas masentavalta (kukapa sitä nyt vain kämpillä tai itsekseen kävelemässä haluaisi olla). En tiedä mistä johtuu mutta Suomessa kaverisuhteet menneet päin persettä (vaikken ole seläntakana puhuja, salaisuuksien eteenpäin levittelijä tms. vittumainen persoona kavereitani kohtaan), joko puukotettu usein selkään ujojenkin kavereiden toimesta tai sitten muuten kaverit lakanneet pitämästä yhteyttä.
Ulkomailla sen sijaan kaveripiiri vain kasvoi ajan myötä. Tietysti se on enemmän huonoa tuuria, vähäïsillä suomalaisilla kavereillani kun on ihan hyvät kaveriverkostot Suomessa... Mutta omalla kohdallani oli parempi muualla.
Eivät kaikki uskolliset miehet ole masentuneita, mutta tuo oli kärjistys. Vähän kuten miehet puhuvat että 'naiset haluavat vain rentun', tuskin tarkoittanee että kaikki naiset sentään renttua haluavat... Itsekään en varsinaisesti renttua haikaile, ainoastaan terveellä itsetunnolla varustetun ja huumorintajuisen keskitienkulkijan joka ei ota elämää liian vakavasti.
Esimerkkinä tuosta usein pettämisestä minulla on eräs ulkomaalainen kaveri (latina-amerikkalainen mutta asunut Yhdysvalloissa koko ikänsä) ja hänellä on ollut kymmeniä poikaystäviä kymmenistä eri maista. Lähes jokainen on lopulta pettänyt häntä. Toiseksi kuulen ihan liian usein naispuolisilta kavereiltani kuinka 'kaikki miehet haluavat vain seksiä' ja 'kaikki miehet pettävät ja valehtelevat' (omasta mielestäni tuo kaikki on liian voimakas ilmaisu, mutta näin useat kaverini minulle hokevat eli käytännössä tarkoittanee että ovat kohdanneet tätä kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi).
Omatkaan kokemukset miehistä eivät ole mairittelevia yhtä lukuunottamatta jota kaipaan vieläkin (hän tosin ei ole sitä riuskinta/ hyvä itsetuntoisinta sorttia). Muut miehet ovat lähteneet heti saatuaan minut iskettyä viikkojen yritysten jälkeen, eikä se selity millään macho-kulttuurilla vaikka ulkomaille lopulta lähdinkin sillä nämä ovat tapahtuneet pääosin ollessani vielä Suomessa.
Aiemmin olin sitä mieltä ettei muissa kuin vakavissa suhteissa ole järkeä, mutta eivätpä miehet paljoa 'tiukkaa linjaani' arvostaneet vaikken ole edes ylipainoinen ja nuorikin vielä... Ja tarpeeksi kauan sivusta seurattuani olen nyt ajatellut että ehkä sellainen hauskanpito olisi vain paras ilman sitoumusta, liian paljon olen kavereilta kuullut näistä pettymyksistä ja itse niitä kohdannut. Eivätkä nuo pettyneet kaverit ole edes langenneet renttuihin, esim. latina-amerikkalainen tykkää enemmän kilteistä, perhekeskeisistä ja uskonnollisista pojista (itsekin kun katolinen on, minä taas ateisti).
Mitä jos sinusta vaan huokuu vahvasti ulospäinkin, ettet halua lapsia etkä avioliittoa ja tykkäät jakaa? Se selittäisi, miksi miehet pettävät, vaikka olisivat pitkänkin aikaa tavoitelleet sinua.
Olisi paistanut läpi että tykkään jakaa? Aiemmin kun ei tulleet vähemmän vakavat suhteet mieleenkään, mutta juuri siihen aikaan kaikki miehet käyttäytyivät siten että lähtivät heti saatuaan minut hurmattua eivätkä edes kunnioittaneet sen aikaista vakaumustani vain vakavista suhteista ja se lopulta muutti minut tähän 'parempi ottaa ei-vakavasti'-asenteeseen.
Itseasiassa tuskin voidaan sanoa että kauheasti tykkään nytkään eri puolille jakaa, ensimmäinen ja ainoa seksisuhteeni oli saman tyypin kanssa puoli vuotta ja yhden illan suhteita nolla (eikä tulekaan). Tuskinpa seksisuhteitakaan kauheasti tulee lisää kertymään, halusin vain kokeilla vaikka sitten huvittelun kautta miehen kanssa olemista/läheisyyden jakamista (suhde ei ollut pelkkää seksiä vaan paljon hyväilyä/hengailua eikä heti ekoina iltoina hypätty sänkyynkään ja mies varmisti vielä erikseen että itsekin sain - jokatapauksessa, ei vakava suhde eikä liikuttu kämppien ulkopuolella yhdessä joten ei tunteita pelissä) kun se vakavampi asenne ei aiemmin auttanut mitään.
