Sellu väheni itsestään jotenkin maagisesti :D

Minnapinna

Tämä on aika hassua. Olen stressannut sellujani ihan älyttömästi. Vartaloni on muuten ok, mutta takapuolessa ja reisissä on selluliittia sen verran näkyvästi, että esim. uimarannalle meneminen on viime vuosina ollut aina pienen itsepohdinnan takana. Kävin jonkin aikaa sitten lomailemassa etelässä ja ennen sitä tirkistelin sellujani jatkuvasti ja revin hiuksia niiden kanssa. Turhaan. Sellut olivat ja pysyivät. Oli kiva loma silti. Loman jälkeen en vilkaissutkaan selluliittipersettäni reiluun kuukauteen. Pari päivää sitten kuitenkin katsoin itseäni peilistä ja kappas, sellut ovat vähentyneet todella selvästi! Vielä sitä muhkuraa on, muttei läheskään niin paljoa. Ja en todellakaan tiedä mikä sen on hävittänyt :D Olen elänyt samalla tavalla kuin ennenkin. Olen syönyt samalla tavalla kohtuuterveellisesti kuin ennenkin ja käyttänyt samoja e-pillereitä. Aloitin lenkkeilyn tauon jälkeen, mutta en usko että se olisi vielä voinut vaikuttaa. Olen lenkkeillyt aiemminkin eikä sillä ole olluyt mitään vaikutusta selluliitin määrään. Olen aloittanut kahvin juonnin, olisiko kofeiinin diureettisuudella jotain tekemistä asian kanssa? En tiedä. Olen aiemminkin juonut paljon vettä ja juossut siksi paljon vessassa.

En tiedä mistä sellun väheneminen johtuu, mutta toivon että kehityssuunta pysyy samana. Hassua että kun lopetin asian murehtimisen, muhkurat alkoivat vähetä. Voisiko mielialallakin olla jotain tekemistä asian kanssa, tiedä häntä :)
Oli miten oli, sanomani on siis että näinkin voi tapahtua! :D Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

2

955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minnapinna

      Lisään vielä etten ole tässä sen paremmin laihtunut kuin lihonutkaan, eli silläkään ei ole tekemistä asian kanssa :)

      • uima-hameet muotiin

        Voisiko osittain johtua siitä että itsetarkkailu on jäänyt vähemmälle?

        Itse olen ainakin kuvitellut omalla kohdallani että rusketus jotenkin häivyttää pahimman muhkuraisuuden, voi olla että muitten silmissä näyttää yhtä karsealta kuin aiemmin. Toisaalta kun siellä etelänrannalla huomaa ettei ole yksin näiden sellujensa kanssa,siellä tekee huomioita joissa näkee että toiset eivät välitä niinkään asiasta tai eivät ole edes huomanneet miten muhkuraiset pakarat alkavat ovat kun ovat stringit tai vähän peittävät bikinit päällensä laittaneet.

        Kotona valo ei peilin edessä välttämättä näytä todellisuutta mutta kun menee uima-asuja myyvän liikkeen sovituskoppiin jossa valo on suunnattu niin että joka ainoa muhkura näkyy niin jos se sellu on ollut kadoksissa niin kyllä se siellä sovituskopissa löytyy.Tulee ihan epäusko että kannattaako uima-asua yleensä ostaa vai olisiko parempi joku kaapu ostaa....


        Maalasin viime kesänä omakotitalomme kahteen kertaan,pohjakäsittelyt ym. joten kiipeilin tikkailla melkein seitsemän viikon ajan toisinaan viisi tuntia päivässä tai lomien aikaan kymmenen tuntia ja jopas alkoi reisien iho silostua tai sitten väsymykseltä en vain enää kiinittänyt niin paljon huomiota. Joten liikunta voi auttaa ainakin kiinteytymään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3538
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1461
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      82
      1151
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      93
      957
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe