Koirat

Silloin tällöin pyörälenkilläni olen huomannut koiran roikkuvan sääressäni. Vaikka olenkin eläinten ystävä, tekisi mieli vaikka potkaista piskiä. Lukkopolkimista on potkaisussa haittaa, kun pitäisi polkeakin karkuun samalla. Eli miten varaudun yli-innokkaisiin vahteihin?
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

koira hyökkää säikähtäessään. Sen pitää valita hätätilanteessa pako tai hyökkäys ja silloin luonto sanoo "hyökkää".

Aja vähän rauhallisemmin ja jätä vähän enemmän väliä kun sivuutat koiran. Äänimerkki kilikellolla sopivasti ennen koira-taluttaja-yhdistelmän sivuuttamista saa ainakin sen koiran hereille. Silloin sinä et tule yllätyksenä kuin sillä narun toisessa päässä olevalle ja säästyt puremilta.

Pihasta hyökkäävää koiraa en ole nähnyt. Sellaiseen ei voi varautua, varsinkaan jos välissä oli alkujaan lauta-aita.

Koiran puremaksi tulemisessa on se hyvä puoli, että koiran omistaja maksaa aina vahingot. Jos koira oli irti, tulee vielä sakot päälle. Tämä ei kyllä yhtään lohduta kun pitää mennä paikattavaksi ja jäykkäkouristuspiikille kesken lenkin...

Äänestä
  • Ne koirat, jotka ovat säärtäni maistelleet, ovat olleet maaseudulla irrallaan. Tapauksia on vain kaksi, mutta kovin samanlaisia:Olen ajellut maalaistaloa kohti ja koira on huomannut minut ja tullut vastaan haukkumaan. Sitten kun on tultu pihaportin kohdalle, koira on iskenyt hampaat kiinni. Ei niissä mitään verisiä vahinkoja ole tullut, mutta aika kovaa ne purevat. Ja tosiaankin kummallakin kerralla ovat jalat olleet polkimissa kiinni. Paljon olen ajanut jalat irtopolkimillakin, mutta silloin eivät koirat ole tulleet ahdistelemaan. Talutushihnassa olevista koirista ei yleensä ole haittaa, jos taluttajalla on tilanne vähänkin hallinnassa. Suurin vaara on silloin, kun koira ja taluttaja ovat eri puolilla pyörätietä ja hihna siinä välissä. Silloin olen itse joskus vähän haukkunut, mutta puremaan en ole ruvennut.

    Äänestä

Koirissa on paljon niitä, joille juuri polkupyörä näyttää olevan syy hyökätä ja osoittaa agressiivisuuttaan.

Äänimerkki on hyvä keino saada koiran omistaja hereille ja toivoa, että tämä osaa huolehtia elukastaan. On kyllä sattunut tilanteita, joissa koira on yllättänyt omistajansakin äkkipikaisella hyökkäysyrityksellään.

Vaikea kai noihin tilanteisiin on varautua muutoin kuin valppaudellaan. Koirahan on puolivilli peto, joka sopii liikenteeseen äärimmäisen huonosti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puruluuko kirjoitti:

Silloin tällöin pyörälenkilläni olen huomannut koiran roikkuvan sääressäni. Vaikka olenkin eläinten ystävä, tekisi mieli vaikka potkaista piskiä. Lukkopolkimista on potkaisussa haittaa, kun pitäisi polkeakin karkuun samalla. Eli miten varaudun yli-innokkaisiin vahteihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu