Jos olet tavannut jonkun, ja ehtinyt jo rakastuakin. Mutta huomaat, ettei hän olekaan aina täysin rehellinen sinulle, siis hänen moraalinsa ei ehkä olekaan ihan sellainen mitä toiselta vaadit. Pyritkö katsomaan jatkoa, muuttuuko toinen luotettavammaksi tms. vai luovutatko jo alkuunsa?
Mietin nyt lähinnä ensimmäistä vuotta. Ajatteletko, että koska silloin vasta tutustutaan, rakastutaan ja kiinnytään niin ne, mitä toinen tekee ehkä väärin ei ole niin pahoja kuin jos myöhemmin tekee? Vai kertooko jo alku toisesta hyvin paljon?
Ajan lähinnä takaa uskollisuus, luotettavuus ja rehellisyysjuttuja.
Mietin nyt lähinnä ensimmäistä vuotta. Ajatteletko, että koska silloin vasta tutustutaan, rakastutaan ja kiinnytään niin ne, mitä toinen tekee ehkä väärin ei ole niin pahoja kuin jos myöhemmin tekee? Vai kertooko jo alku toisesta hyvin paljon?
Ajan lähinnä takaa uskollisuus, luotettavuus ja rehellisyysjuttuja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni nämä rehellisyyskysymykset muodostuvat ihmiselle jo lapsuus- ja nuoruusvuosina. Eli jos on sellainen tyyppi, että vähän vippaskonsteilla tätä elämää hoitelee, kertoilee puolitotuuksia, tekee selän takana mitä hyvänsä......hän on aina sellainen, koska hänen ns. omatuntonsa on vähän laajemman sorttinen, eikä hän oikeastaan edes tiedosta tekevänsä väärin tai ei välitä tekemisistään. Hämmästynyt hän varmasti olisi, jos jättäsit hänet epärehellisyyden vuoksi...toteaisi varmaan että olet vainoharhainen tai sinnepäin.
Rehellisyys ja luotettavuus on asioita joita ei voi sivuuttaa, ei myöskään uskollisuutta.
Jos joku valehtelee mulle niin kyllä siinä todella pahan vikatikin tekee. Jos hairahtuu vaikka kerran yhteen syrjähyppyyn ja on todella pahoillaan asiasta niin sen voin antaa anteeksi ja koittaa unohtaa. Mutta jos sama toistuu uudelleen niin menee kyllä usko siihen ihmiseen.
Mutta en näin aamutuimaan osaa tuon tarkemmin sanoa ja aivot vielä puoliunessa joten en tiedä/osaa sanoa miten tuo aika vaikuttaa asioihin suhtautumiseen.
Suhteen alussa lipsautellaan mitä sattuu, koska yritetään tehdä vaikutus kumppaniin eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä kroonisen epärehellisyyden kanssa. Se on vain soidinpeliä..
Ihmettelen ihmisten suhtautumista valehteluun. Jossain kulttuureissa siitä on tehty taidetta, mutta täällä kotomaassa sillä saadaan aikaan vähintään mielenterveysongelmia. Jos tietää, että toinen valehtelee niin eikö silloin pitäisi itse pohtia ja miettiä Mistä Se Johtuu mieluummn kuin alkaa syyttää toista valehtelusta ja vaatimaan rehellisyyttä. Rehellisyyttä saadaan, ei vaadita. Usein syynä valehteluun on vastapuolen joko todellinen tai vain pelätty suhtautumistapa valehdeltavaan asiaan.
Nuo sun jutut: uskollisuus, luotettavuus, rehellisyys jne ovat niin isoja asioita, että ne pitäisi olla kunnossa alusta alkaen. Oletteko puhuneet asiosta, et kai sinä vain voi tarkkailla toista ilman, että hän tietää mitä sinä odotat ja sinä tiedät hänen odotuksensa. Alkuaikana haetaan yhteistä pohjaa suhteelle rakastumisen rinnalla, ei kai ensimmäisestä virheestä suhdetta lopeteta. Eri asia on, jos jo ollaan luvattu esim. uskollisuutta ja sitten petetään, niin kartanolle sellainen ihminen ja äkkiä, ei se vuoden päästä sen uskollisempi ole.
Miten niin nuo asiat pitäisi olla kunnossa jo alustapitäen? Miten voi alusta pitäen luottaa, ellei tiedä (kun ei tunne toista vielä hyvin) VOIKO uuteen kumppaniin luottaa. Vain tyhmä luottaa heti uuteen ihmiseen sataprosenttisesti.
Riippuu missä asiassa se epärehellisyys tulee ilmi. Jos suoraa valehtelua, niin ehkäpä en katselisi pidemmälle... Ekana vuotena kaikki kuitenkin yleensä on vielä parhaimmillaan, ja jos jo silloin alkaa tökkiä perusasiat, niin mites käy kymmenen vuoden päästä... Mun mielestä rehellisyys on kyllä aika myötäsyntyistä, sitä joko on tai ei ole. Alussahan vielä on jonkinlainen ihastumisen ja rakastumisen huuma menossa, ja jos jo silloin esimerkiksi pettää, niin en todellakaan katselisi pidemmälle. Ja miksi "väärintehdyt" asiat olisivat vasta myöhemmin enemmän väärin? Väärin on väärin, pettäminen on pettämistä ja valehtelu valehtelua riippumatta suhteen kestosta. Ja minä kun vaadin aikas ehdotonta rehellisyyttä, niin vaikka kuinka rakastunut olisin, niin taitaisi mies saada kenkää, jos heti alkumetreillä huijaisi minua tavalla tai toisella. Vaikeammaksihan se vaan myöhemmin menee. Edelleen, tietty vaikea sanoa juuta tai jaata, kun ei tiedä mikä tilanne, millainen epärehellisyys on kyseessä.
No tuolla alempana on viesti otsikolla "voi jippii", se esim. sopisi esimerkiksi tähän munkin juttuun, vaikka oma kirjoittamani se ei ole. Eli siis tuollaista pientä(?) epärehellisyyttä, mitä itse ei hyväksy. Mistä ei kuitenkaan oikein tiedä, jättääkö toinen kertomatta "hyvää hyvyyttään, ettei puoliso pahastu" vai todella koska kokee sen toisen naisen ja tapailut niin tärkeäksi.
Mitä tällaiseen sanot?
Mutta tuossa "jippii" viestissä ja siinä miehessä ainakin minua eniten mietityttäisi se, että mies valehteli tiukasti vielä siinä vaiheessa kun nainen sanoi, että epäilee puhuiko mies totta ja kysyi, mitä mies oikeasti teki. Tuntuu, että siinä vaiheessa olisi viimeistään pitänyt tunnustaa, jos ihmisessä mitään rehellisyyttä on..? Vai olisiko käynyt sitten niin kunnian päälle?