Meillä sellainen vallitsee. Välillä on välirauhoja, mutta sitten taas pommit putoilevat. Olemme olleet yhdessä noin 1,5 vuotta ja muutimme puoli vuotta sitten saman katon alle. Siitä lähtien tätä sotatilaa on kestänyt.
Kaikki lähti siitä, kun tavattuamme ihmettelin, miksi mies ei halua minua mukaansa koskaan esim. kavereidensa kanssa mennessään (en nyt tarkoita sitä, että mun pitäisi olla siellä aina paikalla, vaan että edes joskus tapaisin heidät) tai esitellyt minua perheelleen tai edes kertonut minusta heille. Muutaman kuukauden jälkeen selvisi, että hän ei ole kenellekään edes kertonut, että seurustelemme. Silloin hän sanoi syyksi, että haluaa pitää omat asiansa ominaan eikä levitellä niitä kaikkialle. Tämä oli mulle okei. Hän myös sanoi, että ei halua sitoutua, vaan tapailla kanssani vain. Tämäkin oli minulle ok, kunhan tiesin missä mennään.
Sitten se sota alkoi. Koska vain "tapailimme", "tapailin" myös muita miehiä, joskin platonisesti, koska itse halusin vakavaa suhdetta (ja olin sen tälle miehellekin kertonut ja sanonut samalla, että "tapaileminen" on mulle ok, mutta minun tähtäimessäni on löytää kumppani loppuelämälleni, eli pidän silmäni auki). Pikkuhiljaa suhteeni tähän mieheen kuitenkin syveni ja aloin pistää omituisia asioita merkille. Hän alkoi olla selkeästi mustasukkainen minusta, jos esimerkiksi baarissa joku mies tuli kanssani juttelemaan. Otin asian puheeksi ja hän sanoi, että ei halua minun tapailevan muita, vaan olevan vain hänen kanssaan. Olin iloinen, koska omat tunteeni häntä kohtaan olivat syventyneet niin, että ei minua muut miehet sykähdyttäneet ollenkaan. Olimme onnellisia ja rakastuneita.
Sitten sain selville, että tämän miehen sisko kulkee pitkin maita ja mantuja haukkumassa minua. En ole siskoa koskaan tavannut enkä edes puhunut hänen kanssaan ja ihmettelin siis kovasti, mistä on kysymys. Kysyin mieheltä asiasta ja hän sanoi, että sisko oli jostain saanut tietää minusta ja oli nyt kovin vihainen, että mies tapailee "minunlaistani naista". Jonkin aikaa tätä haukkumista kestin, mutta sitten räjähdin. Huusin miehelle, että miksi et puolusta minua, vaan annat siskon ladella minusta mitä vain. Silloin tuli ensimmäinen pommi: mies kertoi, että ei ollut kertonut minusta kavereilleen eikä perheelleen, koska häpesi minua. Hän on hyvin hillitty ja jopa ujo, minä taas avoin ja "rempsakka" ihminen. Elämääni on mahtunut kaikenlaista, lapsi, avioero ja monenlaista sekoilua menneisyydessä. Mies taas asui äitinsä ja siskonsa kanssa 26-vuotiaaksi. Ja ulkonäköni ei kuulemma vastaa hänen kavereidensa ja perheensä vaatimuksia. Tässä vaiheessa totesin, että voi vee antaa olla, mutta mies sai minut vakuutettua, että rakastaa minua eikä häpeä minua enää. Hän myös tunnusti hieman aikaisemmin vielä olleensa baarissa aina "haku päällä", koska toivoi löytävänsä jonkun, joka kelpaisi myös hänen läheisilleen. Käsittääkseni tällainen nainen olisi n. 18, alle 40 kg ja pissis. Ihan kivat arvot lähipiirilläkin siis. Ja minä olen siis häntä kaiken pahan lisäksi vielä muutaman vuoden vanhempikin.
Vaikka tämä repi sieluni hajalle, uskoin häntä kuitenkin ja sokeassa rakkaudessani lupasin muuttaa hänen kanssaan yhteen. Nyt kun olemme yhdessä, meillä on enimmäkseen ihanaa, mutta aina välillä tämä asia nousee esiin. En vieläkään ole tekemisissä hänen perheensä tai ystäviensä kanssa ja erityisesti silloin kun hän on jossain heidän kanssaan, minua kalvaa epäilys tästä hänen häpeämisestään. Alhaisimpina hetkinä mietin, miten hänen perheensä tai ystävänsä haukkuvat minua mieheni vain nyökytellessä ja miettiessä, että hänen täytyy joko pitää minut piilossa tai erota.
