No niin. Miten sitä vaan on niin surkimus, että jotenkin yrittää roikkua ja odottaa, että kyllä kaikki on taas kuten ennenkin.
Eli taustaa, kymmenen vuotta kimpassa, kaksi lasta 7v. ja 5v.
Ja nyt faktat pöytään:
a) kolme vuotta sitten vaimo narahti: suhde työkaverin kanssa
b) ei anteeksipyyntöjä
c) ei asioden selvittämistä, ei mitään rohkaisua minulle, että yritetään selvitä tms.
d) minulle hiton vaikeaa luottaa, josta seurauksena hän ahdistuu kun minä kyselen ja osoitan mieltäni hänen illanviettojensa takia.
e) minä kohtelen häntä kuulemma väärin, kyttään ja olen mustasukkainen
viimeisen vuoden aikana:
f) valehtelua tasaisin väliajoin (siis kenen kanssa oltu ja mitä on tullut tehtyä)
g) ilmoitus että ei rakasta minua enää
h) uusi mahdollinen ihastus viime syksynä työmaalla
i) minä yksin kaiken maailman terapiassa, vaimosta se on hyödytöntä
j) viime aikoina yhteyksiä ex-mieheen
k) salailua, koska minä kuulemma suuttuisin muuten
l) asioiden puhuminen selväksi mahdotonta, vaimo ei pysty
Tässä tiivistettynä meidän parisuhteen highlightit, noin yksinkertaistettuna. Eli, jos nyt näitä faktoja ynnäilee niin mikä on lopputulos? Hupaisaa tässä on myös se, että tällä hetkellä vaimon elämä on ulospäin sellaista, että ihan kuin mitään erityistä meillä täällä ei olisi koskaan tapahtunut. Huvittaa todella lukea noita tosiasioita ja ihmetellä miten saatana tässä vielä roikun. Onko minussa miestä tarvittaviin toimenpiteisiin?
Eli taustaa, kymmenen vuotta kimpassa, kaksi lasta 7v. ja 5v.
Ja nyt faktat pöytään:
a) kolme vuotta sitten vaimo narahti: suhde työkaverin kanssa
b) ei anteeksipyyntöjä
c) ei asioden selvittämistä, ei mitään rohkaisua minulle, että yritetään selvitä tms.
d) minulle hiton vaikeaa luottaa, josta seurauksena hän ahdistuu kun minä kyselen ja osoitan mieltäni hänen illanviettojensa takia.
e) minä kohtelen häntä kuulemma väärin, kyttään ja olen mustasukkainen
viimeisen vuoden aikana:
f) valehtelua tasaisin väliajoin (siis kenen kanssa oltu ja mitä on tullut tehtyä)
g) ilmoitus että ei rakasta minua enää
h) uusi mahdollinen ihastus viime syksynä työmaalla
i) minä yksin kaiken maailman terapiassa, vaimosta se on hyödytöntä
j) viime aikoina yhteyksiä ex-mieheen
k) salailua, koska minä kuulemma suuttuisin muuten
l) asioiden puhuminen selväksi mahdotonta, vaimo ei pysty
Tässä tiivistettynä meidän parisuhteen highlightit, noin yksinkertaistettuna. Eli, jos nyt näitä faktoja ynnäilee niin mikä on lopputulos? Hupaisaa tässä on myös se, että tällä hetkellä vaimon elämä on ulospäin sellaista, että ihan kuin mitään erityistä meillä täällä ei olisi koskaan tapahtunut. Huvittaa todella lukea noita tosiasioita ja ihmetellä miten saatana tässä vielä roikun. Onko minussa miestä tarvittaviin toimenpiteisiin?
Vastaukset 15
Vanhimmat
eihän tuollaista kattele erkkikään.
vaimosi pyöritellä Sinua, kuten haluaa.... Pahinta on se, että Sinä sallit sen. Herää kysymys, että miksi?
Eiköhän ne vaimosi illanvietot ensimmäisenä tulisi "Sinun" lopettaa, jos hän ei sitä hyväksy, niin taitaa olla parasta, että etsit lapsiesi kanssa toisen asunnon. Mitä terapeutit on Sinulle sanonut tilanteesta?
Olette molemmat samassa uppoavassa veneessä, vaikka vaimosi elää ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kieltää oman vastuunsa. Hän ei pysty katsomaan tosiasioita, ja on ilmeisesti vastuuton. Se on kyllä ihan inhimillistä. Ei kaikki pysty parisuhteisiin ja sitten tulee kaikenlaisia kriisejä. Elämä ei mene oppikirjojen mukaan, vaan on kaikenlaisia variaatioita. Lisäksi kenelle tahansa (saati sitten heikolle) on vaikeaa ottaa vastuuta avioliiton päättymisestä, kun on lapsiakin. Mieti, onko sinulla rohkeutta tehdä johtopäätökset, sitä tuo tilanne tuntuu huutavan. Mielestäni et ole surkimus, vaan hankalassa tilanteessa.
Roikkuminen on ihan normaalia, joillekin se sopii. Mieti, mitä sinä haluat elämältäsi. Onko tuollainen kuvio sinusta kiva, mukava, sinulle sopiva? Jos ei, niin ryhdy toimenpiteisiin. Avioliittoneuvontaan voi mennä, jos molemmat ovat sitä mieltä. Jos toinen osapuoli ei ole halukas keskusteluihin, ei siihen pakottaa. Kannattaa ehkä pitää tuossa tilanteessa oma nuppi mahdollisimman selkeänä, onhan sinulla hyvä syy siihen (=lapset). Anna itsellesi krediittiä kärsivällisyydestäsi ja vastuullisuudesta. Olet jo varmaan aika paljon ajatellut asioita, ja nyt on ehkä aika ryhtyä toimiin. Ja kyllä ero sattuu, vaikka toisessa olisi syytä kuinka paljon tahansa. Eroa ei oikein voi surra etukäteen, sen aika on sitten kun se on tapahtunut. Mutta kaikesta kyllä selviää, ja kannattaa jutella jollekin luotettavalle taholle. Irti noidankehästä vaan, ja uutta elämää kohti!
Jo kerrottu: "Huvittaa todella lukea noita tosiasioita ja ihmetellä miten saatana tässä vielä roikun. Onko minussa miestä tarvittaviin toimenpiteisiin?
Olet tehnyt oikeat päätelmät. Ja teet oikean päätöskysymyksen. Siihen voit vain sinä vastata.
koskaan saavuta mitään.
ei oikeutta saa, jos ei itse sitä hankin
olet nössö. en käsitä mitä ihmettä päässäsi oikein voi liikkau. mistä toimimattomuus ja lamaantuminen oikein johtuvat? teidän suhteenne vetelee viimeisiään ja on tällä tavalla ihan satavarmasti kaputt, joten on yksi vitun lysti mitä sinä teet, se ei voi mennä puihin! ihan sama pieksätkö vaimon, kannatko niskasta pariterapiaan, lähdetkö samantien lätkimään, heitätkö vaimon ensin pihalle vai nostatko jotenkin kissan pöydälle, ei väliä mitä teet, kunhan vain teet, sillä toi nykyinen ei vaan toimi.
eli mikä tahansa liike mihin tahansa suuntaan on ainoastaan hyvä asia.
"Onko minussa miestä tarvittaviin toimenpiteisiin?"
jos ei muuten kantti kestä niin juo kännit, lietso itsellesi vihaan ja lättäse vaimoa turpaan. ei tarvi kuin kerran kunnolla lyödä niin vaimo vetää omat johtopäätöksensä, etkä varmaankaan sitä voi enää muuttaa. kun sussa ei tunnu oikein olevan kanttia lähteä, niin tolla keinolla pääset siitä varmasti eroon.
Hyvä mies!
Tuossa juuri selvitit itsellesi, mikä on tilanne ja mitä on tehtävä. Uskon, että vielä löydät ihmisen, joka on sinun arvoisesi. Uskon, että saat kunnioitusta. Olet hyvä mies. Vaimosi ei vain sitä tajua eikä ilmeisesti tule koskaan tajuamaan.
Lähde äläkä viivyttele. Pidä huolta lapsistasi, he ovat elämäsi aarre. Tsemppiä, voimia. Katsele kevättä, se tulee sinunkin elämääsi! Hali!
hyvä mies.Mulla saman tapainen tilanne.Tosin sillä edellytyksellä että erottiin ja sit kun mies jotenkin heräs,niin ollaan sit roikuttu toisissamme kiinni.Hän käy meillä ja minä lasten kanssa haluaisimme hänet kotiin,mutta hän ei vaan osaa sanoa.Itse en tiedä mitä tehdä.Pikkukkaupunki alkaa ahdistamaan.Olen hakenut muualta töitä ja koulupaikkaa,mutta mitäpä se muuttaa.Lasten tapaamiset täytyy kuitenkin hoitaa,joten nähtävä on.Mutta ehkä se helpottaa asioita ,mene ja tiedä.Miten tästä kierteestä pääsee yli?Miten pystyy olemaan niin tyly että tämä peli eivetele,kun toinen ei kerran tajua.Sit kait tämä loppuu,kun hän löytää uuden.Mutta mikä tarkoitus tällä kaikella on,jos toinen halus eron,mutta silti on niinkuin ei mitään.Sillä erotuksella,että oma elämä saa jatkua.Sekavaa tekstiä,mutta niin on ajatuksetkin.
Suomalaiset naiset saa painua hevon kuuseen. Ei siitä tule mitään, että on kaksi "miestä" talossa.
Ollaan niin feministejä, niin feministejä. Hyvä kun ei miestään vaadi teitittelemään isteään.
Sanakin väärin niin ollaan valmiita menemään toisen miehen kanssa jo. Eroamaan.
Voi kun se ikuiseksi vannottu juttu ei ollukaan yhtään kivaa enää.
Itse olen tupakoimaton, taatusti ollut uskollinen, talkkarityyppi joka tekee kaikki remontit ja hommat ja säästää siinä ohessa vielä tuhansia euroa vuodessa kotiinpäin.
Aiemmista jutuista on tullut kiitosta hyvästä seksistä, eli ei sekään pitäisi vikana olla.ö
Ei ikinä suomalaista naista.
Ottakaa ulkomailta, ne tosiaan sitoutuu tosissaan suhteeseen. Ja kun nainen on miehelle nainen, niin miehelläkin on into käsitellä häntä naisena.
Näkee sen jo naisten ulkomaanmatkoissa, heti ollaan jalat levällään, kun tumma mies vähänkin lirkuttelee. Kuka ulkolainen nainen tekee noin!
Kun kiltti mies iskee suominaista, yleisin kommentti on: En tunne sinua kohtaan mitään!
Mutta niillä eväillä vaan mentäisiin järkisuteessa varsin pitkälle. Mutta ei tällaisissa, joissa nainen odottaa ikuista kiihkoa, eikä hänelle tule arki koskaan vastaan.
Tollo!
Vaikka tukasta raahaten. Vaimosi tarvitsee sitä enemmän ja se voi auttaa. Vaimosi on pahasti lukossa. Vasta sitten, kun vaimosi saa päänsä selvitettyä, voitte yrittää järkätä asioita eli hän sinne yksilöterapiaan. Vaikka liitostanne ei tulisikaan mitään, niin tulette jakamaan tulevaisuuden aina lastenne kautta. Teidän pitää siksi tulla jollain tasolla toimeen toistenne kanssa. Tuo toimeen tuleminen ei onnistu niin kauan, kun tulee uutta kuormaa ja valheita. Parisuhdeterapia voi auttaa tuohon toimeen tulemiseen. Kuulostaa siltä, että sinä haluaisit vielä yrittää. Valitettavasti et voi yksin pelastaa liittoasi.
Harva pettäjäkään hyväksyy pettämistä. Tämä ei ole mikään puolustus, mutta pettäminen rikkoo myös pettäjän omakuvan, vaikka vaikutukset petettyyn ovatkin usein suurempia. Pettäjä ei kykene odottamaan sinulta anteeksi antoa, koska ei itsekään hyväksy tekoaan. Ainoa, jonka kanssa vaimosi voi olla omana itsenään on se rakastaja. Ja sinun puolelta anteeksi antaminen ei taas voi alkaa ennen kuin rikkominen sinua kohtaan loppuu. Varmaan oletkin kuullut tuon jo terapiassa. Jos sinulla on faktoja pettämisestä, niin lyö ne pöytään ja ilmoita asiallisesti, että valehtelu riittää, koska tiedät jo tulleesi petetyksi. Valehtelu ja epätietoisuus on sinulle tuhoavampaa kuin tieto.
Jos asiat lähtevät etenemään parempaan suuntaan (sinne on vielä pitkä matka), niin sinun tehtävä ei ole valvoa vaimosi menemisiä. Sinä ulkoistat luottamuksen palauttamisen vaimollesi. On pettäjän tehtävä hoitaa petettyä, mutta tahtotila siihen on löydyttävä pettäjältä. Tuo tie tulee olemaan pitkä ja kivinen.
Muuten kannattaa alkaa täyttelemään papereita, koska puolivuotta ei taida ihan riittää asioiden selvittämiseen. Toi kohta g) pitäisi riittää syyksi siihen, että papereita aletaan täyttelemään. Jos vaimosi ei ole valmis siihenkään, niin jotain ehtoja (esim. terapia) hänen on hyväksyttävä.
Asioissa on aina kaksi puolta. Samantekevää itsesi kannalta mitä päätät mutta vanhempana tulisi miettiä lasten parasta. Kuulostaa siltä että tuo suhteenne ei ehkä ole parasta esimerkkiä lapsille. Samanlaisesta lähtötilanteesta itse ampaisin ulos, tosin sen suhteen loppuvaiheessa tuli itsekin aika paljon vieraissa juostua, joka sinällään on ihan paskaa. Mutta nyt on kaikki ihan erinomaisesti. Puolisokin vaihtui yli kymmenen vuotta nuorempaan joten siitä on hyvä askeltaa eteenpäin. Itse suosittelen että eroat, pidät vähän aikaa rentoa poikamieselämää, etsit itsellesi kauniin, nuoren ja fiksun naisen. Rakastat häntä ja elät onnellisena.
Tuskinpa ketään saat, kun nykyistäkään et tyydytä!
Kato peiliin vaan.
Tilanteenne jatkuu niin kauan kuin SINÄ annat sen jatkua. Se vain on niin. Olet sallinut suhteenne jatkua vaimosi ehdoilla, piittaamatta siitä, mitä sinä olisit tarvinnut selvitäksesi.
Myös minulla oli vaikea vetää rajoja. Ymmärrystä, tahtoa ja tajua siitä, miten asioiden olisi pitänyt mennä kyllä oli. Ja sain myös sanottua ne asiat. Kovaa ja kuuluvasti. Mutta sitten. Ei mitään. En osannut viedä asioita tappiin asti, pitää omia rajojani ja puolustaa oikeuksiani.
Sitten oli pakko kun olin samassa tilanteessa ajatuksineni kuin sinä. Miehn "kyvyttömyys" selvittää pettämistä paljastui vain haluttomuudeksi. Ei tietenkään viitsinyt kun ei ollut pakko. Ahdistus selvittelystä, luottamuspulasta jne samaa. Miehen puolelta laiskuutta, itsekkyyttä ja minun hyväksikäyttöä. Ja minä venyin ja kestin kaiken. Kunnes en enää jaksanut. Kamelin selän katkaisi mitätön pieni valhe ja ympärillineni nousi sellaiset muurit ja rajat joista ei enää tultu yli. Mies meni ensin aivan sekaisin. Seuraavassa hetkessä itki menoa terapeutille (ei ollut nähnyt siihen aiemmin tarvetta), oli valmis siihen tähän ja tuohon.
Halusin miettiä kaikkea rauhassa ja otin aikalisän. En hakenut eroa, mutta en sitoutunut jäämään. Kerroin selvästi, että haluan ajatella kaikkea tapahtunutta ja katsoa missä olisi mieheni selkäranka. Mikä olisi hänen panostuksensa ja tahtonsa viettää elämää kanssani. Mihin kaikkeen hän olisi valmis.
