Tapasimme yksi perjantai yö sättihuoneessa. Näin hänestä kuvan galleriassa, hän oli sitä kaikkea mitä olen ulkoisesti haaveillut miehestä. Aloimme juttelemaan, hän koko ajan jokaisella sanalla teki minuun vaikutuksen. En kuitenkaan sättäilyssä ole ensikertailen, moneen olen tutustunut, monta olen tavannut. Aamun sarastaessa vaihdoimme mese-osoitteet, aamulla parin tunnin yö unien jälkeen vaihdoimme puhelinnumerot. Niin se aika meni siivillä hänen kanssaan, lukuisia tunteja koneella, lukuisia minuutteja puhelimessa, satoja viestejä kuukausittain. Joka hetki ihastuin vain häneen lisää. Puheimme menneisyydestä, tästä päivästä ja tulevasta, sovimme tulevaisuuden asioitakin. Olin jo kuukauden tuttavuuden jälkeen rakastunut.
Mutta olinkin rakastunut harhaan, mietin onko häntä edes olemassakaan, kuvittelinko kaiken, osasiko hän vain käyttäytyä juuri sillä tavoilla kun olin aina unelmienmieheltä toivonut. Useasti puhuttiin siitä kun tapaamme, hän ain hetkittäin lupasi ensi viikonloppuna, kun se viikonloppu alkoi tulemaan, hän katosi, häneen ei saanut yhteyttä, mutta aina viikonloppuisin hän palasi taas ja oli omalla tavallansa pahoillaan. Mietin mitä tehdä, mitä sanoa, tahdoin vain niin lujasti häntä, tahdoin uskoa, että olin vihdoin löytänyt sen unelmani.
Mutta niin tuli vain tämä perjantai ja minun oli aika päästää irti. En edes osaa itkeä, koska selitän vain itselleni, että hän oli harhaa vaikka loppupelissä niin todellista, minuun sattuu, mutta enhän minä voi toista ihmistä ottaa jos hän ei ole valmis tulemaan.
Joten aika on sanoa hyvästi, parasta mitä opin viimeisen kolmen kuukauden aikana on se, että tiedän hänen eli unelmien mieheni olevan olemassa, mutta tämä vain sen vahvisti, että koskaan en tule häntä samaan, mutta ehkä hyvä näin, minä en tainut olla hänen unelmansa.
Onko sulla joskus ikävä ollut, jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket et edes tiedä mitä kaipaat?
Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en oo koskaan kuullutkaan.
Minä olen jo kauan sinua kaivannut, sinua varmassti ei olekaan.
Minulla ikävä, minulla on suunnaton ikävä.
Mutta olinkin rakastunut harhaan, mietin onko häntä edes olemassakaan, kuvittelinko kaiken, osasiko hän vain käyttäytyä juuri sillä tavoilla kun olin aina unelmienmieheltä toivonut. Useasti puhuttiin siitä kun tapaamme, hän ain hetkittäin lupasi ensi viikonloppuna, kun se viikonloppu alkoi tulemaan, hän katosi, häneen ei saanut yhteyttä, mutta aina viikonloppuisin hän palasi taas ja oli omalla tavallansa pahoillaan. Mietin mitä tehdä, mitä sanoa, tahdoin vain niin lujasti häntä, tahdoin uskoa, että olin vihdoin löytänyt sen unelmani.
Mutta niin tuli vain tämä perjantai ja minun oli aika päästää irti. En edes osaa itkeä, koska selitän vain itselleni, että hän oli harhaa vaikka loppupelissä niin todellista, minuun sattuu, mutta enhän minä voi toista ihmistä ottaa jos hän ei ole valmis tulemaan.
Joten aika on sanoa hyvästi, parasta mitä opin viimeisen kolmen kuukauden aikana on se, että tiedän hänen eli unelmien mieheni olevan olemassa, mutta tämä vain sen vahvisti, että koskaan en tule häntä samaan, mutta ehkä hyvä näin, minä en tainut olla hänen unelmansa.
Onko sulla joskus ikävä ollut, jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket et edes tiedä mitä kaipaat?
Minulla on suunnaton ikävä sinne, mistä en oo koskaan kuullutkaan.
Minä olen jo kauan sinua kaivannut, sinua varmassti ei olekaan.
Minulla ikävä, minulla on suunnaton ikävä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipas kirjoitusvirheitä, laitetaan ne kyyneleitten piikkiin...
Mies on varattu? Vai miksei suostunut tapaamaan? Minkä ikäisiä olette?
osanottoni,
opetus: viestitkin ovat tehokas koukutuskeino, puheluista puhumattakaan. Kannattaa varoa.
Julmaahan tää on, mitäpä menin kuvittelemaan liikoja. Sydämelläni on kypärä, mutta en tehnyt sitä luodin kestäväksi ja hölmönä uskon kaikkeen mihin vain tahon.
Mutta en usko tuohon varattuu vaikka niin moni sanoo.
Mutta miksi se päättyi johtui siitä, että veikkaan että hän tapasi toisen naisen viime viikonloppuna, puhuikin hänestä. Ja sitten hän katosi. Joten mun on aika hänet päästää, eikä roikkua kun toivoton.
Tyhmä kun olen, saan hetken taas kärsiä, mutta onneksi tähän ei kuole=)
Aikuisia ihmisiä ollaan, kummalkin lapsia ja railakas elämän kokemus.
Ihastuit (melkein rakastuit) palavasti ja kuvittelit hänet unelmiesi mieheksi, vaikket edes tavannut häntä kertaakaan? Päättelit pelkkien viestien ja puheluiden perusteella, että hän on sitä mitä olet aina etsinyt?
Näissä nettijutuissa kannattaa tapaaminen järjestää mahdollisimman pian. Jos sitä ei jostain (teko)syystä järjesty pian, niin sitten kannattaa unohtaa koko tyyppi ja jatkaa etsintää. On täällä kuitenkin ihan täyspäisiäkin ihmisiä, jotka ovat ainakin siviilisäädyltään ja henkilöllisyydeltään sitä, mitä väittävätkin. Sitten on valitettavasti niitä, jotka eivät koskaan halua tavatakaan ketään, testaavat vain omaa kiinnostavuuttaan kirjoittelemalla vaikka kuukausikaupalla ihan täyttä soopaa.
Silloin kun ihminen etsii vakavaa suhdetta, hänellä on taipumus uskoa juri sitä, mitä haluaa ja poimia toisen kertomasta ne itselle mieluiset asiat. Siksi tapaaminen avaa silmiä kummasti ja siinä näkee senkin, kohtaavatko kemiat.
Olet ihan oikeassa, "rakastuin" harhaan, loin joistakin miehestä sen mielikuvan jonka halusin vastaavan unelmaani. Tyhmähän olin, tiesin jo kuukausia sitten, silloin kun jo toisen kerran tapaaminen meni perseeleen, että en häntä koskaan tuu tapaamaan tai hän ei ole mitään todellista.
Pointtihan tässä on se kuinka ihmisen mieli harhautuu netissä. Kuvittelee asioita, jotka ei ole todellisia, toiset juuri käyttää niitä hyväkseen, toiset tekee niistä pilkkaa ja toiset ei edes välitä.
Myönnän edelleen, että hölmö olin hänen kohdallaan.
Mutta sattuuhan se, kun pilvilinnoista maahan kapsahtaa, mutta elämäähän se on=)