Miehelläni ilmeni haluttomuutta jo ennen raskautta mutta nyt meillä ei ole ollut seksiä yli kuukauteen joka on minulle aivan liian pitkä aika. Ennen raskauttani avauduttuani miespuolisille ystävilleni parisuhteemme seksittömyydestä hekin olivat ihmeissään ja luulivat meillä olevan seksiä joka päivä kun olen niin hyvännäköinen. No, mietinkin(puhuttuani tietenkin ensin mieheni kanssa asiasta, mihin en saanut oikein minkäänlaista vastausta) mieheni jättämistä mutta harmikseni rakastan häntä liikaa ja muuten meillä menee hyvin, on läheisyyttä ja hellyyttä. Seksikkäitä alusvaatteitakin olen yrittänyt muttei auta. Harmittaa vielä kun kalliitakin olivat. Aloitteita en pahemmin enää tee kun miehellä vaikeuksia pysyä erektiossa, tekeepä hyvää itsetunnolle.
Sitten ehkäisy petti ja nyt olen raskaana. Mieheni oli plussaamisen jälkeen aivan haltioissaan ja sanoi olevansa niin onnellinen että alkaa itkettämään. Itse olin aivan kauhuissani, koska en ollut tarpeeksi onnellinen parisuhteessamme.
Nyt tunnen olevani loukussa, josta ei ole kaunista ulospääsyä. Seksiä eikä intohimoa siis ole ollenkaan ja kun otan asian puheeksi mieheni valittaa minua kyllästyneeksi kotirouvaksi, jonka pitäisi hankkia muuta sisältöä. Jos ei ole ollut seksiä kuukauteen niin kyllä vähemmästäkin alkaa kyllästyttämään ja tympimään!
Haluaisin että lapsella olisi kummatkin vanhemmat jokapäivä läsnä ja mieheni sanoo rakastavansa meitä molempia niin paljon, mutta se ei riitä minulle. Tuntuu että koko elämäni ja tulevaistuuteni on sullottu ahtaaseen häkkiin, josta en uskalla lähteä. Olen vasta 25-vuotias mutta tuntuu että olisin jo 60- vuotias.
Ensin pidin pyöristyvistä muodoistani mutta nyt olen alkanut inhoamaan vartaloani ja odotan vain että iso maha lähtee mahdollisimman pian pois ja toivon että saan pyykkilautani takaisin.
Rakastan miestäni paljon enkä haluaisi häntä jättää, mutten näe muuta vaihtoehtoa enää. Huoh, ei olisi pitänyt varmaankaan valita vanhempaa miestä. Tuntuu että hänelle seksi on helpointa ja vähiten rasittavinta yksin. Minä olen vielä kaunis ja nuori, en halua elää nyt kuin kuusikymppinen.
Onneksi vauvan synnyttyä voin keskittyä täysin pikkuiseen, katsoa rauhassa muuttuvatko asiat. Jos vuoteen ei ole parannusta syntynyt lähden pikkuisen kanssa.
Ja olen kyllä jankannut miehelleni kuinka seksittömyys syö minua, ja kirjoittanut monia kirjeitä asiasta.Ei vain ole mennyt kaaliin. Jankuttaa vain kuinka rakastaa ja haluaa minua. Miksei sitten näytä sitä?
Entä te muut ihanat raskaana olevat naiset? Oletteko uskaltaneet lähteä ja kasvattaa lapsenne yksin, jos suhteessa ei jokin ole toiminut? Miten olette jaksaneet, kun odottamisen ilo onkin vaihtunut negatiivisiin tunteisiin?
Lapseni ei siis ollut suunniteltu ja alkuraskaus olikin pelkkää ahdistusta ja masennusta. Olin jo menossa tekemään aborttiakin mutten siihen pystynyt. Ja nyt tiedän tehneeni oikean valinnan, rakastan pikkuista jo nyt niin paljon ja joka potku ja liike tekee minut sisältä vahvemmaksi. Odotusta vain varjostaa parisuhteemme seksittömyys, olisin niin halunnut tarjota vauvalle ehjän kodin. Mutta ehkä vauvalle on parempi ehjä ja tyytyväinen äiti.
Sekavaa tekstiä, mutta haluaisin kuulla kohtalotovereita ja jakaa ajatuksia.
Sitten ehkäisy petti ja nyt olen raskaana. Mieheni oli plussaamisen jälkeen aivan haltioissaan ja sanoi olevansa niin onnellinen että alkaa itkettämään. Itse olin aivan kauhuissani, koska en ollut tarpeeksi onnellinen parisuhteessamme.
Nyt tunnen olevani loukussa, josta ei ole kaunista ulospääsyä. Seksiä eikä intohimoa siis ole ollenkaan ja kun otan asian puheeksi mieheni valittaa minua kyllästyneeksi kotirouvaksi, jonka pitäisi hankkia muuta sisältöä. Jos ei ole ollut seksiä kuukauteen niin kyllä vähemmästäkin alkaa kyllästyttämään ja tympimään!