En tiedä onko tällaisessa suhteessa mitään tulevaisuutta? Aina silloin tällöin törmään mukaviin miehiin, jotka pyytävät treffeille tms ja silloin huomaan miettiväni, että ehkä olisi parempi aloittaa alusta jonkun kanssa, joka ei ole koskaan minua hävennyt. Ymmärrettävästi myös itsetuntoni putosi monta pykälää tapauksen jälkeen mutta nyt alan jo tajuta, että tämä häpeä yms oli mieheni sielun köyhyyttä, koska näköjään muiden miesten mielenkiinto on säilynyt :)
Kaikki lähti siitä, kun tavattuamme ihmettelin, miksi mies ei halua minua mukaansa koskaan esim. kavereidensa kanssa mennessään (en nyt tarkoita sitä, että mun pitäisi olla siellä aina paikalla, vaan että edes joskus tapaisin heidät) tai esitellyt minua perheelleen tai edes kertonut minusta heille. Muutaman kuukauden jälkeen selvisi, että hän ei ole kenellekään edes kertonut, että seurustelemme. Silloin hän sanoi syyksi, että haluaa pitää omat asiansa ominaan eikä levitellä niitä kaikkialle. Tämä oli mulle okei. Hän myös sanoi, että ei halua sitoutua, vaan tapailla kanssani vain. Tämäkin oli minulle ok, kunhan tiesin missä mennään.
Sitten se sota alkoi. Koska vain "tapailimme", "tapailin" myös muita miehiä, joskin platonisesti, koska itse halusin vakavaa suhdetta (ja olin sen tälle miehellekin kertonut ja sanonut samalla, että "tapaileminen" on mulle ok, mutta minun tähtäimessäni on löytää kumppani loppuelämälleni, eli pidän silmäni auki). Pikkuhiljaa suhteeni tähän mieheen kuitenkin syveni ja aloin pistää omituisia asioita merkille. Hän alkoi olla selkeästi mustasukkainen minusta, jos esimerkiksi baarissa joku mies tuli kanssani juttelemaan. Otin asian puheeksi ja hän sanoi, että ei halua minun tapailevan muita, vaan olevan vain hänen kanssaan. Olin iloinen, koska omat tunteeni häntä kohtaan olivat syventyneet niin, että ei minua muut miehet sykähdyttäneet ollenkaan. Olimme onnellisia ja rakastuneita.
Sitten sain selville, että tämän miehen sisko kulkee pitkin maita ja mantuja haukkumassa minua. En ole siskoa koskaan tavannut enkä edes puhunut hänen kanssaan ja ihmettelin siis kovasti, mistä on kysymys. Kysyin mieheltä asiasta ja hän sanoi, että sisko oli jostain saanut tietää minusta ja oli nyt kovin vihainen, että mies tapailee "minunlaistani naista". Jonkin aikaa tätä haukkumista kestin, mutta sitten räjähdin. Huusin miehelle, että miksi et puolusta minua, vaan annat siskon ladella minusta mitä vain. Silloin tuli ensimmäinen pommi: mies kertoi, että ei ollut kertonut minusta kavereilleen eikä perheelleen, koska häpesi minua. Hän on hyvin hillitty ja jopa ujo, minä taas avoin ja "rempsakka" ihminen. Elämääni on mahtunut kaikenlaista, lapsi, avioero ja monenlaista sekoilua menneisyydessä. Mies taas asui äitinsä ja siskonsa kanssa 26-vuotiaaksi. Ja ulkonäköni ei kuulemma vastaa hänen kavereidensa ja perheensä vaatimuksia. Tässä vaiheessa totesin, että voi vee antaa olla, mutta mies sai minut vakuutettua, että rakastaa minua eikä häpeä minua enää. Hän myös tunnusti hieman aikaisemmin vielä olleensa baarissa aina "haku päällä", koska toivoi löytävänsä jonkun, joka kelpaisi myös hänen läheisilleen. Käsittääkseni tällainen nainen olisi n. 18, alle 40 kg ja pissis. Ihan kivat arvot lähipiirilläkin siis. Ja minä olen siis häntä kaiken pahan lisäksi vielä muutaman vuoden vanhempikin.
Vaikka tämä repi sieluni hajalle, uskoin häntä kuitenkin ja sokeassa rakkaudessani lupasin muuttaa hänen kanssaan yhteen. Nyt kun olemme yhdessä, meillä on enimmäkseen ihanaa, mutta aina välillä tämä asia nousee esiin. En vieläkään ole tekemisissä hänen perheensä tai ystäviensä kanssa ja erityisesti silloin kun hän on jossain heidän kanssaan, minua kalvaa epäilys tästä hänen häpeämisestään. Alhaisimpina hetkinä mietin, miten hänen perheensä tai ystävänsä haukkuvat minua mieheni vain nyökytellessä ja miettiessä, että hänen täytyy joko pitää minut piilossa tai erota.
En tiedä onko tällaisessa suhteessa mitään tulevaisuutta? Aina silloin tällöin törmään mukaviin miehiin, jotka pyytävät treffeille tms ja silloin huomaan miettiväni, että ehkä olisi parempi aloittaa alusta jonkun kanssa, joka ei ole koskaan minua hävennyt. Ymmärrettävästi myös itsetuntoni putosi monta pykälää tapauksen jälkeen mutta nyt alan jo tajuta, että tämä häpeä yms oli mieheni sielun köyhyyttä, koska näköjään muiden miesten mielenkiinto on säilynyt :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
ole aika nostaa se itsetunto muutaman pykälän ylös eli takaisin kohdilleen ja nostaa kytkintä? Helvettiäkös kuhnailet? Eihän mies arvosta sua ollenkaan! Nössykkä mikä nössykkä ku täytyy käydä äidiltä kysymässä millaisen elämänkumppanin valitsee. On niitä miehiäkin olemassa.