Tunteeni ovat ihan pyörällä. En tiedä mitä ajatella enään.
Olin tuntenut tämän miehen noin parisen vuotta. Yhteisten tuttujen kautta meistäkin tuli kaverit.
Alkuun en ajatellut muuta kun että ompa mukavan oloinen tyyppi, jutut menivät yksiin jne.
Noin vuosi sitten aloin katsoa ja ajatella häntä "sillä silmällä".
No muutama kuukausi sitten uskalsin kertoa näistä tunteista.
Mies ei suoraan tyrmännyt tunteitani, mutta ei tuntunut olevan vastakaikua.
Nolotti. Mutta kaveruus jatkui entiseen malliin.
Omat tunteeni pysyivät kuitenkin ennallaan. Oli vaikea olla lähellään, mutta minkäs teet.
Tällä viikolla menin pyynnöstään katsomaan lätkää. Otettiin muutama olut..tai siis aika paljon:/
Ja niin siinä kävi että suuteluksi meni. Sinä iltana ei muuta tapahtunut.
Mies muuttui kun taikaiskusta. Alkoi soitella ja viesteillä ihan eri sävyyn. Tuntui että voix tää olla totta.
Puhuimme suoraan tunteista ja siitä mitä tässä on tapahtumassa.
Minä mietin, että kannattaako tätä sen syvällisemmäksi päästää..ystävyys menisi jos joku menis vikaan.
Tarkoitan siis seurustelua.
Mies taas otti asian niin, että kokeillaan ja katsotaan. Ei turhia paineita.
Harrastimme seksiä. Ja nyt en tiedä mitä ajattelis. Tuntuu siltä, että sitä mies vaan halusi ja nyt ottaa etäisyyttä. Ja taas puhuttiin, kuulemma ei ole näin.
Siitä ihmisestä ei saa mitään irti, ihan oikeesti.
Itse olen korviani myöten rakastunut mutta niin..mitähän hän mahtaa oikeesti tuntea.
Sanoin, että mitäs jos pakitettais ja palataan taas "normikavereiksi". Välillä on ollut samaa mieltä ja taas toisaalta sanoo, ettei voi. On kiintynyt kuulemma jo kovasti.
Pelkään, että takerrun liikkaa ja mies juoksee kohta jo karkuun. Tai että tästä tuleekin joku seksisuhde mitä en halua.
Tällä hetkellä on melkoinen henkinen krapula. Soimaan ja syytän itseäni, että johan nyt pitikin het sänkyyn hypätä. Ei ole mun tapaista toimia heti noin. Mutta ihminen kai se minäkin olen.
Kuukausia ollut ilman läheisyyttä (omasta halustani)..näin nyt meni sitten.
Mitä tässä nyt pitäis tehdä vai tekiskö mitään?
Antaakko vaan ajan näyttää miten käy?
Antaa tilaa enemmän, eikä olla aina se eka viestin laittaja?
Ja voiko joku kertoa oman tarinansa ystävyydestä joka muuttui seurusteluksi?
Neuvoja miten toimia, oon kuin teinityttö joka päivät pitkät ajattelee häntä, odottaa puhelimen soittoa..
Apua!
Olin tuntenut tämän miehen noin parisen vuotta. Yhteisten tuttujen kautta meistäkin tuli kaverit.
Alkuun en ajatellut muuta kun että ompa mukavan oloinen tyyppi, jutut menivät yksiin jne.
Noin vuosi sitten aloin katsoa ja ajatella häntä "sillä silmällä".
No muutama kuukausi sitten uskalsin kertoa näistä tunteista.
Mies ei suoraan tyrmännyt tunteitani, mutta ei tuntunut olevan vastakaikua.
Nolotti. Mutta kaveruus jatkui entiseen malliin.
Omat tunteeni pysyivät kuitenkin ennallaan. Oli vaikea olla lähellään, mutta minkäs teet.
Tällä viikolla menin pyynnöstään katsomaan lätkää. Otettiin muutama olut..tai siis aika paljon:/
Ja niin siinä kävi että suuteluksi meni. Sinä iltana ei muuta tapahtunut.
Mies muuttui kun taikaiskusta. Alkoi soitella ja viesteillä ihan eri sävyyn. Tuntui että voix tää olla totta.
Puhuimme suoraan tunteista ja siitä mitä tässä on tapahtumassa.
Minä mietin, että kannattaako tätä sen syvällisemmäksi päästää..ystävyys menisi jos joku menis vikaan.
Tarkoitan siis seurustelua.
Mies taas otti asian niin, että kokeillaan ja katsotaan. Ei turhia paineita.
Harrastimme seksiä. Ja nyt en tiedä mitä ajattelis. Tuntuu siltä, että sitä mies vaan halusi ja nyt ottaa etäisyyttä. Ja taas puhuttiin, kuulemma ei ole näin.
Siitä ihmisestä ei saa mitään irti, ihan oikeesti.
Itse olen korviani myöten rakastunut mutta niin..mitähän hän mahtaa oikeesti tuntea.
Sanoin, että mitäs jos pakitettais ja palataan taas "normikavereiksi". Välillä on ollut samaa mieltä ja taas toisaalta sanoo, ettei voi. On kiintynyt kuulemma jo kovasti.
Pelkään, että takerrun liikkaa ja mies juoksee kohta jo karkuun. Tai että tästä tuleekin joku seksisuhde mitä en halua.
Tällä hetkellä on melkoinen henkinen krapula. Soimaan ja syytän itseäni, että johan nyt pitikin het sänkyyn hypätä. Ei ole mun tapaista toimia heti noin. Mutta ihminen kai se minäkin olen.
Kuukausia ollut ilman läheisyyttä (omasta halustani)..näin nyt meni sitten.
Mitä tässä nyt pitäis tehdä vai tekiskö mitään?
Antaakko vaan ajan näyttää miten käy?
Antaa tilaa enemmän, eikä olla aina se eka viestin laittaja?
Ja voiko joku kertoa oman tarinansa ystävyydestä joka muuttui seurusteluksi?
Neuvoja miten toimia, oon kuin teinityttö joka päivät pitkät ajattelee häntä, odottaa puhelimen soittoa..
Apua!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei rakastuminen ole paha asia. Seurustele avoimella mielellä ja katso onko hän sinulle sopiva mies.