Tähän lähtiessäni lupasin itselleni että saisi olla myös ainoa seksisuhde, ja saattaa niin käydäkin sillä sittenhän on se miehen kanssa oleminen koettu ja kyllä tuon puolen vuoden aikana tarpeeksi läheisyyttä saatu. Eipä sillä että se määrä vaikuttaisi siihen olenko arvostelevien miesten silmissä 'narttu' vai en, yksikin siihen riittää mutta miksi moinen kaksinaismoralismi minua liikuttaisi, kun samaan aikaan ko. miehet itse kuitenkin mielellään tekevät samaa kuin mistä naisia haukkuvat?
Mutta silti nykyisin uskon että usein noihin vakaviin suhteisiin sisältyy niin iso pettämisen riski että harkitsen kyllä tarkkaan jos sellaista tulee eteen. Voi olla että tuo yksi seksisuhde jää sitten ainokaiseksi kokemuksekseni miehistä ja elän jatkossakin sinkkuna, ehkä ihan mielellänikin kun ei tiedä voiko sellaiseen sopivan rennonoloiseen luottaa.
Juu eihän tuo ole mitään jakamista, tutustu ihmeessä muihinkin miehiin ihan rauhassa. Luulin tekstistäsi, että tässä puhuttiin kymmenistä miehistä.
Toisaalta herää kyllä kysymys: miksi yleistät yhden miehen perusteella? Tai vaikka laskisit mukaan nekin miehet joille et ole antanut ja joihin olet pettynyt, niin mennään varmaan vielä sellaisissa määrissä, että yleistäminen vaikeaa. Kokeile tutustua toisenlaisiin miehiin kuin aiemmin.
Yhden? Siis tuo jonka kanssa minulla oli seksisuhde, ei ollut niitä jotka olivat särkeneet sydämeni (koska pidin kokoajan mielessä että kyseessä on alusta lähtien kokeilu), siitä ei pahaa makua jäänyt. Loukanneita miehiä on ollut kymmeniä ja heidän kanssaan en onneksi ole maannut, mutta he ovat tehneet takinkääntötemppunsa tapailu-/iskuvaiheessa. Toisinaan yhtenä päivänä on omille kavereilleen haukuttu minua selän takana näyttääkseen 'coolilta', ja sitten minun seurassani tapailtaessa jatkettu taas sitä kiinnostuksen esittämistä. Joskus on pitänyt alussa torjutun miehen olla perässäni kuukausia (vaikken ole edes suosittu), ilmeisesti sitten vain saadakseen sydämeni särjettyä ja minut valloitettua koska heti jos jokin on saanut minut lopulta sittenkin ihastumaan, on lähdetty paikalta.
Loput yleistykset ovat sitten kavereiden tarinoista kuultuja, no, ehkä heillä on ollut yhtä surkea tuuri kuin minullakin. Ja tosiaan riippumatta siitä ovatko ottaneet renttuja vai eivät. Itseasiassa suosituimmalla kaverillani, jolla on vastaavasti takanaan suhteita pelkkien renttujen kanssa (viimeisintä lukuunottamatta) on kuulemma vain 'hyvät muistot' kaikista noista miehistä, vaikka yksi heistä oli jopa linnakundi (itse en linnakundia ottaisi, ties millainen hakkaaja siitäkin tulisi ja rötöstelyt jatkuisivat). Kuulostaa aika nurinkuriselta.
Kymmenet miehet tuntuvat ajatuksena minulle oudolta, olisi mukava jos olisi maksimissaan 5 kumppania elämän aikana vaikka asenteeni onkin nykyisin se että huvittelukokeilu taitaa olla tässä maailmassa parempi kuin hyvän parisuhteen loputon metsästys.
"Esimerkkinä tuosta usein pettämisestä minulla on eräs ulkomaalainen kaveri (latina-amerikkalainen mutta asunut Yhdysvalloissa koko ikänsä) ja hänellä on ollut kymmeniä poikaystäviä kymmenistä eri maista. Lähes jokainen on lopulta pettänyt häntä. "
Kymmeniä poikaystäviä? Ei ole kylä mikään ihme ettei sitä sun kaveria oteta vakavasti. taitaapa myös tyypin miehenvalintakriteerit olla melko leväperäiset.
