Olen 18-vuotias nuoren miehen alku. Minulla ei ole yhtään kaveria, vaikka olen fiksu, mukava, huumorintajuinen ja osaan kuunnella muitten murheita, mutta muut eivät kuitenkaan minun. Masentaa tämä yksinäisyys ja muitten menestys. En tiedä mitä olen elämässäni tehnyt väärin ansaitakseni tämmöistä kohtelua. Tuntuu kuin kaikki syrjisi. Mielessä pyörii vain itsemurhaan liittyviä ajatuksia.
Elämä on perseestä.
Alone in the dark...
23
5403
Vastaukset
- Alone in the dark...
Ja lisätään vielä tähän se, että olen ollut koulukiusattu, vanhempani on juoppoja ja nuoruudessani olen joutunut väkivallan kohteeksi. Sain jatkuvaan kuulla isältäni, että minusta ei tule mitään.
- yökukkuja__
Itse olen myöskin kärsinyt lähes koko ikäni tuosta tunteesta,ja syrjimisestä,mutta vaikka kuinka tuntuu,
ettei millään jaksa,ja ettei elämällä ole merkitystä,ja että tänne on synnytty turhaan,niin vielä se aurinko paistaa!:) Sinä selviät,ja muista,että kaikki ovat samanarvoisia kukaan ei ole toistaan huonompi, kukaan toinen ei voi olla sinä. Sinua on vain yksi,ja sinulla on omat lahjasi ja piirteesi,joita kellään muulla ei ole :)
Älä lannistu!- exluuseri
Samaa rataa asiat menee täälläkin. Kaikki alkoi ala-asteen viimeisillä vuosilla, kun aloin eristäytymään muusta porukasta. En tiedä miksi noin kävi, mutta niin vain kävi. Minua pelotti ja jännitti tuleva yläaste, koska ei ollut juuri kavereita siinä vaiheessa, ja uudet kuviot muutenkin olivat outoja. Yläaste menikin kasiin asti suht vaivattomasti, ei ollut koulukavereiden lisäksi juuri yhtään vapaa-ajan ystävää. Istuin pääasiassa kotona tietokoneella tai sohvalla, lomat, viikonloput yms.
Siinä vaiheessa olin jo tottunut yksikäisyyteen ja olin huomaamattani passivoitunut, mikä vaikeutti entisestään uusien ihmissuhteiden solmimista. Ysin lopulla odotin "uutta tilaisuutta" aloittaa elämä, täysin uusi jatko-opiskelupaikka ja uudet kaverit toivottavasti. Näin ei käynyt. Reilu vuosi sitä kesti, kunnes tajusin oman elämäni ahdingon, ei kavereita, ei tyttöystävää, ei ketään jonka kanssa viettää aikaa. Minulla oli onneksi muutama kaveri yläasteen ajoilta, joihin pidin yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aloin viettämään heidän kanssaan aikaa ja tutustuin samalla uusin ihmisiin heidän kauttaan. Tämä prosessi jatkuu koko ajan, hyvin hitaasti, mutta varmasti ja tiedän, että jonain päivänä minullakin on sosiaalinen elämä täysin kunnossa.
Suosittelen jokaiselle vastaavassa tilanteessa olevalle, aloittakaa eläminen. Pienistä asioista kaikki lähtee ja pikkuhiljaa alkaa sosiaalinen osa elämää palautumaan. Se vaatii aikaa, jopa vuosia, mitä kauemmin odotat ja kieriskelet itsesäälissä, sitä pidempää ja vaikeampaa tuo prosessi tulee olemaan. Aluksi tuo oli minulle todella vaikeata, en nimittäin ollut tottunut kavereiden kanssa viettämään vapaata. Pikkuhiljaa tuokin lähti luonnistumaan, alun turhautuneisuuden ja vaivautuneisuuden jälkeen.
Jälkeenpäin voin sanoa, että todellakin kannatti yrittää, vaikka vaiheessa tässä edelleenkin ollaan, mutta usko paremmasta huomisesta auttaa jaksaa eteenpäin. Ja se parempi huominen on olemassa, sillä olen siitä jo osan nähnyt ja kokenut. - joopo92
exluuseri kirjoitti:
Samaa rataa asiat menee täälläkin. Kaikki alkoi ala-asteen viimeisillä vuosilla, kun aloin eristäytymään muusta porukasta. En tiedä miksi noin kävi, mutta niin vain kävi. Minua pelotti ja jännitti tuleva yläaste, koska ei ollut juuri kavereita siinä vaiheessa, ja uudet kuviot muutenkin olivat outoja. Yläaste menikin kasiin asti suht vaivattomasti, ei ollut koulukavereiden lisäksi juuri yhtään vapaa-ajan ystävää. Istuin pääasiassa kotona tietokoneella tai sohvalla, lomat, viikonloput yms.
