Tiedän, että olen huono vaimo ja vaikka mitä, mutta minun on pakko avautua. Tapasimme mieheni kanssa melkein neljätoista vuotta sitten. Minä olin silloin juuri ja juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt ja mies oli kahdenkymmenenviiden. Seurustelimme kolme vuotta ja minun ollessa 21-vuotias, menimme naimisiin. Seurusteluajat ja kaksi ensimmäistä avioliittovuotta olivat ihania. Olimme onnellisia ja onnemme kasvoi kun saimme vuoden päästä häistä pojan. Olimme olleet naimisissa neljä vuotta ja saimme tytön, kaikki tuntui menevän päin mäntyjä. Lapsi toi valoa elämääni, mutta painajainen alkoi kun mies tuli töistä kotiin. Vuoden sisällä muutimme kaksi kertaa erillemme, mutta aina palasimme takaisin syhteen. Emme kai osanneet asua yksin. Tai emme halunneet jäädä yksin. Nyt tuntuu että olsii ollut parempi jos olisimme eronneet silloin. Sitten paljastui mieheni pettämiskierre, minä lähdin lapsien kanssa. Hän yritti itsemurhaa ja minä palasin hänen luokseen. Saimme kolmannen lapsen kolme vuotta sitten ja samalla mieheni jäi kotiin ja minä menin töihin. Mieheni irtisanoutui omasta halustaan, koska ei kuulemma jaksanut käydä töissä. Hänellä oli ollut paljon terveysongelmia, sekä fyysisiä että henkisiä. Sitten hän alkoi juomaan ja käyttäytyi entistä häijymmin kun olimme kaksin. Kun lapset ovat paikalla, hän on hyvä isä ja hyvä aviomieskin sivustakatselijan silmällä. Mutta minua hän kohtelee kuin vanhaa rättiä.
Viime vuonna sain työkaveriksi 38-vuotiaan miehen jonka kanssa meistä tuli hyvät ystävät. Viime jouluna mieheni tulistui ku nhän urkki kännykkääni ja löysi viattoman tekstiviestin tältä työkaveriltani. Siinä siis toivotettiin vain tyyliin "Hyvää joulua sinulle ja perheellesi terveisin Marko " ei muuta ja mieheni suuttui tuosta niin että läimäisi minua lujaa poskelle. Joulun jälkeen miellä oli tyaas erittäin vaikea kausi, sitä ennen meillä oli muutaman kuukauden hyvä kausi. Kaudet määräytyvät miehen mielialojen mukaan. Aloin myös huomaamaan kuinka mielelläni töissä juttelin tämän "Markon" (nimi muutettu) kanssa ja tajusin että olin ihastunut. Nyt minä tiedän, että Markokin pitää minusta. Hänellä on aivan ihana 8-vuotias tytär ja Marko olisi valmis asettumaan minun kanssani elämäään uusperheen arkea ja minä unelmoin jatkuvasti että voisimme asua yhdessä. En kuitenkaan tiedä mitä tekisin. Oikeastaan mikään ei estäisi minua tekemästä näin koska se olisi minulle ja ehkä lapsillekin parasta. Heidän isänsä mielialat heittelevät kuin mikäkin ja minu nei tarvitsisi pelätä aviomieheni raivokohtauksia tai itsemurhauhkailuja. Fyysisesti en ole ollut mieheni kanssa noin vuoteen ja hän vain haukkuu minua silloinkin. Mikä siis saa minut epäröimään? Se, että pelkään aviomieheni satuttavan itseään tai tekevän jotain muuta radikaalia. Se, että tunnen olevani syyllinen mieheni ongelmiin.
