Puolisen vuotta sitten loppui minun ja vaimoni 16-vuotinen liitto. Olimme lapsettomia, joka ei tosin johtunut halustamme saada lapsia. Luontoäiti ei niitä meille vaan suonut.
Tapauksessamme kävi siten, että vaimo petti ensin minua jokunen vuosi sitten pariinkin kertaan. En ollut hyvilläni, mutta asiat käsiteltiin ja unohdettiin. Jokin aika sitten ihastuin itse erääseen naiseen ja meillä oli erittäin vakava suhde. No, lopulta kerroin suhteestamme, jonka olisin ollut valmis myös lopettamaan pelastaakseni liittomme. Tässä tilanteessa vaimo otti ja lähti. Ketään muuta en ole elämässäni rakastanut kuin vaimoani ja ero sekä syyllisyydentunne ovat repineet minut aivan rikki.
Lunastin vaimon tahdon mukaan hänet talosta ulos, josta maksoin kovat kipurahat. Sittemmin talo on myyty ja asunto vaihtunut järkevämmän kokoiseen huoneistoon yksineläjälle.
Ex-vaimon kanssa on hyvät puhevälit, soitellaan ja tekstaillaan, käyn välillä kylässä ja olemme olleet muutaman kerran sängyssäkin. Itse olisin valmis käynnistämään suhteen uudestaan, koska tiedän meidän molempien rakastavan toisiamme edelleen enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Vaimo ei halua ottaa seurustelua edes puheeksi ja hoitaa omaa yksinäisyyttään yhden illan suhteilla, mutta sanoo silti rakastavansa vain minua. Itseäni eivät yhden illan jutut ole koskaan kiinnostaneet, vaan haluan vakavaa ja oikeaa rakkautta.
En kaipaa tähän mitään "ole mies" -kommentteja, ihmiset ovat erilaisia. Kaipaan kunnon neuvoja ja omakohtaisia kokemuksia (sekä miehiltä että naisilta) siitä, miten tuollaisen pitkän suhteen ja rakkauden saa jätettyä taakseen ja aloitettua uuden elämän, joka tuntuu toisinaan täysin mahdottomalta. Olen aika tunteellinen kaveri, joten satunnaiset naiskontaktit eivät ole sytyttäneet millään tavalla, koska olen henkisesti edelleen kiinni ex-vaimossa. Luulen, että minulta menee vuosia ennen kuin pystyn tuntemaan syvää rakkautta ketään muuta kuin entistä vaimoa kohtaan.
Olisiko siis parempi, etten olisi enää tekemisissä entisen vaimon kanssa, vaikka tunnen rakkautta ja ystävyyttä (hän on varmasti edelleen paras ystäväni ja kumppani, jonka kanssa voin jutella ihan mistä vaan) häntä kohtaan. Uutta elämäähän ei saa rakennettua ennen kuin vanha on jätetty kokonaan taakse.
Neuvoja ja kokemuksia kiitos, mutta ei kiitos mitään pilajuttuja.
Tapauksessamme kävi siten, että vaimo petti ensin minua jokunen vuosi sitten pariinkin kertaan. En ollut hyvilläni, mutta asiat käsiteltiin ja unohdettiin. Jokin aika sitten ihastuin itse erääseen naiseen ja meillä oli erittäin vakava suhde. No, lopulta kerroin suhteestamme, jonka olisin ollut valmis myös lopettamaan pelastaakseni liittomme. Tässä tilanteessa vaimo otti ja lähti. Ketään muuta en ole elämässäni rakastanut kuin vaimoani ja ero sekä syyllisyydentunne ovat repineet minut aivan rikki.
Lunastin vaimon tahdon mukaan hänet talosta ulos, josta maksoin kovat kipurahat. Sittemmin talo on myyty ja asunto vaihtunut järkevämmän kokoiseen huoneistoon yksineläjälle.
Ex-vaimon kanssa on hyvät puhevälit, soitellaan ja tekstaillaan, käyn välillä kylässä ja olemme olleet muutaman kerran sängyssäkin. Itse olisin valmis käynnistämään suhteen uudestaan, koska tiedän meidän molempien rakastavan toisiamme edelleen enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Vaimo ei halua ottaa seurustelua edes puheeksi ja hoitaa omaa yksinäisyyttään yhden illan suhteilla, mutta sanoo silti rakastavansa vain minua. Itseäni eivät yhden illan jutut ole koskaan kiinnostaneet, vaan haluan vakavaa ja oikeaa rakkautta.