Siinä vaiheessa olin jo tottunut yksikäisyyteen ja olin huomaamattani passivoitunut, mikä vaikeutti entisestään uusien ihmissuhteiden solmimista. Ysin lopulla odotin "uutta tilaisuutta" aloittaa elämä, täysin uusi jatko-opiskelupaikka ja uudet kaverit toivottavasti. Näin ei käynyt. Reilu vuosi sitä kesti, kunnes tajusin oman elämäni ahdingon, ei kavereita, ei tyttöystävää, ei ketään jonka kanssa viettää aikaa. Minulla oli onneksi muutama kaveri yläasteen ajoilta, joihin pidin yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aloin viettämään heidän kanssaan aikaa ja tutustuin samalla uusin ihmisiin heidän kauttaan. Tämä prosessi jatkuu koko ajan, hyvin hitaasti, mutta varmasti ja tiedän, että jonain päivänä minullakin on sosiaalinen elämä täysin kunnossa.
Suosittelen jokaiselle vastaavassa tilanteessa olevalle, aloittakaa eläminen. Pienistä asioista kaikki lähtee ja pikkuhiljaa alkaa sosiaalinen osa elämää palautumaan. Se vaatii aikaa, jopa vuosia, mitä kauemmin odotat ja kieriskelet itsesäälissä, sitä pidempää ja vaikeampaa tuo prosessi tulee olemaan. Aluksi tuo oli minulle todella vaikeata, en nimittäin ollut tottunut kavereiden kanssa viettämään vapaata. Pikkuhiljaa tuokin lähti luonnistumaan, alun turhautuneisuuden ja vaivautuneisuuden jälkeen.
Jälkeenpäin voin sanoa, että todellakin kannatti yrittää, vaikka vaiheessa tässä edelleenkin ollaan, mutta usko paremmasta huomisesta auttaa jaksaa eteenpäin. Ja se parempi huominen on olemassa, sillä olen siitä jo osan nähnyt ja kokenut.Täälläkin yksi kohta 18 vuotias kudi ja kavereita kyllä löytyy, mutta ei naispuolisia, kun pari, joille silloin tällöin ohimennen sanoo terve. Jotenki saanu tuosta kuulla jo liikaa.
On yksi tyttö josta tykkään niin sairaana, minun ikänen, mutta mä en sille uskalla sanoo ees "moi". Mitä hemmettiä? Mullakin itsemurha käynyt mielessä tuon yhden henkilön takia, koska olen niin nysvä.
Elämä olisi sanotaanko että täydellistä, jos saisin kyseisen tytön itselle ja hänen kanssaan kaksistaan katsoo telkkua sohvalla ja käydä silloin tällöin illalla kävelyllä. Yksi henkilö saa elämänilon loppumaan, voihan saakeli...
Ei ehkä pahin mahdollinen tilanne, mutta nakertaa tämä peräkamarin pojan meininki...
- yksin jo 7 vuotta.
ihan samalta kuulostaa. Mun ongelma on varmaan se että olen liian fiksu. ÄO on 45 vuotiaan miehen tasolla vaikken ole perus koulun jälkeen kouluja käynytkään. Lisäksi omat ongelmani oli ihan peruskoulun alusta asti, joten kohta olenkin sairaseläkkeellä. Mutta ei se mua haittaa, yhteiskunta maksakoot aiheuttamansa ongelmat. Toivottavasti sulla käy paremmin.
- joo.
Just sama juttu.. ihan ku olisin kirjottanu ton, paitsi että en oo poika mutta muuten.
- elmeri.k
mua kiusattiin eskarista nelosluokalle kunnes mä annoin mun kiusaajalle turpaan...älkää sanoko ikinä lapsillenne että ei saa tapella! pitää lyödä takasin koska siitä tulee hyvä olo ja se on reilua! on sielä pari uskovaista sillee et käännä toinen poski. mitä järkeä?!?! KIUSAAJA LYÖ EHKÄ UUDELLEEN!! siks pitää lyödä eikä antautua semmosille paskiaisille jotka luulee olevansa jotain!