Lehdessä oli juuri juttu, että mies ei useinkaan voi tunnustaa kumppanilleen olevansa masentunut kumppanin ikävän asenteen vuoksi, mikä johtaa miehen entistä suurempaan ahdistukseen.
Naiset haluaa mieheltä vain elämyksiä ja toivovat, että mies tekee heidät onnelliseksi. Jos miehellä on omia ongelmia, nainen ei halua kuulla niistä mitään vaan haluaa elää omassa pilvilinnassaan. Ja mies kärsii, kun ei saa mistään apua.
Ikäväksi on maailma mennyt. Apua omiin ongelmiinsa ei enää saa paitsi rahalla ostamalla.
En tiedä mihin lehtijuttuun viittaat, mutta itse ajattelen kyllä niin, että jos kumppani sairastuu masennukseen suhteen/avioliiton aikana, niin se on ihan eri asia kuin seurustelun aloittaminen masentuneen kanssa. Jokainen kai toivoisi, että kumppani pysyy rinnalla vakavan sairauden sattuessa (silloin sitä toista eniten tarvitaan). Sen sijaan masentuneella ei ole mitään annettavaa alkavaan parisuhteeseen eli ensin pitää hoitaa itsensä kuntoon (toivottavasti on läheisiä; vanhemmat, sisarukset, muut lähisukulaiset, ystävät).
Aivan, tuota juuri tarkoitin. Eri asia jos suhteen aikana masentuu, silloin on jo rakkaus ehtinyt syntyä välille ja jos oikeasti rakastaa, huolehtii pahoinakin aikoina. Siinä vaiheessa kuitenkin jo tietää millainen se nyt masentunut ihminen on ei-masentuneena. Mutta jos toinen on tutustuttaessa masentunut, se voi vaikeuttaa alkutapailuakin ja sitä toiseen syvemmin tutustumista kun toinen kantaa jo alussa niin paljon tuskaa ja ahdistusta sisällään. Vaikea sanoa masentuneesta ihmisestä millainen hän olisi 'terveenä' jos ei ole tuntenut ennen masennusta.
Kannattaa muistaa, että masennuksen asteita on useita. Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitatte, mutta on toisaalta vähän ikävänkuuloista, kun toiset sanelevat kenellä on oikeus parisuhteisiin. Jollain lievästi tyttöystävättömyyttään masentuneella kakskymppisellä voi olla hyvinkin paljon annettavaa, enkä soisi, että hän näitä juttuja lukiessaan oppisi joltain nimimerkiltä, ettei tällä voi olla kerrassaan mitään annettavaa ja ettei hänellä ole edes oikeutta etsiä kumppania, vaan että olisi pikimmiten marssittava psykiatrille, jonka kanssa sitten voikin penkoa ja möyhiä ikävissä aatteissa vuosikaudet ja maksaa itsensä vielä kipeäksi siitä.
Sama on homma toisinkin päin eli jos nainen sairastuu tai joutuu työttömäksi, niin aika pian myös mies lähtee. Ei nykyajan ihminen kestä ongelmissa olevaa kumppania, joten senkin vuoksi jokaisen on parasta opetella luottamaan vain itseensä. Jos elämässä menee muuten hyvin, kumppaneita on tunkemassa aina mukaan. Huonoina aikoina, jotka siis voivat olla pitkiä, jopa lopun ikää kestäviä, on pärjättävä omillaan. Tämä kuulostaa kylmältä ja kyyniseltä, mutta jokainen itse sen kokenut tietää, mistä puhun. Ehkä ne, jotka uskovat kaiken olevan kauniimmin, ovat vielä säästyneet elämän pahoilta takaiskuilta.
Kai sitä on kenella vain oikeus etsiä kumppania, mutta kyse on siitä että itse mielelläni ottaisin ei-masentuneen. Omalla kohdallani saattaisi vielä muutenkin käydä niin että toisen masennus palauttaisi itsellenikin masennuksen, eihän siitä ole kuin pari vuotta kun itse sen sairastin. He jotka ottavat masentuneen kumppanikseen saavat tietysti vapaasti ottaa. Vinkki oli kuitenkin että kannattaa hoitaa ensin masennus pois/ vähintäänkin tsempata mielialaa jotenkin sillä mahdollisuudet parisuhteen löÿtämiseen paranevat kun ei ole kokoajan murjottava naama päällä - tiedän kokemuksesta miten ihmiset sen murjonaaman usein tulkitsevat (vaikka se tulisi masennuksessa ihan automaattisestikin itse sitä huomaamatta), että on ihme yrmy tms joka ansaitsisi muka haukkumista vaikka oikeasti tarvitsisi vain apua olotilaansa.