Viime vuonna sain työkaveriksi 38-vuotiaan miehen jonka kanssa meistä tuli hyvät ystävät. Viime jouluna mieheni tulistui ku nhän urkki kännykkääni ja löysi viattoman tekstiviestin tältä työkaveriltani. Siinä siis toivotettiin vain tyyliin "Hyvää joulua sinulle ja perheellesi terveisin Marko " ei muuta ja mieheni suuttui tuosta niin että läimäisi minua lujaa poskelle. Joulun jälkeen miellä oli tyaas erittäin vaikea kausi, sitä ennen meillä oli muutaman kuukauden hyvä kausi. Kaudet määräytyvät miehen mielialojen mukaan. Aloin myös huomaamaan kuinka mielelläni töissä juttelin tämän "Markon" (nimi muutettu) kanssa ja tajusin että olin ihastunut. Nyt minä tiedän, että Markokin pitää minusta. Hänellä on aivan ihana 8-vuotias tytär ja Marko olisi valmis asettumaan minun kanssani elämäään uusperheen arkea ja minä unelmoin jatkuvasti että voisimme asua yhdessä. En kuitenkaan tiedä mitä tekisin. Oikeastaan mikään ei estäisi minua tekemästä näin koska se olisi minulle ja ehkä lapsillekin parasta. Heidän isänsä mielialat heittelevät kuin mikäkin ja minu nei tarvitsisi pelätä aviomieheni raivokohtauksia tai itsemurhauhkailuja. Fyysisesti en ole ollut mieheni kanssa noin vuoteen ja hän vain haukkuu minua silloinkin. Mikä siis saa minut epäröimään? Se, että pelkään aviomieheni satuttavan itseään tai tekevän jotain muuta radikaalia. Se, että tunnen olevani syyllinen mieheni ongelmiin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja se että sinulla on huono omatunto siitä, että olet nussinut Markon kanssa. Ei muuta kun eropaperit vetämään.
paskaa - naisilla tulee huono omatunto jo siitä, että on ihastunut toiseen. Niin se menee, että miehen mielestä vasta vieraan kanssa paneminen on pettämistä ja he luulevat, että naiset haksahtavat siihen yhtä helposti kuin hekin!
No, samaa mieltä olen kyllä tuosta, että aloittajan kannattaisi laittaa eroprosessi käyntiin ; ei asiat tuosta ainakaan parane! Mies pitäisi saada lääkärille, vaikuttaa masentuneelta tms. Toisen elämää ei hänen puolestaan voi elää - vaikkakin mies vaikuttaa olevan sitä ihmistyyppiä, joka työntää vastuun omasta onnellisuudestaan toisen harteille.
Miehelläsi on ilmeisesti jokin diagnosoimaton mielenterveyden häiriö, joihin kaikki "oireet" viittaavat. Sinun kannattaisi käydä puhumassa miehesi ja perheesi ongelmista hänen suhteensa psykologilla tai psykiatrilla. Mies tarvitsee apua, eikä hän tajua itse tilannettaan.
Ihmeen pitkään olet jaksanut! Eikö kukaan ole tosiaan tajunnut epätoivoista ahdinkoasi.
Et missään nimessä ole syyllinen miehesi ongelmiin, ne ovat hänellä olleet jo valmiina, mutta nyt paineiden ja vastuiden myötä puhjenneet esiin.
Ehdottomasti tilaa aika joko yksityiselle lääkärille tai kuntasi mielenterveystoimistoon. Kerro itsemurhauhkailuista tai raivokohtauksista.
Ihan oikeasti: miehesi psyykkinen tila ei ole terveellä pohjalla ollenkaan. Mielentilojen heittely on rankka oire, ja hän voi ennen pitkää käydä melko arvaamattomaksi.
Liian kauan olet jaksanut ja turhaan itseäsi syyttänyt.
Ei mikään ihme, että olet kyllästynyt ja väsynyt. Sinäkin tarvitset tukea ja hengähdystauon miehesi vuoksi. Eikä kukaan sinua pakota olemaan avioliitossa. Mutta toimita miehellesi sitä ennen apua ja hoitoa, jos hän suostuu. Voi olla ettei hän tunne itseään sairaaksi. Silloinhan sinä et voi sille mitään, jos hän ei hyväksy avun tarjomista. Olet kuitenkin tehnyt sen minkä voit, enempää ei voi vaatia.