Olen onnellinen lapsista jotka nauravat ja ovat onnellisia. He todellakin ovat sitä. Olen onnellinen auringonpaisteesta ja kesäsateesta. Olen onnellinen kun voin möyriä puutarhassa ja olen onnellinen hyvistä ystävistäni. Olen onnellinen myös siitä etten koe tarvetta itse lähteä pettämään vaikka kaipaankin miehen läheisyyttä ja kosketusta. Ymmärrän että jos olisin mieheni lapseton rakastajatar kaipaisin varmasti niitä asioita joita minulla kuitenkin on ja hänellä ei. Hän saa sen miehen kosketuksen ja minä saan niin paljon muuta mistä voin olla onnellinen. Tiedän että aina voisi olla paremmin mutta myös paljon paljon huonommin.
Lapsemme eivät kärsi tällä hetkellä äitiä pettävästä isästä. Heillä on isäänsä läheiset välit. Olen onnellinen siitäkin.
Lapsemme eivät kärsi tällä hetkellä äitiä pettävästä isästä. Heillä on isäänsä läheiset välit. Olen onnellinen siitäkin.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Odotapas kun lapsesi kasvavat ja alkavat ymmärtää isin menot...no jokainen tyylillään taaplaa...mitähän ukkokultasi tuumaisi kun kävisit vieraissa? meniskö herne nenään?...luulen että menisi..
itsellesi myös, sitten sinulla on kaikki :) ei tarvitse olla ilman miehen kosketusta. Ota vapaa mies rakastajaksi.
Miksi et saa kosketusta mieheltäsi? Jos kerran sitä seksiäkin kaipaat, niin kannattaa a)hoitaa suhde kuntoon miehesi kanssa b)erota ja hankkia suhde, jossa saa kaikki tarpeensa tyydytettyä. Miten sait tietää mihesi pettämisestä? Onko mies kertonut miksi hän pettää eikä harrasta seksiä sinun kanssasi?
Ihanaa, että olet onnellinen! Mutta sisimmissäsi olet onneton! Jos et tunne, että haluat pettää miestäsi.. teeskentele ja järjestä asiat niin, että näyttäisi siltä kuin olisit pettänyt häntä. Olisihan aika hauskaa nähdä hänen reaktionsa? Miten se häneen vaikuttaisi, kun sinäkin alat "pettämään" vaikket sitä todellisuudessa tekisi. Etkö haluaisi tietää miehesi reaktiota!??! Minä haluaisin!
Olet tuplasti onnellisempi :))
Nainen tarvitsee miehen, oikean miehen eikä mitään petollista hiirulaista. Ei muuta kun nokialaisen kuva persuksiin.
Ymmärrän täysin mitä tunnet, elämässä on niin paljon muitakin asioita mitä kokea ja tuntea! Joidenkin mielestä on varmaankin mahdoton yhtälö se että on petetty mutta myös onnellinen, mutta näinkin se voi olla. Toivotan sinulle oikein hyvää kesää!!!:-))
pyhä yksinkertaisuus... mitä elämää tuokin on? Parisuhteeseen kuuluu myös läheisyys ja kosketus. Puutarhaa voi möyriä ilman pettävää miestäki, ja kai ne ystävätkin sulla pysyisi vaikka sen petturin jättäisitkin? Tekstistäsi näkee, kuinka mahdolisesti vahingoniloisena luulet, että miehesi lapseton rakastajatar kaipaa sitä mitä sinulla on. Mistä niin päättelet? Hänhän saa läheisyyttä ja kosketusta mieheltäsi, ei kaikki kaipaa puutarhaa ja lapsia. Ystäviä on varmasti hänelläkin, hänellä on myös SINUN miehesi. Sinun onni... totta tosiaan! Pää pois sieltä puutarhan puskista ja katso totuutta silmiin.
En todellakaan tiedä kaipaako mieheni rakastajatar lapsia ja puutarhaa mutta minä tarkoitinkin että jos MINÄ olisin hänen asemassaan minuna itsenäni niin kaipasin niitä asioita. Minulle ne merkitsevät hänelle ehkä ei.
Minun onneni ei ole vain miehestä kiinni. Tiedän olevani onnellisempi kuin moni jonka mies ei edes petä ja kaikki on päällepäin hyvin mutta sisimmässä kaipaavat sitä sun tätä eikä minkään riitä siltikään.
Nimittäin tuossa sanot aivan itse eli heijastat toisiin sitä mitä itse sisimmässäsi tunnet. Eli kaikki on ihmisillä päällepäin hyvin mutta sisimmässä kaipaavat sitä sun tätä eikä mikään riitä sittenkään. Vakuuttelet täällä aivan julkisesti että kuinka onnellinen olet vaikka et miehen kosketusta saakaan kunhan saat vain möyriä mullassa ja sinulla on lapset. Mutta lapset ja puutarhassa möyriminen on eri asia kuin hyvä parisuhde. Kyseessä on kaksi eri asiaa. Ei niitä voi verrata keskenään. Eivät ne mitenkään sulje pois toisiaan, että kun on toinen osa elämässä hyvin niin toisen ei sitten tarvitsekaan olla. Ihmisen elämä on kokonaisvaltaista ja parisuhteeseen kuuluu myös tyydyttävä seksisuhde. Sisimmässäsi kaipaat kuitenkin sitä miehen kosketusta, eikö totta. Muutenhan sinun ei tarvitsisi asiaa niin kovasti vakuutella. Vaikuttaa siltä, että olet todellinen itsesi pettäjä ja itsellesi valehtelija. Tuossa kohtaa sinulla on umpisolmu, jota et halua avata vaan kiristää vielä kireämmäksi, jotta tuska ei valtaisi sieluasi. Siksi tarvitset omaa vakuutteluasi onnellisuudestasi, muutenhan kaikki olisi liian kauheaa.
Haluatkin ehkä vakuutella myös niille, jotka kenties tietävät tilanteesi oikeassa elämässä ja ihmettelevät sinua. Kulissien on pysyttävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, mutta se hinta saattaa loppupeleissä olla liian kova.
Oletko ajatellut, että ehkä sillä toisella naisella on myös lapset, puutarhanhoito ja vielä ihana mieskin, jolta saa rakkautta. Ja se rakkaus antaa voimia myös siihen muuhunkin elämään varsinkin silloin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Ja niitähän tulee sillä ne kuuluvat myös elämään. Silloin on hyvä, kun on elämässä erilaisia osa-alueita, joista saa tukea. Esimerkiksi rakkkaan miehen tuki ja keskustelu hänen kanssaan, lapsille tuskin voit kertoa esimerkiksi työhuolistasi.
Kuule, pistä nyt se pettävä ukkosi pellolle. Mitä hänellä teet. Sinullahan on lapset ja puutarha. Kun yksi portti sulkeutuu niin toinen aukeaa ja saatat tavata miehen, joka kunnioittaa ja arvostaa sinua niin paljon, ettei petä. Lapset kasvavat ja muuttavat pois ja talvella puutarhan tilalla on hanki. Ei elämää voi elää pelkästään lasten kautta, se käy heillekin ennenpitkää hiukan liian raskaaksi. Hanki elämä. Sinulla on vain yksi elämä. Älä ole nynny petetyn osaan tyytyjä.
Ja nyt varmasti kaikki tätä lukevat luulevat, että olen se toinen nainen. Tai että minä olen omakotitalossa asuvat vaimo, joka hoitaa lapsia ja puutarhaa. En ole. Olen ihan tavallinen eronnut parin lapsen äiti. Minulla on miesystävä, ei aviomiestä eikä rakastajaa. Puutarhan virkaa toimittaa parvekkeen kukkalaatikot. Tavallinen ammatti. Elämää se on tämäkin, mutta rehellistä.
Just näin! Voi kun kaikki naiset ymmärtäisivät seisoa omilla jaloillaan ja toteuttaa itseään. Onneksi olkoon, sinä kulut niihin järkeviin. Tuli vaan mieleen, että oliko aloittaja provo?!
no mitä sitten kirjoittelet täällä ja luet näitä, jos onnellinen olet?
kun näillä sivuilla pyörit, niin se hetki tulee kun repeät ja sitten on piru irti. et jaksa pitkään.
Kuten yllä jo sanottukki sisimmissäs oot super onneton.
Että mies on ainoa asia mikä tekee naisen onnelliseksi? Hei haloo jos mun pitäis valita otanko pettävän miehen ja onnelliset kersat tai uskollisen miehen (uraputkiohjus esim) ja onnettomat kersat niin valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon.
