onko hyvä eron syy, että kumppani ei suostu syömään masennuslääkkeitä? Kaikki menee ihan ok, kun hän syö niitä, mutta kun ei syö (ei halua/kehtaa uusia reseptiä) koko elämä on kauhun tasapainoa. Hän saa raivokohtauksen kun lääkkeistä puhuu jotain tai kysyy, onko hän ottanut lääkkeen.
Hyvä eron syy?
väsynyt..
22163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olet saattanut luvata, että niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, mutta niin on se toinenkin osapuoli. Jos hän ei tee osaansa, niin miksi sinun pitäisi jatkuvasti vaan uhrautua ja pilata elämäsi?
Minusta mielisairaus pelkästään ei ole mikään eron syy, mutta sen hoitamattajättäminen on.
mä en siedä livenä et turhista asioista urputetaan
ei ole mielisairaudesta, vaan "lievästä" masennuksesta ja mielialalääkkeestä. Perheessä on myös lapsia.
Kaikki sellaiset asiat, mitkä puolisossa vituttavat enemmän kuin sinkkuus, ovat hyviä eron syitä.
Sitä suuremmalla syyllä lääkkeet pitäisi syödä.
pysyä poikamiehenä, kyl ne ajastaa alkaa kaikki vituttaa, perkele
Puolisosi lienee aikuinen ihminen ja on luonnollista, että toinen raivostuu, jos aletaan vahtimaan, kuin pikkulasta. Muuten ymmärrän kyllä, ettei masentuneen ihmisen kanssa eläminen ole varmaankaan mitään herkkua.
kysykään, ainoastaan silloin, jos en saa asiaa mistään selville ja pitäisi tietää, mikä on tilanne. Raivoaminen siis keskimäärin johtuu ihan mistä syystä tahansa. Hän ei ole kuitenkaan väkivaltainen.
miksi haluat kontrolloida itse toisen aikuisen ihmisen lääkkeiden syöntiä? Ja miten sinun elämäsi muuttuu/muuttuisi, jos antaisitkin vastuun lääkkeiden otosta ainoastaan puolisollesi, jolle vastuu ensisijaisesti kuuluukin? Sinä et voi ottaa sitä taakkaa kannettavaksesi. Ihminen, joka on jo valmiiksi tasapainoton henkisesti, ottaa tuonkaltaiset kyselyt normaalia raskaammin ja hermostuvat herkemmin, koska kokevat sen pelkästään painostuksena, vaikka toinen tarkoittaisi omalla tavallaan hyvääkin.
kiinnität liikaa huomiota tuohon kyselyasiaan. Olen viimeksi kysynyt asiaa noin kuukausi sitten ja siitä tuli raivokohtaus ja lopulta myöntäminen, ettei ole syönyt. Kaytiin läpi raivoisa keskustelu, mikä päättyi hyvin, hän lupasi syödä jatkossa ja elämä meni ihan kivasti pitkään.Sen jälkeen en kysellyt mitään. Nyt käyttäytyminen on taas muuttunut oudoksi ja pelottavaksi, mutten uskalla kysyä asiaa, vaikka luultavasti kävisi taas yhtä onnellisesti, että hän lupaisi ottaa lääkkeitä taas ja tilanne tasapainottuisi. Tämä aaltoliike tekee vain mutkin hulluksi ja se, että asian läpikäyminen on aina kuin maailmansota, joka kestää vähintään vuorokauden.
enempää huomiota, mitä annoit aloituksessasi lukijan ymmärtää. En syyllistä sinua puolisosi raivokohtauksista, kuitenkin kyselyt, jotka henkivät luottamuspulaa, ovat yksi osatekijä, miksi toinen raivostuu. Toisaalta taas ymmärrän, ettet voi luottaa häneen, koska hän on omalla tavallaan "pettänyt" luottamuksesi oman terveytensä hoidossa. Mutta ensisijaisesti kaiken muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään ja monesti joku täysin ulkopuolinen, vieras ihminen, on parempi sairastuneen ihmisen auttajana, kuin lähimmäinen, jonka pitäisi ensisijaisesti keskittyä olemaan vaimo/aviomies, eikä toisen äiti/isä/hoitaja. Ymmärrätkö, mitä ajan takaa?
ihminen olisikin ihanteellinen ratkaisu, mutta terapiasta puhuminen on kuin punainen vaate hänelle. Olen ainoa, joka hänestä tämän puolen tuntee ja kenelle hän suostuu puhumaan asiasta edes jotenkin.
painotin sikäli liikaa tuota kyselyä, että olen tosiaan tämän vuoden puolella ottanut kerran lääkkeet puheeksi (hyvin seurauksin) muuten olen yrittänyt olla luottavainen. Nyt vain näen, että lääkkeet on ottamatta, mutta mietin kannattaako asiasta puhua. Viimeksi siitä oli hyötyä molemmin puolin, vaikka aiheuttikin ensin "kotauksen"
tarvitse kuitenkaan mikään terapeutti olla. Joskus riittää, jos pystyy keskustelemaan asioista esim. hyvän ystävänsä kanssa, etc. Ei koulutus takaa aina sitä, että pystyy antamaan apua tarvitsevalle riittävää tukea omiin ongelmiinsa. Pääasia, että on joku, joka hyväksyy ihmisen sellaisena kuin on, omine tarpeineen ja haluineen, ilman mitään vaatimuksia, täysin ehdoitta. Kuunnella ja ymmärtää, kuitenkin sillain sopivasti, ettei ruoki lisää toisen masennusta ja passiivisuutta :). Terapiasta puheenollen, suurin osa psykiatrian päiväpoleilla käyvistä ihmisistä on ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joilla on ongelmia ja traumoja, joita haluavat käsitellä terapioiden aikana. Periaatteessa terapeutitkaan eivät kuitenkaan sinällään paranna ketään, antavat vain avaimet asiakkaalle itsetutkiskeluun ja sitä kautta itsetuntemukseen, jolloin ehkä oivaltaa jotain itsessään suhteessa ongelmaansa ja paranemisprosessi lähtee käyntiin. Eli asiakas itse lopulta tekee sen suurimman työn :).
Mutta tsemppiä teille, ehkä se siitä vielä lutviutuu paremmaksi. Kaikki ottaa aina oman aikansa.
sulle. Kai tää tästä.
ku naisystäväni urputti kahvinkeittämisestä.
toisen kerran erosin kun eräs toine naisystävä ei antanut mun tavata toista naista.
kerran erosin siksi ku rahat loppu.
lähtis edes seurusteleen ihmisen kanssa, joka käyttää psyykenlääkkeitä, tai miettisin tosi pitkään ja selvittäisin, mistä on kysymys
nääs et koskaan voi tietää mitä itte joudut tulevaisuudessa käyttämään
Ihan hyvä syy. Kannattaisi erota ennekuin olet ite samassa pisteessä.
samaa mieltä!
Mielisairas sairastuttaa yllättävän äkkiä ja tehokkaasti lähipiirinsä. Ja käyttää häikäilemättömästi valtaa!
ei ole, mutta jotkut eroo vain kun puoliso on värjännyt ilman lupaa hiuksensa.