- Anonyymi
elmeri.k kirjoitti:
mua kiusattiin eskarista nelosluokalle kunnes mä annoin mun kiusaajalle turpaan...älkää sanoko ikinä lapsillenne että ei saa tapella! pitää lyödä takasin koska siitä tulee hyvä olo ja se on reilua! on sielä pari uskovaista sillee et käännä toinen poski. mitä järkeä?!?! KIUSAAJA LYÖ EHKÄ UUDELLEEN!! siks pitää lyödä eikä antautua semmosille paskiaisille jotka luulee olevansa jotain!
Mua isä hakkas aina kotona jos teki mitään väärin tai ei totellut isää, pelotti aina että kuoleeko kun sen verran kovakouranen oli. Ei juurikaan opettanut ikinä mitään tärkeitä asioita niin aattelin että kaverit saattaa aina välillä hakata ja haukkua jos heillä tekee mieli. En siis pitänyt tämmöisiä asioita mitenkään outona ja kaikki kaverithan vaan kiusas mua koko ala-asteen ja esitti olevansa kavereita tilanteiden jälkeen. Nyt oonkin jo niin traumatisoitunut että en uskalla miesten seurassa sanoa mitä haluaisin koska pelottaa aina tuo fyysinen yhteenotto ku en uskalla tapella takaisin. Monta kertaa on mut porukalla hakattu ja he ovat aina olleet jotain tuntemattomia. Periaatteessa ollut siis vain väärässä paikassa väärään aikaan. Ei tämän neitimäisempää miestä voi löytää Suomesta. Viimeksikkin 13-14 vuotiaat hakkas mut ja itse siis olen jo 20.
- shatterred..
SAma juttu mulla... on vaan jotenkin kauhean masentavaa se kun ei vaan ole ystäviä... eikä kumppania. Ei mitään. Ja kyllä ihminen on sen verran sosiaalinen olento, että kyllä jokainen tarvitsee toisia ihmisiä ollakseen onnellinen.
Mulla tämä johtuu siitä, että olen vaan liian ahdistunnu kaikissa sosiaalisissa tilanteissa enkä pysty tutustumaan muihin ihmisiin. Paitsi kännissä. Mutta kännitutut on aina sellaisia että selvin päin ei edes moikata.. En tiedä miten saisin kavereita joiden kanssa viettää aikaa...kun ei ketään mun seura kiinnosta niin en halua itteäni tyrkyttää kenellekkään. - matti666
... paitsi raha ja kusi.
Jos muutkin pärjää, niin mikset sinäkin?- Jkoooo
Mähän täytin täs muutama päivä sitten 18 vuotta ja kyllähän se 3 päivän putki on jo semmosta jännää.
Sitä pitää ihan oikeasti tutustua muihin ja lähteä pois sieltä neljän seinän sisältä, onneksi itsellä semmonen erakoille epäsopiva harrastus, niin tullut senkin kautta muutamia tuttuja.
- ANGEL18
HELP! Älä mieti itsemurhaa! PLEASE!!! Sinulla koko elämä edessä vaikka kuullostaakin kliseeltä..Tilanteet tulee ja menee, mutta elä hyvä ihminen tee itelles mitään! Asiat järjestyy tavalla tai toisella. ÄLÄ LUOVUTA!
- porkkana95
järkee oli vastata keskustelu käytiin 2v sitten
- VRDVERFEDFE
porkkana95 kirjoitti:
järkee oli vastata keskustelu käytiin 2v sitten
Niimpä. 2 vuotta vanha tämä keskustelu on jo.
- Niinpä.
VRDVERFEDFE kirjoitti:
Niimpä. 2 vuotta vanha tämä keskustelu on jo.
Niinpä.
- HaudanTakaa88
Onko toi tyyppi elossa enää?
Ei se ole kiinni juovista vanhemmista tai koulukiusaajista. Tämä on vaan tätä ihan normi elämää. Elämä on perseestä aina läpi elämän. Luuletteko kaikki että vanhemmat juo jos elämä olisi kivaa, sillon niillä voi olla edes jonkun tunnin kivaa että ei muita murheita. Kyllä täällä pitää juoda jos meinaa selvitä tästä paskamaasta jollain tapaa. Itsekin juon kerran kuukaudessa perseet olalle, sitten loppukuukausi ottaa päähän ja miettii miten kukaan haluaa elää tällaisessa maassa missä millään ei ole mitään merkitystä. Mutta ei se perse elämä siitä parempi ole vaikka vanhenpanne ei joisi tai koulussa kiusaajia. Väärin on tottakai molemmat mutta sen voin sanoa että ihan yhtä paskaa tämä elämä on aikuis iälläkin ja samat ongelmat
Ketju on kymmenen vuotta vanha, mutta vastaan kuitenkin.