Ja tämä alottaja on taas niitä niin tyypillisiä pettureiden vaimoja, puutarhaolentoja, kuin vain voi olla! En ymmärrä kyllä pätkän vertaa mitä ihanaa siinä on kun hehkuttaa lapsia, puutarhaansa jne jne miten on helvetin ihanaa ja onnellista vaikka oma vihitty aviomies ei kunnioita omaa vaimoaan eikä tämän elämää,ei lapsiaan, ei kotiaan, ei avioliittoaan, ei yhtään mitään! Pettää ja huoraa toisen naisen kanssa! Ja saa lähes taputuksen vaan olalleen kotona puutarhaolennoltaan, joka ilmeisesti kestää ja kärsii vaikka miten paskan avioliiton että saa möyriä puutarhaansa ja saa pidettyä talonsa ja elintasonsa! HUH HUH, just näitä avioliittoja on suomi pullollaan! Säälittävää!! Totta on että on niin paljon muutakin kiitoksen aihetta elämässä ku ukko ja parisuhde, totta kai on! jokainenhan sen nyt ymmärtää ja tajuaa mitä lapset jne merkitsevät mutta mitä järkeä on tuollaisessa avioliitossa missä toinen ei kunnioita toista eikä toisen elämää! Itse EN missään nimessä ikinä alentuisi tuollaiseen, EN edes lasteni yms.takia! Kunnioitan myös lapsiani kuten itseänikin ja jättäisin välittömästi miehen jolta en saisi sitä lämpöä,kunnioitusta,rakkautta,arvostusta mitä itse avioliitolta ja perheeltä oletan saavani! Kukaan pettävä äijä EI ole vaimonsa rakkauden arvoinen ja piste.
Ei meistä kukaan kai voi mennä sanomaan toiselle mitä tietä sen tulisi kulkea. Jokaisen päämäärä on epäilemättä sama täällä eli hyvän olon tunne. Hienoa jos nainen tuntee hyvää oloa tuossakin tilanteessa. Se kai on tärkeintä. On totta että maailma on pullollaan erilaisia parisuhteita missä ollaan yhdessä muka kunnioittaen tai esittäen kunnioittavansa mutta pätkääkään ei kunnioiteta vaikka ei petettäisikään.
Luulen onnellisempia on he naiset joiden onni ei olekkaan miehestä kiinni. Nekin jotka ovat niitä kakkosia ovat riippuvaisia kaiketi miehen huomiosta? Ihan kuin naisen arvostus tulisi vain miehen kautta?
Eikö ystävät tai lapset tai hyvä ammatti tai se puutarhan hoito olisi myös ihan hyviä ja kunnioitettavia juttuja?
Hienoa jos nainen näistä asioista löytää itsekunnioituksen aihetta edes itse.
Ei se mies ole joka vain naiselle onnen antaa. ELÄMÄSSÄ ON HYVIN PALJON MUITAKIN ONNELLISIA ASIOITA. Miesriippuvaisia riittää.
varmasti hän on juuri ns. puutarhaolento. Itse olen ns. ison talon rouva ja olen usein miettinyt näitä kommentteja että "lähdet vain pois" tai "heitä pellolle ukko". Moni ei ymmärrä, että jos on paljon omaisuutta tai se on kokonaan toisen suvun tms. ja on lapsia niin ei siitä ihan noin vaan lähdetä. Siinä on monta juttua , jotka on liian kallis hinta maksettavaksi ero tilanteessa varsinkin toiselle osapuolelle. Eli tämä aloittaja on löytänyt hienosti onnensa muusta elämänalueesta ja miksi siitä häntä haukkua, onnellisuuteenhan me kaikki pyrimme täällä. Ihminen kun yleensäkin vanhenee joutuu etsimään loppujen lopuksi onnellisuutensa pikkusistakin asioista, elämään tulee rajoitteita. Ja hyvä niin, ei katkeroidu. Ehkä kaupunkilaisten on vaikea ymmärtää ettei aina voi noin vain erota. Kyllä nämä ns. puutarhaolennot ovat monestikin ihan upeita naisia ja heidän miehensä ehkä sitten niitä surkimuksia, loppujen lopuksi...Nyt kun joku hyökkää ja vastaa niin sanottakoon , että ihan vain pohdin näitä juttuja itse täysin ulkopuolisena, omat asiat ok.
Moni ei tosiaankaan ymmärrä sitä, että jos on paljon omaisuutta, niin siitä ei niin vain lähdetä. Eikä sitä, että olisi liian kallis hinta maksettavaksi toiselle osapuolelle. Moni ei ymmärrä, koska kaikkea ei tosiaankaan voi laskea rahassa. On muitakin arvoja, kuin taloudelliset arvot. Kaikkea ei voi mitata rahassa. Kallis hinta ehkä rahassa, mutta ei kallis hinta henkisestä hyvinvoinnista.
tuo kuitenkin ole aika raskasta elämää henkisesti? Jatkuvaa näyttelyä ulkopuolisille, että me eletään täydellistä elämää. Kaipaat miehen läheisyyttä ja kosketusta, etkä sitä saa. Kuulostaa näin naisen näkökulmasta siltä, ettet sinä miestäsi edes rakasta. Siinä varmastikin on se pointti, miehesi on sinulle aivan merkityksetön ihminen. Jokainen taaplaa tyylillään. Itse koen olevani onnellisempi ilman sitä pettävää miestä ja jatkuvaa näyttelemistä. Luuletko, että lapsesi saavat hyvän mallin parisuhteesta, jos eivät näe teidän keskinäistä rakkautta ja välittämistä? Hellyyttä ja läheisyyttä vanhempien välillä? Heistä se varmasti on vielä aivan normaalia, jos eivät muunlaisesta elämästä mitään tiedä. Kunhan kasvavat, voivat alkaa ihmetellä, miten muiden perheiden vanhemmat koskettavat toisiaan, näyttävät rakkautensa toiseen.
Omat vanhempani elivät ja elävät edelleen tuollaista elämää. Ihailin aina lapsena perheitä, joissa aikuisten välinen rakkaus ja hellyys näkyi jokapäiväisessä elämässä. Jos lapsiasi rakastat ja haluat että ovat tulevaisuudessakin onnellisia, on sinulla miettimisen paikka. Kyllä lapset ymmärtää paljon enemmän kuin ilmeisesti uskotkaan.
Lähdetäänkö siitä että ihan oikeasti tänä päivänä se on jo hienoa kun lapset eivät näe jatkuvaa juopottelua, väkivaltaa tai kuule piikittelyä vanhempiensa välillä. Se kuitennkin on enemmän arkitodellisuutta kuin se että vanhemmat hellittelisivät toisiansa. Kuka sanoo että ap näyttelee ulkopuolisille jotakin muuta kuin mitä tilanne on? Oikea rakastaminen on kai sitä että mitään se ei itselle vaadi mutta toiselle haluaa antaa kaiken?
Voitaisiin kai myös ajatella että vaimo voisi jopa suoda tuon sivusuhteen rakastamalleen miehelle. Itse ei kuitenkaan näytä saavan vastarakkautta ?? Minä uskon että tuntiessaan onnellisuutta vaikka kolmesta "pienestä" asiasta ihmisen elämä ei ole raskasta. Tiedän ihmisiä jotka eivät tunne onnellisuutta vaikka heillä olisi ihan kaikkea. Puutarhat, lapset ja uskolliset miehet.
Onnellisempia ovat ne lapset joiden vanhemmista edes toinen on jotakuinkin onnellinen edes joskus =)
Kaikkihan me tiedämme että aina on jokin asia joka sitä onnellisuutta varjostaa...olkoot se pettävä mies tai velkataakka tai työttömyys tai sairaus...
Ei sitä varsinaisesti kukaan sanokaan, että ap näyttelee ulkopuolisille onnellisuutta. Sen asian huomaa hänen vakuuttelustaan. Myös kokemus auttaa havaitsemaan, että tuo ihminen on hukassa oman itsensä kanssa. Liiallinen vakuuttelu viittaa siihen, että henkilö ei itsekään usko asiaansa ja yrittää pettää lähinnä itseään. Toisaalla hän kuitenkin kertoo kaipaavansa miehen kosketusta. Se, että joku tahtoo antaa rakastamalleen ihmiselle aiken kuten esimerkiksi vapauden käydä vieraissa, jotta tämä tulisi onnelliseksi, ei viittaa henkilön pyyteettömään rakkauteen vaan menettämisen pelkoon. Taustalla itsekäs toive saada pitää tuo toinen siitäkin huolimatta että pettää, tarve elää edes murusilla. Todellista rakkautta olisi antaa tuon toisen mennä, kun avioliitto ei kerran toimi eikä keskinäistä rakkautta ole. Se kertoo myös toisen osapuolen itsekkäästä käytöksestä, onhan se helppoa ja mukavaa kun kotona on vaimo joka hoitaa kodin, lapset ja puutarhan ja itse saa mennä mielinmäärin vieraisiin. Kotona oleva osapuoli on alistettu osaansa ja tietää sisimmässään olevansa hyväksikäytetty. Siksi vakuuttelee olevansa oikeasti onnellinen, koska ei totuutta kestä. Totuus olisi liian tuskallinen asia myöntää. Kyllä lapsetkin huomaavat vanhempiensa rakkaudettomuuden ja äitinsä alistumisen osaansa. Vaikka ihmisellä olisi kaikki maailman rikkaudet ja omaisuus, mutta hänellä ei ole rakkautta, ei hänellä ole mitään. Ja nyt en tietenkään tarkoita rakkautta lapsiin, ne ovat kaksi eri asiaa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa rakkaus lapsiin on kantava voima, mutta lastensa vuoksi ap:n tulisi pyrkiä rehellisyyteen avioliittonsa suhteen eikä pitää kulissia yllä. Lapset ovat onnellisia nähdessään vanhempien olevan aidosti tyytyväisiä, nyt mies on tyytyväinen, vaimo kärsii.
täysin mielipidettäsi. Valitettavasti nykymaailmassa näyttää ihmisille olevan kaikista tärkeintä puhtaat lapset, kaunis koti ja paljon maallista mammonaa. Toki lapset olisivat onnettomampia jos liitossa olisi väkivaltaa ja alkoholismia, tuonhan tajuaa kaikki. Ei uskottomuus ole maailman pahin asia. Mutta miten ap kirjoittaja ei tajua, että lapset kyllä näkee kaiken vaikka eivät siitä puhukkaan. Vaikeaa olisi itseni kuvitella liittoon, jossa en saisi rakkautta ja hellyyttä puolisoltani. Epäilen etten jaksaisi rakastaa aidosti puolisoani siinä tilanteessa. Kyllä parisuhteeseen kuuluu rakkaus, kunnioitus ja toisen huomioon ottaminen. Mies ei kunnioita vaimoaan yhtään. Hieno juttu, jos vaimo uskottomuuden tietää ja hyväksyy ja pystyy sen kanssa elämään. Eikö kuitenkin kyse ole silloin avoimesta suhteesta? Lieneekö ap:lla samat oikeudet?
