Olenko ainut josta tuntuu kiusalliselta esitellä poikaystävä vanhemmilleen? Minulle se on melkein yhtä kiusallista kuin että vanhemmat katsoisivat kun harrastan seksiä. Minusta olisi hauskaa, jos he olisivat rentoja ja avoimia, kyselisivät pilke silmäkulmassa että jokos se prinssi on löytynyt. Avoimuus on aina puuttunut, perheessämme ei olla koskaan puhuttu muusta kuin ruokalistasta. Ja fyysisyys varsinkin on puuttunut, ei halauksia tai mitään. Murrosikä, suhteet, kaikki on ollut suuria tabuja ja hävettäviä asioita puolin ja toisin. Jotenkin en tiedä mitä nuokin minusta ajattelevat. Ovatko ylpeitä kun olen näinkin reippaasti itsenäistynyt ja hoidan asioita, olen lähdössä ulkomaille matkustelemaan jne...en tiedä. Eivät oikein puhu mistään. Muutenhan kaikki on hyvin, olen kasvanut erittäin turvallisessa ympäristössä eikä ole mitään riitoja tai avioeroja. Toivoisin vaan että voisin olla heidän seurassaan oma itseni ja niitä pakollisia sukujuhlia poikaystävän kera voisi pitää huolettomasti, mutta ei... Kaiken pitää olla niin HILJAISTA, KIUSALLISTA, VAIVAANTUNUTTA...
Vaikea esitellä poikaystävä
n22....
6975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et ole ainoa.
Ainoa ero on ettei ole tyttöystävää. Mutta omassa perheessäni kaikki ovat pian eläkkeellä, ja he ovat olleet koko ikänsä vanhoollisia. Mulla taas on ollut paljon riitoja ja vastoinkäymisiä, joten olen itsekin muuttunut aika sulkeutuneeksi ja katkeroitunut ihminen. En oikeastaan osaa enää etukäteen pelätä mitään, vasta sitten kun tilanne on päällä tai iskee päälle, mutta pelkoa tulevasta ei ole. On vain mieli maassa aina iltaa kohden entistä enemmän ja yksinäinen olo. Siihenkin toisin on tottunut ja kasvanut. En ehkä osaisikaan hankkia itselleni tyttöystävää, mutta perhe ei hyväksy sitä, jos niin tekisin. Joten mitä väliä? Olen kaikki ystävät menettänyt ja perheenkin kesken riidoissa, joten lokaa on tullut niskaan vuosien saatossa reilusti. Ja olen vasta 20 -vuotias.
on varmaan aikas lailla samanlainen. emme ole kovin avoimia tai rentoja. Toinen vanhemmista ei oikeastaan puhu koskaan mitään kenellekään. Ei osoita mieltään, mutta sattuu nyt vaan olemaan luonteeltaan sellainen ja äärimmäisen ujo aikuinen (saanut aikaan kuitenkin kolme lasta!)
Meillä ei koskaan tapahdu juuri mitään, ei rentoja keskusteluja ruokapöydässä tai illanviettoja grillauksen parissa...Vieraitakin käy tosi harvoin
Olen se toinen vanhempi. Luulen että molemmille pojille (tyttö nuorin) on ollut aikas kiusaantunutta tuoda tytöö kotiin eka kerran lukioikäisenä. Mutta ilmoitus etukäteen, etä vieras on tulossa, esitteli tytön. Muutaman sanan vaihdoimme ja siitä homma eteni pikkuhiljaa. Nyt on kummankin suhde jatkunut muutaman vuoden...
neuvoisin, että kerro pojalle ensin, millainen perheesi on (kuten itse kuvaat). Poika voi nähdä perheesi ihan erilaisena kuin sinä. Meilläkin toisen pojan tyttö oli sanonut, sun vanhemmat on mukavia...Kerr vanhemmillesi vaikka edellsi päivänä, että sulle on tulossa vieras. Älä tee tilanteesta liian muodollista. Tai menkään ennalta ilmoittamatta, kuten veisit ehkä kenet tahansa kaverin kotiisi. Tosin itse tiedät, pitääkö varoa esim. kalsareissaan kulkevaa isää tai venyneissä verkkareissa esiintyvää äitiä tai jotain muuta varsin kotoisaa
mulla ihan sama juttu, mun porukat ei oo ikinä pussanu tai edes halannu mun nähden..
Suomessa ei nykyisin hyväksytä ujoja, arkoja, hiljaisia, tasapainoisia ihmisiä. Odotetaan, että koko ajan on jotain häslinkiä ja halailua ja kailotusta. Minusta nykyisin ihmiset ovat kauhean ahdasmielisiä. Ihmisen ei anneta olla sellainen kuin on. Luonne ja temperamentti peritään. Esimerkiksi Länsi-Suomessa ei suosita julkisia mielenilmauksia, esim. halaamista tervehdyksenä.
Meillä kaikilla nyt yksinkertaisesti on oma kulttuuritaustamme ja geeniperintönä tullut tapamme reagoida asioihin.
PS En siis puhu sairaalloisesta kyräilystä tai pahansuopuudesta.
hyvä kommentti. Jos puhutaan suvaitsevaisuudesta, niin pitäisi suvaita myös nämä perisuomalaiset luonteet. Miksi pitäisi olla vilkas, seurallinen ja suuna päänä joka paikassa. Hitaastikin hyvää tulee...
joskus olemme olevinaan kovin avoimia, suvaitsevaisia ja kansainvälisä mutta omaa kulttuuria ja perimää häpeillään