KARHUHAUKUT

Olipa hienoa käydä seuraamassa tuolla ampumaradalla järjestettyä koirien karhunhaukkukoetta. Koiria oli ilmoitettu kokeeseen niin paljon, että jouduttiin jakamaan tapahtuma kahdelle päivälle. Hämmästyttävää oli miten aidosti koirat tuon pedon tavatessaan käyttäytyivät. Oli hyviä ja pikkuisen heikompiakin suorituksia. Oli nuoria ja oli kokeneempiakin koiria. Yllättävää oli naapurikunnista tuotujen koirien suuri määrä. Mutta oli sentään jokunen muoniolainenkin onneksi uskaltanut "sessensä" tuoda mukaan ja hyviä ne olivatkin. Mutta kaikenkaikkiaan tosi hieno tapahtuma. Kaikkiaanhan koiria taisi olla kuutisenkymmentä.

Ilmeisesti sama tapahtuma järjestetään ensivuonnakin, näin olin kuulevinani.
4419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli vain tosi hieno käydä seuraamassa minkälaista se homma on. Se oli se konenalle höystetty kuulemma ihan vereksillä karhun pesä- sun muilla voimakkailla hajuilla ja hämäsi kyllä näköjään koirat täysin uskomaan sitä oikeaksi. Ja se, että se liikkui ja jopa hyökkäili koiria kohti teki kyllä aika aidon tilanteen.
Nuissa riistamiehissä on näköjään virtaa moneen hienoon tehtävään. Kaikki vain eivät ole näin näkyviä kuin tämä. Ja tämän tapahtuman taustallahan on tuolta alempaa Lapista tänne muuttanut kova riistakoiramies.

Äänestä
  • Kiitokset kuuluu niille kymmenille koiramiehille jotka toi koiransa ja teki maholliseksi että tapahtuma voitiin järjestää. Tietenkin Antille ja Ristolle jokka tulivat raskaan messu vkl. jälkeen tänne. toivottavasti jokainen sai näkemyksen omasta tai muitten koirista ja oppivat jotain omasta koirasta uutta. Ajatuksia ja uusia tapahtumia pyörii mielessä karhujen ja koirien mutta katotaan mitä saadaan toteutumaan.

    Äänestä

  • karhukoira jämy kirjoitti:

    Kiitokset kuuluu niille kymmenille koiramiehille jotka toi koiransa ja teki maholliseksi että tapahtuma voitiin järjestää. Tietenkin Antille ja Ristolle jokka tulivat raskaan messu vkl. jälkeen tänne. toivottavasti jokainen sai näkemyksen omasta tai muitten koirista ja oppivat jotain omasta koirasta uutta. Ajatuksia ja uusia tapahtumia pyörii mielessä karhujen ja koirien mutta katotaan mitä saadaan toteutumaan.

    Olipas Luoteis-Lappinkin mahtavasti huomioinut tapahtuman. Koko aukeaman verran juttua ja kuvia.
    Ei se toimittajatyttö näämmä mikhään nössö ollu. (eikä se ees siltä näyttäkykhään)

    Äänestä

Konekarhun kokeen tulokset ovat näkyvillä Ounasjokilaakson kennelkerhon sivulla osiossa tulokset

Äänestä

Kommentoi aloitusta


penafany kirjoitti:

Olipa hienoa käydä seuraamassa tuolla ampumaradalla järjestettyä koirien karhunhaukkukoetta. Koiria oli ilmoitettu kokeeseen niin paljon, että jouduttiin jakamaan tapahtuma kahdelle päivälle. Hämmästyttävää oli miten aidosti koirat tuon pedon tavatessaan käyttäytyivät. Oli hyviä ja pikkuisen heikompiakin suorituksia. Oli nuoria ja oli kokeneempiakin koiria. Yllättävää oli naapurikunnista tuotujen koirien suuri määrä. Mutta oli sentään jokunen muoniolainenkin onneksi uskaltanut "sessensä" tuoda mukaan ja hyviä ne olivatkin. Mutta kaikenkaikkiaan tosi hieno tapahtuma. Kaikkiaanhan koiria taisi olla kuutisenkymmentä.

Ilmeisesti sama tapahtuma järjestetään ensivuonnakin, näin olin kuulevinani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu