Teen tässä par´aikaa huomiseksi

terveydenhuoltoalan opiskelijoille lääkelaskutenttiä. Vaikka lääkelaskut periaatteessa ovat ihan perusmatematiikkaa, yllättävän monelle ne tuottavat vaikeuksia, kelle enemmän, kelle vähemmän. Mietin sitäkin, jännittääkö tuosta ryhmästä suuri osa koetta niin paljon, että sen vuoksi tulee virheitä ja koe joudutaan uusimaan pahimmassa tapauksessa useammankin kerran vai, mistä johtuu? Sikäli vain yllättävää tämä lääkelaskujen uusintatenttien suuri määrä, koska iso osa käynyt myös lukion.
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Matikasta aivan lukkoon, jostain syystä. "En voi osata" - asenne, kouluajalta jo perua.

Äänestä

Opeta heille verranto. Helpoin tie oikeaan lääkeannokseen, kiireessäkin selkeä ja ymmärrettävä yhtälö. Miksi tehdä asioista liian vaikeita, potilasturvallisuus ja -tyytyväisyys on kuitenkin kaiken tavoite ja tarkoitus. Huonon lopputuloksen takana on motivaation puute ja epäluottamus omiin taitoihin. Opettajana tehtäväsi olisi yksinkertaistaa niin, että luokan hitainkin asian ymmärtää.

Lääkelaskut eivät ole vaikeita.

Äänestä
  • Opetuksen selkeys rauhallisenkaan opettajan johtamana ei takaa aina sitä, että asioita oivalletaan, jos resurssit eivät vaan kertakaikkiaan riitä siihen.

    Äänestä

Potilaille pitäis antaa lääkkeitä samalla tavalla ku leivonnassa ja ruuanlaitossa, tota ton verran ja pistetääs viellä vähän varmuuden vuoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

terveydenhuoltoalan opiskelijoille lääkelaskutenttiä. Vaikka lääkelaskut periaatteessa ovat ihan perusmatematiikkaa, yllättävän monelle ne tuottavat vaikeuksia, kelle enemmän, kelle vähemmän. Mietin sitäkin, jännittääkö tuosta ryhmästä suuri osa koetta niin paljon, että sen vuoksi tulee virheitä ja koe joudutaan uusimaan pahimmassa tapauksessa useammankin kerran vai, mistä johtuu? Sikäli vain yllättävää tämä lääkelaskujen uusintatenttien suuri määrä, koska iso osa käynyt myös lukion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu