ROVANIEMEN PYÖRÄTIET SURKEASSA KUNNOSSA,VARSINKIN SAARENKOLMIOSSA ON SEPELIKASOJA OLLUT JO PARI VUOTTA PYÖRÄTIELLÄ ERÄÄN HALLIN KOHDALLA.
OMPAS TAAS
RULLAILIJA
3252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika paljon hiekkaa ja muuta pikkukiveä on pyöräteillä.. Toivottavasti ei käy vahinkoja.
kukahan korvaa,jos esim. tontin liittymästä on kulkeutunut sepeliä asvaltoidulle pyörätielle ja rullaluistelija kaatuu sepelin vuoksi??. ja loukkaantuu?
Lasinsirujakin on jalkakäytävillä ja kevyenliikenteen väylillä sellaisissakin paikoissa, joissa jatkuvasti liikkuu paljon kansaa. Mielessäni on käynyt monta kertaa, että kaupungin virkamiehet eivät taida itse liikkua kävellen ja polkupyörillä, vaan huristelevat aina henkilöautolla työpaikalleen.
Olen ajatellut ostaa itselleni pienen harjan ja rikkalapion. Lakaisen jokaisen kasan, joka tulee eteeni. Olen nimittäin huomannut, etten useinkaan osaa tarkalleen kertoa sitä kohtaa, jossa olen lasinsirpaleita nähnyt.
Kaupungin teknisen viraston henkilökunnan kuuluisi minun mielestäni liikkua jo työnsäkin takia nimenomaan kevyenliikenteen väyliä pitkin; autoilijoiden edut tulevat kyllä aina varmemmin huomioiduiksi. Teknisen viraston virkamiehen ammattitaitoon kuuluu se, että hän tietää mitä yksittäisiä ongelmia on kevyenliikenteen väylillä ja jalkakäytävillä. Se ei ole paljon vaadittu, sillä autoilu on sitä paitsi täysin turhaa. Käykö teknisen viraston virkamies edes kaupassa työpäivänsä päätteeksi? Jos kyse on miehestä, niin väitänpä, ettei käy, vaan vaimo käy. Ja meilläkin on lähikauppa vain reilun kilometrin päässä. Sinne pääsee polkupyörällä, vaikka koko matka on ylämäkeä.