Toisaalta kerran masentunut masentuu helposti toisen ja kolmannenkin.. kerran, jos vielä aistii, että kumppani melkeinpä edellyttää terveyttä sekä pirteyttä. Siinä mielessä omillaan oleminen on varma vaihtoehto, jos epäilee, ettei jaksa suhteeseen kuuluuvaa epävarmuutta, riitelyä ja lopulta eroa.
aikamoista tekstiä tuolta aloittajalta. Voi se olla provokin, mutta tuskin on vaan se kuvaa juurikin nykysten nuorten naisten suhtautumista miehiin ja elämään.
jatkuva asioiden huonosti meneminen ja epäonni aiheuttavat vääjäämättä niin sosiaalisen kuin parisuhde/seksi-markkinallisenkin syrjäytymisen syvenemistä, ja melkein aina myös jonkin asteista masennustakin. Ja jos vaikka masennukselta välttyisikin, niin joka tapauksessa syrjäytneenä oleminen aiheuttaa sen, että tulee tulkituksi vähintäänkin omituiseksi ja jo siksikin lakkaa sopimasta enää mihinkään seuraan.
Kuulostat melkeinpä ihanteelliselta naiselta.
Räjähdin tuolle nimimerkillesi "Itsenäinen nainen 88".
No ei kaikkea kannata ottaa niin vakavasti, ei sitä tosissaan ollut tarkoitettu feministiseksi mielenosoitusnimimerkiksi. Ei se itsenäisyys aina ole hyväksi, mutta parempi sekin kuin läheisriippuvuus jossa jäädään roikkumaan vaikka huonoon suhteeseen pettämisineen. Siinä mielessä sitä olen että pystyn jo elämään ilman miestäkin kun sinkkuuteen on tottunut, toisin kuin osa kavereistani joiden on saatava uusi kaksi päivää edellisestä erosta (yksi suosittu kaverini ei ole kuulemma ollut 12-vuotiaasta lähtien kertaakaan viikkoa pidempään sinkkuna ja alkoi valittaa minulle miehen puutettaan jo 2 päivää edellisen jätettyä hänet).
Rahan, kyrvän vai järjen?
Eli sä et uskalla sitoutua vakavaan suhteeseen kaikkine ongelmineen, vaan haluat nyppiä rusinat pullasta.
Mielestäni suhteessa on tärkeintä löytää hyvä kaveri jonka kanssa viihtyy ja on jotain yhteistä. Suhde on myös päätös sitoutumisesta.
On mieli muuttunut kun on tullut huomattua miten vaikeaa sen mukavan ja viihtyisän kaverin löÿtäminen on vaikken edes tuijota ulkonäköä vaan lähinnä sitä alussa mainitsemaani luonnetta. Ei riitä että pidän vartalostani huolen liikkumalla tunnin päivittäin ja jättämällä herkut pariin kertaan kuussa, liikaa mahtuu maailmaan edelleen niitä joiden tavoitteena on vain haavoittaa vaikka koittaisit pysyä siinä miesten tällä palstalla hokemassa 'normaalipainoinen ja kiltti nainen riittää kyllä perusmiehelle'. Siksi en kai uskallakaan sitä vakavaa yritystä enää, liian paljon negaa tullut elämässä sillä saralla nähtyä.
(Minäkin asun ulkomailla...heh! Onkohan tämän palstan kaikki naislukijat ulkosuomalaisia jotka eksotiikan kaipuusta tulee lukemaan suomalaisten sinkkumiesten valitusta!!)
Sun kannattais vaan kokeilla enemmän ja enemmän miehiä äläkä välitä näistä palstan lutkittelijoista. En ole oikeessa elämässä ikinä kohdannu ongelmaa että maine ois seurannu naista, mutta asunkin miljoonakapungissa. Kyllähän toi totta on mitä sanot, mutta ei kai siihen muuta voi kun vaan hakea uusia tuttavuuksia iloisella mielellä. Kunhan ei 'saastuta' omaa sisintään eli ei itse valehtele miehille niin siinä ei oo mitään pahaa. Joku päivä voi onnikin potkasta, kuka sen tietää.