En kaipaa tähän mitään "ole mies" -kommentteja, ihmiset ovat erilaisia. Kaipaan kunnon neuvoja ja omakohtaisia kokemuksia (sekä miehiltä että naisilta) siitä, miten tuollaisen pitkän suhteen ja rakkauden saa jätettyä taakseen ja aloitettua uuden elämän, joka tuntuu toisinaan täysin mahdottomalta. Olen aika tunteellinen kaveri, joten satunnaiset naiskontaktit eivät ole sytyttäneet millään tavalla, koska olen henkisesti edelleen kiinni ex-vaimossa. Luulen, että minulta menee vuosia ennen kuin pystyn tuntemaan syvää rakkautta ketään muuta kuin entistä vaimoa kohtaan.
Olisiko siis parempi, etten olisi enää tekemisissä entisen vaimon kanssa, vaikka tunnen rakkautta ja ystävyyttä (hän on varmasti edelleen paras ystäväni ja kumppani, jonka kanssa voin jutella ihan mistä vaan) häntä kohtaan. Uutta elämäähän ei saa rakennettua ennen kuin vanha on jätetty kokonaan taakse.
Neuvoja ja kokemuksia kiitos, mutta ei kiitos mitään pilajuttuja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on lyhyt aika. Mihinkäs muuten hävisi se vakava suhde, joka johti eroon? Ehkä entinen vaimosi ei ole vielä valmis mihinkään suhteeseen, petetyksituleminen on rankkaa eikä sitä auta yhtään se että on itse joskus pettänyt. Miksi et voisi antaa ajan kulua ja olla vähän aikaa yksin, ei parisuhde ole välttämätön, jotta voisi elää rikasta elämää.
Vakava suhde oli sitten täsmälleen niin vakava,että se loppui toisen osapuolen kohdalta samana päivänä, jolloin kerroin asiasta vaimolleni.
En ole mitään parisuhdetta etsimässäkään, mutta joskus pitää päättää irtaantuako lopullisesti entisestä vaimosta ja alkaa elämään omaa elämäänsä...vai uskoako joskus hamassa tulevaisuudessa häämöttävään yhteiseen tulevaisuuteen. Tunteet sanovat, että olisi parempi jatkaa vielä joskus ex-vaimon kanssa, mutta järki sanoo irtaantumisen olevan parempi ratkaisu.
Yksinäisyys on helvetin kova paikka, kun on aina toisen ihmisen kanssa elänyt. Varsinkaan, kun en tahdo mitään tilapäissuhteita elämääni. On myös toista osapuolta kohtaan väärin, jos rakentaa uutta parisuhdetta, mutta ajatukset ja sydän viipyvät vielä entisessä. Kaipasin lähinnä kokemuksia ja neuvoja vastaavan kokeneilta ihmisiltä.
Hei, olipa surullinen tarina. En varmasti osaa antaa hyviä neuvoja, mutta joitakin ajatuksia kuitenkin.
Olen itse käynyt läpi eron pitkästä liitosta. Eromme oli hyvin samanlainen...teimme sitä ainakin vuoden soutaamalla ja huopaamalla. Ollako yhdessä vai eikö olla. Olimme erossa viikot mutta yhdessä viikonloput. Paperit olivat vireillä ja talokin myyty, mutta me vain pähkäilimme. Se oli hyvin raskasta aikaa. Toivoin, toivoin, toivoin. Kaipa me pähkäilisimme vieläkin ellei olisi tapahtunut jotain, mikä lopetti sen kerta heitolla. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta jotain, mikä teki selväksi, ettei meillä ole enää mahdollisuutta palata entiseen. Silloin sattui niin pirusti. Putosi pohja kaikelta. En muista niistä ajoista kovinkaan paljon muuta kuin että sairastelin koko ajan. Mutta siitä alkoi sitten toipuminen. Yhteys exään säilyi mutta muuttui vain puheeksi lapsista. Alkuun se oli riitaa katkeruutta ja tosi pahoja sanoja, mutta ajastaan kaikki kuitenkin laimeni ja hiipui lopullisesti pois. Tämä johtui siitä, että tosiasiassa parisuhteemme oli kuollut jo aikoja sitten, tajusin sen vasta myöhemmin.
Sinä tunnut rakastavan vaimoasi. Vaimosi tuntuu haluavan tilaa. Mitä, jos antaisit ajan kulua. Keskittyisit johonkin sinulle tärkeään asiaan. Pitäisit yhteyttä vaimoosi, mutta antaisit hänen olla muuten ihan omissa oloissaan. Sanoisit, että olet valmis puhumaan teistä sitten, kun hänkin on. Oikeastaan se lienee ainut asia, jonka voit tehdä.
Ota tilaa itsellesikin. Miksi sinun pitäisi yhden yön juttuihin mennä, jos se ei ole sinun juttu? Ihminen pärjää yksinkin. Vaikka olen ehdottomasti onnellisempi parisuhteessa, yksinolemisessakin on puolensa.
Jaa, tuli noita neuvoja sitten kuitenkin. Älä niistä välitä. Sinä teet niinkuin sinun on hyvä. Muuten; on vallan hyvä, että sinunlaisiasi miehiä on olemassa. Tunnut hyvin kypsältä ja aikuiselta mieheltä. :) sinulle.
Kiitoksia sinulle. Surullinen, mutta ilmeisesti nyt jo elämänmyönteinen, tarinasi antoi uskoa tulevaisuuteen. Auringonpaiste ja kevättuuli tuntuu pitkästä aikaa hyvältä kasvoja vasten:)
Jos tosissaan pyrkii eroon rakkaussuhteesta, joka on jostain syystä mahdoton, tarvitaan kyllä etäisyyttä ja erillisyyttä.Tapaamisia pitää välttää, mieluummin olla kokonaan tapaamatta.
Omaan elämään pitää saada uusia asioita: uusi työ tai harrastus. Opiskeleminen kuluttaa myös paljon tilaa aivoissa, jotka eivät sitten ehdi vatvoa samoja asioita menneisyydestä. Vaikka et pidä tyhjänpäiväisistä suhteista, niitäkin kannattaa hankkia. Jälleen tulee muuta ajateltavaa ja uusia ihmisiä vanhan suhteen väliin tuomaan sitä etäisyyttä. Kokemuksesta tiedän, että sitten yllättäen huomaakin ajattelevansa mennyttä uudella tavalla: ikävä on lähtenyt ja uusi vaihe elämässä alkanut.
Kouraisi syvältä kun luin juttuasi.
Olemme mieheni kanssa päättäneet yhteisen 13 vuotisen onnelisen taipaleen tammikuulla, aluksi tarkoitus oli pitää vain "aikalisää", mutta maaliskuun alussa tuo aikalisä muuttui asumuseroksi. Riitoja meillä ei ole, ainoastaan sellaista tasapaksua puurtamista. Meillä on kaksi tytärtä. Mieheni sairastui masennukseen vuoden alussa tämän asian vuoksi (ilmeisesti), maaliskuun alussa vihasi minua täydestä sydämestään. Ja viikon kuluttua siitä halusi avioeron vireille. Aluksi itsekkin olin aikalisän kannalla, mutta nyt huomaan kuinka paljon häntä todella kaipaan ja rakastan.
Ulkopuolisia suhteita meillä ei ole liiton aikana ollut, olimme kaiken vapaa-ajan yhdessä, viihdyimme yhdessä. Tämän aikalisän ajan olimme koko ajan kuitenkin tekemisissä päivittäin, myös sängyssä. Maaliskuun lopussa hän kuitenkin ihastui kauempana asuvaan naiseen ja on nyt ollut hänen luonaan useaan otteeseen. Kuitenkin tänne paikkakunnalle tultuaan on ollut kotona lasten ja minun luona. Tottakai olemme päätyneet useasti sänkyyn ja tuskin siitä himosta toisiamme kohtaan heti pääsemmekään irti. Itse olen ymmälläni kun "hyväksyn" tuon toisen naisen ja kuitenkin odotan hänen tulevan kotiin. Soittelemme edelleen toisillemme päivittäin. Periaatteessa välimme ovat edelleen lämpimät ja läheiset. Mitähän pitäisi tehdä, en osaa enkä ainakaan vielä pysty sanomaan ei hänelle. Toisaalta tuntuu ettei näinkään pääse hänestä irti. Ja kesäkin on tulossa....
