Kaiken kaikkiaan todella synkkä esitys TP-47:ltä. Toisen puoliajan asennoitumista otteluun voi kyseenalaistaa, sillä tekeminen oli todella heikkoa. Hiukka oli hidas ja menetti palloja, eikä muu alakerta suoriutunut paljoa paremmin, oikeastaan päinvastoin. Toiselle puoliajalle Ethie siirrettiin keskikentällä alaspäin pelin rakentamisen parantamiseksi Heralan siirtyessä hieman ylemmäs, mutta tämä ei auttanut. Päinvastoin TP ei tuntunut pääsevän omalta kenttäpuoliskolta millään pois, vaan edes kahta syöttöä ei oikeastaan tullut putkeen omille. Puolustuksesta lähteneet syötöt tyssäsivät suoraan ylhäältä prässin aloittaneisiin Kiiston pelaajiin.
Melko kuumana läpi ottelun käynyt Ethie otettiin lopulta vaihtoon noin parisen kymmentä minuutia ennen ottelun loppua.
Torniolta ei voi oikeastaan nostaa ainuttakaan puhtain paperein selvinnyttä pelaajaa. Joukkuepeli oli täysin sekaisin. Kun ylöspäin lähteneet syötöt löysivät oman miehen, ei apuja löytynyt, ja varsinkin Himanka menetti kärjessä noin 90 % saamistaan palloista. TP-47:n parasta on siis vaikea nimetä, mutta Herala nyt pystyi edes ajoittain rytmittämään peliä keskikentältä. Koko hyökkäys oli täysin pimennossa.
Paljon on siis tekemistä torniolaisilla, mikäli loppukaudesta halutaan taistella jostain muusta kuin tippumisesta. Paljon on ilmeisesti loukkaantumisia joukkueessa ja tuo joukkueen yhtenäinen pelaaminen oli heikolla tasolla. Erikoismaininta menee koko puolustuslinjalle, jota vietiin kyllä mennen tullen. Peräänkuuluttamani yhtenäisyyden lisäksi täytyy kyllä jokaisen pelaajan nostaa henkilökohtaista tasoaan, sillä helppoja virheitä pallollisena ja pallottomana tuli liikaa. VASTAA Kerro kaverille: Ilmoita asiattomasta viestistä 00valmennus petti tp,n loppu8.5.2010 22:39 Ei apua ulkomaalaisista vievät talouden lopulliseen konkurssiin.. VASTAA Kerro kaverille: Ilmoita asiattomasta viestistä 00puolustus puuttuu... matti j.----8.5.2010 22:44 Eihän tuo kovin lohdullistaa kuvaa TP:n tämän hetken pelistä anna. Puolustus ei toimi ollenkaan ja kun mikään muukaan osa-alue ei toimi, niin tulos on varmasti juuri tuonlaista. Eiköhän tuo peli tuosta parane mitä kesemmäs mennnään, mutta kovin paljoa ei tässä alkukaudesta ole varaa antaa siimaa muille, tälle menolla ollaan aika äkkiä syvällä putoamistaistelussa.
Varmaan masentaa pelaaja tilanne kun olis voinut mennä menestyviin seuroihin mutta nyt jo
varma viimenen sija. VASTAA Kerro kaverille: Ilmoita asiattomasta viestistä 00juniorit hylätty kemistä oon8.5.2010 22:55 Itse olen seuraihmisenä siitä, että on sääli että junioripuoleen ei panosteta lainkaan vaan sen annetaan lähinnä olla sijaiskärsijän asemassa. Nyt seuralla on tai ainakin oli potentiaalinen määrä B-junnuja, joista parhaat roudattiin kutistuneeseen edustusjoukkueeseen ja saatiin sillä "sopimuspelaajia" rinkiin. Nythän edustusrinki on loistavan kokoinen, joskin tasosta voi GBK-ottelun nähneenä olla montaa mieltä. Palvelisiko junioriedustusjoukkueisiin satsaaminen paremmin seuran tarpeita kun nykyinen meininki, jossa seuraan on roudattu kaikki lähialueen entiset ja nykyiset pelaajat pubiruusuista lähtien ja toivotaan että homma kääntyy paremmaksi niillä avuin?
Täytyy kyllä sanoa että Kemissä homma on tällä hetkellä noin valovuoden verran Torniota edellä, vaikka junnutuotanto sielläkin on ollut hiipumaan päin. Edustusjoukkueen hallinto on kuitenkin varmoissa käsissä Kemissä kun Torniossa ei tunnuta hallitsevan edes yhdistystoiminnan alkeita.
Toivois yhteistoimintaa näin pienissä ympäröissä...

Vastaukset 4
Vanhimmat
suksi vittuun sen potkupallos kans. mitä vittua sä täällä jauhat tornion potkupallosta?
Anteeksi nyt Kemiläiset, että torniolaiset jalkapallon ystävät käyttävät palstaanne. Mutta kun meillä on Tornion palstalla niin pipipäinen sheriffi, että siellä ei saa edes vittu-sanaa sanoa, saati haukkua tuomaria, pelaajaa tai valmentajaa. Tornion palstalla istutaan vain pyhäkoulussa ja ihastellaan "sinun uutta punaista mekkoa". Siis siellä ei saa keskustella asioista.
Yritämme vaikuttaa siihen, että tuo sheriffi saataisiin pois luovaa keskustelua terrorisoimasta. Siksi välillä joudumme sanomaan sanottavamme Kemin palstan kautta, koska hyvin moni kuitenkin käy Kemin palstaakin lukemassa.
Ei pahalla eikä riitaa kylväen.
kirjottaa ilman vitunhokemista.
voi vittu! ei vittu onnistu vittu.