Miehen rakastajatar saa mieheltä sen, mitä jokainen nainen sisimmässään haluaa. Rakkauden. Vai eikö näin muka ole? Rakkaudella pärjää pitkään, vaikka rahat olisi loppu.
tilanteen vielä tässä vaiheessa onnellisena. Mutta entä kun lapset kasvaa, luuletko heidän olevan edelleen onnellisia? Siinä sinulle miettimisen paikka, kun käyvät kyselemään sinulta, missä isä luuraa silloin kun ei ole töissä tai kotona. Ilmeisesti aiot heille totuuden kertoa ja kerrothan vielä, että näin avioliitossa toimitaan. Toinen saa pettää mielin määrin, puolison pitää tyytyä kohtaloonsa. Siinäpä oikea malli lapsille, miten toista ihmistä kunnioitetaan ja arvostetaan.
Pahinta mitä lapsille voi tehdä on se, että pidetään heitä niin tyhminä, etteivät todellista tilannetta tajua tai ihmettele. Lapset lukee aikuista kuin avointa kirjaa.
En tiedä olenko tässä liitossa enään kun lapset ovat isompia mutta nyt mennään näin. En koe vielä uhraavani itseäni niin että kärsisin siitä niin paljoa että heivaisin miehen pelolle. Tavallaan oloni on niin vahva että odotan miehen tekevän itse ratkaisunsa. En tietenkään tässä tilanteessa kaipaa enään tämän miehen läheisyyttä sillä se on menneisyyttä. En pystyisi päästämään häntä lähelleni enään. Olen kuitenkin onnellinen niin monesta asiasta tässä että voin nauttia hyvässä hetkessä elämisestä. Nyt. Minulla on vielä monta itselleni merkittävää asiaa hyvällä malilla. Jos heitän miehen pihalle hän saisi sen mitä haluaisi liiankin helposti nyt. Minä tekisin ratkaisun ja hän voisi olla vaimon ulos viskaama uhri ? Jos hän jatkaa kaksoiselämäänsä onhan se perin raskasta hänelle itselleen ja perheen jättäminen vielä vaikeampi päätös sillä ympäristö jo siinä tilanteessa syyllistää rankalla kädellä. Meillä on miehen kanssa ihan ok puhevälit. En passaa häntä sen enempää kuin ennenkään. Lapsiin isällä on todella hyvät välit ja minä en aio selitellä mitään lapsille vaan he voivat kysyä isältään. Nyt heidän ei tarvitse todellakaan muuta kuin nauttia kesästä.
Me aikuiset kuitenkin päätämme nauttivatko he siitä vai eivät. Mies tuo kohtalaisesti vielä helpotusta yhteiseloomme joka ei ole nyt enään parisuhde ja lapset vaan perhe.
Kerrot olevasi vahva, mutta oletko kuullut, että vahvuuteenkin voi sairastua. Kun ihminen on sairastunut vahvuuteen, hän ei uskalla olla heikko ja tarvitseva. Tekstistäsi paistaa, ettet todellakaan lopultakaan rakasta mestäsi. Olet laskelmoinut, että pysymällä tilanteessa selviät parhaiten ja mies ei pääse ulos heitetyn uhrin asemaan. Odotat, että mies tekee ratkaisunsa ja saa yhteisön vihat niskoilleen. Aikamoista valtapeliä tuossa pelataan. Eli onnellisuusvakuuttelusi takana oli kuin olikin mitä kovin valtapeli, jossa ei loppujen lopuksi ole kuin häviäjiä. Teillä ei ole perhe, tilanteenne on kaukana perheestä, sillä perhe on samaan hiileen puhaltava yksikkö, tiimi. Sinulla ei ole myöskään parisuhdetta. Olet tuuliajolla vailla varmuutta tulevaisuudesta; lähteekö mies vai jääkö kulisseja ylläpitämään. Olisiko syytä viheltää peli poikki. tehdä reilu avioero ja omaisuus jakoon. lapset eivät menetä isäänsä avioerossa, vanhemmuus jatkuu. Mutta sinä menetät ehkä elättäjän eikä puutarhanhoitoon ole välttämättä enään mahdollisuuksia, kun täytyy käydä töissä saadakseen elannon. Yksin huushollia pyörittäminen on meinaan melko rankkaakin joskus, tuskin puutarhatöihin ehtii ja jaksaa.
en varmankaan nyt rakasta miestäni se on selvä ja olenkin pettynyt häneen. Muuten hyvä mies.
En ole hänen tekemisistään tietenkään onnellinen mutta monesta muusta asiasta olen. Kuten sanoin että aina voisi olla paremmin mutta myös paljon huonommin.
Kerroin tuntevani oloni riittävän vahvaksi nyt mutta se ei todellakaan tarkoita että olisi supervahva ihminen.
Romahtaisin varmasti jos näkisin lasteni tällä hetkellä kärsivän. Saan vahvuutta niistä asioista jotka ovat hyvin. Olen myös laskelmoinut että jos heittäisin miehen pihalle nyt lasten elintaso ja arkitodellisuus muuttuisi merkittävästi ja vaikuttaisi tällä hetkellä heidän elämäänsä negatiivisesti. En tiedä löytyiskö minusta sitä vahvuutta siinä tilanteessa riittävästi. Eli olen heikko nyt ottamaan yksihuoltajaäidin roolia ja tarvitsen miestäni ja sitä elättäjää. Mitä pahaa siinä nyt on? Odotan että mies tekee sen pelin poikki vihellyksen ja reilun avioeron. Minä en ole pettänyt häntä.
Miksi minun pitäisi tehdä se oikeasti hänen puolestaan? Tulevaisuudesta ei kukaan meistä tiedä???
Jokainen onnellinen hetki tässä ja nyt vain merkitsee.
ap
jos rakkaudeton liitto riittää sinulle, omapa on asiasi, revi siitä.
Elintaso ei riitä tekemään lapsia onnellisiksi. Köyhätkin lapset voivat olla onnellisia ja he oppivat jo pienenä, että aina ei voi saada kaikkea. Se kasvattaa enemmän kuin korkea elintaso. Lapset voivat käyttää mielikuvitusta leikeissään, ei aina tarvita kalliita harrastusvälineitä, suksibokseja ja muuta roinaa. Kerrot että lasten elintaso ja arkitodellisuus muuttuisi ja se vaikuttaisi lasten elämään negatiivisesti. Negatiivisemmin lapsiin vaikuttaa äiti, joka antaa miehen ylläpitää elintasoaan ja antaa miehen elättää itseään. Lapsiin voisi vaikuttaa vaikkapa positiivisesti, jos kissa nostettaisiin pöydälle ja keskusteltaisiin asioista. Ehkä mies ymmärtää myös jollain tasolla, että häntä ei ole aidosti rakastettukaan ja lähti hakemaan muualta sitä, mitä ei kotoa saanut. Ehkä hän todella saa siltä toiselta naiselta jotain sellaista, mitä ei muualta saa. Lasten paras koti on vanhempien välinen rakkautta sisältävä suhde. Lapsille merkitsee enemmän rakkaus kuin mammona. He ymmärtävät sen kyllä myöhemmin.
Arkitodellisuus useimmissa yh-perheissä just sitä että kärvistellään katkerana exälle ja tapellaan rahasta. Mietitään miten voisi tarjota lapselle mahdollisuuden mieleiseen harrastukseen ja kuka sinne kerkiää kuljettamaan. Se että lapset joutuisivat luopumaan todennäköisesti tästä tutusta kodista ja vaihtamaan mahdollisesti myös koulua sen lisäksi että isää näkisi entistä harvemmin ei houkuta yhtään.
Vaikka tiedän että niistä selviää ja kasvaa en koe nyt sitä heidän elämänlaatuaan parantavaksi asiaksi.
Lapset kärsii enemmän siitä muutoksesta kuin tästä meidän kuviosta sillä he eivät näe ja koe nyt mitään kränää tai puutetta vaikka jotuvatkin elämään vailla minun ja mieheni keskinäisiä rakkauden osoituksia. Me olemme molemmat kuitenkin osoittamassa aitoa rakkautta heille.
En lähde puimaan miehen motiiveja mikä tai miksi on päätynyt kaksoiselämäänsä sillä se ei muuta tätä tilannetta mihinkään suuntaan. En koe syyllisyyttä. Ainahan toiselta saa jotakin mitä toiselta ei saa.
Sehän on selvä. Jos minä en riitä minkä sille voin? Voin olla vain se mitä olen en muuta.
että kuulostat tavattoman itsekkäältä ihmiseltä. Miehesi on myös itsekäs. Ajattelette vain omaa itseänne, ette ketään muuta. Hyvin sovitte toisillenne. Edelleen olen surullinen lastesi puolesta. Eivät näe oikeaa aviopuolisoiden välistä parisuhdetta ja sitä mitä se parhaimmillaan voi olla. Säälin heitä ja myös sinua, kun et tajua asiaa.
Kun ero tulee, useimmiten sovitaan yhteishuoltajuudesta vanhempien kesken. Molemmat osallistuvat lasten elämään ja kustannuksiin. Ei se ole ollenkaan huonoa elämää. Sinusta vain ei ole siihen, et uskalla. Mutta hyvä jos olet onnellinen noin. Ajattele siltikin lapsia. Vaikka eivät kränää näe, näkevät ihmiset jotka eivät rakasta eivätkä kunnioita toisiaan.
kuinka moni eroaa sopuisasti ja järkevästi niin että lapset eivät siinä kärsisi ? Muistutan että perheessämme ei ole alkoholiongelmaa eikä väkivaltaa. Minulla on monet asiat ihan hyvin ja miehellä vielä paremmin oletan, niin miksi ei mene jakeluun että tässäkin tilanteessa voidaan kokea hyvää oloa muista asioista niikuin muissakin elämän kriisitilanteissa. Onko pettäminen isompi kriisi kuin työttömyys tai sairastuminen tai velkaantuminen ym? Kukaan ei neuvo eroamaan kun puoliso sairastuu mutta jos se pettää on selvää että olet tyhmä tai itsekäs ja vähintäänkin onneton jos et tajua erota?
Erilaisissa kriisitilanteissa ihmiset elää perhe-elämää parhaan kykynsä mukaan eivätkä välttämättä eroa?
Toiset kuitenkin eroaa ilman pettämistäkin. Lapset voi kärsiä perheen talouden romahtamisesta ja sen seurauksista yhtä lailla tai enemmän kuin siitä juokseeko isä vieraissa vai ei. Mehän päätämme kuinka asioihin suhtaudumme ja miten ne vaikuttavat lapsiimme. Äidin suru on varmasti myös lasten suru.
Surullinen äiti ei voi olla paras äiti. Minulla on sata syytä olla vielä onnellinen. Olkoot sitten itsekästä.
Ihan sama kai se on mistä tuntee hyvää oloa ja mistä huonoa ? Ainahan niitä elämässä tuntee.
Lapset eivät näe nyt meidän keskinäistä rakkauttamme mutta mitä ne sitten näkevät kun me emme ole enään yhdessä? En menisi vannomaan että meidän yhteishuoltajuuskeskustelut välttämättä sujuisivat oikeaoppisesti tai kustannusjaot? Aika monta esimerkkiä on kun asiat eivät ole menneet niinkuin olisi pitänyt? En todellakaan uskalla. Se on selvä.
Kysyt onko pettäminen pahempi kriisi, kuin työttömyys sairastuminen tai velkaantuminen. Työttömyys tai sairastuminen ovat asioita, joille ei välttämättä itse mitään voi. Rehellinen ja kunnon ihminen voi sairastua tai joutua työttömäksi ja hiukan yksinkertainen ihminen jopa velkaantua liikaa, kun ei osaa raha-asioitaan hoitaa. Nämä ihmiset ovat kuitenkin rehellisiä. Mutta pettäminen taas on ihmisen oma valinta, johon liittyy nimenomaan epärehellinen käyttäytyminen. Pettäminen on jotain, jonka ihminen itse tekee ja siihen liittyy nimensä mukaisesti epärehellisyys, juonittelu, valehtelu ja siis pettäminen. Siksi se on suurempi kriisi ainakin niille muille osapuolille, koska pettäjä pettää ja valehtelee. Häneen ei voi luottaa. Matto on vedetty jalkojen alta pettäjän paljastuessa. Luottamus on ikuisiksi ajoiksi kadotettu. Petetyksi tuleminen voi olla pahempaa kuin toisen kuolema. Kuollessa lohduttavat edes kauniit muistot ja siitä voi iloita mikä oli. Pettämisessä kaikki romuttuu. Toki vaikka alkoholismikin on sairaus, niin alkoholi, väkivalta ja pettäminen kulkevat käsi kädessä. Niitä ei voi niputtaa samaan kastiin esimerkiksi työttömyyden kanssa.
Sopuisiakin eroja on. Riippuu ihan ihmisistä, miten eronsa hoitavat. Sanoit, että teidän yhteishuoltajuuskeskustelut eivät sujuisi oikeaoppisesti. Tuo on varmasti niin, että ei uskalleta erota juuri siitä pelosta, että kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Kuka on sanonut, miten kaikki pitäisi sujua. Jokainen ihminen ja parisuhde on yksilöllinen. Ei ole valmista kaavaa siihenkään. Elät mieluummin veitsenterällä keskustelematta asioista. Mikä vaikenemisen muuri se onkaan. Sanot että te päätätte kuinka asioihin suhtaudutte. Mutta sitä et väitteistäsi huolimatta voi päättää, miten asiat lapsiin vaikuttavat. Toki lapset voivat kärsiä avioerosta, mutta he voivat kärsiä myös vaikenemisen muurista. Ei lapsia voi lasikaapissa pitää niin että he eivät näe elämän tosiasioita ja pimittää heiltä totuutta isän petoksesta. Kysyt mitä lapset näkevät, kun te ette ole enään naimisissa. No ehkä he näkevät ainakin aidosti onnellisen isän.
heidän isä saa eron epäilemättä kun haluaa sen. Hän on täysin vapaa tekemään ratkaisunsa. Huom. Minä en ole pettänyt edelleenkään. P.s Lapset ovat vielä niin pieniä että tästä asiassa vaikenemisen muuri on ihan sopivaa. He varmasti tulevat näkemään ja kokemaan ajallaan elämän tosiasioita. Kukaan ei siltä säästy mutta en ala esittämään kärsivämpää kuin olen. Tämä ei ole niin paha asia minulle etten voisi vielä nauttia muista asioista ja jos sellaiseksi muutuu aion toki tehdä muunlaisen ratkaisun. En koe eläväni veitsenterällä. Mies on oman onnensa seppä niinkuin minä itsekkin. Hän voi valita aidon onnellisuuden halutessaan ja se ei ole minusta kiinni.
Köyhissä perheissä on ihan satavarmasti vähintään yhtäpaljon
onnellisia lapsia kun rikkaissa, ellei enemmänkin.
Kyllä lapset ovan onnellisempia muista syistä kun tavarasta ja mammonasta.
Ei se että perheessä on vain yksi vanhempi tarkota että täytyy tapella rahasta miten ja kenen kanssa rahasta tapellaa?
Nyky yhteiskunnassa kaikille lapsille tarjotaan tarvittavat harrastusvälineet, usein rikkaidenkaan lapset eivät harrasta kovin kummosia harrastuksia joihin olisi välineet kalliimpia.
Olen työskennellyt todella köyhien lasten parissa ulkomailla ja siellä todellakin näkee
lasten onnen ja sen miten se tulee sylistä ja läheisyydestä, turvallisesta aikuisesta joka huolehtii eikä kalliista farkuista tai hienoista leluista.
Vanhempien välinen rakkaus ja läheisyys heijastuu myös lapsiin.
Anteeksi, missä tarjotaan lapsille harrastusvälineet? Pyynnöistä huolimatta ei meidän perhe ole saanut vaikka tukien varassa olemme joutuneet elämään monet vuodet. Ja kyllä, töissä olen käynyt mutta palkka ei riitä edes toimentulominimiin vaikka koulutuskin on takana.
Meillä lapset eivät ole saaneet edes suksia koskaan, luistimet ja pyörä ainoat, mitään muuta liikuntaharrastusta ei ole varaa ollut kustantaa.
netistä voimassaoleva lastensuojelulaki.
Millaiseen elatukseen lapsella on oikeus?
Lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Lain mukaan se käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeitten tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.
Vetoa lastensuojelulakiin. perusteet tietysti pitää olla,
ettei harrastuksiakaan voi vain keksiä kalliimman valiten mutta on yhteiskunnan velvollisuus taata lapselle myös mahdollisuus muuhunkin kun vain ruokaan ja kattoon päänpäällä.
Minä yh-äiti ja kolme lasta kasvattaneena sekä elättäneenä sanon että paskat. Sossu antaa joo ihan tietyn pienen summan harrastamiseen mutta mitäs sitten kun poika on todella lahjakas eikä suhteitakaan ole minulla sponsoroijiin? Isommat seurat ottaisivat pojan mutta rahaa ei minulla ole heidän kausimaksuihin tai edes riittävän hyvätasoisiin harrastusvälineisiin. Kolmet pelikengät vuodessa ei riitä mutta sossua se ei kiinnosta. Tytär saa nyt valkolakin ja lukiokirjat olivat kovan työn takana aikoinaan. Selvittiin mutta ei ollut helppoa eikä ole ollut helppoa tuo poijan treenikuljettaminenkaan huonolla autolla ja ilman bensaa. Ei nuo asiat sossua kiinnosta vaan auto pitäisi myydä ennenkuin hakee sieltä rahaa.