Alussa hän oli valmis noutamaan kuun taivaalta. Mutta kuu jäi saamatta. Olin rauhallinen, tiukka rajoissani, en hyväksynyt enää hänen puoleltaan mitään typeryyttä. Pikkuhiljaa mies alkoi tajuta, että on ihan oikeasti tosi kyseessä. Ei muutos tullut heti. Eikä lopulta edes kauhean isona. Mutta se tuli. Ja terapeutin avulla pystyimme jatkamaan suhdettamme. Ei pelkästään avioliittoa.
Matkaa on vielä molemmilla pitkälti. Varmaan loppuelämä, mutta menemme pienin askelin eteenpäin, välillä harppaus taakse. Suunta on silti selvä.
Tämä kaikki vaati sen, että MINÄ en enää sallinut tilanteen jatkua. Miehelle jäi vaihtoehdoksi seurata tai jäädä laivasta eli eron hakeminen ei olisi ollut minulle enää mikään suuri kynnys.
Mutta kun kaikesta huolimatta jäljellä oli rakkautta, ja kaikesta paskasta huolimatta miehessä on paljon hyvää, niin minä tein tämän ratkaisun ja jäin.
Antaisinpa omien kokemusteni perusteella aloittajalle seuraavia neuvoja :
- Vietä paljon aikaa lasten kanssa. Pidä huoli, että myös jotkut ulkopuoliset tahot huomaavat sen, että SINÄ hoidat lapsia ja harrastat näiden kanssa
- Kirjaa ylös vaimosi riennot ja mielellään hommaa jonkinmoista näyttöä asiasta
- Ole kaikin puolin mallikelpoinen isä muutenkin.
Kuulostaa raadolliselta, mutta jos et tuota tee niin sinusta tulee etä-isä. Minä tein nuo asiat ja olen lähi-isä. Nuo kirjoittamasi asiat aasta ällään ovat kuin suoraan omasta elämästäni.
Kovasti samanlaista...ja sitä taustaa:
10 vuotta sitte, mieheni petti useasti työkaverin kanssa, muutti silloin asumaa kys naisen luo, meillä silloin lapset 3kk, 6v,9v ja 12v...selvisin arjessa pienen vauvan rytimin vuoksi, oli pakko! 8 kk:n päästä mies huomasi menettäneensä paljon, hänen aloitteestaan aloitettiin uudelleen. Oli vaikeaa, luottamus oli mennyt...aina kun oli työpaikan illanvietto...ylityöt yms yms. ei tiennyt missä oikeasti oli..
Aikaa kuluin, meni jotenkin yhdessä...tuli miehen ulkomaan komennukset, siellä suhteita...selvisin niistä ajattelemalla että ne on siellä jossain ja jäävät sinne.
Taas jatkettiin...
Nyt tasan 10 vuotta edellisestä kaikki uusiutuu...mies halusi oman vapauden (ollu 2,5 vuotta ulkomailla töissä), ei tarvitse selitellä mitään eikä kenellekkään, halusi ensin että asutaan ja jatketaan yhdessä niin että hän menee omia menojaan eikä selittele ja ollaan ystävällisiä toisilleen kun tässä yhd asutaan...aika raastavalta tuntui jo ajatuksena.
Mies muutti pois ja pitää yhteyttä kylläkin ja ei suostu puhumaan mistää koska se ei hyödytä, tunteet ovat olleet jo pitkään kuulemma vain arvostus, omistani pitäis päästä kuulemma jo pikkuhiljaa eroon..huh!
Lapset nyt onneksi isoja, mutta olen todella yksin, asioita ei ole puhuttu läpi, paitsi kaikki käytännön asiat, autot, laskut yms yms ei mitää mikä liittyy tunteisiin koska hänellä ei ole tarvetta. Myöskään lapsille ei hän ole selittänyt mitenkää muuten kun toteamalla että nyt on 2 kotia, kivaa ja iskä on paljon tässäkin, ei muuta! Miehellä uusi suhde taas työkaveriin, mutta sanoi ettei aio asua/kihloihin tai sitoutua enään perhehelvettiin kenekään kanssa.
Aikaa tästä tuoreimmasta kulunut vähän...olen väsynyt, rikki...pitäsi hakea apua...kun jaksais....
Ajoittain ihan vahva olo mutta välillä kaiki yhtä mössöä...