Haluaisin että lapsella olisi kummatkin vanhemmat jokapäivä läsnä ja mieheni sanoo rakastavansa meitä molempia niin paljon, mutta se ei riitä minulle. Tuntuu että koko elämäni ja tulevaistuuteni on sullottu ahtaaseen häkkiin, josta en uskalla lähteä. Olen vasta 25-vuotias mutta tuntuu että olisin jo 60- vuotias.
Ensin pidin pyöristyvistä muodoistani mutta nyt olen alkanut inhoamaan vartaloani ja odotan vain että iso maha lähtee mahdollisimman pian pois ja toivon että saan pyykkilautani takaisin.
Rakastan miestäni paljon enkä haluaisi häntä jättää, mutten näe muuta vaihtoehtoa enää. Huoh, ei olisi pitänyt varmaankaan valita vanhempaa miestä. Tuntuu että hänelle seksi on helpointa ja vähiten rasittavinta yksin. Minä olen vielä kaunis ja nuori, en halua elää nyt kuin kuusikymppinen.
Onneksi vauvan synnyttyä voin keskittyä täysin pikkuiseen, katsoa rauhassa muuttuvatko asiat. Jos vuoteen ei ole parannusta syntynyt lähden pikkuisen kanssa.
Ja olen kyllä jankannut miehelleni kuinka seksittömyys syö minua, ja kirjoittanut monia kirjeitä asiasta.Ei vain ole mennyt kaaliin. Jankuttaa vain kuinka rakastaa ja haluaa minua. Miksei sitten näytä sitä?
Entä te muut ihanat raskaana olevat naiset? Oletteko uskaltaneet lähteä ja kasvattaa lapsenne yksin, jos suhteessa ei jokin ole toiminut? Miten olette jaksaneet, kun odottamisen ilo onkin vaihtunut negatiivisiin tunteisiin?
Lapseni ei siis ollut suunniteltu ja alkuraskaus olikin pelkkää ahdistusta ja masennusta. Olin jo menossa tekemään aborttiakin mutten siihen pystynyt. Ja nyt tiedän tehneeni oikean valinnan, rakastan pikkuista jo nyt niin paljon ja joka potku ja liike tekee minut sisältä vahvemmaksi. Odotusta vain varjostaa parisuhteemme seksittömyys, olisin niin halunnut tarjota vauvalle ehjän kodin. Mutta ehkä vauvalle on parempi ehjä ja tyytyväinen äiti.
Sekavaa tekstiä, mutta haluaisin kuulla kohtalotovereita ja jakaa ajatuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse ainakin odottelisin vielä jonkin aikaa, sillä miehen halut voivat palata raskauden jälkeen. Ei noissa eroasioissa kannata alkaa kiirehtimään jos kaikki muut kuin seksi sujuu hyvin ja lapsikin on tuloillaan.
> mieheni valittaa minua kyllästyneeksi kotirouvaksi, jonka pitäisi hankkia muuta sisältöä.
Miehelläsi on asenneongelma sinua kohtaan.
Entä, jos hän tarkoittikin, että etsit muita miehiä ;)
Ja seksiä ei ollut tarpeeksi edes ennen lasta.
Jos kyse oli erektio-ongelmista, patista miehesi lääkäriin. Ainakin hormonitasot kannattaisi tarkastaa.
On hyvä idea katsoa suhdetta vielä ainakin vuosi lapsen tulon jälkeen. Sinä aikana mahdollisiin erektio-ongelmiin varmasti löytyy ratkaisukin. Jos mies pelkää, että ei seiso, niin ei hän edes yritä seksiä kanssasi, sillä toimimattomuus saattaa olla iso häpeä miehellesi. Sitä on helpompi peittää, jos seksiä ei ole ollenkaan.
Suurin ongelma voi olla tuo miehesi asenneongelma sinua kohtaan. Hänen pitäisi tukea, jos yllätysraskaus on muutoinkin ollut rankkaa.
Mitä puhuit yksin pärjäämisestä, uskon sinun pärjäävän. Ja kertomasi mukaan sinulle ei varmaankaan tuota vaivaa myöskään löytää uutta kumppania tarvittaessa :)
Älä anna miehesi kohdella sinua huonosti. Erektio-ongelma on yhteisenne niin kauan, kun mies haluaa siitä jutella kanssasi ja yrittää löytää siihen ratkaisua. Jos hän ei halua sinua puolisonasi ottaa noissa asioissa huomioon, erektio-ongelma on vain hänen omansa.
Huomaavainen mies pystyisi sinut tyydyttämään muutenkin, vaikka oma peli ei aina seisoisi. Rakastava mies myös haluaisi saada sinut tyytyväiseksi...