Laki on laki mutta käytäntö on ihan toista. Köyhän perheen lahjakas lapsi jää kyllä paitsi niitä mahdollisuuksia mitä varakkaaman perheen lahjakas lapsi.
>AP:lle ,Olet kyllä hyväluontoinen nainen ,mutta sydämeni itkee verta sinun puolestasi..Haluaisin koskettaa
sinua jotta sinullakaan ei olisi paha mieli...Toivottavasti annat minulle siihen mahdollisuuden..
Kaikkea hyvää sinulle...
Ap kirjoittaja on kaukana vahvasta naisesta! Tyypillinen esimerkki naisesta joka vaimona kestää vaikka miten paskan avioliiton että saa säilytettyä elintason,talonsa,puutarhansa jne. Usein juuri nämä kulissiliitot ovat näitä joissa on suhtkoht tyylikkäät puitteet taloineen ja puutarhoineen. Siksi petetyt vaimot roikkuvat näissä tylsissä liitoissaan tylsien äijien kans, pelkästään sen elintason vuoksi! SÄÄLITTÄVÄÄ!
Hei oikeesti... luitko itse oman kirjoituksesi? Jos olisit itsenäinen ja onnellinen nainen, et roikkuisi pettävän miehen helmoissa. Olisit jo jättänyt hänet ja eläisit oikeasti omillasi. Ja valitettavasti kirjoituksestasi myös käy ilmi, miksi sinä et riitä miehellesi, vaan hän pettää. Kuulostat tylsääkin tylsemmältä puutarhan kaiveluinesi.
Ryhdistäydy nainen! Ja voinmelkeinpä taata, että yksikään miehesi hoidoista ei tosiaankaan kadehdi sinun asemaasi. He luultavasti ovat niitä itsenäisiä naisia, joita sinä kadehdit. He ottavat miehestäsi ilon irti ja jättävät likapyykit sinun pestäväksesi. Ja sinä ressu peset...
idiootti kakkonen, mitä ilmeisemmin.
Tarkoittaako itsenäinen samaa kuin onnellinen? Hui. Tuo itsenäinen sana on minulle jo miltei kirosana niin muotia sen käyttäminen on. Onnellinen ihminen ei todellakaan ole sama kuin itsenäinen. Onnellisuus lähtee nöyryydestä ja toisen tarvitsemisesta. Kukaan ei kukaan ole niin vahva että ei tarvitsisi toista tai toisia omaan onnellisuuteensa koska tarvitessaan toista voi antaa itse toiselle jotakin. Olkoon sitten se joka antaa ja saa vaikka eri ihmisiä. Kaikki haluavat tuntea olevansa jolllekkin merkityksellisiä ja yksi tapa on saada tuntea sitä on kun voi tehdä tai antaa toiselle jotakin. Se tuo sen merkityksellisyyden omaan elämään. Ei se että ei elä omillaan (ap käy töissä ja hänellä on ystäviä sekä lapsia?) ole ollenkaan huono asia. Mitä merkitystä sillä on jos tarvitsee miehen rahoja tuossa tilanteessa? Kesäsade ja puutarhan möyriminen on kai aika ilmaista nautintoa tai lasten nauru? Äitinä oleminen on jo projekti ja se että mies pettää on nöyryyttävää. Kadehtivampaa on se että joku siinä tilanteessa kokee hyvänolon tunnetta.
Ja kuinka tyhminä pidät omia lapsiasi??? Luuletko, etteivät lapset huomaa, ettei kaikki ole kunnossa. Muista aina, että he ottavat esimerkin tuleviin omiin suhteisiin juuri teistä, omista vanhemmistaan. Jos kotona ei ole hellyyttä ja lämpöä, vaan jääkaappi tunnelma, niin lapsesi luultavasti eivät myöskään tule pystymään normaaleihin parisuhteisiin.
Toivottavasti se naurismaa ja kuokka ovat sinulle sen arvoisia, että pilaat lastesi elämän.
Sitten ihmettelee myöhemmin, kun lasten parisuhteet eivät onnistu, että missä mahtoi mennä vikaan. Lapset eivät ole sokeita eikä tyhmiä. Vihastuttaa, kun ap-kirjoittaja ei voi myöntää, että varmasti asia vaikuttaa lapsiin jotenkin.
Voi kun olisin itse nähnyt vanhempieni välillä kunnioitusta ja rakkauden osoituksia keskellä arkea. Koetan nykyisin aina ja jokaisessa tilanteessa toimia toisin kuin he. Siinä sitä opettelemista onkin aikuisella ihmisellä. Erittäin vaikeaa ottaa mieheltä vastaan hellyyttä, ei oikein tiedä miten suhtautua asiaan. Pikkuhiljaa opin ja nautin siitä. Ja annan myös omien lasteni nähdä sen ja osoitan heillekin rakkauteni. Karhunpalveluksen tekee ap lapsilleen. Mutta kun on kova pää, niin hakatkoon sitä seinään.
jälleen yksi tarina nykypäivästä, ihmisille on tärkeämpää raha, talo, puutarha ja materia. Ihmissuhteet tai lapset eivät todellisuudessa merkitse mitään. Tärkeämpää on vain se, että näytetään ulospäin hyvin toimeentulevilta jne.
Mihin on hävinnyt aito välittäminen, itsensä ja muiden hyvinvointi ja etenkin lasten hyvinvointi?
Ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miten te vaimot (äidit) ette ymmärrä sitä, kuinka paljon jo pienet lapset vaistoavat tilanteita ja vanhempiensa välejä? Oletteko täysin ummistaneet silmänne?
Tällä palstalla moneen kertaan on kirjoitettu, että ollaan yhdessä lasten, en voi muuta ihmetellä kuin millaisen mallin lapset saavat avioliitosta (parisuhteesta) tälläisissa liitoissa.
Ikävä sanoa, että mielestäni ap on munaton luuseri, joka ei uskalla tehdä päätöstä, eikä seistä omilla jaloillaan. Odotatko että miehesi jonain päivänä ilmoittaa että hän haluaa erota, jotta voit vielä suuremmalla syyllä heittäytyä kaikkien silmissä martyyriksi?
Heität oman elämäsi hukkaan, sitä turha sitten itkeä kun istut vanhuksena kiikkustuolissa...
näitä kakkosia vaivaa, keskittykää ihan omaan elämäänne. Jos kakkosta nimittää huoraksi jo pirunmoinen poru, mutta petettyä vaimoa nimitellään munattomaksi luuseriksi. Voi elämän kevä, miten yksinkertaista porukkaa. Eipä yhtään mietitä niitä lapsia silloin kun panopatjaksi varatulle miehelle alkavat. Voi v..ttu mitä kaksinaismoraalia.
Kaikille tiedoksi että lupaan ottaa miehestä eron jos huomaan ja koen lasteni tilanteesta kärsivän.
Olisin saanut todennäköisesti sympatiaa enemmän jos olisin ilmaisuta aloituksessa kärsivän hirveästi miehen
sivusuhteesta ja että lapsetkin kärsivät. Puutarhan hoitaminen tekee näemmä minusta matearilistin ja se kun nautin edelleen iloisista lapsista ja hyvistä ystävistäni ja kesästä? En missään vaiheessa ole ilmaissut nauttivani itse miehen tuomasta rahasta mutta lasten elämiseen se tuo turvallisuutta enemmän kuin vain minun tuloni. Samoin miehen läsnäolo helpottaa yhteishuoltajuutta samassa taloudessa.
Meillä ei ole jääkaappitunnelma kotona uskokaa tai älkää.
On aika hurja huomata että nainen ja äiti joka jatkaa suhdetta pettävään mieheensä kärsimättä surkeana on pahempi ihminen kuin se itse pettävä mies?
mättää AP:n liitossa, kun kaikki onkin yhtäkkiä hyvin?? Olet tyytyväinen tilanteeseesi, ja siis kaikki ok! Itse asiassa aloititkin viestiketjun kertomalla olevasi onnellinen, niin että eihän tässä mitään ongelmaa ollutkaan. Vastaajat ovat turhaan kuluttaneet energiaa tähän "probleemaan" kun mitään probleemaa ei ole..
Teillä on ns avoin liitto ja se toimii hienosti..
kaikki on ap:lla hyvin. Jatka elämääsi tyytyväisenä miehesi kanssa :)
mieheni on perheestä, jossa äiti erosi kaksi kertaa lyhyessä ajassa ja sen seurauksia on mieheni elämässä sitten riittänyt. Voin sanoa, että seuraukset eivät oleet positiivisia ja kovan hinnan on mieheni äitinsä jutuista maksanut. Helppo nimitellä täällä, siihen ei paljon tarvita. Erot jättävät myös jälkensä lapsiin eikä normaali parisuhde ole eronneesta perheesä kasvaneelle itsestään selvyys. Missä se malli hyvästä normaalista parisuhteesta silloin on?
Miehelläsi on kuitenkin ihan samat mahdollisuudet kun muillakin.
Jokaiselle elämän varrella tulee koitoksia joissa mitataan sitä henkistä kestävyyttä.
Toisilla sitä on , toisilla ei. Geeneilläkin on jotain tekemistä kaikkeen ei pääse vaikuttamaan kasvatuksella ja hyvällä esimerkillä. Jos niin on että suuria ylitsepääsemättömiä ongelmia aiheutuu
vielä aikuisena lapsuuden takia kannattaa ottaa niskasta kiinni itseään ja hakeutua terapiaan.
Itse olen eroperheestä äitini erosi 2 kertaa ja sisaruksia minulla on 3 eri mieheltä äiti on aina tämä sama kun on ja nyt aikuisena minulla on siaruksia 5 ja heistä 2 on minun isäni edellisestä avioliitosta.
Siis melkonen konkkaronkka meitä on ollut. Kaikki olemme hyvin koulutettuja ja hyvissä ammateissa.
Minun vanhempani ovat kumpikin aikanaan päässeet myös ylioppilaiksi (-51) ja ei siis ole mielestäni sekään malli ollut huono meille kakaroille.
Tyhmäksi nimittelyt on ala-arvoista ja osoittaa kirjoittajasta itsestään sivistymättömyyttä.
Samoin kun nimitätte ketä vaan säälittäväksi. Oletteko silloin omasta mielestänne muiden yläpuolella?
sisäistää lukemaasi? Minä en missään vaiheessa nimitellyt ketään, lueppa ihan uudelleen. Kommentoin edeelliseen missä ap.kirjoittajaa nimitellään tyhmäksi ja arvosteltiin millaisen mallin parisuhteesta saa! Sisäluku taitaa sisistyksestäsi puuttua, kuitenkin. Ja kyllä tiedän aikuisen vastuun, myös mieheni kohdalla, hän käy terapiassa.
kakkosten arvostelusta ei tarvitse välittää.
Äidinkö syytä tässä nyt kaikki siis olikin. Äitikö ihan yksin erosi kaksi kertaa, miehelläkö ei ollut mitään osaa eikä arpaa eroamiseen. Siis äiti oli se kaiken pahan juuri. Eikö tuossa kuitenkin ole ollut kaksi ihmistä, mies ja nainen, että ei vain naista voi syyttää eroista. Jos nyt yleensä syyttämisestä voidaan puhua. Mies on voinut olla esimerkiksi pettäjä, eihän lapsille aina kaikkea kerrota. Hän on voinut olla henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen tai alkoholisti. Näin huono tuuri on voinut käydä kaksikin kertaa, että on osunut huono mies. Ei tuo aina ole niin yksiselitteistä, että äidissä vain on syy kun avioero tulee. Joskus avioeroperheistä tulevat lapset ovat asenteiltaan jopa kypsempiä ja kokeneempia, kuin pumpulissa kasvaneet. Jokainen parisuhde on erilainen syystä että siinä on kaksi erilaista yksilöä. Ei välttämättä mitään valmista kaavaa ole siihen, millainen parisuhde tulee olla vaan jokainen luo omanlaisensa. Sinun miehesi voi olla joissakin asioissa jopa fiksumpi kuin niin kutsutuista ydinperheistä tulleet lapset. Olet hänen kanssaan edelleen yhdessä, joten jotain hyvää hänessä todella täytyy olla. Ei varmaan ole pettäjä eikä naisten hakkaaja. Huonoon parisuhteeseen ei kuitenkaan kannata koskaan jäädä kulisseja ylläpitämään.
Mies ei ole antanut minulle läheisyyttä ja kosketusta seksistä puhumattakaan 7 vuoteen.
älä anna lastesi kärsiä tuosta tilanteesta. olen itse joutunut 15v elämään samanlaisten vanhempien kanssa, isä on koko ikäni pettänyt äitiäni ja äiti oli aluksi okei tämän asian kanssa, sanoi aivan samaa kuin sinäkin nyt. nykyään hänellä ei ole voimia käydä edes töissä, ei ole vuosiin ollut, koska se sisäinen ahdistus on ottanut vallan.
Olen joutunut seuraamaan kuinka oman äidin selkäranka viedään, kuinka isä käy vieraissa harvase päivä ja sanoo syyksi "ilman häntä en olisi selvinnyt" ja se saa minut niin täyteen raivoa, ettei oma perhe riitä antamaan voimavaroja, vaan että pitää vielä joku toinen uusioperhe olla siinä rinnalla.
Minun näkökulmastani: ota ero, olen joutunut tilanteesta kärsimään lapsena todella paljon, oppimisvaikeuksia, keskittymisvaikeutta, masennusta, syrjäytymistä ja ennenkaikkea raivoa isääni kohtaan. lapsesi tulevat kärsimään tilanteestanne vanhempana, se on fakta.
onneksi itse muutin 15vuotiaana pois kotoa, jotta sain edes hieman omaa tilaa, vaan silti ne elämän kolhut suisti raiteiltaan ja nyt 20vuotiaana koulut on vieläkin kesken ja syön masennuslääkkeitä.
ja kävin miettimään nurinkurisuutta, kuinka ap:n tilanne tulkitaan.
Poimin muutamia; ” Jatkuvaa näyttelyä ulkopuolisille,…”, ”Vaikeaa olisi itseni kuvitella liittoon, jossa en saisi rakkautta ja hellyyttä puolisoltani.”
Onko siis niin, että parisuhde jossa ei ole optimaalista ”rakkaudellista” tilannetta, on erottava ja perhe hajotettava? Eli vain sellaisilla on ”oikeus” olla avioliitossa, jossa ollaan helliä, avoimia, lämpimiä, jne. Muiden on erottava ja etsittävä tuollainen suhde. Eivätkö hekin näyttele, joilla avioliitto on ajautunut tylsyyteen vaikkakin ilman pettämistä?
Moni vetoaa lapsiin, he kärsivät. ”Eivät näe oikeaa aviopuolisoiden välistä parisuhdetta ja sitä mitä se parhaimmillaan voi olla. Säälin heitä ja myös sinua, kun et tajua asiaa.”
Eli toteutuuko lastemme kohdalla (tai onko se toteutunut oman lapsuutemme kohdalta) että he ovat nähneet ylipäätään elämää, jota se parhaimmillaan voi olla? Kuka muuten määrittelee sen, mitä se paras on? Ehkäpä kuitenkin elämään kuluu myös ne huonot puolet. Mielestäni se, joka osaa ja oppii elää myös niiden kanssa, elää sitä parasta elämää.
Mietin tilannetta mm. katolisissa maissa, joissa on aika tavallista että sivusuhteita on. Niiden kanssa on opittu elämään. Jos ajattelette vaikka italialaisten tai ranskalaisten elämää, onko siellä erityisen paljon onnettomia ja masentuneita ihmisiä ja etenkin naisia? Ovat nuo naiset erityisen säälittäviä? Ja se, että noissa maissa on korkeat perhearvot.
” Teillä ei ole perhe, tilanteenne on kaukana perheestä, sillä perhe on samaan hiileen puhaltava yksikkö, tiimi.” ja ”…kuulostat tavattoman itsekkäältä ihmiseltä…”
Eikö se nimenomaan omaan ole perhekeskeistä ajattelua, että perhettä ei hajoteta? Juuri sitä vanhanaikaista ajattelua, jota täälläkin moni peräänkuuluttaa. Kuinka siis nainen joka kestää heikkoa miestä ja on vahva jaksaen rakastaa lapsiaan, voi olla säälittävä? Eikö tällainen vaimo ole nyt se perheen selkäranka?
”Pettämisessä kaikki romuttuu.” Entä jos niin ei käykään? Riippuu kovasti siitä, millainen arvomaailma meillä on. Samoin millainen se ihmissuhde sinänsä on. Kyllä tuollaisessa tilanteessa voidaan olla hyviä kavereita, jopa ystäviä vaikkei se miehen ja naisen välinen erotiikka enää pelaakaan.
Lapsen silmin katsottuna heillä on hyvä tilanne, kaksi rakastavaa vanhempaa, molemmat saman katon alla. Lapsen asia ei oikeastaan ole edes tietää kuinka vanhemmilla seksielämä sujuu, harvaa lasta edes kiinnostaa. Eiköhän lasten ole joskus vaikeaakin hyväksyä asiaa, että isä ja äiti yhä ”naivat” keskenään?
Luulen että suurin osa suomalaisia on elänyt perheessä jossa ollaan puhumatta, tunteita, etenkään niitä helliä, ei näytetä vaikka pettämistä ei olisikaan olut. Erottu ei vaikka hampaat irvessä elettiin eri elämää. Ehdoton tabu oli, ettei lapsille koskaan kerrottu todellisuutta. Näin monella on yhä ihannoiva kuva vanhemmistaan.
Suomessa on aina jostain kumman syystä arvostettu naisia, jotka kykenevät sammuttamaan seksuaaliset halunsa, vaikka mielenterveytensä kustannuksella. Kuinka siis nainen joka ei ehkä vielä kärsi tästä puutteesta, on halveksuttavampi?
Monesta mielipiteestä kuultaa melkoinen kaksinaismoralismi läpi. Teki ap miten tahansa, hän aina tekee väärin. Jos hän eroaa, on ero kuitenkin ns. turha ero loppuepeleissä. Jälleen hän on tilanteessa, jossa hän ”tuhoaa” lastensa onnen.
eri mieltä kanssasi joistain asioista. Valitettavasti olen itse viettänyt lapsuuteni perheessä, jossa äiti petti isääni jatkuvasti. En sitä aivan pienenä tajunnut. Ihmettelin vain, kun isäni yritti osoittaa hellyyttä äidilleni vaikkapa halauksella, niin äiti pakeni tilanteesta. Isä tyytyi vähitellen tilanteeseen, piti meistä lapsista hyvin huolta, enemmän kuin äiti, joka oli aina töissä, vietti lomansa jossain muualla kuin meidän lasten kanssa. Tilanne jatkui, tulin murrosikään. Ja siinä vaiheessa alkoi sitten kyliltä kantautua minunkin korviini kaikenlaisia juttuja. Oli siinä sulattelemista.
Vanhempani ovat yhdessä vielä tänäkin päivänä, avioliittoa takana yli 40 vuotta. Ovatko onnellisia? Sitä en tiedä, julkisivu näyttää hyvältä. Tuosta lapsuudesta "kulisseissa" päätin sen, että en omille lapsilleni samanlaista tuskaa halua tuottaa ikinä. Ja kuinkas kävikään? Elin parikymmentä vuotta suhteessa, jossa tajusin viimeisten kymmenen vuoden aikana, ettei lasteni isä minua rakasta eikä arvosta. Hampaat irvessä pidin kulissia yllä, olin muka onnellinen. En ollut. Siinä vaiheessa kun lapsilla alkoi esiintyä kaikenlaisia ongelmia koulussa lopulta havahduin. Ero tuli. Mies sanoi, ettei ole tainnut ikinä minua rakastaa eikä kunnioittaa. Ei tullut puun takaa tuo tieto. Eli valitsin puolisokseni äitini kaltaisen, toisia hyväksikäyttävän kylmän ihmisen. Mies osoitti rakkautta ja hellyyttä lapsille, ei minulle.
Tuota en tajua, miksi pitäisi arvostaa naisia, jotka kykenevät sammuttamaan seksuaaliset halunsa parisuhteessa. Eikö seksi kuulu luonnollisena osana hyvään parisuhteeseen? Sen takia säälin ap-kirjoittajaa. Hän jää vaille itselleni elintärkeästä asiasta.
Minä myösskin elin lapsuuteni perheessä, jossa kummallakin vanhemmalla oli omat" menonsa". Muistan kuinka tuntui meistä lapsista kuin ollisimme ulkopuolisia omassa kodissamme, koulusta ei tehnyt mieli mennä kotia vaan mieluummin olimme kavereiden luona.Joskus kateellisena toivoin, että voi kun vanhemmat eroaisivat ja huomaisivat meidät ehkä he eivät olleet itse valmiita romuttamaan juuri sitä elintasoperhettä joka meillä oli.Voin sen kuitenkin rehelliseti sanoa, että jos olisimme olleet ero lapsia varmastiolisimme tunteneet olommepaljon turvallisemmaksi ja elämä olisi ollut meille kaikin puolin selvempää ilman sitä ainaista jännityksen tunnetta mitä saimme kokea. On vaikea sitä monellekkaan selittää ja kertoa miltä se lapsuus tuntui, koska sitä ei moni ymmärrä jos ei ole omakohtaisesti kokenut. Itse olen nyt 3 lapsen kanssa keskenään, erosin juuri pettämisen takia, en tiedä onko lapsuus osasyyllinen siihen, että otin juuri puolisoksi pettäjän, enkä sitä nyt ala miettimään sen paremmin. Kuitenkin uskon antavani omille lapsilleni turvallisemman ja avoimemman lapsuuden kuin itse sain kokea, mikä on mielestäni tärkeintä, näin omien kokemusteni perusteella.
on se, millainen ilmapiiri siellä kodissa on – ei se vanhempien välinen seksielämä. Samoin itsekin olen elänyt kodissa, jossa oli ahdistava ilmapiiri ja toivoin että vanhempani olisivat eronneet – mutta he eivät pettäneet toisiaan. Olivat yli 50 vuotta avioliitossa ja vasta vähän ennen isäni kuolemaa näin että oli siellä vielä rakkauttakin jossain olemassa.
Nuorena minulla oli siis kuva avioliitosta, että se ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista tai edes kovin onnellistakaan. Mutta emme me apinoi vanhempiamme, vaan me olemme eri persoonia ja meillä on myös kyky oppia. Ja kuinka sitten kävikään; olen itse eronnut peräti kahdesti. Eli irtisanouduin ”malleista” ja rakensin uuden.
Me parannamme lapsuutemme haavoja ihmissuhteilla, haemme niihin ratkaisuja joita emme osanneet silloin lapsena tehdä tai ymmärtää.
Seksi voi loppua monella tapaa. On haluttomuutta, sairautta ja väsymistä. Moni keski-ikäinen nainen kärsii miehensä impotenssista johon mies ei hae apua. Mutta mitä tapahtuu jos he hakevat partnerin saadakseen sitä normaalia seksiä? Miestä ymmärretään paljon paremmin – eikös se ole vaimon syy, ettei mies saa seksiä kotona? Kun syystä tai toisesta puoliso ei kykene seksiin, niin kyllä naisten odotetaan sammuttavan jostain nappulasta nuo tarpeensa.
Yksin eläneenä koin monta kertaa tilanteen, jossa minun oletettiin elävän ”kunniallisesti” ilman seksiä koska ei ollut sitä miestä. Silloin kyllä tuli miettineeksi tätä kaksinaismoraalia, seksi on olevinaan luonnollista, mutta ei sitten kuitenkaan ollut. Kuinka moni nainen puhuu avoimesti mm. itsetyydytyksestään tai korvaavista välineistä? Kummallisesti sekin muuten kiertyy mieheen, ”Onko sulla NIIN huono mies.” Kun miestään ei halua nöyryyttää, niin jälleen meillä naisen seksuaalisuus on tabu – kielletty aihe.
On aivan eri asia hyväksyä se, että vaikka mies käy vieraissa ja jopa julkisesti tunnustaa, että näin on, en silti eroa, kuin viimeiseen asti sumuttaa ympäristöä itsekin valehtelemalla! Tiedän näet suhteita, jossa se on ns. julkinen salaisuus, eli näillä naisilla on vahvuutta elää omaa elämäänsä ympäristön mielipiteistä piittaamatta. Sekin on muistettava, että tarpeet ovat erilaisia.
Jos seksi on niin elintärkeää, niin silloin ei pidä tuomita heitä, jotka sitä etsivät suhteensa ulkopuolta!
Puhut kuule ristiriitaisesti. Niin tässä kuin tuolla myöhemminkin. Aloittajahan nimenomaan ilmoittaa kaipaavansa miehen kosketusta ja yrittää elää onnen murusilla, vaikka kosketusta kaipaakin. Hän ei ole valinnut seksitöntä elämää itse vaan hänen miehensä on pakottanut hänet siihen. Ja koska kulissien on pysyttävä yllä, ap on muka tyytyväinen itseensä, koska hän ei ainakaan ole lähtenyt pettämään vaikka ei seksiä saakaan.
Kysymykseesi, kuinka nainen joka kestää heikkoa miestä ja on vahva jaksaen rakastaa lapsiaan, voisi olla säälittävä, voisi vastata seuraavasti: Nainen on säälittävä siksi, että hän on unohtanut omat tarpeensa ja hyvinvointinsa eläen vain lapsiaan vaten. Hän asettaa lapsilleen taakan, jonka nimi on kiitollisuudenvelka.
Paras äiti lapsilleen on onnellinen ja tyytyväinen ihminen, sellainen joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan jaksaakseen olla lapsilleen hyvä äiti. Hän voi olla huonosta avioliitosta eronnut tai sinkkukin. Hän ei ole petetty nainen. Hän ei ole nainen, joka hiipuu tukahdetun seksuaalisuutensa kanssa. Pääasia että hän on rehellinen itselleen. Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Ainoa oikea perhe ei ole ydinperhe, vaan perhe voi olla myös äiti ja lapsi. Toki perhe voi nykyään olla myös sateenkaariperhe, jossa on vaikkapa kaksi isää. Sekin kuuluu nykyaikaan, tiedoksi niille jotka haahuilevat konservtiivisten aikojen prään.
Keskeistä perheessä on toisen ihmisen kunnioittaminen ja rakastaminen, ei pettäminen.
tuomitsekaan ketään, joka hakee seksiä suhteen ulkopuolelta. Mietin vain, miten kauan ap-kirjoittajan henkinen kantti kestää, kun tietää, että mies hakee suhteen ulkopuolelta sitä mitä ei jostain syystä kotoaan saa. Miksiköhän ei?
Kuitenkin kehottaisin miettimään, miten lapsi kokee ja näkee asiat, kun eihän lapset tyhmiä ole. Itselleni jäi lapsuudestani se päähänpinttymä, että pyrin tekemään kaiken erilailla kuin miten näin vanhempieni välillä tehtävän. Taisin välillä yrittää liikaakin, kun en sitä vastakaikua mieheltäni saanut. Lapsilleni olen rakkautta osoittanut ja niin teen jatkossakin.
Tuosta naisen seksuaalisten halujen tyydyttämisestä eron jälkeen ja muulloinkin saisi aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Sehän tosiaan on tabu. Kaksinaismoralismi kukoistaa siinäkin asiassa. Kyllä minä uskallan sanoa, että tekee mieli seksiä, vaikka ei miestä olekaan. Ja olen sitä kyllä saanut aina kun olen halunnut. Tiedän, että minun odotetaan elävän kunniallisesti, kun ei ole sitä miestä ja niin moni luulee minun tekevänkin. Harva tietää totuuden. Pari kertaa olen naisten kanssa esim. saunaillassa yritänyt aloittaa keskustelun seksistä, mutta kuoliaaksi minut on vaiettu. Niimpä puhunkin niistä asioista miespuolisen kaverini kanssa. Miten voi vielä 40 naisten elämässä olla asia, josta ei muka voi puhua? Onko meidät kuuskyt-luvun lapset kasvatettu ahdasmielisiksi?
täyttä asiaa. En epäile, etteikö ap olisi hyvä äiti lapsilleen. Mutta ei naisen tehtävä ole elää pelkästään lapsilleen. Unohtaen itsensä, tukahduttaen kaikki inhimilliset tunteet ja tarpeet. Unohtaen omat oikeutensa avioliitossa ja elämässä yleensä. Sekö on hyvää naisen elämää? Turha selittää, ettei halua lapsilta hyvää ja turvallista elämää tuhota. Minusta se on säälittävää. Toki osoittaa jonkunlaista vahvuutta, että haluaa elää pettäjän kanssa eikä ota siitä itselleen paineita. Mutta onko tuo totta? Eikö ikinä muka tunnu pahalta, kun mies ei kunnioita ja ole rehellinen?
Sanoisin, että ap on rohkea nainen, jos julkisesti tunnustaa että mies pettää, mutta ei haittaa häntä. Toisaalta hän on myös pelkuri pahimmasta päästä. Luulee ettei yksikseen pärjää ja kirkkaamman kruunun saa aikanaan, kun tuomiolla ollaan ja vain siitä syystä, että on kestänyt pettävää miestä, uhrannut itsensä rakkauden alttarilla.
Kaksinaismoralismi kun on juuri ristiriitaa. Eli pyrin vain kuvaamaan tilannetta, miltä se näyttää näiden kirjoitusten pohjalta.
Jos AP olisi kirjoittanut että on uskollinen tilanteessa kuin tilanteessa mainitsematta että tietää miehensä pettävän, täällä olisi hurrattu kuinka hyvä moraali hänellä on, kuinka hän ajattelee toisia ja on epäitsekäs. Mutta kun on tieto, että hänen miehensä ei harrasta seksiä hänen kanssaan, moraali kääntyykin nurin niskoin. Hän on itsekäs ja turmelee lapsensa, koska hänen miehensä käy vieraissa, eikä vaimo tämän takia hajota perhettä.
Hyvinvointi on paljon muutakin kuin seksiä. Toki se kuuluu siihen, mutta yksistään sekään ei riitä. Aina on tilanteita, jossa on vain iloittava siitä mitä on. Ja on ihmisiä joille pitkäkään seksipaasto ei ole kärsimystä. Kun se muuttuu kärsimykseksi, niin silloin on toimittava ja tehtävä ratkaisu.
AP:n tilanteesta sen verran, että se on ainakin hyvä, ettei hän ole hajottanut perhettään suin päin ja on päättänyt sisukkaasti katsoa kortit loppuun. Samalla hän saa aikaa valmistua elämänmuutokseen, jota hän mielestäni suunnitteleekin, kunhan aika on kypsä. Näin muutoksesta ja mahdollisesta erosta tulee halittu ja toivottavasti sellainen, joka lapsille on helpompaa ymmärtää aikuisena. Taloudellisesta puolesta en tiedä, mutta usein omaisuus on ongelma, etenkin jos avioehtoa ei ole. Silloin tulee tasingot, ja voi olla että jos mies ei halua luopua talosta, niin vaimolle tulee melkoiset velat kun hän ”ostaa itsensä ja lapset ulos”. Tähän tilanteeseen on hyvä varautua.
Kun sitten olet eronnut, on jaksettava kestää taas uusia ”moralistien” hyökkäyksiä. Olet kelvoton nainen, syöjätär ja itsekäs. Olet laittanut lapsesi alttiiksi huumeille ja heistä tulee depressiivisiä kriminaaleja. Etsit epätoivoisesti miehiä ja kaikki miehet ovat luusereita jotka sinusta kiinnostuvat… ja mitä muuta kaikkea vielä? Suo siellä, vetelä täällä.
Tuosta kiitollisuuden velasta olen samaa mieltä. Samoin siitä, että perheen käsitys voi olla rikas, eli ydinperhe ei sitä onnea tuo. Mies on vienyt perheensä häpeään ja sen häpeän tässä keskustelussa saa osakseen vaimo.
Miksi ap:n tai kenenkään muunkaan pitäisi elää sen mukaan, mitä jotkut muut hänestä ajattelevat. Mitä väliä sillä on mitä moralistit, kaksinaismoralistit tai edes täällä kirjoittelevat ajattelevat. So what. Jokainen elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla riippumatta siitä, mitä mieltä muut hänen elämästään ovat. Ainoastaan se voi vapauttaa ihmisen, että hän uskaltaa elää elämäänsä omien arvostustensa mukaisesti välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Ei kukaan täällä maailmassa elä toisia, ei varsinkaan niitä arvostelijoita varten elämäänsä. Yksi elämä on, sitä ei kannata tuhlata miettimällä mitä muut minusta ajattelevat. Tämä on mielipideosasto eikä mikään tuomioistuin. Täällä nimenomaan on tarkoitus vaihtaa mielipiteitä ja keskustella erilaisista näkemyksistä. Ei kai kukaan todellisuudessa kuvittele, että tämän palstan mielipiteet loppupeleissä ohjaisivat jonkun elämää. Mielipiteitä saa esittää ja jokainen muodostaa oman lopullisen mielipiteensä niiden argumenttien pohjalta, jotka hänestä vaikuttavat järkeviltä. Hylkäävät ne mielipiteet, jotka eivät ole perusteltuja ja poimivat ajatuksia niistä mielipiteistä, joissa näkevät jotain itua. Järjettömät tai naurettavt ja lapselliset kannanotot voi jättää omaan arvoonsa.
pattitilanteisiin kun on satoja. Olennaista on juuri tuo henkinen kestäminen. Siinä taidamme olla erilaisia itse kukin? Kun mies asettaa vaimonsa häpeään, niin mitenkä siihen olisi reagoitava? Ottamalla kaikki syyt itselle, syyteltävä itseään ja pukeuduttava säkkiin ja tuhkaan? Vai käymällä tulta päin, alettava selvittämään sitä, miksi ollaan tässä tilanteessa ja kuinka mennään eteenpäin? Ehkä niin, että on ottamatta tuota häpäisyä vastaan ja käännettävä se miehen häpeäksi? Vai se tavallisin vaihtoehto, häpeää vastaan taistelu eli aloitettava välittömästi kosto- ja rankaisutoimenpiteet? Ei ole helppoja ratkaisuja…
Noita lasten ajatuksia me emme oikeastaan voi tietää ennen kuin vuosien päästä, jahka ovat aikuisia. Ikävä kyllä. En ainakaan itse edes tiedostanut asioita kuin 3 kympin tienoilla, ja ilmaisin ne kymmenkunta vuotta myöhemmin vanhemmilleni.
Kyllä, tuosta naisen seksuaalisuudesta totisesti olisi paljon purtavaa ja puitavaa. Ahdasmielisyys kukoistaa yhä!
Olet vallan oikeassa.
Siksi nostinkin esiin niitä mielipiteitä, joita kuulee ihan tässä ”normaali” elämässä. Ne kuvastavat käsityksiä asioista ja valottavat miksi näkemykset ovat erilaisia. Vaikka elääkin oman näkemyksensä mukaan, ei se pahaa tee että tutustuu muihinkin näkemyksiin. Sen avulla voi ymmärtää joidenkin läheisten ja niiden ”muiden” ehkä joskus arveluttaviakin ajatuksia ja käytöstä.
Voidaanko ajatella että todelliset onnellisuuden aiheet ovat ap:ella vielä olemassa? Eivät vain onnenmuruset.
Toisilla voi olla päinvastoin että on olemassa uskollinen mies mutta puuttuu lapset ja puutarhat. Onko se onni täydempää silloin? Kuka kokee minkäkin asian täydellisempänä onnellisuutena on kai yksilöllistä?
Yleensä se menee niin että täysin täydellistä ei ole olemassakaan ja aina puuttuu jotain mikä tekisi onnen vielä täydemmäksi. Saako joku tyydytettyä kaikki tarpeensa täällä? Äidinonnesta avioonneen ja muut onnet päälle? Vai lähteekö todellinen onnellisuus juuri siitä kyvystä tuntea onnellisuutta siitä mitä on vaikka kaipaakin jotakin muuta siihen lisäksi? Kaipaaminen ei tarkoita sitä että olisi täysin onneton. Kaikki kaipaa jotakin. Me kaikki eletään onnenmurusilla.