Elämälläsi on juuri se merkitys, jonka sinä sille itse annat, eikä elämällä itsessään ole mitään muuta tarkoitusta, kuin antaa mahdollisuus sen merkityksen antamiseen.
Maailmassa on rapiat 7 miljardia yksittäistä ihmistä omine ongelmineen, tavoitteineen ja merkityksenkaipuineen. Olemme kaikki osa tätä kasvotonta koko ajan kasvavaa massaa ja tässä mittakaavassa meillä kenelläkään ei ole mitään merkitystä. Ei edes PewDiePiellä.
- Anonyymi
Tuntui joskus ihan samalta, mutta voin sanoa että aloita vaikka ns. glow-up ja hanki kavereita, vaikka ei ihan sun tyyppisiä ihmisiä olisikaan.
- Anonyymi
Olen jo 42v. Ihminen ja hanki kavereita kommentti on aivan perseestä. Olen ikäni yrittänyt tehdä kavereita ym. Mutta eipä niitä juuri ole. Enää ei ole yhtään kappaletta. Olen sentään naimisissa. Mutta vaimoani en laske mukaan.
Olen aloittajan kanssa hyvin samoilla linjoilla, vaikkei vanhempani alkoholisteja ollutkaan. Elämä vituttaa melkein joka päivä.. Itsemurhaa harkitsen viikottain. Olen elämäni varrella pyrkinyt etsimään vastauksia ja lukenut paljon kirjoja. En ole löytänyt muita vastauksia, kuin sen että tämä tulee tuskin koskaan paranemaan.
Kaikennäköistä henkistä vaivaa on. Ajattelen liikaa, olen pärjannyt hyvin nokkeluutta vaativissa tehtävissä ja olen monesti askeleen edellä muita ajattelussani. Näen kokonaiskuvan ts. Ihmiset ei ymmärrä minua, paitsi aniharvat.
Elämä on yhtä vitun vuoristorata, mutta yleensä aina masentaa. Ihmiset vituttaa. Välinpitämättömyys vituttaa. Työpaikka vituttaa. Byrokratia vituttaa. Se että kaikki on niin vitun kallista vituttaa, välillä naapurit vituttaa. Pomo vituttaa. Naiset vituttaa. Putin vituttaa. Se että olin myös aikanaan koulukiusattu vituttaa ja se että se laittoi kaiken sekaisin.
Vituttamisen aiheita on siis ihan vitusti.. Ainoa mikä ei vituta on luonto ja aitous. Rehellisyys. Hyvät arvot.
Tsemppiä alkuperäiselle jos olet vielä hengissä. Ihme että minä olen.
Kaikille onnittelijoille tiedoksi, ettei tarvitse tulla vittuilemaan kuinka voit muuttaa elämääsi jne. Minkä sitä vittu itselleen voi kerran on tälläiseksi syntynyt. P. S. En ole mulkku. Ehkä sellaisille toki ketkä sen ansaitsee. Olen liian toisia auttava hyväsydäminen ihminen ja fiksu.
- Anonyymi
Turha on onnea tavoitella. Mullan alle jokainen päätyy. Tai tuhkaksi.
- Anonyymi
Miehen itsetunto voisi koheta uusilla harrastuksilla. Ala vaikka nostelemaan puntteja. Naisetkin tykkää, kun on lihaksikkaampi vartalo.
- Anonyymi
ei tässä tosissaa oo mitää järkee. suurin tuki on kaverit joita en voi nähä vähää aikaa.koulussa väännetää saksista ja terottimista ruuveja pois siinä omassa tarkotuksessa. jos kavereita ei lasketa nii ainuut keltä saan tukea on yksi vartija joka on jopa auttanut läksyissä ja puhuu mielellää mun kaa silloin ku kerkee. perkele. eikä terapia auta ku en uskalla kertoa kellekkää muulle ku kavereille näistä ongelmista ja paniikkikohtauksista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik174873MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar1022511Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5781871- 101784
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1131594Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671207Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331148Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill31008Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641007Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt2191000