Itsellä sama tunne kuin sinulla. Eli liitto ei ole paljon arvoinen ilman rakkautta. Tätä rakkautta ei taida tapauksessasi enään tulla. Epäilys seuraa liian vahvana suhteen jatkossa. Muuten olen täysi samaa mieltä kuin N52. Eli jos kävisi näin en haikailisi enään menneeseen. Ota huomioon ikäsi. Murehtimalla et saavuta mitään. Matkustele, saat hieman etäisyyttä asioihin. Myös paikkakunnan vaihto voisi auttaa.
En vaan käsitä enkä ymmärrä: Kärsinyt olen sivustakatsojana ja kärsivänä osapuolena, että miten voi sitä puolisoaan pettää ja samalla loukata syvästi, jos sitä kerran rakastaa. Tunteet siinä viileni ja luottamusta ei kai ikinä saa takasin. Mutta jos molemmat edelleen rakastaa, niin totta kai yrittämään. Tsemppiä :)
TIEDÄN KOKEMUKSESTA TUNTEESI. ETPÄÄSE KOSKAAN IRTI VAIMOSTASI TAPAILEMALLA HÄNTÄ. VAIMOSI NAUTTII TILANTEESTA, KENTIES RAKASTAAKIN MUTTA EI NIIN SYVÄSTI KUIN SINÄ. HÄN RAKASTAA VAPAUTTAAN JA KUN KYNNYSMATOKSI ALAT, SIINÄ MYÖS PYSYT KUNNES JÄRKEENNYT.OLEN 40V OLLUT VASTAAVASSA TILANTEESSA ENNENKUIN YMMÄRSIN ETTÄ " KUOLLESSAAN KOIRA TAVAT MUUTTAA" TIEDÄTKÖ VIKASI ON, OLET LIIAN HYVÄ. JOSKUS KUITENKIN SINUNKIN SILMÄSI AVAUTUVAT JA HUOMAAT KUINKA HUKKAAN OLET ELÄMÄSI HEITTÄNYT IHMISEN VUOKSI JOKA EI OSAA RAKASTAA PYYTEETTÖMÄSTI KUTEN SINÄ. TOIVON SINULLE KAIKKEA HYVÄÄ JA UUTTA PAREMPAA IHMIS-SUHDETTA SILLÄ USKO POIS TOISENLAISIAKIN NAISIA ON OLEMASSA.
Minulla ei ole sinulle mitään ohjeita, neuvoja miten eteenpäin. Kirjoitan vain kun tunnen olevani niin samassa veneessä. Mies ilmoitti syksyllä, 27 avioliittovuoden jälkeen, että hän tahtoo elää omaa elämää ja meidän on syytä erota. Kuuluu tähän hänen omaan elämäänsä myöskin toinen nainen. Joka tapauksessa tunnen syvää tuskaa, rakastan häntä ja vain häntä yhä edelleen enkä jaksa ymmärtää, miksi on erottava. Nyt hän on lunastanut minut pois kodistamme ja muutan oman asuntoon. Tuntuu kuin olisin putoamassa kuiluun.
Tekstisi kosketti minua kovasti. Tiedän minkälaista eroaminen pitkän yhteiselon jälkeen on, kun ei ole mitään ns. kunnon syytä. Kumppanisi on tärkein ihminen sinulle koko maailmassa ja paras ystäväsi. En ymmärrä miksi tällaiset ihmiset eroavat. Itse en usko, rakkaus kuoli, kasvoimme erilleen selityksiä. Heikkoudesta ja tahdon puuttesta siinä on useinmiten kyse.
Tilanteesi on tuskallinen pidemmänpäälle. Kannattaisi varmasti ottaa etäisyyttä ex-puolisoon sen verran ettet polttaisi itseäsi ihan loppuun. Entinen puolisosi ei nähtävästi ole vielä valmis harkitsemaan yhteenpaluuta. Aikaakin on kulunut vasta aika vähän. Voin kokemuksesta sanoa, että painostamalla tai kovasti yrittämällä työnnät häntä vain entistäkin kauemmas. Vetäytymisesi antaisi ex-puolisollesi tilaa tutkiskella omia tuntojaan. Oma tahtotilasi sinun kannattaa toki hänelle selvästi ilmaista, mutta muuta et varmaakaan voi asian hyväksi tehdä.
Voimia sinulle ja oikein mukavaa kesää :o)