Mitä h..... tehdä??

Voin pahoin työssäni minäkin. Kaikkeni olen yrittänyt antaa mutta silti vaaditaan täydellisyyttä, lisää ja lisää vaikkei kunnon tehtäviäkään anneta kuin korkeintaan kovan taistelun tuloksena. Kuunteleminen on satunnaista, tieto ei kulje, minun syyksi yleensä laitetaan virheet ja pomo tietysti suosii tätä minun "nollaajaa", pidetään kuin jonain lastentarhasta tulleena joka ei suurinpiirtein osaa mitään. Aiemmassa työpaikassa kehotettiin ideoimaan, nyt ideani lytätään tai niitä ei kuunnella, suututaan vain jos "puutun asioihin".
Olenko yliherkkä vai täyttävätkö nämä jo työpaikkakiusaamisen piirteitä? Olo on huono silti, työpaikka sellainen mistä pidän muuten. MUTTA MIKSI IHMEESSÄ JAKSANKAAN ENÄÄ????
51094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sulla on asiat vielä melko hyvin = voit etsiä toisen työpaikan. Kaikilla ei ole sitä ylellisyyttä käytettävissä kuten minulla. Tiedäthän että voit olla virallisesti työnhakija työkkärissä vaikka oletkin töissä.
On paskoja työpaikkoja mutta ei niissä välttämättä pakko ole olla.

Äänestä
  • ei ole noin yksinkertainen? Kuinka moni uskaltaa tänäpäivänä lähtä tuosta vaan kortistoon ja etsimään uutta työpaikkaa. En ole kuullutkaan, että töissä olevat saisi kortistossa olla, kuten muut työttömät. Eikö niitä päinvastoin pyritä pitämään mahdollisimman "puhtaana", elikkä ruettu siivoamaan niitä oikein tosissaan.

    Ja jääkö ko. henkilölle merkintä työkkärin "papereihin" tmv. tietoihin, että itse irtisanoutunut "syyttä" ja irtisanojalla tulee sen takia olemaan vaikeuksia uuden työpaikan saannin kanssa??

    Jos se tosiaan on noin yksinkertaista, niin suosittelen todellakin lähtöä, mutta asioista kannattaa ottaa ensin selvää,ennen kuin tekee mitään!;)

    Äänestä

  • työnhakija kirjoitti:

    ei ole noin yksinkertainen? Kuinka moni uskaltaa tänäpäivänä lähtä tuosta vaan kortistoon ja etsimään uutta työpaikkaa. En ole kuullutkaan, että töissä olevat saisi kortistossa olla, kuten muut työttömät. Eikö niitä päinvastoin pyritä pitämään mahdollisimman "puhtaana", elikkä ruettu siivoamaan niitä oikein tosissaan.

    Ja jääkö ko. henkilölle merkintä työkkärin "papereihin" tmv. tietoihin, että itse irtisanoutunut "syyttä" ja irtisanojalla tulee sen takia olemaan vaikeuksia uuden työpaikan saannin kanssa??

    Jos se tosiaan on noin yksinkertaista, niin suosittelen todellakin lähtöä, mutta asioista kannattaa ottaa ensin selvää,ennen kuin tekee mitään!;)

    Ei mikään ole yksinkertaista nykyisin. Mutta itse muutama vuosi sitten olin töissä ja samaan aikaan työkkärissä työnhakijana, joten silloin se ainakin onnistui ihan hyvin. Ainakin työkkäristä kannattaa asia tarkistaa. Sanoivat vielä että moni saattaa ottaa mieluummin sellaisen työntekijän jolla on jo työpaikka, koska se on jotenkin varmempi ratkaisu.

    Äänestä

Olen ollut melkein samassa tilanteessa: Kesätyöntekijänä, ja jo ennestään tarkalta ja huolelliselta lomittajalta vaadittiin yhä täydellisempää ja täydellisempää suoritusta ja lopulta opastajani "tartutti" oman stressinsä minuun. Olin helpottunut kun duuni päättyi...no, saipahan hyvät rahat ainakin;ainoa asia, mikä helpotti..

Äänestä
  • .. otin asian jo puheeksi työkaverini kanssa, jonkin verran saimme selvitettyäkin niitä mutta "valmista" ei tullut -tuskin tuleekaan? Olen tullut siihen tulokseen että työkaverini on jollain lailla tunnevammainen ja/tai minulle EHKÄ kateellinen tms. (nuorempi, nätimpi tms.?) tietenkään se ei tee asiaa helpommaksi kestää mutta pakkohan se on..
    Olen todellakin vain harjoittelussa ja samalla työnhakijana työkkärissä joten siinä mielessä helppoa olisi (?) lähteäkin, tosin en tiedä tulisiko siitä mitään "sanomista" jos harjoittelusta lähtee noin, muuten saattaisin saada jatkoakin nyk. työlleni ja työ itsessään on sellaista josta pidän. Pelottaa vaan että tämä tilanne johtaa siihen että asiat laitetaan minun syykseni ja työpaikka on "mennyttä". Koen vain tilanteen niin epäoikeudenmukaisena, itse haluaisin tulla ylipäätään toimeen ihmisten kanssa ja tehdä työni rauhassa.
    Kiitos kaikille kommentoineille ja tukijoille, yritetään kestää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EräsN kirjoitti:

Voin pahoin työssäni minäkin. Kaikkeni olen yrittänyt antaa mutta silti vaaditaan täydellisyyttä, lisää ja lisää vaikkei kunnon tehtäviäkään anneta kuin korkeintaan kovan taistelun tuloksena. Kuunteleminen on satunnaista, tieto ei kulje, minun syyksi yleensä laitetaan virheet ja pomo tietysti suosii tätä minun "nollaajaa", pidetään kuin jonain lastentarhasta tulleena joka ei suurinpiirtein osaa mitään. Aiemmassa työpaikassa kehotettiin ideoimaan, nyt ideani lytätään tai niitä ei kuunnella, suututaan vain jos "puutun asioihin".
Olenko yliherkkä vai täyttävätkö nämä jo työpaikkakiusaamisen piirteitä? Olo on huono silti, työpaikka sellainen mistä pidän muuten. MUTTA MIKSI IHMEESSÄ JAKSANKAAN ENÄÄ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu